1000 resultados para Hyvä tohtori! : tohtorikoulutuksen rakenteita ja prosesseja
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata läheisen roolia ja tuen tarvetta iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Tavoitteena oli saada tietoa iäkkäiden kotiutusprosessista läheisen näkökulmasta ja muodostaa käsitteellinen malli, jossa on tyypitelty läheisen erilaiset roolit, niihin vaikuttavat tekijät ja tuen tarpeet iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Tutkimus oli kuvaileva tutkimus, jossa sovellettiin metodologista triangulaatiota. Kotiutuva iäkäs nimesi läheisen (n=14), jolta kerättiin tutkimusaineistoa teemahaastattelulla ja kyselyllä (COPE -indeksi, Carers of Older People in Europe). Rekrytointi tapahtui viidellä arviointi- ja kuntoutusosastolla Etelä-Suomessa kesällä 2015. Teemahaastattelu analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä ja kyselyn (COPE -indeksi) vastauksista laskettiin prosenttiosuudet ja kolmella osa-alueella laskettiin lisäksi summapisteiden keskiarvot. Tutkimuksen päätulos tuli teemahaastattelun sisällön analyysistä, jota vahvistettiin kyselystä (COPE -indeksi) saaduilla tuloksilla. Tämän tutkimuksen tuloksena syntyi käsitteellinen malli läheisen roolista ja tuen tarpeista iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Läheisen rooli jakautui neljään päärooliin, jotka olivat iäkkään arjen auttajan rooli, edunvalvojan rooli, tukijan rooli ja vastuunkantajan rooli. Arjen auttajan rooliin kuului läheisen käytännön järjestäjän rooli ja kodinhoitajan rooli. Edunvalvojan rooliin sisältyi iäkkään terveydellinen edunvalvojan rooli, taloudellinen edunvalvojan rooli ja puolestapuhujan rooli. Tukijan rooli muodostui iäkkään virkistäjän roolista ja muutokseen sopeuttajan roolista. Näissä rooleissa toimimiseen vaikuttavia tekijöitä olivat läheisen ja iäkkään välinen suhde, läheisen oma elämä, rooliin saatu tuki ja roolin mielekkyys. Läheisen roolissa tuen tarpeita olivat arjen tuki, roolissa toimimisen tuki, rohkaiseva ja sosiaalinen tuki. Kyselyn (COPE -indeksi) tulokset täydensivät kuvausta läheisen rooliin vaikuttavista tekijöistä ja tuen tarpeista. Keskeistä tuloksissa oli, että läheisillä oli hyvä suhde iäkkäisiin, avustaminen koettiin vaivan arvoiseksi ja muiden ihmisten koettiin arvostavan heidän toimimistaan iäkkään avustajana. Ajoittain avustaminen koettiin liian vaativana tuoden kielteisiä vaikutuksia omaan tunne-elämään ja fyysiseen terveydentilaan, tunnettiin olevan ansassa. Läheiset tunsivat saavansa hyvin tukea perheeltä, mutta sosiaali- ja terveyspalveluista saatavassa tuessa koettiin parannettavaa. Tämän empiirisen tutkimuksen tuloksena tuotettu käsitteellinen malli todentaa läheisen roolin monimutkaisuuden ja moniulotteisuuden. Läheisen roolissa tarvitaan erityistä tukea tilanteiden muuttuessa, kuten kotiutustilanteissa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä iäkkäiden yksilöllistä kotiutumista ja tilanteeseen sopivia läheisen roolia tukevia palveluita.
Resumo:
Henkilöstöjohtamisen käytännöillä on merkittävä vaikutus organisaation johtamiseen ja tätä kautta menestymiseen. Hyvin suunnitellut ja toteutetut käytännöt ovat osaltaan vaikuttamassa yrityksessä vallitsevaan luottamukseen. Hyvä sisäinen luottamustaso puolestaan heijastuu myös organisaation ulkoiseen luottamukseen. Tietoperustaiset HRM-käytännöt ovat keskeisessä roolissa juuri nyt, koska työelämä ja työn tekeminen ovat murrosvaiheessa ja muutosten nopeus kiihtyy entisestään tietointensiivisten työtehtävien lisääntyessä. HRM-käytäntöjä on tutkittu paljon aiempien vuosikymmenten aikana. Tietoperustaisten henkilöstöjohtamisen käytäntöjen tutkimusta on ollut jonkin verran 2000-luvun alun jälkeen. Henkilöstöjohtamisen käytäntöjen suhdetta luottamukseen ja suorituskykyyn on myös tutkittu. Sen sijaan vielä ei ollut tehty tutkimusta, jossa yhdistetään tietoperustaisten henkilöstöjohtamisen käytäntöjen, luottamuksen ja suorituskyvyn suhde. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää tietoperustaisten HRM-käytäntöjen, luottamuksen ja suorituskyvyn yhteyttä. Tutkimuksen pääpaino on tietoperustaisten henkilöstökäytäntöjen suhde luottamukseen. Tutkittavat tietoperustaiset henkilöstöjohtaminen käytännöt liittyvät rekrytointiin, osaamisen kehittämiseen, suoritusarviointiin ja palkitsemiseen. Tutkimukseen osallistui 246 Suomessa toimivaa yritystä. Kyselytutkimuksen lisäksi tutkimuksessa käytettiin taloudellisia tietokantoja yritysten suorituskykyä kuvaavien tunnuslukujen määrittämisessä. Tutkimus on määrällinen ja se perustuu tilastollisten menetelmien ja analyysien käyttöön. Tutkimuksessa saatiin selville, että tietoperustaisilla osaamisen kehittämisen ja suoritusarviointien HRM-käytännöillä on positiivinen vaikutus luottamukseen. Tietoon pohjautuvilla henkilöstöjohtamisen käytännöillä voidaan siis rakentaa parempaa luottamustasoa organisaatioissa.
