Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.

Ympäristön tilan seurantaohjelma 2011

Ympäristön tilan seurannan tavoitteena on tuottaa tietoa ympäristön tilasta, sen muutoksista ja muutosten syistä. Seurannasta saatavia tietoja käytetään päätöksenteon sekä ympäristönsuojelutoimien kohdentamisen ja niiden tuloksellisuuden arvioinnin tukena. Tietoja hyödynnetään maankäytön suunnittelussa ja sen ohjauksessa sekä ympäristövaikutusten arvioinnissa. Seurantatietoja tarvitaan kansainvälisten sopimusten edellyttämiin selvityksiin ja niitä hyödynnetään tutkimuksissa. Hämeen ELY-keskuksen seurantaohjelma vuodelle 2011 perustuu ympäristöhallinnon seurantaohjelmaan vuosille 2009-2012. Se sisältää pintavesien ohella pohjavesien ja maaympäristön seurantaa. Osa seurannassa olevista vesistöistä on vaihtunut toisiin, sillä useimmista vesistöistä ei enää oteta näytteitä vuosittain vaan muutaman vuoden välein. Useimpien vesistöjen seurannassa on mukana jokin biologisen seurannan osa (kasviplankton, vesikasvit, pohjaeläimet, kalat) vesienhoitolain ja -asetuksen (vesipuitedirektiivin) mukaisesti. Pohjavesien seuranta jatkuu kolmella pohjavesiasemalla ja hydrologinen seuranta sisältää mm. vesistöjen vedenkorkeuksien, virtaamien, lämpötilojen, jäänpaksuuden sekä lumipeitteen paksuuden, haihdunnan ja roudan seurantaa. Maaympäristön seurantaan kuuluu myös useita eri seurantahankkeita. Vesienhoitolaki edellyttää, että vesienhoitoalueille laaditaan seurantaohjelmat. Niiden havaintopaikat on koottu ympäristöhallinnon seurantaohjelmasta sekä velvoitetarkkailuista. Vesienhoitoalueiden ohjelmia ei ole sisällytetty tähän monisteeseen, mutta havaintopaikkataulukoihin on merkitty, mitkä järvet ja joet kuuluvat vesienhoitoalueen seurantaan.

Organisaation kehittäminen toiminnan tehostamisen välineenä muuttuvassa liiketoimintaympäristössä

Pro Gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää onnistuuko organi-saation kehittäminen parantamaan toiminnan tehokkuutta, kun toimitaan muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. On haluttu myös saada selville, millä tavoin kehittäminen tulisi suorittaa. Teoriapohjan tutkimukselle luovat organisaation kehittäminen sekä muutoksen johtaminen. Tutkimuksen toteutuksessa käytettiin apuna pääasiallisesti laadullista tutkimustapaa, jonka aineisto on kerätty kyselytutkimuksen sekä havainnoinnin avulla. Kyselytutkimuksella selvitettiin organisaation jäsenten mielipiteitä organisaation kehittämisestä. Tutkimustuloksista voitiin havaita, että organisaation kehittämisellä sekä tehokkaammalla toiminnalla on yhteys. Tehokas toiminta ei ole itsestään-selvyys, eikä se saa organisaatiossa sellaiseksi tulla. Johtamisella on oma merkityksensä organisaation kehittämisen onnistumisessa. Organisaation jäsenillä on vahva rooli, kun luodaan pohjaa tehokkaammalle toiminnalle. Tehokkaan toiminnan tulee olla jokaisen organisaation tavoitteena, jotta ne selviytyvät koko ajan kiristyvässä kilpailussa.

Ympäristöjärjestelmän rakentaminen ja sen haasteet Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla

Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle on rakennettu ISO14001-mukaista ympäristöjärjestelmää. Tässä diplomityössä tarkastellaan rakentamisen vaiheita sekä etsitään ratkaisuja rakentamisen aikana ilmeneviin haasteisiin. Teoriaosassa keskitytään ympäristö- ja kestävän kehityksen toimintaan yliopistoissa sekä ISO14001-standardin mukaisiin ympäristöjärjestelmiin. Ympäristöjärjestelmää rakennettaessa luodaan ympäristöpolitiikka sekä arvioidaan ja valitaan yliopiston merkittävimmät ympäristönäkökohdat. Näkökohdille luodaan päämäärät, tavoitteet ja ohjelmat. Lisäksi työssä tarkastellaan lakisääteisiä vaatimuksia ja luodaan menetelmiä dokumentointiin, koulutukseen, poikkeamien havainnointiin ja sisäiseen auditointiin. Yliopistolle on mahdollista rakentaa toimiva ympäristöjärjestelmä, mutta se vaatii aika- ja taloudellisten resurssien lisäksi myös vahvan tuen ylimmältä johdolta sekä halua ajaa muutos organisaatioon.

