Maakaasu Suomen ja Liettuan energiastrategioissa

Euroopan unionin valtioiden energiaturvallisuus on kohdannut uudenlaisia uhkia ja mahdollisuuksia 2000-luvulla. Vuosina 2006 ja 2009 Itä-Euroopan venäläisestä maakaasusta riippuvaiset valtiot kärsivät lyhytkestoista toimitushäiriöistä Venäjän ja Ukrainan välisten maakaasukiistojen aikana. Vuonna 2014 pelko maakaasun hyödyntämisestä osana poliittisten päämäärien tavoittelua kasvoi entisestään Venäjän liitettyä Krim itseensä. Toisaalta liuskekaasu ja nesteytetyn maakaasun kuljetukset ovat johtamassa uudenlaisten maailmanlaajuisten maakaasumarkkinoiden syntyyn, mikä mahdollistaa erilaisia ratkaisuja valtioiden maakaasuhuoltovarmuuden parantamiseksi. Liettuan riippuvuus venäläisestä maakaasusta on päättymässä vuoden 2015 aikana samalla kun kaikki Suomen tuoma maakaasu tulee edelleen Venäjältä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella Suomen ja Liettuan energiastrategioiden eroavaisuuksia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä sekä selvittää syitä niiden taustalla. Tutkimusongelmaa lähestytään uusklassisen realismin näkökulmasta soveltamalla resurssihyödyntämismallia energiaturvallisuuteen. Tutkielma on toteutettu vertailevana tapaustutkimuksena ja luonteeltaan se on laadullinen. Analyysitapana tutkielmassa hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja keskeisimpinä lähteinä tutkielmassa käytetään Suomen ja Liettuan vuosien 2013 ja 2012 kansallisia energiastrategioita sekä Euroopan komission arvioita ja raportteja jäsenvaltioista. Uusklassisen realismin resurssihyödyntämismalli esittää, että valtioiden valitsemiin strategioihin vaikuttavat kansainvälinen järjestelmä sekä valtioiden päättäjien käsitykset muista valtioista. Tarkastelun kohteeksi tutkielmassa valikoituivat Suomen ja Liettuan haavoittuvuudet maakaasun toimitushäiriöille sekä uhka joutua energia-aseen kohteeksi. Keskeisimmät erot valtioiden välillä haavoittuvuuden osalta liittyvät varmuusjärjestelyjen riittävyyteen, maakaasun osuuteen energiankulutuksessa sekä kauttakulkuvaltioiden olemassa oloon maakaasuverkostoissa. Venäjän energia-aseeseen liittyvän uhkan taustalla keskeiset erot Suomen ja Liettuan välillä liittyvät aikaisempaan historiaan ja toimitushäiriöihin sekä Venäjän etupiiriajatteluun ja pyrkimyksiin säilyttää vaikutusvalta Euroopan unionin alueella. Sovelletun teorian näkökulmasta korkean haavoittuvuuden ja uhkakuvakäsityksien seurauksena Liettua on pyrkinyt monipuolistamaan maakaasun toimittajiaan tiiviissä aikataulussa. Päinvastaisessa tilanteessa oleva Suomi sen sijaan on pidättäytynyt merkittävistä ponnistuksista energiaturvallisuuden parantamiseksi.

