Hoitotyön opettajan yhteiskunnallinen toiminta – osa opettajuutta

The social activity of nurse teacher – a part of teacherhood Every nurse teacher must know the current health policy in order to use it in teaching. The conception of the role of health policy in curriculum and the concrete teaching of social activity are quite unclear. The purpose of this study was to describe the social activity of nurse teachers. The data were collected by a structured questionnaire (Paltta 1998) via E-mail. The questionnaire included background factors and nine items for society activities. The respondents were nurse teachers, teachers for emergency nursing, public health nurse and midwifery teachers from all polytechnics in Finland. Response rate was 46 % (n = 342). The data were analysed by using descriptive statistics. The results of this study showed that 36 % of nurse teachers evaluated themselves quite active in society activities and 43 % of them evaluated themselves inactive. 32 % of nurse teachers was member and involved to working in general organisations. 28 % of nurse teachers worked or have been worked in local commission or trustees. Nurse teachers evaluated their knowledge about health policy quite good (mean 3.75, Std 0.99). Their knowledge about education policy was also quite good (mean 3.57, Std 1.04). Nurse teachers updated their knowledge about health policy and education policy by reading professional journals, newspapers, internet and following television and radio. According to results nurse teachers are quite active in society activities even tough almost half of them evaluated themselves quite inactive. Although nurse teachers’ knowledge about health policy was quite good by their opinion, they must update and improve the knowledge. In the future it is important to study how nurse teachers use health policy in their teaching and how nurse students’ participation in society activities can be improved.

Lukion opettajien ääni - Aineenopettajien käsityksiä muutoksista ja visioista lukiossa

