Antipredator behavior and cue recognition by multiple Everglades prey to a novel cichlid predator

Novel predator introductions are thought to have a high impact on native prey, especially in freshwater systems. Prey may fail to recognize predators as a threat, or show inappropriate or ineffective responses. The ability of prey to recognize and respond appropriately to novel predators may depend on the prey’s use of general or specific cues to detect predation threats.We used laboratory experiments to examine the ability of three native Everglades prey species (Eastern mosquitofish, flagfish and riverine grass shrimp) to respond to the presence, as well as to the chemical and visual cues of a native predator (warmouth) and a recentlyintroduced non-native predator (African jewelfish). We used prey from populations that had not previously encountered jewelfish. Despite this novelty, the native warmouth and nonnative jewelfish had overall similar predatory effects, except on mosquitofish, which suffered higher warmouth predation. When predators were present, the three prey taxa showed consistent and strong responses to the non-native jewelfish, which were similar in magnitude to the responses exhibited to the native warmouth. When cues were presented, fish prey responded largely to chemical cues, while shrimp showed no response to either chemical or visual cues. Overall, responses by mosquitofish and flagfish to chemical cues indicated low differentiation among cue types, with similar responses to general and specific cues. The fact that antipredator behaviours were similar toward native and non-native predators suggests that the susceptibility to a novel fish predator may be similar to that of native fishes, and prey may overcome predator novelty, at least when predators are confamilial to other common and longer-established non-native threats.

Implementation of service -learning in higher education courses: Perceptions of faculty

This study examined the motivation of college and university faculty to implement service-learning into their traditional courses. The benefits derived by faculty, as well as those issues of maintenance, including supports and/or obstacles, were also investigated in relation to their impact on motivation. The focus was on generating theory from the emerging data. ^ Data were collected from interviews with 17 faculty teaching courses that included a component of service-learning. A maximum variation sampling of participants from six South Florida colleges and universities was utilized. Faculty participants represented a wide range of academic disciplines, faculty ranks, years of experience in teaching and using service-learning as well as gender and ethnic diversity. For data triangulation, a focus group with eight additional college faculty was conducted and documents, including course syllabi and institutional service-learning handbooks, collected during the interviews were examined. The interviews were transcribed and coded using traditional methods as well as with the assistance of the computerized assisted qualitative data analysis software, Atlas.ti. The data were organized into five major categories with themes and sub-themes emerging for each. ^ While intrinsic or personal factors along with extrinsic factors all serve to influence faculty motivation, the study's findings revealed that the primary factors influencing faculty motivation to adopt service-learning were those that were intrinsic or personal in nature. These factors included: (a) past experiences, (b) personal characteristics including the value of serving, (c) involvement with community service, (d) interactions and relationships with peers, (e) benefits to students, (f) benefits to teaching, and (g) perceived career benefits. Implications and recommendations from the study encompass suggestions for administrators in higher education institutions for supporting and encouraging faculty adoption of service-learning including a well developed infrastructure as well as incentives, particularly during the initial implementation period, rewards providing recognition for the academic nature of service-learning and support for the development of peer relationships among service-learning faculty. ^

Epistemologías culturales del Caribe: modelos conceptuales metafóricos en el ensayo caribeño del siglo XX

