963 resultados para laadulliset tekijät
Resumo:
Euroopan unionin ja Venäjän välinen viisumivapaus on toteutuessaan yksi lähitulevaisuuden merkittävimmistä haasteista Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Vapaan liikkuvuuden tavoittelussa Schengenin sopimuksella avatut sisärajat Euroopan keskiöön ovat lisänneet jäsenvaltioiden kansallisen raja-turvallisuuden kollektiivista merkitystä. Välimeren ja Kreikan tilanne laittoman maahantulon ongel-missa on ollut omiaan vahventamaan Euroopan unionin yhteisten rajaturvallisuushaasteiden tunnista-mista. Euroopan unionin rajaturvallisuuden kannalta viisumivapauteen varautuminen tarkoittaa sekä kunkin jäsenvaltion kansallisten toimintojen tiedostamista ja omatoimista kehittämistä että Euroopan unionin koko keinovalikoiman käyttöä aina yhteisölainsäädännöstä virastojen toimintoihin. Ennen varautumisen käytännön toimia on kuitenkin selvitettävä, minkälaisiin uhkiin toimenpiteillä varaudutaan. Tutkimuksessa on selvitetty Euroopan unionin ja Venäjän välisen viisumivapauden uhkaa Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Tutkimus on luonteeltaan tulevaisuudentutkimus. Menetelminä on käytetty skenaariomenetelmää, Delfoi-tutkimusta ja haastatteluja. Tutkimus jakautuu kolmeen osaan, joissa yhdistävänä tekijänä on rajaturvallisuus. Teoriaosassa selvitetään rajaturvallisuuden perusteet Euroopan unionissa sekä viisumivapauden taustatekijät liittämällä ne tutkimuksessa teoriana käytettyyn liberalismiin. Toisessa osassa luodaan teoriaosan perusteella useita mahdollisia tulevaisuudentiloja, joista empiirisen aineiston perusteella muodostetaan todennäköisin tulevaisuus. Valittua tulevaisuutta täydennetään asiantuntija-arvioilla sekä haastatteluilla. Kolmannessa osassa tehdään johtopäätökset rajaturvallisuuteen kohdistuvasta uhasta arvioimalla tulevaisuutta poliittiseen järjestelmään sekä Euroopan unionin nelitasoiseen rajaturvallisuusmalliin. Kolmannen osan lopussa arvioidaan rajaturvallisuuden keskeisten toimijoiden vaikutusmahdollisuudet rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa kuvataan maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuureita. Puolustusvoimissa on organisaatiokulttuuria tutkittu eri näkökulmista, mutta puolustushaarojen kulttuuria ei ole aikaisemmin kokoavasti selvitetty. Tämä työ pyrkii täyttämää tuon tutkimuksellisen tyhjiön. Työn mielenkiinto on syntynyt puolustushaarojen erilaisista ulkoisista piirteistä. Miksi eri puolustushaarojen henkilöstöllä näyttää olevan erilaisia tapoja toimia? Mistä tällaiset erot syntyvät? Organisaatiokulttuuri on moniulotteinen ilmiö, eikä sen määritelmästä tieteenalalla ole yksi-mielisyyttä. Käsite on tulkittavissa eräänlaisena synteesinä organisaation ja kulttuurin käsit-teiden kautta. Tässä tutkimuksessa käsitteen määrittelyssä on tukeuduttu Edgar Scheinin organisaatiokulttuurin määritelmään. Organisaatiokulttuuri itsessään ymmärretään organisaation eri tasoilla ilmeneväksi kulttuuriksi, joka yhdistää organisaation henkilöstöä oletusten, arvojen ja käyttäytymisen tasolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu pääosin Scheinin organisaatiokulttuuriteorian ympärille, jota on täydennetty hallinnollisella näkökulmalla. Tutkimustehtävänä on kuvailla maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuuria sekä niiden eroja ja yhtäläisyyksiä puolustusvoimien hallinnollisessa kontekstissa. Tehtävän ratkaisemiseksi tutkimusraportissa vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Mistä osakokonaisuuksista puolustusvoimien organisaatiokulttuuri muodostuu puo-lustusvoimien hallinnollisessa kontekstissa Scheinin teorian mukaan tarkasteltuna? 2. Miten puolustushaarojen organisaatiokulttuurit ilmenevät puolustushaarassa tutki-mukseen valitun puolustushaaraesikunnan henkilöstön kokemuksen mukaan? 3. Miten puolustushaarojen organisaatiokulttuurit eroavat toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia niissä esiintyy?