Eläkkeiden rahoitustavat – Tarkastelussa Suomen työeläkejärjestelmä

Eläkejärjestelmät koskettavat lähes kaikkia ja niillä on laaja-alaisia vaikutuksia kansantalouden toiminnan kannalta. Eläkejärjestelmät ovat olemassa, sillä täysin yksilön varaan jätetyssä varautumisessa vanhuusikää varten katsotaan olevan merkittäviä riskejä. Eläkejärjestelmissä eläke-etuutta saavat eläkeläiset ja maksajina toimivat työntekijät. Se kuinka eläke-etuudet rahoitetaan, ja kuinka maksut kerätään työntekijöiltä, riippuu rahoitustavasta. Eläkkeiden rahoitustapojen ääripäät ovat jakojärjestelmä ja rahastoiva järjestelmä. Jakojärjestelmässä eläkkeet rahoitetaan seuraavan sukupolven maksamilla työeläkemaksuilla. Järjestelmän tuotto perustuu reaalisen palkkasumman kasvuun, joka tulee tuottavuuden ja väestön kasvusta. Rahastoivassa järjestelmässä työntekijöiden eläkemaksut kerätään rahastoihin, jotka sijoittavat eläkemaksut sijoitusmarkkinoilla. Rahastot purkautuvat ja eläkettä aletaan maksaa työntekijän jäädessä syrjään työelämästä. Rahastoivan järjestelmän tuotto perustuu sijoitusmarkkinoilta sijoituksille saatuun korkoon. Suomessa on käytössä osittain rahastoiva järjestelmä, jossa osa eläkemaksuista sijoitetaan tulevaisuudessa maksettavaa eläkettä varten ja osa maksetaan jakojärjestelmäperusteisesti sen hetken eläkeläisille. Eläkkeiden rahoitustapa vaikuttaa kansantalouteen säästämisen ja rahoitusmarkkinoiden kehityksen kautta. Tässä työssä tarkastellaan rahoitustavan vaikutusta pääoman muodostumiseen kansantaloudessa limittäisten sukupolvien mallin avulla. Mallin avulla tarkastellaan pääoman muodostumista suljetussa taloudessa ensin tilanteessa, jossa yksilöt varautuvat omaan vanhuusikäänsä yksityisellä säästämisellä. Tämän jälkeen malliin tuodaan jakojärjestelmän ja rahastoivan järjestelmän mukaiset eläkejärjestelmät ja verrataan pääoman muodostumista suljetun talouden tapauksessa. Jakojärjestelmäperusteinen eläkejärjestelmä on herkkä väestön vanhenemiselle, joten tutkielmassa pohditaan miten eläkejärjestelmät olisivat kestäviä myös jatkossa ilman, että seuraavan sukupolven etuja heikennetään tai eläkemaksuja korotetaan. Vastaukseksi on tarjottu rahastoivan osuuden lisäämistä tai jopa kokonaan siirtymistä jakojärjestelmäperusteisesta järjestelmästä rahastoivaan järjestelmään. Tämä altistaisi tulevat eläkevarat entistä voimakkaammin markkinariskille ja lisäsi tuottojen hajontaa. Rahastoivan osuuden merkitystä Suomen työeläkejärjestelmälle tarkastellaan tutkielman empiirisessä osuudessa, jossa pohditaan, kuinka rahastointiasteen kasvattaminen lisäisi eläkejärjestelmän tuottojen hajontaa. Lisäksi pohditaan kuinka suomen yksityisiä työeläkevakuutusyhtiöitä koskettavat sääntelyt vaikuttavat sijoitustuottoihin ja tuottojen vaihteluun. Aineistona käytetään suurimpien työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustuottoja ja sijoitusten kohdentumista vuosina 2006–2014.

Telahiomon tuotannon läpimenoajan ja laadun optimointi

Tämän diplomityön tarkoituksena on tunnistaa UPM Kymin telahiomon tuotannon läpimenoaikaan sekä laatuun vaikuttavia tekijöitä ja löytää keinot niiden optimoimiseksi, jotta hiontatuotannon kustannustehokkuus parantuisi. Tutkimusmenetelminä työssä käytetään Kymin telahiomon tuotannon läpimenoaikojen telakohtaista mittaamista ja hionnasta tehtyjen mittausraporttien, pinnoituksista ja hionnoista tehtyjen ostotilauksien sekä SAP R/3-toiminnanohjausjärjestelmästä saatavan kunnossapitodatan tutkintaa. Tiedon lähteenä on käytetty myös kirjallisuutta ja UPM henkilöstön sekä toimittajien haastatteluita. Muiden telahiomojen aikaansaamaan laatuun ja tuotannon läpimenoaikaan verrattuna Kymin telahiomon keskimääräiset hiontatuotannon läpimenoajat ovat telasta riippuen kaksinkertaisia tai jopa lähes nelinkertaisia, vaikka pinnankarheus jää osassa teloista alle asetetun tavoitteen. Telahiomojen muototoleransseissa ei ole niin merkittäviä eroja, mitkä selittäisivät Kymin pidemmät hiontatuotannon läpimenoajat. Tämän takia muototoleransseja ei ole päädytty muuttamaan työn aikana, mutta käyttökokemusten mukaan pinnankarheusvaatimusta voidaan laskea. Telahiontaprosessin muotohiontavaihe on suurin hiontatuotannon läpimenoaikaan ja kustannuksiin vaikuttava tekijä. Hiontamenetelmien ja hionta-arvojen optimoimisella, hiontatyökalujen lastuamiskyvyn ylläpitämisellä, telahiontatuotannon yliprosessoinnin ehkäisyllä ja laatutoleransseihin tyytymisellä voidaan lyhentää kymmeniä tunteja telahiomon tuotannon läpimenoaikaa. Mittausraporttien mukaan merkittävin muutos telahiontaprosessin kustannuksiin ja hiontatuotannon läpimenoaikaan saadaan noudattamalla laatutoleransseja. Telojen kunnossapitoon liittyviä kustannuksia syntyy turhaan lisää, kun vaihdetaan ja hiotaan käyttökelpoisia teloja sekä uudelleen pinnoitetaan teloja, joiden pinnoitepaksuus on vielä riittävä. Pinnoitepaksuuden seurannalla voidaan minimoida telojen ennenaikaiset uudelleenpinnoitukset. Mittalaitteiden avulla pystyy optimoimaan telojen hiontavälit. Hiontavälien optimointi lyhentää myös hiontajonoa. Tällöin voidaan hyödyntää suunnitellun hiontajärjestyksen tuomia etuja tehokkaammin ja saavuttaa nopeampia tuotannon läpimenoaikoja.

