Bearing-spesific complications of total hip arthroplasty: characterization and treatment

Hip resurfacing arthroplasty (HRA) and large head metal-on-metal total arthroplasty (LDH MoM THA) gained popularity during the last decade. Adverse reaction to metal debris (ARMD) is a unique complication of metal bearings. ARMD is a complex reaction caused by metal debris from metal-on- metal bearing surfaces and from trunnion corrosion of modular junctions. We analyzed survivorship of 8059 LDH MoM THAs based on data of the Finnish Arthroplasty Register. We found relatively high short-term survivorship for some LDH MoM THAs, but there were remarkable differences between the devices studied. After some alarming reports of failing MoM THAs, we studied the first 80 patients who had received a ReCap-M2a-Magnum implant at our institution and evaluated the prevalence of ARMD. We found a high prevalence of pseudotumors, and, because of this, we discontinued the use of MoM bearings and followed up all patients with a MoM THA. Bone loss due infection, osteolysis or fracture poses a great challenge for reconstructive and fracture surgery. Onlay allografting for both revision and fracture surgery provides mechanical stability and increases bone stock. Bone loss and implant stability must be assessed preoperatively and adequately classified; this provides guidelines for the operative treatment of periprosthetic fractures and revision THA. In our studies on structural allografts union rates were high, although the rates of infections and dislocations were marked. In summary, early results of the use of LDH MoM devices were encouraging. However, the survival of the LDH MoMs varied. The prevalence of adverse reaction to metal debris was high after application of the ReCap-Magnum THA. New implants should be introduced carefully and under close surveillance by University clinics and arthroplasty registers.

Biomarkers, medical treatment and fetal intrapartum surveillance in intrahepatic cholestasis of pregnancy

Intrahepatic cholestasis of pregnancy (ICP) is a pregnancy-specific disorder characterized by maternal pruritus and elevated liver enzymes. It usually begins in the third trimester of pregnancy and resolves spontaneously after delivery. ICP is considered benign for the pregnant woman, but it is associated with an increased risk for unexplained term stillbirth and preterm delivery. There are no specific laboratory markers to diagnose ICP. The diagnosis is currently based on the presence of maternal pruritus and elevated values of alanine aminotransaminases (ALT) and serum bile acids (BA). Recently, ursodeoxycholic acid (UDCA) has been used for treatment. Mechanisms leading to intrauterine fetal death (IUFD) may be multifactorial and are unknown at present. For this thesis, 415 pregnant women with ICP were studied. The aim was to evaluate the value of the liver enzyme glutathione S-transferase alpha (GSTA) as a specific marker of ICP and to assess the effect of maternal UDCA therapy on maternal laboratory values and fetal outcome. The specific markers predisposing the fetus to heart arrhythmia were studied by comparing waveform analysis of fetal electrocardiograms (FECG) during labor in pregnancies complicated by ICP with controls. The levels of maternal GSTA were high and the values correlated with the value of ALT in patients with ICP. UDCA therapy reduced the values of the liver enzymes and alleviated maternal pruritus, but it did not influence maternal hormonal values. Although the newborns experienced an uneventful perinatal outcome, severe ICP was still associated with preterm birth and admission to the neonatal intensive care unit (NICU). There were no significant differences in intrapartum FECG findings between fetuses born to ICP women and controls.

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

TIME ja kumouksellisuuden pelko. Yhdysvaltain kommunistivainot vuosina 1950–1959

Tutkielmassa tarkastellaan miten yhdysvaltalainen TIME-aikakauslehti käsitteli Yhdysvaltain kommunismin vastaista toimintaa artikkeleissaan. Tutkimuksen kohteena ovat aikavälillä 1950–1959 julkaistut TIME-aikakauslehden artikkelit. Tutkimus kertoo, miten lehti uutisoi Yhdysvaltain kommunismi vastaisista toimista, mitkä tahot lehden mukaan olivat merkittäviä toimijoita kommunismin vastaisissa toimissa, kohdistuivatko kommunismin vastaiset toimet lehden mukaan ensisijaisesti yksilöihin vai yhteisöihin ja millaisia kirjoittamisen tapoja lehti käytti kirjoittaessaan kommunismin vastaisesta toiminnasta. Yhdysvaltain kommunismin vastaisia toimia käsitteleviä artikkeleita tarkastellessa on mahdollista saada käsitys TIME-aikakauslehden omasta suhtautumisesta kommunismin vastaisiin toimiin. Samalla artikkeleita tarkastelemalla on mahdollista tehdä huomioita siitä millainen poliittinen ilmasto Yhdysvalloissa vallitsi vuosien 1950–1959 välillä. Tutkimusmetodina tutkielmassa on käytetty historialliskvalitatiivista metodia, jolle kvantitatiivinen aineiston tarkastelu on toiminut apumetodina. Tutkimuksen keskiössä on lehden artikkelien laadullinen analyysi. Tutkimuksen perusteella ilmeni, että lehti hyväksyi kommunismin vastaiset toimet silloin kun ne kohdistuivat Yhdysvaltain kommunistiseen puolueeseen, kommunismiin ideologiana tai rikoksiin syyllistyneisiin kommunisteihin. Toisaalta lehti vastusti sellaisia kommunismin vastaisia toimia, joissa perusteettomien syytösten kautta pyrittiin tuomitsemaan henkilöitä tai yhteisöjä. Lehden mukaan keskeisimmät toimijat kommunismin vastaisissa toimissa olivat senaattori Joseph McCarthy, presidentti Dwight D. Eisenhower, Yhdysvaltain oikeuslaitos sekä liittovaltion poliisi. Merkillepantavaa oli erityisesti se, että TIME-aikakauslehti kykeni osittain nousemaan Yhdysvalloissa 1950-luvulla vallinneen pelon ilmapiirin yläpuolelle ja kriittisesti tarkastelemaan kommunismin vastaisia toimia. Toisaalta lehti antoi paljon tilaa sivuillaan myös toimille, joilla luotiin ja ylläpidettiin pelon ilmapiiriä. Tällaisista toimista keskeisimpiä olivat senaattori McCarthyn toimet, joista lehti kirjoitti laajasti. Tutkimus tuo osaltaan lisävalaistusta Yhdysvaltain 1950-luvun kommunismin vastaisten toimien lehdistön kautta tapahtuvaan tutkimukseen.

