Euroopan voimatasapainojärjestelmä 1990-2012 : Euroopan vakaus rakenteellisen, uusklassisen ja hegemonisen realismin näkökulmasta

Voimatasapaino on kansainvälisen politiikan keskeinen käsite. Voimatasapainopolitiikkaa on harjoitettu erityisesti Euroopassa viimeisen 500 vuoden aikana. Euroopan historiaa on leimannut suurvaltojen taistelu vallasta ja alueiden hallinnasta. Suurvaltojen pyrkimys yhtäältä hegemoniaan ja toisaalta voimatasapainoon on näkynyt toistuvina valtioiden välisinä sotina Euroopassa. Se, että Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kylmä sota päättyi rauhanomaisesti ja että Euroopan integraatio on jatkunut kylmän sodan jälkeen, on herättänyt toiveen tämän sotakierteen lopullisesta päättymisestä Euroopassa. Mutta miksi Eurooppa on ollut rauhanomainen kylmän sodan jälkeen? Onko kansainvälisen politiikan luonteessa tapahtunut perustavanlaatuinen muutos? Onko voimatasapainoteoria samalla menettänyt merkityksensä kylmän sodan jälkeisessä maailmassa? Yleisesikuntaeverstiluutnantti, valtiotieteiden maisteri Fred Blombergsin väitöskirjatutkimuksessa selitetään suurvaltojen välistä rauhaa Euroopassa kylmän sodan jälkeen valtojen realismin viitekehyksessä. Tutkimuksessa analysoidaan rakenteellisen, uusklassisen ja hegemonisen realismin pohjalta laadittujen teoreettisten selitysmallien avulla sitä, jalta mitä Yhdysvaltojen, Venäjän, Saksan, Ranskan ja Britannian välinen voimasuhde ja niiden harjoittamat suurstrategiat ja valtapolitiikka merkitsevät Euroopan alueellisen vakauden kannalta. Tutkimuksessa osoitetaan, että näiden kauden suurvaltojen valtakamppailu ja turvallisuuskilpailu tekevät Euroopan voimatasapainojärjestelmästä epävakaamman kuin mitä Euroopassa kylmän sodan jälkeen käydyssä poliittisessa ja teoreettisessa keskustelussa on yleisesti oletettu.

Terrorismi uhkamallina kylmän sodan jälkeen : Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin turvallisuusstrategioiden vertailu

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla valtion (Yhdysvallat) ja turvallisuusyhteisön (EU) strategisia asiakirjoja keskenään. Vertailun perusteella on tarkoitus löytää kahden erilaisen kansainvälisen toimijan reagointi strategisella tasolla terrorismin aiheuttamaa uhkaa vastaan. Tutkimusasetelman aineiston ajallisena näkökulmana käytetään kylmän sodan päättymisestä vuoden 2012 loppuun asti ulottuvaa jännettä. Tutkimuksessa vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Miten terrorismin uhkamalli on muuttunut Yhdysvaltojen ja EU:n turvallisuusstrategisissa asiakirjoissa turvallistamisteorian mukaan tarkasteltuna kylmän sodan päättymisen jälkeen? Mitkä ovat Yhdysvaltojen ja EU:n strategioiden merkittävimmät samankaltaisuudet ja erot verrattaessa terrorismia uhkamallina? Mitkä ovat Yhdysvaltojen ja EU:n strategiset painopisteet terrorismin vastaisessa toiminnassa? Tutkimuksessa perehdytään Yhdysvaltojen sekä Euroopan unionin turvallisuuspoliittisiin asiakirjoihin. Keskeisimpinä lähteinä käytetään strategisia asiakirjoja, jotka määrittävät Yhdysvaltojen ja EU:n toimintalinjat kansallisessa sekä kansainvälisessä turvallisuusympäristössä. Muina lähteinä käytetään terrorismia käsitteleviä teoreettisia julkaisuja, tieteellistä kirjallisuutta ja lehtiartikkeleita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että terrorismi uhkamallina on militarisoitu Yhdysvalloissa ja EU:ssa. Vuoden 2001 syyskuun 11. tapahtumat voidaan katsoa olleen pääsyynä siihen miksi terrorismin uhkaan on reagoitu niin voimakkaasti. Suurimmat erovaisuudet Yhdysvaltojen ja EU:n välillä ovat olleet niiden omaksumissa terrorismin vastaisissa toimintamalleissa. Yhdysvallat on painottanut sotilaallisen voiman käyttöä, kun EU on vuorostaan painottanut kansainvälisen yhteistoiminnan merkitystä. Terrorismi on aiheuttanut merkittäviä muutoksia niin Yhdysvaltojen kuin EU:n turvallisuuspolitiikkaan. Terrorismin voidaan katsoa olevan yksi tärkeimmistä syistä siihen, että Euroopan unionista on kehittynyt nopeassa tahdissa merkittävä vaikuttaja kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Sotaa vai taistelua terrorismia vastaan? Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton terrorismin vastaisen toiminnan diskurssien analyysi

