Pielisen Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Pielisen Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma laadittiin Pielisen Karjalan seudun kuntien, Juuan kunnan, Lieksan kaupungin, Nurmeksen kaupungin ja Valtimon kunnan alueille. Suunnitelmassa liikenneturvallisuuden parantamista on tarkasteltu perinteistä liikenneturvallisuustyötä laajemmasta näkökulmasta. Kestävän liikkumisen näkökulma ja kokonaisvaltainen liikennejärjestelmätason ajattelu on pyritty nivomaan luontevaksi osaksi liikenneturvallisuustyötä erityisesti toimintamallien yhteensovittamisella. Viisaan liikkumisen suunnitelma sisältää katsauksen seudun väestökehitykseen ja yhdyskuntarakenteen muutoksiin, liikennejärjestelmän ja asukkaiden liikkumisen nykytilaan sekä liikenneturvallisuustilanteeseen. Nykytilanteesta tehtyjen havaintojen perusteella liikennejärjestelmälle ja sen kehittämiselle on kuvattu visio ja asetettu tavoitteet liikenneturvallisuustyön kohdentamiseksi. Suunnitelmassa on määritetty toimenpiteitä kestävän liikkumisen edistämiselle. Toimenpiteet käsittävät kattavasti infrastruktuurinparantamiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä tiedottamisen kehittämiseksi määriteltyjä toimenpiteitä, liikkumista tukevia palveluja sekä kampanjoiden hyödyntämistä eri organisaatioissa. Toimenpide-ehdotuksia on laadittu paitsi yleisesti kuntien toteutettavaksi, myös pilottisuunnitelmina kouluille ja työyhteisöille. Lisäksi joukkoliikenteen palvelutason ja toimivuuden parantamiseksi on esitetty toimenpiteitä. Suunnitelma sisältää myös ehdotuksen liikenneturvallisuustyön jatkuvasta toimintamallista. Liikenneympäristön toimenpidesuunnittelussa on käsitelty väylästöä kokonaisuudessaan, eli maanteitä, katuja ja yksityisiä teitä. Suunnittelun pääpaino on ollut taajamissa, joihin liikenne ja varsinkin jalankulku ja pyöräily keskittyvät. Toimenpiteinä on tarkasteltu sekä rakenteellisia toimenpiteitä että liikenteenohjausta, kuten liikennemerkkejä. Lisäksi on esitetty kunnossapitoon, liikenteen valvontaan, esteettömyyteen ja joukkoliikenteeseen liittyviä toimenpiteitä. Esteettömyyttä on käsitelty suunnitelmassa myös omana kokonaisuutenaan. Seudun väestörakenteen vuoksi esteettömyyden ja omaehtoisen liikkumisen edistäminen ovat merkittäviä osa-alueita. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä, jotka parantavat liikenneympäristön ja palvelujen sisäänkäyntien esteettömyyttä sekä tiedonsaantia. Suunnitelman seurantatyö on vastuutettu kuntien liikenneturvallisuusryhmille. Jatkuva suunnitelmallinen toiminta liikenneturvallisuuden ja kestävän liikkumisen kehittämisessä lisää hallintokuntien ja sidosryhmien tietoisuutta liikenneturvallisuudesta ja kestävistä liikkumistavoista. Työryhmien vastuulla on seurata suunnitelman toteuttamista ja tarvittaessa tehdä toimenpiteitä sen toteutumiseksi. Viisaan ja turvallisen liikkumisen edistäminen on monitahoista työtä, ja suunnitelmassa onkin esitetty toimenpiteitä monen eri tahon toteutettavaksi. Työryhmän tehtävänä on pitää yhteyttä suunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden vastuutahoihin ja huolehtia riittävästä tiedonkulusta ja tarvittaessa edistää resurssien varaamista suunnitelman toteuttamiseen.