Tulevaisuusorientaatio on tullut entistä tärkeämmäksi myös koulumaailmassa johtuen yhteiskunnassa nopeasti eteen tulevista muutoksista. On myös esitetty epäilyjä, että tulevaisuuteen reagoimisessa heikoin tilanne olisikin juuri kuntatason päätöksenteossa. Ymmärrys ja tieto opettajan työstä nimenomaan opettajan omasta perspektiivistä tarkasteltuna mahdollistavat lähtökohdan ja edellytykset todelliselle koulun uudistamiselle. Peruskysymys, johon tässä tutkimuksessa etsittiin vastausta oli: Millaisia ovat lukion aineenopettajien käsitykset lukion muutosprosesseista ja miten he visioivat oman lukionsa ja yleensä lukioiden tulevaisuutta? Aineiston keruu osui ajankohtaan, joka oli hyvin otollinen tulevaisuuden tarkasteluun, sillä uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön kaikissa Suomen lukioissa viimeistään lukuvuonna 2005-2006. Tutkimuksessa oli mukana kaksi hyvin erilaista lukiota Länsi-Suomen läänistä eli pieni maaseudun lukio ja hyvin suuri kaupunkilukio. Tutkimusaineiston keruu eteni kaksivaiheisesti: informoitu kysely ja teemahaastattelu. Tutkimusjoukon suuruus oli yhteensä 20, joista puolet oli miehiä ja puolet naisia. Aineenopettajien käsityksiä muutoksista ja visioista tutkittiin fenomenografisen tutkimusotteen avulla. Fenomenografiassa kiinnostuksen kohteena ovat ihmisten erilaiset käsitykset todellisuudesta ja näin saatava ymmärrys tavoista, joilla ihmiset kokevat tilanteita ja maailmaa. Organisaation muutosprosesseja voidaan kutsua myös oppimiseksi. Tutkimuksen oppivan organisaation näkökulmat perustuivat juuri yhteistyössä tapahtuvaan yhteisen toiminnan kehittämiseen. Aineenopettajien käsityksiä työyhteisöstään tarkasteltiin seuraavista oppivan organisaatiomallin näkökulmista: vuorovaikutus, päätöksenteko sekä rehtorin ja aineenopettajan rooli ja asema työyhteisössä. Aineenopettajien keskeisimmät käsitykset muutoksista lukiossa viime vuosina kohdistuivat aineenopettajan ammattirooliin ja lukio-opiskelijaan sekä opiskelijalta vaadittaviin lukio-opintoihin. Muutokset ammattiroolissa korostavat tutkimustulosten perusteella aineenopettajilta vaadittavia muitakin kuin opetettavien aineiden hallintataitoja. Suoranaista ammattitaidon puutetta opettajat kokivat varsinkin ryhmänohjaustehtävien yhteydessä, osittain myös uusien oppimisympäristöjen, esimerkiksi verkkopedagogisten taitojen, yhteydessä. Opettajien lisäkoulutuksen tarve koetaan konkreettisena, mutta sekä koulutusten sisältöihin, järjestelyihin ja ajankohtiin että koulun sijais- ym. järjestelyihin kaivattaisiin parannuksia. Verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin näyttäisi siltä, että luokaton lukio on saanut opettajat enenevässä määrin huolestumaan opiskelijoiden syrjäytymisriskistä ja hyvinvoinnista. Opiskelijoiden syrjäytymisriskin kasvu lukio-opintojen aikana nouseekin yhdeksi lukion pessimistiseksi skenaarioksi. Muista pessimistisistä skenaarioista lukiolle, jotka saattoi johtaa tutkimustuloksista, voidaan mainita työyhteisön demokratiavajeen syveneminen sekä opetussuunnitelmasisältöjen ja ylioppilastutkintovaatimusten välisen kuilun syveneminen. Aineenopettajien käsitykset oman lukionsa visioista olivat sisällöiltään pääosin välineellisiä ja ne kohdentuivat kaikki opiskelijoihin. Esimerkiksi työyhteisöllisiä kehittämisajatuksia ei visioissa ilmennyt. Myöskään visioinnin dynaamisuus ei aineistossa korostunut. Aineenopettajien käsitykset visioiden arvopohjasta heijastivat perinteistä suomalaista arvomaailmaa eli itsekuria, velvollisuudentuntoa, kuuliaisuutta esivaltaa kohtaan ja perinteisten arvojen kunnioittamista. Sen sijaan antiikista perityviä Sokrateen edustamia keskustelua ja auktoriteettien kyseenalaistamista ei arvoissa ilmennyt, eikä myöskään uusliberalistista individualismia. Käsitykset visioiden synnystä näyttävät parhaiten selittävän opettajan muita käsityksiä liittyen visioon, visiointiin ja työyhteisöllisiin vaikutusmahdollisuuksiin sekä opettajan tulevaisuusorientoitumiseen.. Käsitykset vision syntytaustasta voidaan jakaa seuraaviin pää- ja alakategorioihin: 1. auktoriteettikeskeinen visiointi: johdon linjaus tai valtakunnallinen linjaus, 2. yhteisökeskeinen visiointi: yhteisöllinen linjaus tai toiminnallinen linjaus ja 3. yksilökeskeinen visiointi. Pessimistisimmiksi eli vähiten tulevaisuusorientoituneiksi opettajiksi työyhteisössä osoittautuivat ne opettajat, jotka pitivät oman lukionsa visiota koulun johdon sanelemana. Monet teoriat oppivasta organisaatiosta korostavat johtajuuden merkitystä työyhteisöä kehitettäessä. Johtajuuden merkitys nousi tämänkin tutkimuksen aineistosta keskeisesti esiin. Pyrkimystä kohti oppivaa organisaatiota opettajien puheista löytyy paljonkin, esimerkkeinä viittaukset johtajuuden ja vuorovaikutustapojen kehittämistarpeisiin. Sen sijaan opettajien puheet omista työyhteisöllisistä kehittymistarpeistaan, ns. alaistaidot, jäivät vähäisiksi. Tutkimustuloksista on luotu sovellusmalli kouluyhteisöjen visioinnin ja muun kehittämistyön tueksi.

