IFRS 9 – standardiuudistus Big Four -tilintarkastusyhteisöjen näkökulmasta – kommenttikirjeiden empiirinen analyysi

Since 2008, One of the International Accounting Standards Board’s (IASB) objective has been to replace the old IAS 39 – Financial Instruments standard. IASB achieved this objective in July 2014 when they published the new IFRS 9 – Financial Instruments after many phases. In this study, the main purpose was to find out how the Big Four – audit entities have welcomed the different reforms which IFRS 9 brings to the treatment of financial instruments in the financial statements. Alongside with this, the study presents a short overview to the common attitude towards the new standard. The study proceeds so that the most siginificant reforms have been divided into three main categories and inside of these more precisely to single reforms. This study is based on the qualitative research method. The empirical data of the study consists of comment letters by the Big Four – entities, which have been sent to the IASB regarding Exposure Drafts (ED) of IFRS 9. In total IASB received 757 comment letters regarding to the specific EDs. In this study the population were restricted to 16 comment letters sent by the Big Four – entities. The data is available at IFRS Foundation’s website. According to the research results Big Four – entities think that the reforms which IFRS 9 brings are mainly welcome. In its entirety Big Four – entities consider IFRS 9 better than its predecessor IAS 39. There were differnces in opinions towards IFRS 9 and specific reforms among the Big Four - entities. According to the findings the best reforms were related to the efficiency demands of hedge accounting and to impairments and the valuation of credit losses. The least popular reforms were the reforms regarding the measurement of financial assets and liabilities; more specifically fair value option and the reforms concerning equity instruments were viewed as most challenging.

Esimiesten muuttuvat osaamistarpeet media- ja kustannusalan murroksessa

Organisaatioiden toimintaympäristö on muuttunut ratkaisevasti ja muutos jatkuu. Muutok-sen kiihtyvä nopeus, asioiden epävarmuus ja kompleksisuus aiheuttavat uudenlaisia haas-teita työelämälle, osaamistarpeiden ennakoinnille ja tulevaisuuden suunnittelulle. Esi-miesosaaminen vaikuttaa merkittävästi siihen, miten hyvin organisaatioissa pystytään hyö-dyntämään sen muuta inhimillistä pääomaa ja tämä tutkimus osallistuu keskusteluun siitä, millä tavalla esimiesosaamisen tulisi kehittyä, jotta se pystyy vastaamaan käynnissä ole-vaan yhteiskunnalliseen, sosiaaliseen ja teknologiseen muutokseen. Tutkimuksen tavoit-teena on ennakoida digitaalisen murroksen keskellä olevan media- ja kustannusalan orga-nisaation esimiesosaamisessa tarvittavia muutoksia. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja primääritutkimusaineisto koostuu kohdeorganisaatiossa esimiesten, toimitusjohtajan ja henkilöstöpäällikön haastatteluista. Tutkimuksen mukaan tulevaisuudessa tarvittavat esimiesosaamiset eivät merkittävästi eroa tämän päivän paradigman mukaisista osaamisista. Monien osaamisten merkitys kuitenkin korostuu. Esimiesten ja muiden työntekijöiden osaamisten nähdään lähestyvän toisiaan ja tulevaisuudessa rajat esimiesten ja tiimiläisten osaamistarpeiden välillä vähenevät entises-tään. Esimiestyössä monet osaamistarpeet, kuten esimerkiksi epävarmuuden sietokyky, kuitenkin korostuvat. Esimiehen merkittävänä tehtävänä nähdään jatkossa entistä vah-vemmin vastuunkantaminen työyhteisössä.

Rekrytoinnissa hyödynnettävät työsimulaatiot

Organisaatioiden rekrytointiprosessit pyritään toteuttamaan mahdollisimman tehokkaasti, koska niiden päätavoitteena on löytää avoinna olevaan työtehtävään sopivin mahdollinen tekijä. Rekrytointiprosesseissa hyödynnetään erilaisia henkilöarviointimenetelmiä, joiden tarkoituksena on tuoda työnhakijasta relevanttia ja henkilövalintatilanteessa tarvittavaa tietoa. Arviointivälineiden tärkeimpänä tehtävänä on osoittaa työnhakijan osaamisen taso ja ennustaa hänen tulevaa työssä menestymistään. Simulaatioita pidetään luotettavina arviointimenetelminä, koska niiden koetaan ilmentävän työnhakijan konkreettista osaamista. Simulaatioiden käytön ennustetaan lisääntyvän samaan tahtiin liiketoimintaympäristöissä tapahtuvien muutosten kanssa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella henkilöarvioinnin yhteydessä käytettäviä erilaisia simulaatioita ja niiden hyödynnettävyyttä henkilövalintatilanteessa. Tutkimus keskittyi myös selvittämään, ovatko rekrytoijat kokeneet simulaatioiden edistävän rekrytointiprosessin onnistumista. Lisäksi tutkimus selvitti miten simulaatiot on suunniteltu ja toteutettu, kuinka luotettaviksi arviointivälineiksi ne on koettu ja minkälaisina simulaatioiden vahvuudet ja heikkoudet nähdään. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista tutkimusta ja empiirinen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Haastateltaviksi valikoitui kuusi eri organisaatioissa rekrytoinnin ja henkilöarvioinnin parissa työskentelevää henkilöä. Kaikilla haastateltavilla oli kokemuksia simulaatioista. Tutkimusaineiston analysointimenetelminä käytettiin deduktiivista sisällönanalyysiä ja asiantuntijahaastattelun analyysiä. Tutkimustulosten mukaan simulaatioita hyödynnetään eri laajuisina tilanteesta ja työtehtävästä riippuen. Simulaatioiden sisällyttäminen arviointiprosessiin nähtiin pääasiassa rekrytointia edistävänä asiana. Simulaatioiden suunnittelu ja toteutus on pitkälti riippuvainen avoinna olevan työtehtävän luonteesta, käytettävissä olevista resursseista ja rekrytoinnin kiireellisyydestä. Tutkimustulosten perusteella simulaatioita voidaan pitää luotettavina arviointivälineinä erityisesti silloin, kun niiden suunnittelu, toteutus ja arviointi onnistuvat. Onnistuessaan simulaatioiden koetaan ennustavan työnhakijan tulevaa työmenestystä. Simulaatioiden yhtenä tärkeimpänä vahvuutena on niiden avulla saatava informaatio työnhakijan konkreettisesta osaamisesta. Simulaatioiden suurimpana heikkoutena nähtiin niihin kuluvat resurssit. Rekrytoinnin lisäksi simulaatioita voidaan hyödyntää myös työntekijöiden perehdytyksessä ja koulutuksessa, mikä osoittaa niiden olevan monipuolisia henkilöstön kehittämisen apuvälineitä.