Resumo:
Luonnonvarojen vähetessä kiinnostus arktisen alueen luonnonvaroja kohtaan on lisääntynyt. Ilmaston lämpeneminen saattaa helpottaa uusien esiintymien hyödyntämistä. Koillisväylän käyttö kauppamerenkulun lisääntyviin tarpeisiin lisääntynee. Alueella vallitsee kansainvälinen kilpailuasetelma. Venäjän ratkaisuilla on merkittävä vaikutus arktisen alueen tulevaisuudelle. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää Venäjän strategisen kulttuurin vaikutus Venäjän arktisen alueen ratkaisuihin. Strateginen kulttuuri on näkökulma, joka kiinnittää huomiota kulttuuritekijöihin poliittisen ja sotilasstrategisen tason välisissä suhteissa ja ilmiöissä. Tutkimusongelma ja alaongelmat ovat: • Miten strateginen kulttuuri ohjaa venäläistä päätöksentekoa arktisella alueella? o Millainen on venäläinen strateginen kulttuuri? o Miten strateginen kulttuuri ilmenee arktiseen alueeseen liittyvissä turvallisuuspoliittisissa linjauksissa? Tutkimuksessa muodostettiin teoreettinen viitekehys, muodostettiin hermeneuttisella menetelmällä malli venäläisestä strategisesta kulttuurista, kuvattiin Venäjän strategiaan arktisella alueella vaikuttavat olosuhteet ja analysoitiin Venäjän tärkeimpiä strategiaasiakirjoja teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan Itämeren asemaa strategisena kuljetustienä. Tarkastelun näkökulmana on Venäjältä Euroopan unionin alueelle suuntautuva energiakauppa, jonka perusteella tutkimuksessa pyritään ensisijaisesti selvittämään, minkälaisen merkityksen Nord Stream -kaasuputki saa eri maissa julkaistujen uutisartikkeleiden valossa. Uutisaineistona käytetään venäläistä, ruotsalaista ja suomalaista aineistoa, joiden perusteella kyetään kuvaamaan kaasuputken merkitys Venäjällä, Ruotsissa ja Suomessa. Tutkimuksessa käytetään realistista lähestymistapaa Itämeren aseman geopoliittisen määrittelyyn. Geopolitiikan avulla luodaan kuva siitä, mitkä maantieteelliset, taloudelliset ja sotilaalliset tekijät vaikuttavat Itämeren asemaan strategisena kuljetustienä. Tutkimusongelmaan vastataan konstruktivistisen teorian ja lähestymistavan perusteella, mikä mahdollistaa tutkimusmenetelmänä käytetyn diskurssianalyysin luotettavan käytön. Uuden geopolitiikan ja kriittisen geopolitiikan tarkastelutapojen mukaisesti energiakaupan nähdään muodostavan keskinäisriippuvuuden Venäjän ja Euroopan unionin välille. Keskinäisriippuvuudella on vakautta lisäävä vaikutus, mutta se mahdollistaa myös vallan käyttämisen, mikä on nähtävissä kaasuputken merkityksien muodostumisessa. Tästä voidaan johtaa tutkimusongelma ja tutkimuksen pääkysymys: Minkälaisen merkityksen Itämeren kaasuputki muodostaa aiheesta käytyjen diskurssien perusteella? Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu 932 uutisartikkelista, joista tutkimusasetelman mukaisiksi tunnistettiin 665 artikkelia. Artikkeleista määriteltiin keskeisimmät diskurssit ja tyypillisimmät argumentoijat. Diskurssianalyysin perusteella Itämeren kaasuputken merkitys muodostuu valtion ja yrityksen edustajien diskurssien perusteella ensisijaisesti poliittiseksi. Tutkimuksen perusteella kaasuputki saavuttaa poikkeavia merkityksiä eri maissa. Venäjällä kaasuputken merkitys on poliittis-taloudellinen ja Ruotsissa poliittinen. Suomessa Itämeren kaasuputki saa ensisijaisesti ympäristömerkityksen. Johtopäätöksenä voidaan osoittaa merkityksien syntyyn vaikuttavia tekijöitä, joita ovat Venäjän kannalta energianviennin kriittisen korkea osuus maan kansantaloudesta ja Ruotsin kannalta talouden vähäinen riippuvuus venäläisestä energiasta sekä Itämerestä. Suomen kannalta keskeisin merkityksen syntyyn vaikuttava tekijä on vastaavasti koko maan riippuvuus Itämerestä strategisena kuljetustienä.
