Oletko iloinen kuin peipponen? – Persoonallisuusmittari NEO-PI-3:n suomennoksessa, ruotsinnoksessa ja ranskannoksessa käytetyt käännösstrategiat

Yhdysvaltapainotteisen psykologisen tutkimuksen takia psykologiset testit on useimmiten laadittu englanniksi ja amerikkalaiseen kohdekulttuuriin, ja tästä syystä ne pitää kääntää ja adaptoida eurooppalaiseen kohdekulttuuriimme. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitä käännösstrategioita Costan ja McCraen (1992) NEO-PI-3-persoonallisuusmittarin suomen-, ruotsin- ja ranskankielisissä käännöksissä on käytetty. Kvalitatiivisessa tarkastelussa eri kieliversioissa esiintyneitä käännösratkaisuja vertailtiin Jan Pedersenin (2007; 2005) käännösstrategialuokitukseen perustuvan luokittelun avulla, jossa strategiat on jaettu lähde- ja kohdetekstiorientoituneisiin ratkaisuihin. Oletin tutkimushypoteesissani, että NEO-PI-3-persoonallisuusmittarin käännöksissä on käytetty enemmän kotouttavia eli kohdetekstiorientoituneita kuin vieraannuttavia eli lähdetekstiorientoituneita strategioita. Oletuksen vastaisesti tutkimustulokset osoittivat, että yleisimmin käytetty strategia oli lähdetekstiuskollinen suora käännös. Suomen- ja ruotsinkielisissä versioissa vieraannuttavia käännösratkaisuja esiintyi myös yhteenlaskettuna kotouttavia ratkaisuja useammin. Hypoteesia tuki kuitenkin tutkimustulos, jonka mukaan persoonallisuusmittarin ranskannoksessa kotouttavia strategioita oli käytetty vieraannuttavia ahkerammin. Yhteenvetona voi sanoa, että käytettyjen strategioiden kirjo oli laaja ja vaihteli tarkasteluun valitsemieni teemojen sisällä sekä kieliversioittain. Monenlaisilla käännösratkaisuilla voidaan saavuttaa käännös, joka on ekvivalentti ja toimiva uudessa kohdekulttuuriympäristössään. Kääntäjät kohdekielen ja -kulttuurin tuntijoina voivat tuoda psykologisten testimetodien kehittelyyn arvokasta asiantuntijuutta tarvittavan psykologisen tietämyksen lisäksi.

Esine ja käsityö. Anu Tuomisen teokset ja työskentely

Anu Tuomisen (s. 1961 Lemi) taideteokset yhdistävät löydettyjä esineitä ja käsityötä. Esineistö on tuttua arkipäivän käyttötavaraa, joka on pääosin hankittu kirpputoreilta tai kerätty luonnosta. Taideteosten ja esineinstallaatioiden lisäksi Tuominen on julkaissut Kuvan sijamuotoja -taidekirjan (1. painos 2001), joka koostuu teosten valokuvista ja kirjallisista teosideoista. Vuonna 2003 Tuominen voitti Ars Fennica -kuvataidepalkinnon. Tarkastelen Anu Tuomisen työskentelytapoja strukturalistisessa viitekehyksessä. Käsittelen esineiden keräilyä ja käsityötä kielenkaltaisina järjestelminä, jotka kykenevät kertomaan jotakin omasta rakentuneisuudestaan. Roland Barthesin kirjoitukset strukturalistisesta toiminnasta ja intertekstuaalisuuden teoria valottavat Tuomisen tapaa kutoa teoksiin merkityksiä ja viittauksia. Käsittelen Anu Tuomisen tekijyyttä tai taiteilijuutta Claude Lévi-Straussin bricoleur- termin avulla. Bricolage on taiteellinen strategia, jossa koostetaan teoksia monimuotoisesta materiaalista – mutta myös tapa yhdistää taide ja elämä. 1980-luvulla bricoleur kytkeytyi Michel de Certeaun kirjoituksissa kekseliääseen ja luovaan kulutukseen. Tuomisen kohdalla bricolage tuo mukanaan myös kysymyksen amatööriyden arvostuk-sesta ja merkityksestä. Tuominen ymmärretään poikkeuksetta käsitetaiteilijaksi. Tuominen käyttää valmisesineitä (readymade), leikkii tekstillä ja kuvalla, pohtii teoksen merkityksen rakentumista ja taiteen metakieltä teoksissaan. Tuomisen teosten keskiössä on prosessuaalisuus, joka korostaa teosten vaatiman työn ja työskentelyn merkitystä. Tuomisen teoksissa käsityö on käsitteellistä, koska sillä prosessoidaan ideoita. Toinen silmiinpistävä piirre Tuomisen teoksissa on tekijyyden kyseenalaistaminen tai monikollisuus. Tutkielmassa luodaan läpileikkaus kanonisoituun antiformalistiseen käsitetaiteeseen Robert Morrisin, Sol LeWittin, Lawrence Weinerin ja Yoko Onon teoksien kautta, mutta se on jäsennetty Tuomisen taiteessa ilmenevien piirteiden kautta.