Liikuntaa opettavien luokanopettajien käsityksiä ja ajatuksia musiikkiliikunnasta ja sen opettamisesta koulussa

Tutkielmassa tarkasteltiin liikuntaa opettavien luokanopettajien käsityksiä ja ajatuksia musiikkiliikunnasta ja sen opettamisesta alakoulun liikuntatunneilla. Tutkielman tavoitteena oli kuvailla, miten opettajat musiikkiliikunnan käsitteen määrittelevät sekä kuinka paljon ja millaisia musiikkiliikuntasisältöjä he liikuntatunneillaan opettavat. Tutkimusaineisto kerättiin maalis-huhtikuussa 2015 lähettämällä sähköpostikysely kaikille Helsingin, Espoon, Vantaan, Lohjan Kouvolan ja Lahden suomenkielisten peruskoulujen rehtoreille, joita pyydettiin välittämään viesti eteenpäin kaikille koulunsa luokanopettajille. Kyselyyn vastasi 80 opettajaa, joista 59 oli naisia ja 21 miehiä. Aineiston käsittelyyn käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Musiikkiliikunta koettiin opettajien keskuudessa ennen kaikkea musiikin ja liikkeen yhdistämiseksi, se voi olla lähes mitä tahansa aktiviteettia, jossa musiikki on mukana. Tämän lisäksi musiikkiliikunta voi olla erilaisten tanssilajien ja -liikkeiden opettelua, improvisointia ja itseilmaisua, rytmiikkaa, laululeikkejä ja loruja sekä kehonhallintaa ja voimistelua. Tulosten mukaan musiikkiliikuntaa opetetaan peruskouluissa hyvin vaihtelevasti. Aineistolle tehdyn jaottelun mukaan vastaukset musiikkiliikunnan opettamisesta jakautuivat lähes tasaisesti kaikkien ryhmien (harvoin tai ei koskaan, 1–3h/ vuosi, 3–6h/ vuosi, 6– h/ vuosi) kesken. Kysyttäessä opettajilta asioita, joita he musiikkiliikunnan yhteydessä oppitunneillaan opettavat, suosituimmiksi opetussisällöiksi nousivat tanssiliikkeiden ja koreografioiden opettelu, rytmiikka- ja rytmiharjoitteet sekä ilmaisu- ja improvisaatiotehtävät. Musiikkiliikuntaa toteutetaan opettajien vastausten mukaan myös välineenä muiden tietojen ja taitojen opetteluun, rentoutumisena, lihaskuntoharjoitteluna, kehonhallinta- ja koordinaatioharjoituksina sekä erilaisina leikkeinä ja tarinoina.

