Työn ja perheen suhteen sosiaalinen rakentuminen eri ikäisten puheessa

Tämän tutkielman tavoite on selvittää, miten eri ikäiset ihmiset puhuvat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Tarkoituksena on tuoda esille haastattelujen puheessa vakiintuneita diskursseja, jotka luovat sosiaalista todellisuutta. Aineistona käytetään kandeksaa eräässä Etelä-Karjalan Osuuspankin konttorissa tehtyä teemahaastattelua. Näitä haastatteluja analysoidaan diskurssianalyyttisesti. Haastateltujen puheessa toistuu kandeksan eri diskurssityyppiä: ihannediskurssi, "normaali" -diskurssi, organisaatio joustajana -diskurssi, omatuntodiskurssi, stressidiskurssi, minä päätän -diskurssi, ylitehokkuusdiskurssi sekä ikä ja asenteet -diskurssi.

Kemikaaliasetuksen ja REACH-järjestelmän vaikutus maahantuontiyritykseen - case PCC SE

Tutkielmassa käsitellään Euroopan unionin kemikaaliasetusta 1907/2006, joka astui voimaan 1.6.2007 ja sen vaikutuksia maahantuontiyrityksen toimintaan. Kemikaaliasetusta toteutetaan soveltamalla REACH-järjestelmää. REACH tulee sanoista Registration (rekisteröinti), Evaluation (arviointi), Authorisation (lupamenettely) Chemicals (koskee kemikaaleja). Tutkielman kirjallisuusosassa käsitellään pääosin kemikaaliasetusta. Empiirisessä osassa käsitellään asetuksen tuomia haasteita ja peilataan niitä maahantuontiyrityksen tähänastisiin kokemuksiin ja vaikutelmiin. Kohdeyrityksenä on kemian alan yritys PCC SE. Tutkielmassa selvitetään myös, miten REACH on vaikuttanut tarkastus- ja testauslaitokseen. Lisäksi REACH-järjestelmää peilataan olemassa olevaan kasvinsuojelu-ainedirektiiviin ja käytännön kokemuksia saaneeseen kasvinsuojeluaine-teollisuuteen. Lyhyesti käsitellään myös joidenkin EU:n ulkopuolisten maiden kokemuksia. Johtopäätöksenä voitaneen todeta, että kemikaaliasetuksen tavoitteet, terveyttä ja ympäristöä suojelevat toimenpiteet, koetaan positiivisina asioina. Asioiden selvittely, valtava työmäärä ja korkeat kustannukset koettiin negatiivisiksi asioiksi. Markkinoiden uskotaan jakautuvan harvempien ja suurempien yritysten kesken, ja PK-yritysten toiminta-mahdollisuudet vähenevät oleellisesti. Tarkastus- ja testaus-asiantuntijoiden vähäinen määrä vaikuttaa jo nyt testausaikatauluihin ja tulee yhä enemmän vaikuttamaan tulevaisuudessa.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Eletty paikka esityksessä

Opinnäytetyössäni tutkin kahta paikkakohtaista (site-specific) esitystä Siurunmaa ja Kökar. Molemmat teokset ammensivat materiaalinsa esityspaikoistaan. Työssäni kysyn miten esityspaikat toimivat esitysten lähtökohtina ja materiaalina, ja minkälaisessa suhteessa esitykset ja esityspaikat olivat toisiinsa nähden. Työni teoreettinen viitekehys tulee paikkakohtaisen teatterin ja esitystaiteen tutkimuksesta. Paikkakohtainen esitys kiinnittää huomion paikkaan, jossa se tapahtuu. Keskeisenä ajatuksena työssäni on se, miten ihminen on ympäristössä ja havaitsee ympäristöään kokonaisvaltaisen kehollisesti. Näitä kehollisia kokemuksia ihminen jäsentää kulttuuristen narratiivien kautta ja rakentaa identiteettiään kertomalla niistä. Työssäni avaan esitysten teon prosesseja ja sitä, mitä materiaalia paikoista syntyi. Sekä Siurunmaassa että Kökarissa paikan kokemisen narratiivit muodostivat olennaisen osan esitystä. Esitysten ja esityspaikkojen suhdetta hahmotan paikan performatiivisuuden kautta. Arkinen tila esityspaikkana sisältää jo itsessään merkityksiä: käyttötarkoituksen, tarinoita, ehdotuksen katsojien ja esiintyjien paikoista jne. Esityksen elementit voivat tukea näitä merkityksiä tai olla ristiriidassa niiden kanssa. Siurunmaa ja Kökar asettuivat suurelta osin yhdenmukaiseen suhteeseen esityspaikkojensa kanssa, mutta sisälsivät myös joitakin ristiriitaisia elementtejä. Työni lopuksi tarkastelen todellisuuden ja fiktion suhdetta Siurunmaassa ja Kökarissa. Paikkakohtaisessa esityksessä faktan ja fiktion, todellisen ja rakennetun välinen jännite on aina läsnä. Esityksen illuusiovaikutus on vahva, mutta arkinen paikka ja esiintyjän keho voivat konkreettisesti aistittavissa olevina vastustaa illuusiota.

