Planering hur person- och kollektivtrafiken skall ordnas på området : Kaskö - Korsnäs - Kristinestad - Malax - Närpes

Planeringen av hur person- och kollektivtrafiken skall ordnas på området påbörjades i mars 2015. Planen var klar i september 2015. Arbetet syftade till att ge kommunerna och NTM-centralen ett verktyg varmed de i fortsättningen ska kunna säkerställa att planeringen av persontrafiken gemensamt processeras på ett så ändamålsenligt sätt som möjligt så att man därmed kan se till att utbudet är tillräckligt högklassigt och effektivt i framtiden. Under arbetet utreddes nuläget för kollektiv- och persontrafiken inom planeringsområdet genomgående. Dessutom diskuterades kommunernas beredskap för gemensam anskaffning av olika trafiktyper och olika långa avtalsperioder samt utveckling av samarbetet .Kollektivtrafiksexpert Anders Pulkkis på NTM-centralen i Södra Österbotten har deltagit i styrgruppsarbetet. Som utvecklingsåtgärder i arbetet klassificerades kollektivtrafikens turer i fyra klasser enligt lönsamhet. Klassificeringen användes som verktyg i identifieringen av turernas betydelse och planeringen av anskaffningarna. För kommunernas och NTM-centralens anskaffning av trafik fastställdes ett förlopp för åren 2015–2019. Som utvecklingsåtgärder har man även begrundat utveckling av organiseringen av kollektivtrafikplaneringen till exempel genom en regionlogistiker som är gemensam för kommunerna.

New aspects in limestone dissolution for wet flue gas desulfurization

Fortsättningsvis tillgodoses största delen av världens energibehov genom förbränning av fossila bränslen, dessutom forsätter världens totala energibehov att öka. Eftersom förbränning av fossila bränslen som t.ex. olja och kol orsakar utsläpp av svaveldioxid som är skadligt för både människa och natur, finns det fortfarande ett akut behov av forskning och utveckling av metoder för svavelrening. De vanligaste teknikerna för svavelrening är våt- och semitorrskrubbning, där svaveldioxiden absorberas av en skrubbervätska. Det är allmänt känt att våtskrubbning är en av de effektivaste teknikerna för svavelrening både ekonomiskt och tekniskt sett samt den mest använda. Våtskrubbningsprocessen har dock flera nackdelar, som dess höga vatten- och energiförbrukning. I större kraftverk går ca 1-3% av dess eleffekt åt till rökgasreningsprocessen, vilket kraftigt motiverar utveckling av nya reningsprocesser samt effektivering av existerande reningsanläggningar. Skrubbervätskan som till huvudsak består av vatten innehåller vanligtvis även kalcium vars syfte är att binda svavlet. Kalciumet kan tillsättas i flera former varav bränd kalk och kalksten är de vanligaste formerna. Kalksten används ofta i svavelreningsprocessen p.g.a. dess låga pris och för att den ger upphov till den användbara biprodukten gips. Kalkstenens upplösningshastighet är en de av faktorer som kraftigast påverkar reningsprocessen. En detaljerad experimentell karakterisering och analys av kalkstenspartiklar i fast form och i vätskeform har utförts i detta arbete. En experimentell metod för att studera kalkstenens upplösningshastighet vid låg till obegränsad massöverföring har även utvecklats i detta arbete. Metoden möjliggör identifieringen av systemoberoende kinetiska parametrar, vilka kan användas för att undersöka reningsprocesser samt för att planera nya reningsanläggningar. Kinetiska modeller utvecklades genom att använda kalkstenpartiklars specifika yta, som mättes genom kväveadsorption. Efter att de kinetiska parametrarna bestämts experimentellt utvecklades en skrubbermodell för att optimera en i driftvarande skrubber. Genom att kombinera experimentellt bestämda modeller med matematisk optimering erhölls en djupare insikt i hur olika råmaterial påverkar processen och hur driftparameterar bör justeras för att minska elförbrukningen.

PC-pelin itsenäinen lanseeraaminen digitaalisissa jakelukanavissa

Tutkielman tavoitteena on selvittää mitä tekijöitä ja erityispiirteitä kuuluu itsenäisen pelinkehittäjän PC-pelien lanseerauksen prosessiin digitaalisissa jakelukanavissa. Aihetta lähestytään tutkimalla lanseerauksen prosessia siihen liittyvän strategisen ja taktisen päätöksenteon kautta - tutustumalla lanseeraukseen liittyvään teoriaan ja alan käytäntöihin sekä tutkimalla miten lanseeraus on toteutettu käytännössä suomalaisessa pelinkehittäjäyrityksessä (Almost Human).

Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa

Mäkinen, Riitta Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa. 249 s. + liite 9 s. Lisensiaatintutkimus, Turun yliopisto, Poliittisen historian laitos 5.2.2015 ____________________ Iskulause ”Suomi kuuluu Pohjolaan” ilmaisee kuulumisen tunnetta, jota voi kutsua pan- identifikaatioksi. Suomalaisten identifioituminen pohjoismaalaisiksi on ollut selvää toisesta maailmansodasta lähtien, mutta ei aikaisempina vuosikymmeninä. Nuoren itsenäisen Suomen ulkosuhteiden historia on tutkittu tarkoin valtiojohdon kannalta, mutta kansalaistaso on jäänyt toistaiseksi vähälle. Tässä tutkimuksessa fokuksessa ovat kansalaisten kokemukset läntisistä (Skandinavia) ja eteläisistä (Baltia) naapurisuhteista, sekä kontakteista Unkariin. Havaintoja tutkitaan kansalaistoiminnan ulkomaanvaihdon kuvauksista. Nationalismitutkimuksessa etsitään usein yhteenkuuluvuuden konstruointia, mutta tässä tutkimuksessa yhteenkuuluvuuden tai sen puutteen kokemuksia ja ilmaisua kontaktitilanteissa, joiden ensisijainen tarkoitus on järjestön tai muun kansalaistoiminnan omien tavoitteiden toteuttaminen. Pääaineistona on kolmen sanomalehden vuosikerrat 1922, 1930 ja 1930 sekä joukko erityyppisten järjestöjen lehtiä 1920–1939 (tai ilmestyneet vuosikerrat). Lisäaineistoina on mm. muutamia muita lehtivuosikertoja, matkakuvauksia sekä digitoiduista aineistoista tavoitettuja lehtikirjoituksia. Ilmeni, että suomalaisten pohjoismaisuus oli 1920-luvulla lähinnä ruotsin- ja kaksikielisen sivistyneistön varassa. Muiden kontakteja rasitti läntinen näkemys suomenkielisten ”eriverisyydestä”, jopa alempirotuisuudesta. Etelänaapureiden kanssa taas koettiin poliittisesta asemasta johtuvaa yhteenkuuluvuutta. Viron kanssa käynnistyi yhteistyötä, jota tuki auttava kielellinen yhteys. Epämääräisyydestään huolimatta skandinavismia kansanomaisempi heimoaate sai paljon kannatusta suomenkielisessä keskiluokan järjestökentässä. Aatteella oli siis ”matalampi” ilmentymänsä tunnetumman voimapoliittisen painotuksen rinnalla. 1930-luvun jälkipuoliskolla pohjoismainen yhteistyö lisääntyi nopeasti ja näyttäytyi luontevana sitä aiemmin vierastaneissakin järjestöissä. Syynä oli ennen kaikkea uhkaava kansainvälispoliittinen tilanne, mutta tulkitsen, että muutoksen mahdollistivat uudet rotujaottelut, joissa suomalaisten ”toiseus” kumottiin. Lisäksi valtiovallan Pohjoismainen julistus otettiin Suomessa suorastaan kansalaisvelvollisuutena. Tutkimus tuotti kaksi sivutulosta: Aineistot eivät lainkaan tue tavanomaista käsitystä suomalaisten sotien välisen ajan ”sisäänpäinkään käpertymisestä”. Toisekseen tutkimuskirjallisuudessa yleisesti paheksuttu aitosuomalaisten ”kiihkoilu” saa ymmärtävää selitystä. Asiasanat: Alueellinen yhteistyö, identiteettipolitiikka, Itämeren alue, Suomi