”Käsitteitä tarpeen mukaan". Kirjallisuustieteelliset käsitteet lukion kirjallisuudenopetuksessa

Tavoitteeni tässä tutkimuksessa oli selvittää, miten kirjallisuustieteellisiä proosa-anayysin käsitteitä opetetaan opetussuunnitelman mukaisissa lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa ja miten hyvin kokelaat hallitsivat kertoja-käsitteen tekstitaidon ylioppilaskokeessa keväällä 2007. Samalla pohdin, minkälainen kirjallisuustieteellinen käsitteistö palvelisi tekstianalyysin opetusta koulussa, koska Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 ja äidinkielen ylioppilaskoe edellyttävät äidinkielen ja kirjallisuuden opetukselta ja oppilailta käsitteiden käyttöä. Tutkimusaineistonani olivat kaikki kuusi käytössä olevaa lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaa ja 440 kpl kevään 2007 äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskokeen vastaustekstiä. Oppikirjoja tarkastelin soveltamalla niiden arviointiin Lev S. Vygotskin ajatuksia arkikäsitteiden ja tieteellisten käsitteiden opettamisesta ja Hans Aeblin esittämiä teoreettisia malleja käsitteiden opettamisesta ja oppimisesta. Tutkimukseni osoittaa, että opetussuunnitelmassa mainittujen proosa-analyysin käsitteiden kertoja, näkökulma, motiivi, aihe ja teema opetus on epätäsmällistä. Oppikirjoissa ei ole otettu huomioon sitä, että käsitteenoppiminen on monivaiheinen prosessi. Myöskään problematiikkaa, joka aiheutuu kyseisten käsitteiden määrittelyn kirjavuudesta ja käytöstä sekä arkikielen käsitteinä että tieteellisinä käsitteinä, ei oppikirjoissa käsitellä. Sama näkyy ylioppilaskoeaineistossa: oppilaat eivät hallitse käsitettä kertoja tieteellisenä käsitteenä. Tietoisuus kirjallisuustieteellisten käsitteiden määrittelyn problematiikasta ja arkikäsitteiden ja tieteellisten käsitteiden ontologisista kategorioista on onnistuneen käsitteenoppimisen edellytys. Kirjallisuustieteelliset käsitteet ovat metakäsitteitä, jotka edellyttävät oppilaiden metakäsitteellisen tietoisuuden ja motivaation hyödyntämistä opetuksessa, jossa olisi sovellettava monipuolisesti eri oppimiskäsitysten parhaita puolia hyödyntäviä lähestymistapoja, erilaisia pedagogisia diskursseja. Koulujen kirjallisuudenopetusta suunniteltaessa ja kirjallisuustieteellisiä käsitteitä opetettaessa on otettava huomioon niin kirjallisuustieteen kuin kasvatustieteen näkökulma. Opetussuunnitelman ja ylioppilaskokeen asettama vaatimus käsitteiden käytöstä on kohtuuton, mikäli ei sovita, miten käsitteet määritellään ja mitä käsitteitä kokelaiden oletetaan ylioppilaskokeessa hallitsevan. Kirjallisuustieteellisten käsitteiden puutteellisen opetuksen oppikirjoissa ja niiden epämääräisen käytön ylioppilaskokeen tehtävänannoissa ja arvioinnissa voi kärjistyneimmillään nähdä oppilaan oikeusturvakysymyksenä

Globaalikasvatus avaa ikkunoita maailmaan

Kirjallisuusarvostelu

Palvelun laadun dimensiot ja asiakastyytyväisyys osuuskuntamuotoisissa opinnoissa