Metrics for Predicting User Behavior and Experience in an Interactive Storytelling System

In much of the previous research into the field of interactive storytelling, the focus has been on the creation of complete systems, then evaluating the performance of those systems based on user experience. Less focus has been placed on finding general solutions to problems that manifest in many different types of interactive storytelling systems. The goal of this thesis was to identify potential candidates for metrics that a system could use to predict player behavior or how players experience the story they are presented with, and to put these metrics to an empirical test. The three metrics that were used were morality, relationships and conflict. The game used for user testing of the metrics, Regicide is an interactive storytelling experience that was created in conjunction with Eero Itkonen. Data, in the forms of internal system data and survey answers, collected through user testing, was used to evaluate hypotheses for each metric. Out of the three chosen metrics, morality performed the best in this study. Though further research and refinement may be required, the results were promising, and point to the conclusion that user responses to questions of morality are a strong predictor for their choices in similar situations later on in the course of an interactive story. A similar examination for user relationships with other characters in the story did not produce promising results, but several problems were recognized in terms of methodology and further research with a better optimized system may yield different results. On the subject of conflict, several aspects, proposed by Ware et al. (2012), were evaluated separately. Results were inconclusive, with the aspect of directness showing the most promise.

Häiveominaisuuksien vaikutus IRST-Järjestelmän seurantaetäisyyteen

Nykyaikaisen häivehävittäjän tutka-alueen häiveominaisuudet ovat niin kehittyneitä, että IRST-järjestelmällä voidaan tietyissä olosuhteissa saavuttaa suurempi seurantaetäisyys häivehävittäjään, kuin nykyaikaisella ilmataistelututkalla. IRST-järjestelmällä tarkoitetaan infrapuna-alueella toimivaa tutkan kaltaista, mutta passiivista järjestelmää. Järjestelmän passiivisuus luo edellytykset yllättää ja kaapata aloite ilmataistelussa, ja siten saavuttaa taktinen etulyöntiasema. Tutkimuksen tavoitteena onkin selvittää tätä taustaa vasten, miten puolustuksellisessa ilmasotatilanteessa tulee IRST-järjestelmää hyväksi käyttäen lähestyä hyökkäävää häivehävittäjää, joka on varustettu infrapuna-alueen häiveominaisuuksilla. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa olemassa olevia infrapuna-alueen häivekeinoja. Tavoitteeseen päästään selvittämällä ensin yleisellä tasolla, millaisia infrapuna-alueen häiveominaisuuksia on käytössä nykyaikaisissa häivehävittäjissä. Lisäksi selvitetään, millainen kyky nykyaikaisella hävittäjän IRST-järjestelmällä on havaita infrapuna-alueen häiveominaisuuksilla varustettu häivehävittäjä, ja miten ilmakehän olosuhteet siihen vaikuttavat. Taktinen näkökulma luodaan pohtimalla IRST-järjestelmän käyttöä hyökkäyksellisyyttä, aloitteellisuutta ja aktiivisuutta painottaen tekniikan määrittämissä rajoissa. Aineistoa analysoidaan deduktiivisen päättelyn avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että IRST-järjestelmän suurin ongelma taktiikan näkökulmasta on infrapunasäteilyn vaimentuminen voimakkaasti sen kulkiessa ilmakehän sääilmiöiden läpi. Tämä infrapunasäteilyn ominaisuus rajoittaa järjestelmän käyttökelpoisuutta, ja määrittää tehokkaalle toiminnalle rajoituksia. Tutkan kanssa vertailukelpoisia seurantaetäisyyksiä voidaan saavuttaa vain suhteellisen kuivassa ja kirkkaassa ilmamassassa. Häivehävittäjälle on edullista toimia korkealla suurella nopeudella, jolloin se tuottaa paljon lämpöenergiaa. Lisäksi suuri lentokorkeus tarkoittaa ohutta, kylmää ja kuivaa ilmamassaa, jossa infrapunasäteilyn kulkuun vaikuttavia tekijöitä on vähän. Tämä luo edellytykset IRST-järjestelmän tehokkaalle käytölle. IRST-järjestelmällä saavutetaan suurin seurantaetäisyys häivehävittäjästä takasektorista sen edetessä korkealla yliääninopeudella. Seurantaetäisyys voi olla jopa satojen kilometrien luokkaa. Kyseinen tilanne ei kuitenkaan ole taktisessa mielessä edullinen, sillä takasektorista ei kyetä, varsinkaan suurilta etäisyyksiltä, vaikuttamaan kohteeseen. Infrapuna-alueen häiveominaisuudet ovat tehokkaimpia etusektoriin, joten myös kohteen havaitseminen IRST-järjestelmällä suoraan edestä on ongelmallista. Etuviistosta on mahdollista saavuttaa suurempiseurantaetäisyys, sillä tällöin nähtävissä on enemmän moottorin tuottamaa kuumaa suihkuvirtausta. Lisäksi etuviistosta on mahdollista liikehtiä kohteen lähelle siten, että asejärjestelmillä on mahdollista saada aikaan vaikutusta.