Resumo:
Nyky-yhteiskunta nojautuu vahvasti tietojärjestelmiin luoden laajemman arkkitehtuurisen kokonaisuuden, kybertoimintaympäristön. Liiketoimintaa tukevat tietojärjestelmät tukevat myös organisaatioiden prosesseja kokonaisvaltaisesti. Jotta näitä tärkeitä kyberympäristön tietojärjestelmä- sekä liiketoimintaympäristöresursseja pystytään käyttämään, tulee järjestelmien olla luotettavia ja sovellusten saatavilla vuorokauden ympäri tai aina tarvittaessa. Tilanteet, joissa järjestelmän käytettävyys vaarantuu, voivat eskaloitua yllättäen suuremmiksi, jos poikkeustilanteisiin ei ole varauduttu. Poikkeustilanteisiin varautumiseen tarvitaan jatkuvuudenhallintaa, joka on kiinteästi osa kattavampaa IT-strategiaa ja koko yhteiskunta-/yrityskulttuuria. Työ on toteutettu yhdistäen empiriaa ja teoriaa eli tavoitteena on teoreettisen tietämyksen ja käytännön kokemuksellisen oppimisen ja tietämyksen kautta luoda konstruktiivisella otteella toipumissuunnitelman testauksessa käytettävä simulaatiotestausmalli. Dynamics AX -toiminnanohjausjärjestelmän toipumissuunnitelman simulaatiotestausmallista rakentui selkeä ja kevyt työkalu asiakasyritysten toipumissuunnitelman simulaatiotestauksiin. Diplomityössä kuvatuilla keinotekoisilla järjestelmän häiriötilanteilla pystytään simuloimaan Dynamics AX:n toipumissuunnitelman testauksissa oikeita häiriötilanteita suhteellisen kattavalla tasolla.
Resumo:
Maahanmuutto on noussut yhdeksi suomalaisen poliittisen keskustelun keskeisimmistä aiheista, sillä maahanmuuttajien määrä on kasvanut nopeasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Maahanmuuttajien hyvä kotouttaminen onkin keskeisessä roolissa, jotta maahanmuuttajat saadaan integroitua suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Tutkimme maahanmuuttajien kokemuksia kotoutumisesta Suomeen. Kolmannen sektorin rooli kotoutumisen tukemisessa kasvaa entisestään muuttuneen maahanmuuttopolitiikan myötä. Tämän tutkimuksen yhtenä osana on Mannerheimin Lastensuojeluliiton tarjoaman toiminnan merkitys maahanmuuttajille heidän kotoutumisprosessissaan. Lisäksi mielenkiintomme on maahanmuuttajien kotoutumisstrategioissa, joita olemme peilanneet Berryn akkulturaatioteoriaan. Myös identiteetin käsite tulee voimakkaasti esille tutkimuksessa. Maahanmuuttajan identiteetti on usein voimakkaassa kriisissä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kymmentä maahanmuuttajaa. Maahanmuuttajat olivat kaikki naisia ja iältään noin 25-55 –vuotiaita. He olivat tulleet Suomeen eri syistä; osa pakolaisina ja osa miehen tai työn vuoksi. Suomessa oloaika vaihteli 1,5 vuodesta 14 vuoteen. Haastatteluun olimme miettineet aiheita valmiiksi, mutta haastattelutilanteessa annoimme haastateltaville mahdollisuuden kertoa omista kokemuksistaan vapaasti vain hieman keskustelua ohjaten. Tuloksista nousi esille kielitaidon merkitys työn saannin ja täten kotoutumisen kannalta. Ilman kielitaitoa ei saa töitä eikä ole mahdollisuutta osallistua yhteiskunnan toimintaan sen täysivaltaisena jäsenenä. Maahanmuuttajien sopeutumisprosessit olivat edenneet alun hankaluuksien jälkeen kohti integroitumista. Maahanmuuttajat olivat löytäneet lopulta jonkinlaisen tasapainon kahden eri kulttuurin välillä elämisessä. Lähes kaikki haastateltavat halusivat jäädä Suomeen. Vaikka kotoutuminen oli kaikkien kohdalla melko hyvällä mallilla, haastateltavat kohtaavat silti edelleen monia haasteita esimerkiksi siinä, miten he itse ja ympäristö heidät näkevät.
