Adoption and Usability of Online Pharmacies for Purchasing Prescription Medicines

The study examines customers’ perceptions of purchasing prescription medicine from online pharmacies. The main purpose is to find determinants affecting the adoption of online pharmacies, and to consider the role of usability in the adoption process. The theoretical part of the paper provides the overlook on adoption constructs and their relations. In addition, usability factors used in prior studies are presented, as well as how they have been connected to IS adoption research. The specialties of Finnish pharmacy business and the requirements set to online pharmacies are also discussed. The empirical part of the study is conducted with the qualitative approach. Four respondents were interviewed and observed while they tried online pharmacies. The data gathered indicates respondents’ initial beliefs toward the service, perceptions of the usability, and the changes in the perceptions and beliefs after using online pharmacies. The results indicate that usability factors and adoption determinants are interrelated. Usability influences perceived ease of use, which affects both perceived usefulness and behavioral intention. Regulations restrict the design of online pharmacies, which has affect on the both the perceived ease of use and perceived usefulness, and thus the whole adoption process.

Yhdysvaltalaisten taktisten lentokoneiden taistelunkestävyys Vietnamin sodassa

Tutkimuksessa käsitellään Vietnamin sotaa, ja sodassa käytettyjen taktisten lentokoneiden taistelunkestävyyttä. Vietnam muutti ilmasodankäynnin luonnetta. Se on ensimmäinen sota, jossa käytettiin ilmatorjuntaohjuksia ja elektronista häirintää tutkia kohtaan, lisäksi se muutti radikaalisti Yhdysvaltojen ilmasodankäynnin taktista näkökulmaa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin taistelunkestävyyden kehitystä seuraavista osa-alueista: voimankäytön säädökset, lentokoneiden ja erityisesti niiden järjestelmien kehittyminen, elektroninen vai-kuttaminen ilmapuolustukseen, sekä ilmataistelutaktiikoiden muutokset. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on: ”Miten Yhdysvaltojen taktisten lentokoneiden taistelunkestävyys ke-hittyi Vietnamin sodassa?” Alatutkimuskysymyksiä ovat: 1. Miten voimankäytön säädökset vaikuttivat ilmataisteluun? 2. Miten järjestelmiä kehitettiin sodan aikana? 3. Miten elektronista vaikuttamista hyödynnettiin koneiden selviytymisen parantamiseksi? 4. Miten hyökkäyskokoonpanoja ja taktiikoita muutettiin sodan aikana? 5. Millainen oli lentokoneiden uhka taistelukentällä ja miten näiden uhkien vaikutusta pyrittiin minimoimaan? Tutkimuksessa käytettiin päämenetelmänä sisällön analyysiä. Kyseessä oli perinteinen historiantutkimus, jossa tehdään johtopäätöksiä lähdeaineiston pohjalta. Tutkimuksen perusteella havaittiin voimankäytön säädösten asettamat rajoitteet ja niiden raukeamisen jälkeinen nopean reagointikyvyn kehittyminen, konekaluston kehittäminen taistelukokemusten pohjalta, elektronisen vaikuttamisen suuri merkitys suojauduttaessa ilmatorjuntaa vastaan, lentomuodostelmien hyödyntäminen hämäämisessä ja omien lentoko-neiden vahvuuksien hyödyntäminen ja vihollisen nopea reagointi muutokseen.

Sotaa vai taistelua terrorismia vastaan? Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton terrorismin vastaisen toiminnan diskurssien analyysi