Saimaan ammattikorkeakoulun uudessa Luotsi-toimintamallissa opiskelijat oppivat yritysten antamia toimeksiantoja toteuttamalla. Opiskelijat perustavat oman osuuskuntamuotoisen tiimiyrityksen. Suuri osa opetussuunnitelman opintojaksoista toteutetaan tehden asiakasprojekteja. Tutkielman päätavoitteena on selvittää, mitkä ovat palvelun laadun dimensiot osuuskuntamuotoisissa opinnoissa ja millaisina opiskelijat ne kokevat. Tavoitteina on myös käsitellä tapaa, joilla palvelun laatu muodostuu korkeakouluissa sekä tutkia miksi asiakastyytyväisyyttä mitataan ja millaiseksi se koetaan. Teorian pohjalta päädytään tarkastelemaan viittä koulutuksen dimensiota, jotka ovat osa korkeakoulun palvelun laatua ja vaikuttavat asiakastyytyväisyyteen: opetussuunnitelma, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät, ohjaus ja opetus sekä osaamisen arviointi. Empiirisen tutkimuksen kohderyhmänä on Luotsi-mallissa aloittanut liiketalouden pilottiryhmä. Tutkimuksessa käytetään kyselylomaketta sekä teemahaastattelua ryh-mälle. Kyselylomake koostuu 108 kysymyksestä, jotka on jaettu kolmeen osaan: tärkeyden, odotusten ja nykytilan arviointiin seitsenportaisella Li-kert-asteikolla. Haastattelun avulla syvennetään aineistoa. Tulokseksi saadaan attribuuttien ja dimensioiden tärkeysjärjestys sekä arvot nykytilalle, odotuksille ja niiden erotukselle. Tulosten pohjalta nostetaan esiin attribuutit, jotka tarvitsevat eniten kehitystoimia. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että eniten kehitystä vaatii ope-tussuunnitelma ja siihen välillisesti liittyvät attribuutit muista dimensioista. Suurin kynnys Luotsi-toimintamallin onnistumiselle on saavuttaa opiskelijoiden ja opettajien välille toimiva keskusteluyhteys sekä kehittää jatkuvasti opetussuunnitelmaa työelämälähtöisemmäksi.

Mellom tradisjon og spel : didaktikk for tekstil folkekunst

Denne avhandlinga er resultatet av eit behov for å forske på og utvikle ein didaktikk for tekstilfaget ved Folkekunststudiet, Institutt for folkekultur, Høgskolen i Telemark, Noreg. Studiet med folkekunst som fagfelt er eit relativt ungt studium på høgskolen, som vart etablert i 1984. Problemstillinga i denne avhandlinga er korleis ein kan utvikle ein forskingsbasert didaktikk der dei grunnleggjande prinsippa som særmerkjer den tradisjonelle folkekunsten, vert tekne vare på. I arbeidet med avhandlinga har eg prøvd på å klårgjere problemstillinga ut frå ulike perspektiv. Forskingsarbeidet har fokus på kommunikasjon og arbeidsmåtar i ljos av ulike teoriar. Det er ei hermeneutisk tilnærming som er vald for den didaktiske forståinga. Det fyrste drøftingstemaet har søkjeljos på kommunikasjon og dialog ved vidareføring av tekstil folkekunst. Både estetiske, teoretiske, praktiske og sosiale aspekt er nedfelte i læreplanen for studiet og skal utgjere grunnlaget for kommunikasjon og arbeidsmåtar. I den skapande og kopierande prosessen er det utvikla språklege reiskapar for både den sosiale og den estetiske sida der den teoretiske og praktiske faktoren er integrert. Møte med døme på tekstile tradisjonar så vel som praktisk forming av tekstilar har ført til refleksjon og dialog som involverer kontemplasjon, korrespondens og imaginasjon. Det andre temaet som er drøfta, er vidareføring av tradisjonelt visuelt formspråk. Her er merksemda retta mot kva som har skjedd formalt med ei gruppe tradisjonelle formelement i tekstilar i den institusjonelle vidareføringa over eit lengre tidsperspektiv. Resultatet syner at mange tradisjonelle formelement er borte frå den institusjonelle produksjonen. Formelementa kan ha fått ei meir naturalistisk utforming, eller dei er overførte til andre tradisjonelle tekstilteknikkar enn dei som var utgangspunktet. Rombeforma i den institusjonelle produksjonen er utført i færre variasjonar og kombinasjonar enn i den tradisjonelle produksjonen. Konklusjonen på drøftingstemaet er at spelereglar og spatialitet i høve til den formale komponenten i utvalet med tradisjonelle tekstilar ikkje er vidareført i alle gruppene av institusjonelle produkt. Resultatet kan få innverknad og fylgjer for utforming av ein framtidig didaktikk for faget. Arbeidsmåte og erfaring frå vidareføring av tekstile tradisjonar er det tredje temaet som er drøfta i avhandlinga. Kopiering og skapande prosessar er arbeidsmåtar som er brukte ved studiet i dag, og dei utgjer grunnlag for drøftingar i relasjon til vidareføring og erfaring. Konklusjonen er at i den skapande prosessen korrigerer tradisjonen utforminga, medan i kopiprosessen er eigen stilvilje og improvisering resultat av prosessane. Personar som deltek i prosessane, har sett seg sjølve og si historiske forankring inn i spelet, der visuelt og verbalt språk er resultat av integrasjon av tradisjonar. Dei tre drøftingstemaa utgjer grunnlaget for at didaktikk for folkekunst og tekstil kan bli intersubjektiv forståing av kva ein didaktikk for vidareføring av folkekunst med vekt på tekstil kan vere i utdanninga i dag. Indre og ytre dialog i skapande og kopierande prosessar femner om estetiske, materielle og tekniske faktorar sett i høve til spelereglar, spelerom, spatialitet og samspel i møte med tekstile tradisjonar. Samla utgjer det ein forskingsbasert didaktikk for faget der den overordna intensjonen er samtykke mellom tradisjon og spel.