Opettajien alaistaidot opettaja-rehtori -suhteessa

Opettajia tutkitaan yleensä opettajuuden näkökulmasta, mutta tässä tutkimuksessa opettajia tarkasteltiin työntekijöinä ja työyhteisön jäseninä. Tutkimuksen pääkäsitteeksi valittiin alaistaito, jolla tarkoitetaan alaisen mahdollisuuksia vaikuttaa johtamiseen sekä perustyön tekemiseen ”yli ja ohi” oman työnkuvansa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia alaistaitoja opettajat käyttävät opettaja-rehtori –suhteessa. Lisäksi tarkasteltiin opettajien luottamusta rehtoriin sekä heidän sitoutumistaan työhön, sillä luottamus ja sitoutuminen tukevat ja vahvistavat alaistaitoja. Tutkimukseen osallistui 46 opettajaa kolmen kaupungin alakouluista. Tutkimus toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella, joka sisälsi määrällisiä ja laadullisia osioita. Määrällinen osuus sisälsi Likert-asteikollisia väittämiä sekä monivalintakysymyksiä ja laadullinen osuus puolestaan kolme avointa kysymystä. Aineistoa analysoitiin sekä tilastollisesti SPSS-ohjelmalla että laadullisesti sisällön analyysillä ja teemoittelulla. Tutkimuksen mukaan opettajien käyttämiä alaistaitoja opettaja-rehtorisuhteessa ovat keskustelu ja vuorovaikutus, avoimuus, omien työtehtävien hoitaminen sekä hyvä käytös. Alaistaitoihin lukeutui myös työyhteisöstä huolehtiminen ja avun tarjoaminen rehtorille. Vaikka tarkastelun kohteena oli opettajan ja rehtorin välinen suhde, kohdistui osa mainituista alaistaidoista myös muihin työyhteisön jäseniin kuin rehtoriin. Opettajien vastaukset kuvaavat heidän aktiivista rooliaan opettajan ja rehtorin suhteessa. He tiedostavat omat vaikutusmahdollisuutensa työyhteisössä. Tutkimus antaa käytännöllistä tietoa suoraan työelämästä ja kuvaa niitä taitoja, jotka ovat opettajille tärkeitä heidän toimiessaan työyhteisön jäsenenä. Alaistaitojen tiedostaminen ja niiden toteuttaminen ovat tärkeitä osatekijöitä opettaja-rehtori -suhteessa ja työhyvinvoinnin ylläpitämisessä.

Talvitaistelukokeilut Suomessa ennen talvisotaa

Vuonna 1918 vasta itsenäistyneen ja sisällissodan käyneen Suomen sotaväki oli monien haasteiden edessä. Suomen sotaväen oli lähdettävä kehittämään sotataidollisia seikkoja ja sotavarustusta. Aluksi vaikutteita otettiin ulkomailta ja suurvalloilta. Jo varhaisessa vaiheessa ymmärrettiin ottaa huomioon suomalaiset erityisolosuhteet, joista talvi oli eräs merkittävimmistä. Varsin pian Suojeluskunnat ja sotaväki alkoivat suorittaa omia talvisotakokeiluitaan, jotka yhdistettiin yhteiseksi kokeilutoiminnaksi vuonna 1924. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää talvitaistelukokeiluiden merkitys suomalaisen sotataidon kehittämisessä, keskittyen sotavarustuksen, taistelutekniikan sekä osin taktiikan kehittymiseen. Tutkimustehtävän avulla selvitetään keskeisien talvitaisteluun liittyvien suorituskykyjen kehittyminen, ja kokeilutoiminnan merkitys. Käsittelyajanjakso on rajattu 1920 ja 1930- luvulle, päättyen vuoteen 1939. Tutkimus on pääosin arkistolähteisiin perustuva asiakirjatutkimus. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Pääaineistona tutkimuksessa ovat käsittelyajanjakson sotaväen asiakirjat. Lisäksi aineistona on aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Asiakirjalähteistä hyödyllisimpiä ovat sotaväen eri joukko-osastojen sekä Suojeluskuntien harjoitus- ja kokeilukertomukset, sekä asiaan liittyneiden virkamiesten kirjeenvaihto. Erityisesti jalkaväen tarkastajan ja Yleisesikunnan koulutustoimiston asiakirjat - sekä kirjeenvaihto ovat olleet merkittäviä lähdekokonaisuuksia. Haastavasta lähtökohtatilanteesta huolimatta kokeilutoiminta lähti verrattain nopeasti käyntiin, ja siitä tuli koordinoitua. Jo 1920-luvun puoliväliin mennessä tehtiin arvokkaita havaintoja ja saatiin jatkon kannalta merkittäviä kokemuksia. Alussa kokeilut olivat melko teknisiä, mutta vähitellen ne muuttuivat enemmän taistelutekniikkaa ja taktiikkaa koskeviksi. Saavutettujen tulosten ja kokemusten ansiosta laadittiin talvitaisteluun liittyviä ohjesääntöjä, ja sotavarustus kehittyi 1930-luvun puoliväliin mennessä tarkoituksenmukaiseksi. Vaikka kaikilta osin ei päästy tyydyttäviin tuloksiin, oli talvitaisteluun liittyvä osaaminen sekä sotavarustus kehittynyt merkittävästi verrattuna lähtökohtatilanteeseen. Osittain kehitystyötä haittasivat taloudelliset tekijät, ja varsinkin suurempien sotaharjoitusten vähyys näkyi talvitaisteluun koulutettujen joukkojen osaamistasossa. Tutkimuksen ja tutkimusaineiston perusteella tullaan siihen johtopäätökseen, että talvitaistelukokeiluilla saavutettiin pitkällä aikavälillä merkittäviä tuloksia sotavarustuksen, taistelutekniikan ja taktiikan osalta.