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Syyskuun 11. päivä 2001 terroristi-iskut lisäsivät länsimaiden panostusta terrorismin vastaiseen toimintaan merkittävästi. Yhdysvallat julistivat sodan terrorismia vastaan muiden länsimaiden ja yhteisöjen kuten EU:n ja Naton tuella. Merkittävää on, että Yhdysvaltojen sodanjulistus terrorismia vastaan on aiheuttanut historiallisessa kontekstissa ristiriitoja transatlanttisessa turvallisuusympäristössä. Erityisesti EU on suurimpien jäsenvaltioiden, kuten Ranskan ja Saksan, johdolla vastustanut Yhdysvaltojen toimenpiteitä, kuten Irakin sotaa. EU on nähnyt Yhdysvaltojen toimet kansainvälisten lakien ja erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisina. Tätä näkemystä on osiltaan tukenut Nato, joka ei ole osallistunut hyökkäyksellisiin operaatioihin, vaan on muodostanut toimintamallin, jossa kriisinhallinnan ja terrorismin vastaisen toiminnan periaatteet sekoittuvat. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Natossa vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Diskurssien määrittämisen kautta on mahdollista arvioida, millä tavoin Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton terrorismin vastainen politiikka on vaikuttanut transatlanttiseen turvallisuusajatteluun ja -käytäntöihin ja samalla Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton välisiin suhteisiin. Samalla syntyy käsitys siitä, miten toimijat ovat rakentaneet käsityksensä terrorismista uhkana, vaarana tai riskinä ja miten toimijoiden terrorismin vastaisen toiminnan päädiskurssit ovat rakentaneet toimijoiden identiteettejä turvallisuustoimijoina. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä yksityisiä ja yhteisiä tulkintoja alueelliseen ja kansainväliseen turvallisuusympäristöön vaikuttavista uhista ja pyrkimyksistä vaikuttaa kansainvälisen ja erityisesti transatlanttisen turvallisuusympäristön sääntöihin. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun lähtökohdista sekä toimijoiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Aineistona tutkimuksessa käytetään Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Yhdysvaltojen turvallisuusajattelussa painottuu näkemys Yhdysvaltojen erinomaisuudesta ja hegemonisesta asemasta globaalissa turvallisuusympäristössä. Tähän liittyy oleellisesti rakennettu identiteetti maailman johtavana valtiona sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Yhdysvaltojen ”sota terrorismia vastaan”- diskurssi pohjautuu näkemykselle, jonka mukaan Yhdysvallat kykenee ja voi käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä ja kansalaistensa suojaamiseksi maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on luokitellut terrorismin sodankäynniksi Yhdysvaltoja vastaan jolloin Yhdysvallat on legitimoinut ennaltaehkäisevän voimankäytön keinoksi torjua terrorismia minkä tahansa itsenäisen valtion alueella. Terrorismiin on läheisesti sidottu käsitteet joukkotuhoaseiden leviäminen ja käyttö sekä roistovaltioiden muodostama uhka. Näiden kautta Yhdysvallat ovat rakentaneet itselleen identiteetin yleismaailmallisten arvojen, kuten demokratian, vapauden ja oikeuden puolustajana. EU:n ajattelussa painottuu näkemys, jonka mukaan EU on ylikansallinen toimija, joka koordinoi ja mahdollistaa jäsenvaltioiden tehokkaan kokonaistoiminnan. EU ei ole hyväksynyt Yhdysvaltojen näkemystä terrorismista vaan on rakentanut käsitteen, jonka mukaan terrorismi on rikollisuutta. Tämä heijastaa EU:n rakentamaa identiteettiä sekä institutionaalista rakennetta, jonka mukaan sen päätehtävä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä on vapauden, oikeuden ja turvallisuuden mahdollistaminen. Oman ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssinsa kautta EU on pyrkinyt vahvistamaan omaa identiteettiään sekä alueellisena että kansainvälisenä toimijana. Terrorismin turvallisuudelle muodostaman uhan kautta EU on siis hakenut oikeutuksen omalle kasvaneelle roolilleen turvallisuustoimijana. Naton turvallisuusajattelussa painottuvat jäsenvaltioiden näkemyksistä nousevat elementit. Jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet sekä poliittiset ja taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Naton rakentaessa ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssiaan. Naton uhkakuvatulkintoihin terrorismista ovat vaikuttaneet sen suhde Euroopan unioniin. Nato on ollut ratkaisevassa roolissa transatlanttisten suhteiden säilyvyyden kannalta terrorismin vastaisen toiminnan aikakautena. Merkittävää on, että terrorismin muodostaman uhan kautta Nato on kyennyt rakentamaan itselleen identiteetin kriisinhallintajärjestelmänä, joka on voinut ottaa vastuuta YK:lta. Terrorismi ja sen vastainen toiminta on mahdollistanut Naton olemassaolon ja jatkuvuuden kylmän sodan jälkeisessä globaalissa turvallisuusympäristössä.