Varhaisvuosien kokemukset heijastuvat oppimiseen

EARLI SIG 5 -konferenssi: Tulevaisuuden haasteet varhaiskasvatuksessa ja alakoulussa 25.-27.8. 2014 Jyväskylän yliopisto, Suomi.

Ohjelmoinnin opetus peruskoulussa: toiminnallisuutta ja graafista ohjelmointikieltä hyödyntävien opetusmenetelmien vertailu

Ohjelmoinnin opettaminen yleissivistävänä oppiaineena on viime aikoina herättänyt kiinnostusta Suomessa ja muualla maailmassa. Esimerkiksi Suomen opetushallituksen määrittämien, vuonna 2016 käyttöön otettavien peruskoulun opintosuunnitelman perusteiden mukaan, ohjelmointitaitoja aletaan opettaa suomalaisissa peruskouluissa ensimmäiseltä luokalta alkaen. Ohjelmointia ei olla lisäämässä omaksi oppiaineekseen, vaan sen opetuksen on tarkoitus tapahtua muiden oppiaineiden, kuten matematiikan yhteydessä. Tämä tutkimus käsittelee yleissivistävää ohjelmoinnin opetusta yleisesti, käy läpi yleisimpiä haasteita ohjelmoinnin oppimisessa ja tarkastelee erilaisten opetusmenetelmien soveltuvuutta erityisesti nuorten oppilaiden opettamiseen. Tutkimusta varten toteutettiin verkkoympäristössä toimiva, noin 9–12-vuotiaille oppilaille suunnattu graafista ohjelmointikieltä ja visuaalisuutta tehokkaasti hyödyntävä oppimissovellus. Oppimissovelluksen avulla toteutettiin alakoulun neljänsien luokkien kanssa vertailututkimus, jossa graafisella ohjelmointikielellä tapahtuvan opetuksen toimivuutta vertailtiin toiseen opetusmenetelmään, jossa oppilaat tutustuivat ohjelmoinnin perusteisiin toiminnallisten leikkien avulla. Vertailututkimuksessa kahden neljännen luokan oppilaat suorittivat samankaltaisia, ohjelmoinnin peruskäsitteisiin liittyviä ohjelmointitehtäviä molemmilla opetus-menetelmillä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alakouluoppilaiden nykyistä ohjelmointiosaamista, sitä minkälaisen vastaanoton ohjelmoinnin opetus alakouluoppilailta saa, onko erilaisilla opetusmenetelmillä merkitystä opetuksen toteutuksen kannalta ja näkyykö eri opetusmenetelmillä opetettujen luokkien oppimistuloksissa eroja. Oppilaat suhtautuivat kumpaankin opetusmenetelmään myönteisesti, ja osoittivat kiinnostusta ohjelmoinnin opiskeluun. Sisällöllisesti oppitunneille oli varattu turhan paljon materiaalia, mutta esimerkiksi yhden keskeisimmän aiheen, eli toiston käsitteen oppimisessa aktiivisilla leikeillä harjoitellut luokka osoitti huomattavasti graafisella ohjelmointikielellä harjoitellutta luokkaa parempaa osaamista oppitunnin jälkeen. Ohjelmakoodin peräkkäisyyteen liittyvä osaaminen oli neljäsluokkalaisilla hyvin hallussa jo ennen ohjelmointiharjoituksia. Aiheeseen liittyvän taustatutkimuksen ja luokkien opettajien haastatteluiden perusteella havaittiin koulujen valmiuksien opetussuunnitelmauudistuksen mukaiseen ohjelmoinnin opettamiseen olevan vielä heikolla tasolla.