El Caribe ha sido reconocido por considerarse una pluralidad de espacios que simultáneamente son solo uno. Contrario al contexto de su fragmentada geografía, su segregada historia colonial y su diversidad racial y lingüística, los intelectuales caribeños han establecido puentes de unidad cultural con la intención de configurar una identidad pan-caribeña. Por consiguiente, los ensayistas del siglo XX se enfrentan a la necesidad de examinar críticamente los factores que formulan sus respectivas identidades, en contraste con aquellas tradicionalmente impuestas bajo el discurso colonial y metropolitano. Desde el tercer cuarto del siglo, pensadores como Aimé Césaire (1913-2008), Fernando Ortiz (1881-1969), Fidel Castro (1926-), George Lamming (1927-), Kamau Brathwaite (1930-), Juan I. Jiménes-Grullón (1903-1983), Hubert Devonish (1953-), Edouard Glissant (1928-2011), Antonio Benítez-Rojo (1931-2005), Arcadio Díaz Quiñones y Maryse Condé (1937-), entre otros, cuestionan el sistema colonial, los procesos étnicos y las propuestas lingüísticas, relacionándolos con conceptos tales como la hibridez, el sincretismo, la transculturación y la heterogeneidad. Estas teorías culturales, de alguna manera, reescriben ideas antecedentes en reacción a discursos hegemónicos previos como consecuencia de los cambios políticos que trajeron las guerras de independencia en América Latina durante el siglo XIX. En mi tesis demuestro que estos planteamientos delinean un mapa de modelos epistemológicos de la cultura del Caribe. Para indicar que estas propuestas constituyen metáforas que muestran una consciencia cultural, las proposiciones acerca de la cultura de Jorge Luis Borges (1899-1986) y Hayden White (1928-) sirven como marco teórico apropiado. Así, a través de las representaciones literarias ensayísticas de los modelos metafóricos de la cultura caribeña, este trabajo redefine algunos aspectos importantes de la identidad cultural vis a vis la mirada parcial que usualmente se utiliza para estudiar el archipiélago antillano. Igualmente, incluso aunque estos modelos proponen una representación metafórica de la cultura pan-caribeña, la construcción de un modelo del Caribe puede ser utilizado en otras regiones y espacios culturales en el contexto de la globalización, ya que elucida una gnoseología cultural que sirve para describir distintas realidades globales.

Faunal evidence for a difference in clothing use between Neanderthals and early modern humans in Europe

MC is grateful to Karen Lupo and Brian Codding for the invitation to participate in the symposium honouring Jim O’Connell at the 2015 annual meeting of the Society for American Archaeology in San Francisco, and for the invitation to contribute to this special issue of the Journal of Anthropological Archaeology. We thank Conrad Brimacombe, Kate Britton, Keith Dobney, Mana Dembo, Marina Elliott, Ian Gilligan, Brian Hayden, Trenton Holliday, Vance Hutchinson, Steve Kuhn, Dana Lepofsky, Lee Lyman, Luseadra McKerracher, Kim Plomp, Bernard Wood, and an anonymous reviewer for their comments on earlier versions of this paper. Ian Gilligan’s comments in particular resulted in major changes to the interpretation of the results. MC is supported by the Social Sciences and Humanities Research Council of Canada, the Canada Research Chairs Program, the Canada Foundation for Innovation, the British Columbia Knowledge Development Fund, and Simon Fraser University. LT work on the study reported here was supported by the Social Sciences and Humanities Research Council of Canada (award no. 755-2011-0406). We are grateful to all these funding bodies. Last but not least, MC would like to express his gratitude to Jim O’Connell for his friendship and guidance over nearly 20 years. Thanks Jim. You’re the dog’s bollocks.

Creative Destruction: Towards a Theology of Institutions

A theology of institutions is dependent upon an imagination sparked by the cross and shaped by the hope of the resurrection. Creative destruction is the institutional process of dying so that new life might flourish for the sake of others. Relying upon the institutional imagination of James K.A. Smith, the institutional particularity of David Fitch, and L. Gregory Jones’ traditioned innovation, creative destruction becomes a means of institutional discipleship. When an institution practices creative destruction, it learns to remember, imagine, and be present so that it might cultivate habits of faithful innovation. As institutions learn to take up their cross a clearer telos comes into view and collaboration across various organizations becomes possible for a greater good. Institutions that take up the practice of creative destruction can reimagine, reset, restart or resurrect themselves through a kind of dying so that new life can emerge. Creative destruction is an apologetic for an institutional way of being-in-the-world for the sake of all beings-in-the-world.

Fiction and reality in "The Kindly Ones" of Jonathan Littell

This paper studies the novel The Kindly Ones, whose main plot charts the anguished memories of a Nazi officer. The reader of this novel is plunged into the harshest atrocities of the Holocaust and WWII, as these are recounted by a perverse conscience who is unmoved by the most terrible actions. Fiction and reality are contrasted in the novel against the framework of history writing and the subsequent debates sparked by historical elaboration. This novel perceptively captures historical truth, thus calling for critical attention upon the collective responsibility which will prevent the repetition of events.