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Syyskuun 11. päivä 2001 terroristi-iskut lisäsivät länsimaiden panostusta terrorismin vastaiseen toimintaan merkittävästi. Yhdysvallat julistivat sodan terrorismia vastaan muiden länsimaiden ja yhteisöjen kuten EU:n ja Naton tuella. Merkittävää on, että Yhdysvaltojen sodanjulistus terrorismia vastaan on aiheuttanut historiallisessa kontekstissa ristiriitoja transatlanttisessa turvallisuusympäristössä. Erityisesti EU on suurimpien jäsenvaltioiden, kuten Ranskan ja Saksan, johdolla vastustanut Yhdysvaltojen toimenpiteitä, kuten Irakin sotaa. EU on nähnyt Yhdysvaltojen toimet kansainvälisten lakien ja erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisina. Tätä näkemystä on osiltaan tukenut Nato, joka ei ole osallistunut hyökkäyksellisiin operaatioihin, vaan on muodostanut toimintamallin, jossa kriisinhallinnan ja terrorismin vastaisen toiminnan periaatteet sekoittuvat. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Natossa vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Diskurssien määrittämisen kautta on mahdollista arvioida, millä tavoin Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton terrorismin vastainen politiikka on vaikuttanut transatlanttiseen turvallisuusajatteluun ja -käytäntöihin ja samalla Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton välisiin suhteisiin. Samalla syntyy käsitys siitä, miten toimijat ovat rakentaneet käsityksensä terrorismista uhkana, vaarana tai riskinä ja miten toimijoiden terrorismin vastaisen toiminnan päädiskurssit ovat rakentaneet toimijoiden identiteettejä turvallisuustoimijoina. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä yksityisiä ja yhteisiä tulkintoja alueelliseen ja kansainväliseen turvallisuusympäristöön vaikuttavista uhista ja pyrkimyksistä vaikuttaa kansainvälisen ja erityisesti transatlanttisen turvallisuusympäristön sääntöihin. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun lähtökohdista sekä toimijoiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Aineistona tutkimuksessa käytetään Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Yhdysvaltojen turvallisuusajattelussa painottuu näkemys Yhdysvaltojen erinomaisuudesta ja hegemonisesta asemasta globaalissa turvallisuusympäristössä. Tähän liittyy oleellisesti rakennettu identiteetti maailman johtavana valtiona sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Yhdysvaltojen ”sota terrorismia vastaan”- diskurssi pohjautuu näkemykselle, jonka mukaan Yhdysvallat kykenee ja voi käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä ja kansalaistensa suojaamiseksi maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on luokitellut terrorismin sodankäynniksi Yhdysvaltoja vastaan jolloin Yhdysvallat on legitimoinut ennaltaehkäisevän voimankäytön keinoksi torjua terrorismia minkä tahansa itsenäisen valtion alueella. Terrorismiin on läheisesti sidottu käsitteet joukkotuhoaseiden leviäminen ja käyttö sekä roistovaltioiden muodostama uhka. Näiden kautta Yhdysvallat ovat rakentaneet itselleen identiteetin yleismaailmallisten arvojen, kuten demokratian, vapauden ja oikeuden puolustajana. EU:n ajattelussa painottuu näkemys, jonka mukaan EU on ylikansallinen toimija, joka koordinoi ja mahdollistaa jäsenvaltioiden tehokkaan kokonaistoiminnan. EU ei ole hyväksynyt Yhdysvaltojen näkemystä terrorismista vaan on rakentanut käsitteen, jonka mukaan terrorismi on rikollisuutta. Tämä heijastaa EU:n rakentamaa identiteettiä sekä institutionaalista rakennetta, jonka mukaan sen päätehtävä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä on vapauden, oikeuden ja turvallisuuden mahdollistaminen. Oman ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssinsa kautta EU on pyrkinyt vahvistamaan omaa identiteettiään sekä alueellisena että kansainvälisenä toimijana. Terrorismin turvallisuudelle muodostaman uhan kautta EU on siis hakenut oikeutuksen omalle kasvaneelle roolilleen turvallisuustoimijana. Naton turvallisuusajattelussa painottuvat jäsenvaltioiden näkemyksistä nousevat elementit. Jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet sekä poliittiset ja taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Naton rakentaessa ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssiaan. Naton uhkakuvatulkintoihin terrorismista ovat vaikuttaneet sen suhde Euroopan unioniin. Nato on ollut ratkaisevassa roolissa transatlanttisten suhteiden säilyvyyden kannalta terrorismin vastaisen toiminnan aikakautena. Merkittävää on, että terrorismin muodostaman uhan kautta Nato on kyennyt rakentamaan itselleen identiteetin kriisinhallintajärjestelmänä, joka on voinut ottaa vastuuta YK:lta. Terrorismi ja sen vastainen toiminta on mahdollistanut Naton olemassaolon ja jatkuvuuden kylmän sodan jälkeisessä globaalissa turvallisuusympäristössä.