Panssarihälytys : hyökkäysvaunukokeiluosaston ajokokeet Karjalan kannaksella

Panssariaseen synty ensimmäisessä maailmansodassa oli tuonut uuden operatiivisesti merkittävän toimijan taistelukentille. Suomessa kehitys otettiin huomioon perustamalla omat panssarivaunujoukot vuonna 1919. Seuraavan vuosikymmenen alussa Karjalan kannaksella tutkittiin panssarivaunujen käyttömahdollisuuksia ja päädyttiin siihen, että vaunuja voitaisiin käyttää siellä rajoitetusti ainoastaan muutamilla alueilla. Tästä johtuen Suomeen jäi vallalle yleinen ajatus siitä, ettei panssarivaunuja voida käyttää maan peitteisessä ja pinnanmuodostukseltaan epätasaisessa maastossa. Tultaessa 1930-luvulle Suomessa herättiin Neuvostoliitossa tapahtuneeseen kehitykseen panssariaseen osalta. Mahdollisessa sodassa olisi enemmän kuin todennäköistä, että Neuvostoliitto hyökkäisi panssaroiduilla joukoilla myös Suomelle ominaisessa peitteisessä maastossa. Panssarivaunujen mahdollisen käytön testaamiseksi käynnistettiin laajat ajokokeilut Karjalan kannaksella. Kokeilut suoritettiin maaliskuussa ja elo-syyskuussa 1934. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää panssarivaunuilla tehtyjen ajokokeiden aloittamiseen johtaneet syyt, miten kokeet toteutettiin sekä niiden vaikutukset panssariaselajiin ja panssarintorjuntaan, erityisesti toimintatapoihin ja välineistöön. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdekritiikkiin perustuvaa sisällönanalyysiä. Tutkimus etenee kronologisessa järjestyksessä, muodostaen näin havaittavan kehityskaaren, ja nostaen syyt ja seurannaisvaikutukset esille. Lähdeaineisto perustuu tärkeimmiltä osiltaan kansallisarkistossa säilytettävään julkaisemattomaan alkuperäismateriaaliin, joka jakautuu virallisiin asiakirjoihin ja epävirallisiin eri henkilöiden muistioihin ja muistiinpanoihin. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty yleisesikuntaupseerikurssien diplomitöitä sekä sotilasammattilehdissä julkaistuja aikalaiskirjoituksia. Lehtiartikkelit antavat kuvan kyseisen ajan taktisesta ajattelusta ja sotateknisestä kehityksestä. Vuonna 1934 suoritetut ajokokeet, todistivat oikeiksi uhkakuvat panssarivaunujen käyttömahdollisuuksista Suomen maaperällä ja torjuntavälineiden, -henkilöstön ja koulutuksen välttämättömyyden. Kokeiluiden tulokset poistivat lopullisesti 1920-luvulta periytyneen olettamuksen, ettei maastomme mahdollista panssarivaunujen käyttöä. Reilussa kymmenessä vuodessa tapahtunut panssarivaunujen tekninen kehitys oli muuttanut maaston luoman estearvon paljon luultua pienemmäksi. Ajokokeita seurannut koulutus- ja kokeilutoiminta paransi suomalaisten joukkojen ymmärrystä ja osaamista panssarivaunuista ja niiden torjunnasta. Karjalan kannaksella aloitettiin linnoitustyöt ja maastoa muokattiin siellä panssarintorjuntaan soveltuvaksi. Myös kalustohankinnat käynnistyivät sekä panssarintorjunta-aseistuksen osalta, että uusien panssarivaunujen osalta. Kokeilut edesauttoivat suomalaisen panssarintorjuntajärjestelmän syntymistä, joka ei kuitenkaan ehtinyt muodostua teoriasta käytäntöön ennen talvisodan alkua.

Ruotsin ja Itävallan suhde EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Itävallan ja Ruotsin suhdetta EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Lisäksi tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten keväällä 2014 alkanut Ukrainan sota on vaikuttanut maiden suhteeseen EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään sosiaalista konstruktivismia, joka tässä tutkimuksessa perustuu vahvasti Alexander Wendtin teokseen Social Theory of International Relations. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistona käytetään pääasiassa kohdevaltioiden virallisilta verkkosivuilta löytyviä julkisia englanninkielisiä raportteja, lehdistötiedotteita, strategioita ja muita julkaisuja joista valikoidaan aihetta koskeva lähdeaineisto. Ensimmäisessä vaiheessa neljän teeman avulla molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ennen Ukrainan sodan alkamista. Teemat ovat: - Sotilaallisen voiman merkitys - EU:n yhteinäisyyden merkitys valtiolle - Yhteisen ulko- ja tuvallisuuspolitiikan suhde valtion omiin intresseihin - EU rauhan takaajana Toisessa vaiheessa analysoidaan molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Pohdintaluvussa tarkastellaan lopulta analyysin tulokset tukeutuen tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että molemmat maat olivat vahvasti sitoutuneet EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteisiin ja olivat sitoutuneet niihin myös omissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa tavoitteissaan. Maiden suhtautumisessa YUTP:n tavoitteisiin ei ollut merkittäviä eroavaisuuksia. Ukrainan sota vaikutti maiden suhteisiin EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan eri tavoin. Itävalta muuttui lausunnoissaan varovaiseksi ja Venäjää myötäileväksi ja Ruotsi korosti EU:n yhtenäisyyden merkitystä aiempaa kovemmin.