Konserniavustus ja velkojainsuoja konserniyhtiön konkurssissa

Tutkielma tarkastelee konserniavustuksia ja velkojiensuojaa konserniyhtiön konkurssissa. Konserni muodostaa taloudellisen kokonaisuuden. Konsernissa yhtiöt voivat siirtää varallisuutta keskenään konserniavustuksen muodossa. Konserniavustus on vero-oikeudellinen käsite, eikä siitä ole säädetty lainkaan yhtiöoikeudessa. Velkojat saattavat kärsiä annettujen konserniavustuksien vuoksi vahinkoa, koska konserniyhtiön varallisuus vähenee annetulla avustuksen määrällä. Lisäksi yhtiöiden järjestäytyminen konsernin muotoon, antaa tilaisuuden toimia mahdollisesti velkojia loukkaavalla tavalla. Keskeisintä velkojiensuojan kannalta on, että yhtiö pysyy maksukykyisenä konser-niavustusten antamisesta huolimatta. Tutkielmassa käsitellään, miten maksukykyisyys-säännös velvoittaa yhtiötä huomioimaan velkojien oikeudet. Velkojien oikeudet ovat kuitenkin suurimmassa riskissä silloin, kun yhtiö joutuu konkurssiin. Tällöin velkojien oikeuksia voitaisiin pyrkiä turvaamaan takaisinsaannin tai vastuun samastuksen kautta. Erityisesti takaisinsaanti liittyy siihen, minkälainen varallisuudensiirtomuoto konser-niavustus on yhtiöoikeudellisesta näkökulmasta. Vastuun samastus on taas velkojien keino saada osakkeenomistaja vastuuseen yhtiön velvoitteista osakkeenomistajan rajoi-tetusta vastuusta huolimatta. Tutkielma on lainopillinen. Keskeisimpiä lähteitä ovat säädöksistä laki konserniavus-tuksesta verotuksessa, osakeyhtiölaki ja takaisinsaantilaki. Tutkielman kannalta keskeisiä lähteitä ovat myös korkeimman oikeuden ratkaisut KKO 2015:105, KKO 2015:104, KKO 2015:17, KKO 2004:115, KKO 2004:69. Keskeisiä kirjallisuus lähteitä ovat pe-rusteokset yhtiöoikeudesta esimerkiksi Manne Airaksisen, Pekka Pulkkisen ja Vesa Ra-sinahon teokset ”Osakeyhtiölaki I ja II”. Lisäksi tutkielmassa on käytetty lähteenä useita aiheeseen liittyviä artikkeleita. Tutkielman perusteella velkojien voidaan nähdä nauttivan hyvää suojaa konserniavus-tuksia vastaan. Osakeyhtiölain mukaan konserniavustuksia ei voida jakaa vastoin osa-keyhtiölain 13 luvun varojenjakosäännöksiä. Säännökset ovat säädetty ennen kaikkea velkojien suojaksi. Lisäksi konserniavustusten antamisella pitää olla liiketaloudellinen peruste. Insolvenssitilanteessa velkojien oikeuksia toteuttaa ennen kaikkea takaisinsaan-tilaki. Jos velkoja pääsee vetoamaan siihen, että konserniavustus on ollut vastikkeeton, kantajan on lähes mahdoton osoittaa väitetty epätodeksi. Takaisinsaantilaissa todistus-taakkasäännökset ovat velkojien kannalta erittäin edullisia. Puolestaan vastuun samastus jää toistaiseksi vaille merkitystä, jos velkoja on sopimusperusteisessa suhteessa velalli-seen. Velkojat voivat kuitenkin muokata riskiposition itselleen suotuisaksi perinteisillä sopimusoikeudellisilla keinoilla.

Syyttömänä tuomitut – Vanhemman vankeusrangaistus lapsen oikeuksien rajoituksena

Lapsen vanhemman vankeusrangaistus ei saisi asettaa lasta eriarvoiseen asemaan muiden lasten kanssa. On kuitenkin selvää, että vankivanhempien lapset ovat enemmän tai vähemmän huonommassa asemassa muihin lapsiin nähden riippumatta siitä, asuvatko he vankilassa tai vankilan ulkopuolella. Tarkoitukseni on tutkia, näiden lasten oikeuksien rajoituksia suhteessa kansainvälisiin velvoitteisiin ja perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin. Lisäksi esitän, miten vanhemman vankeusrangaistusta ja lapsen vankilaan sijoittamista voitaisiin kehittää lapsi- ja perheystävällisempään suuntaan. Tutkimukseni on pääosin oikeusdogmaattinen, eli systematisoin lainsäädäntöä ja oikeuslähteitä. Lisäksi olen lapsitapaamista koskevilta osin kerännyt aineistoa itse vankiloille suunnatulla kyselyllä. Lapsen oikeudet edellyttävät, että vankilan ulkopuolella asuvat lapset voivat pitää yhteyttä ja tavata vankivanhempaansa usein ja säännöllisesti. Tapaamisten tulee olla lisäksi järjestetty lapsille sopivalla tavalla. Suhteellisuusperiaatteen valossa ei ole perusteltua yleisellä tasolla rajoittaa vangin yhteydenpitoa lapsensa kanssa. Laissa tulisi säätää yhteydenpidon vähimmäislaajuudesta lailla säätämisen sekä täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten edellyttämällä tavalla. Vankivanhempien ja heidän lastensa yhdenvertaisuuden vuoksi myös miesvangeilla on oltava tosiasialliset mahdollisuudet päästä vankilan perheosastolle. Tällä hetkellä tilanne ei ole näiltä osin tyydyttävä. Perheosastosijoituksen sääntelyssä tulisi lapsen edun vuoksi luopua lapsille asetetuista ehdottomista ikärajoista, ja toisaalta rajoittaa perheosastosijoitusten määrää. Vankilaan sijoitettujen lasten yhteydenpidosta vankilan ulkopuolelle tulisi ottaa säännökset lakiin. Lapsen etu on tapaus- ja yksilökohtaista, joten liian tiukka ehdoton sääntely ei välttämättä toteuta lapsen etua yksittäistapauksessa. Kun sääntelyä ja käytäntöjä tarkastellaan lapsen edun kautta, päästään tilanteeseen, jossa lapsen oikeudet toteutuvat niin hyvin kuin mahdollista. Viranomaisia tulisi ohjeistaa arvioimaan lapsen etua kattavasti kaikissa lasta koskevissa asioissa.