Maan mahtavimmat hybridisankarit. Supersankarit ja sankaruus The Avengers –sarjakuvissa 1970-luvun Yhdysvalloissa.

Tutkielma tarkastelee The Avengers –sarjakuvien supersankareita ja sankaruutta osana amerikkalaisten sankaritarinoiden sekä –myyttien jatkumoa, kiinnittäen erityistä huomiota myös siihen, miten yhteiskunnassa tapahtuvat sosiaaliset ja kulttuuriset murrokset näkyvät aikansa sarjakuvissa. Supersankarit ovat vain yksi, varsin nuori sankaruuden muoto amerikkalaisen populaarikulttuurin historiassa, ja tutkimuksen tarkoitus onkin selvittää, mistä moderni supersankari on saanut inspiraationsa. Supersankari ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, staattinen sankaruuden ilmentymä, vaan se elää ja muuttuu aikansa mukana siinä missä muukin kulttuuri. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat kaikki Marvel Comicsin 1970-luvulla julkaisemat The Avengers –sarjakuvat, joita vuosikymmenen aikana ehdittiin julkaista 118 kappaletta. Huomion keskiössä ovat nimenomaan Marvelin supersankarit, joiden uniikki inhimillisyys ja samaistuttava epätäydellisyys aikanaan mullistivat käsityksiä supersankareista ja sankaruudesta ylipäänsä. Tutkielma sijoittuu Yhdysvaltoihin, jossa sarjakuvat alun perin julkaistiin, ja kiinnostuksen kohteena ovat nimenomaan amerikkalaista yhteiskuntaa ravistelleet mullistukset kyseisenä vuosikymmenenä. Pääpainotus tutkielmassa on sarjakuvien kytkeminen amerikkalaisen sankaruuden ja kylmän sodan konteksteihin. Mikään populaarikulttuurin ilmiö ei synny tyhjiössä, eivätkä näin ollen syntyneet Marvelin supersankaritkaan, vaan heidän juurensa voidaan nähdä klassisissa amerikkalaisissa sankaritarinoissa, uuden ajan menestystarinoissa sekä sosiaalisiin ja kulttuurisiin muutoksiin perustuvissa mahdollisuuksien tarinoissa. Myös kylmä sota sekä sen luoma epävarmuuden ja pelon ilmapiiri vaikuttivat siihen, millainen supersankari 1970-luvun sarjakuvissa seikkaili, ja millaiseksi hän vuosikymmenen kuluessa muuttui. The Avengers –sarjakuvien supersankarit voidaan nähdä niin kulttuurisen historiansa kuin aikansakin muovaamina hybrideinä. Ei ole vain yhtä sankarimyyttiä, josta Marvelin supersankarit ovat saaneet inspiraationsa, vaan heissä yhdistyy niin klassisten kuin modernienkin sankaritarinoiden piirteitä. Supersankarit heijastelevat myös vahvasti yhteiskunnan poliittisia, sosiaalisia ja kulttuurisia muutoksia, ottaen niistä oppia ja kasvaen niiden mukana.

