660 resultados para yliopistojen laatu
Resumo:
Keravan kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on kokonaisvaltaisella tavalla edistää turvallisia, terveyttä edistäviä ja ympäristön kannalta myönteisiä liikkumisen valintoja. Suunnitelma on laadittu seudullisena yhteistyöhankkeena, jonka ohjaukseen Keravan kaupungin lisäksi osallistui edustajia Tuusulan kunnasta, Järvenpään kaupungista, Uudenmaan ELY-keskuksesta, Liikenneturvasta ja Keski-Uudenmaan poliisista. Samassa suunnitteluprosessissa myös Järvenpää ja Tuusula saivat omaa aluettaan koskevat liikenneturvallisuussuunnitelmat. Suunnitelmien rahoituksesta vastasivat kunnat ja Uudenmaan ELY-keskus. Liikenneturvallisuussuunnitelmassa on kuvattu laajasti liikenneturvallisuuden ja liikkumisen nykytilaa ja haasteita Keravalla. Nykytilan analyysien pohjalta sekä valtakunnalliset ja alueelliset linjaukset huomioiden kaupungin liikenneturvallisuustyölle asetettiin kaksitasoinen visio, joka tähtää sekä liikenneonnettomuuksien määrän merkittävään vähentämiseen että kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden kasvattamiseen. Käytännön liikenneturvallisuustyötä ja seurantaa varten visio on esitetty myös määrällisten tavoitteiden ja toimintalinjausten muodossa. Tavoitteiden saavuttamiseksi suunnitelmassa esitetään laaja joukko kaupungin eri toimialoille, Uudenmaan ELY-keskukselle, Liikenneturvalle ja poliisille vastuutettuja toimenpiteitä. Toimenpiteitä on esitetty liikennekasvatusta, liikenneympäristön parantamista, liikenteen valvontaa, suunnitteluperiaatteita ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä koskien. Liikennekasvatukseen ja -tiedotukseen liittyvissä toimenpiteissä pääpaino on osaamisen ja rutiinien kehittämisessä kaupungin eri toimialoilla. Tämän työn tueksi esitetään poikkihallinnollisen liikennekasvatuksen asiantuntijaryhmän perustamista ja liikenneturvallisuustoimijamallin käyttöönottamista. Liikenneympäristöön kohdistuvissa toimenpide-ehdotuksissa korostuvat ajonopeuksien hillintä, tienylitysten turvallisuus, kävely- ja pyöräily-yhteyksien laatu sekä liityntä- ja pyöräpysäköinnin kehittäminen. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet ja toimintatapoihin kohdistuvat linjaukset tukevat toteutuessaan tavoitteiden saavuttamista, mutta niiden saavuttamiseen vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten kansantalouden kehitys ja veropolitiikka, Helsingin seudun kansainvälistyminen, ajoneuvokannan uudistuminen, yhdyskuntarakenteen kehitys kunta ja seututasolla sekä seudun joukkoliikennejärjestelmän kehittyminen. Suunnitelmasta tehdyn vaikuttavuuden arvioinnin perusteella on kuitenkin realistista olettaa, että vuoteen 2020 asetetut liikenneonnettomuuksien vähentämistavoitteet ja kestävän liikkumisen edistämistavoitteet ovat saavutettavissa. Liikenneonnettomuuksien vähentyminen tavoitteiden mukaisesti tarkoittaisi karkeasti arvioiden Keravan kaupungille jopa 800 000 euron vuosittaisia kustannussäästöjä. Vieläkin suurempia hyötyjä voidaan arvioida olevan saavutettavissa kestävän liikkumisen edistämisen myötä.
Resumo:
Brittleness is a well-known material characteristic but brittleness of paper is vaguely covered. The objective of this thesis was to characterize the phenomenon and causes around brittleness of paper and to clarify if it is a measurable property. Brittleness of paper was approached from the perspectives of paper physics and paper mills. Brittleness is a property of dry paper and it causes problems at the finishing stages of paper machine. According to paper physics, brittle materials fail in the elastic regime, while ductile materials can locally accumulate a plastic deformation prior to the fracture and they are often able to withstand higher stresses. Brittleness of paper is vastly affected by the surrounding conditions: paper as a hygroscopic material tries to get to the equilibrium. It is also affected by the quality of the pulp used. Measurement techniques can be divided into two categories: based on the viscoelastic behavior of paper and on the exposure to the mechanical stress of sort. The experimental part of the thesis was based on the trials with brittle and non-brittle mill-made LWC papers. It is divided into three parts: strength testing of the brittle and non-brittle papers, analysis of the conditions that may contribute the brittleness and the experimental methods to evaluate brittle behavior. The strength measurements confirmed the influence of the moisture content, but only tensile energy absorption and the fracture toughness measurements provided modest differences between the brittle and non-brittle papers. Versatile analysis of the possible contributing factors resulted into speculation, while the brittle papers contained higher amount of starch, triglycerides and steryl esters. The experimental research proved that the formation, the sensory impression and the variation of local strains may contain the crucial information of paper brittleness.