Resumo:
Tehohoidossa tapahtuu potilaan turvallisuutta vaarantavia tapahtumia, joista voi seurata potilaalle vakavaa haittaa. Haittatapahtumat johtavat inhimillisen kärsimyksen lisääntymiseen, pitkittyneeseen sairaalahoitoon, viivästyneeseen toipumiseen ja pysyvään vammautumiseen tai kuolemaan. Haittatapahtumien raportointi, mittaaminen ja tunnistaminen ovat edellytys potilasturvallisuuden edistämiselle ja korkealaatuiselle hoidolle. Tehohoitoon tarvitaan tehohoidon haittatapahtumat tunnistava menetelmä. Yksi tehokkaaksi ja hyväksi todettu menetelmä on haittatapahtumien herätetyökalu, jonka avulla voidaan tunnistaa potilasasiakirjoista takautuvasti haittaan johtaneita tapahtumia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää soveltuuko Yhdysvalloissa kehitetty tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu (IHI ICU Adverse Event Trigger Tool) suomalaiseen tehohoitoon sisällöllisesti ja kulttuurisesti. Tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu valittiin kirjallisuuskatsauksen perusteella. Herätetyökalun käänsi suomeksi kaksi virallista kielenkääntäjää, jonka jälkeen tehohoidon asiantuntijat (N=14) arvioivat käännösten sisällöllistä ja kulttuurista soveltuvuutta suomalaiseen tehohoitoon. Asiantuntijat arvioivat herätetyökalun jokaisen muuttujan merkityksellisyyttä suhteessa tarkoitukseen sisällön validiteetti indeksin avulla. Lisäksi asiantuntijat antoivat kommentteja ja ehdotuksia käännöksiin liittyen. Asiantuntijoiden antamista numeerisista arvioinneista laskettiin yksimielisyysprosentit ja keskiarvot. Kommentit ja ehdotukset ryhmiteltiin analyysirungon mukaisiin luokkiin, jonka jälkeen niistä tiivistettiin ja pelkistettiin oleellinen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun liittyvä tieto. Asiantuntijoiden antamien kommenttien ja ehdotusten sekä numeeristen arvioiden mukaan herätteistä (N=24) kymmenen soveltuu (yksimielisyys ≥ 80 %) sisällöllisesti ja kulttuurisesti suomalaiseen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun. 12 herätteen suomenkielistä käännöstä voidaan käyttää suomalaisessa haittatapahtumien herätetyökalussa, mutta sen kielellinen vastaavuus ei ole kovin hyvä (yksimielisyys ≥ 40–≤ 80 %) Kahden herätteen käännös ei vastaa suomenkielistä ilmaisua, joten ne eivät sovellu sellaisenaan suomalaiseen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun (yksimielisyys ≤ 40 %). Kommenttien ja ehdotusten mukaan tärkeää on, että herätetyökalussa käytetyt termit ja sanat ovat selkeitä ja soveltuvat siihen kulttuuriin, jossa niitä käytetään. Tulosten mukaan tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu soveltuu osittain suomalaiseen tehohoitoon, mutta herätetyökalun muokkaamista, täydentämistä ja päivittämistä tarvitaan. Tutkimuksesta saatuja tuloksia voidaan käyttää hyödyksi kehitettäessä uutta ja paremmin suomalaiseen tehohoitoon soveltuvaa tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalua.
Resumo:
Hyvän syntymän hoidon tavoitteena on turvata synnyttäjän paras mahdollinen terveys, vähentää tarpeetonta puuttumista synnytyksen kulkuun ja mahdollistaa voimaannuttava synnytyskokemus perheelle. Hyvä syntymän hoito ja siihen liittyvä kätilöiden kliinisen hoitotyön osaaminen ei voi kehittyä, ellei hoitotyön käytäntöjä tutkita. Suomalaista hoitotieteellistä syntymän hoitoon liittyvää tutkimusta on vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon käytäntöjä Suomen synnytyssairaaloissa. Lisäksi seurantatutkimuksen avulla selvitettiin, miten ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen, sen aikana saamansa hoidon, ensisynnyttäjien synnytyskokemusta, kivun kokemista, vointia kolmena päivänä synnytyksen jälkeen sekä heidän seksuaaliterveyttään ensimmäisen vuoden aikana synnytyksen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää synnytyksen ponnistusvaiheen hoitoa ja lisätä tietoa synnyttäneiden naisten voinnista ja seksuaaliterveydestä. Tutkimuksen ensimmäinen osio toteutettiin poikkileikkaustutkimuksena (2009), johon osallistui Suomen synnytyssairaaloiden synnytysosastoilla työskentelevät kätilöt (N = 662). Tutkimuksen toinen osio toteutettiin seurantatutkimuksena (2009−2011), jossa oli neljä mittausajankohtaa: kolmantena päivänä synnytyksestä sekä kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden kuluttua synnytyksestä. Tähän osioon osallistui spontaanisti alateitse yhden elävän lapsen (pää tarjoutuvana) synnyttäneet ensisynnyttäjät (N = 453) ja sikiön perätilan vuoksi suunnitellusti keisarileikatut ensisynnyttäjät (N = 84). Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimustulosten mukaan osa kätilöiden käyttämistä synnytyksen ponnistusvaiheen hoitokäytännöistä ei ole näyttöön perustuvia. Synnytyssairaalan synnytyksen hoidon kulttuuri näyttää siirtyvän mallioppimisen kautta. Ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon pääsääntöisesti myönteisenä. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä oli myönteisempi synnytyskokemus ja vähemmän kipua heti synnytyksen jälkeen ja kolmena synnytyksen jälkeisenä päivänä verrattuna keisarileikkauksella synnyttäneisiin ensisynnyttäjiin. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä kipu ja ompeleet eivät vaikuttaneet haitallisesti vastasyntyneen hoitoon tai imetykseen niin paljon kuin keisarileikkauksella synnyttäneillä ensisynnyttäjillä. Välilihan leikkaus-, repeämä- tai keisarileikkaushaavat olivat täysin parantuneet suurimmalla osalla naisista kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Yleisimpiä naisten kokemia oireita ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä olivat emättimen kostumisen vaikeus, yhdyntäkivut, peräpukamat sekä arpikudoksen kipu ja kiristys. Sukupuolinen halukkuus ja tyytyväisyys seksielämään olivat huonompaa ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä verrattuna aikaan ennen raskautta ja synnytystä. Synnytyksen aikaisella hoitotyöllä ja näyttöön perustuvalla synnytyksen ponnistusvaiheen hoidolla on suuri merkitys naisen synnytyskokemukseen, synnytyksen jälkeiseen vointiin ja seksuaaliterveyteen.
