Tyhjyyden reunalla, helvetin kannella : Yhtenäisen subjektin hajoaminen Saul Bellowin Herzogissa

The study shows that the reading paradigm derived from codes Roland Barthes presented in his S/Z exposes the postmodernic nature of Saul Bellow s Herzog (1964), and embodies in which way the novel is organized as a radical rewriting of modernism and its ideology. I explore how solid, compact and modernistic subject breaks down at every level of Herzog s narration. I actually argue that the heteroglossic novel is representative of an early American postmodern movement in literaure, and it should by no means be dissected narrowly as a realistic or naturalistic novel at all. The intertextual code verifies that the interpretation of Herzog remains inadequate if one doesn t take account of the novel s significant intertextual references to other texts. In fact, even the mind of Moses Herzog, the protagonist of the novel, is a mosaic of citations. It emerges from the dissertation that the figure of Don Quixote follows Moses Herzog as an ambiguous shadow while the professor of history struggles with his anxiety and anguish, and travels in a mentally confused state around the U.S. for five days in the early 1960s, encountering the impending atmosphere of transition as the country is on the threshold of a significant cultural and social change. There is a strong necessity for updated interpretation of Herzog partly because its centrality to Bellow s own career as a writer but mainly because it has been previously read trough modernistic lenses. I shall try to proof in my study that American Jewish Saul Bellow s (1915 2005) Herzog escapes any kind of simple, elemental or essentialistic construction or reading and in real terms it doesn t offer any comprehensive, total or coherent solution or system for those philosophical doctrines it criticizes and makes fun of. The philosophical, conceptual and cultural substance of Herzog does not constitute an independent or autonomous theoretical tract which would have a life of its own. Altough the novel reflects the continuity of Bellow s writing it is clearly some kind of conscious or unconscious experiment during his long career as a writer. He hasn t been so radical before or since the publication of Herzog. It is unarguably his most postmodern novel.The reading paradigm based on specific codes demonstrates how deep into the basic questions of his personal life and existence itself he must dive in oder to find his many ways towards authentic or primordial self in fragmented and shattered world which is constanly rewritten and which makes human being a tourist of his own life. In that ongoing process the protagonist has to accept the ultimate plurality of his mind and self. He must confront that the modernistic definition of identity as a solid, monolithic and stable entity has broken down into different, inconsistent and even contradictory possibilities of identification. Moses Herzog embodies obviously Stuart Hall s description of the postmodern self his identity has turn into a movable feast.

Lucien Wolf and David Mowshowitch papers, [ca. 1869-1959]

Correspondence, reports, minutes, manuscripts, and clippings relating to the activities of Wolf, Mowshowitch, and the Joint Foreign Committee, as well as to the political situation of Jews in various countries and to the Paris Peace Conference. Papers of Lucien Wolf include his diary, lectures on English-German relations and English-Russian relations; bibliography of Wolf's works on Jewish themes; clippings of Wolf's articles; congratulations on his seventieth birthday; article on his last interview with Chamberlain; and correspondence with parents, 1869-1882, A. Abrahams, 1914-1925, Chief Rabbi Dr. J.H. Hertz, 1892-1923, Clara Melchior, 1913-1929, Jacob Schiff, 1910, Maxim Vinawer, 1917, Mark Wischnitzer, 1926-1928, Lord Robert Cecil, 1916-1919, Lord Rothschild, 1906, Cyrus Adler, Count J. Bernstorff, Szymon Ashkenazy, Solomon Dingol, Louis Marshall, Claude G. Montefiore, Sir Edward Sassoon, Jacob Schiff, Lord William Selborne, Nakhum Sokolow, Oscar Straus, Chaim Weizmann, the American Jewish Congress, 1916-1923, Hilfsverein der Deutschen Juden, 1913, and Jewish Historical Society of England.

Rabbi Michael Silberstein 1828-1910

The collection contains an English translation of a letter of protection for the teacher Joel Silberstein in Witzenhausen, originally 1828; and a photocopy of Rabbi Silberstein’s death certificate, Wiesbaden, 1910. Also included are photocopies of published materials by and about Rabbi Silberstein.