Selonottovelvollisuuden jakautuminen asuinkiinteistön kaupassa

Kiinteistön kaupassa myyjälle on asetettu laaja selonotto- ja tiedonantovelvollisuus kiinteistön ominaisuuksista. Myyjän tulee antaa kiinteistöstä ostajalle kaikki tarvittavat tiedot järkevän ostopäätöksen tekemiseksi. Myyjän tulee myös olla tarkkana antamiensa tietojen oikeellisuudesta, sillä ostajalla ei ole ilman erityistä syytä velvollisuutta tarkastaa myyjän antamien tietojen paikkansapitävyyttä. Myyjä vastaa myös edustajansa antamista tiedoista kuten omistaan. Myyjän laajaa vastuuta kiinteistön ominaisuuksista tasapainottaa kuitenkin ostajan selonottovelvollisuus, jolla on keskeisin merkitys laatuseikkojen osalta. Ostajan tulee tarkastaa kiinteistö ennen kaupantekoa noudattaen sellaista huolellisuutta, jota voidaan edellyttää arvokasta omaisuutta ostettaessa. Mikäli myyjä laiminlyö tarkastusvelvollisuutensa, hän ei saa enää vedota laatuvirheenä sellaiseen seikkaan, jonka olisi voinut havaita huolellisesti suoritetussa ennakkotarkastuksessa. Työssä tutkitaan lainopillisesti sitä, miten yksityishenkilöiden välisessä asuinkiinteistön kaupassa selonottovelvollisuus jakautuu osapuolten välillä. Tutkimusaineistona on käytetty oikeuskirjallisuuden ja korkeimman oikeuden ennakkotapausten lisäksi runsaasti viimeaikaista hovioikeuskäytäntöä. Viime vuosikymmeninä yksityishenkilöiden välisissä asuinkiinteistöjen kaupoissa ovat yleistyneet ennen kaupantekoa tehtävät kuntotarkastukset, joilla pyritään lisäämään kaupan osapuolten tietoa kiinteistön ominaisuuksista ja välttämään myöhempiä riitoja. Yhtenä tehokkaimpana tapana ehkäistä riitoja voidaankin pitää mahdollisimman huolellista selonottovelvollisuuksien täyttämistä. Yleensä riittää, että ostaja suorittaa itse ennen kaupantekoa kaupan kohteella ennakkotarkastuksen. Kaikkein korostunein ostajan ennakkotarkastusvelvollisuus on iäkkäiden ja peruskorjaamattomien rakennusten osalta. Mikäli ostaja havaitsee ennen kaupantekoa jonkin epäilystä herättävän seikan, syntyy ostajalle velvollisuus tutkia tarkemmin seikan merkitystä. Ostaja voi joutua tällöin turvautumaan myös asiantuntijan apuun. Oikeuskäytännössä ostajan selonottovelvollisuutta on toisinaan arvioitu varsin ankarin kriteerein, jopa niin, että ostajan on edellytetty ulottavan ennen kaupantekoa tehdyn ennakkotarkastuksensa koskemaan myös rakenteita rikkovia tutkimuksia. Oikeuskäytännössä on kuitenkin useimmiten katsottu, että jollei kuntotarkastuksessa ole nimenomaisesti havaittu riidan kohteena olevaa vauriota tai suositeltu riskihavainnon perusteella tehtäväksi lisätutkimuksia, on ostaja voinut luottaa siihen, ettei hänen tarvitse ryhtyä ainakaan rakenteita rikkoviin lisätutkimuksiin. Vastuunjakoa koskevat maakaaren säännökset ovat muotoilultaan väljiä ja niiden tarkemman sisällön määrittely on jätetty oikeuskäytännön varaan. Viime kädessä tuomioistuinten ratkaistavaksi jääkin yksittäistapausten tosiseikkojen perusteella se, kummalle kaupan osapuolelle riski kaupan kannalta merkityksellisen seikan selvittämisestä on kuulunut. Asiasanat: Kiinteistökauppa, kiinteistön kauppa, asuinkiinteistö, selonottovelvollisuus, ennakkotarkastus, tiedonantovelvollisuus, kuntotarkastus, riskinjako, laatuvirhe, virhevastuu, kunnianvastainen ja arvoton menettely, törkeä huolimattomuus.