Suomen Ilmavoimien johtamisjärjestelmän evoluutio ilmasotateorian, kansallisten instituutioiden ja johtamisjärjestelmän ulkomaisen kehityksen näkökulmasta

Ilmavoimien johtamisjärjestelmä on osa Ilmavoimien järjestelmäkokonaisuutta, jonka kaksi muuta osaa ovat taistelujärjestelmä ja tukeutumisjärjestelmä. Ilmavoimien materiaalista suorituskykyä rakennetaan tämän järjestelmäajattelun pohjalta. tässä tutkimuksessa Ilmavoimien johtamisjärjestelmää tutkitaan kolmen kokonaisuuden, ilmavalvontajärjestelmän, ilmatilannekuvan muodostamisjärjestelmän ja tulenkäytön johtamisjärjestelmän, näkökulmasta. Ilmavoimien johtamisjärjestelmän laajuuden vuoksi tutkimusaluetta on jouduttu rajaamaan. Tutkimus perustuu evoluutioparadigmaan, jonka mukaisesti kaikki olevainen on evolutionaarista. Mikään tässä ajassa oleva ilmiö ei ole historiaton. Jokaisella ilmiöllä on nykyisyytensä lisäksi historia ja tulevaisuus. Evoluutioparadigman avulla laajennetaan Ilmavoimien johtamisjärjestelmän nykyisyyden ymmärtämistä kuvaamalla ja analysoimalla sen evoluutiota. Tutkimusaineistoa analysoidaan käyttäen hyväksi polkuriippuvuutta evolutionaarisena mallina. tätä mallia on käytetty uusinstitutionaalisessa ja evolutionaarisessa taloustieteessä ja taloushistoriassa tutkittaessa yritysten, toimialojen tai tuotteiden pysyvyyttä markkinoilla sekä erilaisten innovaatioiden vaikuttavuutta menestymiseen eri markkinatilanteissa. Tutkimusasetelman lähtökohtana on Ilmavoimien johtamisjärjestelmäevoluution kuvaaminen kolmen tekijän tasapainoasetelman suhteen, joita ovat instituutiot, ilmasotateoria ja kansainvälinen ilmavoimien johtamisjärjestelmän kehitys. tutkimuksen tavoitteena on löytää institutionaalinen logiikka Ilmavoimien johtamisjärjestelmän evoluutiolle sekä sen eri kehitysprosesseihin liittyvä mahdollinen polkuriippuvuuden logiikka. Tutkittavina instituutioina ovat kansallinen poliittinen päätöksenteko, joka ilmentyy erilaisina komiteamietintöjä, raportteina ja selontekoina. Sotilaallista instituutiota edustavat eri operatiiviset ohjeet, ohjesäännöt ja doktriinit, jotka ovat ohjanneet johtamisjärjestelmäkehitystä. Ilmasotateorian vaikuttavuuden analyysiä varten tutkimuskohteiksi on valittu seitsemän merkittävää ilmasotateoreetikkoa. Kenraalimajuri Giulio douhet, ilmamarsalkka Hugh Trenchard ja kenraalimajuri William Mitchell edustavat ilmasotateorian varhaista kautta. Kansallista ilmasotateorian kehitystä edustavat eversti Richard Lorentz ja kenraalimajuri Gustaf Erik Magnusson. Yhdysvaltalaiset everstit John Boyd ja John Warden III ovat uuden ajan ilmasotateoreetikkoja. Näiden henkilöiden tuottamien teorioiden avulla voidaan piirtää kuva muutoksesta, jota ilmasodankäynnin teoreetti- sessa ajattelussa on tapahtunut. Ilmavoimien johtamisjärjestelmän evoluutiolle haetaan vertailua kehityksestä, jota on tapahtunut Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Ilmavoimat on saanut vaikutteita muistakin maista, mutta näiden maiden kehityksen avulla voidaan selittää Suomessa tapahtunutta kehitystä. Tutkimuksessa osoitetaan, että kansainvälisellä johtamisjärjestelmäevoluutiolla on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen kehitykseen. Tämä tutkimus laajentaa prosessuaalista