Resumo:
Tässä tutkielmassa tarkastellaan elinkaarimallien käyttöä osana merivoimien suorituskykyjen suunnittelua, rakentamista ja ylläpitämistä. Kyse on merivoimissa ja kotimaisessa teollisuudessa saavutetun kokemusperäisen asiantuntijuuden tutkimisesta. Merivoimissa on vuonna 2010 käynnistynyt taistelualus 2020 hankkeen ideointivaihe. Osana tätä hanketta tullaan määrittämään elinkaarikustannukset kaikille alukseen/aluksiin tuleville suorituskyvyille. Materiaalihankkeiden yhteydessä vaihtoehtoisten toteutusmuotojen arvioinnissa on otettava huomioon kaikki kokonaistaloudellisuuteen vaikuttavat tekijät. Pitkä elinkaari sekä sen erivaiheisiin liittyvä epävarmuus tekevät tästä arvioinnista haasteellista. Aihealue on ajankohtainen, sillä elinkaarimallit osana tuotteiden elinkaarta ovat lisääntyneet myös julkishallinnon hankkeissa. Tutkimuksen päätutkimusongelma on: Miten puolustusvoimien elinjakson hallinnan prosessit soveltuvat elinkaarimallien käyttämiseen? Tutkimuksessa alakysymyksinä esille nousivat seuraavat teemat: Mitkä ovat puolustusvoimien hankkeisiin liittyvät elinjaksonhallinnan keskeiset prosessit, mitkä ovat elinkaarimallien vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat sekä miten elinkaaripalvelut vaikuttavat hankkeiden kilpailutukseen?
Resumo:
Työhyvinvointia tutkitaan vuosittain suomalaisilla työpaikoilla joka työantajan tai valtion toimesta. Tutkimusten tavoitteena on kartoittaa työhyvinvointia parantavat ja heikentävät tekijät. Niiden perusteella pyritään vaikuttamaan ihmisten työhyvinvointiin, jotta työntekijät säilyttäisivät työkykynsä mahdollisimman pitkään. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan organisaation vaikutusta puolustusvoimien henkilöstön työhyvinvointiin. Tutkimusongelmaa lähestytään kolmen esimerkkiorganisaationrakenteen kautta, jotka ovat linjaorganisaatio, linja-esikuntaorganisaatio ja matriisiorganisaatio. Tutkimuksen perusteella organisaatioiden välillä oli työhyvinvoinnillisia eroja lähinnä linjaorganisaation ja muiden organisaatioiden välillä. Linja-esikuntaorganisaation ja matriisiorganisaation henkilöstön antamat arvot olivat samankaltaiset. Tämä saattoi johtua organisaatioiden henkilöstöjakauman samanlaisuudesta. Ainoastaan upseerit ja erikoisupseerit nostivat matriisiorganisaation muita organisaatioita paremmiksi. Muuten vastaukset olivat vaihtelevia ja riippuivat henkilöstöryhmästä. Jatkossa voisi tutkia linjaorganisaation saamien huonompien arvojen syytä sekä henkilöstön käsitystä omasta organisaatiosta.
