Like Man, Like Woman: Roman Women, Gender Qualities and Conjugal Relationships at the Turn of the First Century

Modern scholarship often discusses Roman women in terms of their difference from their male counterparts, frequently defining them as 'other'. This book shows how Roman male writers at the turn of the first century actually described women as not so different from men: the same qualities and abilities pertaining to the domains of parenthood, intellect and morals are ascribed by writers to women as well as to men. There are two voices, however: a traditional, ideal voice and an individual, realistic voice. This creates a duality of representations of women, which recurs across literary genres and reflects a duality of mentality. How can we interpret the paradoxical information about Roman women given by the male-authored texts? How does this duality of mentality inform us about gender roles and gender hierarchy? This work analyses well-known, as well as overlooked, passages from the writings of Pliny the Younger, Tacitus, Suetonius, Quintilian, Statius, Martial and Juvenal and sheds new light on Roman views of women and their abilities, on the notions of private and public and on conjugal relationships. In the process, the famous sixth satire of Juvenal is revisited and its topic reassessed, providing further insights into the complex issues of gender roles, marriage and emotions. By contrasting representations of women across a broad spectrum of literary genres, this book provides consistent findings that have wide significance for the study of Latin literature and the social history of the late first and early second centuries.

Gender stereotypes of personality : universal and accurate ?

Numerous studies have documented subtle but consistent sex differences in self-reports and observer-ratings of five-factor personality traits, and such effects were found to show well- defined developmental trajectories and remarkable similarity across nations. In contrast, very little is known about perceived gender differences in five-factor traits in spite of their potential implications for gender biases at the interpersonal and societal level. In particular, it is not clear how perceived gender differences in five-factor personality vary across age groups and national contexts and to what extent they accurately reflect assessed sex differences in personality. To address these questions, we analyzed responses from 3,323 individuals across 26 nations (mean age = 22.3 years, 31% male) who were asked to rate the five-factor personality traits of typical men or women in three age groups (adolescent, adult, and older adult) in their respective nations. Raters perceived women as slightly higher in openness, agreeableness, and conscientiousness as well as some aspects of extraversion and neuroticism. Perceived gender differences were fairly consistent across nations and target age groups and mapped closely onto assessed sex differences in self- and observer-rated personality. Associations between the average size of perceived gender differences and national variations in sociodemographic characteristics, value systems, or gender equality did not reach statistical significance. Findings contribute to our understanding of the underlying mechanisms of gender stereotypes of personality and suggest that perceptions of actual sex differences may play a more important role than culturally based gender roles and socialization processes.

Naiskiintiöt ja työelämän tasa-arvo – diskurssianalyysi sukupuolikiintiöiden rakentumisesta eräiden suomalaisten lehtien teksteissä

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ”sukupuolikiintiöt yritysten hallituksissa” rakentuvat suomalaisessa mediassa ja sitä kautta; nähdäänkö sukupuolikiintiöt toimivana keinona saavuttaa työelämän tasa-arvo. Tutkielmassa luodaan silmäys sukupuolirooleihin sekä niitä uusintaviin ja ylläpitäviin rakenteisiin yhteiskunnassa. Edelleen tavoitteena on selvittää, murtavatko naiskiintiöt liike-elämässä ja politiikassa vallitsevia johtajuuden sukupuolirooleja. Tutkielmassa käsitellään tasa-arvoa yhteiskunnallisessa, johtajuustutkimuksellisessa ja feministisessä valossa. Sukupuolikiintiöistä kirjoitettaessa voidaan havaita erilaisia suhtautumistapoja niiden vaikutuksesta tasa-arvon toteutumiseen. Tutkielmassa esimerkkeinä käytettyjä lehtitekstejä leimaavat vastakkainasettelut, voimakkaat tunteet ja jakautuminen eri leireihin. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kriittistä, valtaorientoitunutta diskurssianalyysiä, joka on antoisa viitekehys mediamaailman käytäntöjen tutkimiseen kontekstissaan. Media on tässä tutkimuksessa rajattu käsittämään tiettyjä suomalaisia sanoma-, aikakausi- ja iltapäivälehtiä. Tutkimuksen pääongelmaksi nousevat tavat, joilla sukupuolikiintiöistä mediassa kirjoitetaan sekä asenteet, joita ne lukijoille välittävät. Tämän tutkimuksen keskeisinä tuloksina voidaan esittää yleisimmät suhtautumistavat sukupuolikiintiötä kohtaan mediassa, sekä kolme diskurssia, jotka useimmiten kiintiökeskusteluissa esiintyvät. Pätevyys- diskurssi painottaa yksilön pätevyyttä ensisijaisena valintakriteerinä hallitusjäseniä valittaessa. Uhka- diskurssi esittää sukupuolikiintiöt uhkavaatimuksena, johon tullaan turvautumaan kulttuuristen muutosten hitauden vuoksi. (Epä)tasa-arvo- diskurssi näkee sukupuolikiintiöt tasa-arvoa edistävänä keinona, mutta toisaalta kokee naiskiintiöt epätasa-arvoisina ja miehiä sortavina.