Schneeberger-Saenger Collection 1837-1845

Business ledger in Yiddish (1837-1845)

"Mikä ihana kuva: isä, äiti ja lapset Herran työssä" : Lähetystyöntekijöiden perhe-elämä Kiinassa 1910- ja 1920-luvuilla

Tutkimukseni käsittelee Suomen Lähetysseuran Kiinan-työssä olleita perheitä vuosina 1915–1928. Enemmistö tuolloin SLS:n lähetystössä olleista läheteistä oli perheellisiä, ja perheiden elämäntilanteet lähetyskentällä vaikuttivat koko SLS:n yhteisön työmahdollisuuksiin. Tutkimukseni kohdehenkilöt ovat Signe ja Väinö Kantele sekä Inkeri ja Toivo Koskikallio perheineen, ja he edustavat sitä kokonaisuutta, jonka perheelliset lähetit Kiinassa muodostivat. Tutkin pro gradu -työssäni, millaista lähetystyöntekijöiden perhe-elämä oli lähetyskentällä. Kysyn myös, miten lähetystyö vaikutti perheeseen, ja miten perhe vaikutti lähetystyön tekemiseen. Lisäksi selvitän, miten kiinalainen kulttuuri vaikutti lähettiperheiden elämään. Tutkimukseni tärkeimmät lähteet ovat Signe Kanteleen kirjeet omaisilleen sekä Inkeri Koskikallion kirjeet ja päiväkirjat. Lähetyshistoriaa ei ole aiemmin tutkittu perheen näkökulmasta, joten tutkimus on hyvin aineistolähtöinen. Tärkeimpään käyttämääni kirjallisuuteen kuuluvat SLS:n Kiinan-työn historiaan sekä naislähetystyöntekijöihin liittyvät tutkimukset. Lähetystyöntekijät solmivat Kiinassa keskenään useita avioliittoja. Jotkut läheteistä olivat avioituneet jo Suomessa. SLS:n johtokunta kontrolloi lähettien avioliittoja ja myös perheiden lapsia, joten perhe ei ollut pelkästään lähettien yksityisasia. 1910- ja 1920-luvut olivat erityisen lapsirikasta aikaa, mikä vaikutti merkittävästi SLS:n Kiinan-yhteisön toimintaan. Joihinkin perheisiin oli syntynyt lapsia jo Suomessa ja lähetyskentällä perheisiin syntyi tutkimusajankohtana 26 lasta. Monet lähettiperheiden haasteista liittyivät lähetystyön ja perhe-elämän yhdistämiseen. Perheenäideillä oli vahva lähetyskutsumus, mutta raskaudet, synnytykset ja elämä pienten lasten kanssa rajoittivat naisten työskentelymahdollisuuksia ja aiheuttivat rooliristiriitoja. Perheen arjessa haasteena oli myös perheenisän poissaolo lähetystyöhön liittyneiden matkojen takia. Erityisesti tuolloin korostui lähetysasemalla asuneiden muiden suomalaisten läsnäolon tärkeys, vaikka SLS:n yhteisön tiiviys myös rajoitti perheiden yksityisyyttä. Perhe-elämällä oli SLS:n tuki, sillä monien muiden protestanttisten lähetysseurojen tavoin SLS kannusti perheellisiä lähettejään hyödyntämään perhettään evankelioimistyössä ja toimimaan kristityn perheen esimerkkinä paikallisille. Perheen esimerkillisyyteen kannustamisesta huolimatta Suomen Lähetysseura oli virallisissa julkaisuissaan vaitonainen perhetapahtumien vaikutuksesta työhön lähetyskentällä. Työn tukijat haluttiin vakuuttaa työn häiriöttömyydestä, vaikka todellisuus Kiinassa oli ajoittain toinen. Perheenäitien ja lasten sairastelut pakottivat perheenisiä välillä vähentämään tai lopettamaan työskentelyä. Lähetit myös menettivät Kiinassa lapsia ja puolisoita, mikä luonnollisesti vaikutti lähettiyhteisön toimintaan. Suomalaisvanhemmat kokivat perhe-elämän kiinalaisen kulttuurin keskellä ajoittain haasteelliseksi. Ristiriitatilanteita aiheuttivat kiinalaisten erilaiset elintavat ja esimerkiksi suomalaisten mielestä kyseenalainen lastenhoito- ja kasvatuskulttuuri. Suomalaisperheiden elämä Kiinassa oli joiltain osin samanlaista kuin heidän aikakautenaan Suomessa, mutta lähetystyö ja kiinalainen kulttuuri toivat siihen oman erikoisleimansa. Elämä perheenä lähetystyössä sisälsi paljon ulkoapäin tulleita ja sisäisiä haasteita. Lähetit kertoivat näistä haasteista, mutta korostivat myös vahvaa hengellistä kutsumustaan, tyytyväisyyttään elämäänsä sekä perheensä onnellisuutta.