Archaeology, Architecture and Digital Adaptation: Developing a GIS for Archaeological Excavation on Crete

This paper is not about the history or archaeology of Priniatikos Pyrgos per se. Rather, it is a review of how the site was recorded using both traditional survey and planning techniques and digital approaches applied through a Geographical Information System (hereafter GIS) during the 2007 through 2010 seasons. Earlier work at the site will necessarily be reviewed, specifically the geophysical survey work of the Istron Geoarchaeological Project and the excavations by Hayden and Tsipopoulou between 2005 and 2006, and regional survey work by Hayden and colleagues in the Vrokastro region (Hayden, this volume, 1999, 2004; Sarris et al. 2005; Shahrukh et al. 2012). The digitisation and incorporation of the latter into the project GIS will be explored in some detail.

E-cigarette puffing patterns associated with high and low nicotine e-liquid strength: effects on toxicant and carcinogen exposure

Contrary to intuition, use of lower strength nicotine e-liquids might not offer reduced health risk if compensatory puffing behaviour occurs. Compensatory puffing (e.g. more frequent, longer puffs) or user behaviour (increasing the wattage) can lead to higher temperatures at which glycerine and propylene glycol (solvents used in e-liquids) undergo decomposition to carbonyl compounds, including the carcinogens formaldehyde and acetaldehyde. This study aims to document puffing patterns and user behaviour associated with using high and low strength nicotine e-liquid and associated toxicant/carcinogen exposure in experienced e-cigarette users (known as vapers herein).

Lasten vetoomus pysyvän rauhan puolesta. Hiroshimalaisten lasten ja nuorten muistelmat atomipommi-iskun jälkeiseltä ajalta ja iskun vaikutus heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta vuonna 1951

Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdyin siihen, miten hiroshimalaiset lapset ja nuoret kuvasivat muistelmissaan Hiroshiman atomipommi-iskun jälkeistä aikaa, ja miten iskun nähtiin vaikuttaneen heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta. Lähestyin aihetta muistitietotutkimuksen metodin kautta. Alkuperäisaineistonani käytin Arata Osadan kokoamaan muistelmateosta Children of the A-Bomb: Testament of the Boys and Girls of Hiroshima, joka pitää sisällään 105 lasten ja nuorten kirjoittamaa muistelmaa atomipommi-iskun jälkeisestä ajasta vuonna 1951. Ajallisesti tutkielmani rajautuu lasten kuvaamaan kuuteen vuoteen atomipommi-iskusta kirjoitushetkeen, sekä muistelmissa kuvattuun tulevaisuuteen. Pääpaino on kuitenkin vuodessa 1951. Teos edustaa japanilaista toisen maailmansodan jälkeistä sodan vastaista kirjallisuutta, jonka motiivina on rauhanaatteen edistäminen. Muistelmateoksesta on nähtävissä, kuinka lapset tulkitsevat iskun jälkeistä nykyisyyttä oman selviytymisensä kautta. Monet nuorimmista lapsista kuvasivat kokemaansa kiitollisuuden tunnetta auttajaa kohtaan, kun taas vanhempien lasten muistelmissa kuvataan enemmän itse avunantoa. Vanhemmat lapset olivat useammin poissa kotoa ja vailla vanhempiensa turvaa, joten he joutuivat tekemään itsenäisempiä päätöksiä. Selviytyminen herätti niin kiitollisuutta, mutta myös ahdistusta ja tarvetta perustella omaa selviytymistään. Muistelmista on myös havaittavissa japanilaisen historiantulkinnan murrosvaihe. Sodan jälkeinen miehityspolitiikka opetti japanilaisia syyttämään imperialistista hallitusta sodasta, ja toisaalta kielsi Yhdysvaltojen ja atomipommien käytön kritisoinnin. Kuitenkin sensuurin loputtua myös Yhdysvaltoja kohtaan alkoi esiintymään kritiikkiä. Lasten muistelmissa onkin nähtävissä vaihtelevia tapoja kommentoida atomipommi-iskun syitä ja seurauksia. Menneisyyden ja nykyisyyden tulkinnan ohella muistelmissa on nähtävissä myös lasten ja nuorten käsityksiä tulevaisuudesta. Tulevaisuuden käsityksiin vaikutti erityisesti kylmän sodan epävakaa konteksti, joka nosti esiin uuden sodan pelon. Lisäksi muistelmissa oli myös nähtävissä normaalin arjen pelkoja, kuten kiusaamista. Toisaalta moni koki päässeensä yli menneisyyden traumasta ja pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan tulevaisuuteen rauhaa edistävästi.