Oukkulanlahden - Naantalinaukon ranta-alueiden monikäyttösuunnitelma

Ranta-alueiden monikäyttösuunnitelmassa esitellään Oukkulanlahden - Naantalinaukon ranta-alueille maankäytön ja hoidon tavoitteet, joilla pyritään ylläpitämään lajistollista monimuotoisuutta, suojelualueen linnustollisia arvoja ja jopa palauttamaan alueelle aiemmin esiintynyt runsas rantalinnusto. Lisäksi ehdotetuilla toimilla edistetään alueen perinnemaisemien hoitoa, parannetaan lahtien vesien tilaa ja virkistyskäytön edellytyksiä, sekä palautetaan entistä avointa maisemaa. Etenkin pohjoisosan lahtiketjusta sekä Merimaskusta löytyi runsaasti hienoja, hoitamisen arvoisia ruovikoituvia rantaniittyjä ja niihin liittyviä puustoisia reuna-alueita, joista olisi palautettavissa maisemallisestikin upeita hakamaita. Samalla ruovikoiden laajempi hyödyntäminen toisi alueen luonnonhoitoon kustannustehokkuutta, poistaisi ravinteita rehevistä ja matalista lahdista, sekä hidastaisi maankohoamisen ja jokisuiston sedimentoitumisen aiheuttamaa rantaviivan luontaista siirtymistä. Suunnittelualueen 5500 hehtaarista noin 880 hehtaarille esitetään maankäyttötavoitteita. Kunnostettavaksi soveltuvia rantaniittyjä on 235 ha. Näistä satakunta hehtaaria on jo hoidon piirissä, mutta useimmilla niistäkin tarvitaan täydentäviä hoitotoimia, kuten ruovikon äestystä tai murskausta, tai niiden edessä kasvavan vesiruovikon poistoa. Avoimia rantaniittyjä täydentämään on ehdotettu luonnonhoitopeltoja 80 hehtaaria, sekä niiden lisäksi vesiensuojelullisia suojavyöhykkeitä perustettavaksi noin 10 hehtaaria. Niitä täydentävät Hirvijoen maatalouden yleissuunnitelmassa vastikään esitetyt suojavyöhyketarpeet Hirvijoen valuma-alueelle. Lisäksi suunnittelualueelta kartoitettiin muita avoimia niittyä 60 ha, sekä yli 70 hehtaaria puustoisia perinnemaisemia. Hyödynnettäviä ruovikoita on yhteensä noin 190 hehtaaria. Suunnitelmassa käsitellään laajimmat maankäyttö- ja hoitosuositusalueet tekstien ja karttojen kera. Suppeammat hoitoalueet löytyvät vain maankäyttö- ja hoitosuosituskartoilta. Koko alueen rantoja ja kaikkia saaria ei aika- ja resurssipulan vuoksi voitu kartoittaa, vaan pienimmistä saarista ja ruovikoista annetaan suunnitelmassa maankäytön ja hoidon yleisohjeet. Suunnitelmassa esitetyt ranta-alueiden maankäyttö- ja hoitosuositukset ovat maanomistajille vapaaehtoisia, eikä niiden noudattaminen ole sitovaa. Suunnitelmassa esitetty rantaniittyverkoston kunnostaminen vahvistaa suojelualueiden rantaniittyjen ja niiden eliöstön suojelun tilaa, sekä lisää niiden elinkelpoisuutta ja merkitystä. Toisaalta suunnitelma mahdollistaa ruovikoiden suunnitelmallisen hyödyntämisen myös suojelualueilla, koska hyödynnettävien ruovikoiden verkostotarkastelu on tehty laajemmalla alueella. Vaikka suunnitelman toteutuksen seurauksena ruovikoiden määrä vähenisi Natura 2000-verkoston alueella, ympäröivälle lähialueelle jää riittävästi laajoja ruovikkolajistolle soveltuvia ruovikoita. Lisäksi suunnitelluilla ruovikoiden rotaatioleikkuilla jäljelle jäävien ruovikoiden laatu paranee. Natura-alueen perusteena olevia linnustoarvoja ei siis heikennetä, vaan suunnitelman kokonaisvaikutus on alueelle positiivinen.