Strateginen ennakkovaroitus ja päätöksenteko : haasteet Ukrainan kriisin ennakoinnissa

Ennakkovaroitus on tiedustelun tuote, joka muokkaa päätöksentekijöiden toimintaympäristöymmärrystä valtiollisista uhkista. Ennakkovaroitus pohjautuu vastustajien kyvyn ja tahdon eri osatekijöiden valvontaan ja analysointiin. Diplomityössä tarkastellaan strategista ennakkovaroitusta ja siihen liittyvää päätöksentekoa haasteiden kautta konstruktiivisesta näkökulmasta. Tutkimusongelmana on selvittää mitkä tekijät vaikuttavat ennakkovaroitukseen ja päätöksentekoon sen vaatimista toimenpiteistä. Primäärilähteinä on käytetty kansainvälistä kirjallisuutta, vertaisarvioituja artikkeleita ja suomalaisia tutkimuksia. Aineistosta löytyviä haasteita luokitellaan muodostettuihin tiedustelu- ja päätöksentekoprosessien vaiheisiin. Luokittelun perusteella muodostuvista teemoista tiivistyy tyypillisiä haasteita, joita tunnistetaan Ukrainan kriisin alkuvaiheiden (2013–2014) tapahtumista. Ukrainan kriisin tapahtumia tulkitaan pääosin länsimaisiin tiedotusvälinelähteisiin tukeutuen. Tavoitteena on selittää kriisin ennakointia Ukrainan, Venäjän ja länsimaiden osalta. Ennakkovaroitukselle tyypillisiksi haasteiksi nousivat poliittiset, kulttuurilliset ja hallinnolliset haasteet. Poliittiset haasteet ovat yleensä tiedustelujärjestelmän ulkopuolelta ja ohjaavat erityisesti tiedonhankintaa tai tiedusteluanalyysiä. Hallinnolliset ja kulttuurilliset haasteet painottuvat organisaatioihin. Sisäisten haasteiden ratkaisut ovat yleensä koulutuksellisia tai tiedonhallintaan liittyviä. Päätöksenteolle tyypillisiksi haasteiksi nousivat identiteetti, organisaatioiden ohjaus ja tiedon kompleksisuus. Haasteet rajaavat päätöksenteon rationaalisuutta. Päätöksentekijöiden tulisi keskittyä tavoitteiden hallintaan ja toiminnan koordinointiin. Päätöksentekijöiden ja tiedustelun yhteistyö on avainasemassa koko prosessin ajan. Organisaatioiden ja toimijoiden vaikutus on huomioitava, niin valmisteltaessa päätöksentekoa kuin sitä tutkittaessa. Tutkimuksen perusteella Ukraina ei ennakoinut ulkoista uhkaa. Korkeimman johdon identiteetti ja poliittinen ohjaus, ennen vallanvaihtoa, ovat vaikuttaneet ratkaisevasti ennakointiin. Venäjä ei näytä ennakoineen marraskuun 2013 mielenosoituksia. Niiden lopputulos on ennakoitu, sillä tarpeen ilmettyä, toimenpiteet Krimillä toteutettiin nopeasti. Länsimaiden ennakoinnin haasteet painottuivat kulttuurillisiin ja poliittisiin haasteisiin sekä tiedon eheyteen.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016–2021