Resumo:
Tehoa maatalouden vesiensuojeluun (TEHO) -hankkeen tavoitteena on edistää maatalouden vesiensuojelua. Tähän julkaisuun on koottu tuloksia TEHO-hankkeen selvityksistä. Julkaisun ensimmäisessä osassa on kerätty yhteen kokemuksia ja palautetta, joita on saatu hankkeessa tehdyistä Peltomaan laatutesteistä. Testin avulla havainnoidaan ja saadaan tietoa peltomaan fysikaalisesta ja biologisesta tilasta sekä maan kokonaisvaltaisesta tilanteesta. Testissä saadut havainnot toimivat perusteena pellon kasvukuntoa parantaville toimenpiteille. Toinen raportti on yhteenveto TEHO-tiloille lasketuista ravinnetaseista. Ravinnetaselaskenta on työkalu, jonka avulla viljelijä saa arvokasta tietoa ravinteiden käytön tehokkuudesta omilla pelloillaan. Julkaisu on toteutettu osana Tehoa maatalouden vesiensuojeluun (TEHO) -hanketta.
Resumo:
An empirical study was conducted in the area of software engineering to study relationships between development, testing and intended software quality. International standards served as a starting point of the study. For analysis a round of interviews was kept and transcribed. It was found that interaction between humans is critical, especially in transferring knowledge and standards’ processes. The standards are communicated through interaction and learning processes are involved before compliance. One of the results was that testing is the key to sufficient quality. The outcome was that successful interaction, sufficient testing and compliance with the standards combined with good motivation may provide most repeatable intended quality.
Resumo:
Ranta-alueiden monikäyttösuunnitelmassa esitellään Oukkulanlahden - Naantalinaukon ranta-alueille maankäytön ja hoidon tavoitteet, joilla pyritään ylläpitämään lajistollista monimuotoisuutta, suojelualueen linnustollisia arvoja ja jopa palauttamaan alueelle aiemmin esiintynyt runsas rantalinnusto. Lisäksi ehdotetuilla toimilla edistetään alueen perinnemaisemien hoitoa, parannetaan lahtien vesien tilaa ja virkistyskäytön edellytyksiä, sekä palautetaan entistä avointa maisemaa. Etenkin pohjoisosan lahtiketjusta sekä Merimaskusta löytyi runsaasti hienoja, hoitamisen arvoisia ruovikoituvia rantaniittyjä ja niihin liittyviä puustoisia reuna-alueita, joista olisi palautettavissa maisemallisestikin upeita hakamaita. Samalla ruovikoiden laajempi hyödyntäminen toisi alueen luonnonhoitoon kustannustehokkuutta, poistaisi ravinteita rehevistä ja matalista lahdista, sekä hidastaisi maankohoamisen ja jokisuiston sedimentoitumisen aiheuttamaa rantaviivan luontaista siirtymistä. Suunnittelualueen 5500 hehtaarista noin 880 hehtaarille esitetään maankäyttötavoitteita. Kunnostettavaksi soveltuvia rantaniittyjä on 235 ha. Näistä satakunta hehtaaria on jo hoidon piirissä, mutta useimmilla niistäkin tarvitaan täydentäviä hoitotoimia, kuten ruovikon äestystä tai murskausta, tai niiden edessä kasvavan vesiruovikon poistoa. Avoimia rantaniittyjä täydentämään on ehdotettu luonnonhoitopeltoja 80 hehtaaria, sekä niiden lisäksi vesiensuojelullisia suojavyöhykkeitä perustettavaksi noin 10 hehtaaria. Niitä täydentävät Hirvijoen maatalouden yleissuunnitelmassa vastikään esitetyt suojavyöhyketarpeet Hirvijoen valuma-alueelle. Lisäksi suunnittelualueelta kartoitettiin muita avoimia niittyä 60 ha, sekä yli 70 hehtaaria puustoisia perinnemaisemia. Hyödynnettäviä ruovikoita on yhteensä noin 190 hehtaaria. Suunnitelmassa käsitellään laajimmat maankäyttö- ja hoitosuositusalueet tekstien ja karttojen kera. Suppeammat hoitoalueet löytyvät vain maankäyttö- ja hoitosuosituskartoilta. Koko alueen rantoja ja kaikkia saaria ei aika- ja resurssipulan vuoksi voitu kartoittaa, vaan pienimmistä saarista ja ruovikoista annetaan suunnitelmassa maankäytön ja hoidon yleisohjeet. Suunnitelmassa esitetyt ranta-alueiden maankäyttö- ja hoitosuositukset ovat maanomistajille vapaaehtoisia, eikä niiden noudattaminen ole sitovaa. Suunnitelmassa esitetty rantaniittyverkoston kunnostaminen vahvistaa suojelualueiden rantaniittyjen ja niiden eliöstön suojelun tilaa, sekä lisää niiden