Valtatien 12 liikenneturvallisuustarkastus välillä Eura–Raijala

Valtatiellä 12 on merkittävä rooli Rauman seudun teollisuuden ja Rauman sataman kuljetusten reittinä sisämaahan. Tarkasteluväli Eura–Raijala sijoittuu Euran, Säkylän ja Huittisten alueelle ja sen merkittävimpiä ongelmia ovat raskaan liikenteen aiheuttama turvattomuus kapealla tiellä ja turvattomat tasoliittymät Euran keskustan ja Ristolan kohdalla. Valtatien parantamiseksi on laadittu toimenpideselvitys 2001 ja toimenpidepäätös 2005, joissa merkittävimpänä parannustoimenpiteenä on esitetty tien leventämistä ja tasoliittymien parantamista. Seuraavana suunnitteluvaiheena on tie- ja rakennussuunnitelman laatiminen, joka aloitetaan syksyllä 2016. Valtatien liikennemäärä on välillä 2 700 – 5 700 ajon./vrk (suurin liikennemäärä Euran kohdalla, pienin välillä Ristola–Raijala). Tarkasteluvälillä tapahtuu keskimäärin 36 onnettomuutta vuodessa (kuolemaan johtanut onnettomuus noin joka toinen vuosi). Kaikista onnettomuuksista 49 % on vain pääsääntöisesti omaisuusvahinkoihin johtavia peura- ja hirvionnettomuuksia. Nykytilanteen analyysin, maastokäyntien ja työryhmätyöskentelyn pohjalta valtatielle 12 on määritetty yhteensä 19 parantamiskohdetta, joihin on esitetty noin 60 yksittäistä toimenpidettä. Toimenpiteet on jaettu kolmeen kategoriaan: A) Ajoratamaalaukset, B) Liikennemerkkijärjestelyt ja C) Infratoimenpiteet. Suurin osa toimenpiteistä on pieniä, kustannustehokkaita ja nopeasti toteutettavissa olevia. Kaikkien hankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio on noin 666 000 euroa (osa kustannusarvioista puuttuu, koska toimenpiteet vaativat jatkosuunnittelua). Selvityksessä esitettyjen toimenpiteiden yhteenlaskettu laskennallinen henkilövahinko-onnettomuuksien vähenemä on 0,5 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta vuodessa (nykyisin kuusi heva-onnettomuutta vuodessa). Varsinais-Suomen ELY-keskus pyrkii resurssiensa puitteissa toteuttamaan tulevina vuosina esitettyjä toimenpiteitä. Suuremmat toimenpidetarpeet tullaan sisällyttämään vuonna 2016 laadittavaan tie- ja rakennussuunnitelmaan ja toteutetaan tien kokonaisvaltaisen parantamisen yhteydessä.

Jätteenkeräyksen ja -siirron yhteiskunnalliset kustannukset Punavuoressa – Tarkastelussa seka-, bio-, kartonki- ja paperijäte

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on määrittää jätteenkeräyksen ja -siirron yhteiskunnalliset kustannukset valitulla tutkimusalueella Helsingin Punavuoressa. Jätteenkeräyksen ja -siirron kustannukset vastaavat suuruudeltaan merkittävää osaa jätehuollon kokonaiskustannuksista, minkä vuoksi kustannusten tutkimiselle ja tarkastelulle löytyy kysyntää. Lisäksi keräyksen ja siirron kustannukset saattavat vaihdella suuresti johtuen erilaisista kaupunkirakenteista,keräysmenetelmistä ja teknologioista, joten tapaustarkastelun avulla pystytään selvittämään yksityiskohtaisesti alueen jätteenkeräyksen ja -siirron kustannukset. Tutkimusalue Helsingin Punavuoressa on yksi Suomen tiheimmin asutuista alueista, missä jätteidenkeräystä hankaloittaa kapeat kadut, useat sisäpihoille sijoitetut jätehuoneet ja vilkas liikenne. Erityispiirteidensä vuoksi jätteenkeräys- ja siirto aiheuttaa tutkimusalueella yksityisten kustannusten lisäksi myös useita ulkoisvaikutuksia muun muassa ilmansaasteiden ja viihtyvyyshaittojen muodossa. Tässä työssä lasketaan jätteenkeräyksen ja -siirron yhteiskunnalliset kustannukset neljän eri jätelajin osalta huomioimalla sekä yksityiset kustannustekijät että ulkoiskustannuksina syntyvien päästöjen kustannukset. Työn aineistona on käytetty erilaisia kustannuslaskelmien kirjallisuuslähteitä, asiantuntija-arvioita ja tutkimusalueella tehtyjä kellotusmittauksia. Alueen kellotusmittauksiin perustuvalla aikaperusteisella laskentatavalla jätteenkeräyksen ja -siirron jätetonnikohtaisiksi keskimääräisiksi kustannuksiksi saatiin 73 €/t. Kustannuksissa havaittiin kuitenkin suuria jätelajikohtaisia eroja, jolloin keräyksen ja siirron kustannukset heittelivät 49–125 €/t välillä. Suuret jätelajikohtaiset kustannuserot ovat selitettävissä pitkälti jätteiden koostumuksella, koska kevyiden ja paljon tilaa vievien jätelajien jätetonnikohtaiset kustannukset olivat suurimpia. Teoriataustan ja lähdeaineiston perusteella saadut tulokset myös osoittavat, että jätteenkeräyksen ja siirron kustannuksista huomioitujen ulkoiskustannusten osuus on häviävän pieni verrattuna yksityisten kustannusten tasoon.

