Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

Sobre trote, vampiros e relacionamento humano nas escolas médicas

Os relacionamentos dos estudantes entre si e destes com seus professores podem se tornar difíceis em diferentes momentos. O ingresso na universidade parece ser um período especialmente tenso em função dos trotes sofridos nesta fase da vida acadêmica. Este estudo apresenta uma revisão da literatura a respeito do trote, em especial aquele realizado nas escolas médicas, tentando identificar as características ritualísticas e os fatores mantenedores deste. Paralelamente, constrói uma metáfora com o mito do vampiro, propondo esta lenda como um paradigma para compreender as relações humanas nas faculdades de Medicina. São discutidas as características comuns entre vampiros e vítimas, encontradas no mito e nas inter-relações presentes nas escolas médicas, abordando-se possíveis estratégias de manejo.

Effectiveness of the KiVa Antibullying Program

According to the participant role approach (Salmivalli, Lagerspetz, Björkqvist, Österman, & Kaukiainen, 1996), bullying is a group phenomenon that is largely enabled and maintained by the classmates taking on different participant roles (e.g., reinforcers or assistants of the bully). There is, however, very little evidence on whether the bystander behaviors actually have an effect on the risk for victimization. Furthermore, the participant role approach implies that the bystanders should be used in putting an end to bullying. This view has been put into practice in the KiVa antibullying program, but it has not yet been investigated whether the program is effective. Four studies were conducted to investigate, (a) whether the behaviors of bystanders have an effect on the risk for victimization (Study I) and (b) whether the KiVa program reduces bullying and victimization and has other beneficial effects as well (Studies II–IV). The participants included large samples of elementary and lower secondary school students (Grades 1–9) from Finland. The assessments were done with web-based questionnaires including questions about bullying and victimization (both self- and peer reports), and about several bullying-related constructs. The results of this thesis suggest that bystander behaviors in bullying situations may influence the risk for victimization of vulnerable students. Moreover, the results indicate that the KiVa antibullying program is effective in reducing victimization and bullying. The program effects are larger in elementary schools than in lower secondary schools, whereas in Grades 8 and 9, they are larger for boys than girls for some peer-reported outcomes. The magnitude of the overall effects can be considered practically significant when obtained in a large-scale dissemination of the program.

Nuorena vanhemmaksi tulemista ja raskaudenkeskeytystä ennustavat lapsuusiän tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kahdeksan vuoden iässä arvioitujen perhetekijöiden, psyykkisten oireiden ja kiusaamiskäyttäytymisen yhteyttä äidiksi tulemiseen alle 20-vuotiaana, isäksi tulemiseen alle 22-vuotiaana ja raskaudenkeskeytyksen tekemiseen alle 29-vuotiaana. Tutkimus perustui suomalaiseen LAPSET-kohorttiin, joka on yleisväestöotos (n=5813) vuonna 1981 syntyneistä henkilöistä. Vuonna 1989 tutkittavat sekä heidän vanhempansa ja opettajansa vastasivat psyykkistä oireilua ja kiusaamista koskeviin kyselyihin. Vanhemmat antoivat tietoa myös perhetekijöistä ja opettajat koulumenestyksestä. Tiedot tyttöjen (n=2694, 94 % osallistuneista tytöistä) synnytyksistä ja raskaudenkeskeytyksistä kerättiin hoitoilmoitusrekisteristä ja raskaudenkeskeyttämisrekisteristä. Poikien (n=2721, 92 % osallistuneista pojista) osalta nuorena isäksi tuleminen selvitettiin väestötietojärjestelmästä. Nuorten äitien tyttäret tulivat vanhempien äitien tyttäriä todennäköisemmin nuorena äidiksi ja nuorten isien pojat nuorena isäksi. Matalasti koulutettujen äitien pojilla oli kohonnut todennäköisyys nuorena isäksi tulemiseen ja tyttärillä raskaudenkeskeytykseen. Muu kuin kahden biologisen vanhemman muodostama perherakenne oli yhteydessä nuorena äidiksi tulemiseen ja raskaudenkeskeytykseen. Lapsuuden käytösongelmat olivat yhteydessä nuorena vanhemmaksi tulemiseen sekä raskaudenkeskeytykseen. Ylivilkkaus oli yhteydessä nuorena äidiksi tulemiseen. Tytöistä ne, jotka olivat kiusaajia tai kiusaaja-kiusattuja, tulivat todennäköisimmin nuorena äidiksi ja pojista kiusaaja-kiusatut nuorena isäksi. Kiusaaminen ei ollut yhteydessä raskaudenkeskeytyksen tekemiseen. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollossa kohdattaessa nuoria vanhempia ja muita nuoria. Lisäksi niillä voi olla merkitystä esimerkiksi suunniteltaessa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on nuorten epätoivottujen raskauksien ehkäiseminen.