Mynälahden Sarsalanaukon ja Musta-aukon ranta-alueiden monikäyttösuunnitelma

Tässä monikäyttösuunnitelmassa esitellään Mynälahden keskiosassa sijaitseville Sarsalanaukon ja Musta-aukon alueille maankäytön ja hoidon tavoitteet, joilla pyritään muun muassa kehittämään ruovikoituneiden alueiden hyötykäyttöä, ylläpitämään lajistollista monimuotoisuutta, edistämään Mynälahden vesientilaa sekä palauttamaan vanhaa kulttuurimaisemaa. Kasvillisuudeltaan umpeutuva ja vesialueiltaan mataloituva Mynälahti tarvitsee pikaisia hoitotoimia, jotta esimerkiksi vesialueen rehevöityminen voitaisiin pysäyttää. Tavoitteena on, että suunnitelmassa esitetyt maankäyttö- ja hoitosuositukset innostaisivat palauttamaan avoimia, niitettyjä ja/tai laidunnettuja rantamaisemia Mynälahdelle. Sarsalanaukolta ja Musta-aukolta löytyy runsaasti hienoja, hoitamisen arvoisia ranta-alueita! Sarsalanaukon ja Musta-aukon suunnittelualueen koko on reilut 6 000 hehtaaria, josta hieman yli 800 hehtaarille esitetään maankäyttötavoitteita. Kunnostettavia rantaniittyjä on yhteensä vajaat 180 hehtaaria, hyödynnettäviä vesiruovikoita noin 120 hehtaaria, poistettavia ruovikoita 160 hehtaaria, luonnonhoitopeltoja 55 hehtaaria ja suojavyöhykkeitä puolestaan noin 6 hehtaaria. Näiden lisäksi suunnittelu-alueelta löytyy potentiaalisia metsälaitumia noin 120 hehtaaria sekä noin 16 hehtaarin verran hakamaita. Suunnitelmassa käsitellään tärkeimmät/suurikokoisimmat maankäyttö- ja hoitosuositusalueet Sarsalanaukon ja Musta-aukon suunnittelualueella tekstien ja karttojen kera. Pienempikokoisista alueista on laadittu vain maankäyttö- ja hoitosuosituskartat. Kaikkein pienimpiä mökkirantoja ei aika- ja resurssipulan vuoksi voitu kartoittaa, vaan näistä annetaan monikäyttösuunnitelmassa maankäytön ja hoidon yleisohjeet. Monikäyttösuunnitelmassa esitetyt ranta-alueiden maankäyttö- ja hoitosuositukset ovat maanomistajille vapaaehtoisia, eikä niiden noudattaminen ole sitovaa. Sarsalanaukon – Musta-aukon monikäyttösuunnitelma on osa ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun pilottivaihetta, jonka yleisenä tavoitteena on edistää ranta-alueiden suunnittelua Lounais-Suomessa. Ranta-alueiden suunnittelua pyritään edistämään Lounais-Suomen pilottivaiheen jälkeen myös muualla Suomessa ympäristöministeriön asettaman ranta-alueiden monikäyttösuunnittelutyöryhmän (RAMOS) toimesta.

Ylä-Pirkanmaan kestävän ja turvallisen liikkumisen suunnitelma 2013 : Juupajoki, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Ruovesi, Virrat