Helsingin lämpösaareke ajallisena ja paikallisena ilmiönä

The urban heat island phenomenon is the most well-known all-year-round urban climate phenomenon. It occurs in summer during the daytime due to the short-wave radiation from the sun and in wintertime, through anthropogenic heat production. In summertime, the properties of the fabric of city buildings determine how much energy is stored, conducted and transmitted through the material. During night-time, when there is no incoming short-wave radiation, all fabrics of the city release the energy in form of heat back to the urban atmosphere. In wintertime anthropogenic heating of buildings and traffic deliver energy into the urban atmosphere. The initial focus of Helsinki urban heat island was on the description of the intensity of the urban heat island (Fogelberg 1973, Alestalo 1975). In this project our goal was to carry out as many measurements as possible over a large area of Helsinki to give a long term estimate of the Helsinki urban heat island. Helsinki is a city with 550 000 inhabitants and located on the north shore of Finnish Bay of the Baltic Sea. Initially, comparison studies against long-term weather station records showed that our regular, but weekly, sampling of observations adequately describe the Helsinki urban heat island. The project covered an entire seasonal cycle over the 12 months from July 2009 to June 2010. The measurements were conducted using a moving platform following microclimatological traditions. Tuesday was selected as the measuring day because it was the only weekday during the one year time span without any public holidays. Once a week, two set of measurements, in total 104, were conducted in the heterogeneous temperature conditions of Helsinki city centre. In the more homogeneous suburban areas, one set of measurements was taken every second week, to give a total of 52.The first set of measurements took place before noon, and the second 12 hours, just prior to midnight. Helsinki Kaisaniemi weather station was chosen as the reference station. This weather station is located in a large park in the city centre of Helsinki. Along the measurement route, 336 fixed points were established, and the monthly air temperature differences to Kaisaniemi were calculated to produce monthly and annual maps. The monthly air temperature differences were interpolated 21.1 km by 18.1 km horizontal grid with 100 metre resolution residual kriging method. The following independent variables for the kriging interpolation method were used: topographical height, portion of sea area, portion of trees, fraction of built-up and not built-up area, volumes of buildings, and population density. The annual mean air temperature difference gives the best representation of the Helsinki urban heat island effect- Due to natural variability of weather conditions during the measurement campaign care must be taken when interpretation the results for the monthly values. The main results of this urban heat island research project are: a) The city centre of Helsinki is warmer than its surroundings, both on a monthly main basis, and for the annual mean, however, there are only a few grid points, 46 out of 38 191, which display a temperature difference of more than 1K. b) If the monthly spatial variation is air temperature differences is small, then usually the temperature difference between the city and the surroundings is also small. c) Isolated large buildings and suburban centres create their own individual heat island. d) The topographical influence on air temperature can generally be neglected for the monthly mean, but can be strong under certain weather conditions.