Resumo:
Tutkimus on historiatieteellinen kuvaileva ja analysoiva kirjallisuustutkimus, jonka kohteena on suomalainen iskuosastotoiminta Karjalan kannaksella jatkosodassa. Suomalaisten jatkosodassa toteuttamaa iskuosastotoimintaa on tutkittu hyvin vähän. Varsinaista aiheesta kirjoitettua ja julkaistua teosta ei ole lainkaan, vaikka iskuosastotoiminta oli melko oleellinen osa suomalaisten taktiikkaa ja sotatointa jatkosodan taisteluissa. Kadettialikersantti Kim Westerlund on tutkinut 1996 valmistuneessa kadettitutkielmassaan ”Iskuosastotoiminta ja kokemukset siitä asemasodan aikana Suomen rintamilla” myös suomalaisten Karjalan kannaksella suorittamaa iskuosastotoimintaa. Jatkosodan hyökkäys- ja torjuntataisteluvaiheiden aikaista iskuosastotoimintaa ei kuitenkaan ole aiemmissa tutkimuksissa selvitetty. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty jatkosodasta kirjoitettua yleistä kirjallisuutta, Karjalan kannaksella toimineiden rykmenttien ja divisioonien historiikkeja sekä Kansallisarkiston arkistolähteitä. Tutkimuksen varsinaisena päämääränä on ollut selvittää, minkälaista iskuosastotoimintaa suomalaiset suorittivat jatkosodan eri vaiheissa Karjalan kannaksella sekä mitä yhtäläisyyksiä ja eroja suoritetuissa iskuosastohyökkäyksissä on ollut. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten iskuosastojen kokoonpano sekä miten ja miksi iskuosastoja käytettiin ja miten iskuosastotoimintaa tuettiin. Suomalaiset toteuttivat iskuosastohyökkäyksiä jatkosodan kaikissa vaiheissa. Samoin iskuosastohyökkäyksiä käytettiin kaikissa taistelumuodoissa: hyökkäyksessä, puolustuksessa ja viivytyksessä. Aktiivisinta ja suunnitelmallisinta iskuosastojen käyttö oli asemasotavaiheen aikana. Toteutettujen iskuosastohyökkäysten taktiikassa ei varsinaisesti tapahtunut suuria muutoksia jatkosodan kuluessa. Valtaosin kaikki tehtävät olivat tietyllä tavalla erilaisia ja 3 suoritettuun iskuosastotaktiikkaan vaikutti monet tekijät, kuten esimerkiksi iskuosaston tavoite, maasto, säätila, vuodenaika ja vihollisen ryhmitys. Suomalaiset eivät vakioineet jatkosodan iskuosastohyökkäyksissä käytettyä kokoonpanoa vaan kokoonpano vaihteli aina tehtävittäin. Hyökkäys- ja torjuntataisteluvaiheessa iskuosastotoimintaa käytettiin taistelukentällä ilmenevien haastavien ja monesti odottamattomien tehtävien ratkaisuksi. Tehtäviä ei ollut ennalta suunniteltu eikä käsketty. Asemasotavaiheessa iskuosastojen käyttö perustui taktisiin tehtäviin tiettyjen tarkkaan valittujen tehtävien suorittamiseksi. Tärkeää asemasodan iskuosastotoiminnassa oli lisäksi myös joukoille toiminnan tuloksena syntynyt positiivinen vaikutus motivaatioon ja mielialaan sekä omiin toimintamahdollisuuksiin vihollista vastaan. Kaikissa jatkosodan vaiheissa iskuosastohyökkäyksiä pyrittiin tukemaan mahdollisimman voimakkaasti muiden aselajien toimesta. Parhaiten iskuosastojen tukemisessa suomalaiset onnistuivat asemasotavaiheen aikana, jolloin joukot olivat puolustusasemissa, etäisyydet lyhyehköt, aselajien yhteistoiminta tiivistä ja iskuosastohyökkäykset tarkasti suunniteltuja. Jatkosodan aikaiset iskuosastohyökkäykset sisälsivät runsaasti samoja periaatteita ja suoritustapoja, mutta kaikissa kolmessa jatkosodan vaiheessa iskuosastohyökkäyksissä käytettiin myös kulloisellekin vaiheelle tyypillisiä ratkaisuja ja muotoja.