A journey into narrative inquiry : one teacher's lived experience with eating disorders /

In "A Journey Into Narrative Inquiry: One Teacher's Lived Experience With Eating Disorders," an elementary teacher searches for answers regarding how education can help prevent eating disorders by journeying into her own experience of having had such a disorder. This qualitative study is a personal narrative based on an individual's experience, a method appropriate to the sharing of personal voices and stories told in education research. It is an attempt to address the gap found in the research on this topic by offering a subjective and unique perspective of what it is like to live within the nightmare of an eating disorder and by sharing the wisdom gained from having survived such an experience. This narrative inquiry explains how a teacher found herself at a stage where she was willing and ready to share her experience for the sake of research. The story of having had an eating disorder, consisting of both anorexia and bulimia, for over a decade is shared in a genuine, reflective manner. The researcher then shares the analysis of her own story, unpacking the themes of journeying toward voice, self-esteem, self-acceptance, and self and the completion of an M.Ed. degree. Bridges are made which connect these themes to the personal and professional life of the researcher, to the schools in terms of both curriculum and climate, to research directions, and to the larger culture. Suggestions are made for possible changes in educational settings that may help teachers in providing students with some tools and strategies to prevent turning to eating disorders as coping mechanisms. A literature review of eating disorders is included as well, as a guide for others to use when undertaking such qualitative studies.

Critical Connections: Teachers Writing for Social Justice

This qualitative research study explores how teachers who write social justicefocused curriculum support resources conceptualize curriculum and social justice. Curriculum used in schools reflects underlying assumptions and choices about what knowledge is valuable. Class-based, cultural, racial, and religious stereotypes are reinforced in schooling contexts. Are the resources teachers create, select, and use to promote social justice reproducing and reinforcing forms of oppression? Why do teachers pursue social justice through curriculum writing? What are their hopes for this work? Exploring how Teachers' beliefs and values influence cy.rriculum writing engages the teachers writing and using curriculum support resources in critical reflective thought about their experiences and efforts to promote social justice. Individual and focus group interviews were conducted with four teacher-curriculum writers from Ontario schools. In theorizing my experiences as a teacher-curriculum writer, I reversed roles and participated in individual interviews. I employed a critical feminist lens to analyze the qualitati ve data. The participants' identities influenced how they understand social justice and write curriculum. Their understandings of injustices, either personal or gathered through students, family members, or oth.e. r teachers, influenced their curriculum writing . The teacher-curriculum writers in the study believed all teachers need critical understandings of curriculum and social justice. The participants made a case for representation from historically disadvantaged and underrepresented groups on curriculum writing teams. In an optimistic conclusion, the possibility of a considerate curriculum is proposed as a way to engage the public in working with teachers for social justice.

The Art of Resisting Colonial Education

This thesis explores the efforts of discipline and resistance in the Indian Residential School (IRS) system in Canada. The IRS has origins in eighteenth and nineteenth century colonial policies of assimilation. While its goals aimed to transform Aboriginal children into Euro-Canadian adults the system has largely been proven ineffective and highly damaging to First Nation communities. This research discusses the complex connection between colonial curriculum and student resistance within the IRS. The discussion emphasizes students‟ abilities to creatively subvert disciplinary tactics and the methods of resistance used in the IRS context - with a focus on art and cultural persistence. It highlights a complicated relationship of disciplinary tactics and student resistance within the context of the IRS focusing on the relationship between curriculum and student product.