Tapaustutkimus demokraattisesta Feeniks kouluhankkeesta

Tämän tutkimuksen kohteena on Feeniks kouluhanke, joka tavoittelee demokraattisen koulun perustamista Suomeen vuoteen 2017 mennessä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Feeniks kouluhankkeen perustajien motiiveja ja kasvatusideologiaa. Tutkimuskysymykset ovat: Mitkä ovat perustajien motiivit vaihtoehtoisen koulun perustamiselle? Minkälaiselle arvopohjalle, lapsuus/ihmiskäsitykselle ja kasvatusajattelulle Turun Demokraattinen koulu perustaa toimintansa? Mitä kritiikkiä he esittävät nykykoulua kohtaan? Miten perusjäsenten ajattelu eroaa eri reformipedagogiikan ajattelusta erityisesti demokraattisen vapaa koulu ajatteluperinteestä? Miten he odottavat että millaiseksi koulun käytänteet tulevat olemaan? Millaiseksi he näkevät koulun tulevaisuuden yleisesti ja millaiseksi oppimistulosten he katsovat muodostuvan? Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus ja se on toteutettu haastattelemalla hankkeen avainhenkilöitä. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla litteroitujen haastattelujen sisältö. Demokraattiset koulut ovat niin kutsuttuja progressiivisia vaihtoehtoisia kouluja joiden idea perustuu lapsilähtöisyyden ja vapauden korostamiseen pakon sijaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kansainvälisistä tunnetuista demokraattisista kouluista kuten Summerhillista ja Sudbury-kouluista kertova kirjallisuus, sekä lapsilähtöistä kasvatusta korostava kirjallisuus. Tutkimustulokset osoittivat että demokraattisen Feeniks koulu-hankkeen kasvatusideologiat ovat linjassa maailmalla olevien mallien kanssa, joskin ne näyttäytyivät hieman maltillisempina kuin kaikista radikaalimpien demokraattisten koulujen ideat. Tuloksista nousivat esiin muun muassa lapsuuden arvostaminen, luonnollisen jokaiselle ainutlaatuisen kehitysrytmin, erilaisuuden ja onnellisuuden korostaminen. Lisäksi tuloksista nousi esiin halu kasvattaa rohkeita nuoria joilla on uskallus poiketa valtavirrasta, kyky kriittiseen ajatteluun ja ympäröivän yhteiskunnan muuttamiseen. Yhtenä esimerkkinä tästä on halu kasvattaa ekologisesti ja eettisesti valveutuneita nuoria jotka osaavat myös kritisoida talouden ehdoilla toimivaa maailmaa. Keinoina tavoitteiden saavuttamiseen he näkevät eräänlaisen ajattelutavan muutoksen, uskalluksen luopua opettaja-auktoriteetista luottamalla lapsen uteliaisuuteen ja tiedonjanoon, sisäisen motivaation syttyminen, pienet ryhmäkoot, keskustelun voima, yhteisöllisyys ja oppiminen elämällä jokapäiväistä arkea yhdessä. Tavoitteena nähtiin myös oppimisen pitäminen lähellä elettävää elämää ja se että koulun tavoitteet ovat muutakin kuin tiedollisten taitojen kartuttamista, muita yhtä tärkeitä ellei tärkeämpiä tavoitteita ovat haastateltavien mielestä muun muassa lapsen emotionaalinen ja sosiaalinen kasvu. Suomen oloihin perustettavan koulun on toimittava perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden puitteissa, tätä haastateltavat eivät koe ongelmaksi. Hanke hakee koululupaa, mutta sen puuttuessa suunnittelee toimivansa “villikouluna”, niin että oppijat kuuluvat kotiopetuksen piiriin. Suomessa koulu ei myöskään saa periä lukukausimaksuja, mikä tarkoittaa sitä että valtionavustuksen uupuessa sen on toimittava lahjoituksin tai hakemalla muuta rahoitusta tai tukea.

Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan kansallisen identiteetin ja kansallisten intressien ilmentäjänä

Kansalliset tavoitteet ja kansalliset intressit ohjaavat valtioiden toimintaa. Sotaa kansallisten intressien edistämiseksi ei enää käsitetä normaalina valtioiden välisenä toimintana. Kokonaisvaltainen kriisinhallinta sen sijaan voidaan nähdä nykyajan yhteisoperaationa, jonka päämäärät ovat poliittisia. Kansainvälinen kokonaisvaltainen kriisinhallinta on strateginen väline, jolla on mahdollista tavoitteellisesti edistää kansallisia intressejä. Suomen kriisinhallintaan liittyvä toimijuus ja tavoitteenasettelu ilmentävät Suomen itseymmärrystä kansallisesta identiteetistä. Suomen kansallinen identiteetti vaikuttaa sekä kriisinhallinnan tavoitteellisuuteen että itse toimintaan. Tutkimusongelma on miten kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteenasettelu ilmentää Suomen kansallista identiteettiä ja kansallisia intressejä. Tutkimus mahdollistaa Suomen kriisinhallintaosallistumisen arvioimisen kansallisten intressien edistämisen näkökulmasta päätöksenteon tueksi sekä kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuuden tarjoaman keinovalikoiman hyödyntämisen Suomen kansallisista lähtökohdista. Tämä kvalitatiivinen tutkimus on toteutettu abduktiiviseen päättelyyn perustuvaa teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen. Tieteenfilosofisesti tutkimus perustuu konstruktivismiin ja tutkimusasetelma ilmentää sosiaalisen konstruktivismin mukaista teoreettista viitekehystä. Tutkimuksessa tarkastellaan kriittisesti Suomen intersubjektiivisten uskomusten perusteella määrittyvänä näyttäytyvää kriisinhallintaan liittyvää toimijuutta. Suomen toimijuus rakentuu vuorovaikutussuhteessa Suomen oman ja toisten toimijoiden toiminnan kanssa. Suomen toteuttamaan kansainväliseen kriisinhallintaan liittyy kansallisen identiteetin mukaisia uskomuksia, oletuksia, arvoja ja normeja, jotka vaikuttavat kansalliseen tavoitteenasetteluun. Tutkimuksessa on laadittu Suomen valtiojohtoisen kriisinhallintaoperaation perusrakenne, jonka avulla on mallinnettu kansallisten intressien edistäminen ja kokonaisvaltaisuuden edellyttämien toimintojen yhteensovittaminen. Suomen strategia on toteuttaa aktiivista ja verkottunutta ulkopolitiikkaa Suomen kansainvälisen aseman rakentamiseksi kansallisen identiteetin edellyttämällä tavalla. Suomen kansallinen identiteetti mahdollistaa Suomen toteuttaman kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteenasettelun rakentamisen siten, että se edistää sekä kansallisia intressejä että kansainvälistä turvallisuutta ja hyvinvointia. Suomen kansalliset intressit eivät ole ristiriidassa globaalin turvallisuus- ja hyvinvointikehityksen kanssa, vaan edistävät niitä. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteellisuus mahdollistaa sekä Suomen aktiivisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisen että Suomen kansallisten intressien suunnitelmallisen edistämisen, mutta edellyttää vallalla olevien sotaa ja kriisinhallintaa sekä auttamista ja kansallisia hyötyjä koskevien kansalliseen identiteettiin liittyvien uskomusten ja käsityksien muuttumista.