Inverkan av indirekt rekombination på fotoinducerad absorption

I organiska halvledare påverkas mängden laddningsbärare kraftigt av indirekt rekombination, det vill säga processen då fria laddningsbärare försvinner genom att kombineras med orörliga laddningsbärare av motsatt laddning. De orörliga laddningsbärarna uppstår när laddningsbärare fastnar i fällor, som är energitillstånd med låg energi och densitet. Utöver indirekt rekombination sker även direkt rekombination mellan fria laddningsbärare. Då man tillverkar solceller av organiska halvledare påverkas effektiviteten av energidistributionen och rekombinationsprocesserna i materialen. Utveckling av olika metoder för undersökning av dessa egenskaper är således till nytta i jakten på bättre solcellsmaterial. Målet med detta arbete var att vidareutveckla dataanalysen för cwPA-mätningar(från engelska continuous-wave Photoinduced Absorption) för att ur resultaten få information om indirekt rekombination och fälldistributioner. I cwPA-mätningar studerar man fotoinducerad absorption, det vill säga förändringen i absorption hos ett prov då densiteten av fotogenererade laddningsbärare varierar. Laddningsbärarna genereras av ett pumpljus vars intensitet ges av en fyrkantsvåg som växlar mellan 0 och I med vinkelfrekvensen omega. Resultaten fås i form av i-fas-signal (PAI), som har samma frekvens och fas som pumpljuset, och kvadratur (PAQ), som har samma frekvens som pumpljuset men är fasförskjuten 90 grader. Fördelen med denna mätning är förutom känsligheten att den är kontaktlös, vilket gör att den visar egenskaperna hos det undersökta materialet utan att påverkas av elektriska kontakter. För att undersöka inverkan av indirekt rekombination på cwPA-mätningar simulerades mätresultat genom att använda numeriska beräkningar. Grunden för simuleringarna var att lösa differentialekvationer för densiteter av laddningsbärare i olika tillstånd. Beräkningarna använde en modell med transporttillstånd och fällor placerade så att energidistributionen var symmetrisk för elektroner och hål. Modellen antog att laddningsbärare inte kunde röra sig direkt mellan fällor utan endast via transporttillstånd. Från simuleringarna erhölls användbara samband mellan fotoinducerad absorption och olika fälldistributioner. Särskilt påverkade distributionerna i-fas-signalen för hög intensitet på pumpljuset och kvadraturen för låg frekvens på fyrkantsvågen. För en exponentiell fälldistribution hittades samband mellan mätresultat och distributionens karakteristiska energi (Ech) i förhållande till temperaturen (T). Dessa är för hög intensitet PAI~I^(1+Ech/kT) och för låg frekvens PAQ~omega^(kT/Ech). Resultaten visade att man kan skilja på en exponentiell fälldistribution, en gaussisk fälldistribution och ett system som domineras av direkt rekombination genom att göra cwPA-mätningar vid olika temperaturer.

Var går gränsen? : vårdnadshavares uppfattning om lärares ansvarsområden.

Syftet med denna avhandling är att undersöka vårdnadshavares uppfattning om lärares ansvarsområden utöver undervisning. Ansvarsområdena som undersökts har namngetts tillgänglighet, fostran och lärares externa uppgifter. Med tillgänglighet avses kontakten mellan hem och skola, med fostran avses hemmets respektive skolans ansvar för fostran och med lärares externa uppgifter avses uppgifter som lärare har trots att uppgifterna enligt lag inte är en del av läraruppdraget. Skillnader i vårdnadshavares uppfattning har analyserats utgående från vårdnadshavares utbildningsgrad och familjesituation. Utgående från avhandlingens syfte har följande forskningsfrågor utformats: 1. Vad är vårdnadshavares uppfattning om ansvarområdena tillgänglighet, fostran och lärares externa uppgifter? 2. Hurdana skillnader finns det i vårdnadshavares uppfattning om lärares ansvarsområden utgående från vårdnadshavares utbildningsgrad? 3. Hurdana skillnader finns det i vårdnadshavares uppfattning om lärares ansvarsområden utgående från vårdnadshavares familjesituation? För att besvara ovanstående forskningsfrågor användes webbenkät som datainsamlingsmetod, vilket innebär att undersökningen är kvantitativ. Undersökningen har även kvalitativa inslag på grund av ett fåtal öppna frågor i webbenkäten. Forskningsansatsen är positivistisk. För att analysera materialet gjordes envägs variansanalys (one-way ANOVA) och engrupps t-test i statistikprogrammet SPSS. Respondenterna för undersökningen är vårdnadshavare till elever i årskurs tre och fyra i svenskspråkiga skolor från tre städer i Svenskfinland. Det totala antalet respondenter i undersökningen är 79. Resultatet visar att vårdnadshavarna uppfattar ansvarsområdet tillgänglighet vara mindre viktigt än det neutrala mittenvärdet samt att ansvaret för fostran och externa uppgifter inte enbart är lärarens. Vid analys av ansvarsområdena utgående från utbildningsgrad visar endast resultatet för analysen av ansvarsområdet tillgänglighet på signifikanta skillnader. Skillnaden kan ses mellan vårdnadshavarna med examen på andra stadiet respektive universitetsexamen. Resultatet visar dock att vårdnadshavarna med examen på andra stadiet anser att lärare har större ansvar för både fostran och externa uppgifter jämfört med vad vårdnadshavarna med yrkeshögskoleexamen respektive universitetsexamen gjorde. Vid analys av ansvarsområdena utgående från familjesituation visar resultatet inga signifikanta skillnader. Resultaten visar dock att vårdnadshavarna med äldre barn som går eller har gått i grundskolan anser att lärare har större ansvar för fostran jämfört med vad vårdnadshavarna vars barn är det första i grundskolan anser. Vid motsvarande analys av externa uppgifter anser vårdnadshavarna vars barn är det första i grundskolan att lärare har större ansvar.