Same- and Other-Sex Victimization : Risk Factors, Consequences, and Protection by Peers

Bullying can be viewed as goal-oriented behavior in the strive for dominance and prestige in the peer group (Salmivalli, 2010). To ensure the effectiveness of their power demonstrations, bullies often choose targets from among their vulnerable peers (Salmivalli, 2010; Veenstra et al., 2007). A large number of studies have also shown that victimization has severe consequences for the victims’ psychosocial adjustment (Reijntjes, Kamphuis, Prinzie, & Telch, 2010; Ttofi, Farrington, Lösel, & Loeber, 2011). In this thesis I investigate – based on three empirical studies – whether similar dynamics on the risk factors and consequences apply to same- and other-sex victimization. In the empirical studies, we used the data from the randomized control trial of the KiVa antibullying program for the elementary school grades 4–6 (2007–2008), and for the middle school grades 7–9 (2008–2009). We measured same- and other-sex victimization, and victims’ defending relationships by dyadic questions: “By which classmates are you victimized?” and “By which classmates are you supported, comforted, or defended?” In addition, we used self-reports and peer reports to measure adjustment and social status. The findings imply that other-sex victimization may be challenging for antibullying work. First, although targets of bullying seemed to be selected from among vulnerable peers for the most part, perceived popularity increased the risks of other-sex victimization. Popularity of these victims may falsely lead to an impression that the victims are doing well. Second, the consequences considering victims’ later psychosocial adjustment were alarming concerning girls bullied by boys. Thus, despite the fact that the targets may be perceived as popular, other-sex victimization can have even more severe consequences than same-sex victimization. Third, we found that defending relationships were mostly same-sex relationships, and consequently, we may ask whether defending is effective against other-sex bullies. Finally, the KiVa antibullying program was less effective against other-sex victimization in the adolescent sample. The findings altogether emphasize the importance of taking into account the sex composition of the bully-victim dyad, both considering future research on bullying and in the antibullying work with children and adolescents.

School Bullies’ Quest for Power: Implications for Group Dynamics and Intervention