Muuttuva ydinasepelote : Naton ydinasepelote liittouman voimanlähteenä

Ydinasepelote näytteli yhtä päärooleista kylmän sodan asetelmassa ja sen aikaisessa päivänpolitiikassa. Kylmän sodan päätyttyä ydinaseet ja pelote olivat edelleen olemassa, mutta ne siirtyivät vähitellen kiistämättä sivurooliin, kun hetken fokus keskittyi muihin uhkiin ja turvallisuustekijöihin. Ydinaseistautuneet valtiot ylläpitävät silti edelleen merkittäviä ydinasevoimia – maailmassa oli kesällä 2014 vielä noin 17 000 ydinkärkeä. Ydinaseiden käytön ydintä, ydinasepelotetta – on kuitenkin vaivannut osaltaan pysähtyminen kylmän sodan vuosille. Pelotteen saama huomio on kahtena viime vuosikymmenenä jäänyt aseriisunta- ja proliferaatiokysymysten varjoon. Valtiot eivät ole saaneet jalostettua pelotestrategioitaan kovin kauas kylmän sodan tematiikasta. Peruskysymyksenä kuitenkin säilyy kysymys siitä, mikä ohjaa mitä? Pelote, joka saa ”mandaattinsa” valtionjohdon korkeimmalta päätöksentekotasolta, on ymmärrettävä yläkäsitteenä ydinaseisiin liittyville kysymyksille. Kylmän sodan jälkeisen kehityksen ja läntisen maailman mielellään näkemän eräänlaisen toiveikkuuden kansainvälisen järjestelmän pysyvästä muutoksesta voidaankin nähdä päättyneen karulla tavalla viimeistään keväällä 2014, Venäjän aloittaessa aggressiiviset toimet Ukrainan alueella. Sota on taas Euroopan ytimessä, kohdistuen legitiimisti suvereenin valtion alueelle. Ja yhtenä osapuolena on Neuvostoliiton suora perillinen, Venäjä, joka on korostanut viime vuoden aikana retoriikassaan kovaa linjaa ydinaseiden osalta. Tutkimuksen keinoin on mahdollista luoda selventävää käsitystä nykypäivän ydinasepelotteen olemuksesta ja vaikuttavuudesta. Tässä raportissa selvennetään transatlanttista, eli Pohjois-Atlantin liiton ydinasepelotetta nykyajan strategisessa turvallisuusympäristössä. Primäärilähdeaineistona on käytetty Naton strategisia asiakirjoja sekä virallisia tai haastatteluissa yms. annettuja lausuntoja. Samalla on arvioitu ja vertailtu erilaisen tutkimuskirjallisuuden arvioita Naton ydinasepelotteesta. Tutkimuksen tuloksena on pyritty luomaan selkeä kuva sekä ymmärrys siitä, millainen käyttöarvo läntisen sotilasliiton pelotteella on nykyajan herkässä strategisessa tilanteessa. Työn tutkimusongelmat (päätutkimuskysymykset) ovat seuraavat: - Mikä on Naton ydinasepelotteen rooli ja käyttöarvo liittouman kokonaispelotteen osana nykyajan turvallisuusympäristössä? - Toimiiko Naton ydinasepelote liittouman voimanlähteenä nykyajan turvallisuusympäristössä? Terminä Naton ydinasepelote on osaltaan harhaanjohtava. Liittoumalla ei ole tänä päivänä ”Naton ydinaseita”. Kyseistä termiä käytettäessä viitataan yleensä Yhdysvaltojen eurooppalaisiin Nato-maihin sijoittamiin, Natolle ”korvamerkittyihin” nuclear-sharing-järjestelyin ylläpidettäviin taktisiin ydinaseisiin. Näiden aseiden lisäksi tulevat sitten Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ranskan kansalliset arsenaalit, jotka erilaisten strategia-asiakirjojen valossa ovat luettavissa osittain liittouman resursseiksi. Raportissa painotetaan tarkastelua Eurooppaan sijoitettujen aseiden osalta, sillä ne ovat resurssi, johon periaatteessa kaikilla jäsenmailla on suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa Naton suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmän kautta, vaikka ne itse eivät niitä omistaisikaan tai osallistuisi niiden mahdolliseen käyttöön. Naton pelotteen analyysi on pyritty sitomaan mahdollisimman pitkälle käytäntöön niin olosuhteiden, politiikan kuin taktisteknisten osatekijöiden osalta. Tämä on toteutettu esimerkiksi asettamalla Naton Eurooppaan sijoitettu ydinaseistus vertailevaan skenaarioon Venäjän kanssa. Näkökulmana ja kriteeristönä skenaariotarkastelussa käytetään Carl von Clausewitzilta periytyvää käsitettä center of gravity (schwerpunkt), joka sittemmin on nykyaikaisessa suomenkielisessä sotataidossa käännetty muotoon voimanlähde. Vaikka Clausewitzin kirjoituksia on Suomessa totuttu tulkitsemaan lähinnä operaatiotaidon näkökulmasta, on voimanlähteen käyttäminen perusteltua myös ydinaseiden ja strategian kysymyksissä. Ensinnäkin käyttämällä kriteeristönä sotataidollista määritelmää, päästään lähemmäs käytännön tasoa. Toiseksi, Clausewitz näki sotilaallisen toiminnan eli sodankäynnin liittyvän aina kokonaistavoitteeseen - politiittisiin päämääriin - ja muodostavan näin yhtenäisen kokonaisuuden strategiselta taktiselle tasolle. Kokonaisuutena tutkimus on osoittanut, että Natolle ydinasepelote on edelleen merkityksellinen osa kokonaispelotetta ja säilyy liittouman fundamenttina. Nato on kuitenkin kylmän sodan päättymisen jälkeen epäonnistunut erityisesti taktisen ydinaseistuksensa suhteen toimintaympäristön tulkinnassa, kun sitä tarkastellaan realistisen turvallisuus- ja valtahakuisuuden