Nuevas tecnologías, trabajo y paternidad: Las nuevas formas de flexibilidad laboral y sus efectos sobre la implicación de los hombres en el cuidado de los hijos

Los estudios sobre el uso de las tecnologías de la información y comunicación (TIC) para organizar el trabajo y sobre su incidencia en la conciliación entre vida laboral y familiar arrojan resultados ambiguos o contradictorios. Sin embargo, la aparición y la difusión de TIC inalámbricas están provocando intensos cambios en las prácticassociales, incluidas las relaciones entre vida personal y trabajo. Mediante entrevistas en profundidad, un grupo de padres en situaciones laborales diversas han reflexionado sobre cómo utilizan el potencial de movilidad, conectividad y flexibilidad que les ofrecen las nuevas TIC y sobre cómo modula dicho uso la implicación de los hombres en su rol de padres. En línea con trabajos realizados en otros países, los resultados preliminares sugieren que el papel que se atribuye a las TIC como herramientas para la emancipación del rol de género de los hombres mediante su mayor implicación en el cuidado material y afectivo de los hijos depende muchas veces de factores ajenos al uso de estas tecnologías: motivación personal, actitud y percepción de la pareja respecto a la competencia hombre para ejercer de padre, o macro y micro políticas de conciliación existentes en las organizaciones.

Nationalist neoliberalism? Minority Nationalism, competitiveness and the urban question

Presentation at: II IAS Annual Research Programme International ConferenceSession: Governing Regions, Lancaster Setember 17-19 2007

Elämä työläisnaisten hyväksi. Fiina Pietikäisen yhteiskunnallinen toimijuus 1900–1930. Tutkimus työväenliikkeen sukupuolisidonnaisista käytännöistä