Tähän vesienhoitosuunnitelmaan vuosiksi 2016–2021 on koottu tiedot vesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Vuoksen vesienhoitoalueella. Vesienhoitoalueen suuret järvet, kuten Saimaan osa-altaat, Pielinen ja Kalla-vesi, ovat erinomaisessa tai hyvässä ekologisessa tilassa. Erinomaisessa tilassa on 46 % ja hyvässä 44 % järvipinta-alasta. Tyydyttävässä tai tätä heikommassa tilassa ovat etupäässä pienemmät järvet ja ne muodostavat noin kymmenesosan järvipinta-alasta. Jokien kokonaispituudesta erinomaisessa ekologisessa tilassa on 5 % ja hyvässä tilassa 64 %. Tyydyttävässä, välttävässä tai huonossa tilassa on 30 % jokipituudesta. Pintavesien ekologista tilaa heikentää hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maataloudesta, metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta, mutta jossain määrin myös pistekuormituslähteistä kuten yhdyskuntien jätevesistä, teollisuudesta ja turvetuotannosta. Muita paineita ovat hydrologis-morfologiset muutokset kuten kalojen vaellusesteet ja uomien fyysiset muutokset. Hyvässä kemiallisessa tilassa on 70 % järvipinta-alasta ja neljännes jokipituudesta. Hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen esteenä on pääosin elohopea, joka on laajalti peräisin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Vesienhoitoalueella on yhteensä 45 pohjavesialuetta, joilla on merkittävästi pohjaveden laadulle mahdollisesti riskiä aiheuttavaa ihmistoimintaa. Huonossa kemiallisessa tilassa on yhdeksän pohjavesialuetta ja yksi huonossa määrällisessä tilassa oleva pohjavesialue. Pohjavesien tilaa uhkaavat erityisesti asutus ja maankäyttö, pilaantuneet maa-alueet, liikenne ja tienpito, maa- ja metsätalous, maa-ainesten otto sekä kuljetukset maa- ja rautateillä. Rehevyyteen liittyviä parantamistarpeita on koko vesienhoitoalueella painottuen kuitenkin maatalousvaltaisimmille alueille. Hajakuormituksen vähentämiseksi vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty monipuolisia maa- ja metsätaloutta sekä haja- ja loma-asutusta koskevia vesiensuojelutoimia, joilla pyritään erityisesti ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen. Järvikunnostusten toteutusta esitetään eri puolille vesienhoitoaluetta rehevöityneisiin kohteisiin. Useissa vesistöissä on tarvetta parantaa ja elvyttää kalojen luontaista lisääntymistä luomalla vaellusyhteyksiä ja tekemällä virtavesikunnostuksia. Pohjavesien tilan parantamiseksi vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty muun muassa maa-ainestenottoalueiden ja pilaantuneiden maa-alueiden kunnostusta sekä liikennealueiden pohja-vesisuojausten rakentamista ja tiesuolauksen vähentämistä. Pohjavesiä koskevia haittavaikutuksia voidaan parhaiten ennalta ehkäistä maankäytön suunnittelulla sekä neuvonnan ja koulutuksen avulla. Tarkemmat, vesistökohtaiset tiedot toimenpiteistä ja niiden kohdentumisesta löytyvät vesienhoitoalueen toimenpideohjelmista. Esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 238 miljoonaa euroa. Tästä 206 miljoonaa euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavien ja 32 miljoonaa euroa vesienhoidon täydentävien toimenpiteiden osuus. Arviolta 65 järveä ja 28 jokea ei tule toimenpiteistä huolimatta saavuttamaan hyvää ekologista tilaa vielä vuonna 2021. Vastaavasti yhdeksällä pohjavesialueella hyvän kemiallisen tilan ja yhdellä pohjavesialueella määrällisen tilan saavuttaminen tuolloin on epävarmaa. Vesien tila on kuitenkin kohentumassa vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksen myötä.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Etelä-Savon vesienhoidon toimenpideohjelma vuosiksi 2016–2021