Tuulivoiman syöttötariffijärjestelmän kritiikki ja vaikutukset investointeihin Suomessa

Suomelle on asetettu Euroopan Unionin taholta tavoite vähentää kasvihuonepäästöjä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Suomen tulee kasvattaa uusituvan energian osuutta kokonaiskulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi Suomessa otettiin uusituvan energian syöttötariffijärjestelmä käyttöön vuonna 2011. Tavoitteena on pyrkiä lisäämään syöttötariffijärjestelmän avulla investointeja uusiutuvaan energiaan ja päästä annettuihin tavoitteisiin. Vuonna 2020 arvion mukaan kapasiteettia olisi 2500 MWh tuulivoimaa ja tuotanto olisi noin 6 TWh, joka vastaa 5-6 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Syöttötariffijärjestelmä on otettu käyttöön Suomessa vuonna 2011 valtioneuvoston esityksen pohjalta. Tuulivoiman osalta syöttötariffijärjestelmän tukien avulla taataan tuulivoiman tuottajille 12 vuodeksi 83,50 € jokaiselta tuotetulta megawattitunnilta. Valtio maksaa tuulivoiman tuottajille sähkön markkinahinnan ja takuuhinnan välisen erotuksen. Tuulivoiman rakentaminen on kasvanut huomattavasti järjestelmän käyttöönoton vaikutuksesta. Ennen syöttötariffijärjestelmän käyttöönottoa keväällä 2011 tuulivoima osuus tuotetusta sähköstä oli ainoastaan 0,3 prosenttia. Tällä hetkellä osuus sähkön tuotannosta on noussut 2,5 prosenttiin. Merkittävin kritiikin kohde on ollut syöttötariffijärjestelmän kustannukset. Hallitus on joutunut myöntämään hallituksen esityksessä 15/2015, että syöttötariffijärjestelmän kustannukset ovat kasvaneet odottamattomasti. Järjestelmää suunniteltaessa kustannusten arvioitiin olevan vuonna 2020 noin 200 miljoonaa euroa vuodessa, mutta sähkön markkinahinnan kehityksen sekä ennakoitua nopeamman kiintiön täyttymisen seurauksena kustannukset tulevat kasvamaan yli 300 miljoonaan euroon vuonna 2020 Kustannusten lisäksi syöttötariffijärjestelmän piirissä olevien yritysten kannattavuutta on kritisoitu. Järjestelmän piirissä olevien yritysten kannattavuus on ollut korkealla. Parhaan yrityksen liikevoittoprosentti oli yli 65 prosenttia vuonna 2014. Yritykset ovat saaneet miljoonien eurojen edestä syöttötariffeja ja kannattavuus on ollut ilmiömäinen. Syöttötariffijärjestelmä on kuitenkin ollut tarpeellinen, jotta Suomi on saanut tuulivoiman tuotannon kasvuun viimeisten vuosien aikana. Ilman syöttötariffijärjestelmän käyttöönottoa tuulivoiman investoinnit olisivat todennäköisesti pysyneet lähes olemattomina Suomessa, sillä tuulivoiman tuotannon ei ole houkuttelevaa sijoittajiennäkökulmasta ilman tuotantotukia.

Biomarkers, medical treatment and fetal intrapartum surveillance in intrahepatic cholestasis of pregnancy

Intrahepatic cholestasis of pregnancy (ICP) is a pregnancy-specific disorder characterized by maternal pruritus and elevated liver enzymes. It usually begins in the third trimester of pregnancy and resolves spontaneously after delivery. ICP is considered benign for the pregnant woman, but it is associated with an increased risk for unexplained term stillbirth and preterm delivery. There are no specific laboratory markers to diagnose ICP. The diagnosis is currently based on the presence of maternal pruritus and elevated values of alanine aminotransaminases (ALT) and serum bile acids (BA). Recently, ursodeoxycholic acid (UDCA) has been used for treatment. Mechanisms leading to intrauterine fetal death (IUFD) may be multifactorial and are unknown at present. For this thesis, 415 pregnant women with ICP were studied. The aim was to evaluate the value of the liver enzyme glutathione S-transferase alpha (GSTA) as a specific marker of ICP and to assess the effect of maternal UDCA therapy on maternal laboratory values and fetal outcome. The specific markers predisposing the fetus to heart arrhythmia were studied by comparing waveform analysis of fetal electrocardiograms (FECG) during labor in pregnancies complicated by ICP with controls. The levels of maternal GSTA were high and the values correlated with the value of ALT in patients with ICP. UDCA therapy reduced the values of the liver enzymes and alleviated maternal pruritus, but it did not influence maternal hormonal values. Although the newborns experienced an uneventful perinatal outcome, severe ICP was still associated with preterm birth and admission to the neonatal intensive care unit (NICU). There were no significant differences in intrapartum FECG findings between fetuses born to ICP women and controls.