Resumo:
ansainvälisten toimijoiden yhteistyö kriisinhallinnassa on kehittynyt rajallisten resurssien tehokkaamman hyödyntämisen vuoksi. Eri toimijat ovat havainneet, että yhteistyössä saavutetaan parempia tuloksia kriisien hallinnassa ja samalla luodaan turvallisuusverkosto avustusjärjestöjen, paikallisten viranomaisten ja kriisinhallintajoukkojen välillä. 2000-luvun kansainvälisten kriisien yhteydessä on havaittu tarvetta tehokkaampaan tiedonvaihtoon ja yhteisen tilannekuvan ylläpitoon. Eri yhteyksissä on kehitetty tilannekuvasovelluksia jotka ovat nyt käytössä eri kriisinhallintaoperaatioissa. Sovellusten yleissoveltuvuutta ei aiemmin ole tutkittu eikä niiden ominaisuuksia ole vertailtu.. Päätutkimusongelmana oli miten SHIFT-sovellus soveltuu paremmin kuin muut saatavilla olevat tilannekuvasovellukset tilannekuvan ylläpitoon kriisinhallinnassa. Tutkimuksessa selvitettiin myös mitkä tekijät vaikuttavat tilannesovelluksen käyttöönottoon sekä minkälaisia ominaisuuksia niiltä vaaditaan. Aineistonkeruumenetelmä on kirjallisuustutkimus jota tuettiin Delfoi-menetelmän mukaisilla haastatteluilla. Kirjallisuusselvityksen ja haastatteluiden perusteella toteutettiin Expert Choice -ohjelman avulla sovellusten ominaisuusvertailu. Tutkimuksessa selvisi, että kaikki tarkastellut tilannekuvasovellukset edustavat ensimmäisen sukupolven sovelluksia, jossa manuaalisesti toteutettu tilannetiedon käsittely on siirretty atkpohjaiseen toimintaympäristöön. Pääosa sovelluksista keskittyy tietyn ongelma- tai kriisinhallintaympäristön käsittelemiseen. Sovelluksissa huomaa eri kriisialueiden ja -operaatioiden erityyppiset ongelmat joihin etsitään ratkaisua. III Keskeiset tulokset/johtopäätökset. Sovellusten vertailujen tuloksena saatiin matriisi, graafinen kuvaaja ja numeraaliset arvot miten sovellusten ominaisuudet suhteutuvat toisiinsa. In- STEDD kehittelee edistyksellisiä sovellusratkaisuja, mutta niiltä puuttuu kokonaisvaltainen ratkaisu. SAHANA-sovelluksen paras ominaisuus on sen tilannetietojen esittäminen, mutta sovelluksen muut ominaisuudet eivät edusta samaa tasoa. CMO-sovelluksella on erinomaiset ja laajat tietopankit, mutta sovelluksen tapa esittää tilannekuvaa sekä sen kytkös sotilasorganisaatioon heikentävät sovelluksen menestymistä vertailussa. TRMA-sovellus on vasta kehitysasteella, joten sen todellista kykyä oli vaikea mitata. SHIFT-sovellus toimii yleisesti hyvänä sovelluksena useimmassa tilanteessa. SHIFT:n ominaisuuksista mikään ei ole ylivertainen muihin nähden, vaan sovelluksen etu on sen ominaisuuksien tasapainoisuus. Kaikkein kriittisimpänä tekijänä kansainvälisen jaetun tilannekuvan muodostamisessa on kuitenkin sovelluksen vieminen tarpeeksi ajoissa kriisialueelle ja että taustalla olisi pysyvä järjestö, joka hallinnoisi ja ylläpitäisi sovellusta alusta alkaen. Tässä olisi EU:lle ja Etyj:lle mahdollisuuden luoda yhteinen palvelu kansainvälisten kriisien jaetun tilannekuvaluojaksi. Kaikki sovellukset edustivat niin sanottua ensimmäisen sukupolven tilannekuvasovelluksia. Yhtenä jatkotutkimuksen aiheena voisi olla toisen sukupolven tilannetietoisuussovellusten analyysityökalujen ja uusien sovellusten toimintamallien kehittämisen tutkiminen.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella asiakirja-analyysin kautta sitoutumisen teorioita, sitoutumiseen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä sekä kenttäsairaanhoitajien työnkuvaa ja toimintaympäristöä. Sitoutumisesta tehtyjen tutkimusten tuloksia analysoimalla pyritään löytämään kenttäsairaanhoitajan toimintaympäristössä relevantteina olevia sitoutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Kenttäsairaanhoitajat ovat uusi henkilöstöryhmä terveydenhuollossa ja puolustusvoimissa. Heidän siirryttyään yhden organisaation, Sotilaslääketieteen Keskuksen, alle oli tullut ajankohtaiseksi tutkia kenttäsairaanhoitajien toimintaympäristöä ja siihen sitoutumista, jotta työssä opitut puolustusvoimiin liittyvät erikoistaidot eivät katoaisi liiallisen vaihtuvuuden takia. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen asiakirjatutkimukseen perustuva sisällönanalyysi. Tutkimuksessa käytettiin hermeneuttista lähestymistapaa. Tutkimus toimi teoriataustan kartoituksena myöhemmin toteutettavaa empiriapainotteista laajempaa tutkimusta varten. Tutkimuksen pääongelmana oli: Mitkä teoreettisesti tarkastellut tekijät vaikuttavat keskeisesti sitoutumiseen kenttäsairaanhoitajan toimintaympäristössä? Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, mitä sitoutuminen on ja millaisessa toimintaympäristössä kenttäsairaanhoitaja toimii? Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kenttäsairaanhoitajan työnkuva on jakautunut kolmen erilaisen toimintaympäristön kesken. Ne ovat terveysasema, varuskunta ja maasto. Työelämän hyvä laatu sitouttaa suomalaisen sairaanhoitajan, niin myös todennäköisesti kenttäsairaanhoitajan. Mikäli kenttäsairaanhoitajan toimintaympäristöä halutaan kehittää sitoutumista edistävämmäksi, vaatii se kokonaisvaltaisen toimintakyvyn, työhyvinvoinnin ja kokonaiskuormituksen huomioimista yhteistyössä yli hallintorajojen.
