Puolustusteollinen yhteistyö Euroopan unionin alueella

Eurooppalainen puolustusmateriaaliteollisuus on käynyt läpi perusteellisen muutoksen Kylmän sodan päättymisen jälkeen. Muutoksesta on seurannut huomattavia leikkauksia tuotantoon ja tuotantokapasiteetteihin sekä teollisuudenalan rakenteisiin ja omistusjärjestelyihin. Suurin syy tähän on teknologisen kehityksen aiheuttama aseiden ja asejärjestelmien hintojen nousu ja puolustukseen käytettävien määrärahojen pieneneminen. Samalla yhä suurempi osa puolustusbudjeteista menee kasvavien henkilöstökulujen kattamiseen, jolloin puolustusmateriaalihankinnat vähenevät ja yritysten toiminta vaikeutuu. Puolustusmateriaaliyhteistyöllä on Euroopassa pitkät perinteet. 2000- luvulla tapahtuneet muutokset turvallisuusympäristössä ja uhkakuvissa lisäävät yhteistyön merkitystä entisestään ja sitä pyritään kehittämään yhä yhdenmukaisempaan suuntaan. Toimivan yhteistyön aikaansaaminen on kuitenkin usein epäonnistunut kun yksittäisten valtioiden turvallisuuspoliittiset intressit eivät ole kohdanneet. Tässä tutkimuksessa selvitetään yksityiskohtaisesti eurooppalaisen puolustusteollisuuden ja siihen liittyvien monimutkaisten yhteistyöjärjestelyjen erilaisia toimintoja. Vaikka kartoitus on laaja, siinä ei keskitytä yksittäisten eurooppalaisten valtioiden puolustusteollisuuteen tai puolustuspoliittisiin ratkaisuihin. Lähtökohtaisesti asioita ja ilmiöitä tarkastellaan yleiseurooppalaisesta näkökulmasta. Asioita käsitellään pluralistis-liberalistisesta näkökulmasta, jossa erilaisten järjestöjen, yritysten ja muiden, ei valtiollisten toimijoiden rooli korostuu. Euroopan taloudellista ja poliittista integraatiota eli yhdentymistä tulkitsevia teorioita on käytetty tutkimuskohteen toiminnan selittämiseen. Tästä johtuen tutkimuksessa sivutaan myös paljon yleistä eurooppalaista kehitystä. Tutkimuskysymyksiä ovat: toimivatko puolustusteollisuusyritykset samalla tavalla kuin muilla aloilla toimivat eurooppalaiset yritykset, joko fuusioitumalla tai yritysostoihin ryhtymällä? Minkälainen rooli puolustusteollisuudella on verrattuna muuhun kaupalliseen yritystoimintaan ja millaisilla sopimuksilla sen toimintaa säädellään? Miksi Euroopan unionin puitteissa tapahtuva puolustusmateriaaliyhteistyö ei pyrkimyksistä huolimatta näytä tuottavan toivottuja tuloksia? Miksi materiaalin hinta nousee? Pystyykö EU tulevaisuudessa kilpailemaan puolustusmateriaalimarkkinoilla Yhdysvaltojen kanssa ja mihin USA:n ylivoimainen asema puolustusmarkkinoilla perustuu? Tutkimusaineistona ovat olleet asiakirjat sekä aiheesta tehdyt aiemmat tutkimukset. Tutkimusmenetelmä perustuu näiden tutkimiseen ja analysointiin. Tutkimuksessa ilmeni, että eurooppalaisen puolustusteollisuuden rakennemuutos jatkuu edelleen ja yritykset joutuvat sopeutumaan uudenlaiseen toimintaympäristöön, missä pelkän puolustusmateriaalin tuottaminen ei ole enää kannattavaa. Euroopan unionin sisällä kehittyvän jäsenmaiden puolustusmateriaaliyhteistyön tulevaisuudesta ja toimivuudesta ei voida vielä tässä vaiheessa sanoa mitään varmaa koska yhteistyörakenteet ovat vasta muotoutumassa. Potentiaalia toimivan yhteistyön aikaansaamiseksi on mutta poliittiseen konsensukseen pääsy voi osoittautua haasteeksi. Eurooppassa ei kyetä nykyisessä tilanteessa muodostamaan varteenotettavaa kilpailijaa Yhdysvaltain aseteollisuudelle, joka menestyy liittovaltion kasvavien puolustusbudjettien tuoman edun turvin. Materiaalin hinta nousee teknologisen kehityksen mukana. Hinnannousun ainoa syy ei kuitenkaan ole tekniikan kehittyminen ja sen tuottamisen kalleus, vaan usein huonosti johdettu hankintapolitiikka ja heikko asiantuntemus sekä yritysten ja hankintoja tekevien valtioiden puutteellinen yhteistyö.