Tutkimuksessa perehdytään työväenliikkeessä vaikuttaneen naisaktiivi Fiina Pietikäisen (1870–1956) toimijuuden myötä työväenliikkeen sukupuolisidonnaisiin käytäntöihin vuosina 1900–1930. Tutkimus edustaa kollektiivista elämänkertatutkimusta. Tässä tutkimuksessa on keskeisesti esillä kysymys Fiina Pietikäisen ja työväenliikkeen suhteesta. Aikakauden työväenliike ei hyväksynyt individualistista toimintaa, vaan edellytti yksittäiseltä aktiivilta kurinalaisuutta ja sitoutuneisuutta yhteisesti sovittuihin pyrintöihin. Toisaalta työväenliike tarjosi niin työläismiehille kuin -naisillekin aivan uudenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Työläisnaiset saattoivat miesten tavoin vaikuttaa poliittisissa ja ammatillisissa järjestöissä, joskin monet naiset keskittyivät vapaaehtoisesti vain puolueen naisjärjestöjen toimintaan. Tutkimus osoittaa, että Fiina Pietikäinen oli pragmaattinen naisaktiivi, joka monien muiden työväenliikkeen naisaktiivien tavoin otti tehtäväkseen työläisnaisten ja -lasten elinolosuhteiden kehittämisen. Edes poikkeusolosuhteet kuten vuoden 1905 suurlakko tai vuoden 1918 sisällissota eivät muuttaneet työväenliikkeen sukupuolisidonnaista toimijuuskulttuuria. Työväenliikkeen naisaktiivit keskittyivät vapaaehtoisesti ruokahuoltoon ja perhepolitiikkaan jättäen muut yhteiskunnalliset kysymykset miestoimijoiden vastuulle. Useimmista työväenliikkeen naisaktiiveista poiketen Fiina Pietikäinen toimi myös miesvaltaisessa ammattiyhdistysliikkeessä niin paikallis- kuin liittotasolla. Pietikäinen otti tehtäväkseen varsinkin helsinkiläisten silittäjien ja erityisesti kylvettäjien ammatillisen edunvalvonnan. Kyseiset naispuoliset ammatinharjoittajat olivat erittäin heikosti järjestäytyneitä, joten Pietikäisen ammatillinen edunvalvonta perustui pitkälti yhteiskunnallisesti otollisten tilanteiden hyödyntämiseen ja työväenliikkeen kollektiivin tukeen. Fiina Pietikäinen kannatti monien muiden naisaktiivien tavoin naisten erillistoimijuutta niin poliittisessa kuin ammatillisessa työväenliikkeessä. Hän sitoutui työväenliikkeen arvoihin ja käytäntöihin, muttei kokenut työväenliikettä tasa-arvoiseksi kollektiiviksi. Hän uskoi naisten voivan parhaiten kehittää omaa asemaansa erillistoimijuuden kautta. Poliittisen työväenliikkeen saralla naiset vaikuttivatkin aina työväenliikkeen hajoamiseen asti pitkälti omissa järjestöissään. Ammatilliseen edunvalvontaan naisten erillistoimijuus ei vakiintunut, koska ammattiyhdistysliikkeen miesaktiivit eivät kokeneet naistyöläisten aseman kehittämisen edellyttävän segregaatiota liikkeen sisällä. Käytännössä monet ammattiosastot olivat kuitenkin joko mies- tai naisammattiosastoja, koska aikakauden Suomessa sukupuoli määräsi hyvin voimakkaasti sen, mitä ammattia yksilö saattoi harjoittaa.

Kaksi tietä huipulle. Media ja puoluejohtajuus Suomessa naisten noususta populismin aaltoon