Ylä-Pirkanmaan kestävän ja turvallisen liikkumisen suunnitelma on laadittu yhteistyössä kuntien, ELY-keskuksen, Liikenneturvan, poliisin ja sidosryhmien kanssa. Suunnitelman alussa on esitetty johdatus liikenneturvallisuustyön sisältöön, seudun onnettomuuskustannuksiin, toimenpiteiden hyötyihin sekä avainosapuoliin ongelmien ratkaisemiseksi (luku 2). Seudun liikenneturvallisuustilannetta kuvataan tapahtuneiden onnettomuuksien analyysin kautta sekä tekemällä johtopäätöksiä suunnitelman aikana laaditun laajan asukas- ja koululaiskyselyn tuloksista (luku 3). Vuosina 2007–2011 Ylä-Pirkanmaan alueella kuoli keskimäärän vuosittain 4,8 ja loukkaantui 64 henkilöä. Nykytilan analyysien pohjalta sekä valtakunnalliset ja alueelliset linjaukset huomioiden seudun liikenneturvallisuustyölle asetettiin visio, onnettomuuksien vähenemätavoite, pitkän aikavälin linjaukset sekä lähivuosien painopistealueet (luku 4). Tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä liikennekuolemat puolittuvat (korkeintaan kaksi) ja loukkaantuneet vähenevät neljänneksellä (korkeintaan 48). Seudulla tapahtuvista liikenneonnettomuuksista aiheutuu nykyisin vuosittain 25 miljoonan euron kustannukset, joista kuntien osuus on noin 4–5 miljoonaa euroa. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet on yhdessä kuntien, ELY-keskuksen ja sidosryhmien kanssa kohdistettu valittuihin painopistealueisiin (luku 5). Toimenpide-ehdotuksia on esitetty mm. liikennekasvatusta, liikenneympäristön parantamista, liikenteen valvontaa ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä koskien. Liikennekasvatukseen liittyvissä toimenpiteissä pääpaino on osaamisen kehittämisessä, tietoisuuden lisäämisessä, liikennekasvatuksen rutiinien kehittämisessä sekä liikenneturvallisuustyön elvyttämisessä kunnan eri toimialoilla. Liikenneympäristön liikenneturvallisuutta parantavien toimenpiteiden pääpaino on pienehköissä ja kustannustehokkaissa toimenpiteissä. Suunnitelman toteutumista ja vaikutuksia tullaan seuraamaan laaditun seurantamittariston avulla (luku 6). Suunnitelman valmistumisen jälkeen merkittävimpiä toimia on aktivoida kuntien liikenneturvallisuustyötä. Suunnitelman toimenpideosiossa on esitetty suuri määrä käyttökelpoisia menetelmiä toiminnan aktivoimiseksi. Suunnitelman aikana tuotiin voimakkaasti esille, että parhaiten kuntien liikenneturvallisuustyöhön toisi puhtia ulkopuolinen ns. liikenneturvallisuustoimija.

Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnitelma : Ylitornio

Luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen (LUMO) yleissuunnittelu on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama valtakunnallinen hankekokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa maaseutuympäristöjen vesistönsuojelua sekä auttaa arvostamaan, säilyttämään ja palauttamaan luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta tärkeitä kohteita. Maataloustukijärjestelmä on uudistumassa, kun ohjelmakausi vaihtuu 2014, eikä uuden ohjelmakauden tukimuotoja tai -ehtoja ole vielä vahvistettu. Tämänhetkisen tiedon mukaan kosteikkojen perustamiseen ja hoitoon sekä perinnebiotooppien ja luonnon monimuotoisuuskohteiden hoitoon on kuitenkin tulossa rahoitusmahdollisuuksia myös uudella ohjelmakaudella. Tornion- ja Tengeliönjokien alue Ylitorniolla valikoitui suunnittelualueeksi jokivarren maisemallisten arvojen, alueen lukuisten perinnebiotooppien ja erityistukisopimusten lukumäärän takia. Alueella on monia kohteita, jotka on luokiteltu paikallisesti arvokkaiksi perinnemaisemiksi ja lähes koko Tornionjokilaakso on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Tässä suunnitelmassa kartoitetut kohteet vaihtelevat jokivarsien rehevistä tulvaniityistä vanhoihin hakamaihin ja metsälaitumiin. Vesistönsuojelun näkökulmasta pelloilta tapahtuvaa huuhtoumaa voidaan pienentää hoitamalla nykyiselläänkin varsin leveitä reunavyöhykkeitä sekä tulvaniittyjä, joiden kautta vedet valuvat jokiin. Vesien tilaan voidaan vaikuttaa merkittävästi perustamalla suojavyöhykkeitä ja monivaikutteisia kosteikkoja maatalousalueille. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimmän kokonaisuuden muodostavat laajat tulvaniityt Tornionjokivarressa ja saarilla. Hoidetut tulvaniityt pidättävät osaltaan yläpuolisilta valuma-alueilta tulevaa ravinnekuormaa. Suunnitelma tehtiin yhteistyössä maanviljelijöiden ja asukkaiden kanssa. Kartoitetuista kohteista suunnitelmaan valittiin 82 kohdealuetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 533,1 hehtaaria. Pinta-alat vaihtelevat aarien pikkuniityistä kymmenien hehtaarien tulvaniittyihin. Perinnebiotooppien yhteispinta-ala on 498,3 hehtaaria. Valtaosa perinnebiotoopeista sijoittuu saarien ja jokirantojen tulvavyöhykkeelle, missä kevättulvat ovat ylläpitäneet niittykasvillisuutta perinteisen maankäytön loppumisen jälkeenkin. Muita LUMO-kohteita ovat mm. metsäsaarekkeet ja vanhat pellot. Suunnittelualueelta löydettiin kolme potentiaalista monivaikutteisen kosteikon perustamispaikkaa ja useita olemassa olevia lintukosteikkoja. Lisäksi kartoitettiin lukuisia mahdollisia paikkoja perustaa vesistöä suojaavia suojavyöhykkeitä.