Venäjän viisumivapaus : uhka Euroopan unionin rajaturvallisuudelle?

Euroopan unionin ja Venäjän välinen viisumivapaus on toteutuessaan yksi lähitulevaisuuden merkittävimmistä haasteista Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Vapaan liikkuvuuden tavoittelussa Schengenin sopimuksella avatut sisärajat Euroopan keskiöön ovat lisänneet jäsenvaltioiden kansallisen raja-turvallisuuden kollektiivista merkitystä. Välimeren ja Kreikan tilanne laittoman maahantulon ongel-missa on ollut omiaan vahventamaan Euroopan unionin yhteisten rajaturvallisuushaasteiden tunnista-mista. Euroopan unionin rajaturvallisuuden kannalta viisumivapauteen varautuminen tarkoittaa sekä kunkin jäsenvaltion kansallisten toimintojen tiedostamista ja omatoimista kehittämistä että Euroopan unionin koko keinovalikoiman käyttöä aina yhteisölainsäädännöstä virastojen toimintoihin. Ennen varautumisen käytännön toimia on kuitenkin selvitettävä, minkälaisiin uhkiin toimenpiteillä varaudutaan. Tutkimuksessa on selvitetty Euroopan unionin ja Venäjän välisen viisumivapauden uhkaa Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Tutkimus on luonteeltaan tulevaisuudentutkimus. Menetelminä on käytetty skenaariomenetelmää, Delfoi-tutkimusta ja haastatteluja. Tutkimus jakautuu kolmeen osaan, joissa yhdistävänä tekijänä on rajaturvallisuus. Teoriaosassa selvitetään rajaturvallisuuden perusteet Euroopan unionissa sekä viisumivapauden taustatekijät liittämällä ne tutkimuksessa teoriana käytettyyn liberalismiin. Toisessa osassa luodaan teoriaosan perusteella useita mahdollisia tulevaisuudentiloja, joista empiirisen aineiston perusteella muodostetaan todennäköisin tulevaisuus. Valittua tulevaisuutta täydennetään asiantuntija-arvioilla sekä haastatteluilla. Kolmannessa osassa tehdään johtopäätökset rajaturvallisuuteen kohdistuvasta uhasta arvioimalla tulevaisuutta poliittiseen järjestelmään sekä Euroopan unionin nelitasoiseen rajaturvallisuusmalliin. Kolmannen osan lopussa arvioidaan rajaturvallisuuden keskeisten toimijoiden vaikutusmahdollisuudet rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi.

Ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutukset Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen näkökulmasta