Resumo:
Suomen valtio-organisaatioon kuuluvat virastot ja laitokset ovat 1990-luvulta lähtien siirtyneet uuteen palkkausjärjestelmään, jossa virkamiehen henkilökohtainen palkka perustuu työn vaativuuteen, osaamiseen ja työsuoritukseen. Uuden järjestelmän yhtenä tavoitteena on tukea ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa sovittujen tulostavoitteiden saavuttamista. Organisaatiot voivat ohjata työntekijöitä mittaamalla työsuorituksia. Mikäli työntekijä arvostaa työsuorituksesta myönnettyä palkkiota, on hän motivoitunut ponnistelemaan kohti organisaation tavoitteita. Palkitsemiskeinoina voidaan käyttää sekä taloudellisia että aineettomia palkkioita. Tässä tutkielmassa tutkitaan, miten aineettomat ja taloudelliset palkitsemiskeinot sekä toiminnan ohjauskeinot vaikuttavat asiantuntijoiden motivaatioon. Tutkielmassa keskitytään sisäiseen motivaatioon ja aineettomaan palkitsemiseen. Pro gradu -tutkielma on toiminta-analyyttinen tapaustutkimus. Tutkielman kohdeorganisaationa oli sisäasiainministeriön tulosohjaama turvallisuusalan asiantuntijaorganisaatio. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä analysoidaan motivaatiota, palkitsemista ja toiminnan ohjausta kognitiivisen arviointiteorian, kokonaispalkitsemisen ja johdon ohjausjärjestelmien kautta. Pro gradu -tutkielman empiirisessä osiossa kuvataan case-organisaation kolmen toimintayksikön kokonaispalkitseminen apulaispäälliköiltä kerättyjen faktatietojen perusteella. Työntekijöiden kokemukset palkitsemisesta ja toiminnan ohjauksesta analysoitiin teemoittelemalla. Turva-alan asiantuntijoiden mielestä taloudellinen palkitseminen on omassa työssä tärkein palkitsemiskeino, mutta myös aineeton palkitseminen motivoi. Henkisesti kuormittavassa työssä hyvä palkka, terveyteen ja liikuntaan liittyvät edut sekä samanhenkiset työkaverit ovat tärkeitä. Myös työn palkitsevuus ja työsuorituksesta saatu palaute on tärkeää. Asiakkaiden epäasiallinen käyttäytyminen, rajattu mahdollisuus vaikuttaa omaa työtä kokeviin asioihin, suoritusarvioinnin subjektiivisuus ja palautteen fokusoituminen virheisiin herättivät haastatelluissa kielteisiä tuntemuksia. Mikäli asiantuntija ei koe tarvitsevansa, ei käytä, ei tiedä tai tietää, mutta kokee jonkin muun asian palkkiota tai ohjauskeinoa tärkeämmäksi, ei palkkio tai toiminnan rajoite vaikuta asiantuntijan motivaatioon. Tutkielmassa havaittiin, että palkitseminen ja toiminnan ohjaus voivat joko vahvistaa, heikentää tai niillä on neutraali vaikutus asiantuntijoiden sisäiseen motivaatioon. Asiantuntijat kokivat, että nopeuden lisäksi myös työsuorituksen laadun arviointi on tärkeää. Korjaava kielteinen palaute edistää osaamisen kehittymistä, mutta myös säännöllisesti annettu myönteinen palaute on tärkeää. Tutkielmassa havaittiin myös, että auttamisketjun jokainen lenkki, myös asiantuntija itse, vaikuttaa operatiivisen työn sisäiseen palkitsevuuteen.