Bullying is characterized by an inequality of power between perpetrator and target. Findings that bullies can be highly popular have helped redefine the old conception of the maladjusted school bully into a powerful individual exerting influence on his peers from the top of the peer status hierarchy. Study I is a conceptual paper that explores the conditions under which a skillful, socially powerful bully can use the peer group as a means of aggression and suggests that low cohesion and low quality of friendships make groups easier to manipulate. School bullies’ high popularity should be a major obstacle for antibullying efforts, as bullies are unlikely to cease negative actions that are rewarding, and their powerful position could discourage bystanders from interfering. Using data from the Finnish program KiVa, Study II supported the hypothesis that antibullying interventions are less effective with popular bullies in comparison to their unpopular counterparts. In order to design interventions that can address the positive link between popularity and aggression, it is necessary to determine in which contexts bullies achieve higher status. Using an American sample, Study III examined the effects of five classroom features on the social status that peers accord to aggressive children, including classroom status hierarchy, academic level and grade level, controlling for classroom mean levels of aggression and ethnic distribution. Aggressive children were more popular and better liked in fifth grade relative to fourth grade and in classrooms of higher status hierarchy. Surprisingly, the natural emergence of status hierarchies in children’s peer groups has long been assumed to minimize aggression. Whether status hierarchies hinder or promote bullying is a controversial question in the peer relations’ literature. Study IV aimed at clarifying this debate by testing the effects of the degree of classroom status hierarchy on bullying. Higher hierarchy was concrrently associated with bullying and predictive of higher bullying six months later. As bullies’ quest for power is increasingly acknowledged, some researchers suggest teaching bullies to attain the elevated status they yearn for through prosocial acts. Study V cautions against such solutions by reviewing evidence that prosocial behaviors enacted with the intention of controlling others can be as harmful as aggression.

Allogeneic hematopoietic stem cell transplantation from an alternative stem cell source in Fanconi anemia patients: analysis of 47 patients from a single institution

We transplanted 47 patients with Fanconi anemia using an alternative source of hematopoietic cells. The patients were assigned to the following groups: group 1, unrelated bone marrow (N = 15); group 2, unrelated cord blood (N = 17), and group 3, related non-sibling bone marrow (N = 15). Twenty-four patients (51%) had complete engraftment, which was not influenced by gender (P = 0.87), age (P = 0.45), dose of cyclophosphamide (P = 0.80), nucleated cell dose infused (P = 0.60), or use of anti-T serotherapy (P = 0.20). Favorable factors for superior engraftment were full HLA compatibility (independent of the source of cells; P = 0.007) and use of a fludarabine-based conditioning regimen (P = 0.046). Unfavorable factors were > or = 25 transfusions pre-transplant (P = 0.011) and degree of HLA disparity (P = 0.007). Intensity of mucositis (P = 0.50) and use of androgen prior to transplant had no influence on survival (P = 0.80). Acute graft-versus-host disease (GVHD) grade II-IV and chronic GVHD were diagnosed in 47 and 23% of available patients, respectively, and infections prevailed as the main cause of death, associated or not with GVHD. Eighteen patients are alive, the Kaplan-Meyer overall survival is 38% at ~8 years, and the best results were obtained with related non-sibling bone marrow patients. Three recommendations emerged from the present study: fludarabine as part of conditioning, transplant in patients with <25 transfusions and avoidance of HLA disparity. In addition, an extended family search (even when consanguinity is not present) seeking for a related non-sibling donor is highly recommended.

A retrospective comparison of cyclophosphamide plus antithymocyte globulin with cyclophosphamide plus busulfan as the conditioning regimen for severe aplastic anemia

Allogeneic hematopoietic stem cell transplantation (AHSCT) is the treatment of choice for young patients with severe aplastic anemia (SAA). The association of antithymocyte globulin (ATG) and cyclophosphamide (CY) is the most frequently used conditioning regimen for this disease. We performed this retrospective study in order to compare the outcomes of HLA-matched sibling donor AHSCT in 41 patients with SAA receiving cyclophosphamide plus ATG (ATG-CY, N = 17) or cyclophosphamide plus busulfan (BU-CY, N = 24). The substitution of BU for ATG was motivated by the high cost of ATG. There were no differences in the clinical features between the two groups, including age, gender, cytomegalovirus status, ABO match, interval between diagnosis and transplant, and number of total nucleated cells infused. No differences were observed in the time to neutrophil and platelet engraftment, or in the risk of veno-occlusive disease and hemorrhage. However, there was a higher risk of mucositis in the BU-CY group (71 vs 24%, P = 0.004). There were no differences in the incidence of neutrophil and platelet engraftment, acute and chronic graft-versus-host disease, and transplant-related mortality. There was a higher incidence of late rejection in the ATG-CY group (41 vs 4%, P = 0.009). Although the ATG-CY group had a longer follow-up (101 months) than the BU-CY group (67 months, P = 0.04), overall survival was similar between the groups (69 vs 58%, respectively, P = 0.32). We conclude that the association BU-CY is a feasible option to the conventional ATG-CY regimen in this population.