Ilmastonmuutos on yhteinen, ajankohtainen ongelmamme. Kiistattomasti ilmastonmuutokseksi kutsuttu ilmaston lämpiäminen tulee aiheuttamaan turvattomuutta sekä uhkia turvallisuudelle eri puolilla maailmaa yksilöille, valtioille ja muille toimijoille. Suhtautumisen ilmastonmuutokseen ”pitäisi kuitenkin olla toisenlainen kuin ydinaseisiin” – ilmastonmuutoksella ei saa pelotella. Ilmastonmuutos on tietyllä tapaa ajatellen vain luonnossa esiintyvä ilmiö, vakavasti otettava ja huolestuttava, mutta kuitenkin vain ilmiö. Nykyajan tiedonvälityksen ja tietämyksen aikana se on kuitenkin saanut jo nyt aivan eri mittasuhteet kuin esimerkiksi saman aihepiiriin lukeutuvat vuosikymmenten takaiset happosateet tai otsonikato – tämän päivän ilmastonmuutoksella pelotellaan ihmisiä. Johtaako tämä alkanut prosessi ilmastonmuutoksen sotilaallistamiseen? Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää vertailemalla kahta ilmastostrategiaa, miksi ilmastonmuutos on nostettu kansainvälisen yhteisön terminologiassa turvallisuuskategoriaan. Tutkielma on kirjallisuustutkimus. Tutkielmaan on valittu vertailtaviksi kansainvälisen yhteisön länsimaisten suurten toimijoiden edustajien laatimat ilmastostrategiat, joista toinen edustaa realistista (USA) ja toinen konstruktivistista tai liberalistista näkökulmaa (EU). Vertailtavat ilmastostrategiat ovat: 1. Eurooppa-neuvoston pyytämä selvitys EU:n pääsihteeriltä ja Euroopan komissiolta ilmastonmuutoksen vaikutuksista kansainväliseen turvallisuuteen Climate Change and International Security, Paper from the High Representative and the European Commission to the European Council (14. March 2008 S113/08) 2. Tutkimuslaitos CNA:n koolle kutsuma yhdentoista Yhdysvaltalaisen puolustusasiantuntijan ja evp-kenraalin tai -amiraalin muodostaman Military Advisory Boardin laatima ilmastostrategia. Raportin julkaisi tutkimuslaitos CNA. National Security and the Threat of Climate Change, a Report from Military Advisory Board, Center for Naval Analysis (CNA) Corporation 2007. Tutkielma osoittaa, että vertailtujen ilmastostrategioiden esiintulossa on eroja, jotka eivät ole pelkästään selitettävissä laatijakuntansa perusteella. Tutkielma päättelee, että Atlantin itä- ja länsilaidalla ilmaston lämpiämiseen turvallisuustekijänä suhtaudutaan eri tavoin. Tutkielmassa on löytynyt laatijakunnan mukaan selitettävissä olevia eroja keinovalikoimassa ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutusten torjumiseksi. Näiden lisäksi löytyy myös muita, laatijakunnan mukaan selittämättömiä eroja. Tutkielman johtopäätöksinä voidaan pitää yksilön ja yhteisön kulttuuritaustan vaikuttavan suhtautumiseen ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksiin. Ilmastonmuutoksella pelotteluun on laatijakuntakohtaisesti ja ympäröivien yhteiskuntien olemuksen kautta ainakin kaksi, Atlantin eri puolilta löytyvää, syytä. Toinen, joka painottaa ilmastonmuutoksen mahdollista käyttöä oman vaikutusvallan kasvattamiseen ja toinen, joka hakee kollektiivista turvallisuutta ja yhteisvastuuta ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhkan kautta.

Venäjän viisumivapauden vaikutus Euroopan unionin rajaturvallisuuteen

Euroopan unionin ja Venäjän välinen viisumivapaus on toteutuessaan yksi lähitulevaisuuden merkittävimmistä haasteista Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Euroopan unionin rajaturvallisuuden kannalta viisumivapauteen varautuminen tarkoittaa sekä kunkin jäsenvaltion kansallisten toimintojen selvittämistä ja omatoimista kehittämistä että Euroopan unionin koko keinovalikoiman käyttöä aina yhteisölainsäädännöstä virastojen toimintoihin. Tutkimuksessa on selvitetty Euroopan unionin ja Venäjän välisen viisumivapauden vaikutus Euroopan unionin ja Suomen rajaturvallisuuteen. Tutkimus on luonteeltaan tulevaisuudentutkimus. Tutkimus jakautuu kolmeen osaan, joissa yhdistävänä tekijänä on rajaturvallisuus. Teoriaosassa selvitetään rajaturvallisuuden perusteet Euroopan unionissa ja Suomessa sekä viisumivapauden taustatekijät. Toisessa osassa luodaan teoriaosan perusteella neljä mahdollista tulevaisuutta, joista yksi arvioidaan todennäköisimmäksi tulevaisuudeksi. Kolmannessa osassa tehdään johtopäätökset todennäköisimmän skenaarion vaikutuksesta nelitasoiseen rajaturvallisuusmalliin sekä esitetään rajaturvallisuutta ylläpitävät toimet. Tutkimusongelmana on: ”Miten Euroopan unionin ja Venäjän välinen viisumivapaus vaikuttaa Euroopan unionin rajaturvallisuuteen?” Tutkimuskysymykset ovat: - Mitkä ovat rajaturvallisuuden järjestelyt Euroopan unionissa? - Minkälaisiin kehitysvaihtoehtoihin Euroopan unionin ja Venäjän välinen viisumivapaus voi johtaa Euroopan unionin rajaturvallisuuden kannalta? - Miten rajaturvallisuutta voidaan kehittää Euroopan unionin ja Venäjän välisen viisumivapauden kannalta?

Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyön kehitys ja rooli osana integraatioprosessia

Vapaus, turvallisuus ja oikeus ovat eurooppalaisen yhteisön perusarvot. Myös Euroopan yhdentyminen, integraatio, perustuu näille arvoille. Taloudellisen integraation, erityisesti sisämarkkinoiden, tarpeista syntynyt vapaa liikkuvuus on yksi unionin kantavimmista perusperiaatteista. Vapaan liikkuvuuden tuomien turvallisuusuhkien kompensoimiseksi on unionissa kehitetty ja otettu käyttöön erilaisia mekanismeja. Rajaturvallisuusyhteistyöstä on muodostunut yksi merkittävimmistä tällaisista mekanismeista oikeus- ja sisäasioiden alalla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyötä, sen roolia ja kehittymistä osana eurooppalaista yhdentymiskehitystä, integraatiota. Työn tutkimusongelmana on, miten eurooppalainen rajaturvallisuusyhteistyö on kehittynyt suhteessa integraatiokehitykseen. Tämän laadullisen tutkimuksen tutkimusongelma on ratkaistu sisällönanalyysin keinoin tutkimusaineistoa analysoimalla. Työn tutkimusaineistona on käytetty erilaisia Euroopan unionin virallisia asiakirjoja. Tutkimuksessa ilmeni, että Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyö on alkujaan integraatiosta erillään käynnistynyt prosessi. Lisäksi rajaturvallisuusyhteistyön kokonaisuuden voidaan sanoa muodostuvan unionin entisen pilarirakenteen läpi menevästä vertikaalisesta yhteistyöjärjestelmästä, pääasiassa I- ja III-pilareiden sekä joltain pieniltä osin myös II-pilarin välillä. Ulottuvuuksiltaan unionin rajaturvallisuusyhteistyö yltää kaikille oikeuden, turvallisuuden ja vapauden osa-alueille. Jäsenvaltioiden rajaturvallisuusyhteistyön yhteisiksi poliittisiksi intresseiksi ovat muodostuneet terrorismin, laittomaan maahanmuuttoon liittyvien verkostojen ja ihmiskaupan torjunta. Haasin uusfunktionaalinen integraatiota selittävä malli perustui intressiryhmien, poliittisten ryhmittymien ja hallitusten yhteisten intressien kohtaamiseen tietyn poliittisen sektorin integroimiseksi. Alun perin talouden osa-alueiden integraation laajentumista selittänyt uusfunktionalismi näyttää kykenevän selittämään myös sekä oikeus- ja sisäasioiden alojen että rajaturvallisuusyhteistyön kehittymisen syvenemistä. Aiheeseen liittyvää jatkotutkimusta tulisi suunnata kirjoittajan mielestä rajaturvallisuuskäsitteen kokonaisvaltaiseen määrittelemiseen sekä eurooppalaisen rajaturvallisuusyhteistyön merkityksen ja vaikutuksen tutkimiseen unionin laajentumisprosessiin liittyen.

Euroopan unionin yhdennetty meripolitiikka : Monialaiset merelliset turvallisuusnäkymät