Barns rädslor i förskolan: en studie av förskolebarns rädslor i förskolemiljö och vardag

I min empiriska undersökning är huvudsyftet att redogöra för förskolebarns rädslor i vardagen. I min undersökning deltog 54 respondenter från olika österbottniska förskolor. Jag har använt mig av intervju och teckning för att samla in datamaterial. Inledningsvis skulle eleverna rita en teckning av deras tankar om rädsla. Följande moment bestod av att varje enskild elev blev intervjuad och jag kunde få en djupare förståelse av vad förskolebarnen hade tecknat. Teckningarna fungerade som ett diskussionsunderlag till mina intervjufrågor. Det insamlade datamaterialet är kvalitativt men kan också betraktas som kvantitativt i resultatanalysen med de procentuella enheterna. Studien har grundats på följande frågeställningar: 1) Vilka rädslor har förskolebarn? a) Hur beskriver de dem i ord? b) Hur beskriver de dem i teckning? 2) Hur hanterar förskolebarn sina rädslor? I undersökningen framkom det att alla barn har en känsla om hur rädsla uppfattas och att barnen har en rädsla för någonting. De flesta rädslorna eleverna upplever är rädsla för ormar och spindlar, som räknas till kategorin rädslor som finns nära och är realistiska. En annan rädsla i kategorin nära men inte realistiska är björnar och vargar. Kategorin rädslor som är på distans och inte realistiska är rädsla för spöken. Den sista kategorin med rädslor som är nära men inte realistiska är rädsla för mörker. Resultaten hur barnen hanterar sina rädslor fann jag speciellt intressanta, eftersom det inte är så många barn som vänder sig till en vuxen för att be om hjälp med sina rädslor. De barn som ville behandla sina rädslor tyckte det bästa alternativet var genom att samtala med en vuxen. Vidare finner jag ett intresse av likheterna jag finner i min undersökning och Sylvia Gustavssons avhandling om barns rädslor i förskole och skolåldern och pedagogers och arbetsförhållningssätt. Där finns det likheter i resultaten hur eleverna skrämmer bort rädslan. Resultaten visar att de flesta av barnens svar finns i kategorin med rädslor som finns nära dem och är realistiska, t.ex. rädsla för humlor och bin. Det framkommer även i resultaten att alla förskolebarn har en känsla av hur rädsla upplevs.

Plan för hantering av översvämningsriskerna i Helsingfors och Esbo kustområde för åren 2016 - 2021

Längs de finländska vattendragen och den finländska havskusten har identifierats 21 områden med betydande översvämningsrisk. För varje område med betydande översvämningsrisk har utarbetats en plan för hantering av översvämningsrisker. Den här planen för hantering av översvämningsrisker i Helsingfors och Esbo kustområde innehåller mål och åtgärder för att minimera översvämningsriskerna i huvudstadsregionens strandområden och i den närmaste skärgården. I gruppen som utsetts för att utarbeta planen har ingått företrädare för Nylands förbund, städerna Helsingfors och Esbo, Helsingfors och Nylands räddningsverk samt NTM-centralen i Nyland. Dessutom har Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster HRM deltagit i arbetet i egenskap av expert. Viktiga intressentgrupper har hörts enligt behov. Strandområdena i Helsingfors och Esbo har en mångformig natur som varierar från branta klippstränder till vassbevuxna och grunda havsvikar. En del av bäckarna som mynnar ut i havet från de låglänta landskapen når sig långt in i landet vilket gör att det område som påverkas av havsöversvämningar sträcker sig till och med flera kilometer från kusten. Strandområdena i huvudstadsregionen karaktäriseras av en allt tätare bosättning. I närheten av kusten finns utöver bosättning även bland annat flera industri- och samhällsteknikobjekt, låglänta vägar och hamnar. Därtill är underjordiska utrymmen och tunnlar typiska drag för Helsingfors. Målet med hanteringen av översvämningsriskerna är bland annat att trygga bostadsbyggnader, objekt som är svåra att evakuera, samhällsteknikstrukturer, viktiga trafikförbindelser, hamnar, objekt som är farliga för miljön, kulturarvsobjekt och annat byggnadsbestånd om havsvattenståndet stiger. Därtill har man bland annat som mål att minimera egendomsskadorna och att beakta klimatförändringen i det översvämningssäkra byggandet. Man strävar mot målen genom beredskap samt genom åtgärder såväl under som efter översvämningen. Åtgärderna strider inte mot målen för vattenvården. En av de viktigaste åtgärderna som minskar översvämningsrisken i Helsingfors och Esbo kustområde är beaktandet av översvämningsområden och klimatförändringen i planeringen av markanvändningen. Utgångspunkten är att man bör undvika byggande i områden med översvämningsrisk och vid placeringen av funktioner bör man beakta rekommendationerna för lägsta grundläggningsnivå. I fråga om riskobjekt bör man säkerställa att det finns uppdaterade och fungerande beredskapsplaner. Förutsättningarna för invånarnas egen beredskap ska förbättras bland annat genom ökad medvetenhet om översvämningar. I planen identifieras också flera regionala och lokala skyddsbehov.