Hahmonimet hahmottumassa. Disney-piirroselokuvissa esiintyvien suomenkielisten henkilönnimien sananmuodostus, rakenne ja merkityssuhteet

Tämä pro gradu -tutkielma on vuosina 1936–1986 valmistuneiden 11 pitkän Disneypiirroselokuvan fiktiivisten hahmojen suomenkielisten nimien onomastinen tutkimus. Pyrin käsittelemään elokuvien hahmonnimien muodostusta, rakennetta ja merkitystä kognitiivisesta näkökulmasta. Aineistossani analysoimani elokuvien 112 hahmonnimeä ovat johdoksina, yhdyssanoina, kollokaatioina ja appellatiiveina esiintyviä henkilönnimiä. Korpukseeni keräämäni hahmonnimet esiintyvät eri nimityyppien kategorioissa joko varsinaisina niminä (esim. Kulkuri), titteleinä ja ammattia ilmaisevina niminä (esim. Suurherttua), sukulaisuutta ilmaisevina niminä (esim. Äiti Osteri), lempija kutsumaniminä (esim. Tipunen) tai kölliniminä (esim. Vanha Puskajussi). Otan historiallisen morfologian lähtökohdan ainestoni hahmonnimien sananmuodostukseen ja sovellan siihen kognitiivisia menetelmiä. Diakronisista diminutiivisista aineksista esimerkiksi ovat kehittyneet feminiinistävät tai affektiiviset johtimet, kuten -tAr tai -(i)nen. Esitän myös, että useat hahmonnimet kuvailevat tai luonnehtivat takoitettaan niiden sananmuodostustapojen tai appellatiivien perusteella. Johdinten, yhdys- tai kollokaatio-osien tai yksittäisten appellatiivien avulla voidaan nähdä, että nimenainekset kategorisoivat hahmonnimen kokonaan. Hahmonnimien rakenteesta osoitan, että johdosnimissä on sekä kategorisoiva että kategorisoitu nimenelementti. Funktionaalis-semanttisen luokittelumallin näkökulmasta osoitan, että kaikissa hahmonnimissä on joko luokitteleva tai yksilöivä nimenosa tai molemmat. Hahmonnimen kategoriointi perustuu sen nimenelementteihin ja -osiin. Hahmonnimien SUKUPUOLI-kategorioinnissa esimerkiksi naishahmon nimi (37 nimeä) on prototyyppisesti merkitty feminiiniksi joko johtimella (32 %) tai appellatiivilla (46 %), kun taas mieshahmon nimi (75 nimeä) on merkitty selvästi maskuliiniksi vain appellativeilla (44 %) tai on kokonaan merkitsemätön (46 %). Kategorioissa NAISPUOLINEN ja MIESPUOLINEN on myös sukupuolen todennäköisiä tunnusmerkitsijöitä. Tämän hahmonnimistön merkityssuhteet kognitiivisiin alueihin voivat olla joko suoria tai epäsuoria. Suora merkityssuhde koskee tarkoitteiden nimen nimenosiin heijastuvia transparentteja ominaispiirteitä (esim. Pahatar). Epäsuora merkityssuhde voi olla metaforinen, kuten ELÄIN ON IHMINEN (esim. Herttuatar), metonyyminen, kuten ÄÄNI EDUSTAA OLENTOA (esim. Helinä-keiju) tai symbolinen (esim. Tuhkimo). Esitän lisäksi yhden hahmonnimen merkityssuhteen, jossa on pakatun merkityssuhteen piirteitä.