Tähän Etelä-Savon vesienhoidon toimenpideohjelmaan vuosiksi 2016–2021 on koottu tiedot vesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Etelä-Savossa. Maakunnan luokitellusta järvipinta-alasta 76 % on erinomaisessa, 17 % hyvässä ja 7 % tyydyttävässä tai tätä heikommassa ekologisessa tilassa. Jokien kokonaispituudesta erinomaisessa ekologisessa tilassa on 21 %, hyvässä tilassa 59 % ja 20 % tyydyttävässä tilassa. Pintavesien ekologista tilaa heikentää ensisijaisesti hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maa- ja metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta. Paikoitellen myös pistemäinen kuormitus heikentää vesien tilaa. Erityisesti jokien tilaa heikentävät myös rakenteelliset tekijät kuten kalojen vaellusesteet ja uomissa tehdyt muutokset. Hyvässä kemiallisessa tilassa on 66 % järvipinta-alasta ja 53 % jokipituudesta. Hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen esteenä on pääosin elohopea, joka on laajalti peräisin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Etelä-Savossa on yhteensä 19 pohjavesialuetta, joilla on merkittävästi pohjaveden laadulle mahdollisesti riskiä aiheuttavaa ihmistoimintaa. Huonossa kemiallisessa tilassa on seitsemän pohjavesialuetta ja yksi huonossa määrällisessä tilassa oleva pohjavesialue. Merkittävimpiä riskinaiheuttajia Etelä-Savon pohjavesialueilla ovat pilaantuneet maa-alueet, liikenne, asutus, yritystoiminta ja maa-ainesten otto. Pintavesien rehevyyteen liittyvät parantamistarpeet painottuvat maatalousvaltaisimmille alueille. Hajakuormituksen vähentämiseksi toimenpideohjelmassa on esitetty monipuolisia maa- ja metsätaloutta sekä haja- ja loma-asutusta koskevia vesiensuojelutoimia, joilla pyritään erityisesti ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen. Järvikunnostusten toteutusta esitetään rehevöityneisiin kohteisiin. Useissa vesistöissä on tarvetta parantaa ja elvyttää kalojen luontaista lisääntymistä luomalla vaellusyhteyksiä ja tekemällä virta-vesikunnostuksia. Pohjavesialueiden tilan säilyttäminen hyvänä ja parantaminen edellyttää useita toimenpiteitä, kuten pilaantuneen maaperän kunnostuksia, vanhoja maa-ainestenottoalueiden kunnostuksia ja tiesuolan käytön rajoituksia. Lainsäädäntöä noudattamalla voidaan parhaiten turvata pohjaveden hyvää tilaa. Esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 63 miljoonaa euroa. Tästä 56 miljoona euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavien ja 7 miljoonaa euroa vesienhoidon täydentävien toimenpiteiden osuus. Kaikissa pinta- ja pohjavesissä ei tulla toimenpiteistä huolimatta saavuttamaan hyvää ekologista tilaa vielä vuonna 2021. Vesien tila on kuitenkin kohentumassa vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksen myötä.

Sedentary behaviour and health with special reference to obesity and fatty liver in early midlife. The Cardiovascular risk in Young Finns Study

Background: Physical inactivity and positive energy balance pose a risk to health. They increase the risk of obesity and associated non-communicable diseases. Recently, also sedentary behaviour has been associated with obesity and non-communicable diseases. Nevertheless, it has been unclear which type of sedentary behaviour is the most harmful. It is also unknown whether the relationship of sedentary behaviour with obesity is truly independent of other factors, for example physical activity and diet. Longitudinal data are limited, and the direction of causality and the mechanism of action are still unknown. Aims: The aim of this study was 1) to identify the type of sedentary behaviour having the strongest association with obesity, 2) to explore the causal relationship of sedentary behaviour and weight increase, and 3) to additionally, investigate the relationship of sedentary behaviour with fatty liver. These were studied in cross-sectional and/or longitudinal settings using data from the Cardiovascular Risk in Young Finns Study. Special emphasis was put on the evaluation of a wide range of other lifestyle factors and risks for obesity and fatty liver. Subjects: 2,060 subjects (aged 33-50 years in 2011, of which 55 % were female) from the Cardiovascular Risk in Young Finns Study participating in follow-ups in 2001, 2007, and 2011. Measures: Self-reported time spent in various types of sedentary behaviour (I), or TV viewing time (I-III). Measured body weight, height and waist circumference (I-III), and genetic variants for high BMI (I). Fasting plasma concentrations of gamma-glutamyltransferase enzyme and triglyceride, calculated Fatty Liver Index (based on gamma-glutamyltransferase and triglyceride concentration, BMI and waist circumference), and the amount of intrahepatic fat measured with ultrasound (III). Self-reported leisure-time physical activity and active commuting, occupational physical activity, energy intake, diet, alcohol consumption, smoking, socioeconomic status, and sleep duration as possible confounders were considered (I-III). Results: TV viewing is the sedentary behaviour type that has the strongest association with obesity. Sedentary behaviour (TV viewing) precedes weight increase, and not the other way around. Sedentary behaviour (TV viewing) is associated with increased risk of fatty liver. Conclusions: Sedentary behaviour (especially high TV viewing time) is associated with increased risks of obesity and fatty liver. Intervention studies are needed to assess whether reduction of TV time would prevent obesity and fatty liver.