Creating a Space for Self-Transformation: Factors of Success for Adult Literacy Learners with Specific Learning Difficulties

A significant number of adults in adult literacy programs in Ontario have specific learning difficulties. This study sought to examine the holistic factors that contributed to these learners achieving their goals. Through a case study design, the data revealed that a combination of specific learning methods and strategies, along with particular characteristics of the instructor, participant, and class, and the evidence of self-transformation all seemed to contribute to the participant's success in the program. Instructor-directed teaching and cooperative learning were the main learning methods used in the class. General learning strategies employed were the use of core curriculum and authentic documents, and using phonics, repetition, assistive resources, and using activities that appealed to various learning styles. The instructor had a history of both professional development in the area of learning disabilities as well as experience working with learners who had specific learning difficulties. There also seemed to be a goodness of fit between the participant and the instructor. Several characteristics of the participant seemed to aid in his success: his positive self-esteem, self-advocacy skills, self-determination, self-awareness, and the fact that he enjoyed learning. The size (3-5 people) and type of class (small group) also seemed to have an impact. Finally, evidence that the participant went through a self-transformation seemed to contribute to a positive learner identity. These results have implications for practice, theory, and further research in adult education.

Helping Youth Venture Into Volunteerism: A Resource for Ontario Secondary School Educators

This study sought to create a curriculum resource for Ontario secondary school educators that addresses the inadequate preparation of students prior to their involvement in community service. Specifically, Helping Youth Venture Into Volunteerism: A Resource for Ontario Secondary School Educators was designed to help grade 10 Civics and Citizenship teachers prepare students for the 40 hours of community service that are a prerequisite for the Ontario Secondary School Diploma. The resource discusses problems with the current unstructured program, outlines researchers’ recommendations to address such problems, and provides comprehensive unit and lesson plans to help educators meet curriculum expectations for grade 10 Civics and Citizenship. In addition, the study examined the rationale and development of the community service program and reviewed related literature corresponding both to Ontario’s community service program as well as service-learning programs in schools. Study results and the accompanying resource will help improve the community service program’s effectiveness by integrating it into school practices and curriculum and making it more relevant, structured, and meaningful to students. By improving the community service program, students will be more engaged in community service and more likely will become lifelong volunteers and active members of their community.

Exploración y análisis de las políticas educativas relativas a la educación rural en Centroamérica : casos de Costa Rica y Nicaragua

Différents organismes internationaux se sont penchés sur l’école rurale des pays en émergence. La plupart de ces travaux de recherche montrent que ces écoles n’offrent pas une éducation adaptée au milieu dans lesquelles elles sont situées, du fait essentiellement qu’on y a implanté la structure administrative et pédagogique des écoles urbaines sans tenir compte des caractéristiques de la population infantile des zones rurales. Afin de tenter de remédier aux difficultés identifiées, ces organismes ont proposé diverses solutions ou préconisé des politiques adaptées à ce contexte particulier. Le but de cette recherche est d’étudier comment ces recommandations convergent-elles avec les politiques éducatives et dans le quotidien des écoles en milieu rural de deux pays de l’Amérique centrale, le Costa Rica et le Nicaragua. À cette fin, comme cadre d'analyse, nous avons établi six catégories : condition socio-économique, plan d'études et pédagogie, relation école et communauté, enseignants, technologie et finalement, gestion et gouvernance. Pour ce faire, nous analysons les recommandations globales formulées par diverses organisations internationales et d’autres organismes des pays développés à propos de l'éducation rurale. Nous comparons ensuite ces informations avec les décisions politiques prises ces dernières vingt années, dans les deux pays sélectionnés afin de favoriser le développement éducatif des zones rurales. Pour finir, nous observons sur le terrain le quotidien de quelques écoles rurales des deux pays retenus. En partant de l’hypothèse qu’il existe suffisamment d’information et de recommandations permettant l’élaboration des politiques éducatives appropriées pour améliorer les conditions des écoles rurales, le travail présente une analyse multiniveaux (recommandations globales, politiques nationales et pratiques scolaires) en établissant la convergence ou la divergence dans chacune des catégories. Les principaux résultats de la recherche démontrent qu'il existe une convergence entre les pratiques scolaires et les politiques éducatives émises par les pays étudiés, avec quelques exceptions. Quant à la convergence entre les recommandations globales et les politiques émises par ces pays, on ne peut pas parler de convergence de façon générale. La recherche propose l'élaboration de profil de politiques nationales pour chaque pays, en fonction de la manière par laquelle ils abordent la problématique de l'éducation rurale : soit par l’assignation des ressources pour étendre les services éducatifs normalisés pour tous les enfants, ou en produisant des politiques focalisées, créant des programmes spécifiques, faisant remarquer la différence du monde rural.