Ammattikorkeakoulusta yrittäjäksi. Yrittäjyyden yksiköistä valmistuneiden koulutuskokemukset, yrittäjäurat ja menestyminen

Raportissa analysoidaan yrittäjyyskoulutuksen merkitystä yrittäjäksi ryhtymisessä ja kysytään, miten yrittäjyyskoulutus on onnistunut tehtävässä tuottaa yrittäjiä. Koulutuksen tuloksia tarkastellaan työmarkkinoille sijoittumisen,työmarkkinamenestyksen ja koulutuksen vaikuttavuuden näkökulmista. Viitekehys työlle on varsin käytännöllinen ja koulutussosiologinen. Ekspansiivisen koulutuspolitiikan keskeinen kiinnostuksen kohde, työllistyminen tai työllistyvyys, nähdään osana laajempaa koulutukseen ja edelleen työmarkkinoille valikoitumisen prosessia. Se, ketkä alun perin hakevat ja pääsevät johonkin koulutukseen, määrittää osaltaan myös lopputulosta. Oleellista on myös se, mitä koulutus antaa tai tuottaa eli työmarkkinoille sijoittumisessa sekä menestymisessä tarvittavia asenteita, taitoja ja tietoja. Miten esimerkiksi valmistuneet kokevat sen, mitä koulutus antaa tai miten he pystyvät hyödyntämään koulutusta pyrkimyksissään yrittäjäuralle. Tutkimuksessa on analysoitu yrittäjyyskoulutuksen tuloksia sekä määrällisin että laadullisin mittarein. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Tiimiakatemiasta sekä yrittäjyyden yksiköistä vuosina 2001-2005 valmistuneet (yhteensä 406 henkilöä). Kyseiset yksiköt ovat Suomessa ammattikorkeakoulujen yhteydessä tunnetuimmat yrittäjyyteen erikoistuneet opinahjot. Vastausprosentti yhden karhukierroksen jälkeen tammikuussa 2006 oli 48, eli vastanneita oli yhteensä 195. Vastanneista 65 prosenttia oli naisia. Aineisto on määrällisesti varsin pieni, mutta niin on myös yrittäjyyskoulutuksen volyymi huomioiden yksiköistä valmistuneiden määrät. Vastausprosenttia puolestaan voi pitää suhteellisen hyvänä. Vastanneiden joukko ei sinänsä poikkea muista ammattikorkeakoulutetuista pohjakoulutuksensa perusteella. Valtaosa oli hakeutunut koulutukseen lukiotutkinnolla ja ilman suurempia työelämäkokemuksia. Noin kolmanneksella oli ammatillinen perustutkinto. Tutkinnoista selvästi suosituimmat olivat merkonomin tai kaupan alan perustutkinto. Voi olla siis mahdollista, että varsin moni on hakeutunut koulutukseen sen vuoksi, että tarjolla on ollut tradenomin tutkinto. Verrattaessa yrittäjyyden yksiköistä yrittäjäksi ryhtyneiden määriä vuosina 2000-2004 ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden yrittäjien määriin vuoden 2004 lopussa, yrittäjämäiset yksiköt ovat onnistuneet kasvattamaan yrittäjäksi lähteneiden osuutta useilla prosenttiyksiköillä. Toisaalta huomioitaessa kohderyhmän varsin yrittäjämäinen tausta, herää kysymys, miksei koulutuksen jälkeen useampikin olisi voinut päätyä yrittäjäksi? Ensimmäiseksi tulee huomioida aineiston poikkileikkauksenomainen luonne. Konkreettista tietoa siitä, kuinka moni loppujen lopuksi pidemmällä aikatähtäimellä sijoittuu yrittäjäksi tai lopettaa yritystoiminnan, ei ole. Tosin kysyttäessä valmistuneilta pidemmän aikavälin suunnitelmia, niistä, jotka kyselyhetkellä eivät toimineet yrittäjinä, ainoastaan noin 16 prosenttia suunnitteli ryhtyvänsä yrittäjäksi. Tulos kertoo siitä, että koulutuksen kautta yrittäjyyden ovet eivät kaikille halukkaille avaudu. Kyselyhetkellä yrittäjinä toimivista suhteellisen harva, yksi kolmesta, menestyi hyvin työmarkkinoilla kun arvioidaan ansioita ja yrittäjän menestymiseen liittyviä käsityksiä. Enemmistö luokittui yritystoimintansa heikosti kannattavaksi arvioineisiin, korkeintaan 1 200 euroa kuukaudessa ansaitseviin. Yritystoiminnan luonteesta kertoo myös se, että neljännes kyselyyn vastanneista oli harjoittanut liiketoimintaa jossain elämänsä vaiheessa. Syyt yritystoiminnan lopettamiseen ovat moninaiset, mutta yksi keskeisimmistä on yritystoiminnan kannattamattomuus. Tuloksien perusteella voidaan todeta, että yrittäjäksi ryhtyminen voi olla suhteellisen helppoa, mutta yrittäjänä menestyminen ei.