Työperusteisen maahanmuuton sanasto : 344 sanaa ja niiden selitykset

Työperusteisen maahanmuuton sanasto on apuväline kaikille, jotka työssään tai muussa toiminnassaan kohtaavat maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä. Sanasto sisältää sekä työperusteiseen maahanmuuttoon että yleisemmin maahanmuuttoon liittyvää sanastoa. Sanasto etenee aakkosittain ja jokaiselle sanalle on laadittu lyhyt selitys sekä osoitettu tietolähde, missä kyseiseen asiaan voi perehtyä syvällisemmin. Sanaston tavoitteena on, että lukija saa perustiedot maahanmuuttoon liittyvistä yleisistä käsitteistä. Halutessaan lukija voi syventää tietämystään siirtymällä osoitettuun tietolähteeseen. Sanaston tiedot on kerätty valtionhallinnon ohjeista ja määräyksistä sekä lakiteksteistä ja muista lähteistä.

Pohjavesivarat aktiiviseen hyötykäyttöön eteläisessä Satakunnassa ja Laitilassa

Pohjavedet aktiiviseen hyötykäyttöön eteläisessä Satakunnassa ja Laitilassa kehittämissuunnitelma laadittiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen koordinoimana yhdessä Euran, Köyliön ja Säkylän kuntien sekä Harjavallan, Kokemäen, Laitilan ja Rauman kaupunkien, Satakuntaliiton, Varsinais-Suomen liiton ja Pyhäjärvi-instituutin yhteishankkeena. Suunnittelu tehtiin Sweco Ympäristö Oy:n sekä alikonsultteina toimineiden Vesi-instituutti Wanderin ja Suomen Pohjavesitekniikka Oy:n toimesta. Kehittämissuunnitelman tavoitteena on yhdyskuntien vedentarpeen turvaaminen määrällisesti ja laadullisesti myös tulevaisuudessa, hyvälaatuisen pohjaveden käytön lisääminen alueella (korvata huonolaatuiset pohjavesilähteet ja mahdollisesti myös pintavesilähteet)sekä hyvien pohjavesivarojen hyödyntäminen niin, että se antaisi mahdollisuudet teollisuuden ja erityisesti biotalouden kehittämiselle koko suunnittelualueella. Suunnitelmassa on löydetty sekä yhdyskuntien vedenhankintaa että elinkeinoelämän turvaamista ja kehittämistä palveleva ratkaisu. Vedenhankinnan kehittämisen ensimmäisessä vaiheessa turvataan yhdyskuntien lisäveden- ja varavedentarpeet rakentamalla kolmeuutta vedenottamoa; Kokemäen Risteelle, Köyliön Ristolaan ja Säkylän Porsaanharjulle. Lisäksi toteutetaan näihin liittyvät uudet vesijohtoyhteydet mukaan lukien varavesiyhteys Harjavallan ja Kokemäen välille. Ratkaisu parantaa nykyisen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä alueella ja mahdollistaa myös yritysten kehittymistä ja kasvua jo lähitulevaisuudessa. Ensimmäinen vaihe mahdollistaa lisäksi uudenlaisen vesibisneksen käynnistämisen suunnittelualueella. Ensimmäisen vaiheen rakentamiskustannukset ovat 11,0 milj. € ja toteutusaikataulu 2 – 5 vuotta. Alueellista yhteistyötä kehitetään perustamalla Ristolan ottamoa varten kuntien yhteinen osakeyhtiömuotoinen tukkuvesilaitos. Vedenhankinnan jatkokehittelyllä kohti tekopohjavesilaitosta vedenhankintaa saadaan entisestään alueellistettua ja optimoitua. Tekopohjavesilaitos mahdollistaa pintaveden käytöstä luopumisen ja turvaa vedenhankinnan varmuutta jopa alueen ulkopuolella. Alueelliseen tekopohjavesilaitoksen käyttöön siirtyminen luo alueen elinkeinoelämälle uusia toimintamahdollisuuksia. Laitoksenkapasiteetista riippuen mahdollisuuksia on jopa veden laajamittaiseen vientiin asti. Tähän tarkoitukseen juuri eteläisen Satakunnan ja Laitilan muodostama alue on yksi vahvimpia alueita Suomessa. Tekopohjavesilaitoksen rakentamiskustannukset ovat noin 24 – 53 milj. €. Alueen pitkäjännitteinen kehittäminen vaatii toimivaa yhteistyöorganisaatiota, jolle on tämän suunnitelman puitteissa luotu hyvät lähtökohdat jatkaa aloitettua työtä.