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisen puoluejohtajuuden ja suuren puolueen johtajaksi nousun murroskautta 1980-luvun lopulta 2010-luvulle median ja politiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Puolueiden johtaminen on myös Suomessa ollut miesten työtä, ja perinteisesti tehtävään on ollut yksi väylä: asettuminen ehdolle puheenjohtajavaalissa ja valituksi tulo puoluekokouksessa. Tarkastelujakson alkupuolella naisia oli Suomessa ensimmäistä kertaa ehdolla suurten puolueiden puheenjohtajavaaleissa. Kauden loppupuolella heitä myös valittiin tuohon tehtävään ja ensimmäiset naiset nousivat pääministeriksi. Tämä historiallinen murros päätti liki satavuotisen perinteen, jossa miehet ovat olleet Suomessa sekä suurten puolueiden että hallitustyön johtajia. Julkisessa keskustelussa kysymys tasa-arvosta jäi toissijaiseksi: naisia alettiin valita puoluejohtajiksi tilanteissa, joissa heidän valintansa nähtiin puolueille edulliseksi. Naisen valinta tulkittiin miehen valintaa merkittävämmäksi symboliseksi viestiksi, johon liitettiin ajatuksia uudistumisesta ja puolueen julkisuuskuvan parantamisesta. Merkille pantavaa on, että naisten ensimmäiset valinnat suurten puolueiden johtajiksi tapahtuivat vaiheessa, jossa puoluejohtajien valta-asema on vahvin kautta suomalaisen poliittisen historian. Tässä valossa näyttää siltä, että valta ei aina pakenekaan naisilta. Vaikka suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset naiset ovat monessa mielessä olleet edelläkävijöitä tasa-arvon suhteen, politiikan johtopaikkoja tavoitelleet naiset ovat meilläkin kohdanneet kansainvälisessä tutkimuksessa naisten haasteeksi osoitettuja lasikattoja, pyöröovia ja liukkaita jyrkänteitä. Tutkittavan ajanjakson aikana konkretisoitui myös toinen mahdollinen, joskin poikkeuksellinen reitti suuren puolueen johtajaksi: pienen puolueen nouseminen suurten joukkoon eduskuntavaaleissa. Tämä vaihtoehto toteutui vuonna 2011 perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton myötä. Perussuomalaisten nousu eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi mursi perinteisen kolmen suuren puolueen asetelman. Puolueen menestyksen seuraukset ovat olleet kauaskantoisemmat kuin ehkä ensin ajateltiin: perussuomalaisten vaalivoiton sosiaalidemokraateille, keskustalle, ja kokoomukselle aiheuttama järkytys heijastui myöhemmin myös niiden johtajavaihdoksiin ja -valintoihin. Sekä naisten läpimurrossa että populismin voittokulussa median rooli oli monisyisempi kuin siihen perinteisesti liitetty tiedon välittäjän ja valtaa pitävien toimia kriittisesti seuraavan neljännen valtiomahdin tehtävänkuva. Tutkittavalla jaksolla tiedotusvälineet tekivät onnistuneen intervention politiikan osapuoleksi. Toimittajat ottivat kantaa valintoihin ja ohjeistivat puolueita, ja puolueet taas mukauttivat näkyvyyden maksimoidakseen käytäntöjään median tarpeisiin. 1980-luvun lopulta 2010-luvulle ulottuvalla jaksolla suuren puolueen puoluejohtajaksi valikoitumisen kriteerit muuttuivat, samalla kun median merkitys johtajavalinnoissa ja myös puoluejohtajan käytännön työssä kasvoi. Mediasta tuli aiempaa konkreettisemmin johtajavalintojen ja valtakamppailun areena, ja siihen liittyvät näkökohdat nousivat myös keskeisiksi johtajan taitoja arvioitaessa. Kuka ehdokkaista toisi näkyvyyttä, ”pärjäisi” median paineissa ja vakuuttaisi äänestäjät? Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa johtajavalinnat olivat pitkälti puolueorganisaatioiden hallinnoimia prosesseja, joista lehdistö raportoi askeleen jäljessä kulkien. Viimeistään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puolueet omaksuivat ajatuksen median hyödyllisyydestä. Tämän strategisen muutoksen myötä puolueet tulivat samalla luovuttaneeksi määriteltyvaltaa oman organisaationsa ulkopuolelle. Kokoomuksen vuoden 2014 johtajavaalissa silmiinpistävää oli pyrkimys sekä hyötyä julkisuudesta että palauttaa valtaa takaisin puolueelle. Politiikan mediajulkisuuden alttius tarttua myyviin poliitikkopersooniin, ilmiöihin, ristiriitoihin ja draamaan sekä vastaavasti populistijohtaja Timo Soinin ja perussuomalaisten kyky tarjota kaikkia näitä auttoivat puolueen suurvoittoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Organisaatioltaan pieni ja johtajaansa henkilöityvä puolue sai selvästi poliittista painoarvoaan suuremman julkisuuden, koska kiinnostavuus määritti näkyvyyden ja puolueen nousevasta kannatuksesta tuli yksi vaalien pääaiheista. Median ja politiikan suhteessa tapahtuneet muutokset olivat vauhdittamassa niin naisten nousua suurten puolueiden johtajiksi kuin populistisen johtajuuden läpimurtoa ja perussuomalaisten menestystä. Koska suurten puolueiden johtajista valikoituvat myös pääministerit, näiden muutosten vaikutus ulottuu Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpaan tehtävään asti.