Mineraalisen rakennusjätteen hyötykäyttö maarakentamisessa

Työn tavoitteena on osoittaa betonimurskeen ympäristökelpoisuus maarakennuskäytössä sekä vertailla betonimurskeen ja luonnonmateriaalien elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia maarakentamisessa. Teoriaosassa käsitellään betonimurskeen maarakennuskäyttöön vaikuttavaa lainsäädäntöä ja sen mahdollisia ympäristövaikutuksia. Lisäksi käydään läpi neitseellisten maarakennusmate-riaalien otosta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Työn kokeellinen osa koostuu kahdesta osasta: materiaalien haitallisten aineiden liukoisuuden mää-rityksistä ja elinkaariarvioinnista. Liukoisuuden määritykset tehtiin kenttäkokeina luonnonolosuhteissa Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n Jokimaan pilot-luokan maaperätutkimuskeskuksessa. Lisäksi liukoisuudet määritettiin laboratoriossa valtioneuvoston asetuksen eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa vaatimusten mukaisesti. Elinkaariarvioinnissa vertailtiin betonimursketta neitseellisiin maarakennusmateriaaleihin skenaarioissa, jotka sisälsivät materiaalin valmistuksen ja kuljetuksen käyttökohteeseen. Neitseellisiä materiaaleja käytettäessä oletettiin, että betoni loppusijoitetaan kaatopaikalle. Elinkaariarvioinnissa käytettiin Gabi-elinkaarimallinnusohjelmaa ja skenaarioita vertailtiin hiilidioksidiekvivalenttipäästöihin. Lisäksi elinkaariarviointiin otettiin mukaan vielä kehitysvaiheessa oleva menetelmä maankäytön indikaattoreiden määrittämiseen. Menetelmällä tutkittiin soranoton vaikutusta soraharjun maaperän laadulle ennen ja jälkeen soranoton. Tulokseksi liukoisuuden määrityksistä saatiin, että betonimurskekerroksen läpi suotautuneen sade-veden pH nousee hyvin emäksiseksi. pH:n nousu vaikuttaisi korreloivan positiivisesti tiettyjen metallien liukoisuuteen. Huomattavaa on, että kenttäkokeiden liukoisuudet ja laboratoriossa määritetyt liukoisuudet poikkesivat joltain osin toisistaan. Elinkaaritarkastelussa hiilidioksidiekvivalentti päästöjen suhteen suurin päästö aiheutuu, jos betoni loppusijoitetaan kaatopaikalle hyötykäytön sijaan. Maaperän laadun muutoksien määrittämisen menetelmä ei vielä ole käyttökelpoinen lähtötietojen yksinkertaistuksien ja puutteiden takia. Betonimurskeen hyötykäyttö maarakentamisessa ei aiheuta merkittäviä ympäristövaikutuksia, kun altistus vedelle minimoidaan. Lisäksi hyötykäyttö on suositeltava vaihtoehto loppusijoitukselle kaatopaikan rakentamisen ja käytön aiheuttamien ympäristövaikutusten takia.