Urapolut ja niihin vaikuttavat tekijät S-ryhmässä

Urateoriat ovat murroksessa, kun urat ovat muuttumassa perinteisistä urapoluista rajattomiin, monisuuntaisiin uriin. Samaan aikaan erilaisten trainee-ohjelmien määrä lisääntyy vauhdilla. Urapolkujen tutkiminen on tästä syystä erittäin ajankohtaista. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten S-ryhmässä työskentelevien kaupallisen kenttäkoulutuksen käyneiden ja sen käymättömien urapolut eroavat toisistaan. Viimeaikaisten teorioiden mukaan urat voidaan jakaa objektiivisiin ja subjektiivisiin uriin sekä perinteisiin ja rajattomiin uriin. Aikaisempien tutkimustulosten pohjalta tarkastellaan yksilöiden uravalintoja ja käsityksiä hyvästä urasta. Myös yksilön sosiaalistuminen organisaatioon vaikuttaa sitoutumiseen ja tätä kautta uraan. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivisia menetelmiä ja havaintoaineisto on kerätty sähköpostikyselyiden avulla S-ryhmässä työskenteleviltä henkilöiltä. Tutkimustulokset osoittavat, että urapolut ovat erilaisia. Kaikki tutkimukseen osallistuneet kenttäkoulutetut ovat johtaja-asemassa, vertailuryhmän henkilöt asiantuntija- tai päällikköasemassa. Tulosten mukaan ei kuitenkaan voida todeta, että näiden kahden ryhmän urakäsitykset olisivat huomattavasti erilaisia. Onnistunut ura nähdään useimmin subjektiivisesti haastavana, omien tavoitteiden ja kehittymisen saavuttamisena.

Mittausvirtoihin liittyvä standardointi- ja kooditusehdotus uusilla energiamarkkinoilla