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

Biomarkkerit sepsiksen diagnostiikassa sekä Kvantitatiivisen prokalsitoniini-immunomäärityksen pystyttäminen ja optimointi point-of-care-ympäristöön

Termiä sepsis käytetään infektion aiheuttamasta yleisestä tulehdusreaktio-oireyhtymästä. Biokemiallinen merkkiaine eli biomarkkeri on aine, joka objektiivisesti mitattuna ja arvioituna toimii indikaattorina erottaen toisistaan normaalit biologiset prosessit ja patogeeniset prosessit. Lisäksi biomarkkeri saattaa osoittaa farmakologisen vasteen lääkehoidolle. Tutkielman kirjallisessa osassa on esitelty ja verrattu toisiinsa jo kliinisessä käytössä olevia sekä lupaavia, vielä tutkimusvaiheessa olevia, sepsiksen biomerkkiaineita. Lisäksi tutkielmassa on tarkasteltu sepsiksen todentamisen, tunnistamisen ja hoidon tulevaisuudennäkymiä. Prokalsitoniini (PCT) on eräs jo kliinisessä käytössä oleva sepsiksen biomerkkiaine. Tutkielman kokeellisessa osassa pystytettiin teho-osastoille suunnattu pikatesti PCT:n mittaamiseen aikaerotteista fluoresenssiteknologiaa hyödyntävälle AQT-järjestelmälle (DHR Finland Oy, Innotrac Diagnostics, Suomi). Järjestelmä mittaa 20–30 minuutissa biomerkkiainepitoisuuden. Tavoitteena oli löytää sopiva vasta-ainepari ja pystyttää kaksipuoleinen immunomääritys, jonka analyyttinen herkkyys on alle 0,02 ng/ml:ssa. Työssä tutkittiin biotinyloidun kokonaisen vasta-aineen ja paikkaspesifisesti biotinyloidun antigeenia sitovan fragmentin (engl. fragment antigen binding, Fab) toimivuutta sitojamolekyylinä. Lisäksi työssä verrattiin kahden eri leimamolekyylin, 9 hampaisen europiumkelaatin sekä Innotracissa kehitetyn tähtikelaatin, toimivuutta PCT-immunomäärityksessä. Vasta-aineiden mahdolliset ristireaktiot testattiin ja määritystä testattiin alustavasti eri näytematriiseissa. Työssä löydettiin 5 vasta-aineparia, joiden analyyttinen herkkyys oli alle 0,02 ng/ml:ssa. Aiemmin testattuja vasta-ainepareja parempi analyyttinen herkkyys johtui todennäköisesti yhden uuden leimavasta-aineen paremmasta affiniteetistä. Tähtikelaatilla leimatulla vasta-aineella analyyttinen herkkyys parani lähes viisinkertaisesti, kun sitä verrattiin 9-hampaisella euroopiumkelaatilla leimatun vasta-aineen määritykseen. Havaittiin myös, että Fab-fragmentilla mitattiin määrityksissä lähes kaksi kertaa suuremmat signaali-taustasuhteet, kun sitä verrattiin kokonaiseen vasta-aineeseen, tietyllä vasta-aineparilla. Tämä johtui luultavasti steeristen esteiden vähenemisestä. Näytematriisilla ei todettu olevan vaikutusta määritykseen, eikä ristireaktioita havaittu. Kehitetyn määrityksen suoriutumista verrattiin markkinoilla olevaan BRAHMS AG:n (Saksa) PCT-määritykseen käyttäen potilasnäytteitä. Korrelaatiokertoimet potilasnäytevertailuissa olivat 0,965–0,989 ja näytteiden mitatuissa pitoisuuksissa oli tasoero.

Rannikko-ohjus 2006 -simulaattorijärjestelmän käyttö rannikko-ohjusampujien koulutuksessa

Asejärjestelmien kehittyminen, teknistymisen ja kustannusten nousun vuoksi ovat sotilaskoulutuksessa käytettävät simulaattorit yleistyneet. Simulaattoreilla ja autenttisilla muilla välineillä on mahdollista saavuttaa turvallinen ja kustannustehokas oppimisympäristö. Simulaattorit mahdollistavat harjoittelun sellaisissa sovellutuksissa, jossa harjoittelu ilman simulaattoreita olisi kallista, vaarallista tai jopa mahdotonta. Rannikko-ohjus on puolustusvoimien käytössä oleva ohjusasejärjestelmä, jota käytetään alusten torjuntaan rannikolla ja saaristossa. Rannikko-ohjusjärjestelmä kuuluu samaan tuoteper-heeseen kun Panssaritorjuntaohjus 2000 -järjestelmä. Rannikko-ohjussimulaattori on rannikko-ohjuskoulutuksessa käytettävä simulaattori, jolla simuloidaan rannikko-ohjusasejärjestelmällä ampuminen. Simulaattorissa ampuja voi harjoitella eri tähtäimien, hakupäiden ja erilaisten lentoratojen käyttöä sekä ohjuksen lentovaiheen aikana tapahtuvaa ohjuksen ohjaamiseen liittyviä toimenpiteitä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa rannikko-ohjussimulaattorin käytöstä rannikko-ohjuskoulutuksessa. Tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan simulaattorin käyttöä osana rannikko-ohjusampujille annettavaa ampujien koulutusta. Rannikko-ohjusjärjestelmän simulaattoria ei ole tutkittu aikaisemmin. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä oli miten rannikko-ohjussimulaattoria käytetään rannikko-ohjusasejärjestelmän ampujien koulutuksessa. Tutkimusmenetelminä käytettiin kirjallisuusselvitystä, havainnointia ja teemahaastattelua. Kirjallisuusselvityksellä hankittiin taustatietoa oppimisesta, simulaattoreista ja simulaattori-kouluttamisesta. Havainnoinnilla perehdyttiin rannikko-ohjuskoulutukseen ja teemahaastattelulla haastateltiin järjestelmän kokeneita käyttäjiä simulaattorin koulutuskäyttöä koskevan tiedon keräämiseksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että rannikko-ohjussimulaattori on merkittävin koulutusväline rannikko-ohjusampujien koulutuksessa. Simulaattori on ainoa väline, joka mahdollistaa ammuntaan liittyvien toimintojen ja motoristen taitojen harjoittelemista käytännössä. Rannikko-ohjussimulaattoria käytetään siihen tarkoitukseen mihin se on suunniteltu ja se tarjoaa rajoitteistaan huolimatta tehokkaan oppimisympäristön. Ampujien koulutuksen osalta tärkeimmäksi kehityskohdaksi paljastui koulutuksen yhtenäistäminen. Nykyistä koulutusta ohjaavaa virallista koulutusohjelmaa ei ole olemassa. Simulaattorin osalta kehitysmahdollisuudet liittyvät simulaattorin kykyyn mallintaa todellisuutta sekä itse laitteiston kehittämistä käyttäjäystävällisempään muotoon.