Maavoimien taistelu 2015 : uudistetun taistelutavan johtaminen joukkueen- ja ryhmänjohtajatasolla

Tutkimuksessa tarkasteltiin johtamista maavoimien uudistetun taistelutavan periaatteiden mukaisessa toimintaympäristössä ryhmä- ja joukkuetasolla. Keskeistä tutkimuksessa oli tuoda esille varusmiesjohtajien ja varusmieskoulutusta antavan henkilökunnan ajatuksia ja mielipiteitä uudistetusta taistelutavasta, ja siihen liittyvästä johtamisesta ryhmä- ja joukkuetasolla. Aiheeseen liittyvien aikaisempien tutkimusten määrä on vielä toistaiseksi vähäinen. Tutkimus toteutettiin määrällisenä survey-tutkimuksena, jota tuettiin laadullisen tutkimuksen elementtien, kuten teemoittelun avulla. Tutkimusongelma oli: millaisena varusmiesjohtajat ja henkilökuntaan kuuluvat kouluttajat kokevat johtamisen ryhmän- ja joukkueenjohtajatasolla maavoimien taistelu 2015 mallin mukaisessa uudistetussa taistelutavassa? Tutkimusongel-maan vastattiin seuraavilla tutkimuskysymyksillä: 1) Millaisena toimintaympäristönä varusmiesjohtajat ja henkilökuntaan kuuluvat kouluttajat kokevat uudistetun taistelutavan johtamisen näkökulmasta? 2) Mitkä ovat uudistetun taistelutavan keskeiset haasteet johtamisen näkökulmasta varusmiesjohtajien ja henkilökuntaan kuuluvien kouluttajien mielestä? 3) Korostaako uudistettu taistelutapa varusmiesjohtajien ja henkilökuntaan kuuluvien kouluttajien mielestä jotain johtajan valmiuksien tai johtamiskäyttäytymisen osa-aluetta, verrattuna perinteiseen kootun ryhmityksen taisteluun? 4) Mitkä ovat keskeiset kehittämiskohteet uudistetun taistelutavan johtamisen kouluttamisessa varusmiesjohtajien ja henkilökuntaan kuuluvien kouluttajien mielestä? Määrällistä ja laadullista aineistoa kerättiin kyselyn avulla kolmesta eri joukko-osastosta syksyn 2014 aikana. Tutkimuksen määrällinen aineiston analysoitiin SPSS -ohjelman avulla, ja laadullinen aineisto teemoiteltiin aihepiireittäin selittämään määrällisen aineiston tuloksia. Tutkimustulosten perusteella varusmiesjohtajat ja kouluttava henkilökunta pitivät johtamista uudistetussa taistelutavassa haastavana. Keskeisiä haasteita vastaajien mielestä johtamiselle muodostui esimerkiksi toiminnan itsenäisyyteen, tilannekuvan muodostumiseen ja johta-misyhteyksien ylläpitoon liittyvistä tekijöistä. Kehittämiskohteina tutkimukseen osallistuneet vastaajat näkivät luovuuden kehittymisen huomioimisen koulutuksessa, aselajien välisen yhteistyön ja johtamisjärjestelmien käytön hallinnan.

Käsityksiä työmotivaatioon vaikuttavista tekijöistä : tapaustutkimus Tohmajärven rajavartioaseman rajojen valvonnan työtehtävissä työskentelevistä rajavartijoista

Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tavoitteena oli tutkia rajojen valvonnan työtehtävien parissa työskentelevien koirattomien rajavartijoiden käsityksiä työmotivaatioon liittyvistä tekijöistä työn sisällöllisten sekä työympäristön ominaisuuksien kautta. Tutkimuksen tarkoi-tuksena oli vastata siihen asetettuun päätutkimuskysymykseen ”Millaisia työmotivaatioon liittyviä tekijöitä ilmenee rajavartijoiden käsityksissä omasta työstään?” Tutkimuksen tavoit-teena oli tutkia henkilöstön työmotivaatiota myös itsemääräämisteoriaan peilaten työssä koe-tun itsenäisyyden ja vastuun sekä työilmapiirin osalta. Tässä kohtaa tutkittiin erityisesti sitä, motivoivatko mahdollisesti toteutuessaan työssä koetut yksilön psykologiset perustarpeet, itsenäisyyden, pätevyyden sekä yhteenkuuluvuuden tunteet työntekijöitä. Tutkimusjoukoksi valikoitui 10 koiratonta rajavartijaa Pohjois-Karjalan rajavartioston Tohmajärven rajavartioasemalta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin tutkimusaineiston tiedonkeruun ensimmäisessä vaiheessa Webropolin avulla toteutetulla avoimella kyselylo-makkeella. Tutkimusaineiston tiedonkeruun toisessa vaiheessa toteutettiin teemahaastattelut kyselylomakkeen kautta tehtyjen havaintojen perusteella. Sekä kyselyyn että haastatteluun osallistui molempiin sama, tutkimukseen valittu 10 koirattoman rajavartijan joukko. Tutkimusaineisto analysoitiin teoriasidonnaista sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimustuloksien mukaan työn sisällöllisistä ominaisuuksista tärkeimmät, työmotivaatiota selittävät tekijät olivat työssä koettu vastuullisuus sekä itsenäisyys, työn mielekkyys ja siinä koettu vaihtelevuus sekä työstä saatu palaute ja tunnustus. Työympäristöön liittyvistä tekijöistä motivaation rakentumista keskeisimmin selittävinä tekijöinä toimivat kokonaisuudessaan työn järjestelyt, työilmapiiri sekä esimiehen johtamistapa. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että itsemääräämisteorian mukainen työntekijän sisäinen motivoituminen mahdollistui työssä koetun itsenäisyyden ja vastuun sekä yhteenkuuluvuuden tunteiden ko-kemisen myötä. Sopeuttamistoimien vaikutukset nousivat huomattavaan osaan ja resurssien vähenemisen vaikutukset työmotivaatioon olivat pääosin negatiiviset muun muassa työtä kohtaan osoitetun arvostuksen vähenemisenä, työn yksipuolistumisen sekä vähentyneen esi-miesten ja alaisten välisen sosiaalisen kanssakäymisen osalta. Rajavartioaseman esimiestasan toimenpiteillä voitiin kuitenkin vaikuttaa huomattavan moneen asiaan henkilöstön työmotivaatiota positiivisesti rakentavalla tavalla; jokaisessa tämän tutkimusraportin teemassa tuli esimiehen johtamistapa jollakin tapaa esille. Tämä olisikin syytä huomioida rajavartioaseman esimiestasolla, sillä rajavartijoiden työmotivaatioon negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä voidaan kompensoida huomattavissa määrin esimiehen toimenpiteillä.