Euroopan unioni on merellinen suurvalta. Euroopalla on yli 70 000 kilometriä rannikkoa ja se rajoittuu kahteen valtamereen, Atlanttiin ja Pohjoiseen Jäämereen sekä neljään mereen, Itämereen, Pohjanmereen, Välimereen ja Mustaan mereen. 90 % EU:n ulkomaankaupasta ja 40 % EU:n sisäisestä kaupasta kulkee meriteitse ja EU:n jäsenvaltiot omistavat 40 % kaikesta maailman kauppameriliikenteen tonnistosta. Euroopan unioni on viime vuosina pyrkinyt kehittämään merellisten asioiden hallintaa ja koordinointia unionin sisällä. Kehittämistoimenpiteiden alustaksi on luotu Euroopan unionin yhdennetty meripolitiikka (Integrated Maritime Policy, IMP). IMP on vuodesta 2007 alkaen konkretisoitunut useiksi rinnakkain eteneviksi monikansallisiksi kehittämishankkeiksi, joissa myös Suomi on ollut aktiivisesti mukana. IMP:n yhtenä tavoitteena on luoda Eurooppalainen merivalvontaverkosto, jolla varmistetaan merten turvallinen käyttö ja Euroopan merirajojen turvaaminen. Komissio on kannustanut erityisesti rannikkovartiostojen ja muiden asiaan liittyvien virastojen välistä yhteistyötä ja on sitoutunut parantamaan valvontajärjestelmien yhteensopivuutta näiden välillä. Suomea pidetään kansainvälisesti edelläkävijänä viranomaisyhteistyössä. Hyvänä esimerkkinä kansallisesta viranomaisyhteistyöstä toimii METO - yhteistyö Rajavartiolaitoksen, Puolustusvoimien, Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston välillä. Yhteistyö on rakennettu hyvin pitkälti merivalvonnan ympärille, joten Suomella on ollut erinomaiset edellytykset olla mukana ja osaltaan johtaa IMP:n kehittämishankkeita. Tämän tutkimusraportin tarkoituksena on toimia johdatuksena yhdennetyn meripolitiikan sisältöön. Lähestymiskulmaksi on valittu IMP:n kehittämishankkeet ja niiden vaikutukset kansallisen tason viranomaistoimintaan merellisten turvallisuustehtävien osalta Rajavartiolaitoksen näkökulmasta. Tutkimusraportti antaa vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Mitä tarkoitetaan Euroopan unionin yhdennetyllä meripolitiikalla? Mistä lähtökohdista ja millä tavoin yhdennetty meripolitiikka on muodostettu? Mitkä ovat yhdennetyn meripolitiikan ensisijaiset tavoitteet ja päämäärät? Miten yhdennetty meripolitiikka ilmentää Euroopan integraatiokehitystä? Mitä yhdennetyn meripolitiikan toimeenpanoon liittyviä kehittämishankkeita on käynnistetty ja/tai toteutettu? Mitkä ovat kehittämishankkeiden suoranaiset vaikutukset ja nähtävissä olevat hyödyt sekä mahdolliset haasteet kansallisella tasolla? Mikä on Rajavartiolaitoksen rooli kehittämishankkeiden edellyttämisen toimenpiteiden toteuttamisessa?

Terrorismi uhkamallina kylmän sodan jälkeen : Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin turvallisuusstrategioiden vertailu

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla valtion (Yhdysvallat) ja turvallisuusyhteisön (EU) strategisia asiakirjoja keskenään. Vertailun perusteella on tarkoitus löytää kahden erilaisen kansainvälisen toimijan reagointi strategisella tasolla terrorismin aiheuttamaa uhkaa vastaan. Tutkimusasetelman aineiston ajallisena näkökulmana käytetään kylmän sodan päättymisestä vuoden 2012 loppuun asti ulottuvaa jännettä. Tutkimuksessa vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Miten terrorismin uhkamalli on muuttunut Yhdysvaltojen ja EU:n turvallisuusstrategisissa asiakirjoissa turvallistamisteorian mukaan tarkasteltuna kylmän sodan päättymisen jälkeen? Mitkä ovat Yhdysvaltojen ja EU:n strategioiden merkittävimmät samankaltaisuudet ja erot verrattaessa terrorismia uhkamallina? Mitkä ovat Yhdysvaltojen ja EU:n strategiset painopisteet terrorismin vastaisessa toiminnassa? Tutkimuksessa perehdytään Yhdysvaltojen sekä Euroopan unionin turvallisuuspoliittisiin asiakirjoihin. Keskeisimpinä lähteinä käytetään strategisia asiakirjoja, jotka määrittävät Yhdysvaltojen ja EU:n toimintalinjat kansallisessa sekä kansainvälisessä turvallisuusympäristössä. Muina lähteinä käytetään terrorismia käsitteleviä teoreettisia julkaisuja, tieteellistä kirjallisuutta ja lehtiartikkeleita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että terrorismi uhkamallina on militarisoitu Yhdysvalloissa ja EU:ssa. Vuoden 2001 syyskuun 11. tapahtumat voidaan katsoa olleen pääsyynä siihen miksi terrorismin uhkaan on reagoitu niin voimakkaasti. Suurimmat erovaisuudet Yhdysvaltojen ja EU:n välillä ovat olleet niiden omaksumissa terrorismin vastaisissa toimintamalleissa. Yhdysvallat on painottanut sotilaallisen voiman käyttöä, kun EU on vuorostaan painottanut kansainvälisen yhteistoiminnan merkitystä. Terrorismi on aiheuttanut merkittäviä muutoksia niin Yhdysvaltojen kuin EU:n turvallisuuspolitiikkaan. Terrorismin voidaan katsoa olevan yksi tärkeimmistä syistä siihen, että Euroopan unionista on kehittynyt nopeassa tahdissa merkittävä vaikuttaja kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa.