Kaaderiperustamisesta aluejärjestelmään : liikekannallepanojärjestelmän kehittyminen vuosina 1918-1934

Itsenäistymisen alkuvuosina Suomen armeijan liikekannallepano perustui saksalaisilta perittyyn kaaderiperustamiseen. Saksalaisten jälkeen venäjällä oppinsa saaneet suomalaisupseerit antoivat oman mausteensa kaaderiperustamisen lopputulokseen. Järjestelmä todettiin pian suomalaisiin olosuhteisiin liian kankeaksi. Armeijan perustamista varten kehitettiin aluejärjestelmä ja sen toimeenpanijaksi aluejärjestö. Kehitystyö oli vaiherikas yli kymmenen vuoden ajanjakso, jossa tarvittiin onnea ja yksittäisten henkilöiden päättäväisyyttä liikekannallepanojärjestelmän vaihtamiseksi. Aluejärjestelmä otettiin käyttöön toukokuun alussa 1934 yli kahden vuoden valmistelun jälkeen. Aluejärjestelmän alkuidea on peräisin Norjasta. Päävastuun aluejärjestelmän kehittämisestä ja vaihtamisesta armeijan liikekannallepanojärjestelmäksi kantoi Leonard Grandell.

Sotaa vai taistelua terrorismia vastaan? Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton terrorismin vastaisen toiminnan diskurssien analyysi

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Syyskuun 11. päivä 2001 terroristi-iskut lisäsivät länsimaiden panostusta terrorismin vastaiseen toimintaan merkittävästi. Yhdysvallat julistivat sodan terrorismia vastaan muiden länsimaiden ja yhteisöjen kuten EU:n ja Naton tuella. Merkittävää on, että Yhdysvaltojen sodanjulistus terrorismia vastaan on aiheuttanut historiallisessa kontekstissa ristiriitoja transatlanttisessa turvallisuusympäristössä. Erityisesti EU on suurimpien jäsenvaltioiden, kuten Ranskan ja Saksan, johdolla vastustanut Yhdysvaltojen toimenpiteitä, kuten Irakin sotaa. EU on nähnyt Yhdysvaltojen toimet kansainvälisten lakien ja erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisina. Tätä näkemystä on osiltaan tukenut Nato, joka ei ole osallistunut hyökkäyksellisiin operaatioihin, vaan on muodostanut toimintamallin, jossa kriisinhallinnan ja terrorismin vastaisen toiminnan periaatteet sekoittuvat. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Natossa vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Diskurssien määrittämisen kautta on mahdollista arvioida, millä tavoin Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton terrorismin vastainen politiikka on vaikuttanut transatlanttiseen turvallisuusajatteluun ja -käytäntöihin ja samalla Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton välisiin suhteisiin. Samalla syntyy käsitys siitä, miten toimijat ovat rakentaneet käsityksensä terrorismista uhkana, vaarana tai riskinä ja miten toimijoiden terrorismin vastaisen toiminnan päädiskurssit ovat rakentaneet toimijoiden identiteettejä turvallisuustoimijoina. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä yksityisiä ja yhteisiä tulkintoja alueelliseen ja kansainväliseen turvallisuusympäristöön vaikuttavista uhista ja pyrkimyksistä vaikuttaa kansainvälisen ja erityisesti transatlanttisen turvallisuusympäristön sääntöihin. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun lähtökohdista sekä toimijoiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Aineistona tutkimuksessa käytetään Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Yhdysvaltojen turvallisuusajattelussa painottuu näkemys Yhdysvaltojen erinomaisuudesta ja hegemonisesta asemasta globaalissa turvallisuusympäristössä. Tähän liittyy oleellisesti rakennettu identiteetti maailman johtavana valtiona sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Yhdysvaltojen ”sota terrorismia vastaan”- diskurssi pohjautuu näkemykselle, jonka mukaan Yhdysvallat kykenee ja voi käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä ja kansalaistensa suojaamiseksi maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on luokitellut terrorismin sodankäynniksi Yhdysvaltoja vastaan jolloin Yhdysvallat on legitimoinut ennaltaehkäisevän voimankäytön keinoksi torjua terrorismia minkä tahansa itsenäisen valtion alueella. Terrorismiin on läheisesti sidottu käsitteet joukkotuhoaseiden leviäminen ja käyttö sekä roistovaltioiden muodostama uhka. Näiden kautta Yhdysvallat ovat rakentaneet itselleen identiteetin yleismaailmallisten arvojen, kuten demokratian, vapauden ja oikeuden puolustajana. EU:n ajattelussa painottuu näkemys, jonka mukaan EU on ylikansallinen toimija, joka koordinoi ja mahdollistaa jäsenvaltioiden tehokkaan kokonaistoiminnan. EU ei ole hyväksynyt Yhdysvaltojen näkemystä terrorismista vaan on rakentanut käsitteen, jonka mukaan terrorismi on rikollisuutta. Tämä heijastaa EU:n rakentamaa identiteettiä sekä institutionaalista rakennetta, jonka mukaan sen päätehtävä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä on vapauden, oikeuden ja turvallisuuden mahdollistaminen. Oman ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssinsa kautta EU on pyrkinyt vahvistamaan omaa identiteettiään sekä alueellisena että kansainvälisenä toimijana. Terrorismin turvallisuudelle muodostaman uhan kautta EU on siis hakenut oikeutuksen omalle kasvaneelle roolilleen turvallisuustoimijana. Naton turvallisuusajattelussa painottuvat jäsenvaltioiden näkemyksistä nousevat elementit. Jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet sekä poliittiset ja taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Naton rakentaessa ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssiaan. Naton uhkakuvatulkintoihin terrorismista ovat vaikuttaneet sen suhde Euroopan unioniin. Nato on ollut ratkaisevassa roolissa transatlanttisten suhteiden säilyvyyden kannalta terrorismin vastaisen toiminnan aikakautena. Merkittävää on, että terrorismin muodostaman uhan kautta Nato on kyennyt rakentamaan itselleen identiteetin kriisinhallintajärjestelmänä, joka on voinut ottaa vastuuta YK:lta. Terrorismi ja sen vastainen toiminta on mahdollistanut Naton olemassaolon ja jatkuvuuden kylmän sodan jälkeisessä globaalissa turvallisuusympäristössä.