Silta- ja rumpurakenteiden aukkomitoitus

Ilmastomallien mukaan sademäärät kasvavat kaikkialla suomessa. Sadeolojen ennustetaan äärevöityvän eli yhtäältä esiintyy pitkiä kuivia kausia ja toisaalta rankkasateet voimistuvat ja toistuvat nykyistä useammin. Etelä-Suomessa talviaika lyhenee ja lumipeite jää ohuemmaksi. Vesisateiden osuus kokonaissadannasta kasvaa ja tämä lisää talviaikaisia valuntoja. Etelä-Suomessa lumipeitteen ohenemisen vuoksi sulamisvesistä syntyvä kevätylivirtaama jää nykyistä pienemmäksi ja vuotuinen ylivirtaama-ajankohta sattuu useammin muuksi kuin kevääksi. Pohjois-Suomessa talviaikaiset sateet ovat tulevaisuudessakin suurimmaksi osaksi lunta. Vaikka lumipeitteinen aika lyhenee sielläkin, sademäärien kasvu saattaa lisätä lumipeitteen vesiarvoja ja kasvattaa sulamisvesien aiheuttamia kevätylivirtaamia (RATU, Water Adapt). Tämä korostaa silta- ja rumpuaukkojen riittävän mitoittamisen tärkeyttä. Useimmat ELY-keskukset ovat luopuneet aukkolausuntojen antamisesta. Oppaan tarkoituksena on antaa aukkomitoituksia tekeville henkilöille tietoa laskentaperusteista ja hyväksi koetuista toimintatavoista. Oppaan avulla on mahdollista luoda yhtenäinen käytäntö silta- ja rumpuaukkojen mitoituksessa. Samalla sen toivotaan korostavan hyvän suunnittelun merkitystä siltojen ja rumpujen rakentamisessa. Tämän oppaan pohjana on ollut siltojen ja rumpujen mitoitusta koskeva osa vesihallituksen vuoden 1986 julkaisusta ”Maankuivatuksen suunnittelu I osa”, joka on korvattu vuonna 2015 päivitetyllä julkaisulla ”Maan-kuivatuksen ja kastelun suunnittelu”. Opas sisältää tietoa sillan ja rummun vesiaukon mitoittamisesta. Suosittelemalla nykyistä harvemmin esiintyviä mitoitusvirtaamia pyritään pienentämään riskejä. Ohjeita aukon aiheuttaman padotuksen määrittämiseksi on selkeytetty. Oppaassa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota myös aukkorakenteiden haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisyyn. Taustalla on yhteiseurooppalaisen vesipolitiikan vaatimus vapaasta ja yhtenäisestä uomajatkumosta. Sen tila ei voi olla ekologisesti hyvä, jos silta- ja rumpurakenteet katkaisevat jatkumon. Suomen ympäristökeskus on julkaissut oppaan alun perin vuonna 2007 nimellä ”Silta- ja rumpulausunnot – Luonnos oppaaksi”. Julkaisun tekemiseen on osallistunut asiantuntijoita Suomen ympäristökeskuksesta ja ELY-keskuksista sekä konsulttina yli-insinööri Raimo K. Nissinen. Peruskuivatuksen ja ojitustoimitusten toimintamalliryhmä on päivittänyt opasta ottaen huomioon vuonna 2012 voimaan tulleen vesilainsäädännön uudistuksen (587 / 2011) sekä aluehallinnossa ja ympäristöhallinnossa tapahtuneet