kannalta. Vaikka Venäjä ei mitä todennäköisimmin aloita ydinsotaa, on Nato ajanut itsensä ei-strategisten ydinaseiden osalta tilanteeseen, jossa sen keinot, eli ydinaseiden määrä ja tyypit, ovat vähissä suhteessa eurooppalaista turvallisuusympäristöä ja vakautta heiluttavan valtion uhkapotentiaaliin. Epäsuhta sekä taktisen ydinaseistuksen suorituskyvyissä että ainakin vielä toistaiseksi myös määrissä on liian edullinen Venäjälle, vähintään siihen saakka, kunnes Venäjän nykyiset ydinkärjet vanhentuvat. Toistaiseksi Nato kykenee luottamaan oletettuun ja arvioituun etulyöntiasemaansa tavanomaisessa asevoimassa. Peloteteorioiden kannalta Nato (ja länsimaat) ovat 1990-luvulla luottaneet liiaksi Venäjän rationaalisuuteen, olettaen että sillä olisi yhtäläinen tarve esimerkiksi taktisen ydinaseistuksen vähentämiseen. Näyttää siltä, että kylmän sodan päättymisen tuottamassa tunteessa unohdettiin peloteteorioiden rationaalisuuteen liittyvä peruskritiikki. Naton oma rationaalisuuden määritelmä, normit ja arvot erityisesti Euroopan tilanteesta ja sinne sijoitettujen aseiden vähentämisen puolesta sitoivat liiaksi ajattelua synnyttäen näin peili-ilmiön (mirror imaging), jossa todella oletettiin liikaa asioita. Kuten Keith Payne on todennut; kriisit syntyvät usein rationaalisuusolettamuksien murentumista, yllätyksistä. Viimeistään Krimin ja sitä seuranneen Ukrainan konfliktin sekä Venäjän aggressiivisten toimien myötä on tapahtunut ainakin jonkinasteinen rationaalisuusolettamuksen murentuminen, johon Nato on toistaiseksi reagoinut tavanomaisen asevoiman valmiuden kehittämisellä. Naton olisi tarpeen käynnistää perusteellinen keskustelu ydinasepelotteen tarpeesta ja olemuksesta erityisesti Euroopassa. Mikäli keskustelut käydään strategisten konseptien laatimisaikataulujen yhteydessä, kuten pääosin tähän saakka on toimittu, muodostuu aikaväli liian pitkäksi, jotta ydinasepelotteella olisi edellytyksiä edes reagoida nopeastikin muuttuvaan turvallisuusympäristöön. Viimeisimmästä puolustusministerikokouksesta saatujen viitteiden mukaan keskustelu saattaisi olla tiivistymässä; Nato saattaa aikaistaa seuraavan ydinaseiden suunnitteluryhmän (NPG) kokoontumista jo tälle vuodelle ja samalla ilmeisesti harkitaan ydinasekomponentin ottamista jälleen osaksi Naton muuta sotilaallista harjoitustoimintaa. Venäjän ydinasetoimintaan sekä sen vaikutuksiin Natolle ollaan suhtautumassa entistä vakavammin. Nähtäväksi jää, miten nämä suunnitelmat implementoituvat ja miten niistä kerrotaan julkisuuteen. Varsovan tuleva huippukokous vuonna 2016 määrittelee toivottavasti suuntaa nykyistä selkeämmin myös ydinasepolitiikan osalta. Naton ydinasepelotteeseen liittyvää debattia on hallinnut väittely Eurooppaan sijoitettujen aseiden säilyttämisen tai poistamisen välillä. Tämä ei ole johtanut lopulta muuhun kuin eräänlaiseen lamautumiseen ja status quon säilyttämiseen, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ole tarjolla ja tuotu esille. Nato ei ole tutkimuksen valossa riittävän oma-aloitteisesti kehittänyt omaa ydinasepelotettaan sekä ydinaseoppiaan Euroopan ja transatlanttisen linkin suhteen, vaan se on keskittynyt julkituomaan ydinaseiden merkityksen vähentämistä sekä tämän riippuvuutta Venäjän toimista. Ydinaseiden merkityksen ja aseiden vähentäminen on hieno tavoite, mutta realismin määrittelemässä maailmassa vaaditaan enemmän – Naton olisi kyettävä ensisijaisesti myös uudistamaan nykyistä selkeämmin omaa ydinasepolitiikkaansa -ja doktriiniaan. Nykyisellään esimerkiksi ei-strategisen ydinaseistuksen merkitys ja siitä saatava hyöty suhteessa kustannuksiin ja muuhun resurssien käyttöön on liian pieni. Nato tavoittelee aseilla poliittisen sitoutumisen osoitusta sekä kykyä siihen, että sillä olisi mahdollisuus osoittaa vastustajalle ei-strategisten aseiden käytöllä eskalaatiovaaraa strategisten aseiden käytön tasolle. Tutkimuksen perusteella ei-strategisen aseistuksen suorituskyky (B61-pommit) on olosuhteisiin nähden kuitenkin niin epävarmalla tasolla, ettei tähän viimeksi mainittuun tavoitteeseen päästä. Niistä ei ole voimanlähteeksi operatiivisen toiminnan kannalta eikä niiden merkitys näin ollen ole Naton ydinasepelotteessa ja kokonaispelotteessa kuin marginaalinen. Käytännössä ydinpelotteessa, silloin kun sitä halutaan tuoda esiin, jouduttaisiin tukeutumaan strategisten aseiden tuottamaan pelotteeseen. Peloteopin ja sillä haluttavan vaikutuksen tulisi olla niin selkeä, että sen avulla pystyttäisiin määrittämään tarvittava aseistus – ei toisinpäin. Joka tapauksessa nykyinen turvallisuustilanne, Venäjän hyökkäyksellinen puhe ydinaseistuksesta ja Naton haasteet oman ydinasestrategian ja -doktriinin kehittämisessä tarjoavat jatkoseurannan sekä -tutkimuksen aiheita myös tulevina vuosina. Ydinaseiden ja ydinpelotteiden aikakausi ei ole vielä ohi.