Euroopan unionin sisämarkkinoiden toiminnan varmistamiseksi asetettujen vero-oikeudellisten toimien vaikutukset Suomen arvonlisäverojärjestelmään

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää EU:n jäsenyyden ja EU-oikeuden vaikutuksia Suomen arvonlisäverojärjestelmään; mikä on voimassa olevan oikeuden sisältö yhteisötasolla sekä kansallisessa arvonlisäverojärjestelmässä ja millainen on vallitseva arvonlisäverotusta koskeva oikeusjärjestelmä EU kontekstissa. Päätavoitteena on tutkia EU-oikeuden vaikutusta KHO:n laintulkintoihin ja Euroopan unionin tuomioistuimen arvonlisäverotukseen liittyviä tulkintoja sekä sitä, kuinka nämä tulkinnat ovat vaikuttaneet Suomen arvonlisäverojärjestelmän normeihin ja niiden soveltamiseen. Tutkimuksessa aiheen tarkastelu on rajattu sekundäärioikeuden puolelta vaikutusten tutkimiseen arvonlisäveron vähennysoikeuden osalta. Tutkimuksen pääteemoina ovat vähennysoikeuden syntyminen ja laajuus, vähennysoikeuden suhdeluku ja vähennysoikeuden rajoitukset. Tavoitteena on oikeusdogmaattisesti tulkita ja systematisoida arvonlisäverojärjestelmän soveltamisalaan liittyvää oikeusjärjestystä vähennysoikeuden osalta ja tavoitella ristiriidattomuutta unionin järjestelmän ja Suomen arvonlisäverojärjestelmän välillä. Tutkimuksessa selvisi, että EU:lla on ollut vaikutusta sekä varsinaiseen verotukseen että veropoli-tiikan muotoutumiseen. Arvonlisäverotuksen eurooppalaistuminen on näyttäytynyt jatkuvana oikeuslähdepohjan muutoksena ja sen vaikuttamisena etenkin oikeuden soveltamiseen. Yhteisessä arvonlisäverojärjestelmässä vallankäyttö on siirtynyt osittain pois kansallisista poliittisista ja oikeudellisista rakenteista EU-tason rakenteisiin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että yhteinen arvonlisäverojärjestelmä ja EUT:n oikeuskäytäntö on vähinten vaikuttanut Suomessa vähennysoikeuden rajoituskysymyksiin. Sitä vastoin suhdelukua koskevaan käytäntöön EUT:lla on ollut vaikutusta. Näkyvimmin EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön mukanaan tuoma vaikutus liittyy arvonlisäveron vähennysoikeuden syntymiseen ja laajuuteen.