Vanhempien näkemys lasten ja nuorten toiminnasta verkkopalveluissa

Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisia näkemyksiä vanhemmilla on lasten verkko-ostopyyntöihin ja asiakaskokemuksiin nuorten suosimissa verkkopalveluissa. Erityisesti huomio kiinnitetään laaja-alaisesti vanhempien tuntemuksiin digitaalisen kulttuurin ja ihmistieteiden lähtökohdista. Tutkimuksen keskiössä ovat peruskoulua suorittavien 7–15-vuotiaiden lasten vanhemmat. Primääritutkimusaineisto koostuu touko-kesäkuussa 2015 toteutetusta kyselytutkimuksesta, johon vastasi 69 vanhempaa ja huoltajaa. Hypoteesini oli, että lapset pyytävät huoltajiaan ostamaan ja lataamaan verkosta usein tavaroita, palveluita ja pelejä. Tämä kuitenkaan ei osoittautunut tutkimukseni mukaan olevan arkipäivää, vaan lapset pyytävät hyvinkin maltillisesti huoltajilta mitään verkosta. Tutkimukseni mukaan verkko-ostopyynnöillä ja -ostamisella nähtiin enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunnetiloja lasten ja vanhempien yhteistyön ja yhteisöllisyyden kannalta. Lasten ja nuorten maailma onkin yhä verkottuneempaa mobiiliteknologian myötä. Mediakulutuksen suhteen lasten tärkeimmäksi medialaitteeksi nousikin älypuhelin kaikissa ikäryhmissä. Tutkimuksessa korostui vahvasti vanhempien turhautuminen nuorten verkon viihdekäyttöön ja erityinen huoli korostui ajallisesti käytettyyn aikaan verkossa.

”Ei kaikille samalla kauhalla syötetä” Koulutulokkaiden valmiudet esi- ja alkuopettajien näkökulmasta

Esiopetuksella pyritään luomaan tasa-arvoiset lähtökohdat kouluun siirtymiselle. Esiopetuksen muuttuminen velvoittavaksi parantaa näitä lähtökohtia, koska tällöin kaikki koulutulokkaat ovat osallistuneet esiopetukseen. Esiopetuksella on suuri merkitys lapsen elämässä. Siellä lapsi saa oppia asioita leikin kautta sekä harjoitella koulussa tarvittavia taitoja, joista tärkeimpiä ovat sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Siirtyminen esiopetuksesta alkuopetukseen on iso askel sekä lapselle että hänen perheelleen. Helpottaakseen tämän ison askeleen ottamista, lapset käyvät tutustumassa kouluun etukäteen. Onnistuneeseen kouluun siirtymään päästään yhteistyöllä, jota tulisi tehdä niin esi- ja alkuopetuksen välillä kuin lapsen vanhempienkin kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esi- ja alkuopettajien näkemyksiä koulutulokkaiden valmiuksista ja sitä, millainen esiopetus tukee näitä valmiuksia. Tutkimusta varten haastateltiin neljää lastentarhanopettajaa, jotka työskentelevät koulun yhteydessä sijaitsevissa esiopetusyksikössä ja neljää luokanopettajaa, jotka työskentelevät alkuopetuksessa. Koulutulokkaiden valmiuksia käsiteltäessä, tutkimuksessa esiin tuli erityisesti lasten sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Lasten tulisi kouluun tullessa pystyä tekemään tehtäviä sekä yksin että ryhmässä ja keskittymään pieniin tehtäviin. Erot lastentarhanopettajien ja alkuopetuksessa työskentelevien luokanopettajien näkemyksissä olivat melko vähäisiä. Tuloksissa esille tuli myös se, että kouluvalmiuksia tukeva esiopetus on lähtöisin lapsen omista kiinnostuksen kohteista, huomioi lapsen yksilöllisesti sekä tukee lapsen myönteisen oppimiskäsityksen muodostumista.