tutkimusteoriaa ja polkuriippuvuusmallin käyttöä sotatieteelliseen tutkimuskenttään. tutkimus yhdistää toisiinsa aivan uudella tavalla sotilasorganisaation institutionaalisia tekijöitä pitkässä evoluutioketjussa. Tutkimus luo pohjaa prosessuaaliseen, havaintoihin perustuvaan evoluutioajatteluun, jossa eri tekijöiden selitysmalleja ja kausaalisuutta eri periodien aikana voidaan kuvata. Tutkimuksen tuloksena ilmavoimien johtamisjärjestelmäevoluutiossa paljastui merkittäviä piirteitä. Teknologia on ollut voimakas katalysaattori ilmapuolustuksen evoluutiossa. Uusien teknologisten innovaatioiden ilmestyminen taistelukentälle on muuttanut oleellisesti taistelun kuvaa. Sodankäynnin revoluutiosta huolimatta sodankäynnin tai operaatiotaidon ja taktiikan perusperiaatteissa ei ole tapahtunut perustavanlaatuista muutosta. Ilmavoimien johtamisjärjestelmän kehitys on voimakkaasti linkittynyt ulkomaiseen johtamisjärjestelmäkehitykseen, jossa teknologiaimplementaatiot perustuvat usean eri ilmiön paljastumiseen ja hyväksikäyttöön. Sotilas- ja siviili-instituutiot ovat merkittävästi vaikuttaneet Ilmavoimien johtamisjärjestelmän kansalliseen kehitykseen. Ne ovat antaneet poliittisen ohjauksen, taloudellisten resurssien ja strategis-operatiivisten käskyjen ja suunnitelmien avulla perusteet, joiden pohjalta johtamisjärjestelmää on kehitetty. Tutkimus osoittaa, että Suomen taloudellisten resurssien rajallisuus on ollut merkittävin institutionaalinen rajoite Ilmavoimien johtamisjärjestelmää kehitettäessä. Useat poliittiset ohjausasiakirjat ovat korostaneet, ettei Suomella pienenä kansakuntana ole taloudellisia resursseja seurata kansainvälistä sotilasteknologiakehitystä. Lisäksi ulko- ja turvallisuuspoliittinen liikkumavapaus on vaikuttanut kehittämismahdollisuuksiin. Ilmasotateorian evoluutio on luonut johtamisjärjestelmän kehitykselle välttämättömän konseptuaalisen viitekehyksen, jotta ilmasota on voitu viedä käytännön tasolle. Teoria, doktriini ja instituutiot toimivat vuorovaikutuksessa, jossa ne interaktiivisesti vaikuttavat toinen toisiinsa. Tutkimus paljasti kuusi merkittävää sokkia, jotka saivat aikaan radikaaleja muutoksia johtamisjärjestelmän evoluutiopolulla. tutkimuksen perusteella vaikuttavimmat muutoksia aiheuttavat sokit olivat radikaalit turvallisuuspoliittiset muutokset kuten sota ja voimakkaat kansantalouden muutokset kuten lama. Sokkeja aiheuttaneet kuusi ajankohtaa olivat: 1. Puolustusvoimien rakentamisen aloittaminen vapaussodan jälkeen 1918 2. Maailmanlaajuinen lama 1929–1933 ja eurooppalainen rauhanaate 1928–1933 3. Talvi- ja jatkosota 1939–1944 4. Uusi alku Pariisin rauhansopimuksen 1947 ja YYA-sopimuksen 1948 varjossa 5. Kylmän sodan päättyminen ja Suomen lama 1990–1993 6. Maailmanlaajuinen lama 2008- Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomen ilmavoimien johtamisjärjestelmän kehittäminen on perustunut rationaalisiin päätöksiin, jotka ovat saaneet vaikutteita ulkomaisesta ilmasotateorian ja -doktriinien kehityksestä sekä kansainvälisestä johtamisjärjestelmäkehityksestä. Johtamisjärjestelmän evoluutioon on vaikuttanut globaali konvergenssi, johon on tehty kansallisen tason ratkaisuja järjestelmien adaptaation ja implementaation yhteydessä.