Kouluttajan osaamisen kehittyminen materiaalihankkeen koulutusvaiheissa

Puolustusvoimat kehittää suorituskykyään uusilla hankinnoilla, joiden kokeiluvastuusta osa jae-taan joukko-osastoihin. Israelista hankittu taistelunjohtojärjestelmä A tuli osin Jääkäriprikaatin nelihenkisen kouluttajaryhmän vastuulle. Järjestelmän kouluttaminen varusmiehille vaatii osaa-mista ja sen kehittämistä tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tutkimuksen tarkoitus on tuoda esiin, käsitteellistä ja ymmärtää kouluttajien näkemyksiä osaamisen kehittämisestä materi-aalihankkeen eri koulutusvaiheissa. Tutkimuksen pääkysymys on: Minkälaisia käsityksiä materi-aalihankkeen koulutusvaiheeseen osallistuneilla kouluttajilla on osaamisen kehittymisestä ja ke-hittymiseen käytetyistä oppimismenetelmistä materiaalihankkeessa? Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkija on siirtynyt osallisesta tutkijaksi. Tutki-muksen kohteeksi valittiin taistelunjohtojärjestelmä A:n koulutuksesta vastaavan kouluttajaryh-män kaikkiin koulutusvaiheisiin osallistuneet kouluttajat (n=3). Tutkittavat henkilöt ovat koulu-tustaustaltaan upseeri, opistoupseeri ja aliupseeri. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teema-haastattelua. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että materiaalihankkeen koulutuksen osallistuvan kouluttajan osaami-sen kehittymisessä keskeisessä asemassa on työssä oppiminen. Työssä oppimisessa ohjaus on tavanomaisesti keskeisessä asemassa, mutta materiaalihankkeessa ohjaus ei ollut riittävää. Kou-luttajaryhmä asetti itselleen tavoitteet työn asettamien vaatimusten avulla. Osaamisen kehittyminen tapahtuu työtehtävässä harjaantumalla. Osaaminen syntyy kaikesta aikaisemmasta tietotaidosta, kokemuksesta ja näkemyksestä, ja se kumuloituu hiljaiseksi tiedoksi. Osaamisen kehittymisen arviointi nojaa itseohjautuvuudessa. Osaamisen kehittymistä ei arvioida jatkuvasti tietoisesti, vaan muutoksen osaamisessa näkyvät toiminnan sujuvuudessa ja tietorakenteiden kehittymisenä. Niin materiaalihankkeessa kuin muissa tavanomaisissa kouluttajan tehtävissä osaamisen kehittäminen vaatii työtehtävässä harjaantumista, aikaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Selkeiden tavoitteiden ja vaatimusten asettaminen edesauttaa osaamisen kehittymistä. Työssä oppimisen ohjaukseen tulee panostaa kaikilla organisaation tasoilla. Tämä tutkimus ei välttämättä tuottanut merkittävää uutta tietoa sotilaspedagogiikan tieteenalalle, mutta se antaa yhden näkökulman materiaalihankkeeseen osallistuvan kouluttajaryhmän todellisuusmaailmaan. Työstä ilmi käyvä tarve työssä oppimisen ohjauksen parantamiselle tukee aikaisempien tutkimuksien tuloksia. Keskeisimpinä jatkotutkimusaiheina esitetään työssä oppimisen ja osaamisen kehittämisen tutkimista motivaationäkökulmasta, sekä materiaalihankkeen elinkaariajattelun tutkimista kouluttajan käytettävyyden näkökulmasta.