Päivikin sadusta Metsolan lapsiin : Aili Somersalon lastenkirjojen nimistö 1910-luvulta 1950-luvulle

Tutkielmassa selvitetään, millaiset piirteet ovat tyypillisiä Aili Somersalon kirjoittamien satuteosten nimistölle. Tarkasteltavana on 274 nimeä, jotka on poimittu kymmenestä Somersalon vuosina 1918 1951 julkaistusta lastenkirjasta. Nimiaineisto on jaettu kuuteen eri kategoriaan: ihmisten nimiin, eläinten nimiin, kuvitteellisiin nimiin, fantastisten satuolentojen nimiin, paikannimiin ja lainanimiin. Tutkielmassa keskitytään nimien rakenteellisten piirteiden ja funktioiden erittelyyn. Tämän lisäksi pohditaan, kuinka nimet ovat motivoituneet ja muuttuuko kirjailijan nimenanto vuosikymmenten aikana. Tutkielmassa sivutaan myös nimen ja nimityksen välistä rajaa sekä kyseenalaistetaan iso alkukirjain proprin tunnusmerkkinä kaunokirjallisessa kontekstissa. Aineiston nimille tyypillisiä rakenteellisia piirteitä ovat yksinimisyys, yhdysnimirakenne ja nimien kaksiosaisuus, appellatiivisuus ja adjektiivien esiintyminen nimenä tai nimenosana, johtimien käyttö sekä erilaiset äänteelliset piirteet. Nimen perustehtävän, identifioinnin, lisäksi aineiston nimet pyrkivät kuvailemaan, luokittelemaan ja lokalisoimaan tarkoitteitaan. Vuosikymmenten aikana teosten nimimäärä kasvaa maltillisesti. Teosten sisältämissä konventionaalisissa nimissä näkyy kulloisenkin vuosikymmenen nimimuoti. Merkillepantavaa on myös teoksissa esiintyvä hahmojen samanimisyys. Mielenkiintoisen lisän analyysiin tuovat aineiston lainanimet, jotka ovat peräisin paitsi universaalista satuperinteestä, myös suomalaisesta kansanmytologiasta ja Kalevalasta. Kansallisromanttisuus näkyy myös teoksiin valikoituneissa konventionaalisissa nimissä, joista suuri osa on omakielisiä. Kirjailija on lainannut teoksiinsa nimiä myös omasta elämänpiiristään. Somersalon nimenmuodostus nojaa vahvasti leksikkoon. Aineiston nimien ja nimitysten välinen raja ei ole yksiselitteinen, ja aineiston voikin luonnehtia koostuvan nimityksen kaltaisista nimistä ja nimen kaltaisista nimityksistä. Kaiken kaikkiaan aineiston nimet ovat hyvin informatiivisia, tarkoitteen fyysisiä tai mentaalisia ominaisuuksia kuvailevia, ja toimivat olennaisena osana tarinankerrontaa. Nimet kielivät kirjailijan kannattamasta ideologiasta, ja kytkeytyvät siten myös reaalimaailmaan. Vaikka kirjailijan nimenanto on osin huolimatonta, on se silti selvästi harkittua. Aili Somersalon luoma nimimaisema on omalakinen ja tunnistettava.

Deutschland, Deutschland über alles : Tysk föreningsverksamhet i Finland och Sverige 1910-1950