Ufologia ja ufokokemukset uskonnollisina ilmiönä : Teoreettinen tutkimus

The main question of my doctoral thesis is whether ufology and UFO experiences are or can be explained as religious phenomena. My research is theoretical in the sense that I combine and systematise cultural scientific knowledge concerning the religiosity of ufology and UFO experiences and complete this theoretical effort with empirical subject matter. The research material for my study consists of theoretical literature and empirical texts written by ufologists and those who have had UFO experiences. I defined the material in a way that it became full and extensive with regard to ufology, stories about UFO experiences and the cultural scientific literature concerning them. In addition, I present a source criticism for the literature because it is in part informal. The method is analysing and synthesising the material in the context of spiral of hermeneutic inferential process. Definitions of religion, ufology and UFO experience, developed by myself, serve as guide lines for the process. The conclusions of my research are as follows. For the most part, ufology and UFO experiences belong to the category of religion and only a fraction of these instances can be explained as something else, for example psychiatric phenomena. From the religious viewpoint I explain ufology and UFO experiences on four different but interlinked levels: historical, comparative, sociological and psychological. Historically ufology and UFO experiences include esoteristic, Christian and folk religious elements. In addition UFO experiences have significant similarities with folk religious stories and shamanistic experiences. From the perspective of the sociology, of religion ufology and UFO experiences can be analysed as products of our scientific and technological Western culture. Social crisis and social psychological group mechanisms affect the appearance of ufological ideas and UFO experiences. Psychologically, in the background of religious UFO experiences there can be found several factors, such as wishful thinking. Concerning UFO sightings these are misinterpretations of certain ordinary and some rare or exotic natural and technical phenomena. Intense UFO experiences, such as UFO abductions, are stimulated for the most part by hallucinations, sleep paralysis disorders, lively fantasies (in case of fantasy prone personalities) and false memories. In group cases social pressure, small group delusion and the guilt of exposing the true nature of a story come into play. A UFO experience can be traumatising because of certain inferential mechanisms and cognitive dissonance involved in the process of conversion as a UFO experiencer. UFO religiosity is a cross cultural, widespread and a significant field of phenomena, which can offer insight about religious developments in the future. However, UFO religiosity has not been studied extensively. This research is one effort to address this lack of documentation. The motivation behind my thesis was to make ufology and UFO experiences more understandable.

Tyhjä taivas : Georges Bataille ja uskonnon kysymys

Empty Heavens. Georges Bataille and the Question of Religion. The dissertation explores the question of religion in the texts of Georges Bataille (1897 1962), the controversial French avant-garde writer and philosopher. Passionate about religion throughout his life, Bataille devoted to it both critical analyses and personal meditations. In this study, Bataille s multifaceted relationship to religion is interpreted as expressing a passion for radical otherness. Bataille is approached as a characteristically modern thinker who, nevertheless, questions some landmarks of modernity insofar as modernity is interpreted as a triumph of secularization. The dissertation is situated at the intersection of comparative religion and philosophy of religion. Methodologically, the study resorts to theoretical contextualization and concept analysis. Acknowledging that Bataille s writings challenge the assumptions about coherent meaning taken for granted in traditional philosophical analysis, the study also pays attention to the literary means and, in general, the performative level of Bataille s texts. The study constructs three theoretical contexts for Bataille s question of religion first of all, the interpretation of Hegel in the mid-20th century French philosophy. In the first section of the study, Bataille s uneasy relationship with Hegel as mediated by Alexandre Kojève is explored. The motivation of his question of radical otherness is argued to arise from his struggle with the Hegelian Kojèvean notion of negativity. The second context is the dialogue with the Christian mystical tradition. Starting from the analysis of two Bataillean notions, dramatization and contestation , it is argued that, firstly, Bataille s approach to radical otherness is analogous to certain procedures of mystical texts while, secondly, the function of otherness providing no firm foundation in Bataille s texts differs from its function in mystical texts. In the third section of the study, Bataille s quest for otherness is concretized by analyzing his views on otherness of other person, on violence, and on death themes that are brought together in Bataille s lasting interest in sacrifice. Bataille s understanding of sacrifice is proportioned to social scientific and philosophical discussions on sacrifice. It is argued that the commitment to the idea of sacrifice accounts for a partial failure in the Bataillean approach to otherness, the otherness of other person remaining its (at least half) blind spot. The study presents an overview of Bataille s thought on religion. It brings out Bataille s view of the paradoxical fundamental yet impossible role of otherness in the construction of human world, as well as his understanding of religious representations as both covering over and indicating this otherness. It describes Bataille s atheological mysticism as a peculiar modern form of religiosity, as an ambivalent mourning for and exaltation of fundamental loss.