Vuorovaikutteinen suunnittelu ja osallistumisoikeuksien toteutuminen kaavoituksessa

Tutkielma tarkastelee vuorovaikutteista kaavoitusmenettelyä ja perustuslain turvaamien osallistumisoikeuksien toteutumista kaavoituksessa. Tutkielmassa selvittämään myös, millaisia ongelmia vuorovaikutteisessa suunnittelussa ja osallistumisessa ilmenee sekä mitkä tekijät vaikuttavat kaavoituksessa esiintyviin konflikteihin ja millä tavoin niitä voidaan hallita. Kaavoitusprosessin varhaisessa vaiheessa tapahtuvalla osallistumisella ja vuorovaikutuksella yritetään tehdä suunnittelusta, päätöksenteosta ja päätösten sisällöstä paremmin ymmärrettäviä niille, joita päätökset koskevat. Samalla pyritään saamaan kaavan valmisteluun mukaan asukkaiden paikallinen tieto. Laajalla osallistumisella ja vuorovaikutuksella tavoitellaan myös kaavoituspäätöksistä tehtävien valitusten vähentämistä. Perustuslain mukaan ihmisillä on oikeus saada olla osallisena ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. MRL:n vuorovaikutusta ja osallistumista koskevat säännökset konkretisoivat perustuslain 20 §:ää, jonka mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. MRL:lla on tärkeä merkitys ympäristöperusoikeuden mukaisen julkisen vallan turvaamisvelvollisuuden toteutumisen kannalta. MRL:n tavoitteet, kaavojen sisältövaatimukset sekä rakentamisen sääntely vaikuttavat siihen täyttääkö laki terveellistä ympäristöä koskevan perustuslain toimeksiannon

Ohjelmistoparadigmat ja niiden soveltuvuus eri asiakastoimialoihin

Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen vaikutus ohjelmistoparadigmoilla eli ohjelmistotuotannon vaihejakomalleilla on ohjelmistoprojektien käytännön toteutuksissa. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota vaihejakomallien ominaispiirteisiin, jotka on huomioitava eri asiakastoimialojen asiakasvaatimuksissa. Tutkielma koostuu kahdesta osa-alueesta: teoria- ja sovellusosuudesta. Teoriaosuudessa keskitytään sekä suunnitelmalähtöisten että ketterien menetelmien määrittelyyn, joka tehdään vaihejakomallien toiminnan ja käytettävyyden pohjalta. Teoriaosuudesta siirrytään soveltavaan osuuteen, jossa tarkastellaan sitä, miten kyseisten menetelmien vaiheet eroavat toisistaan hyödynnettäessä niitä sekä säännellyissä että itseohjautuvissa projekteissa. Tutkimuspohjana käytettiin aineistopohjaista materiaalia, jota kerättiin useista alan ammattilaisten toteuttamista kirjallisista lähteistä. Teoriaosuudessa havaittiin, että mallit eroavat vahvasti toisistaan kohdejärjestelmän määrittely- ja suunnitteluvaiheissa. Näissä vaiheissa todettiin, että varsinkin dokumentoinnin laajuus vaihteli laajasti, mikä vaikuttaa suoraan projektin kestoon ja kustannuksiin. Käytännönosuudessa havaittiin, että säännösten määrä on merkittävä jakaja ja ne esiintyvät vaihejakomalleja hyödynnettäessä niin tuotteen kuin prosessinkin näkökulmista. Tuotteessa säännökset esiintyvät funktionaalisina toimintoina, kun taas prosessissa säännökset näkyvät