Multikerrosperceptroni ja sen sovellusalueet

Tietokoneet kykenevät suoriutumaan suuresta määrästä raskaita laskutoimituksia lyhyessä ajassa. Niillä on näin ollen siis mahdollista automatisoida sellaisia toimintoja, joissa esimerkiksi ihminen sortuu helposti tarkkaavaisuusvirheisiin. Ihminen pystyy toisaalta sellaisiin toimintoihin, jotka ovat tietokoneille hyvin vaikeita. Esimerkiksi luova ajattelu ja tutun ihmisen kasvojen tunnistaminen onnistuu ihmisiltä huomattavasti helpommin kuin tietokoneilta. Ilman tarkkoja ohjeita tietokone on toimintakyvytön, eikä tuntemattomia ongelmia ole mahdollista ratkaista. Ihmisaivojen toimintaa on niiden kykyjen vuoksi pidetty mielenkiintoisena tutkimuskohteena tietojenkäsittelyn kannalta. Yritykset mallintaa niiden toimintaa ovat johtaneet neuroverkkojen syntyyn. Kehitys alkoi neuronin mallin esittelemisestä ja jatkui edelleen perceptroniin. Lopulta kehitys päättyi neuroverkkoihin, joita on useita erilaisia. Suosituin niistä on kerroksittaisen rakenteen omaava multikerrosperceptroni. Neuroverkkoja on koulutettava halutun toiminnan aikaansaamiseksi. Niitä voidaan kouluttaa ohjatusti, ohjaamattomasti ja arvostellusti. Perceptronin kouluttaminen on helpompaa sen yksinkertaisen rakenteen takia kuin multikerrosperceptronin kouluttaminen. Esimerkiksi back propagation- algoritmi soveltuu multikerrosperceptronin kouluttamiseen. Koulutusprosessissa on oltava tarkkana, sillä neuroverkko voi oppia liikaa opeteltavasta asiasta ja tuottaa huonoja tuloksia koulutuksen jälkeen. Verkon oppimista onkin seurattava tarkkaan kouluttamisen yhteydessä. Oppimiseen vaikuttaa myös verkon rakenne. Neuroverkkojen, erityisesti multikerros perceptronien on todettu sopivan erityisen hyvin erilaisiin käytännön sovelluksiin. Esimerkiksi optisessa kuvantunnistuksessa sen on havaittu tuottavan erityisen hyviä tuloksia, jos kuva tekstistä on prosessoitu oikein neuroverkkoa varten.

Myyntiennusteen käyttö, menetelmät ja haasteet osana budjetointia – Kontingenssiteoreettinen tutkimus kahdessa case-yrityksessä.

Turbulentti ja epävakaa ympäristö aiheuttavat nykyään jatkuvasti haasteita yrityksille ennustettaessa seuraavan vuoden myyntiä, joka näkyy vuosittaisen budjetin laatimisessa. Myyntiennustamisen tärkeys ja sen haasteet huomioiden sen tutkimus budjetointikentässä varsinkin kontingenssiteoriaa hyödyntäen on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Tästä johtuen tavoitteena tutkielmassa on analysoida niitä organisatorisia tekijöitä, jotka vaikuttavat ennustamisen menetelmän valintaan ja asettavat haasteita ennusteiden laadinnalle yritysten budjetoinnissa. Ennustamisen menetelmiä ja haasteita analysoidaan kontingenssiteorian avulla. Tutkielmaan valitut kontingenssit ovat ulkoinen ympäristö, yrityksen koko, organisaatiorakenne, teknologia, strategia ja budjetointimenetelmä. Tutkielmassa on käytetty toiminta-analyyttista tutkimusotetta. Tämän tarkoituksena on muodostaa aiheesta syvällinen käsitys kahden case-yrityksen avulla. Täten tutkimuskysymyksiin etsitään vastauksia aikaisemman teorian ja case-yritysten taloushallintoon kohdistuneiden haastatteluiden avulla. Case-yritykset on valittu yrityksen koon, toimintaympäristön ja budjetointimenetelmän perusteella. Yritykset valittiin keskisuurten ja suurten yritysten ryhmästä, koska on todennäköisempää, että tämän kokoisilla yrityksillä on allokoitu enemmän resursseja ennusteita varten. Lisäksi yritysten tuotannon piti olla herkkä ympäristön aiheuttamille haasteille. Tutkielmaan valitut case-yritykset, Alfa ja Beta, toimivat elintarviketeollisuuden alalla, mutta ne eivät ole kilpailijoita keskenään. Case-yritykset ovat kooltaan keskisuuren ja suuren yrityksen välissä ja toimiala, jossa ne toimivat, on erittäin kilpailtu. Kummassakin yrityksessä on käytössä perinteinen budjetti. Aikaisemman tutkimuksen ja tämän tutkielman tulosten perusteella yrityksen koko, ulkoinen ympäristö ja budjetointimenetelmä vaikuttavat ennustamisen menetelmän valintaan. Strategian vaikutusta menetelmien valintaan on havaittu aikaisemmassa tutkimuksessa, mutta tämän tutkielman case-yrityksissä ei tätä yhteyttä havaittu. Myöskään organisaatiorakenteen ja teknologian yhteyttä ennustamisen menetelmän valintaan ei tutkielmassa todettu. Case-yrityksissä yrityksen koko aiheutti haasteita ennusteille ja ulkoisen ympäristön todettiin vaikuttavan ennusteiden tarkkuuteen negatiivisesti. Lisäksi organisaatiorakenne aiheutti haasteita muun muassa tiedonkulussa ja kommunikoinnissa. Budjetointimenetelmän ja teknologian ei todettu asettavan haasteita.