Tämä oli hyvä saapumiserä : tapaustutkimus sotilaskoulutuksen tavoitteista, tuloksellisuuskäsitteistä sekä arvioinnista yhdessä Kaartin Jääkärirykmentin perusyksikössä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia perusyksikön antamaa sotilaskoulutusta tuloksellisuuden ja arvioinnin näkökulmasta. Tuloksellisuuden yläkäsite jakautuu tässä työssä kolmeen alakäsitteeseen; vaikuttavuuteen, tehokkuuteen ja taloudellisuuteen. Tutkimuksen ta-voitteena oli selvittää, miten perusyksikön antama sotilaskoulutus jäsentyy tuloksellisuuden mallin avulla tarkasteltuna, ja voisiko kyseinen malli antaa lisäarvoa koulutuksen kehittämi-seen ja perusyksikön tekemän tuloksen arvioimiseen. Tutkimus on ensimmäinen, joka tarkastelee perusyksikön antamaa sotilaskoulutusta tuloksellisuuden näkökulmasta. Tutkimus jakautuu kolmeen tutkimustehtävään, joissa asiaa tarkastellaan perusyksikön näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat sotilaskoulutuksen tavoitteet, koulutus tuloksellisuuden mallin kautta ja kotiutuneen varusmiehen arviointi. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus ja tutkimuskohteena oli yksi Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköistä. Työn tieteenfilosofinen tausta tulee pragmatismista ja tutkimuksen etenemisen logiikkaa kuvaa hermeneuttinen kehä. Empiirisen aineiston tiedonantajina toimi seitsemän tutkimuskohteessa työskentelevää henkilöä. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaisesti teemoittelulla, ja aineiston tulkinnassa yhdistettiin fakta- ja näytenäkökulmaa. Tutkimustulosten mukaan vaikuttavuudessa suuren painoarvon saavat affektiivisen oppimisen ulottuvuuteen liitetyt tavoitteet ja formaalit tavoitteet. Tehokkuutta kuvaa syväoppimiseen johtava opetus. Taloudellisuudessa keskeisimpänä tuloksena on se, että koulutukselle asetettujen tavoitteiden ja resurssien suhde ei elä. Arviointi nähdään perusyksikön tasalla kehittämisen työkaluna, mutta siirryttäessä organisaatiossa ylöspäin, perusyksikössä koetaan, että arvioinnin funktio muuttuu kehittämisen työkalusta tilivelvollisuuden osoittamiseksi. Tämän tutkimuksen keskeisimmiksi johtopäätöksiksi voidaan nostaa sotilaskoulutuksen päämäärän näyttäytyminen teorian ja empirian suhteen samalta, päämäärän ollessa toimintakykyinen yksilö ja suorituskykyinen joukko. Erot vaikuttavuuden osalta syntyvät organisaatiotasojen eri painotuksista arvottaa sotilaskoulutukselle asetettuja tavoitteita. Tehokkuudessa arviointi ei kohdistu koulutukseen itseensä, vaan sitä arvioidaan koulutuksen lopputuloksen kautta. Koulutuksen tuloksellisuuden arviointimallin käyttö tuo tämän tutkimuksen valossa lisäarvoa koulutuksen kehittämiseen.

Ryhmäkiinteyden kehittäminen sotilaskoulutuksen keinoin

Ryhmäkiinteys on oleellinen osa joukon suorituskykyä. Parhaitenkaan koulutettu ja varustettu joukko ei kykene suorittamaan sille annettuja tehtäviä, jos sen ryhmädynamiikka ei toimi. Puolustusvoimien tärkein tehtävä on kouluttaa sodan ajan joukkoja, joten ryhmäkiinteyden huomioiminen on merkittävässä osassa myös Puolustusvoimissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ryhmäkiinteys ilmenee päivittäisessä varusmieskoulutuksessa, miten se otetaan huomioon koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, sekä kuinka siihen vaikutetaan johtamisella. Tutkimuksen päätutkimustehtävä on ”Miten ryhmäkiinteyttä voidaan kehittää sotilaskoulutuksen keinoin?” ja sitä tukevina alatutkimustehtävinä ”Miten ryhmäkiinteys muodostuu ja ilmenee?” sekä ”Miten ryhmäkiinteyteen voidaan vaikuttaa johtamisella ja sotilaskoulutuksella”. Tutkimustehtävien asettelulla selvitetään niitä käytännön asioita, mitkä vaikuttavat ryhmäkiinteyden muodostumiseen. Tutkimuksen teoriaosuudessa on käsitelty ryhmäkiinteyden muodostumista ja sen vahvistamista. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineistonkeräämisessä hyödynnetään teemahaastattelua. Haastatteluaineisto analysoidaan sisällönanalyysilla, jonka avulla saadaan tutkimuksen tulokset. Tuloksista ilmenee, millä eri tavoilla ryhmäkiinteyttä voidaan rakentaa johtamisen ja sotilas-koulutuksen keinoin. Tulosten perusteella keskeisimpiä keinoja ryhmäkiinteyden vahvistamiseen ovat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa muodostettavat kokoonpanot, jotka pysyvät ja toimivat yhdessä mahdollisimman tiiviisti. Lisäksi johtajien kouluttaminen ja kasvattaminen sellaisiksi johtajiksi, että heidän johtamiskäyttäytyminen tukee ryhmäkiinteyden vahvistamista. Johtopäätökset tukevat edellä mainittuja tuloksia.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön rajoitteet ja mahdollisuudet rakenteellisen realismin näkökulmasta