Les écoles privées à projet religieux ou spirituel : analyse de trois «communautés» éducatives : juive, musulmane et Steiner : à Montréal

La légitimité des écoles privées fondées sur un projet religieux ou spirituel fait l’objet de débats épineux tant au Québec qu’ailleurs, depuis plusieurs années (chapitre 1). À la différence des nombreux travaux normatifs déjà produits sur ces questions, cette thèse propose une contribution empirique sur la réalité de certaines de ces écoles à Montréal. Notre objectif général consiste donc à comprendre comment la dimension religieuse ou spirituelle d'écoles privées de groupes ou courants minoritaires (juives, musulmanes, Steiner) se traduit dans les discours et pratiques de l'école. La mise en lien d’écoles abritant des projets éducatifs minoritaires de différentes natures vise par ailleurs à poser un regard plus large sur l’identité, ethnique ou religieuse. Après avoir analysé les trois écoles, nous examinons les différences ou convergences significatives entre elles. Puis, nous tentons de mieux comprendre comment leurs discours et leurs pratiques nous renseignent sur les attentes parallèles relatives à l’éducation en contexte libéral. Nous portons alors attention (chapitre 2) aux interactions entre le curriculum « séculier » et une perspective religieuse ou spirituelle, à la conception de l'autonomie dans la scolarisation, à la formation du citoyen et à la hiérarchisation des valeurs éducatives. En nous inspirant entre autres de Juteau (1999), nous considérons ces écoles comme des « communautés » éducatives. Notre démarche méthodologique (chapitre 3), d’inspiration ethnographique, s’articule autour d'observations participantes en 5e et en 6e année du primaire et en 1re et 2e année du secondaire (environ 3 jours par classe) et à plus de 45 entrevues, menées auprès des enseignants, des directions d’école et des parents d’élèves. Même si notre dispositif ne consiste pas à faire « émerger » une théorie, nous nous inspirons de la méthode de la « théorisation ancrée » pour analyser nos données. Le premier chapitre d’analyse (chapitre 4) illustre d’abord un cas relativement « pur » de communalisation, puisque l’école Steiner produit du spirituel sans forcément se situer dans un rapport de force avec d’autres groupes sociaux. Cela reflète donc comment une lignée identitaire peut être construite grâce à l’enracinement dans une tradition et une mémoire « créées» par l’école. L’école musulmane (chapitre 5) adapte plutôt les références associées à la religion de manière à constituer un « pont » entre la socialisation primaire et celle de la société d’accueil. On constate en effet que la direction et les enseignants de l’école ne réinventent pas la lignée croyante, mais ne la reproduisent pas non plus à l’identique. En ce qui concerne l’école juive (chapitre 6), elle permet surtout d’attester une communauté ethnoreligieuse extérieure. La tradition juive enseignée à l’école, souvent qualifiée de « traditionalisme non religieux » par les acteurs scolaires, présente donc peu de réinterprétations ou de transformations dans ce contexte scolaire. Un dernier chapitre d’analyse (chapitre 7), abordant les trois écoles dans une perspective comparative, met notamment en perspective comment ces trois institutions transmettent une culture identitaire et un style de vie débordant le cadre scolaire, qui englobent les croyances religieuses et/ou spirituelles, mais ne s’y réduisent pas.