Lean-ajattelun hyödyntäminen laskentatoimen raportointiprosessissa – Case tuloslaskelman raportointi

Useat yhtiöt ovat nähneet lean-tuotannon uutena mahdollisuutena vastata kiristyneeseen globaaliin kilpailuun ja suorittaa prosessit tehokkaammin ja pienemmillä kustannuksilla. Lean-ajattelun levitessä on se tullut osaksi myös laskentatoimea. Täman tutkielman tavoitteena on selvittää, miten lean-ajattelu ja -työkalut sopivat laskentatoimen raportointiprosessiin ja tutkia, minkälaisia hyviä ja huonoja puolia niissä on. Tutkimuksen tavoitteena on samalla tehdä prosessista entistä tehokkaampi, virtaviivaisempi ja nopeampi riskeeraamatta raportoinnin laatua. Raportointiprosessia tutkitaan case-yrityksessä, joka on iso suomalainen teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä. Case-yrityksestä tutkielmaan on valittu yksi raportoiva yksikkö. Motivaatiota aiheeseen luo se, että lean-ajattelu on usein yhdistetty tuotantoon ja toimitusketjuihin, jolloin sen tuominen talouden ajatteluun ja raportointiprosessiin on mielenkiintoinen tehtävä. Lisäksi yrityksessä on todettu, että raportointi vie liian kauan ja liiketoiminnan päätöksenteon tueksi tieto tarvitaan yhä nopeammin. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen empirian aineisto on kerätty teemahaastattelujen, fokusryhmätyöskentelyn ja raportointiprosessista kerätyn datan avulla. Lean-työkaluista raportointiprosessin parantamisessa hyödynnettiin ensisijaisesti arvovirtakartoitusta, ja A3-työkalua käytettiin konsernitasolla projektin hallintaan. Kaizenin eli jatkuvan parantamisen kulttuurin luominen oli myös yksi tavoitteista. Raportointiprosessista kuvattiin aluksi arvovirtakartoituksella nykytilanne, jonka pohjalta löydettiin parannettavia asioita. Kehitysideoiden avulla luotiin yksikölle tavoitetila, jonka hyötyjä verrattuna alkuperäiseen arvovirtaan mitattiin läpimenoajalla, korjausten lukumäärän muutoksella ja säästetyllä työkustannuksella. Kaikki edellä luetellut mittarit paranivat. Läpimenoaika lyheni yhdellä päivällä, korjausten määrä pieneni kolmannekseen alkuperäisestä ja työnkustannus pieneni vajaan neljänneksen alkuperäisestä. Parantuneiden mittareiden ja tutkielmaan tehtyjen haastattelujen perusteella voidaan todeta, että lean-ajattelu sopii talouden raportointiprosessin parantamiseen ja ajattelumaailmaksi. Prosessia parannettaessa kävi myös ilmi, ettei teorian mukaisesti tätäkään prosessia voi parantaa irrallaan muista yrityksen prosesseista vaan parannusta tehdessä pitää koko organisaatiossa olla hyvä kommunikaatio ja parantaa myös muita prosesseja. Lisäksi raportointiprosessin nopeuttamista vaikeuttavat tekniset edellytykset, vaatimus korkeasta laadusta ja kunkin prosessin toiminnon tuoman arvon määrittäminen. Lean-työkalut ja etenkin arvovirtakartoitus todettiin talouden prosesseihin sopiviksi. Tutkielman prosessi ja sen muutokset todettiin vaikeasti yleistettäväksi organisaatiossa muihin yksiköihin tai prosesseihin, mutta sitä pidettiin hyvänä esimerkkinä ja todisteena siitä, että lean-ajattelua voidaan hyödyntää tarkkuutta vaativassa raportointiprosessissa.

Teknologia terveyspalveluiden arvonluonnin tukena – Case Vetrea Terveys Oy

Tässä työssä perehdytään palvelulähtöisen ajattelun ja asiakkaan arvonluonnin teorioiden kautta siihen, kuinka asiakkaan kokema arvo palveluprosessissa syntyy ja millaisilla toimenpiteillä sitä voidaan lisätä. Koska useat yrityksen eri toiminnot vaikuttavat asiakkaan kokemaan arvoon, on näiden vaikuttavien tekijöiden tunnis- taminen yrityksen menestymisen kannalta hyödyllistä. Tarkastelussa korostuu eri- tyisesti aineettomien resurssien, kuten tiedon ja osaamisen, rooli vaihdannan väli- neenä aineellisten hyödykkeiden toimiessa alustana tälle vaihdannalle. Edellä mainittujen teorioiden tieteellistä tutkimusta käytetään pohjana kartoittaessa teknologioita Vetrea Terveys Oy:n kuntoutus- ja hyvinvointipalveluiden tueksi. Kartoituksen myötä palveluprosessin tueksi löydetään useita erilaisia teknologi- oita, jotka tukevat prosessin eri vaiheita alkukartoituksesta hoidon lopetusvaiheen raportointiin. Teknologioilla on jokaisella oma tietty käyttötarkoituksensa, joka nojaa asiakkaan arvostamiin seikkoihin palvelussa teorioiden mukaisesti. Lisäksi työssä on tarkasteltu QFD–matriisin avulla, kuinka mikäkin teknologia tuottaa ar- voa palveluprosessissa asiakkaalle.

Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt : Opintomatka Tanskaan 1.–2.6.2015