Sodan oikeutuksesta : varusmiesjohtajien ajatuksia sodasta ja sen moraalisesta oikeutuksesta

Oikeutetun sodan teorialla pyritään määrittelemään, mitkä ovat oikeudenmukaisen sodan perusteet ja milloin sota on oikeutettu. Sodan oikeutuksesta on käytetty pääsääntöisesti kahta eri nimitystä, jotka ovat oikeudenmukainen sota ja oikeutettu sota. Oikeudenmukainen sota viittaa valtioiden väliseen, tai Yhdistyneiden kansakuntien vahvistamaan kansainvälisten lakien mukaiseen oikeuteen käydä sotaa. Oikeudenmukainen sota saa perustansa kansainväliseltä oikeudelta, joka määrittelee oikeudenmukaisen sodan ehdot. Oikeudenmukainen sota perustuu valtioiden, Yhdistyneiden Kansakuntien ja sotilasliittojen välisiin lakeihin ja sopimuksiin. Termi oikeutettu sota viittaa sodan moraaliseen oikeutukseen. Oikeutetulla sodalla tarkoitetaan sellaisia sodan käymisen eettisiä ehtoja, joiden vallitessa on oikeus tarttua aseisiin. Tässä tutkimuksessa käsitellään Hämeen Ratsujääkäripataljoonan varusmiesjohtajien ajatuksia sodasta ja sodan oikeudesta. Tutkimus on toteutettu laadullisena fenomenografisena tutkimuksena, jonka tarkoituksena on tutkia varusmiesten eettisiä näkökulmia sodan oikeutuksesta. Tutkimuksessa kartoitetaan varusmiesten mielipiteitä niissä tilanteissa, joissa he kokevat sodan oikeutetuksi. Tutkimuksella pyritään selvittämään kohtaavatko Puolustusvoimien ja varusmiesten eettiset näkökannat sodan oikeutuksesta, vai onko näkökannoissa ristiriitaisuuksia. Tutkimukseen osallistui yhteensä 17 varusmiestä. Tutkimuksen pääkysymys on: Missä tilanteissa varusmiesjohtajat kokevat sodan oikeutetuksi? Tutkimuksen pääkysymystä tukeva alakysymys on: Onko varusmiespalvelus muokannut varusmiesjohtajien eettisiä arvoja sodan kysymyksen osalta? Tulokset ja johtopäätökset. Puolustussota koetaan ainoana sodan muotona, joka on hyväksytty. Sodan oikeuttamiseen tarvitaan, sekä moraalinen perustelu, että sopimuksellinen hyväksyntä. Oikeutetun sodan kriteerit voidaan varusmiesjohtajien vastausten, Sotilaan käsikirjan ja kirkkoisä Augustinuksen oikeutetun sodan teorian perusteella määritellä viiteen tekijään, jotka ovat: 1. Sotaan tulee olla aina oikeutettu syy. 2. Sodan tulee olla viimeinen keino. 3. Sotaa tulee käydä laillisen esivallan johdolla. 4. Sodankäynnin päämääränä on rauhan palauttaminen ja vääryyden estäminen. 5. Sodassa tulee välttää tarpeetonta hävitystä ja kärsimystä.