Resumo:
Ilmastomallien mukaan sademäärät kasvavat kaikkialla suomessa. Sadeolojen ennustetaan äärevöityvän eli yhtäältä esiintyy pitkiä kuivia kausia ja toisaalta rankkasateet voimistuvat ja toistuvat nykyistä useammin. Etelä-Suomessa talviaika lyhenee ja lumipeite jää ohuemmaksi. Vesisateiden osuus kokonaissadannasta kasvaa ja tämä lisää talviaikaisia valuntoja. Etelä-Suomessa lumipeitteen ohenemisen vuoksi sulamisvesistä syntyvä kevätylivirtaama jää nykyistä pienemmäksi ja vuotuinen ylivirtaama-ajankohta sattuu useammin muuksi kuin kevääksi. Pohjois-Suomessa talviaikaiset sateet ovat tulevaisuudessakin suurimmaksi osaksi lunta. Vaikka lumipeitteinen aika lyhenee sielläkin, sademäärien kasvu saattaa lisätä lumipeitteen vesiarvoja ja kasvattaa sulamisvesien aiheuttamia kevätylivirtaamia (RATU, Water Adapt). Tämä korostaa silta- ja rumpuaukkojen riittävän mitoittamisen tärkeyttä. Useimmat ELY-keskukset ovat luopuneet aukkolausuntojen antamisesta. Oppaan tarkoituksena on antaa aukkomitoituksia tekeville henkilöille tietoa laskentaperusteista ja hyväksi koetuista toimintatavoista. Oppaan avulla on mahdollista luoda yhtenäinen käytäntö silta- ja rumpuaukkojen mitoituksessa. Samalla sen toivotaan korostavan hyvän suunnittelun merkitystä siltojen ja rumpujen rakentamisessa. Tämän oppaan pohjana on ollut siltojen ja rumpujen mitoitusta koskeva osa vesihallituksen vuoden 1986 julkaisusta ”Maankuivatuksen suunnittelu I osa”, joka on korvattu vuonna 2015 päivitetyllä julkaisulla ”Maan-kuivatuksen ja kastelun suunnittelu”. Opas sisältää tietoa sillan ja rummun vesiaukon mitoittamisesta. Suosittelemalla nykyistä harvemmin esiintyviä mitoitusvirtaamia pyritään pienentämään riskejä. Ohjeita aukon aiheuttaman padotuksen määrittämiseksi on selkeytetty. Oppaassa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota myös aukkorakenteiden haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisyyn. Taustalla on yhteiseurooppalaisen vesipolitiikan vaatimus vapaasta ja yhtenäisestä uomajatkumosta. Sen tila ei voi olla ekologisesti hyvä, jos silta- ja rumpurakenteet katkaisevat jatkumon. Suomen ympäristökeskus on julkaissut oppaan alun perin vuonna 2007 nimellä ”Silta- ja rumpulausunnot – Luonnos oppaaksi”. Julkaisun tekemiseen on osallistunut asiantuntijoita Suomen ympäristökeskuksesta ja ELY-keskuksista sekä konsulttina yli-insinööri Raimo K. Nissinen. Peruskuivatuksen ja ojitustoimitusten toimintamalliryhmä on päivittänyt opasta ottaen huomioon vuonna 2012 voimaan tulleen vesilainsäädännön uudistuksen (587 / 2011) sekä aluehallinnossa ja ympäristöhallinnossa tapahtuneet
Resumo:
Perinteisten kilpailuetujen katoaminen ja kilpailun kiristyminen haastavat yrityksiä etsimään keinoja kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Tietotekniikan nopea kehitys ja liiketoiminnassa syntyvän datan määrän kasvu luovat yrityksille mahdollisuuden hyödyntää analytiikkaa päätöksenteon tukena ja liiketoiminnan tehostamisessa. Työ on kirjallisuuskatsaus ja sen tavoitteena on selvittää analytiikkajärjestelmän käyttöönottoprojektin vaiheet, käyttöönottoon liittyvät kustannukset ja miten kustannuksia voidaan hallita. Lisäksi esitetään tiivis katsaus analytiikan kehitykseen ja nykytilaan sekä tarkastellaan hankintamalleja, hankkeiden taloudellista arviointia ja käyttöönottoprojektin kriittisiä menestystekijöitä. Käyttöönottoprojekti on monivaiheinen ja se alkaa liiketoiminnan analysoinnista sekä järjestelmän suunnittelusta ulottuen aina sen toteutukseen ja jälkiarviointiin. Käyttöönottoon liittyy useita kustannuseriä, joita voidaan luokitella niiden ominaisuuksien perusteella. Projektin kustannusten hallinnan prosesseja ovat kustannusten hallinnan suunnittelu, kustannusten arviointi, budjetin määrittäminen ja kustannusten valvonta, jotka limittyvät käyttöönoton vaiheiden kanssa.
Resumo:
Urheiluseurassa harrastamisen on todettu olevan yhteydessä lapsen sosiaaliseen statukseen. Liikuntaa harrastava lapsi muodostaa tutkimusten mukaan helpommin sosiaalisia suhteita koulumaailmassa kuin liikuntaa harrastamaton lapsi. Tutkimusten mukaan liikunnallisesti pätevät oppilaat nauttivat yleensä muiden oppilaiden suosiota ja pärjäävät koulussa keskivertoa paremmin. Onkin perusteltua tutkia tätä yhteyttä ja selvittää myös, millaisia ominaisuuksia oppilaat arvostavat toisessa oppilaassa. Tarkoituksena oli selvittää kuudesluokkalaisten oppilaiden liikuntaharrastustottumuksia ja heidän sosiaalista asemaansa omalla luokallaan. Tutkimus on tyypiltään survey-tutkimus ja aineistonkeruumenetelmänä toimi sähköinen kyselylomake, oppilaille omansa ja luokkien opettajille omansa. Opettajan lomakkeella haettiin lisätukea oppilaiden vastauksille. Aineisto kerättiin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa vuoden 2015 keväällä ja syksyllä, kolmessa eri koulussa. Tulosten analysointi ja raportointi tapahtuivat syksyllä 2015 ja keväällä 2016. Aineiston analyysi suoritettiin käyttäen pääosin sosiometristä mittausta. Oppilaita pyydettiin nimeämään toisiaan eri kategorioihin, kuten keiden kanssa oppilas on eniten ja vähiten tekemisissä koulupäivän aikana. Maininnat laskettiin jokaisen oppilaan kohdalla yhteen. Oppilaat vastasivat kysymyksiin omista harrastustottumuksistaan, esimerkiksi kuinka monta kertaa viikossa harrastat urheiluseuratoimintaa. Mainintojen määriä vertailtiin oppilaiden harrastustottumusten mukaan. Oppilaita pyydettiin myös mainitsemaan ominaisuuksia, joita he arvostavat johtajaoppilaassa. Opettajia pyydettiin nimeämään oppilaita eri statuskategorioihin. Oppilaiden statuskategorioita käytettiin peilaamaan oppilaiden vastauksista saatuja tuloksia. Oppilaat arvostivat johtajaoppilaassa sosiaalisia taitoja, kuten reiluutta, muiden huomioimista ja ystävällisyyttä. Reiluuden mainitsi 22,8% oppilaista. Urheilullisuuden mainitsi vain 1,3% oppilaista. Oppilaiden urheiluseurassa harrastamisen ja sosiaalisen statuksen välillä ei löydetty tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Oppilaita, joilla on vain pieni sosiaalinen piiri luokassaan, ei mainittu hyviksi johtajiksi. Sen sijaan oppilaat, jotka muut nimesivät kaikkien kaveriksi saivat muita enemmän hyvä johtaja -mainintoja. Jatkotutkimksissa voitaisiin selvittää yksilölajien yhteyttä sosiaaliseen statukseen vertailukohtanaan joukkuelajit.