Regionalismin narratiivi Suomen puolustusyhteistyössä

Tämän tutkimuksen tiedonintressi syntyy ajatuksesta, että kylmän sodan jälkeisen Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puolustusyhteistyö on sirpaloitunut fyysisesti ja funktionaalisesti laajalle. Tällöin hyötyjen ja haittojen sekä haasteiden ja mahdollisuuksien hahmottaminen on hankalaa. Tutkimuksen referenssinä toimii tutkimusprosessin aikana helmikuussa 2015 julkaistu kokonaisselvitys Suomen turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä. Tämän selvityksen laatiminen kuvastaa Suomen valtiojohdon ymmärrystä tilanteen jonkinlaisesta hajanaisuudesta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan puolustusyhteistyötä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ilmiönä. Tällöin hahmotellaan sen ajatuksellista kehittymistä kylmän sodan päättymisestä tähän päivään. Tämän historiallisen kehityksen kautta luodaan näkymä tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Ilmiötä tarkastellaan teoreettisesti konstruktivistisen regionalismin näkökulmasta, jolloin tutkimusaineisto jäsennellään ”uuden regionalismin” keskeisistä tekijöistä muodostettujen teemojen avulla. Metodologisesti aineistoa tarkastellaan narratologian eli kertomuksellisuuden näkökulmasta. Tällöin ymmärretään, että poliittinen puhunta muodostaa historiallisia tarinoita, joiden kautta voidaan muodostaa Suomen puolustusyhteistyön regionalismin narratiivi. Tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, miten ja miksi Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puolustusyhteistyön regionalismin narratiivissa alueet muodostuvat? Tutkimusongelmaan vastattaessa on nähty alueiden muodostuvan tutkimuksen kysymyksenasettelun kautta. Tällöin alueet ovat näkökulma, joka palvelee sekä teoreettisia että poliittisia tarpeita. Regionalismi on ideoiden, arvojen ja konkreettisten tavoitteiden kokonaisuus, joka ohjaa alueiden muodostumista, ylläpitoa ja muuttamista. Narratologian puolesta taas tutkimuksen keskiössä ei siis ole narratiivi itsessään, vaan sen seuraukset sekä tutkijoille että toimijoille. Tutkimusaineistona ovat Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot vuodesta 1995 vuoteen 2012 sekä tasavallan presidenttien Ahtisaari, Halonen ja Niinistö turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa käsitelleet puheet. Presidenttien puheet täydentävät selontekojen välisiä aikoja lisäten kerronnallisuutta ja historiallisuutta tarinoihin ja narratiiviin. Tutkimuksessa havaittiin, että alueet muodostuvat kansallisen puolustuksen valintojen määrittämänä puolustusyhteistyön tämän hetken toimijoiden sekä tehtyjen merkittävien materiaalihankkeiden lähtömaiden ympärille poliittisesti riittävän ympäripyöreästi. Ympäripyöreys mahdollistaa politiikan tarkentamisen ja suuntaamisen tilanteen muuttuessa, mutta se myös vaatii jatkuvaa alueellistamista eli aktiivista poliittista puhuntaa. Tutkimusaineistosta oli myös löydettävissä epäjohdonmukaisuuksia suhteessa politiikkaan. Näistä merkittävimmät ovat Suomen jatkuvasti muuttuva suhde Euroopan unioniin puolustuksen ulottuvuudessa, muun alueellisuuden epäselvä suhde turvallisuuden saralla puolustusyhteistyöhön sekä Suomen suhde Baltian maihin yhdistettynä puolustusyhteistyön toimijoihin kuten Natoon ja EU:in. Tarkasteltaessa historiallista poliittisen puhunnan kehitystä suhteessa uusimpaan poliittiseen asiakirjaan on puolustusyhteistyössä havaittavissa kasvava epäsuhta politiikan ja käytännön välillä. Tällöin syvenevä yhteistyö vaatii uudenlaisia käytäntöön meneviä poliittisia ratkaisuja. Tästä näkökulmasta historiallinen puhe esimerkiksi mahdollisen avun vastaanottamisen näkökulmasta näyttäytyy ristiriitaisena, kun Suomi ei itse ole poistanut lainsäädännöllisiä esteitä vastavuoroiseen avun antamiseen.

Kartoitus Kaakkois-Suomen jätelietteistä, lietteen tuottajista ja käsittelymenetelmistä

In this thesis the sludge of Southeastern-Finland, the companies which produce sludge and the current methods and those still in development have been surveyed. 85 % of the waste sludge from industry comes from forest industries. The sludge from municipal waste water treatment plants is mostly used as a raw material for bioplants. The sludge from forest industry is mostly incinerated. New circulation methods increase the recycling value of the waste by creating new products but they still lack a full-scale plant. The political pressure from Europe and the politics driven by the government of Finland will drive circular economy forward and thus uplifting the processing options of waste slurries. This work is divided in two parts, first contains the survey and the second contains the experimental part and the operational methods based on the survey. In the experimental part wet hard sheet waste sludge was de-watered with shaking filter and the applications for waste sludge from cellulose factory were considered. The results are, that the wet hard sheet waste sludge can be dewatered to high enough total solids content for the inteded use. Also, the cellulose waste sludge has too high Cd content in almost all of the batches to be used as a land improment.