Euroopan unionin strategisen kulttuurin dynamiikka 2000-luvulla

Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) voidaan katsoa olevan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) sotilaallinen ulottuvuus. Euroopan unionilla on ollut vaikeuksia turvata rauhaa omassa naapurustossaan (Balkanin kriisi, Libya), josta johtuu paineet kehittää nykyistä yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää EU:n strategisen kulttuurin ilmentymistä ja dynamiikkaa. Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus ja metodina on abduktiivinen sisällönanalyysi. Abduktiivisen toimintahypoteesin ja kirjallisuuskatsauksen avulla luodaan tutkimuksessa strategisen kulttuurin teoreettinen viitekehys, joka antaa näkökulman ja rajauksen tutkimukseen. Primäärilähteenä tutkimuksessa käytetään Euroopan unionin perussopimusta, Euroopan unionin turvallisuusstrategiaa vuodelta 2003 ja sen toteutumisraporttia vuodelta 2008. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan väittää, että EU:lla on strategista kulttuuria, jos sitä tarkastelee teoreettisen viitekehyksen avulla. Lisäksi tulokset puoltavat ajatusta, että Euroopan unionin turvallisuusympäristö on muuttunut 2000-luvulla. EU:n sotilaalliset operaatiot ovat painottuneet 2000-luvun alkupuolelle. YTPP:n konkretisoituminen Artemikses-operaatiossa ja Euroopan unionin turvallisuusstrategian luominen vuonna 2003, oli EU:n strategisen kulttuurin nousuaikaa. Paineet mitkä ajoivat EU:ta kehittymään strategisena toimijana, kumpusivat 11. syyskuuta aiheutetuista terroriiskuista ja niitä seuranneesta Yhdysvaltojen hyökkäyksestä Irakiin. Georgian tapahtumat 2008 aiheuttivat muutospaineita yleiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Muutospaineet konkretisoituivat raporttiin Euroopan unionin turvallisuusstrategian toteutumisesta ja lopulta Lissabonin sopimukseen 2009. Vaikka Lissabonin sopimukseen liittyvistä rakenneuudistuksista oli keskusteltu jo aiemminkin, tutkimuksessa väitetään, että Georgian sota edisti halua päästä yhteisymmärrykseen näistä rakenneuudistuksista. Vuosi 2011 aiheutti taantuman yhteisen turvallisuus ja puolustuspolitiikan kehittymiselle. Päätös olla osallistumatta Libyan kriisiin osaltaan heikensi EU:n strategista kulttuuria. Tutkimuksessa väitetään, että YTPP:n nouseminen takaisin EU:n asialistalle (taloudellisesta tilanteesta huolimatta) vuonna 2013 johtuu EU:n epäonnistumisesta ottaa vahvaa roolia Libyan kriisissä.

Euroopan Unionin taisteluosastokonsepti : Pohjoismaisiin taisteluosastoihin osallistuvien maiden tarkoitusperät

Euroopan unionin taisteluosastot perustuvat vuonna 1999 Helsingissä pidettyyn Eurooppa - neuvoston kokoukseen, jolloin Eurooppa -neuvosto päätti 60 000 sotilaan kriisinhallintajoukkojen kokoamisesta vuoteen 2003 mennessä. Tuolloin todettiin myös tarve EU:n nopean toiminnan joukkojen kehittämiseen. EU:n taisteluosastokonseptin yleinen kehys hyväksyttiin kesäkuussa vuonna 2004. EU:n taisteluosastot ovat itsenäiseen toimintaa kykeneviä nopean toiminnan joukkoja, jotka ovat korkeassa lähtövalmiudessa ja soveltuvat laaja-alaisiin kriisinhallintatehtäviin. Tässä tutkimuksessa käsiteltiin Pohjoismaisia taisteluosastoja. Pohjoismaisiin taisteluosastoihin osallistuvat maat olivat Ruotsi, Suomi, Norja, Irlanti ja Viro. Tutkimuksessa tarkasteltiin valtiojohdon puheita. Puheista etsittiin perusteltuja vastauksia kysymykseen, mitkä ovat Pohjoismaiseen taisteluosastoon osallistuvan valtion tarkoitusperät? Puheista saatuja vastauksia vertailtiin osallistuvien maiden kesken. Tutkimukseen valitut puhujat olivat Pohjoismaisen taisteluosaston jäsenmaiden pääministerit, ulkoministerit, puolustusministerit ja ase- ja puolustusvoimien komentajat. Tutkimuksessa käytettiin kahta laadullisen tutkimuksen menetelmää, sisällönanalyysia ja vertailevaa menetelmää. Teoreettisena näkökulmana tässä tutkimuksessa oli konstruktivismi. Tutkimuksessa käytettävällä teorialla selvitettiin, tulkittiin ja ymmärrettiin lähdeaineistosta löytyviä perusteluita siitä, mitkä ovat valtion tarkoitusperät osallistua Pohjoismaiseen taisteluosastoon. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että jäsenmaiden osallistumisen tarkoitusperät olivat samankaltaisia esimerkiksi Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta. Eroavaisuuksiakin löytyi, esimerkiksi Norja ei perustellut osallistumistaan Pohjoismaiseen taisteluosastoon hyödyttävän sitä kansallisella tasolla, kuten muut maat tekivät. Irlanti ja Norja olivat jäsenmaita jotka korostivat oman osallistumisensa hyödyttävän myös Yhdistyneitä Kansakuntia ja sen johtamia kriisinhallintaoperaatioita. Ruotsin osallistumisen tarkoitusperiin heijastui meneillään oleva puolustusvoimien reformi. Suomen valtiojohto vertasi muun muassa Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoja Naton nopean toiminnan joukkoja keskenään, sekä huomioi näiden kahden organisaation välisen yhteistyön.