Regionalismin narratiivi Suomen puolustusyhteistyössä

Tämän tutkimuksen tiedonintressi syntyy ajatuksesta, että kylmän sodan jälkeisen Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puolustusyhteistyö on sirpaloitunut fyysisesti ja funktionaalisesti laajalle. Tällöin hyötyjen ja haittojen sekä haasteiden ja mahdollisuuksien hahmottaminen on hankalaa. Tutkimuksen referenssinä toimii tutkimusprosessin aikana helmikuussa 2015 julkaistu kokonaisselvitys Suomen turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä. Tämän selvityksen laatiminen kuvastaa Suomen valtiojohdon ymmärrystä tilanteen jonkinlaisesta hajanaisuudesta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan puolustusyhteistyötä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ilmiönä. Tällöin hahmotellaan sen ajatuksellista kehittymistä kylmän sodan päättymisestä tähän päivään. Tämän historiallisen kehityksen kautta luodaan näkymä tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Ilmiötä tarkastellaan teoreettisesti konstruktivistisen regionalismin näkökulmasta, jolloin tutkimusaineisto jäsennellään ”uuden regionalismin” keskeisistä tekijöistä muodostettujen teemojen avulla. Metodologisesti aineistoa tarkastellaan narratologian eli kertomuksellisuuden näkökulmasta. Tällöin ymmärretään, että poliittinen puhunta muodostaa historiallisia tarinoita, joiden kautta voidaan muodostaa Suomen puolustusyhteistyön regionalismin narratiivi. Tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, miten ja miksi Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puolustusyhteistyön regionalismin narratiivissa alueet muodostuvat? Tutkimusongelmaan vastattaessa on nähty alueiden muodostuvan tutkimuksen kysymyksenasettelun kautta. Tällöin alueet ovat näkökulma, joka palvelee sekä teoreettisia että poliittisia tarpeita. Regionalismi on ideoiden, arvojen ja konkreettisten tavoitteiden kokonaisuus, joka ohjaa alueiden muodostumista, ylläpitoa ja muuttamista. Narratologian puolesta taas tutkimuksen keskiössä ei siis ole narratiivi itsessään, vaan sen seuraukset sekä tutkijoille että toimijoille. Tutkimusaineistona ovat Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot vuodesta 1995 vuoteen 2012 sekä tasavallan presidenttien Ahtisaari, Halonen ja Niinistö turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa käsitelleet puheet. Presidenttien puheet täydentävät selontekojen välisiä aikoja lisäten kerronnallisuutta ja historiallisuutta tarinoihin ja narratiiviin. Tutkimuksessa havaittiin, että alueet muodostuvat kansallisen puolustuksen valintojen määrittämänä puolustusyhteistyön tämän hetken toimijoiden sekä tehtyjen merkittävien materiaalihankkeiden lähtömaiden ympärille poliittisesti riittävän ympäripyöreästi. Ympäripyöreys mahdollistaa politiikan tarkentamisen ja suuntaamisen tilanteen muuttuessa, mutta se myös vaatii jatkuvaa alueellistamista eli aktiivista poliittista puhuntaa. Tutkimusaineistosta oli myös löydettävissä epäjohdonmukaisuuksia suhteessa politiikkaan. Näistä merkittävimmät ovat Suomen jatkuvasti muuttuva suhde Euroopan unioniin puolustuksen ulottuvuudessa, muun alueellisuuden epäselvä suhde turvallisuuden saralla puolustusyhteistyöhön sekä Suomen suhde Baltian maihin yhdistettynä puolustusyhteistyön toimijoihin kuten Natoon ja EU:in. Tarkasteltaessa historiallista poliittisen puhunnan kehitystä suhteessa uusimpaan poliittiseen asiakirjaan on puolustusyhteistyössä havaittavissa kasvava epäsuhta politiikan ja käytännön välillä. Tällöin syvenevä yhteistyö vaatii uudenlaisia käytäntöön meneviä poliittisia ratkaisuja. Tästä näkökulmasta historiallinen puhe esimerkiksi mahdollisen avun vastaanottamisen näkökulmasta näyttäytyy ristiriitaisena, kun Suomi ei itse ole poistanut lainsäädännöllisiä esteitä vastavuoroiseen avun antamiseen.