Sähkömarkkinaosapuolet ovat havainneet lukuisia puutteita ja haasteita tietojärjestelmien tiedonvaihtoon liittyvissä kysymyksissä. Tässä työssä käsitellään tiedonvaihdon ongelmaa mittausvirtojen kannalta. Tiedonvaihdon lisääntyminen ja sanomien monipuolistuminen on johtanut siihen, että läheskään kaikki tarpeelliset sanomat eivät ole standardoitu, ja jo luoduissa tai ehdotetuissa standardeissa on huomattavia eroavaisuuksia mm. eri maiden välillä. Tässä työssä kuvataan nykyinen automaattisen mittarinlukujärjestelmän ja jakeluverkkoyhtiön mittaustietovaraston välinen tiedonvaihtoratkaisu ja siihen liittyvät mittaustietovirrat. Työssä esitellään myös älykkäiden mittarien tuomia hyötyjä ja pohditaan uusien mittausten tuomia mahdollisuuksia. Lisäksi pohditaan nykyisten tietovirtojen koodituskäytäntöjen toimivuutta ja niiden puutteita ja ongelmia. Työssä laaditaan esimerkki standardi mittausvirtakonfiguraation mallintamiseksi sähkömarkkinoilla. Työn painopiste on energiamittaustietojen tietovirroissa lähtien laskutuksen tarpeista. Tavoitteena on automaattisten mittarinhallintaprojektien tuomien älykkäiden mittarien uusien mittausten aiheuttaman ja mahdollistaman tietovirran standardointi. Työssä pohditaan, kuinka tietovirta saadaan eheästi siirtymään mittauspalveluntarjoajan ja jakeluverkkoyhtiön järjestelmien välillä sekä miten uudet tiedonkäyttötarpeet tulisi koodittaa. Uudet sanomastandardiehdotukset esitetään XML-mallein, ja lopuksi pohditaan mallien toimivuutta ja niihin tarvittavia jatkokehitystarpeita.

Liiketoimintastrategisten vaatimusten syntyminen ja niiden toteutumisen arviointi keskisuurten yritysten toiminnanohjausjärjestelmähankkeissa. Tapaustutkimus kolmesta teollisuusyrityksestä ja aineistolähtöinen teoria

Tietojärjestelmien strateginen kehittäminen on ollut niin liike-elämän kiinnostuksen kuin akateemisen tutkimuksenkin kohteena jo pitkään. Aihe on edelleen ajankohtainen, eikä ajankohtaisuus osoita laantumisen merkkejä. Valtaosa tutkimuksesta on kohdistunut suuryrityksiin ja jonkin verran pk-yrityksiin yhtenä ryhmänä. Tutkimus on kohdistunut aiheeseen tarkastelemalla onko tietojärjestelmien ja liiketoimintastrategian välillä yhteyttä, ja jos, onko sillä merkitystä yrityksen menestykselle. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli pureutua syvemmälle siihen tapaan, jolla yritys kytkee liiketoimintastrategiansa tietojärjestelmähankintaan. Kohdetietojärjestelmäksi tutkimuksessa valittiin toiminnanohjausjärjestelmät ja yrityskooksi keskisuuret yritykset. Toiminnanohjausjärjestelmän valintaa voidaan perustella sen kattavuudella yrityksen toiminnassa eri sidosryhmien suunnasta katsottaessa. Keskisuuret yritykset valittiin osittain sen vuoksi, koska niistä ei ole paljoakaan omaa tutkimusta, osittain sen vuoksi, että niiden luonne kehityspolun epäjatkumokohdassa haluttiin nostaa esille. Tutkimuksen empiirinen osa pohjautuu kolmeen tutkimustapaukseen, kolmen keskisuuren yrityksen toiminnanohjaushankkeeseen. Tapausyritysten liiketoiminta- ja ITjohtoa haastateltiin, ja lisäksi käytettiin kaikkea saataville ollutta kirjallista arkistoaineistoa. Tutkimuksen päämenetelmä oli Grounded Theory (GT). Tutkimustavassa ei, poiketen useista muista laadullisista tutkimustavoista, ole ennalta määrättyä viitekehystä, vaan tutkimus lähtee liikkeelle ns. puhtaalta pöydältä ilman esioletuksia luoden tutkimusprosessin kuluessa uutta teoriaa. Tutkimustavan etuna voidaan pitää ennakkoluulottomuutta. Aikaisemman tutkimuksen rooli tässä tutkimuksessa oli ensinnäkin kartoittaa tutkimusaluetta ja olla johdantona tutkimukselle, toisaalta tuloksia vertailtiin aikaisempaan tutkimukseen. Tutkimusaineisto analysoitiin tarkasti. Ensin aineisto käytiin läpi koodaamalla se aineistosta esille nousseiden käsitteiden alle. Seuraavaksi saatu tulos luokiteltiin aineistosta nousseisiin luokkiin sekä muodostettiin käsitteiden ja luokkien väliset yhteydet. Lopuksi muodostumassa oleva teoria konkretisoitiin 18 hypoteesin ja hypoteesit yhdistävän mallin avulla. Tutkimuksessa saatiin uutta tietoa siitä, miten vaatimusprosessi etenee ja miten keskisuuren yrityksen ominaispiirteet vaikuttavat vaatimusprosessiin. Lisäksi saatiin uutta tietoa siitä, mitkä ovat kriittisiä menestystekijöitä keskisuuren yrityksen toiminnanohjaushankkeessa. Keskisuuretyritykset näyttävät tämän tutkimuksen aineiston perusteella osaavan asettaa vaatimuksia toiminnanohjausjärjestelmälle liiketoimintastrategian, prosessikuvausten ja toiminnanohjausjärjestelmien tarjoamien mahdollisuuksien suunnista. Vaatimusten toteutumisenarviointi on keskisuurilla yrityksillä epäsystemaattista, kuten aikaisemmassa tutkimuksessa on todettu olevan myös suurilla yrityksillä. Resurssivaje vaikeuttaa toiminnanohjausjärjestelmän liiketoimintastrategisten vaatimusten toteutumista. Tutkimusaineiston perusteella voidaan päätellä, että keskisuurissa yrityksissä – huolimatta siitä, että niissä on olemassa prosessikuvaukset – ei ole varsinaista prosessiajattelua tai prosessijohtamista. Keskisuuret yritykset eivät tämän tutkimuksen aineiston perusteella näytä muodostavan poikkeusta, vaan mittariston käyttö on epäkypsää, eikä mittaristoa pystytä hyödyntämään tietojärjestelmähankkeen tukena. Tulosten pohjalta voidaan arvioida, että strategisen johtamisen komponentit ovat keskisuuressa yrityksessä toisistaan irrallisia. Vaikka toiminnanohjaushankkeen vaatimuksia asetettaessa liiketoimintastrategia on vahvasti mukana, jää vaatimuksenasettelu karkealle tasolle, eikä konkretisoidu prosesseihin ja mittarointiin. Sen seurauksena toiminnanohjausjärjestelmästä ei saada kaikkea sitä hyötyä ja tukea liiketoimintastrategialle, mikä olisi mahdollista. Tutkimuksessa tuli myös esille resurssi- ja osaamispuutteen haittavaikutuksia keskisuurten yritysten toiminnanohjaushankkeiden vaatimusprosessissa. Puutteet yhdistettynä hajallaan oleviin strategisen johtamisen komponentteihin muodostavat yhdessä vaikean lähtökohdan strategiselle toiminnanohjaushankkeelle.