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmät

Tutkimuksessa oli tarkoitus vertailla Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmiä keskenään. Tutkimusongelmana oli kysymys: ”Mitä eroja / yhtäläisyyksiä on Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmillä ja miksi?” Tutkimuksen viitekehyksenä käytettiin turvallisuuden ja etenkin rajaturvallisuuden käsitettä. Tutkimus toteutettiin asiakirjatutkimuksena julkisia lähteitä käyttäen. Euroopan unionissa rajaturvallisuus on osa sisäistä turvallisuutta. Rajaturvallisuudella tarkoitetaan lähinnä henkilöihin kohdistuvaa valvontaa. Tärkeimmät Euroopan unionin rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat ovat terrorismi, laiton maahanmuutto, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, ihmisten salakuljetus ja ihmiskauppa. Euroopan unionin rajaturvallisuusjärjestelmä rakentuu vapaalle liikkuvuudelle unionin sisällä ja neliportaiselle rajaturvallisuusjärjestelmälle. Unionin jäsenvaltiot vastaavat ulkorajojen valvonnasta, mutta nykyisin erityisesti nopean toiminnan rajainterventioryhmät mahdollistavat jäsenmaiden rajavalvontaviranomaisten toiminnan koko unionin alueella. Yhdysvalloissa rajaturvallisuus on osa kotimaan turvallisuutta, jonka tärkein tehtävä on terrorismin torjunta. Yhdysvalloissa rajaturvallisuuden käsite sisältää sekä henkilöiden että tavaroiden valvonnan eli ns. tullivalvonnan. Tärkeimmät uhkat ovat terrorismi, huumeet, joukkotuhoaseiden leviäminen, laiton maahanmuutto, ihmisten salakuljetus sekä tartuntatautien ja tuholaiseläinten leviäminen. Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmä perustuu tehokkaalle ja runsain teknisin apuvälinein tapahtuvalle rajojen valvonnalle etenkin Meksikon vastaisella rajalla. Myös Yhdysvaltojen rajojen valvonta aloitetaan ulkomailta ja ulotetaan sisämaahan. Rajaturvallisuuden uhkakuvat ovat hyvin pitkälti samanlaiset Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa. Terrorismin torjunta ja taloudelliset näkökohdat ovat Yhdysvalloissa Euroopan unionia huomattavasti korostetummin esillä. Hyvin samanlaisia ovat myös ne tavat, joilla rajojen valvontaa toteutetaan käytännössä. Yhdysvalloissa tehtävän toteuttaminen on kuitenkin yksinkertaisempaa, koska rajojen valvonnasta vastaa maalla yksi ja merellä yksi viranomainen. Euroopan unionissa jokaisella jäsenmaalla on omat kansalliset rajavalvontaviranomaisensa. Tämä tekee Euroopan unionin rajaturvallisuusjärjestelmästä Yhdysvaltojen järjestelmää kankeamman eikä tilanteeseen ole nähtävissä muutosta niin kauan kuin unioni pysyy valtioliittona ja jäsenvaltiot suvereeneina.