elinkelpoisuutta ja merkitystä. Toisaalta suunnitelma mahdollistaa ruovikoiden suunnitelmallisen hyödyntämisen myös suojelualueilla, koska hyödynnettävien ruovikoiden verkostotarkastelu on tehty laajemmalla alueella. Vaikka suunnitelman toteutuksen seurauksena ruovikoiden määrä vähenisi Natura 2000-verkoston alueella, ympäröivälle lähialueelle jää riittävästi laajoja ruovikkolajistolle soveltuvia ruovikoita. Lisäksi suunnitelluilla ruovikoiden rotaatioleikkuilla jäljelle jäävien ruovikoiden laatu paranee. Natura-alueen perusteena olevia linnustoarvoja ei siis heikennetä, vaan suunnitelman kokonaisvaikutus on alueelle positiivinen.
Resumo:
The purpose of this study was to examine and expand understanding concerning young Finnish registered nurses (RN) with an intention to leave the profession and the related variables, specifically when that intention has emerged before the age of 30. The overall goal of the study was to develop a conceptual model in relation to young RNs’ intention to leave the profession. Suggestions for policymakers, nurse leaders and nurse managers are presented for how to retain more young RNs in the nursing workforce. Suggestions for future nursing research are also provided. Phase I consists of two sequential integrative literature reviews of 75 empirical articles concerning nurses’ intention to leave the profession. In phase II, data had been collected as part of the Nurses’ Early Exit (NEXT) study, using the BQ-12 structured postal questionnaire. A total of 147 young RNs participated in the study. The data were analysed with statistical methods. In phase III, firstly, an in-depth interpretive case study was conducted in order to understand how young RNs explain and make sense of their intention to leave the profession. The data in this study consisted of longitudinal career stories by three young RNs. The data was analysed by using narrative holistic-content and thematic methods. Secondly, a total of 15 young RNs were interviewed in order to explore in-depth their experiences concerning organizational turnover and their intent to leave the profession. The data was analysed using conventional content analysis. Based on earlier research, empirical research on the young RNs intention to leave the profession is scarce. Nurses’ intention to leave the profession has mainly been studied with quantitative descriptive studies, conducted with survey questionnaires. Furthermore, the quality of previous studies varies considerably. Moreover, nurses’ intention to leave the profession seems to be driven by a number of variables. According to the survey study, 26% of young RNs had often considered giving up nursing completely and starting a different kind of job during the course of the previous year. Many different variables were associated with an intention to leave the profession (e.g. personal burnout, job dissatisfaction). According to the in-depth inquiries, poor nursing practice environments and a nursing career as a ‘second-best’ or serendipitous career choice were themes associated with young RNs’ intention to leave the profession. In summary, young RNs intention to leave the profession is a complex phenomenon with multiple associated variables. These findings suggest that policymakers, nurse leaders and nurse managers should enable improvements in nursing practice environments in order to retain more young RNs. These improvements can include, for example, adequate staffing levels, balanced nursing workloads, measures to reduce work-related stress as well as possibilities for advancement and development. Young RNs’ requirements to provide high-quality and ethical nursing care must be recognized in society and health-care organizations. Moreover, sufficient mentoring and orientation programmes should be provided for all graduate RNs. Future research is needed into whether the motive for choosing a nursing career affects the length of the tenure in the profession. Both quantitative and in-depth research is needed for the comprehensive development of nursing-turnover research.