Opas rakentamisen poikkeamishakemusten käsittelyyn

Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttui 1.4.2016. Tästä lähtien kaikki maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset poikkeamispäätökset tekee kunta. Aikaisemmin lain 171 §:ssä tarkoitettu poikkeamistoimivalta oli jaettu kuntien ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten välillä siten, että neljää asiaryhmää lukuun ottamatta toimivalta kuului kunnille. Aiemmin poikkeamisen ratkaisi lain 171 §:n 2 ja 3 momentin mukaan ELY-keskus silloin, kun kysymys oli: 1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ollut olemassa olevan asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; 2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei ollut osoitettu rakennusoikeutta; 3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai 4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä johtuvasta rakennuskiellosta. Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamisen edellytyksiä koskevin säännöksiin ei tullut muutoksia. Oppaassa käydään läpi pää-kohdat kunnille siirtyneestä toimivallasta. Keskeisimpiä asiakokonaisuuksia ovat poikkeamisen edellytykset, ranta-alueen suunnittelutarve ja siitä poikkeaminen, maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimus ja sen toteutuminen erityisesti rantarakentamisessa. Säännökset ovat joustavia oikeusnormeja. Näin ollen säännösten soveltamista ohjaa 15 vuoden aikana muotoutunut oikeus-käytäntö. Tarkoitus on, että toimivallan siirron jälkeen tulkinta- ja soveltamislinja jatkuu ennallaan. Tästä syystä oppaan sisältö on rakennettu vahvasti oikeuskäytännön ja erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden soveltamiskäytännön varaan.

Markanvändnings- och bygglagen ändrades 1.4.2016. Från och med denna tidpunkt fattar kommunen alla undantagsbeslut enligt markanvändnings- och bygglagen. Tidigare fördelades behörigheten att bevilja undantag enligt 171 § mellan kommunerna och närings-, trafik- och miljöcentralerna så att behörigheten med undantag av fyra kategorier tillföll kommunerna. Tidigare avgjordes undantag enligt 171 § 2 och 3 mom. av NTM-centralen då det gällde: 1) uppförande av en ny byggnad på ett strandområde där en plan enligt 72 § 1 mom. inte var i kraft, om det inte var fråga om utbyggnad eller ersättande av ett befintligt bostadshus; 2) avvikelser, om de inte var ringa, från den totala byggrätt som i detaljplanen avvisats för en tomt eller byggplats eller anvisande av byggrätt, om den inte var ringa, för ett område för vilket byggrätt inte hade anvisats i detaljplanen; 3) avvikelse från en planbestämmelse som gällde skydd av en byggnad; eller 4) avvikelse från ett byggförbud enligt 53 § 3 mom. som berott på att en detaljplan godkänts. Markanvändnings- och bygglagens bestämmelser om förutsättningarna för undantag har inte ändrats. Handboken går igenom huvudpunkterna i den behörighet som överförts till kommunerna. De mest centrala helheterna är förutsättningarna för undantag, behovet av planering av ett strandområde samt undantag, kravet på jämlik behandling av markägare och hur det förverkligas i synnerhet vid strandbyggande. Bestämmelserna är flexibla rättsnormer. Således styrs bestämmelsernas tillämpning av rättspraxis som utvecklats under 15 år. Avsikten är att tolknings- och tillämpningsriktlinjerna förblir oförändrade efter överföringen av behörigheten. Därför är handbokens innehåll starkt uppbyggt på rättspraxis och i synnerhet högsta förvaltningsdomstolens tillämpningspraxis