Kierrätyspolttoaineiden käyttö leijukerrospoltossa vetykaasun kanssa

Tämä diplomityö on tehty Leppäkosken Energia Oy:n ja Kemira Chemicals Oy:n yhteisyritys FC Energia Oy:lle. FC Energia Oy suunnittelee rakentaa uutta bio-vetyvoimalaitosta Sastamalaan. Voimalaitoksella tuotettaisiin Kemira Chemicals Oy:n ylijäämävedystä ja biopolttoaineista sähköä, kaukolämpöä ja prosessihöyryä. Ympäristölupaa on haettu hakkeen, turpeen ja kierrätyspuun poltolle vetykaasun kanssa. Voimalaitoksen kattilan toiminta perustuu kuplivaan leijukerrostekniikkaan. Diplomityössä selvitettiin, mitä muutoksia kierrätyspolttoaineiden käyttö vaatii leijukerrospoltossa verrattuna hakkeen ja turpeen polttoon. Kierrätyspolttoaineena käytetään hyvälaatuista kierrätyspuuta. Kierrätyspuun käytössä sovelletaan jätteenpoltto-asetusta. Jätteenpolttoasetus määrää tiukemmat päästöjen raja-arvot rinnakkaispoltolle kuin hakkeen ja turpeen poltolle sekä jatkuvatoimiset savukaasujen mittauslaitteet. Rinnakkaispolton hiukkasmaisten päästöjen tiukempi raja-arvo vaatii tehokkaamman sähkösuodattimen. Lisäksi kierrätyspuuta käytettäessä tulistimen materiaaliin tulee olla kestävämpää, mikä aiheuttaa huomattavan lisäinvestoinnin. Työn päätavoitteena oli selvittää, onko kierrätyspuun käyttö taloudellisesti kannattavaa. Oletetulla kierrätyspuun hinnalla 10 €/MWh kierrätyspuuta polttavan voimalaitoksen takaisinmaksuaika on sama kuin haketta polttavan laitoksen ja vuoden lyhyempi kuin turvetta polttavan laitoksen. Tulokseksi saatiin, että rinnakkaispoltto käyttö on taloudellisesti kannattavaa hakkeenpolttoon nähden jos kierrätyspuun hinta on alle 11,2 €/MWh. Kierrätyspuun polttoon liittyy toiminnallinen riski, koska vastaavanlaisia rinnakkaispolttolaitoksia ei ole aiemmin rakennettu.

Arinakattilan lämmönsiirron laskentamallin kehittäminen

Kattilalaitosten polttoaineen syötössä ilmenevät häiriöt ja biopolttoaineiden laatuvaihtelut aiheuttavat epävakaata palamista ja tekevät prosessin hallinnasta vaikeampaa. Polttoaineen laatuvaihtelut vaikuttavat koko prosessiin ja näkyvät lopulta myös höyryntuotannossa. Kompensoinnilla pyritään estämään häiriöiden suuret vaikutukset höyryn tuotantoon. Tarkoituksena on saada kattilan toiminta ja tehon tuotanto tasaisemmaksi ja helpommin hallittavaksi. Tässä diplomityössä tarkastellaan polttoaineen ominaisuuksien, säteilylämmönsiirron sekä säätöjen vaikutusta toisiinsa ja merkitystä kattilan toiminnan kannalta. Työssä muodostetaan säteilylämmönsiirron laskentamalli arinakattilan tulipesälle käyttäen hyväksi hyvin sekoittuneen tulipesän menetelmää. Menetelmällä voidaan määrittääsavukaasujen keskimääräinen lämpötila tulipesässä, lämpövirta tulipesän seiniin tai poltossa vapautuva lämpöteho. Mallin avulla voidaan paremmin ymmärtää prosessin käyttäytymistä polttoaineen laadun muuttuessa sekä helpottaa ja nopeuttaa kattilan käyttäytymisen ennustamista. Laskentamalli tehtiin Excel –laskentaohjelmaan, jossa se testataan. Verifioinnin jälkeen malli on tarkoitus siirtää toimimaan apros –simulointiympäristöön.