Commerce in disguise : war and trade in the Caribbean free port of Gustavia, 1793–1815

ISBN 978-951-765-806-5Avhandlingen studerar frihamnen Gustavia på ön S:t Barthélemy, den svenska kolonin i Västindien, under de franska revolutionskrigen 1793-1815. Syftet är att kartlägga den ekonomiska aktiviteten genom Gustavia genom ett outforskat källmaterial och analysera hamnens roll i Västindien och i den atlantiska ekonomin under krigsåren. Det viktigaste resultatet av undersökningen är att den påvisar den kortvariga men exceptionella position som Gustavia fick under krigen, vilket ledde till att stora varuflöden gick genom den svenska kolonin och att sjöfart under svensk flagg i regionen tilltog. Krigskonjunkturen hämtade till ön ett stort antal nya invånare, framförallt från angränsande karibiska kolonier men också från USA och Europa. Frihamnen och ön fungerade kort under några decennier som en global marknadsplats i Västindien för handelsmän som kringgick blockader och handelsförbud. Vidare närmar sig även avhandlingen frågor om Sveriges engagemang i slavhandeln på ett systematiskt sätt, och demonstrerar att den svenska slavhandeln var mer omfattande än den tidigare forskningen visat, speciellt efter att rörelsen för slavhandelns förbud fått ett starkt fäste i Storbritannien. De tidigare stora internationella undersökningarna om slavhandeln har ofta missat det svenska inslaget. S:t Barthélemy har fått relativt lite uppmärksamhet i den svenska historieforskningen, och har ofta skildrats som ett exotiskt och ganska betydelselöst inslag i Sverige 1800-talshistoria. Mycket av den tidigare forskningen präglas av det nationalhistoriska perspektivet med kolonins länkar till Stockholm i blickfånget. Avhandlingen påvisar att länkarna mellan kolonin och Stockholm var fåtaliga och att dess ekonomiska betydelse för Sverige var ytterst liten. Däremot omvärderar avhandlingen kolonins betydelsefulla roll i ett större internationellt sammanhang. ----------------------------------------------------------- Väitöskirja käsittelee Gustavian vapaasatamaa Ruotsin Länsi-Intian siirtomaassa Saint-Barthélemyn saarella, Ranskan vallankumoussotien aikana 1793–1815. Tarkoitus on ollut kartoittaa Gustavian kautta kulkevaa taloudellista toimintaa tutkimattomien lähteiden avulla ja arvioida sataman asemaa Länsi-Intiassa sekä atlanttisessa taloudessa sotavuosina.Väitöskirjan tärkein tulos osoittaa sataman sotien aikana saavuttamaa lyhytkestoista mutta poikkeuksellista roolia, mikä johti suuren kaupankäynnin saapumiseen ruotsalaissiirtomaahan sekä siihen, että merenkulku ruotsalaisen lipun alla kiihtyi Länsi-Intian alueella. Sotatalouden nousukausi aikaansai pienelle saarelle muuttoliikkeen myötä suuren väestönkasvun, jonka lähteenä olivat pääsääntöisesti lähisaaret, mutta osa uusista asukkaista tuli myös Yhdysvalloista ja Euroopasta. Gustavian vapaasatama toimi muutaman vuosikymmenen ajan globaalina markkinapaikkana Länsi-Intian kauppamiehille, joilla oli tarve kiertää kauppasaartoja ja -kieltoja. Lisäksi väitöskirja lähestyy kysymystä Ruotsin osallistumisesta orjankauppaan ja osoittaa että ruotsalainen orjakauppa oli laajempaa kuin aiempi tutkimus on väittänyt, etenkin sen jälkeen kun kansanliike orjakauppaa vastaan oli saavuttanut vahvan tuen Iso-Britanniassa. Aiemmat laajat kansainväliset kartoitukset orjakaupasta ovat usein ohittaneet ruotsalaisten osallisuutta tässä yhteydessä. Saint-Barthélemy on aiemmin saanut suhteellisen vähän huomiota ruotsalaisessa historiankirjoituksessa, ja sitä on usein hahmoteltu eksoottisena ja melko merkityksettömänä osana Ruotsin 1800-luvun historiaa. Aiempaa tutkimusta on paljolti leimannut kansallinen historiankirjoitus, jonka keskeisenä kiinnostuksena ovat olleet saaren yhteydet Tukholmaan. Väitöskirja osoittaa kuitenkin että nämä yhteydet olivat heikkoja ja että siirtomaan taloudellinen merkitys Ruotsille oli hyvinkin pieni. Toisaalta väitöskirja arvioi siirtomaan todellista ja tärkeää roolia uudelleen sijoittamalla sen isompaan kansainväliseen asiayhteyteen.