Uupunut näyttelijä : ajatuksia teatteriammattilaisten työssäjaksamisesta

Opinnäytetyössäni käsittelen burnoutia, stressiä sekä työssäjaksamista teatterintekijän näkökulmasta. Pohjaan työni sekä lähdekirjallisuuteen että omiin kokemuksiini. Esittelen aluksi työuupumuksen ja stressiä ilmiöinä ja tarkastelen sitten, miten ne ilmenevät suomalaisessa teatterikentässä: teatterityössä työkulttuureihin ja toimenkuviin liittyy monia sekä konkreettisia että monitahoisempia ongelmia, joista helposti seuraa stressiä tai jopa uupumusta. Näkökulmani heittelehtii näyttelijän, ohjaajan ja teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattien välillä, eniten tarkastelen näyttelijän ammatin erikoispiirteitä. Tarkastelen uupumusta jouduttavia seikkoja, sekä asioita, jotka näyttelijät ovat kokeneet erityisen raskaaksi ammatissaan. Käyn myös läpi omia kokemuksiani esikoisohjauksestani sitä seuranneeseen uupumukseen ja sairauslomaan. Avaan muuttunutta ajatus- ja arvomaailmaani työntekoon liittyen ja keskityn erityisesti itsetuntemuksen merkitykseen: uskon, että vain tuntiessaan itsensä, omat halunsa ja rajansa, pystyy pitämään niistä kiinni ja venyttämään niitä tarpeellisen määrän. Ei liian paljon, mutta kylliksi. Koen itsetuntemuksen teatterintekijöille erityisen tärkeäksi myös taiteen laadun vuoksi: en näe muuta vaihtoehtoa koskettaa toista ihmistä kuin oman itsen kautta tapahtuva kohtaaminen ja työskenteleminen, mikä edellyttää sitä, että ihminen on itse kosketuksissa sisimpäänsä. Puutun myös joihinkin nimenomaan teatteri-ilmaisun ohjaajille tyypillisiin stressinaiheuttajiin. Lopussa käyn läpi ajatuksiani siitä, millä keinoin teatterintekijä jaksaa työssään, sillä uupuminen tai stressi ei ole alalla mitenkään poikkeuksellista. Pidän erittäin tärkeänä, että asioista keskustellaan.