Opas rakentamisen poikkeamishakemusten käsittelyyn

Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttui 1.4.2016. Tästä lähtien kaikki maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset poikkeamispäätökset tekee kunta. Aikaisemmin lain 171 §:ssä tarkoitettu poikkeamistoimivalta oli jaettu kuntien ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten välillä siten, että neljää asiaryhmää lukuun ottamatta toimivalta kuului kunnille. Aiemmin poikkeamisen ratkaisi lain 171 §:n 2 ja 3 momentin mukaan ELY-keskus silloin, kun kysymys oli: 1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ollut olemassa olevan asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; 2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei ollut osoitettu rakennusoikeutta; 3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai 4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä johtuvasta rakennuskiellosta. Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamisen edellytyksiä koskevin säännöksiin ei tullut muutoksia. Oppaassa käydään läpi pää-kohdat kunnille siirtyneestä toimivallasta. Keskeisimpiä asiakokonaisuuksia ovat poikkeamisen edellytykset, ranta-alueen suunnittelutarve ja siitä poikkeaminen, maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimus ja sen toteutuminen erityisesti rantarakentamisessa. Säännökset ovat joustavia oikeusnormeja. Näin ollen säännösten soveltamista ohjaa 15 vuoden aikana muotoutunut oikeus-käytäntö. Tarkoitus on, että toimivallan siirron jälkeen tulkinta- ja soveltamislinja jatkuu ennallaan. Tästä syystä oppaan sisältö on rakennettu vahvasti oikeuskäytännön ja erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden soveltamiskäytännön varaan.

Corporate green image communication through public disclosures and social media

Today, companies need to mind the environment in all their actions. Policies, regulations and growing pressure from environmentally conscious public are driving corporations to invest increasingly in their green images. Communication plays a key role in forming and maintaining that image. This thesis explores how six selected companies communicate about their environmental efforts and activities, and its linkage to their green images, in annual and sustainability reports and in Facebook. The companies come from the U.S. and Europe and operate in three different industries: ICT, oil and gas, and aerospace & defense. Qualitative and quantitative content analyses are conducted to examine 36 reports and 121 Facebook messages, collected from the period of 2010-2014, and from 2005 for comparison. The results show that although the quality and quantity of environmental disclosure is increasing, there is still room for improvement. Overall, disclosure in the ICT sector is on the highest level. The European companies disclose more and on average have stronger green images than the American ones. Emissions and ways to reduce them is by far the most covered topic in both continents and in all three industry sectors. The messages in Facebook are closer to advertising, and overall the platform is utilized surprisingly little.

IFRS 9 ‘Financial instruments’: Anticipated effects of the standard change at Kesko Group

IFRS 9 Financial instruments presents the classification and measurement, the impairment and the hedge accounting requirements for accounting of financial instruments. The standard was set by the International Accounting Standards Board to replace IAS 39 Financial instruments: Recognition and Measurement on 1 January 2018. Hence, the long-criticized and complexly experienced requirements for accounting of financial instruments will undergo the most significant reform. This thesis addresses anticipated effects of IFRS 9, focusing on the challenges the new classification and measurement requirements bring forth in the case organization Kesko. This thesis was conducted as an action research, in which, a case study method was applied. The thesis was conducted with a twofold manner, which involved general analysis of IFRS 9 and further covered distinct ambitions related to the case organization. For the general part, empirical data was gathered by interviewing two IFRS experts from KPMG and PwC, while the interviews within the case organization constituted for the case study. Further, the literature on the IFRS 9 was such scant that the theoretical examination was merged with the IFRS experts’ quotations that also strived to contribute to the overall objective of reinforcing the body of research related to the subject. This thesis indicates that IFRS 9 will most fundamentally reform the impairment and the hedge accounting requirements of financial instruments. Regard to impairment, the changes are anticipated to increase the amount of loan-loss provisions, whereas the relaxed hedge accounting requirements are expected to encourage more companies to commence the application of hedge accounting. The thesis provides empirical support on that the term business model for managing financial assets, introduced in IFRS 9, is ably hard to comprehend and remains ambiguous. It goes on to argue that the most prominent issue in defining the business model for managing financial assets is the limits set in IFRS 9 for selling financial assets. In consideration of Kesko, this thesis finds that the key effects of IFRS 9 are anticipated to be the reshaping of the organization’s treasury policy and further examination of the possibility to apply hedge accounting for foreign exchange derivatives. What is more, the thesis presumes that complying the requirements of IFRS 9 Kesko will apply the hold to collect and sell model for managing financial assets in future.