Älykkään suunnittelun teoria : Tutkimus kansanomaisen psykologian ja biologian yhteydestä kreationistiseen ajatteluun

Tutkimuksen kohteena on (uus)kreationistinen älykkään suunnittelun (Intelligent Design) teoria. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja lukeutuu kognitiivisen uskonnontutkimuksen alaan. Näkökulmana on tarkastella älykkään suunnittelun teorian mukaista ajattelua ihmisen intuitiivisena taipumuksena ymmärtää luontoa ja luonnossa esiintyviä mekanismeja. Esimerkkinä intuitiivisesta päättelystä tarkastellaan erityisesti kansanomaisen psykologian (folk psychology) ja kansanomaisen biologian (folk biology) mukaista ajattelua. Tutkimuksessa kysytään: ilmeneekö älykkään suunnittelun teoriassa mahdollisesti kansanomaisen psykologian ja biologian mukaista ajattelua? Ensimmäiseksi käsitteellistetään älykkään suunnittelun teoria ja esitellään tutkimuksen aineisto. Esille tulevat yhteydet Yhdysvaltojen uskonnolliseen ilmapiiriin, kristillisten kreationististen suuntausten jatkumoon sekä evoluutioteoriaan. Aineisto koostuu älykkään suunnittelun teoriaa kehitelleen Michael J. Behen todistajanlausunnosta Doverin oikeudenkäynnissä, jossa arvioitavana oli älykkään suunnittelun teorian mahdollinen tieteellisyys ja uskonnollisuus. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä määritellään tarkemmin, minkälaisiin ajattelutapoihin kansanomaisella, tieteellisellä ja uskonnollisella ajattelulla tutkimuksessa viitataan. Tämän jälkeen esitellään teoreettiset työvälineet - kansanomaisen psykologia ja biologia. Teoriaosuudessa tarkennetaan myös kansanomaisen, tieteellisen ja uskonnollisen ajattelun suhdetta intuitiiviseen ja intuitionvastaiseen ajatteluun, sekä määritellään kolmas termi epäintuitiivisuus. Teoriaosuus perustuu pääasiassa kognitiivisen uskonnontutkimuksen alaan lukeutuvien tutkijoiden, kuten Scott Atranin, Pascal Boyerin, Robert N. McCauleyn ja Ilkka Pyysiäisen julkaisuihin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös evoluutioteorian ymmärtämistä tutkineen E. Margaret Evansin tutkimuksia. Analyysissä teoreettisia huomioita havainnollistetaan aineistosta löydettyjen esimerkkien kautta. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin kautta Behen todistajanlausunnosta nostetaan esille erityisesti kansanomaisen psykologian ja biologian mukaiset ajattelun tavat. Analyysissä tarkastellaan, mitä tutkimuslöydösten avulla voidaan selittää älykkään suunnittelun teorian edustamasta kreationistisesta ajattelusta. Tutkimustuloksena esitetään, että älykkään suunnittelun teoria mukailee monilta osin sekä kansanomaista psykologiaa että kansanomaista biologiaa. Älykkään suunnittelun teoriassa muodostetaan intuitiivinen ideakokonaisuus maailmasta/ eliökunnasta ja sen aiheuttaneesta intuitionvastaisesta toimijasta. Mahdolliset epäintuitiiviset elementit, kuten luonnonvalinta ja kristillinen teologia, ovat teoriassa olemattomat. Tutkimuksessa osoitetaan, että kreationistista ajattelua voidaan perustellusti tarkastella ihmiselle intuitiivisena taipumuksena ymmärtää luontoa.