Resumo:
Niskapietiläntien museotie on Ruokolahden ja Rautjärven kuntien alueella tiellä 3891. Museotiejakso on pituudeltaan 19,5 kilometriä. Sen länsipää on levähdysalueen kohdalla, jonka tierekisteriosoite on 3981/1/6330. Itäpäässä museotie liittyy Miettiläntiehen (tie 3991). Niskapietiläntien museotien ulkopuolinen itäosa Ruokolahden Immolan ja Huhtasen kohdalla sijoittuu tiiviiseen taajamarakenteeseen. Immolassa on entisen sotilaslentokentän kasarmialue, joka on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö (RKY). Museokohteena Niskapietiläntie on periaatteessa helposti saavutettava, mutta käytännössä vaikeasti löytyvä siitäkin huolimatta, että sille ohjaavat museotieopasteiden lisäksi Via Karelia-tien opasteet. Museotien opastaulut ovat uusia ja asianmukaisia, mutta niissä museotiejakso on merkitty virheellisesti, liian pitkäksi länsiosastaan. Niskapietiläntie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1989. Se edustaa kokoelmapolitiikassa mainittuja tieliikennehistoriallisia ajanjaksoja, ”1600- ja 1700-lukujen tieverkon rakentuminen” ja ”1800-luvun tieverkon täydentyminen”. Tietopohja on ollut hatara sekä museokohdetta valittaessa että kokoelmapolitiikan arvotuksessa. Tämän hoito- ja ylläpitosuunnitelman yhteydessä on käynyt ilmeiseksi, että tie on syntynyt vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla ja liittyy Venäjän ensisijaisesti sotilaallisiin tavoitteisiin. Tien merkitys valtakunnalliselle liikenteelle alkaa 1800-luvulta, kun postin kuljetus aloitettiin ja tielle perustettiin kestikievarit, mitä on yleensä pidetty maantien tunnusmerkkinä. Vuosina 1938–1957 Niskapietiläntien museojakso oli osa valtateitä 6 ja 14. Selkeimmin se edustaa kokoelmapolitiikan ajanjaksoa: ”Vuoden 1938 valtatieluokitus ja sen merkitys”. Tien sotilaallinen arvo oli keskeinen vuonna 1936, kun Viipurin läänin kansanedustajat esittivät tien parantamista. Tien parantaminen aloitettiin vuonna 1938. Jatkosodan alussa Niskapietiläntien maasto oli suomalaisten sotajoukkojen lähtöalue. Tienvarren asukkaiden kylätoiminta on poikkeuksellisen aktiivista, mikä huipentuu vuosittaiseen, jo perinteiseen Museotiepäivään. Tien sotilaallista perinnettä on myös elävöitetty ja reservikasarmialue on kunnostettu muistomerkiksi. Niskapietiläntie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Niskapietilän museotien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena ja kuvaavat edustavasti suomalaisia maanteitä 1800-1900-lukujen taitteen molemmin puolin sekä valtateitä 1930-luvulta 1950-luvulle. Tien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoaan. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Niskapietiläntie ensisijaisesti todisteena Suomen ensimmäisistä valtateistä. Tien säilyneisyys museointihetken (1989) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.