The influence of physical attractiveness and gender on perceived competence of sportscasters

The media tends to represent female athletes as women first and athletes second (Koivula, 1 999). The present study investigated whether this same trend was present for female sportscasters, using a self-presentational framework. Self-presentation is the process by which people try to control how others see them (Leary, 1995). One factor that may influence the type of image they try to project is their roles held in society, including gender roles. The gender roles for a man include dominance, assertiveness, and masculinity, while the gender roles for a woman include nurturer, femininity, and attractiveness (Deaux & Major, 1 987). By contrast, sports broadcasters are expected to be knowledgeable, assertive, and competent. Research suggests that female sports broadcasters are seen as less competent and less persuasive than male sports broadcasters (Mitrook & Dorr, 2001; Ordman & Zillmann, 1994, Toro, 2005). One reason for this difference may be that the gender roles for a man are much more similar to those of a sportscaster, compared to those of a woman. Thus, there may be a conflict between the two roles for women. The present study investigated whether the gender and perceived attractiveness of sportscasters influenced the audience's perceptions of the level of competence that a sportscaster demonstrates. Two hundred and four male (n =75) and female (n =129) undergraduate students were recruited from a southern Ontario university to participate in the study. The average age of the male participants was 21 .23 years {SD =1 .60), and the average age for female participants was 20.67 years {SD = 1 .31). The age range for all participants was from 19 to 30 years {M = 20.87 years, SD = 1 .45). Af^er providing informed consent, participants randomly received one of four possible questionnaire packages. The participants answered the demographic questionnaire, and then proceeded to view the picture and read the script of a sports newscast. Next, based on the picture and script, the participants answered the competence questionnaire, assessing the general, sport specific, and overall competence of the sportscaster. Once participants had finished, they returned the package to the researcher and were thanked for their time. Data was analyzed using an ANOVA to determine if general sport competence differs with respect to gender and attractiveness of the sportscaster. Overall, the ANOVA was non-significant (p > .05), indicating no differences on the dependent variable based on gender (F (3, 194) = .631, p = .426), attractiveness (F (3, 194) = .070, p = .791), or the interaction of the two {F (3, 194) = .043,/? = .836). Although none of the study hypotheses were supported, the study provided some insight to the perceived competence of female sportscasters. It is possible that female sportscasters are now seen as competent in the area of sports. Sample characteristics could also have influenced these results; the participants in the current study were primarily physical education and kinesiology students, who had experience participating in physical activity with both men and women. Future research should investigate this issue further by using a video sportscast. It is possible that delivery characteristics such as voice quality or eye contact may also impact perceptions of sportscasters.

Entre refuge et exil : l’expérience de femmes palestiniennes du camp de Bourj El Barajneh