Valtakunnallisessa kävelyn ja pyöräilyn strategiassa kyseiset kulkutavat tunnistetaan tulevaisuuden liikennejärjestelmän kulkutapoina. Kävelyä ja pyöräilyä edistämällä vähennetään liikennejärjestelmän hiilidioksidipäästöjä ja tehdään jokapäiväinen liikkumisympäristö viihtyisäksi, terveelliseksi ja turvalliseksi. Nostamalla kävely ja pyöräily samalle tasolle muiden liikennejärjestelmän kulkumuotojen kanssa tavoitellaan kävelyn ja pyöräilyn 20 prosentin kulkutapaosuuden nostoa. Strategialinjauksen toteutuminen edellyttää eri organisaatioiden ja hallinnon eri tasojen yhteistä tahtoa ja tiivistä yhteistyötä. Osana kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvallisen käytännöt -hanketta järjestettiin opintomatka Tanskaan alkukesästä 2015, jonka tarkoituksena oli hakea evästystä kävelyn ja pyöräilyn valtakunnallisen strategian edistämiseen Suomessa. Opintomatka tehtiin yhteistyössä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Uudenkaupungin ja Porin kaupungin sekä Utajärven kunnan kanssa. Tanskassa on pitkät perinteet kävelyn ja pyöräilyn hyvistä ja turvallisista käytännöistä. Pitkät perinteet tekevät Tanskasta hyvän mallimaan, josta voidaan hakea ideoida ja inspiraatioita Suomeen sovellettavaksi. Opintomatkan aikana vierailtiin Kööpenhaminan ja Odensen kaupungeissa, joissa asiantuntijat esittelivät paikallisia ja valtakunnallisia kävelyn ja pyöräilyn edistämisen keinoja Tanskassa. Kävelyä ja pyöräilyä on muun muassa edistetty tehokkaalla kampanjoinnilla ja tiedon jakamisella, joista on Suomessa paljon opittavaa. Lisäksi Tanskan kestävän liikkumisen edistämisen keskiössä on ihminen eikä ajoneuvo. Ihmislähtöisellä suunnittelulla Tanskassa on onnistuttu luomaan sellaiset olosuhteet, jotka itsessään edistävät kävelyn ja pyöräilyn kulttuuria. Kyseiset olosuhteet luovat samalla edellytyksiä laadukkaan infrastruktuurin aktiiviselle toteuttamiselle. Kööpenhaminassa esitysten aiheina olivat pyöräilijöiden kaupunki, pyöräilijöiden liikenneturvallisuus, Kööpenhaminan pyöräilystrategia sekä kestävän liikkumisen toimintasuunnitelma. Odensessa aiheina olivat liikkumisen ohjauksen suunnitelma, pyöräilyn edistämissuunnitelma ja liikenneturvallisuus. Molemmissa kaupungeissa käytiin esitysten jälkeen pyöräillen tutustumassa paikallisiin pyöräilyn olosuhteisiin paikallisten isäntien opastamana. Kööpenhaminassa tutustuttiin tuoreisiin infran parantamiskohteisiin sekä kohteisiin, joissa oli toteutettu liikenneturvallisuutta ja liikenteellistä toimivuutta parantavia toimenpiteitä. Odensen pyöräilykierroksella tutustuttiin Odensen keskustan ja kantakaupungin liikennejärjestelyihin.

Verkkokauppojen kansainvälistyminen

Tämä tutkielma käsittelee kansainvälistymistä aineellisten hyödykkeiden verkkokauppaa harjoittavien yritysten näkökulmasta. Verkkokauppojen kansainvälistyminen on jäänyt vähäiselle huomiolle muuten mittavasti tutkitussa yritysten kansainvälistymisen tutkimuskentässä. Tutkielma alkaa johtavien kansainvälistymisteorioiden esittelyllä, jonka jälkeen tarkastellaan niiden soveltuvuutta verkkokauppojen kansainvälistymisen selittämiseen. Teorioiden todetaan olevan osittain soveltuvia myös verkkokauppojen kansainvälistymisen tutkimiseen, mutta yksikään teoria ei itsessään ole riittävä selittämään ilmiötä. Tämän takia tutkielmassa pyritään luomaan alustava kontekstisidonnainen teoria verkkokauppojen kansainvälistymisestä. Teorianluonnin pohjana toimii seitsemän verkkokauppayrityksen päättäjän ja kolmen toimialan asiantuntijan puolistrukturoidulla teemahaastattelututkimuksella kerätty aineisto. Tutkimuksellinen lähestymistapa on laadullinen ja aineiston analyysissä käytetään grounded theory -menetelmää. Tutkielman tulokset esittelevät verkkokaupan kansainvälistymiseen vaikuttavia tekijöitä neljän aineistosta johdetun proposition avulla. Ensimmäisessä propositiossa käydään läpi kansainvälisen verkkokaupan edellytyksiä ja kansainvälistymiseen liittyviä haasteita. Yleiseksi kansainvälistymisen edellytykseksi esitetään verkkokaupan toimimista kansainvälisen asiakkaan näkökulmasta. Toinen propositio käsittelee verkkokauppojen strategisia valintoja ja niiden vaikutuksia yrityksen toimintaan. Päätason strategioiksi tunnistetaan kapeamman markkina-alueen täyttä potentiaalia tavoitteleva lokalisoitu strategia ja laajempia markkina-alueita vähäisemmällä mukautuksella tavoitteleva globaali strategia. Kolmannessa propositiossa tuodaan esiin yleisimmät yhteistyökumppanityypit ja niihin tukeutumiseen liittyvät haasteet. Yhteistyökumppaniverkostojen todetaan olevan moninaisia ja useimmissa tapauksissa yhteistyökumppaneiden rooli on lähinnä kansainvälistymistä tukeva. Neljännessä propositiossa tarkastellaan yksilöiden roolia kansainvälistymiseen liittyvässä päätöksenteossa. Päättävissä rooleissa toimivat yksilöt ja heidän aikaisempi kokemuksensa vaikuttavat merkittävästi kansainvälistymiseen liittyviin päätöksiin. Tutkielman pääasiallinen kontribuutio on teoreettinen ja se liittyy propositioiden yhdessä muodostamaan uuteen verkkokauppojen kansainvälistymistä selittävään teoriaan. Teoria toimii pohjana jatkossa tapahtuvalle kontekstisidonnaiselle teorianluonnille ja täydentää aiempia teorioita.

Globaalit ja paikalliset käännösstrategiat kulttuurisidonnaisen sanaston kääntämisessä venäjästä suomeen.