Vierasvelkapantinsaajan asema konkurssissa

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää voimassa olevan oikeuden perusteella, millaiseksi vierasvelkapantinsaajan asema muodostuu velallisen ja pantinantajan konkurssissa. Panttausta koskevaa yleistä lainsäädäntöä on melko vähän, mutta vierasvelkapanttauksen osalta keskeisimmät säännökset ovat kodifioitu lakiin takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta. Takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annettu laki ei kuitenkaan sääntele esimerkiksi tehokkaan panttioikeuden perustamista eikä pantin realisointiin liittyviä tilanteita. Soveltamisohjeita näihin tilanteisiin tulee hakea panttausta koskevasta muusta, varsin hajanaisesta lainsäädännöstä. Tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää tämän pohjaltaan hajanaisen lainsäädännön, lainvalmistelutöiden sekä oikeuskirjallisuuden perusteella, minkälaista suojaa vierasvelkapantinsaaja saa konkurssissa ja millä edellytyksin. Selvitän tutkielman alussa vierasvelkapanttauksen tehokkaalle perustamiselle asetettuja edellytyksiä sekä niiden merkitystä konkurssitilanteessa. Tämän jälkeen tutkin panttioikeuden voimassapysymistä konkurssissa sekä pantinsaajalle tähän liittyen asetettuja velvoitteita. Lisäksi tutkin pantinsaajalla olevia realisointioikeuksia ja niiden rajoituksia sekä pantinsaajan mahdollisuuksia suojautua konkurssitakaisinsaannilta. Tutkielmani kannalta tärkeimpiä lähdeteoksia ovat Erkki Havansi: Esinevakuusoikeudet 1992; Risto Koulu: Konkurssioikeus 2009; Jarno Tepora – Janne Kaisto – Esa Hakkola: Esinevakuudet 2009; Sakari Wuolijoki – Mika Hemmo: Pankkioikeus 2013; Jarmo Tuomisto: Saatavan panttaus 2015 sekä Vierasvelkavakuus ja velallisen insolvenssista johtuva takaisinsaantiriski oikeuskäytännön valossa 2004. Vierasvelkapantinsaajalla on edelleen vahva asema sekä päävelallisen että pantinantajan konkurssissa. Vahvan suojan saaminen edellyttää kuitenkin, että panttioikeus on tehokkaasti perustettu noudattaen muun muassa julkivarmistukselle asetettuja vaatimuksia. Lisäksi nykyiset luotonantajan tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset asettavat luotoantajalle velvollisuuksia, joiden laiminlyöminen tarkoittaa luotonantajan saaman panttihyödyn vähenemistä. Edes vuoden 2004 konkurssilakiin otetuilla säännöksillä, joilla heikennettiin pantinsaajan etuoikeuksia entisestä, ei ole ollut merkittäviä negatiivisia vaikutuksia pantinsaajan oikeuksiin konkurssissa. Pantinsaajan tärkeimpiä taloudellisia etuoikeuksia ei ole tarkoituksenmukaista kaventaa. Lähinnä vain menettelyllisiin etuoikeuksiin voidaan lainsäädännöllä puuttua.

Lapsen oikeus osallistua perus- ja ihmisoikeutena ja sen toteutuminen huostaanotossa

Tutkimukseni tarkoituksena on tarkastella lapsen oikeutta osallistua lapselle kuuluvana perus- ja ihmisoikeutena ja sen toteutumista huostaanotossa. Huostaanotto merkitsee puuttumista perhe-elämän suojaan lapsen edun perusteella. Lapsen etu ja lapsen oikeus osallistua liittyvät kiinteästi yhteen ja ovat tärkeitä lapsen oikeuksia. Lapsen oikeudella osallistua tarkoitetaan lapsen oikeutta vapaasti ilmaista näkemyksensä häntä koskevassa asiassa ja oikeutta saada myös nämä näkemykset huomioon otetuksi hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Lapsen oikeutta osallistua turvataan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa ja Suomen perustuslaissa. Lapsen oikeutta osallistua on turvattu lastensuojelulaissa useiden säännösten avulla, mutta ne on osittain sidottu ikärajoihin, mikä ei täysin vastaa perus- ja ihmisoikeuksien vaatimuksia lapsen osallistumisoikeuden osalta. Lastensuojelulaissa on säädetty lapsen mielipiteen selvittämisestä, jossa lapsen oikeutta osallistua ei ole sidottu lapsen biologiseen ikään. Sen sijaan lapsen kuulemista ja puhevallan käyttöä liittyvät säännökset on sidottu 12 vuoden ikään. Lapsen kuulemisen ja puhevallan käytön sitominen ehdottamaan 12 vuoden ikään ei ole lapsen perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta ongelmaton. Ikärajan asettaminen voi johtaa siihen, että alle 12-vuotiaita lapsia ei juurikaan huomioida. Lapsen kuulemisessa ja puhevallan käyttöä koskevassa sääntelyssä tulisikin luopua ehdottomasta ikärajasta ja huomioida säännöstasolla myös lapsen kehittymisen yksilöllisyys ja sen kautta lapsen kehitystaso. Tämä ei välttämättä edellytä lapsen kuulemisen ja puhevallan käytön osalta luopumista kokonaan ikärajoista, vaan kuulemisen joustavuutta lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