Resumo:
Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie sijaitsee Haminan ja Virolahden kunnissa. Museotiejakson pituus on noin 35 kilometriä. Museotieksi poikkeuksellisesti tie 3513 (Tallinmäki ̶ Virojoki) on koko pituudeltaan museotie. Se on osa Suurta Rantatietä, joka johtaa Turusta historiallisesti Viipuriin, nykyisin Vaalimaalle. Suuren Rantatien historia ulottuu Turun lähiympäristössä jopa 800-luvulle saakka. Viipurin linnan rakentamisen aloittaminen vuonna 1293 on ollut ajankohta, jolloin yhtenäistä maakulkureittiä Ruotsin itärajan rajalinnaan on tarvittu. Tie on syntynyt valtakunnalliseksi maantieksi hallinnollisista ja sotilaallisista tarpeista. Suuri Rantatie on yksi harvoista Suomen historiallisista teistä, jotka on inventoitu. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie on säilynyt linjaukseltaan ja korkeussuhteiltaan melko samanlaisena, mitä se on ollut 1700-luvulla. Tie kaartelee laajoja maanviljelysmaisemia, mutta sen varrella on myös metsäisiä jaksoja. Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”Tien varhaisvaiheet 800-1400-luvulla, Jaakko Teitin luettelon keskiaikaiset tiet”. Museotie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) osana Suurta Rantatietä. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotiejakso on ollut vuoteen 1966 osana valtatietä 7. On luonnollista, että noin 800 vuotta vanhoja tien tunnusmerkkejä ei enää löydy. Tie on säilynyt museointihetkensä (1982) asussa melko hyvin. Autoliikenteen vaatimukset ovat muokanneet tietä 1930-luvulta alkaen. Tiehen keskeisesti liittyy edelleenkin havaittava sotilaallinen rakennelma, Salpa-linja, mikä jatkaa tien syntyhistorian perinnettä. Museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien keskeinen arvo on sen ajallinen ja ilmiöllinen kerrostuneisuus. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena ovat 1900-luvun alussa rakennetut kivisillat. Niiden kunnon tarkkailu ja kunnossapito ovat tien historialliselle arvolle tärkeitä. Museotien opastaulut ovat uusia ja siistissä kunnossa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelmassa esitetään yhtä lisätaulua Klamilan kylään perusteella, että sillä kohdalla on säilynyt tien alkuperäistä linjausta muutaman sadan metrin matkalla maantienä. Klamilan kaupan ja kylätalon pihan kulmasta lähtee ja palaa myöhemmin museotielle (3513) Uuno Klamin tie, jonka tienumero on 14709. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Tallinmäki ̶ Virojoki-tie todisteena Suomen teiden varhaisvaiheista kerrostuneena valtatieksi vuosina 1938-1966. Tien säilyneisyys museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten luetun ymmärtämisen taitoja. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaiset lukemisen ymmärtämisen taidot oppilailla on alakoulun ja yläkoulun lopussa. Luetun ymmärtämisen testin avulla pyrittiin selvittämään, kehittyykö luetun ymmärtämisen taito yläkoulun aikana ja onko taidossa eroja sukupuolten välillä. Tutkielman teoriaosassa käsitellään lukutaitoa ja sen merkitystä yleisellä tasolla sekä kerrotaan luetun ymmärtämisen taitojen testaamisesta. Tutkimuksessa käytettiin kvantitatiivista lähestymistapaa ja tutkimustyyppinä oli survey-tutkimus. Otosjoukko rajattiin käyttämällä harkinnanvaraista otantaa. Tutkimuksen kohteena oli 109 oppilasta neljästä eri länsisuomalaisesta koulusta. Heistä 64 oli kuudesluokkalaisia ja 45 oli yhdeksäsluokkalaisia. Poikia testiin osallistuneista oppilaista oli 57 ja tyttöjä oli 52. Oppilaat lukivat sanomalehtiartikkelin ja vastasivat kymmeneen artikkelin sisältöä koskevaan kysymykseen sekä selittivät kymmenen artikkelissa alleviivatun sanan merkityksen. Tähän tutkimukseen osallistuneilla oppilailla oli keskimäärin hyvä lukutaito. Alakoululaiset olivat kuitenkin heikompia lukijoita kuin yläkoululaiset. Verrattaessa tyttöjen ja poikien lukutaidon tasoa tytöillä oli korkeampi taso. Huomion arvoista tuloksissa oli että välttävän lukutaidon tasolle testissä yltäneet oppilaat olivat kaikki poikia ja erinomaisen lukutaidon tason saavuttaneista oppilaista prosentuaalinen enemmistö oli poikia. Tulos näyttää, että tyttöjen taitotaso on huomattavasti tasaisempi ja poikien taidot edustavat asteikon ääripäitä. Positiivista on, että poikien luetun ymmärtämisen taso oli parempi yläkoulussa kuin alakoulussa. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että lukutaidon taso kehittyy yhä yläkoulun aikana. Tätä kehityssuuntaa pitäisi tukea kaikella mahdollisella tavalla. Poikia tulisi rohkaista jo pienestä pitäen lukuharrastuksen pariin, jotta asenne lukemista kohtaan säilyisi positiivisena myös alakoulun jälkeen.