The effects of derivative use on equity fund performance

Investing in mutual funds has become more popular than ever and the amount of money invested in mutual funds registered in Finland has hit its all-time high. Mutual funds provide a relatively low-cost method for private investors to invest in stock market and achieve diversified portfolios. In finance there is always a tradeoff between risk and return, where higher expected returns can usually be achieved only by taking higher risks. Diversifying the portfolio gets rid some of the risk but systematic risk cannot be diversified away. These risks can be managed by hedging the investments with derivatives. The use of derivatives should improve the performance of the portfolios using them compared to the funds that don’t. However, previous studies have shown that the risk exposure and return performance of derivative users does not considerably differ from nonusers. The purpose of this study is to examine how the use of derivatives affects the performance of equity funds. The funds studied were 155 equity funds registered in Finland in 2013. Empirical research was done by studying the derivative use of the funds during a 6-year period between 2008–2013. The performance of the funds was studied quantitatively by using several different performance measures used in mutual fund industry; Sharpe Ratio, Treynor Ratio, Jensen's alpha, Sortino Ratio, M2 and Omega Ratio. The effect of derivative use on funds' performance was studied by using a dummy variable and comparing performance measures of derivative-users and nonusers. The differences in performance measures between the two groups were analyzed with statistical tests. The hypothesis was that funds' derivative use should improve their performance relative to the funds that don't use them. The results of this study are in line with previous studies that state that the use of derivatives does not improve mutual funds' performance. When performance was measured with Jensen's alpha, funds that did not use derivatives performed better than the ones that used them. When measured with other performance measures, the results didn’t differ between two groups.

Tietokoneohjelmien vakuuskäyttö

Tämä tutkimus käsittelee tietokoneohjelmien tekijänoikeuksien kannalta tärkeimpiä vakuusmuotoja: panttausta, vakuusluovutusta ja yrityskiinnitystä. Tarkastelun kohteena on näiden vakuusmuotojen koko elinkaari perustamisesta selvitykseen tai realisaatioon. Tutkielmani tarkoituksena on arvioida Suomen vakuusoikeudellisia oikeuslähteitä tietokoneohjelmien erityispiirteiden kannalta ja muodostaa sekä reiluja toimintasuosituksia rahoitusjärjestelyjen osapuolille että ehdotuksia nykyisen oikeustilan kehittämiseksi. Tutkimus tarkastelee Suomen oikeutta pääosin de lege lata, mutta se sisältää myös de lege ferenda -näkökulman, johon kuuluu myös oikeusvertailua Ruotsin ja Yhdysvaltojen oikeuteen. Tärkeimmät lähdeteokset tässä tutkimuksessa ovat Erkki Havansin Esinevakuusoikeudet (2. uudistettu painos, 1992), Jarmo Teporan, Janne Kaiston ja Esa Hakkolan Esinevakuudet (2009), Mikko Välimäen Oikeudet tietokoneohjelmistoihin (2. uudistettu painos, 2009), Janne Kaiston Tekijänoikeudesta panttauksen ja ulosmittauksen kohteena (2002), Ilkka Rahnaston Tekijänoikeuden panttaus (1997) ja Jarno Teporan Tekijänoikeuden käyttö vakuutena (2004). Tutkimuksessani totean, että vallitsevan oikeuden mukaan tietokoneohjelmien panttaukseen liittyy aina riski siitä, että järjestely ei sido sivullisia tehokkaan julkivarmistuskeinon puuttuessa. Tämä on harmillista tietokoneiden kasvavan vaihdannallisen arvon vuoksi. Joidenkin kirjoittajien ehdotus vakuusluovutuksesta tekijänoikeuksien vakuuskäytön toteuttamistapana ei ole uskottava ratkaisu tekijänoikeuksien panttauksen julkivarmistusongelmiin, sillä tekijänoikeuksien panttauksen ja vakuusluovutuksen erilainen kohtelu on toistaiseksi huonosti perusteltu. Tekijänoikeuksien panttauksen julkivarmistuksesta on esitetty kaksi ehdotusta, joista vakuuttavampi ei valitettavasti sovellu kovin hyvin tietokoneohjelmien panttaukseen. Se sisältää nimittäin vaatimuksen tekijänoikeuden omistajan taloudellisten oikeuksien rajoittamisesta, mikä estäisi pantatun ohjelman päivittämisen. Tätä parempi vaihtoehto tietokoneohjelmien panttauksen kannalta olisi se, että kirjallinen panttaussopimus toimisi julkivarmistuksena. Parhaiten tietokoneohjelmien ja muiden tekijänoikeuksien panttauksen ongelmat ratkaisisi vapaaehtoinen tekijänoikeusrekisteri, johon tekijänoikeuksiin kohdistuvat vakuusoikeudet voitaisiin merkitä. Tämä vaatisi kuitenkin lainsäädännön uudistamista.