Meripelastusjohtajan perehdyttäminen tehtävään sekä ammattitaidon ylläpitäminen

Uuden työntekijän perehdyttäminen tehtävään on tärkeää missä tahansa työympäristössä, mutta se korostuu entisestään, kun kyseessä on tehtäväkenttä, jossa pelastetaan ihmishenkiä. Meripelastusjohtajakoulutusta on kehitetty mahdollisimman kattavaksi, mutta meripelastusjohtajan tehtävään perehdyttäminen johtokeskuksissa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tässä tutkielmassa kartoitettiin meripelastuskeskuksen ja meripelastuslohkokeskuksen nykyisiä perehdyttämiskäytänteitä, ja tavoitteena oli nostaa esille meripelastusjohtajien perehdyttämiseen ja ammattitaidon ylläpitämiseen liittyviä kehityskohteita. Näkökulmana tutkielmassa käytettiin kvalitatiivista lähestymistapaa, jonka ansiosta pystyttiin tutkimaan meripelastuksen johtokeskuksessa toimivia perehdyttämiskäytänteitä melko vapaasti. Aineistonkeruumenetelminä toimivat dokumenttien käyttö ja meripelastusjohtajan pätevyyden saanneille henkilöille suunnattu kysely. Dokumentit antoivat teoriapohjaa perehdyttämisen toteuttamiseen, ja kyselyn avulla pystyttiin keräämään mielipiteitä tämänhetkisistä perehdyttämismetodeista sekä kehityskohteista. Tutkimuksessa havaittiin, että meripelastusjohtajan tehtävään liittyvä perehdytys riippuu paljon johtokeskuksen aktiivisuudesta auttaa uusi meripelastusjohtaja alkuun tehtävässään. Koska johtokeskuksille annetaan vapaat kädet perehdyttämisen toteuttamiseen, saattaa uuden oppiminen jäädä suurimmaksi osaksi perehdytettävän oman aktiivisuuden varaan. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että perehdyttäminen toteutetaan hyvin eri tavalla Helsingin johtokeskuksessa verraten Turun johtokeskukseen. Perehdyttämistoimenpiteet ovat muuttuneet vuosien saatossa, ja on mahdotonta verrata monta vuosikymmentä sitten saaneen meripelastusjohtajan perehdyttämistä nykyiseen perehdyttämismalliin riippumatta johtokeskuksesta. Johtokeskusten yhteinen perehdyttämismalli auttaisi toteuttamaan perehdytyksen johdonmukaisesti ja laadukkaasti. Jotta voitaisiin seurata perehdyttämisen onnistumista, perehdyttämisen seurantaa tulisi parantaa ja dokumentointia tehostaa. Yhtenäistäminen ja seuranta edellyttävät sitä, että johtokeskuksissa huomioidaan perehdyttämisen tärkeys ja nimetään perehdyttäjät uusille meripelastusjohtajille. Samalla vältyttäisiin sekavan oloiselta perehdytykseltä vailla suunnitelmaa, ja kaikilta uusilta meripelastusjohtajilta vaadittaisiin tietyt perusasiat ennen kuin he aloittavat itsenäisen työskentelyn perehdytysjakson jälkeen. Ammattitaidon ylläpitäminen helpottuu, kun tehtävään liittyvät perusasiat on opastettu huolellisesti ja sekä organisaatio että tehtäväpaikka tukevat meripelastusjohtajia heidän päivittäisissä tehtävissään.

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

Rippi-lasten coetus kysymyxet, sittecuin he owat Jumalan kymmenen käskyin, ja mniden [sic] christin opin pääcappalitten selityxet läpitze käynet, lyhykäisten kysymysten ja wastausten canssa, toisesta uscon cappalesta, nijn myös, autuuden perustuxest, järjestyxest, ja wälicappaleista. Joihin myös muutamia muitakin kysymyxiä, synnin tundemisest ja oikiast catumuxest, sopiwaisesti sisälle temmatan, coetelda, jos he owat rippischoulusa jo opennet sen cuin heidän opeta tule; lasten opettamisesa edesmenneinä wuosina, ja erinomattain tänä wuonna rippischoulusa harjoteldut, caikille yxinkertaisille hywäxi neuwoxi, opetuxexi, ja muistutuxexi, mitä ennengin jo opetettu olis, yhteen wedetyt: jotca kysymyxet, ynnä rippilasten oman coetuxen canssa casten lijton rickomisest ja uudistuxest, Nousiaisten pappilasta on wuonna 1766 pränttijn andanut Abraham Achrenius

Arkit: A-B12.