Testausmenetelmien ja testauksen lähestymistapojen valintaperusteet kirjallisuudessa

Testaustapausten valitseminen on testauksessa tärkeää, koska kaikkia testaustapauksia ei voida testata aika- ja raharajoitteiden takia. Testaustapausten valintaan on paljon eri menetelmiä joista eniten esillä olevat ovat malleihin perustuva valinta, kombinaatiovalinta ja riskeihin perustuva valinta. Kaikkiin edellä mainittuihin menetelmiin testaustapaukset luodaan ohjelman spesifikaation perusteella. Malleihin perustuvassa menetelmässä käytetään hyväksi ohjelman toiminnasta olevia malleja, joista valitaan tärkeimmät testattavaksi. Kombinaatiotestauksessa testitapaukset on muodostettu ominaisuuspareina jolloin yhden parin testaamisesta päätellään kahden ominaisuuden toiminta. Kombinaatiotestaus on tehokas löytämään virheitä, jotka johtuvat yhdestä tai kahdesta tekijästä. Riskeihin perustuva testaus pyrkii arvioimaan ohjelman riskejä ja valitsemaan testitapaukset niiden perusteella. Kaikissa menetelmissä priorisointi on tärkeässä roolissa, jotta testauksesta saadaan riittävä luotettavuus ilman kustannusten nousua.

Kotimainen ekskursio public policy -teeman kysymyksiin

Kirjallisuusarvostelu

Filosofiaa, joka ei ole vain korvien välissä

Kirjallisuusarvostelu

Uuras Saarnivaara : väärinymmärretty konservatiiviteologi?

Kirjallisuusarvostelu

Kunnallisen tai seudullisen toimitilahallinnon yhtiöittämisen edut ja haitat

Tutkimuksen aihe liittyy kunnallisten toimitilojen yhtiöittämiskysymykseen, joka on ollut esillä monissa kunnissa useita vuosia ja laajentunut nyt seudulliseksi. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, mitä hyötyä tai haittaa kunnallisen tai seudullisen toimitilahallinnosta vastaavan yksikön yhtiöittämisestä olisi. Parantaakseen tuottavuutta kunta voi järjestää toimintansa perinteisen kunnallisen organisoinnin sijaan liikelaitoksena tai osakeyhtiönä silloin, kun toiminnan laatu on liiketoiminnan luonteista. Suurin osa kuntien toimitilakiinteistöistä toimii kuntien palvelutuotannon suoranaisena tuotantovälineenä. Kuntien välisen yhteistoiminnan lisääminen voidaan nähdä mahdollisuutena julkisella sektorilla. Sen lisääminen edesauttaa tuottavuuden kasvua ja mahdollistaa palvelujen jatkuvan kehittämisen. Yhtiöittäminen tuo toimintaan mukaan asioita, jotka varmasti tehostavat toimintaa, kuten päätöksenteon nopeutuminen, toiminnan joustavuus, joustava ja kilpailukykyinen henkilöstöhallinto sekä yhtiön toiminnan ja päätösten ei-julkisuus jne. Huonoja puolia yhtiöittämisessä on kuntien kiinteistömenojen mahdollinen nousu käyttötalouspuolella sekä se, että yhtiöllä olisi käytännössä vain muutama asiakas. Suomessa kuntien toimitilahallinto on todennäköisesti menossa kohti yhtiömallia. Vaihtoehtoina yhtiöittämiselle ovat siis liikelaitosmallin kehittäminen ja joissain tapauksissa keskinäinen kiinteistöyhtiömalli. Joka tapauksessa kuntien toimitilahallintoyksiköiden toimintaa ja toimintamallia pitää kehittää, jotta niiden tuottavuus kasvaa sekä toiminta säilyy kannattavana ja järkevänä. Ulkoisten tekijöiden vaikutus kuntien toimitilahallinnon toimintaan kasvaa koko ajan.

Antenna Design for Contactless IC Card Applications

Contactless integrated circuit cards are one form of application of radio frequency identification. They are used in applications such as access control, identification, and payment in public transport. The contactless IC cards are passive which means that both the data and the energy are transferred to the card without contact using inductive coupling. Antenna design and optimization of the design for contactless IC cards defined by ISO/IEC14443 is studied. The basic operation principles of contactless system are presented and the structure of contactless IC card is illustrated. The structure was divided between the contactless chip and the antenna. The operation of the antenna was covered in depth and the parameters affecting to the performance of the antenna were presented. Also the different antenna technologies and connection technologies were provided. The antenna design process with the parameters and the design tools isillustrated and optimization of the design is studied. To make the design process more ideal a target of development was discovered, which was the implementation of test application. The optimization of the antenna design was presented based on the optimization criteria defined in this study. The solution for the implementation of these criteria and the effect of each criterion was found. For enhancing the performance of the antenna a focus for future study was proposed.