Att lindra ett lidande : en kvalitativ studie om lindrande av den mobbade elevens lidande

The study's aim is to achieve knowledge of how to relieve the suffering of the bullied student. The methodology in this study is hermeneutics. The theoretical perspective is the caritative theory. The questions in the study are: 1) What does it mean to relieve a suffering? 2) What can caregivers do to relieve the suffering of the young bullied pupil? 3) How do the caregivers experience their role in relieving the suffering? The review of previous research shows that bullying is a phenomenon that causes great harm to the health of young people. There are varying developed strategies to deal with bullying in the schools. Only one article studied the counsellor role in fighting bullying. There is a need to examine how a suffering can be relieved, how the caregiver experience handling bullying, and how caregivers can be involved in relieving the suffering the bullied youngster is going through. The empirical part of the study was conducted through qualitative semi-structured interviews with counsellors who work with high school students. The study was conducted in close collaboration with the project "Analys av ungdomsenkäten" conducted by the youth researchers at Åbo Akademi and the Swedish Ostrobothnia Youth foundation (SOU). The collected material was analyzed according to Elo and Kyngäs (2007) guidelines for inductive content analysis. The result shows that caregivers play an important role in relieving a suffering. Counsellors emphasize the importance of a mutual relationship in order to relieve the victims suffering. Lack of time was the main culprit. The core of alleviating a suffering can be compared with those factors the informants take into account in the caring encounter with the bullied pupil.

Bully-victims: Prevalence, psychosocial adjustment, and responsiveness to intervention

In this thesis, a unique subgroup involved in the bullying phenomenon, the bully-victims, are identified and examined. Despite the increasing attention on the bully-victims in recent years, their prevalence, psychosocial adjustment, and response to anti-bullying programs has not been clearly determined. Three empirical studies were conducted in this thesis to examine the prevalence of bully-victims. Moreover, in study I, the psychosocial adjustment of bully-victims was compared with that of pure bullies, pure victims, and non-involved students. In study II, different forms of bullying and victimization were compared among pure bullies, pure victims, bully-victims, and non-involved students. In study III, the effectiveness of anti-bullying programs, in particular, the KiVa program, on bully-victims was demonstrated. Overall, bully-victims formed the smallest group comparing with pure bullies, pure victims, and non-involved students, and in general differed from pure bullies rather than pure victims in terms of subjective experience of maladjustment. They employed more verbal, physical, and cyberbullying perpetration, but not indirect bullying; and they were more victimized by verbal, physical, cyber, and indirect bullying. The KiVa anti-bullying program in Finland is effective in reducing the prevalence of bully-victims.

International adoption: Symptoms of attachment disorders and their associations with the child’s background and developmental outcome

Many internationally adopted children have lived their first years of life in an environment with limited opportunities for primary caregiving. The lack of consistent care increases the prevalence of attachment disorders among them. Less is known about the influences of attachment disorders on a child’s later course of life. This study is part of the Finnish Adoption Study. Parents of all Finnish children who had been internationally adopted by legal adoption organisations between 1985 and 2007 were sent questionnaires (N=1450). Parental evaluations of the children’s symptoms of reactive attachment disorder (RAD) at the time of adoption, their later learning or language problems using a screening scale, and children’s self-reported school bullying experiences were evaluated. Each child’s attachment-related behavioural problems were requested in a follow-up survey 1.9 and 3.8 years after adoption and compared with a Finnish reference group. This study indicated that Finnish internationally adopted children have at least three-fold prevalence of learning and language problems compared with their age-mates. A child’s symptoms of attachment disorders were associated with learning or language problems at school age as well as with his/her school bullying experiences. The adopted children had more attachment-related behavioural problems two years after adoption than their age-mates, but the difference was no longer evident four years after adoption. In conclusion, this study showed that the symptoms of attachment disorder indicate a risk for an adopted child’s later developmental outcome. The findings demonstrate the need for comprehensive clinical examinations and planning of treatment strategies for children with symptoms of RAD.