Le conflit israélo-palestinien dure depuis plus de 60 ans. Non seulement perdure-t-il, il gagne aussi en complexité. Cette thèse s’intéresse à l’expérience d’exil des Palestiniens et plus particulièrement à celle de femmes palestiniennes vivant en camp de réfugiés au Liban. La mémoire palestinienne a longtemps été, dans son ensemble, occultée dans la littérature, et qui plus est l’expérience des femmes; la façon dont leurs récits sont construits nous le démontre bien. La présente étude s’inscrit donc dans la lignée de travaux qui font une place aux « voix silencieuses » que sont souvent celles des femmes réfugiées palestiniennes des camps. Cette thèse s’appuie sur une approche qualitative – récits de vie et observation participante – et fait suite à une recherche qui a été menée entre 2009 et 2011 dans le camp palestinien de Bourj El Barajneh au Liban. Les résultats dégagés confirment que, dans l’exil, une partie de l’expérience de la nakba palestinienne telle que vécue par les femmes s’est perdue. Ceci dit, si la quasi-absence des femmes caractérise l’exode, on voit ces dernières s’affirmer au fil de l’exil qui devient une réalité durable. Au cours des deux premières décennies, les femmes apparaissent comme des « résistantes du quotidien ». Puis, la montée du sentiment national palestinien et l’éclatement de la guerre civile libanaise amènent les femmes à investir de plus en plus l’espace public. En temps de guerre, toutes les femmes participent à la survie de la communauté, et cela, par l’extension de leurs tâches domestiques et sociales. Plus le conflit prend de l’ampleur, plus leurs activités se diversifient : elles intègrent d’autres tâches à celles qui leur sont traditionnellement assignées. À l’issue du conflit, une grande partie des femmes palestiniennes commencent à prendre leurs distances de la lutte nationale partisane. Pour plusieurs d’entre elles, la fin de la guerre est aussi la fin des illusions : elles ont le sentiment d’avoir été abandonnées par la classe politique. Ainsi, le mouvement nationaliste palestinien a certes bousculé les rôles de genre, mais il n’a pas permis d’induire des changements durables. Dans les récits des femmes, on voit qu’à travers l’exil s’est créé un lien avec ce milieu que l’on croyait temporaire, le camp de Bourj El Barajneh : un lien qui se situe au cœur d’une tension entre un pôle réel et un pôle symbolique. Le camp « réel » est décrit comme insalubre, instable et non sécuritaire, et la vie dans ce camp est à ce point précaire et difficile que les femmes s’accrochent à cet autre camp qui, lui, est porteur de mémoire, de souvenirs, de relations et de rêves. C’est d’ailleurs parce que ce second pôle existe que la vie dans le camp peut être tolérée. Si la lutte nationale a été pour une certaine génération de Palestiniennes la préoccupation première, la fin de la guerre signe la perte de vitesse de cette lutte qui s’est longtemps avérée structurante. Ceci dit, le modèle de résistance, lui, persiste. Les femmes continuent de lutter et apparaissent comme des « actrices de la transmission ». L’un de ces projets qu’elles font leur, la transmission de l’identité religieuse, prend rapidement de l’ampleur alors que la communauté palestinienne peine à se relever des affres de la guerre. Nombreuses sont les femmes qui cherchent un sens à la vie dans ce cumul de catastrophes, et la religion les soutient dans cette quête, mais en plus c’est à travers elle que le projet du retour en Palestine est porté. D’ailleurs, la mémoire de la Palestine est une autre valeur que les femmes cherchent à transmettre d’une génération à l’autre. Maintenir la mémoire de la Palestine est un rôle traditionnel de la femme palestinienne. Ceci dit, les femmes ne remplissent pas ce rôle « aveuglément » : elles transmettent une mémoire, un message qu’elles ont cherché, reconstruit, évalué et parfois critiqué. Enfin, un autre projet se manifeste rapidement dans l’exil : la transmission des connaissances, une valeur phare pour les Palestiniennes puisque à la fois stratégie de survie, de développement et d’ascension sociale. Mais pour quelques-unes, l’éducation est une lutte parce que confrontée à des contraintes contextuelles et au poids des traditions. Ainsi, c’est par des valeurs traditionnellement portées et transmises par les femmes – l’identité religieuse, la mémoire et l’éducation – que l’oppression et la colonisation des Palestiniens se combattent au quotidien.

Transformations sociales chez les Cherokees, 1794-1827

Bouleversements démographiques, pressions assimilatrices, défaites militaires et rivalités territoriales : ce mémoire étudie les transformations que connaît la société Cherokee sous l’impulsion de ces forces au cours du «long XVIIIe siècle» qui débute avec l’intensification des contacts avec les colons anglais vers 1700 et qui se termine avec la déportation des Cherokees vers l’Indian Territory, dans l’actuel Oklahoma, à la fin des années 1830. Son regard porte principalement la centralisation des institutions politiques, la transformation des règles qui définissent l’appartenance à la nation, et l’évolution des rôles des genres dans la famille et dans l’économie pendant la période entre la signature du traité de paix de 1794 et l’adoption par les Cherokees d’une Constitution fortement inspirée de celle des États-Unis, en 1827.