Malesia, Singapore ja etniset kiinalaiset : Kaksi tapaa rakentaa kansallista yhtenäisyyttä

Tutkimuksen tavoitteena on perehtyä Malesian ja Singaporen kiinalaisten etniseen ja kansalliseen identiteettiin. Tutkimus tarkastelee ja vertailee erityisesti Malesian ja Singaporen valtionhallintojen keinoja rakentaa kansallista yhtenäisyyttä ja vähentää etnisen identiteetin merkitystä. Lisäksi tutkimus luo kriteerijoukon, jonka avulla voidaan vertailla Malesian ja Singaporen yhteiskuntien onnistumista tai epäonnistumista kansallisen yhtenäisyyden rakentamisessa. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen kysymykseen: Miten Malesian ja Singaporen valtionhallinnon menetelmät vaikuttavat etnisten kiinalaisten kansalliseen ja etniseen identiteettiin, ja miten maiden menetelmät eroavat toisistaan? Lopuksi vertailemalla Malesiaa ja Singaporea tutkimuksessa päätellään luodun kriteerijoukon avulla, miten kansallinen yhtenäisyys on toteutunut näissä kahdessa maassa. Tutkimuksen teoriatausta perustuu etnistä ja kansallista identiteettiä tutkineiden Fredrik Barthin, Nathan Glazerin ja Daniel P. Moynihanin, Donald Horowitzin, Milton J. Esmanin, Benedict Andersonin, Anthony D. Smithin ja Stuart Hallin teorioihin. Nämä tutkijat painottavat eri tekijöiden merkitystä kansalliselle identiteetille ja yhtenäisyydelle, toisiaan täydentäen. Kyseessä on teoreettinen tutkimus. Siksi sen aineisto koostuu pääasiassa sekundaarilähteistä: tieteellisistä teoksista ja artikkeleista sekä sähköisistä lehtiartikkeleista. Primäärilähteitä ovat Malesian ja Singaporen perustuslait, Malesian ja Singaporen tilastokeskuksien tilastot sekä Malesian entisen pääministerin Mahathir bin Mohamadin vuonna 1991 pitämä Vision 2020 -puhe. Aineistoa on analysoitu tutkimuksen teoriataustan avulla. Monipuolisemman kuvan muodostamiseksi on tutkimukseen valittu sekä länsimaalaisten tutkijoiden että singaporelaisten ja malesialaisten tutkijoiden tutkimuksia. Lisäksi, puolueellisuuden välttämiseksi, on tutkimukseen valittu eri etnisiin ryhmiin kuuluvien tutkijoiden artikkeleita ja teoksia. Tutkimuksessa on päädytty seuraavan tulokseen. Jotta kansallinen yhtenäisyys voidaan saavuttaa Malesian ja Singaporen monietnisissä yhteiskunnissa, tulee valtionhallinnon keskittyä erityisesti seuraaviin viiteen tehtävään: kansantalouden kehittämiseen, etnisten ryhmien välisen taloudellisen tasa-arvoisuuden edistämiseen, poliittisen aktiivisuuden ja osallistumisen kannustamiseen, etnisten yhteisöjen samanarvoisuuden toteuttamiseen lain edessä ja tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän rakentamiseen. Näiden kriteerien perusteella Malesia ja Singapore eivät ole kansallisesti yhtenäisiä valtioita. Singapore on kuitenkin kansallisesti yhtenäisempi, sillä se täyttää viidestä kriteeristä kolme, kun Malesia täyttää vain kaksi kriteeriä. Malesialla ja Singaporella on kaksi hyvin erilaista tapaa rakentaa kansallista yhtenäisyyttä, mutta lopputulokset ovat kuitenkin hyvin samankaltaiset. Tutkimus päättelee, että etnisten yhteisöjen institutionaalinen asema molemmissa maissa on yksi ratkaisevimmista esteistä kansalliselle yhtenäisyydelle.