Varusmiespalvelusajan muutokset ja niiden taustat Suomessa vuosina 1932 ja 1950

Asevelvollisten koulutus luo Suomen puolustusjärjestelmän rungon. Kysymys varusmies-palvelusajan pituudesta onkin keskeisessä osassa rakennettaessa uskottavaa puolustusta. Vuosien 1932 ja 1950 asevelvollisuuslakien väliin ajoittuvat sotavuodet ovat itsenäisen Suomen historian raskaimmat, joten lähtökohdat lakien säätämiselle olivat hyvin erilaiset. Vuoden 1932 palvelusaikakeskustelua olivat edeltäneet useat epäonnistuneet palvelusajan lyhentämispyrkimykset, ja liikekannallepanojärjestelmän uudistaminen oli ollut laajan selvitystyön alla. Vuonna 1950 taas punnittavina olivat sotakokemusten ohella niin Pariisin rauhansopimus kuin Neuvostoliiton kanssa solmittu YYA-sopimuskin. Lisäksi puolustusvoimien rauhan ajan kokoonpano oli muutospaineiden alla. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä tekijät ovat johtaneet toteutuneisiin varusmiespalvelusajan pituuden muutoksiin Suomessa vuosien 1932 ja 1950 asevelvollisuuslaeissa. Kysymykseen pyritään vastaamaan kolmen alatutkimuskysymyksen avulla. Ne ovat: Millä tekijöillä hallituksen asevelvollisuuslakiesityksessä ehdottamia palvelusaikoja on perusteltu, millä tekijöillä hallituksen esityksestä poikkeavia palvelusaikoja on perusteltu sekä minkälaisia keskeisiä yhtäläisyyksiä ja eroja eri vuosina esitetyillä palvelusajan pituutta koskevilla perusteluilla on? Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen, eli laadullinen, ja tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Lähdeaineiston rungon muodostavat julkaistut alkuperäislähteet, keskeisimpinä valtiopäiväasiakirjat ja -pöytäkirjat sekä asetus- ja säädöskokoelmat. Lisäksi lähteinä on käytetty aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta ja yleisteoksia. Sisällöllisesti tutkimus jakaantuu johdannon jälkeen kahteen eri asevelvollisuuslakia käsittelevään päälukuun ja yhdistelmälukuun. Pääluvut koostuvat täysistuntokäsittelyjen taustoituksista sekä palvelusaikakantojen perusteella jaotelluista täysistuntokäsittelyjen tarkasteluista. Painopiste on poliittisessa päätöksenteossa ja sotilaiden kanta näkyy lähes yksinomaan erilaisten poliittisten elinten asiantuntijalausunnoista ja muutamista upseerien tekemistä selvitystöistä. Tutkimuksen tuloksena kummankin käsiteltävänä olevan asevelvollisuuslain taustalta kyettiin löytämään tärkeimmät palvelusajan pituuden muutokseen johtaneet tekijät. Vuoden 1932 osalta ne olivat taloudelliset tekijät, sotilaallinen valmius, sotilasasiantuntijat, palvelusajan lyhentäminen sekä aluejärjestelmän valmistelu. Vuoden 1950 osalta ne olivat taas puolustusvoimien rooli sotaa ennaltaehkäisevänä organisaationa, taloudelliset tekijät, puoluekentän hajanaisuus sekä kansainvälisten sopimusten tulkinta. Suurena yhtäläisyytenä lakien välillä oli selkeän päätekijän ilmeneminen kummankin vuoden palvelusaikamuutosten takana aluejärjestelmän valmistelun ja kansainvälisten sopimusten tulkinnan muodostuttua merkittävimmiksi muutoksiin johtaneiksi perusteluiksi.