Mielikuvat ja opettaminen : mielikuvia helpottamaan pianonsoiton tekniikan opettamista

Käsittelen opinnäytetyössäni mielikuvien käyttöä pianonsoiton tekniikan varhaisopetuksessa. Pohdin tekniikkaa lähinnä motorisesta näkökulmasta, joskin pianonsoitossa tekniikkakäsite on kiinteästi yhteydessä kaikkeen, mikä liittyy soittotapahtumaan, kuten esimerkiksi sointiin ja musiikilliseen muotoiluun. Tarkoitukseni on ollut tietoisesti tehdä sekä mielikuvasta että soittamisen fysiikasta itseisarvo, ja tarkastella miten mielikuvien kautta voisi nopeuttaa jälkimmäisen kehitystä. Olen myös koonnut pianistien suullista perimätietoa käyttökelpoisista mielikuvista ja laatinut niistä oppaan työni toiseksi osaksi. Opasosan mielikuvat ovat peräisin haastatteluista, omasta oppimistaustastani, sekä osittain myös pianonsoittoa käsittelevästä kirjallisuudesta. Opinnäytteen ensimmäisessä osassa käsittelen mielikuvan syntyä fysiologisessa mielessä, mielikuvien käyttökelpoisuutta varhaisopetuksessa ja mielikuvien käyttötraditiota. Lisäksi esittelen nuottiesimerkkien avulla mielikuvien käyttöä opetustilanteissa ja pohdin tekemieni haastatteluiden antia. Sain haastatella kahta pianonsoiton lehtoria henkilökohtaisesti ja kolmatta opettajaa sekä kolmea opiskelijakollegaa sähköpostin välityksellä. Mielikuvaoppimista käsittelevän kirjallisuuden ja tekemieni haastatteluiden valossa mielikuvien käyttö osana pianonsoiton opetusta on yleistä ja oppimisen kannalta hyödyllistä. Soiton oppimisen prosessi aktivoi useita taitoalueita samanaikaisesti. Kompleksisuudessaan prosessin oppimishaasteet tarvitsevat tuekseen mielikuvia suoraviivaistamaan, yksinkertaistamaan ja tekemään opittavia asioita opiskelijalle omakohtaisemmiksi. Fysiologinen tutkimus osoittaa, että mielikuva syntyy aivoissa ja välittyy sieltä aina perusaineenvaihduntaan saakka. Samoin tutkimukset lasten ajattelusta kertovat, että heidän rikkaan mielikuvamaailmansa hyödyntäminen on opiskelutulosten ja oppimisnopeuden kannalta edullista. Tutkimuskirjallisuudessa valmiita mielikuvia esitellään yllättävän niukasti. Sen sijaan mielikuvien merkitystä korostetaan oppimisen välineenä, ja mielikuvaharjoittelu saa kirjallisuudessa paljon painoarvoa.

Markkinointiviestintä ja maineenhallinta paikan markkinoinnin kilpailuetuna. Kohderyhmälähtöinen markkinointiviestinnän suunnittelu

Tutkimuksessa selvitetään miten paikan markkinoinnissa markkinointiviestinnän kohderyhmälähtöisen suunnittelun avulla voidaan paikan kilpailuetua kasvattaa ja kehittää.