Resumo:
Tämän tutkielman aiheena oli ikääntyneiden alkoholinkäyttö ja sen yhteys koettuun elämänlaatuun. Tutkimuksen aineistona oli kaksi Ikihyvä Päijät-Häme –hankkeen terveyskyselyaineistoa vuosilta 2002 ja 2008. Tutkimukseen osallistui 2814 päijäthämäläistä henkilöä vuonna 2002 ja 2064 henkilöä vuonna 2008. Vastaajat olivat syntyneet vuosien 1926 ja 1950 välillä. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon ikääntyneet käyttävät alkoholia, millaisia eroja sukupuolten ja ikäryhmien välillä on sekä miten alkoholinkäyttötottumukset muuttuvat iän karttuessa. Tämän lisäksi tutkielman tarkoituksena oli tarkastella ikääntyneiden elämänlaadun kokemista elämän eri osa-alueilla sekä alkoholinkäytön yhteyttä siihen. Tutkielmassa käytettiin pääsääntöisesti kvantitatiivisia menetelmiä. Määrällistä kyselyaineistoa analysoitiin ristiintaulukoinnin, khin neliö –testin, keskiarvotestien, pääkomponenttianalyysin sekä logistisen regressioanalyysin keinoin. Lisäksi kyselyllä kerättyjä avoimia vastauksia analysoitiin teemoittelemalla. Ensimmäisenä seurantavuonna joka viides vastaaja oli täysin raitis ja noin 8 prosenttia kuului suurkuluttajiin. Alkoholinkäyttö oli runsaampaa miehillä kuin naisilla, samaten nuoremmat vertailuryhmät joivat enemmän kuin vanhemmat. Tulokset olivat samankaltaiset myös vuonna 2008. Täysin raittiiden osuus lisääntyi hieman seurannan aikana mutta runsaimmin kuluttavien osuus säilyi samana. Suuri osa ikääntyvistä nautti ainakin silloin tällöin enemmän alkoholia kuin riskirajojen perusteella olisi suositeltavaa. Tärkeimpiä asioita ikääntyneiden elämänlaadun kannalta olivat hyvä terveys ja toimintakyky sekä hyvät läheiset ihmissuhteet. Myös hyvä asuinympäristö, mielekäs vapaa-aika sekä turvattu toimeentulo olivat tärkeitä. Runsas alkoholinkäyttö oli yhteydessä heikompaan koettuun elämänlaatuun sekä ihmissuhteissa, terveydentilassa, asumisessa että varallisuudessa. Sen sijaan muilla kuin alkoholin suurkuluttajilla vastaavia eroja ei havaittu. Silloin tällöin esiintyvä alkoholinkäyttö oli yhteydessä myönteisesti koettuun vapaa-aikaan. Ikääntyneiden kanssa työskentelevien tulisi osata tunnistaa ja ottaa puheeksi liiallinen alkoholinkäyttö. Oikea-aikainen palveluiden tarjoaminen ehkäisisi ongelmien kasautumista ja iäkkään henkilön syrjäytymistä. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan koulutusta työntekijöille sekä moniammatillista yhteistyötä.
Resumo:
Vähittäiskaupan alalla kilpailu on kovaa ja brändäyksestä on tullut yksi merkittävimmistä kilpailukeinoista. Kaupan omat tuotemerkit liittyvät vahvasti vähittäiskaupan brändäykseen, brändipääomaan sekä brändi-imagon muodostumiseen. Kaupan omien merkkien kasvu on ollut merkittävää viime vuosikymmenen aikana ja ne ovat nousseet varteenotettaviksi kilpailijoiksi muiden brändin rinnalle. Maailmalla vallitsevat taloudellisesti epävakaat ajat koskettavat jokaista kuluttajaa ja yhä useampi haluaa säästää ruoan hinnassa. Tutkimuksella kartoitettiin päivittäistavarakaupan omien merkkien imagoa ja sen vaikutusta kaupan brändi-imagoon 25–35-vuotiaiden naiskuluttajien näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös saada tietoa, miksi nämä kuluttajat ostavat kaupan omia merkkejä. Tutkimusongelmaan perehdyttiin teoreettisen viitekehyksen avulla, joka koostui tuotteen ja kaupan brändi-imagosta, imagon vaikutuksesta ostopäätökseen sekä kaupan omista merkeistä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin kolmella ryhmähaastattelulla. Tutkimustulokset osoittivat, että haastateltavat mielsivät kaupan omat merkit hyviksi vaihtoehdoiksi muille brändituotteille. Laadukkaista kaupan omista merkeistä pidettiin eniten ja niitä myös ostettiin eniten. Näiden kuluttajien suosioon olivat erityisesti nousseet Pirkka- ja Kotimaista-tuotemerkit. Tutkimus osoitti myös, että eri tuotteilla on erilainen imago. Toinen saman merkkinen tuote saatetaan kokea laadultaan täysin päinvastaiseksi eri kategoriassa. Kaupan omia merkkejä ostettiin, koska ruokaan ei haluttu käyttää paljoa rahaa. Säästetyt rahat käytettiin mieluimmin esimerkiksi matkusteluun tai vaatteisiin. Laatu ja hinta vaikuttivat merkittävästi kuluttajien ostopäätökseen. Heille laatu merkitsi hyvää makua ja terveellisiä tuotteita. Tuoretuotteissa arvostettiin kotimaisuutta ja jossain tuoteryhmissä kotimaisuus oli ehdoton vahvuus. Eettisiin ominaisuuksiin kiinnitettiin vähiten huomiota eikä niistä oltu valmiita maksamaan ylimääräistä. Omat merkit vaikuttivat kaupan brändi-imagoon lähinnä tuomalla vaihtoehtoja kuluttajalle. Ne loivat kuvaa kaupan hintatasosta ja jos merkki oli sopiva, vahvisti se kaupan imagoa. Erityisesti laadukkaat omat merkit vahvistivat tai jopa nostivat kaupan brändi-imagoa. Tutkimus osoitti myös, että kaupan imagolla on suuri merkitys siihen, miten kaupan omat merkit koetaan. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että jos kauppa haluaa omilla tuotteillaan vedota kuluttajiin, tulisi kaupan kehittää omia tuotteitaan mahdollisimman laadukkaiksi. Omien merkkien sopivuus kaupan brändiin on tärkeää kaupan imagon kannalta.