Alueellisen innovaatiojärjestelmän kehityspolku - case Kouvolan seutu

Tutkimus on esiselvitystyö, jonka tavoitteena oli selvittää miten luoda innovaatiojärjestelmä Kouvolan seudulle. Lisäksi tavoitteena oli selvittää alueen innovaatiojärjestelmän nykytila, tutkia miten toimijat saadaan sitoutumaan ja toimimaan kohti yhteistä päämäärää sekä kuvata prosessi kehitystyölle. Kouvolan seudulla on tapahtunut lähiaikoina runsaasti muutoksia, jotka vaikuttavat myös innovaatiotoimintaan. Kehitystä on tapahtunut, mutta kehitystä on kiihdytettävä, jotta alue on tulevaisuudessa elinvoimainen seutu asua ja yrittää. Suoritettujen kahdeksan asiantuntijahaastattelun pohjalta voidaan todeta, että Kouvolan seudulla ei nykyisellään ole innovaatiojärjestelmää. Kouvolan seudulla on innovaatiojärjestelmän osia, mutta toiminta on hajanaista ja toimijoilla ei ole selkeää kuvaa omasta roolistaan osana kokonaisuutta. Innovaatioiden syntyä ei voi jättää sattuman käsiin, vaan uusien innovaatioiden syntyminen vaatii yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri yritysten ja organisaatioiden välillä. Innovaatiojärjestelmän luomiseen Kouvolan seudulle ei ole yhtä oikeaa ja helppoa tietä. Harmaakorven alueellinen kehitysalustamenetelmä tarjoaa selkeän prosessin kehitystyöhön, mutta onko Kouvolassa tarvittavia resursseja ja osaamista prosessin läpivientiin? Tulisiko lähteä liikkeelle pienistä asioista, yhteisesti määritellyistä käsitteistä, päämääristä ja rooleista. Yhtenä ratkaisuna on Kouvolan seudun innovaatio-ohjelman rakentaminen, jossa nämä määritellään. Ohjelman kehittämisessä on syytä olla mukana mahdollisimman laajalti innovaatiojärjestelmän toimijoita, mutta kehittämisprosessin on syytä olla kevyt. Jo ohjelmaa kehittäessä tarvitaan erilaisia pilot-projekteja ja foorumeita, joiden kautta Kouvolan seudun innovaatiojärjestelmää saadaan kehitettyä ja pikku hiljaa rakennettua luottamusta ja yhteistyötä. Tekemisen kautta tietoisuus toiminnasta ja sen eduista leviää, ja Kouvolan seudun saadaan luotua toimiva alueellinen innovaatiojärjestelmä.

Diagnostiikkayksikön kehittäminen rautatiesovellukseen

Suomessa rautatiellä käytetään muutamia tuhansia sähköisesti ohjattavia vaihteita, joiden toiminta varmistetaan määräajoin tehtävillä huolloilla. Työssä on tutkittu, onko kehitteillä olevalla vaihteenohjaimella mahdollista mitata ja analysoida vaihteen kunnonvalvontaan liittyviä suureita. Tutkimuksessa on tutustuttu rautatietekniikkaan sekä vaihdetta ohjaavaan vaihteenkääntölaitteeseen. Tutkimuksen perusteella on kehitetty sulautettuun järjestelmään perustuva mittaus- ja analysointijärjestelmäsovellus, joka tekee mittauksia, havaintoja ja johtopäätöksiä vaihteen toiminnasta. Mittaukset on suoritettu moottoria ohjaavista johtimista ja mittaustulokset on tallennettu analysointia ja jatkokäsittelyä varten. Ohjelmiston toimintaa on varmistettu mittauksilla sekä laboratorio-olosuhteissa että oikealla vaihteella testausympäristössä. Saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että kehitetyllä laitteistolla on mahdollista toteuttaa vaihdetta diagnosoivia mittauksia riittävän laadukkaasti ja tarkasti. Työssä kehitetty järjestelmäalusta soveltuu käytettäväksi vaihteen diagnostiikan jatkokehittämiselle.