Neuvostoliiton kuljetusilmavoimien kaluston kehittäminen kylmän sodan aikana

Tutkielman tarkoituksena on selvittää Neuvostoliiton kuljetusilmavoimien kaluston kehittämistä kylmän sodan aikana. Tutkielmassa käsitellään kuljetusilmavoimien käytössä olleita lentokoneita ja helikoptereita. Kylmä sota käsittää ajan toisen maailmansodan päättymisestä Neuvostoliiton romahtamiseen. Tutkimusongelmana on ”Miksi kuljetusilmavoimia kehitettiin, mihin kehitystä tarvittiin ja mikä oli kuljetusilmavoimien olemassaolon tarkoitus?” Tutkielman painopiste on kaluston teknisessä kehityksessä. Päälähteet ovat Voenno-transportnaja aviatsija. Voenno-istoricheskij ocherk (Efanov V.V. - Pushkin V.J; Arsenal-Press, 1997) sekä Voenno-transportnaja aviatsija Rossii (Ratkin, V. - Pazynich, S. - Zolotov, V; Poligon-Press, Moskova 2006). Teokset ovat venäjänkielisiä sotahistoriallisia kuvauksia Neuvostoliiton kuljetusilmavoimista. Tutkielmassa ilmeni, että Neuvostoliiton kuljetusilmavoimien tilanne oli heikko toisen maailmansodan jälkeen. Suorituskyky parani 1960-luvulla ja oli pääpiirteissään nousujohteista koko kylmän sodan ajan. Kuljetusilmavoimien päätehtävänä oli pitkään maahanlaskujoukkojen kuljetus, mutta samaan aikaan suoritettiin strategisia joukkojen siirtoja ja avustustoimintaa. Suurimmat tekniset kehitysaskeleet olivat varsinaisen sotilaskuljetuskoneen tulo kuljetusilmavoimien kokoonpanoon 1950-luvun lopulla sekä suihkumoottoreilla varustetun kuljetuskoneen saaminen 1970-luvulla.

”Eurooppa-neuvosto korostaa niitä mahdollisuuksia, joita lähestyvä Euroopan unionin laajentuminen tarjoaa Venäjälle.” Eurooppa-neuvoston päätöslauselmien, Helsingin Sanomien ja The New York Timesin suhtautuminen Venäjään vuosina 1999 – 2008

Tutkin pro gradussani Eurooppa-neuvoston huippukokouksista julkaistavien päätöslauselmien, sekä huippukokousten yhteydessä julkaistujen Helsingin Sanomien ja The New York Timesin suhtautumista Venäjään vuosina 1999–2008. Lisäksi analysoin näiden kahden länsilehden suhtautumista Eurooppa-neuvostoon ja Euroopan unioniin. Aikarajauksen molemmissa päissä ovat Euroopan unionin ja Venäjän välejä kiristäneet kriisit: vuonna 1999 toinen Tšetšenian sota ja vuonna 2008 Venäjän- Georgian sota. Lisäksi tarkasteluväliä rajaavat presidentti Putinin kaksi ensimmäistä virkakautta. Eurooppa-neuvoston huippukokousten jälkeen julkaistavissa puheenjohtajan päätelmissä linjataan unionin tulevaisuutta ja muovataan unionille yhteistä kantaa ulkopolitiikassa. Sanomalehdet käyttävät näitä päätöslauselmia uutisoidessaan huippukokouksen tuloksista sekä avartavat uutisoinnillaan päätöslauselmissa esiintyvien linjausten syitä ja seurauksia. Sisältöanalyyttisen tutkielmani metodina on diskurrssianalyysi, jonka avulla selvitän niitä tapoja, joilla päätöslauselmat ja sanomalehdet puhuvat Venäjästä. Tarkoituksenani ei ole niinkään selvittää prosesseja päätöslauselmien tai uutisoinnin muotoilun taustalla, vaan keskittyä kuvaamaan sitä, miten puhutaan, mistä puhutaan ja miksi puhutaan. Tutkimustulosten perusteella Eurooppa-neuvoston päätöslauselmat muodostavat monologin, jota EU käy Venäjän suuntaan. Ne pyrkivät ohjaamaan EU:n ja sen jäsenmaiden suhtautumista Venäjään, mutta etenkin jäsenmaiden välisten ristiriitojen vuoksi päätöslauselmien Venäjä-linjassa on suuria vaihteluita tarkasteluvälillä. Isoimpien Venäjään liittyvien kriisien yhteydessä maata kritisoidaan rajusti, mutta kritiikki toisaalta häviää päätöslauselmista. Sanomalehtien suhtautuminen Venäjään kiristyy tarkasteluvälillä. Helsingin Sanomien linja Venäjän suhteen on selvästi varovaisempi kuin The New York Timesin. Sanomalehdet kuvaavat tarkasti Eurooppa- neuvoston kokousten taustoja ja päätöslauselmien linjausten taustoja, esittäen vahvastikin omia tulkintojaan EU:n ja Venäjän välisistä suhteista.