Resumo:
Miehistöntehtäviin sijoitettavat varusmiehet eivät tällä hetkellä saa minkäänlaista koulutusta liittyen johtajuuteen, johtamiskäyttäytymiseen tai vuorovaikutukseen. Tutkimuksessa tuodaan esille kuitenkin tärkeitä seikkoja miehistön johtajakoulutuksen puolesta, jotka parantaisivat tutkijan näkemyksen mukaan esimerkiksi ryhmäkiinteyttä. Tutkielman pääongelmana on tulisiko miehistölle kouluttaa asioita johtamisesta liittyen varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelmaan (PEKOUL-OS PAK A 1:5.1.8)? Tutkimuksessa edetään vuorovaikutuksen näkökulmasta ja käydään läpi Puolustusvoimien johtaja- ja kouluttajakoulutus, sen taustalla vaikuttava syväjohtaminen, ryhmään liittyvät tekijät sekä lopuksi tiimien muodostuminen ja tiimitoiminnan mahdollisuudet. Tutkitun aineiston perusteella lopputulokseksi on saatu se, että miehistölle pitäisi kertoa varusmiesjohtajien johtamiskäyttäytymisen perustana olevasta johtaja- ja kouluttajakoulutuspaketista sekä siihen liittyvästä syväjohtamisen mallista. Vuorovaikutustaitojen opettaminen ja tiimityöskentely varusmieskoulutuksessa nousivat voimakkaasti esille tutkitusta aineistosta ja niiden kouluttaminen vaatii perehdyttämistä myös kouluttajina toimivalle henkilökunnalle. Alaisen tulisi myös tietää syväjohtamisen kysymyssarjaan perustuvasta johtaja-arvioinnista sekä sen vaikutuksista johtajan johtamiskäyttäytymiseen. Tutkimusmenetelmä on systemoitu kirjallisuuskatsaus ja analysointimenetelmänä on käytetty tekstianalyysiä. Valitut tekstit edustavat kattavasti tutkittavaa aihetta ja näkökulmia on otettu mukaan monen eri tieteenalan tutkimuksista.
Resumo:
Rajavartiolaitoksen tuloksellisuutta ja sen kehittymistä koko organisaation osalta on edellisen kerran tarkasteltu vuonna 2002, jolloin tarkasteltava ajanjakso oli vuosien 1995–2001 välinen aika. Tämän tarkastelun jälkeen rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmän (RATU) laskentasäännöt tarkastettiin ja tällä hetkellä voimassa olevan laskentajärjestelmä on ollut käytössä sellaisenaan vuodesta 2002 lähtien. Tässä työssä tarkasteltiin Suomenlahden merivartioston toiminnallisen tuloksellisuuden kehitystä vuosien 2002–2005 välisenä aikana voimassa olevan RATU:n teoriapohjalta sekä pyrittiin löytämään mahdollisia kehittämisehdotuksia voimassa olevaan laskentajärjestelmään. Työn pääkysymys oli: - Antaako rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmä riittävät ja oikeat tiedot Suomenlahden merivartioston toiminnallisesta tuloksellisuudesta? Pääkysymykseen haettiin vastausta seuraavien alakysymysten avulla: - Miten Suomenlahden merivartioston tuloksellisuus on kehittynyt vuosina 2002–2005? - Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tuloksellisuuden kehittymiseen? Työssä pyrittiin selvittämään, vastaako RATU:n toiminnallisen tuloksellisuuden laskenta valtionhallinnon nykyisen toiminnallisen tuloksellisuuden laskennan vaatimuksia eli mittaako tuloksellisuuden laskentajärjestelmä oikeita asioita ja onko mittareiden herkkyydet ja painotussuhteet oikein määritelty? Työ rajattiin käsittelemään Suomenlahden merivartioston operatiivisen näkökulman toiminnallista tuloksellisuutta jättäen työn ulkopuolelle tekninen – ja henkilöstönäkökulma, kannattavuus sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointi. Työ oli kvalitatiivinen tutkimus, jossa yhtenä aineistonkeruumenetelmänä käytettiin