Työvoiman hallintajärjestelmän käyttöönoton vaikutukset liiketoimintatiedon hallintaan: Tapaustutkimus siivousalalla

Tehokas työvoiman hallinta on elintärkeää erityisesti palvelualan yrityksille, joiden liiketoimintamalli perustuu täysin henkilöstön panokseen ja liiketoiminnan suurin kuluerä muodostuu palkoista. Yritykset ovat pyrkineet automatisoimaan työvoiman hallintaansa jo vuosikymmeniä, ja liike-elämä pyrkii tarjoamaan jatkuvasti uusia tapoja organisoida ja hallita työvoimaa. Tämä tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka työvoiman hallintajärjestelmän käyttöönotto on vaikuttanut sen pääasiallisten käyttäjien liiketoimintatiedon hallintaan. Tutkimuksen kohdeyrityksenä on kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys, joka tarjoaa erilaisia tukipalveluita, joista suurin osa kiinteistön ylläpito- ja siivouspalveluina. Kohdeyrityksessä on otettu käyttöön uusi työvoiman hallintajärjestelmä, joka on muuttanut siivouspalveluiden esimiesten työskentelytapoja olennaisesti. Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan ja analysoimaan siivouspalveluiden esimiesten työn muutoksia. Teoreettisena lähestymistapana on käytetty työvoiman hallinnan ja liiketoimintatiedon hallinnan teorioita. Tutkimuksen toteutuksessa on hyödynnetty sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmetodeja. Aluksi on haastateltu kohdeyrityksen esimiehiä, jonka jälkeen kaikille esimiehille, jotka käyttävät järjestelmää, on lähetetty kyselylomake. Reilu kaksi kolmasosaa vastaajista koki saaneensa toiminnan organisoimisen kannalta hyödynnettävää tietoa, mutta melkein puolet vastaajista ei ollut tehnyt minkäänlaisia muutoksia alueensa kohteisiin ja työmääräyksiin. Esimiehistä enemmistö koki järjestelmän käyttöönoton parantaneen asiakastyytyväisyyttä sekä reklamaatioiden vähentyneen, mikä on merkittävä parannus entiseen toimintatapaan verrattuna. Voidaan sanoa, että vastaajat ovat jakaantuneet kahteen leiriin; osa on ottanut järjestelmän onnistuneesti omaan ja alaistensa käyttöön ja kokee siitä saatavan paljonkin hyötyä. Toinen osa ei koe hyötyvänsä järjestelmästä tarpeeksi sen työmäärään nähden, tai sitten hyötyä ei koeta ollenkaan. Tutkimuskysymyksenä oli, miten työvoiman hallintajärjestelmän käyttöönotto on vaikuttanut liiketoimintatiedon hallintaan. Vastauksena on, että järjestelmä on lisännyt niiden esimiesten tiedon määrää, jotka ovat onnistuneesti ottaneet järjestelmän osaksi omaa toimintaansa ja kokevat saavansa hyötyä järjestelmästä. Osa esimiehistä on myös hyödyntänyt saamaansa tietoa päätöksenteossaan. Selkeää on, että vaikutukset eivät koske kaikkia esimiehiä samalla tavoin. Esimiesten työn prosesseja, kuten työajanseurantaa ja työvuorosuunnittelua, järjestelmä on osittain muuttanut radikaalistikin. Työvuorosuunnittelu ei kokenut samanlaista muutosta kuin työajanseuranta, joka muuttui olennaisesti järjestelmän käyttöönoton myötä. Järjestelmä on tuonut mitattavia hyötyjä, mutta kaikkia esimiehiä nämä hyödyt eivät koske. Voidaan siis sanoa, että potentiaalia on, mutta ongelmaksi muodostuu, miten hyödyt saadaan koskettamaan kaikkia järjestelmän tämänhetkisiä ja myös tulevia käyttäjiä.