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämisessä käytettäviä käännösstrategioita sellaisessa tapauksessa jossa lähtökielenä on venäjä ja kohdekielenä suomi. Materiaalina tutkimuksessa käytetään Natalja Kljutšarjovan teosta Россия: общий вагон ja sen suomenkielistä käännöstä Kolmannessa luokassa. Tutkimuksessa pyritään myös selvittämään millaiset tekijät kääntäjän strategiavalintoihin ovat vaikuttaneet ja miten valitut strategiat heijastavat Suomen ja Venäjän kulttuurieroja. Käännösstrategioita tutkitaan kahdella tasolla: paikallisella tasolla on tarkoitus selvittää millaisia paikallisia strategioita kääntäjä on käyttänyt yksittäisten kulttuurisidonnaisuudesta johtuvien käännösongelmien selvittämiseen ja yleisellä tasolla taas mikä paikallisten strategioiden perusteella on koko tekstin globaali strategia. Globaalien strategioiden teoreettisena perustana käytetään Lawrence Venutin teoriaa kotouttavasta ja vieraannuttavasta käännösstrategiasta. Paikallisten käännösstrategioiden määrittelyssä taas käytetään Ritva Leppihalmeen käännösstrategialuokitusta pienillä muunnoksilla varustettuna. Koska kulttuurisidonnaisuutta on hankala rajata, tähän tutkimukseen valittiin kolme tekstissä runsaimmin esiintynyttä kulttuurisidonnaisten elementtien ryhmää. Nämä ryhmät ovat realiat, alluusiot ja erisnimet. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa että käännöksen globaali strategia on selkeästi vieraannuttava: yhteensä 64,1 % kulttuurisidonnaisista elementeistä on käännetty vieraannuttavaa strategiaa käyttäen. Analyysi kuitenkin osoitti, että kaikki paikalliset strategiat eroavat toisistaan siinä kuinka paljon ne kotouttavat ja vieraannuttavat tekstiä. Näin ollen niitä ei tulisi jakaa kahteen toisensa poissulkevaan ryhmään, vaan ne tulisi esittää mieluummin jatkumolla, jonka ääripäitä ovat täydellinen kotouttaminen ja täydellinen vieraannuttaminen. Tällöin saadut tulokset heijastavat paremmin paikallisten strategioiden suhteita ja itse globaalia strategiaa.

Globaali jihadistinen liike kumouksellisen sotataidon kehittäjänä

Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli havainto siitä, että maailmanlaajuisen jihadismin toimet muistuttivat suuresti kumouksellista sodankäyntiä. Tarkastelemalla ilmiötä lähemmin oli nopeasti havaittavissa, että globaaliksi jihadistiseksi liikkeeksi tunnistettava toimija kävi ja oli kehittänyt taitoa käydä tällaista sotaa. Näin keskeiseksi tavoitteeksi tutkimukselle muodostuikin selvittää miten globaali jihadistinen liike oli kehittänyt kumouksellisen sodankäynnin sotataitoa ja sotataidollista ajattelua. Tämän tutkimuksen asetelma on perusluonteeltaan vertaileva. Se tarkastelee teoriaohjaavan sisällönanalyysin kautta kumouksellista sotataidollista kehitystä, tarkemmin sotataidollisen ajattelun kehitystä, vertaamalla globaalin jihadistisen liikkeen strategista ajattelua kumouksellista sotaa käyneiden strategien klassisiin mallinnuksiin. Strategioiden välinen vertailu suoritettiin tarkastelemalla globaalin jihadistisen liikkeen strategista ajattelua klassisista strategioista löydettävien vertailutasojen kautta. Globaalia jihadismia tarkastellessa kävi selville sen monisyinen luonne. Tätä toimijaa ei sellaisenaan voi kutsua yhdeksi organisaatioksi, eikä pelkästään ideologiaksi. Globaali jihadistinen liike tässä tutkimuksessa hahmotettiin sosiaaliseksi liikkeeksi, joka pitää sisällään yhteisen päämäärän eteen pyrkiviä, samaa ideologiaa tunnustavia organisaatiota, soluja ja yksittäisiä toimijoita. Vertailevan analyysin perusteella voidaan sanoa, että sosiaalisliikemäisestä luonteesta huolimatta ja osaltaan sen ansiosta globaali jihadistinen liike on kyennyt kehittämään kumouksellisen sodan strategista ajattelua suuntaan, jossa hajaantunut organisaatiomuoto, rajaamaton toiminta-alue ja kauas tulevaisuuteen tähtäävä tavoitteenasettelu ovat yhteiseen ideologiseen katsontaan sitoutuneina muovanneet liikkeestä toimijan, joka on kyennyt selviämään hengissä mittavista vastatoimista huolimatta. Se on myös kyennyt ylläpitämään itsetarkoitukseksi muodostunutta operaatiotahtia tavalla joka asettaa modernille turvallisuusympäristölle jatkuvia ja vakavia haasteita.

Vuokrataloyhtiö muuttuvassa toimintaympäristössä

Suurin osa Suomen vuokrataloyhtiöistä perustettiin 60- ja 70-luvuilla. Tuolloin oli selkeä kuva asuntojen tarpeesta, sijainneista, koosta ja varustetasosta. Asuntotuotantoon kohdistetut rahoitusmuodot koettiin onnistuneiksi ja toimiviksi. Toimintaympäristön muutokset ovat tänään huomattavasti nopeampia kuin tutkimuksen kohteena olevan yhtiön perustamisen aikaan, yli neljäkymmentä vuotta sitten. Vuokrataloyhtiön on pystyttävä varautumaan yllättäviin muutoksiin ja pyrkiä tunnistamaan muuttuvat elementit. Tämä diplomityö pyrkii selvittämään, mitä vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia on olemassa. Työ perustuu samalla tulevaisuudentutkimuksen kirjallisuusteoriaan ja sen peruslähtökohtiin. Empiirinen osuus perustuu tutkittavan vuokrataloyhtiön historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen tehtyjen ratkaisujen dokumentteihin. Vuokrataloyhtiön ympäristö on täynnä tunnistettavia ominaisuuksia, verkostoja ja rakenteellisia aukkoja. Ympäristöstä tulee osata poimia ne asiat, joiden perusteella eri skenaario- ja ennakointimenetelmät laaditaan. Ennakointi ei ole ennustamista. Skenaario - ja ennakointimenetelmien hyödyntäminen on avoin prosessi, joka sisältää tutkimuskysymyksiä, lähtökohtia, joita tarkennetaan prosessin edetessä. Vuokrataloyhtiön on osattava hyödyntää nämä menetelmät osana strategian suunnitteluaan, jotta se pärjää myös tulevaisuudessa muuttuvassa toimintaympäristössään.