The voluntary associations dealt with in this dissertation were ethnic clubs and societies promoting the interests of German immigrants in Finland and Sweden. The associations were founded at the end of the 19th century as well as at the beginning of the 20th century during a time in which migration was high, the civil society grew rapidly and nationalism flourished. The work includes over 70 different associations in Finland and Sweden with a number of members ranging from ten to at most 2, 500. The largest and most important associations were situated in Helsinki and Stockholm where also most of the German immigrants lived. The main aim of this work is to explore to what extent and how the changes in government in Germany during 1910 to 1950 were reflected in the structures and participants, financial resources and meeting places, networks and activities of the German associations in Finland and Sweden. The study also deals with how a collective German national identity was created within the German associations. The period between 1910 and 1950 has been described by Hobsbawm as the apogee of nationalism. Nationalism and transnationalism are therefore key elements in the work. Additionally the research deals with theories about associations, networking and identity. The analysis is mostly based on minutes of meetings, descriptions of festivities, annual reports and historical outlines about the associations. Archival sources from the German legations, the German Foreign Office, and Finnish and Swedish officials such as the police and the Foreign Offices are also used. The study shows that the collective national identity in the associations during the Weimar Republic mostly went back to the time of the Wilhelmine Empire. It is argued that this fact, the cultural propaganda and the aims of the Weimar Republic to strengthen the contacts between Germany and the German associations abroad, and the role of the German legations and envoys finally helped the small groups of NSDAP to infiltrate, systematically coordinate and finally centralize the German associational life in Finland and Sweden. The Gleichschaltung did not go as smoothly as the party wanted, though. There was a small but consistent opposition that continued to exist in Finland until 1941 and in Sweden until 1945. The collective national identity was displayed much more in Sweden than in Finland, where the associations kept a lower profile. The reasons for the profile differences can be found in the smaller number of German immigrants in Finland and the greater German propaganda in Sweden, but also in the Finnish association act from 1919 and the changes in it during the 1920s and 1930s. Finally, the research shows how the loss of two world wars influenced the associations. It argues that 1918 made the German associations more vulnerable to influence from Germany, whereas 1945 brought the associational life back to where it once started as welfare, recreational and school associations.

José Penna y Salvador Mazza en tiempos del cólera : salud, inmigración y legitimidad política en la Argentina de 1910

Resumen: Este artículo estudia las teorías sobre el origen, contagio y control del cólera en el siglo XIX, los intentos de las autoridades de la Argentina por contrarrestar estas epidemias y por último, la campaña anticolérica de 1910. Hasta ese momento, las medidas preventivas habían priorizado la vigilancia, desinfección y aislamiento de viviendas, objetos y personas infectadas. Pero el reciente descubrimiento de la transmisión el cólera por individuos asintomáticos hizo que en 1910 el Departamento Nacional de Higiene (DNH) impusiese un sistema de análisis bacteriológico obligatorio. En particular, el artículo examina las ideas y actividades de José Penna, quien en 1910 se desempeñaba como director del DGN y de Salvador Mazza. Un médico recién recibido, este último estuvo a cargo del laboratorio bacteriológico del lazareto de Martín García donde se sometía a estudio a todos los pasajeros de tercera clase provenientes de zonas infectadas de cólera. El DNH presentó la campaña anticolérica de 1910 como resultado de la experiencia acumulada durante el siglo XIX, del progreso científico y administrativo de la Argentina y de los esfuerzos de las autoridades por proteger a la nación. En un momento en que la elite argentina luchaba para mantener su dominio, tanto reprimiendo como buscando co-optar a la oposición, las cuestiones de salud pública constituyeron un elemento importante de la retórica política.

La música en las fiestas del centenario patrio de 1910

Resumen: La conmemoración de los cien años de la Revolución de Mayo halló un país emergente en todo aspecto, inclusive en el cultural. De este modo, todos los músicos, nativos o argentinos por adopción, y aun extranjeros de paso o venidos para la ocasión, quisieron estar presentes con su actuación. No sólo por amor a un país que recién parecía tomar conciencia de su cultura, sino, al menos, para no desperdiciar una ocasión única de hacerse ver y notar. Es así que se produjeron una gran cantidad de eventos musicales, dignos de ser estudiados y recordados en el presente, en que se celebra un nuevo centenario, de modo de poder establecer las diferencias que se manifiestan entre uno y otro.

Artemio Zeno y la conformación de un nuevo espacio del conocimiento quirúrgico en Latinoamérica : la dinámica local en la formación de innovadores: Rosario 1910-1940

Resumen: Este artículo se inscribe en investigaciones realizadas para Conicet sobre la incidencia del surgimiento de las facultades rosarinas de la Universidad Nacional del Litoral en la conformación de un sistema regional de innovación científica, y su relación con la dinámica local y la expansión de las redes profesionales. Centra su enfoque en uno de los articuladores del mencionado proceso, el doctor Artemio Zeno, quién fuera fundador de una nueva escuela en la práctica quirúrgica, catedrático titular de la Facultad de Ciencias Médicas de Rosario, empresario de la salud, promotor de publicaciones científicas y de vinculaciones con los principales institutos de investigación internacional, al punto de publicar y dirigir la Revista de Cirugía, del Sanatorio Británico, y crear la primera Fundación médica de Latinoamérica dedicada exclusivamente a becar investigadores de los países del cono sur que quisieran especializarse en la especialidad quirúrgica.