Kaakkois-Suomen työpaikkojen muutokset tuotantoaloittain : Onko työllisyyden rakennemuutos vain viime vuosien ilmiö?

Tuotannon ja työllisyyden rakennemuutoksista on viime vuosina alettu puhua aiempaa voimakkaammin, kun Suomen historiassa merkittävien toimialojen kokonaisia tuotantoyksiköitä on suljettu. Työllisyyden rakennemuutos ei ole kuitenkaan kokonaan uutta ja vain viime vuosina tapahtunutta. Muutoksia on ollut aiemminkin. Tässä raportissa selvitetään miten työllisten määrät ovat Kaakkois-Suomessa muuttuneet eri toimialoilla viime vuosikymmeninä. Tarkastelu lähtee osaksi vuodesta 1950, mutta päähuomio on ajanjakson 1975–2008 kehityksessä. Joitakin tarkasteluja ulotetaan vuoteen 2012 saakka, mutta enimmäkseen vuonna 2008 käynnistyneen talouden taantumavaiheen kehitys jätetään kuvaamatta, koska se muodostaa uuden, vielä päättymättömän kehitysvaiheen. Tarkastelussa keskitytään työllisiin ja työllisten määrien muutokseen. Tietolähteinä ovat lähinnä Tilastokeskuksen väestölaskentojen, väestö-, työssäkäynti- ja aluetilinpitotilastot. Selvitys on pääluonteeltaan kuvaileva. Merkittäviä selityksiä tapahtuneille muutoksille ei etsitä. Tietoja esitetään sekä koko Kaakkois-Suomen yhteislukuina että seutukunnittain ja väliin kunnittain. Kehitystä verrataan usein koko maan keskiarvolukuihin. Raportti osoittaa, että massa- ja paperiteollisuuden ohella Kaakkois-Suomessa on muitakin toimialoja, joiden tarjoamat työpaikat ovat jossakin historian vaiheessa supistuneet (tai kasvaneet) tuntuvasti. Tunnetuin ja koko maahan ulottunut muutos on tapahtunut maa¬taloudessa, jonka työpaikat ovat jatkuvasti vähentyneet. Teollisuuden historiassa nähdään muitakin vaiheita kuin massa- ja paperiteollisuuden viime aikojen tuotanto- ja työpaikkavähennykset. Esimerkiksi mekaaninen metsäteollisuus on ajan mittaan supistunut tuntuvasti. Elintarviketeollisuus on tarjonnut aiemmin runsaasti työpaikkoja, mutta on vuosien mittaan sekin supistunut. Enimmäkseen naisia työllistävä tekstiili- ja vaatetusteollisuus kasvoi 1980-luvulla nopeasti mm. Kouvolan seudulla, mutta alkoi pian siirtää tuotantoaan ulkomaille, ja ala työllistää nykyään vain murto-osan aiemmasta. Tässäkin kehityksessä on ollut äkillisen rakennemuutoksen piirteitä. Monet palvelualat ovat teollisuuden työpaikkojen vähetessä kyenneet puolestaan tarjoamaan lisää työpaikkoja. Nopeimmin ovat kasvaneet kiinteistö- ja liike-elämän palvelut. Osa palvelutyöpaikoistakin on muutoksessa kadonnut. Selvin esimerkki on rahoitus- ja vakuutustoiminta, joka on jo pitkään vähentänyt työvoimaansa.

Modulaarisen rakentamisen vaikutus liiketoimintaprosessiin - case kohdeorganisaatio

Backround of this master thesis is previously recognized possibility to build housing units by a new modular building method. This master thesis aims to examine how modular building method influences to business process in the case organization: how will the process change and to whom will the change influence. To examine this, there is a need to declare as-is and to-be processes and find out the changes of the process. Modular building method is a radical change when comparing it to existing. The findings are that modular building method will produce utility by repeating. It needs time and repeating to achieve the utilities. Ability to repeat demands working with more several phases than currently. Modular building method influences also to customer and his/her choices and because of that, it has influences to financial equation.

Työhyvinvointia työtä kehittämällä, ei seikkailemalla

Kirjallisuusarvostelu

Hyvinvointipalveluja koskevien kansalaismielipiteiden muutokset

Kirjallisuusarvostelu