asiantuntijahaastatteluja. Työtä varten haastateltiin seitsemää eri asiantuntijaa Suomenlahden merivartiostosta. Tärkein tutkimusmateriaalin lähde oli kuitenkin rajavartiolaitoksen johdon tietojärjestelmä (RJT), josta saatiin tarkasteltavan ajanjakson tulos – ja panostiedot. Sen tukena tutkimuksessa käytettiin hyväksi vuotuisia toimintakertomuksia. Kerättyjen dokumenttien ja haastattelujen analysoinnissa käytettiin hyväksi sisällönanalyysia, jonka avulla kerätty materiaali kyettiin järjestämään tiiviiseen ja selkeään muotoon kadottamatta kuitenkaan sen sisältämää informaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmän perusperiaatteita ei tunneta kovinkaan hyvin Suomenlahden merivartioston eri johtoportaissa. Järjestelmässä on ollut ongelmia ja vartioston eri toimipisteet ovat joutuneet pitämään rinnakkaisia seurantatilastoja, mutta tiedonsiirto-ongelmat on pyritty ratkaisemaan vuoden 2007 alussa. Tutkimuksessa todettiin, että Suomenlahden merivartioston tuloksellisuutta laskettaessa tulisi huomioida vain hallintoyksikön omasta toiminnasta riippuvat tapahtumat ja suoritteet. Näin asia ei ole kuitenkaan ollut tarkasteltava ajanjaksona. Tämän lisäksi työssä ehdotettiin meripelastus – tulosalueella suorituskyky- ja saatavuustunnuslukujen painoarvojen lisäämistä jättämällä henkilöiden suorittamat arvioinnit pienemmälle painoarvolle. Kokonaisuutena voidaan kuitenkin todeta, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmä Suomenlahden merivartioston osalta on pääsääntöisesti onnistuneesti rakennettu ja sen avulla kyetään osoittamaan tilivelvollisuuden toteutuminen. Rajavartiolaitosta voidaankin pitää yhtenä tuloksellisuuden mittaamisen edelläkävijänä Suomessa, koska perusperiaatteet tähän järjestelmään on luotu jo 1990-luvun alkupuolella ja vielä 2000-luvulla laskentajärjestelmä vastaa valtionhallinnon asettamiin tiukentuneihin vaatimuksiin tuloksellisuuden määrittämisestä.
Resumo:
Suomen pienestä kansasta oli talvi- ja jatkosotaan valittava äärimmäisen tarkasti se henkilöstö, joka totaalisessa sodassa käytettiin taistelevissa joukoissa. Kenttäarmeijaa rakennettaessa oli huomioitava lisäksi maan siviilielämän sekä kansantalouden henkilöstötarpeet. Henkilötäydennysjärjestelmä oli kotialueen ja kenttäarmeijan välinen kokonaisuus, jolla säädeltiin kansan miespuolisen väestön ikäluokkia kenttäarmeijan käytettäväksi. Näistä ikäluokista varattiin osa talvi- ja jatkosodan kenttäarmeijan täydennykseksi. Täydennyksen tuli mahdollistaa kenttäarmeijan taistelukyky ja rauhallisimpina aikoina (reservissä) maan kansantalous. Tutkimuksen päämääränä on selvittää millainen oli talvi- ja jatkosodan henkilötäydentämisjärjestelmä ja sen järjestelyt. Päämääränä on myös selvittää järjestelmän valmius toimia ennen sotia sekä varsinainen toiminta talvi- ja jatkosodassa. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi järjestelmän johtosuhteita, muutoksia sekä täydennysmääriä. Muita tutkittavia kokonaisuuksia ovat järjestelmän eroavaisuudet hyökkäys- ja puolustussodassa, täydentämisen vaikutukset taistelevissa joukoissa sekä täydentämiseen liittyvät laadulliset kysymykset. Tarkoituksena on myös tutkia järjestelmässä havaittuja ongelmia. Käsitteellä henkilötäydentäminen tarkoitetaan kaikkia niitä toimia, joilla lisättiin kenttäarmeijan vahvuutta. Keskeisimpiä vahvuuteen vaikuttavia tekijöitä olivat henkilöstön jako kotialueelta kenttäarmeijalle, kenttäarmeijan ja kotijoukkojen sisäiset siirrot sekä uusien joukkojen perustaminen. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat Sota-arkiston kirjelmät (Päämajan, Kannaksen- Karjalan armeijan, eri armeijakuntien sekä henkilötäydennyskeskusten) ja sotapäiväkirjat (suojajoukkojen). Muita lähteitä ovat aiemmat tutkimukset sekä historialliset julkaisut. Ensisijaisia lähteitä ovat Sota-arkiston kirjelmät sekä tutkielmat. Henkilötäydennysjärjestelmä aloitti talvisodan toimintansa suunnitelmien mukaisesti, mutta nopeasti Neuvostoliiton ylivoiman takia oli perustettava uusia joukkoja. Tarkoitukseen sopivimmiksi ja nopeiten käytettäviksi osoittautuivat Kotijoukkojen sekä kenttäarmeijan täydennysmuodostelmat. Seurauksena talvisodan henkilötäydentäminen vaikeutui ja muodostui lopulta mahdottomaksi. Lyhyen talvisodan aikana luotiin suunnitellusta poikkeava järjestelmä, jota käytettiin pohjana jatkosotaan rakennetussa henkilötäydennysjärjestelmässä. Jatkosodan täydennysjärjestelmä perustettiin aluksi puolustussotaan varautuen. Sodan alettua nopeasti hyökkäyksellisesti, oli henkilötäydentämiseen varattua henkilöstöä liian vähän. Joukot jäivät nopeasti ilman täydennystä ja niiden taistelukyky tuli kyseenalaiseksi. Tappiot estivät joukkojen etenemisen. Asemasodan aikana henkilötäydennyksen suurimmat muutokset koskivat kenttäarmeijan kotiuttamisia sekä organisaatiomuutoksia. Rauhallisen asemasodan aikana järjestelmä toimi, mutta vaikeutui jälleen Neuvostoliiton hyökkäyksen alettua vuonna 1944. Henkilötäydennysjärjestelmän tärkeimpänä tehtävänä oli toimia ratkaisutaisteluiden aikana mahdollisimman tehokkaasti, jotta joukkojen taistelukyky ja lopulta Suomen itsenäisyys olisi varmistettu. Sotien lopputuloksiin nähden järjestelmä onnistui tehtävässään, vaikka rauha jouduttiin tekemään täydennysmahdollisuuksien ollessa olemattomat.
Resumo:
Tutkielmassa selvitetään, voiko yrityksen taloudellista menestymistä ennustaa yritystutkimuksen avulla. Tutkielman aineistona on 30 heikon riskiluokan ja 30 hyvän riskiluokan omaavan yrityksen yritystutkimusraporttia. Konkurssista varoittavat tekijät on jaettu varhaisiin ja myöhäisiin varoittajiin. Varhaiset varoittajat liittyvät yrityksen reaaliprosessiin, esimerkkinä huono liikkeenjohto. Myöhäiset varoittajat ovat tilinpäätösanalyysiin perustuvia tunnuslukuja. Tässä tutkielmassa muuttujina käytetään toimitusjohtajan koulutusta, kokemusta, omistusosuutta sekä yrityksen kasvua strategiselta pohjalta ja reaalisesti. Tilinpäätöksen tunnusluvuista käytetään nettotulosta, rahoitustulosta, omavaraisuusastetta ja quick ratiota. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että yrityksen taloudellista menestymistä ei voida ennustaa valituilla kvalitatiivisilla muuttujilla, mutta tilinpäätöksen tunnusluvut ennustavat yrityksen menestymistä.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Suomen Hornet-lentoihin liittyvien korvien paineoireiden määrä, laatu ja niihin vaikuttavat tekijät sekä lentäjien kokemukset ylipainehengitysjärjestelmästä.
Resumo:
Tämän tutkimuksen aiheena on kodin ja koulun vaikutus varusmiespalvelukseen asennoitumiseen. Tutkin aihetta, koska se on erittäin ajankohtainen. Asennetutkimuksia on yleisesti ottaen tehty paljon, mutta erityisesti koulun ja kodin vaikutuksesta varusmiespalvelukseen asennoitumiseen tehtyjen tutkimusten määrä on vähäinen.