Dancing double binds : feminine virtue and women’s work in Kinshasa

Les femmes de Kinshasa, en République Démocratique du Congo, ont toujours été actives dans le commerce local. L’élévation de leur niveau d’études, ainsi que des circonstances économiques difficiles nécessitant deux salaires par famille, les poussent aujourd’hui vers de nouveaux métiers. Alors qu’elles deviennent plus visibles dans les sphères politiques et économiques, elles sont sujettes à de nouvelles formes de méfiance et d’accusation morale. C'est dans ce contexte que les notions de féminité et de vertu féminine sont définies aujourd'hui. Lorsque les femmes congolaises émigraient vers la ville de Léopoldville à l’ère coloniale, elles étaient confrontées à de nouvelles attentes sociales. Il était attendu qu’elles se « modernisent » et se « civilisent » tout en gardant leur rôle « traditionnel » au foyer et auprès de leur famille. Je voudrais démontrer que ce paradoxe continue d’influencer les représentations de la vertu féminine à Kinshasa aujourd'hui, notamment en établissant une distinction entre la femme « vertueuse » et « non vertueuse ». Cette thèse explore les façons dont les femmes participent et négocient leur nouveau statut et rôle à la lumière de ce paradoxe. Plutôt que de réifier la dichotomie locale entre la femme « vertueuse » et « non vertueuse », j’explore les causes sous-jacentes et les résultats inattendus de ces catégorisations. Je porte une réflexion sur la vertu féminine comme étant construite et influencée par ce qu'on pourrait nommer le « triple patriarcat » alimenté par des valeurs « traditionnelles », par des initiatives coloniales et postcoloniales menées par l'état, ainsi que par des discours pentecôtistes. J’examine d’autre part comment ces facteurs ont engendré une double contrainte, un dilemme en la forme d’injonctions contradictoires, encourageant les femmes à jouer simultanément des rôles opposés, et à devoir soigneusement gérer leur image en public. Je montre enfin que cette double posture des femmes alimente la méfiance entre les deux sexes, impactant sur la perception des femmes au travail et dans la société de manière générale, de même que les projections qu’en fait la culture populaire. Car c'est une des professions les plus visibles pour les femmes de Kinshasa, le rôle de danseuse de concert est très utile pour illuminer les défis auxquels ces femmes sont confrontées. Cette thèse fournit donc un portrait ethnographique des danseuses, et se penche sur leur statut d’objets publics de désir afin de révéler la façon dont leur visibilité met en évidence les conceptions locales de la liberté, du pouvoir et de la féminité.

Aggression and accountability : how caregivers and law enforcers cope

Objectif. L’objectif est de comprendre comment les intervenants en relation d’aide et les agents des forces de l’ordre composent avec la violence au travail et le stress lié à l’imputabilité. Un cadre théorique basé sur l’identité professionnelle est proposé afin de comprendre la modulation de la santé psychologique au travail et testé via le Professional Quality of Life des intervenants en protection de la jeunesse. Les facteurs de prédiction de la banalisation de la violence au travail et des impacts psychologiques de cette banalisation sont également étudiés. Méthodologie. Un sondage mené auprès d’un échantillon représentatif constitué de 301 intervenants en protection de la jeunesse a permis d’examiner le Professional Quality of Life. Les effets de l’exposition à la violence en milieu de travail, à l’exposition au matériel traumatique et du stress lié à l’imputabilité sur la fatigue de compassion ont été analysés à l’aide d’équation structurelle. Les effets indirects attribuables au genre, au soutien organisationnel perçu, à l’adhésion à l’identité professionnelle, aux stratégies d’adaptation et à la confiance en ses moyens pour gérer un client agressif ont été mesurés. Pour l’examen des facteurs de prédiction de la banalisation de la violence au travail, les résultats d’un sondage mené auprès de 1141 intervenants en relation d’aide et des forces de l’ordre ont été analysés à l’aide de régression linéaire. L’analyse des réponses des 376 intervenants de cet échantillon ayant rapporté avoir été perturbé par un acte de violence au travail a permis de mesurer l’impact de la banalisation sur les conséquences psychologiques suite à une victimisation au travail. Les effets indirects attribuables à la banalisation de la violence ont été mesurés. Des analyses différenciées en fonction du sexe ont également été menées. Résultats. L’exposition à la violence, le sentiment d’imputabilité et l’évitement amplifiaient la fatigue de compassion chez les intervenants en protection de la jeunesse sondés. Les attitudes masculines, l’adhésion à l’identité professionnelle, la confiance en ses moyens pour gérer les clients agressifs l’atténuaient. Quant aux facteurs de prédiction de la banalisation de la violence au travail, les participants masculins étaient plus enclins que les femmes à la normaliser. Les agents des forces de l’ordre percevaient davantage la violence comme tabou que les intervenants en relation d’aide. Les facteurs organisationnels avaient tous un effet négatif sur le tabou entourant la violence au travail. Finalement, l’âge, les victimisations antérieures, les blessures graves et percevoir la violence au travail comme un tabou augmentaient le nombre de conséquences psychologiques suite à une victimisation. Les analyses différenciées en fonction du sexe ont identifié des facteurs de prédiction spécifiques aux hommes et aux femmes. Implications. Lors de déploiement de stratégies organisationnelles afin d’aider les employés à gérer avec les stress liés au travail, les organisations doivent considérer l’identité professionnelle de leur travailleur ainsi que des différences en fonction du sexe et du genre.