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pohjoismaista puolustusyhteistyötä Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen osalta rakenteellisen realismin teoreettisesta näkökulmasta. Tutkimuksen menetelmä on teorialähtöinen laadullinen sisällön analyysi, jossa teoria määrittää tutkimuskohteet (aineiston) ja analyysitason (tarkastelun tarkkuuden). Tutkimuksessa käytetään tukevana menetelmänä voimasuhdeanalyysia valtioiden välisellä järjestelmätasolla tapahtuneiden muutosten arvioimiseksi. Tutkimusongelmana on selvittää, miten Pohjoismaiden rakenteelliset ominaisuudet rajoittavat tai edesauttavat pohjoismaisen puolustusyhteistyön syventämistä rakenteellisen realismin näkökulmasta. Rakenteellisen realismin avulla voidaan selittää kansainvälisen turvallisuuspolitiikan lopputuloksia ja tutkia valtioiden toisilleen muodostamia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Tässä tutkimuksessa pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehityksen tarkastelu on rajattu 2000-luvulle. Tutkimuksessa käytetään kahta toisiaan täydentävää rakenteellisen realismin teoriaa: Kenneth N. Waltzin voimatasapainoteoriaa ja Stephen M. Waltin uhkatasapainoteoriaa. Tämän lisäksi näiden teorioiden selitysvoimaa on parannettu muiden rakenteellisen realismin ja osittain uusklassisen realismin teorioilla. Teorioiden pohjalta on muodostettu tutkimuksen viitekehys, rajaukset ja ennakko-oletukset. Rakenteellisessa realismissa pienten valtioiden tutkimus on asetettava suurvaltojen välisten suhteiden viitekehykseen. Rakenteellisen realismin analyysitaso on karkea ja tutkimuksen kohteena ovat valtiot materiaalisina puolustuksellisina yksiköinä, mistä johtuen sisäpoliittiset tekijät, ihmisten käsitykset tai muut todellisuuden muodostukseen liittyvä problematisointi rajataan tarkastelun ulkopuolelle. Tutkimuksessa nousi esille, että Venäjän toimintavapaus on lisääntynyt huomattavasti 2000- luvulla ja se on muuttunut heikosta muiden valtioiden järjestelmäpaineita myötäilevästä valtiosta järjestelmään paineita aiheuttavaksi valtioksi. Venäjän toimintavapauden lisääntyminen on vähentänyt huomattavasti Pohjoismaiden turvallisuuspoliittista liikkumavapautta. Pohjoismaat nauttivat 2000-luvun alussa verrattain hyvää toimintavapautta, eikä pohjoismaiselle puolustusyhteistyölle tuolloin ollut tarvetta. Myöskään Nato-jäsenyyden hakeminen ei ollut Suomelle talouspoliittisesti kannattavaa. Ruotsin sotilaallinen voima toimi 2000-luvun alussa Itämerta tasapainottavana tekijänä, mutta sen sotilaallinen voima on kuitenkin heikentynyt 2000-luvulla samalla kun Venäjä on voimistunut. Lisäksi Suomen talous on muuttunut 2000-luvulla riippuvaisemmaksi Venäjän kaupasta ja erityisesti Venäjältä tuotavasta energiasta samaan aikaan, kun Suomen talous on muuttunut alijäämäiseksi. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus onkin muuttanut huomattavasti Ruotsin ja Suomen keskinäisriippuvaista turvallisuuspoliittista asemaa suhteessa Venäjään. Suomi muodostaa puskurivyöhykkeen Ruotsille ja samalla näiden valtioiden yhdessä muodostama puskurivyöhyke on tullut riippuvaiseksi muiden maantieteellisesti lähellä sijaitsevien ja riittävän omavaraisten Nato-valtio Tanskan ja Norjan kanssa tehtävästä yhteistyöstä, joka puolestaan Venäjän näkökulmasta, yhteistyön muodosta riippuen, joko vahvistaa tai vähentää Venäjän ja Pohjoismaiden välistä turvallisuusdilemmaa. Tanska ja Norja ovat talouden ja omavaraisuuden rakenteiden kannalta huomattavasti Suomea paremmassa asemassa. Lisäksi ne ovat tarkasteluajanjaksolla valmiiksi Naton jäseniä, jolloin niiden potentiaalisilla liittoutumisratkaisuilla ei ole ollut turvallisuuspoliittista merkitystä Venäjän kansallisen turvallisuuden varmistamisen kannalta. Tällä hetkellä Norjan ja Tanskan arktisen alueen intresseillä ei vielä ole negatiivista vaikutusta Venäjän ja Pohjoismaiden välisiin suhteisiin; riippuvuus on molemminpuolista arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämiseksi. Norjan ja Tanskan turvallisuuspoliittinen asema on sekin kuitenkin muuttunut Venäjän alivoiman muututtua merkittäväksi ylivoimaksi. Turvallisuusdilemmaa vahvistaa Itämerellä vastakkainasettelu idän ja lännen välillä; nollasummapeli, jossa Venäjän turvallisuus- ja talouspoliittiseen asemaan kohdistuu merkittäviä uhkia ja jossa Venäjällä samalla on merkittävä ylivoima kyvyissä turvallisuusdilemmaan vastaamiseksi. Suomen ja Ruotsin syventynyt keskinäinen puolustusyhteistyö on luonnollinen jatkumo tilanteessa, jossa Natoon liittyminen on muuttunut erittäin vaikeaksi ja myös Natoon osittain rinnastettavissa oleva pohjoismaiden puolustusyhteistyö Nato-maiden Tanska ja Norja kanssa. Pohjoismaita juridisesti sitomaton epävirallinen yhteistyö, jossa Suomi ja Ruotsi voivat säilyä Natoon kuulumattomina valtioina onkin rakenteellisen realismin näkökulmasta luonnollinen vaihtoehto nykyisessä järjestelmädynamiikassa pienille valtioille, jotka sijaitsevat manner-suurvalta Venäjän geopoliittisten intressien osalta keskeisellä alueella.