Selonottovelvollisuuden jakautuminen asuinkiinteistön kaupassa

Kiinteistön kaupassa myyjälle on asetettu laaja selonotto- ja tiedonantovelvollisuus kiinteistön ominaisuuksista. Myyjän tulee antaa kiinteistöstä ostajalle kaikki tarvittavat tiedot järkevän ostopäätöksen tekemiseksi. Myyjän tulee myös olla tarkkana antamiensa tietojen oikeellisuudesta, sillä ostajalla ei ole ilman erityistä syytä velvollisuutta tarkastaa myyjän antamien tietojen paikkansapitävyyttä. Myyjä vastaa myös edustajansa antamista tiedoista kuten omistaan. Myyjän laajaa vastuuta kiinteistön ominaisuuksista tasapainottaa kuitenkin ostajan selonottovelvollisuus, jolla on keskeisin merkitys laatuseikkojen osalta. Ostajan tulee tarkastaa kiinteistö ennen kaupantekoa noudattaen sellaista huolellisuutta, jota voidaan edellyttää arvokasta omaisuutta ostettaessa. Mikäli myyjä laiminlyö tarkastusvelvollisuutensa, hän ei saa enää vedota laatuvirheenä sellaiseen seikkaan, jonka olisi voinut havaita huolellisesti suoritetussa ennakkotarkastuksessa. Työssä tutkitaan lainopillisesti sitä, miten yksityishenkilöiden välisessä asuinkiinteistön kaupassa selonottovelvollisuus jakautuu osapuolten välillä. Tutkimusaineistona on käytetty oikeuskirjallisuuden ja korkeimman oikeuden ennakkotapausten lisäksi runsaasti viimeaikaista hovioikeuskäytäntöä. Viime vuosikymmeninä yksityishenkilöiden välisissä asuinkiinteistöjen kaupoissa ovat yleistyneet ennen kaupantekoa tehtävät kuntotarkastukset, joilla pyritään lisäämään kaupan osapuolten tietoa kiinteistön ominaisuuksista ja välttämään myöhempiä riitoja. Yhtenä tehokkaimpana tapana ehkäistä riitoja voidaankin pitää mahdollisimman huolellista selonottovelvollisuuksien täyttämistä. Yleensä riittää, että ostaja suorittaa itse ennen kaupantekoa kaupan kohteella ennakkotarkastuksen. Kaikkein korostunein ostajan ennakkotarkastusvelvollisuus on iäkkäiden ja peruskorjaamattomien rakennusten osalta. Mikäli ostaja havaitsee ennen kaupantekoa jonkin epäilystä herättävän seikan, syntyy ostajalle velvollisuus tutkia tarkemmin seikan merkitystä. Ostaja voi joutua tällöin turvautumaan myös asiantuntijan apuun. Oikeuskäytännössä ostajan selonottovelvollisuutta on toisinaan arvioitu varsin ankarin kriteerein, jopa niin, että ostajan on edellytetty ulottavan ennen kaupantekoa tehdyn ennakkotarkastuksensa koskemaan myös rakenteita rikkovia tutkimuksia. Oikeuskäytännössä on kuitenkin useimmiten katsottu, että jollei kuntotarkastuksessa ole nimenomaisesti havaittu riidan kohteena olevaa vauriota tai suositeltu riskihavainnon perusteella tehtäväksi lisätutkimuksia, on ostaja voinut luottaa siihen, ettei hänen tarvitse ryhtyä ainakaan rakenteita rikkoviin lisätutkimuksiin. Vastuunjakoa koskevat maakaaren säännökset ovat muotoilultaan väljiä ja niiden tarkemman sisällön määrittely on jätetty oikeuskäytännön varaan. Viime kädessä tuomioistuinten ratkaistavaksi jääkin yksittäistapausten tosiseikkojen perusteella se, kummalle kaupan osapuolelle riski kaupan kannalta merkityksellisen seikan selvittämisestä on kuulunut. Asiasanat: Kiinteistökauppa, kiinteistön kauppa, asuinkiinteistö, selonottovelvollisuus, ennakkotarkastus, tiedonantovelvollisuus, kuntotarkastus, riskinjako, laatuvirhe, virhevastuu, kunnianvastainen ja arvoton menettely, törkeä huolimattomuus.

Carriage of herpes simplex virus and human papillomavirus in oral mucosa is rare in young women: a long-term prospective follow-up