Los "diarios perdidos" de Manuela Sáenz y la formación de un ícono cultural (Dossier: Bicentenario, rastros y revelaciones de la Independencia)

La autora destaca la influencia de los “diarios perdidos” de Manuela Sáenz sobre el Diario de Paita (editado por Carlos Álvarez Saá), la biografía publicitada por el Museo Manuela Sáenz en Quito y la película venezolana de Diego Rísquez. Por otro lado, señala que la imagen de Sáenz ha sido apropiada como símbolo de causas cívicas o feministas, predominando la imagen de una atrevida transgresora de las normas de género, sexualmente pervertida, perturbadora del orden social. No obstante, el Museo y la película de Rísquez la presentarían como alguien honorable, e insistirían en la perseverancia del amor y lealtad de Sáenz a Bolívar. Hennes señala, además, que Rísquez trata las cuestiones de género y sexualidad respetando la complejidad e integridad de la Sáenz fílmica y de la histórica, que su performance de género le permite navegar los espacios masculinos y femeninos, para gozar de cierta agencia política y social en el círculo de Bolívar. Habría en la película y el Diario un lugar común, que no aparece en la literatura del Museo: la representación de Bolívar como figura trágica. Pese a sus discrepancias, los textos mencionados contribuyen a la construcción continua del ícono político, social y cultural.

Vägen till jämställdhet - Kvinnor i styrelserum eller män i förskolan? : En kritisk analys av den svenska jämställdhetsdiskursen

Equality between the sexes has been discussed in Sweden for more than 50 years. In the 60´s and during the 70´s the discourse that dominated the debate was based on the assumption that both men and women needed to liberate themselves from their traditional gender roles. In this approach information and education was perceived as the key to equality. During the 80´s however, power and subordination became the main focal point of concern within this debate, and focus upon changing the patriarchal power structures dominating society were perceived as the principal key for establishing equality between the sexes. Today, the latter discourse still dominates both the scientific and the political perspective upon equality. By examining the debate on equality from two different fields of occupation this paper tries to analyse the fact that the Swedish equality discourse looks very different on male - versus female domination. Although the proportion of male teachers in Swedish preschools is about 3 % and the amount of women serving as public company directors is about 20 %, the current discourse views male dominance within the business sector as problematic, whilst, the dominance of women in the preschool childcare sector as less problematic. In respect of the theory supported by Bourdieu (1999), Hirdman (1990 & 2003) and Foucault (1998 & 2002) this paper advocates that the discourse is biased and simplified and that a perspective that only focuses on areas of male domination sets the wrong priorities. With regards to equality ideals prevalent throughout Norway this paper concludes that the Swedish equality discourse needs a broader and more open approach to assure that Swedish institutions promote equality between men and women in the best possible way.

Initiation into engineering : stability and change in gender orders

This article examines processes of doing gender during the initiation of students into engineering programs at university level in Sweden. The article draws on interviews with students, focusing on their understandings of gender. The aim is to explore difficulties with and challenges to traditional gender roles in an academic male dominated arena, by using theories of doing and undoing gender. The empirical material reveals the initiation period or ‘reception’ as a phenomenon both reinforcing and challenging traditional orders. The attempts to challenge norms meet resistance, revealing two paradoxes and one dilemma. In the first paradox the formal purpose of the reception (inclusion) is partly at odds with its informal consequence (exclusion of deviations). The second paradox concerns the contradictory effects of the reception. Even though the reception ensures participation of women, it reinforces existing hierarchies including gender inequality. This results in a dilemma, since in order to protect individual safety, there is a taboo on harassing women which then reproduces stable gender stereotypes. So while harassment taints the respect senior students must earn during the reception, the fact that female students exist in the engineering field challenges the established order and opens the way for change.