Luottamuksen ilmeneminen alueellisissa yhteistyöverkostoissa

Appearance of trust in regional, co-operative networks In our times, the value of social networks has been widely acknowledged. One can say that it is important for private persons to get networked, whilst it is even a must for companies and organizations in business life. This doctor's thesis examines three co-operative regional networks. Networks are located in Western Uusimaa (Länsi-Uusimaa) region in southernmost Finland, and they had both public organizations and private companies as participants (later called ‘players’). Initially, all of them were co-financed from public funds, and two of them are still operational while writing this. The main target of these networks has been to act as learning networks. The learning network stands for an ensemble of research and development units and workplaces constituting a common forum for learning. The main focus in this study has been on qualitative and structural characteristics of the networks, and how they are relating with intrinsic trust. In addition to the development of trust, it has been studied, at what level organizational learning within the networks takes place, and lastly, what kind of factors facilitate the development of social capital. The theoretical framework for the study is built on analysing trust and social capital. It is a 'mission impossible' to find single definitions for such major concepts. In this study, from the research questions' point of view it has been more relevant to concentrate on the aspects of networking and the relationships between the participating organizations. The total view in this study is very network-centric, and therefore those theories which have similar point of view have been prioritized. Such is the theory about structural holes by Ronald S. Burt (1992). It has been widely applied; especially his views on constraints affecting players in networks. The purpose of this study has not been to create new theories or to analyse and compare thoroughly the existing theoretical trends. Instead, the existing theories have provided the study with conceptual tools, which have been utilized for supporting the empirical results. The aim has been to create an explanatory case study consisting relevant discussion on the relationship between the network characteristics and the appearance of trust. The conceptual categorization for confidence vs. trust created by Niklas Luhmann (1979) is another important theoretical building block. In most cases, co-operation in networks is initiated by people already trusting in each other and willing to work together. However, personal trust is not sufficient in the long run to sustain the co-operation within the network: more abstract systemic trust described by Luhmann must also emerge. In the networks with different structures and at different development phases, these forms of trust appear at different levels. In this study, Luhmann’s systemic trust as a term has been replaced by the concept of 'trust in network as a system'. Structural characteristics of a network (density, centrality, structural holes etc.) have been selected to explain the creation of social capital and trust. The ability to adapt new information is essential for the development of social capital. Qualitative analysis for development phase has been used, and the Learning Network Maturity Test by Leenamaija Otala (2000) and her work have been applied. Thus, the qualitative characteristics and the structural characteristics of the networks are utilized together, when the creation of social capital and appearance of trust are assessed. Social Network Analysis, questionnaires and interviews have been the research methods. Quantitative and qualitative data have been combined. There is a similarity in viewpoints to research data with Extensive Case Study method, in which different cases are searched by exploring various cases and comparing certain common features between them and generic models. Development of trust, social capital and organizational learning has been explained in the study by comparing the networks in hand. Being a case study, it doesn't have targets to provide with general results and findings like conventional surveys. However, in this work phenomena and mechanisms related to them are interpreted from the empirical data. Key finding of this study is that the networks with high structural equality and clear target setting enable building trust to the network as a system. When systemic trust is present, e.g. changes in personnel involved in the co-operation won't hinder the network from remaining operational. On the other hand, if the players are not well motivated to co-operate, if the network is extremely centralized structurally, or if the network has players holding very much more beneficial position compared to the others, systemic trust won't develop: trust tends to remain at the personal level, and is directed to some players only. Such networks won't generate results and benefits to its players, and most probably they won’t live very long. In other words, learning networks cannot solely be based on willingness to learn, but also on willingness to co-operate.

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

Sovellusintegraation toteutus pk-yrityksen projektijärjestelmiin

Tässä diplomityössä käydään läpi lähestymistapoja sovellusintegraatioon ja niiden käyttöä yritysmaailmassa. Sovellusintegraatiolla tarkoitetaan prosessia jolla yhdistetään toimintoja tai tietoa kahdesta tai useammasta sovelluksesta ja luodaan yhtenäinen kokonaisuus toiminnallisuuksia tai tietoa. Sovellusintegraation toteuttamiseksi on olemassa erilaisia lähestymistapoja ja menetelmiä. Näillä prosesseilla pyritään linkittämään kaksi tai useampia sovelluksia toisiinsa. Sovellusintegraation avulla saadaan jo olemassa olevista järjestelmistä tietoa, pystytään hyödyntämään elektronista kaupankäyntiä, saadaan integroituja toimitusketjuja, ja saadaan jaettua tarpeelliset prosessit. Sovellusintegraatio on strateginen lähestymistapa monen tietojärjestelmän yhteensitomiseksi. Tietojen vaihto ja reaaliaikainen toiminta on tärkeää. Sovellusintegraation tuloksena käytettävissä oleva informaatio ja prosessit sisäisten- ja ulkoisten systeemien välillä tuottavat selkeää strategista etua. Työssä toteutettiin kohdeyritykselle järjestelmä jonka avulla voidaan siirtää työtunnit projektinhallintajärjestelmästä taloushallinnon järjestelmään.