Herpes simplex -virus 1 (HSV-1) ja ihmisen papilloomavirus (HPV) infektoivat suun epiteelisoluja. Useimmissa tapauksissa näiden virusten infektio on kliinisesti oireeton. Suun limakalvojen oireeton HPV-infektio on aikuisilla yleinen, ja valtaosa näistä infektioista ovat ohimeneviä ja vain pieni osa johtaa krooniseen HPV-infektioon. Krooninen HPV-infektio lisää riskiä epiteelisolujen transformoitumiseen kohti syöpäsolua. HPV infektio ei ole yksinään riittävä aiheuttamaan syöpäsolun, vaan siihen tarvitaan myös muita riskitekijöitä.. Muut infektiot, kuten esimerkiksi HSV-1-infektio saattaa olla yksi näistä riskitekijöistä. Tämän syventävän opinnäytetyön tutkimuksen tavoitteena oli selvittää HSV-1-infektion esiintymistä naisten suun limakalvonäytteissä kuuden vuoden seurannassa. Toinen tavoitteemme oli selvittää HSV-1 ja HPV -yhteisinfektion esiintymistä suun epiteelisoluissa, erityisesti naisilla joilla havaittiin suun krooninen HPV-infektio. Tämä tutkimus on osa kuusivuotista seurantatutkimusta (Finnish Family HPV -tutkimus), joka suunniteltiin selvittämään HPV-infektioiden dynamiikkaa ja riskitekijöitä 329 suomalaisperheessä. Suun limakalvoilta otettiin harjausnäyte ennen synnytystä ja kuusi kertaa synnytyksen jälkeen kuuden vuoden aikana. Näytteistä eristettyä DNA:ta oli saatavilla riittävästi HSV-1-analyysiä varten yhteensä 304 naiselta (keski-ikä 25.6 vuotta). Kaikkiaan tutkittavia näytteitä oli 1,873, joista HSV-1:n esiintyminen tutkittiin käyttäen kvantitatiivista PCR:ää. Lisäksi epävarmat PCR-tulokset varmistettiin PCR-tuotteen Southern Blot hybridisaatiolla. HSV-1 tuloksia verrattiin aikaisemmin saatuihin HPV-tuloksiin. Suun limakalvonäytteistä 2.2% oli HSV-1-positiivisia ja 19.6% oli HPV-positiivisia. Yhteensä 11.8%:lla äideistä suunäyte oli HSV-1-DNA -positiivinen ainakin kerran seurannan aikana. HSV-1 ja HPV -yhteisinfektio löydettiin vain neljältä äidiltä. Suurin osa äideistä, jotka olivat HSV-1-positiivisia ennen syntymää, pysyivät HSV-1-positiivisina myös synnytyksen jälkeen. Kolmella naisella todettiin persistentti HPV-16 infektio ja kahdella heistä oli samanaikainen HSV-1 infektio. Tuloksemme osoittaa, että HSV-1:n ja HPV:n esiintyminen yhtä aikaa nuorten naisten suun limakalvolla on harvinaista. On suositeltavaa, että yhteisinfektion omaavia äitejä seurataan myös tulevaisuudessa, sillä HSV-1-infektio saattaa olla yksi riskitekijä suun limakalvon malignissa muutoksessa kroonisen HPV-infektion yhteydessä.

Cool Cats Don’t Dig the Squares” - The New York Times ja beat-sukupolvi, opiskelijamellakat ja hipit vuosina 1952-1969

Beat-sukupolvi, opiskelijoiden poliittinen aktiivisuus ja hipit olivat tunnettuja ilmiöitä Yhdysvalloissa 1950- ja 1960-luvuilla. Ilmiöillä oli paljon yhteistä ja ne vaikuttivat toisiinsa merkittävästi. Tätä yhteyttä ei aina tuoda esiin. Tämä tutkielma tuo esiin sen, miten The New York Times kirjoitti ilmiöistä. Tutkimus kertoo myös, miten The New York Times yhdistää ilmiöt keskenään. Sen lisäksi tulee esiin The New York Timesin näkemys ilmiöiden taustoista suhteessa nuorisokulttuuriin. Tutkimuksen kohteena on The New York Timesin lehtiartikkeleita vuosilta 1952-1969. Tutkimuksen pääkysymykset ovat: Miten The New York Times suhtautui beat-sukupolveen ja nuorisokulttuurin muutokseen? Miten The New York Times suhtautui yliopisto-opiskelijoihin ja heidän suhteeseensa nuorisokulttuurin muutokseen sekä miten The New York Times näkee hippien muuttavan yhteiskuntaa? Ensimmäistä pääkysymystä tarkastelen kahden alakysymyksen kautta: Miten beat-sukupolven synty esitetään The New York Timesissa, ja toisaalta millaisen kuvan The New York Times antaa beat-sukupolven vaikutuksesta nuorisoon? Toista pääkysymystä käsittelen kysymällä: Miten The New York Times näki nuorten poliittisen vaikuttavuuden nousun ja miten lehti suhtautui ajanjakson yliopistomellakoihin?. Kolmannessa luvussa tarkastelen pääkysymystä kysymällä: Keitä hipit olivat, ja olivatko hipit poliittisesti aktiivisia vai ei? Tutkimuksesta selviää, että The New York Times pyrkii kuvaamaan ilmiöitä mahdollisimman objektiivisesti. Lehti antaa ilmiöitä kuvatessa asioihin hyvin perehtyneiden henkilöiden esittää ilmiö. Sen jälkeen lehti antaa lukijoiden ja muiden asiantuntijoiden kommentoida. The New York Times näkee näiden ilmiöiden yhteyden ja se tulee voimakkaasti esille laajoissa artikkeleissa. Lyhyemmissä uutisissa yhteyttä ei aina näe, ja terminologia on yleistävämpi, tekstin eri tarkoitusperän takia. Kaiken kaikkiaan The New York Times tuo esiin mahdollisimman vähän moralisoivaa kuvaa ilmiöistä ja tuo esiin niiden keskinäisiä suhteita. Tuloksista näkee, että The New York Times on arvoiltaan vapaamielinen lehti, joka uutisoi, näiden aiheiden perusteella, kattavasti koko Yhdysvaltoja koskevista tapahtumista.