Luokanopettajien näkemyksiä koulupäivän liikunnallistamisesta.

Liikunnalla on lukuisia vaikutuksia lasten ja nuorten terveyteen. Koulu tavoittaa kaikki lapset ja nuoret, joten se on tärkeä liikunnan edistämisen paikka. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää luokanopettajien näkemyksiä liikunnan lisäämisestä koulupäivään. Lisäksi analysoidaan, miten luokanopettajat pystyvät muokkaamaan koulun toimintakulttuuria liikunnallisemmaksi ja mitkä tekijät ovat yhteydessä heidän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa toimintakulttuuriin. Tutkimuksen kohdejoukko koostuu Turun seudun alakoulujen luokanopettajista. Tutkimukseen osallistui 50 opettajaa, joista 39 on naisia ja 11 miehiä. Opettajista 33 oli osallistunut Liikkuva koulu-hankkeeseen ja 17 ei ollut osallistunut. Tutkimus on lähestymistavaltaan kvantitatiivinen. Aineiston kerääminen toteutettiin internet-kyselyllä marras-joulukuussa 2015. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä käytimme opettajakyselyä. Kysymykset olivat pääosin monivalintakysymyksiä, joista opettajat valitsivat parhaiten omaa näkemystään kuvaavan vaihtoehdon. Tulosten mukaan koulupäivän liikunnallistaminen koettiin tärkeäksi ja Liikkuva koulu -hanketta pidettiin hyödyllisenä. Selkeä ero havaittiin opettajakyselyn mukaan Liikkuvien koulujen ja Ei-liikkuvien koulujen välillä koulupäivän liikunnallistamisen määrässä. Sekä Liikkuvien että Ei-liikkuvien koulujen luokanopettajat kokivat pystyvänsä vaikuttamaan koulun toimintakulttuurin liikunnallistamiseen sopivasti ja heille on tarjottu siihen riittävät tiedot. Suurin osa luokanopettajista oli kiinnostunut lisätiedoista. Kiire ja heikko motivaatio olivat suurimmat syyt koulupäivän liikunnallistamisen vähäisyydelle.

”Vu-huu, vu-huu Pikkuveli! Nyt surffataan täällä ylhäällä!” Lastenkirjallisuuden käsittely haastattelun ja sadutuksen menetelmillä osallisuuden näkökulmasta

Tässä tutkimuksessa selvitettiin minkälaista tietoa haastattelu ja sadutus antavat lasten kokemuksesta lastenkirjallisuudesta ja miten nämä tiedonhankintatavat näyttäytyvät suhteessa lapsen osallisuuteen. Kielellisten taitojen perusteella tutkimuskohteeksi valittiin esikouluikäiset lapset. Tutkimuksen otos oli yhden kokopäiväryhmän esikoululaiset, joista neljä viidestä halusi olla mukana tutkimuksessa. Lapsille luettiin pienryhmässä kirja Pikkuveli ja Katto-Kassinen. Tämän jälkeen heidät haastateltiin ja sadutettiin. Aineisto järjestettiin sisällönanalysointimenetelmin. Haastattelu toi näkyväksi lapsen muistia ja ymmärrystä kirjan henkilöistä ja tapahtumista. Sadutuksessa näkyi enemmänkin lapsen intuitio kirjasta ja sen päähenkilön hahmosta. Sadutuksen kautta lapset ilmaisivat positiivisia mielikuviaan kirjasta, kun taas haastattelu toi esiin laajemman skaalan kirjan sisäisistä skeemoista. Sadutus menetelmänä on osallistavampi kuin haastattelu, mutta molemmissa menetelmissä osallisuuden aste riippuu lapsen tietoisuudesta taustalla vaikuttavasta ajatusmaailmasta. Miksi tätä tehdään ja kuka on päättänyt minun osallistumisestani toimintaan? Tutkimusta tehdessä selkeni myös, että molemmat tavat voivat olla monella eri osallisuuden tasolla, riippuen juuri vastauksista aiempiin kysymyksiin. Myös lapsen ollessa tilanteessa toimijana, voi osallisuuden taso muuttua riippuen lapsen tai tilanteen kehittymisestä.