”Darwinin bulldoggi” - Thomas Huxley evoluutioteorian puolustajana 1859–1863

Tämän tutkielman tarkoitus on tuoda esiin Thomas Huxleyn merkitys evoluutioteorian leviämiselle ja yleiselle hyväksynnälle vuosien 1859–1863 aikana. Pääasiallisina alkuperäislähteinä käytän sekä Darwinin että Huxleyn kirjeenvaihtoa sekä lukuisia lehtiartikkeleita. Työni ensimmäisessä luvussa käsittelen miten Huxley toimi ”Darwinin Bulldoggina” evoluutioteorian julkaisun jälkeen. Tuon esiin, miten Huxley puolusti lehtiarvosteluillaan Darwinin Lajien synty -teosta ja miten Huxley toimi Darwinin puolestapuhujana Oxfordin debattina tunnetussa väittelyssä kesäkuussa 1860. Huxley kirjoitti Darwinin Lajien synnystä useita lehtiarvosteluja pian sen julkaisun jälkeen. Näillä arvosteluilla Huxley toi teorialle uskottavuutta ja tunnettavuutta ja lisäsi keskustelua aiheesta. Oxfordin debatti muistetaan Huxleyn ja Oxfordin piispa Samuel Wilberforcen kohtaamisena. Tämä debatti toi entisestään evoluutioteorialle julkisuutta ja viimeistään laajensi kiistan tiedepiirien ulkopuolelle, kun vaikutusvaltainen piispa osallistui väittelyyn. Työn toisessa luvussa käsittelen Huxleyn panosta itsenäisenä tiedemiehenä evoluutioteorian eteenpäinviemisessä. Tuon esiin, miten Huxleyn kiistat Richard Owenin kanssa vaikuttivat evoluutioteorian hyväksymiseen, ja mikä oli Evidence as to Man’s Place in Nature -teoksen merkitys evoluutioteorialle. Owenin ja Huxleyn välille kehkeytyi vuosikausia kestänyt julkinen kiista apinan aivojen anatomiasta. Lopulta Huxley todisti Owenin olleen väärässä, ja se oli kova kolaus Owenin uralle. Lisäksi kiista toi evoluutioteorialle lisää uskottavuutta, sillä Huxley lopulta todisti ihmisten ja apinoiden aivojen samankaltaisuuden. Hän toi nämä samankaltaisuudet selkeästi esiin teoksessaan Evidence as to Man’s Place in Nature vuonna 1863. Tässä teoksessa Huxley siis esitti ensimmäisiä todisteita evoluutioteoriasta. Se oli myös ensimmäinen teos mikä käsitteli ihmisen suhdetta evoluutioteoriaan, sillä Darwin oli vältellyt tätä aihetta Lajien synnyssä. Näillä keinoin Huxley siis toi evoluutioteorialle runsaasti lisää julkisuutta, ja esitti jo ensimmäisiä todisteita teorian paikkansapitävyydestä. Tutkimuksen perusteella on selvää, että Huxleyllä oli merkittävä rooli evoluutioteorian hyväksynnässä.

Uuden sukupolven tykistöampumatarvikkeet TSTA2020 pintatorjunta-aseistuksena

Suurten valtioiden intressi laivastojoukoilla annettavaan kustannustehokkaaseen tulitukeen on johtanut tykistöasejärjestelmien kehittämiseen ohjusaseisiin verrattavan tehokkuuden saavut-tamiseksi ohjustulenkäyttöä merkittävästi pienemmillä kustannuksilla. Aihe on ajankohtainen myös kotimaisessa toimintaympäristössä merivoimien valmistellessa uutta taistelualusluokkaa, joka valmistuessaan tulee korvaamaan suuren osan olemassa olevasta laivaston suorituskyvystä. Uudet tekniset ratkaisut ovat lisänneet tykistöaseiden kantamaa moninkertaiseksi ja tehneet tykistökranaateista ohjautuvia, metriluokan tarkkuuteen kykeneviä täsmäaseita, jotka soveltuvat niin tulitukeen kuin pinta- ja ilmatorjuntaan, sekä kustannustehokkuutensa ansiosta tykis-töaseille tyypilliseen massamaiseen käyttöön. Tutkimuksessa perehdyttiin kirjallisuustutkimuksen, vaatimusmäärittelyn ja vertailun keinoin uuden sukupolven ampumatarvikkeiden soveltuvuuteen Suomen merivoimien tehtävien täyttämiseen tulevaisuuden aluskalustolla. Kirjallisuustutkimuksella selvitettiin uuden sukupol-ven tykistöampumatarvikkeiden tekninen kehitys, rakenne ja suorituskyky, jota vertailtiin toimintaympäristömme vaatimuksiin ja tällä hetkellä Suomessa käytössä oleviin tykistö- ja ohjusasejärjestelmiin. Tutkimuksessa havaittiin, että tietyt uuden sukupolven ampumatarvikkeet soveltuvat erin-omaisesti täydentäväksi pintatorjunta-asejärjestelmäksi uudelle taistelualusluokalle parantaen aluksen soveltuvuutta monipuoliseen tehtäväkenttään ja tarjoten kustannustehokkaan, ohjuksiin verrattuna matalan käyttökynnyksen vaikuttamismahdollisuuden.