Syyteneuvottelumenettely yhdenvertaisuuden näkökulmasta

Rikosasioiden monimutkaistuessa ja sitä mukaa käsittelyaikojen pidentyessä on pyritty löytämään erilaisia rikosoikeudellisen järjestelmän voimavaroja säästäviä menettelytapoja. Säännökset uudesta rikosprosessin muodosta, syyteneuvottelusta, tulivat Suomessa voimaan 1.1.2015. Syyteneuvottelumenettely tarkoittaa yleisesti tilannetta, jossa syytetty suostuu tunnustamaan tekonsa ja valtio luopuu vastineeksi osittain rangaistusvaatimuksestaan. Tässä tutkielmassa suomalaiseen rikosprosessiin sisällytettyä syyteneuvottelumallia tarkastellaan erityisesti rikosoikeudellisen yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta. Yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta syyteneuvotteluun liittyvä perusongelma on, ettei menettely takaa samanlaisten tapausten yhdenmukaista käsittelyä. Syyteneuvottelu mahdollistaa sen, että samankaltaisista teoista voidaan määrätä erilaiset rangaistukset osittain sattumanvaraisin perustein. Tutkielman oikeusvertailevan osuuden tarkoituksena on tarkastella, millaisena suomalainen syyteneuvottelu näyttäytyy verrattuna ulkomaisiin vastineisiinsa. Syyteneuvottelujärjestelmä mahdollistaa useita yhdenvertaisuusongelmia, joten se ei luo parhaita mahdollisia edellytyksiä prosessuaalisen yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Ongelmakohdat on luonnollisesti tärkeää tiedostaa, mutta omasta mielestäni ne vaikuttavat loppupeleissä hyvin periaatteellisilta. Syyteneuvottelulla saavutetaan prosessiekonomisiin näkökohtiin liittyviä merkittäviä etuja, jotka perustellusti puoltavat joustamista yhdenvertaisuudesta. Yhdenvertaisuus ei ole mikään sellainen absoluuttinen itseisarvo, jota tulisi kunnioittaa kaiken muun yläpuolella, vaan nimenomaan on tärkeää muistaa myös muut näkökohdat. Nykyistä soveltamisalarajoitusta tulisi harkita tulevaisuudessa uudelleen, koska siihen liittyy tietynlaisia epäjohdonmukaisuuksia. Syyteneuvottelun ulottamista ainakin törkeään huumausainerikokseen ja/tai eräisiin seksuaalirikoksiin olisi syytä pohtia tarkemmin. Toinen asia, jota mielestäni olisi syytä harkita uudelleen, liittyy asianomistajan asemaan, koska nykyinen asianomistajan vahva asema syyteneuvottelussa voi olla yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta uhka.

Iäkkään henkilön osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet sosiaalihuollon palveluprosessissa

Tutkielmassa tarkastellaan iäkkään henkilön osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sosiaalihuollon palveluprosessissa hallinto- ja sosiaalioikeuden näkökulmasta. Tutkimuskysymykset liittyvät iäkkään henkilön osallisuuteen ja mahdollisuuteen vaikuttaa omiin sosiaalipalveluihinsa. Tutkielmassa selvitetään erityisesti vanhuspalvelulain mukaista palveluprosessia palveluntarpeiden selvittämisen, palvelusuunnitelman laatimisen, palveluja koskevan päätöksenteon sekä pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon toteuttamisen osalta. Kyseisiä palveluprosessin vaiheita koskevat säännökset sijoittuvat vanhuspalvelulain iäkkään henkilön palveluntarpeita ja niihin vastaamista käsittelevään 3 lukuun. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten iäkkään henkilön osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet sekä omien toiveiden huomioon ottaminen toteutuvat edellä mainituissa palveluprosessin vaiheissa − eli minkälaiset ovat iäkkään sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjän vaikuttamismahdollisuudet saamansa palvelun sisältöön ja toteuttamiseen. Tutkielmassa pyritään lisäksi tunnistamaan vanhuspalvelulain 3 luvun säännösten soveltamiseen sekä iäkkäiden henkilöiden osallisuuden toteutumiseen liittyviä ongelmia ja kysymyksiä. Tutkielman tarkoituksena on toisaalta tarkastella vanhuspalvelulain merkitystä ja tarpeellisuutta iäkkäiden henkilöiden oikeudellisen aseman turvaajana suhteessa muihin sosiaalipalveluja sekä palvelunkäyttäjän asemaa sosiaalihuollossa säänteleviin lakeihin. Tutkielman keskiössä on ennakollinen oikeusturva eli se, miten iäkkään henkilön osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet turvataan palveluja suunniteltaessa ja toteutettaessa. Koska vanhuspalvelulain merkittävimmät vaikutukset painottuvat nimenomaan sosiaalihuoltoon, keskitytään tutkielmassa pääasiassa sosiaalihuollon palveluihin ja tukimuotoihin.