Petsamosta Varejoelle. Siirtolaisyhteisö menneisyyden, arjen ja tulkintojen jälleenrakentajana toisen maailmansodan jälkeen

Vuosina 1920–1944 Suomeen kuuluneen Petsamon asukkaat evakuoitiin toisen maailman alueluovutusten myötä Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisia varten perustettiin Varejoen asutusalue, etelä-lappilaiseen Tervolan kuntaan. Ensimmäiset asukkaat saapuivat kesällä 1946. Tarkastelen Varejoen asuttamiseen ja sinne asettumiseen liittyviä käsityksiä. Tutkimukseni käynnistyi osana FEENIKS – Taide ja kulttuuri osana Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta -hanketta, jonka tapaamisissa muotoutui niin sanottu Petsamo-ryhmä. Olen tehnyt kaksi muistitietohaastattelua, joissa mukana olleet ovat asuneet Varejoella 1940–1960-luvun välisenä aikana. Kysyn millaisia käsityksiä muistitieto välittää Petsamon siirtolaisten yhteisön jälleenrakentamisesta Varejoella toisen maailmansodan jälkeen, sekä mitkä tekijät auttoivat ja/tai haittasivat asettumista Varejoelle. Analyysissani huomioin, että kyse on jälkipolven, siis siirtolaisten lasten ja lastenlasten, välittämästä ja tulkitsemasta ylisukupolvisesta muistitiedosta. Varejoki muotoutui valtion tiukan kontrollin, avustusten ja avustajien sekä siirtolaisten tekemien raivaus- ja rakennustöiden myötä. Siinä missä valtion toimet tuottivat yhteisön, niin siirtolaiset rakensivat yhteisöllisyyttä. Kylällä oli paljon yhteisöllistä toimintaa, johon kaikki eivät kuitenkaan osallistuneet. Varejoelle mahtuu myös kertomuksia pahoinvoinnista, eristämisestä ja eristäytymisestä sekä niukasta arjesta. Tuntemus paikallisten asukkaiden epäluuloisuudesta siirtolaisia kohtaan lujitti ennestään siirtolaisten yhteishenkeä. Sota- ja evakkovuosien jälkeen rauha, oma koti, tuttu yhteisö ja toivorikkaus olivat merkittäviä henkisen jälleenrakennuksen kasvualustoja. Kasvavat perheet sekä pakottivat että kannustivat siirtolaisia jaksamaan. Lasten syntymät toivat tullessaan kodin tuntua. Aluksi kaikki olivat keskenään samassa pisteessä, mutta ajan myötä siirtolaisten välillä alkoi olla eroja: osa pärjäsi paremmin, osa huonommin. Kotitilantöiden edetessä ihmiset sekä joutuivat että pääsivät töihin muihin ammatteihin. Näin hierarkia jälleenrakentui vähitellen, mistä oli osoituksena myös siirtolaisten koulunkäynnin normalisoituminen poikkeusolojen jälkeen. Petsamoon kohdistettua ikävää lievitettiin muun muassa tutulla ruoalla, jonka kautta kodin tuntua tuotiin uuteen ympäristöön. Varsinkin vanhimmat asukkaat kaipasivat Petsamoon. He eivät asettuneet Varejoelle ja kokemus petsamolaisuudesta oli vahva. Sen sijaan nuoremmat asettuivat ajan myötä ja he alkoivat kokea itsensä varejokisiksi ja myöhemmin myös tervolalaisiksi.

Kirjat

Liisa Laakso