Sopeutumattomien oppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen kehittyminen: Oppilaiden ja opettajien arvioita ja kokemuksia Aggression portaat -interventiosta

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sopeutumattomien erityisoppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen kehittymistä Aggression portaat -interventio-ohjelman avulla kolmen vuoden tutkimusjakson aikana. Käsite sopeutumaton oppilas ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä, mutta tässä tutkimuksessa sillä tarkoitetaan yleisopetussuunnitelman mukaan opiskelevaa oppilasta, joka käyttäytymiseen ja tunne-elämään liittyvien haasteidensa vuoksi on saanut siirron erityisopetuksen oppilaaksi ja saa enintään 10 oppilaan opetusryhmässä erityistä pedagogista tukea. Tutkimuksen yksi keskeinen tehtävä oli tutkia, onko tunne- ja itsesäätelytaitojen opettamisesta hyötyä sopeutumattomien oppilaiden tunteiden hallinnan ja käyttäytymisen itsesäätelyn kannalta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on Rose-Krasnorin (1997) malli yksilön sosioemotionaalisesta kompetenssista täydennettynä muiden tutkijoiden näkemyksillä. Sosioemotionaalinen kompetenssi on yläkäsite, johon kuuluvat alakäsitteinä tunne- ja itsesäätelytaidot, sosiokognitiiviset taidot ja sosiaaliset taidot. Lisäksi sosioemotionaaliseen kompetenssiin vaikuttavat kiintymyssuhteet ja osallisuus sekä tavoitteet vuorovaikutuksessa ja konteksti. Tässä tutkimuksessa keskitytään tunne- ja itsesäätelytaitoihin. Interventioryhmän (N=36) muodostivat Varsinais-Suomen alueella opiskelevat sopeutumattomien oppilaiden erityiskoulun 8-13-vuotiaat oppilaat, joille opetettiin tunne- ja itsesäätelytaitoja Aggression portaat -opetusmateriaaliin (Cacciatore 2007) pohjautuvan intervention avulla. Kontrolliryhmän (N=26) oppilaat olivat interventioryhmän oppilaiden ikäisiä ja he opiskelivat Varsinais-Suomen alueen kouluissa pienluokissa myös käyttäytymiseen ja tunne-elämään liittyvien haasteidensa vuoksi. Kontrolliryhmän oppilaat eivät saaneet tutkimusjakson aikana interventio-ohjelman mukaista opetusta. Interventioryhmän oppilaat kävivät erityiskoulua, jossa kaikilla oppilailla oli sopeutumisongelmia ja kontrolliryhmän oppilaat opiskelivat yleisopetuksen koulujen yhteydessä olevilla sopeutumattomien oppilaiden pienluokilla. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2010-2012. Tutkimusmetodeina olivat sekä oppilaille että opettajille laaditut Webropol-alustaiset kyselyt ja oppilaiden kirjoittamat väkivalta-aiheiset tekstit. Tutkimus- ja kontrolliryhmän oppilaille pidettiin ”Tunteiden hallinta ja käyttäytyminen”- kyselyn avulla alkumittaus syksyllä 2009 ja mittaus toistettiin keväällä 2010, 2011 ja 2012. Kyselyiden avulla selvitettiin, miten oppilaiden tunteiden kokeminen ja ilmaiseminen sekä tunteiden hallinta ja käyttäytymisen itsesäätely muuttuivat tutkimusjakson aikana. Kyselyssä kartoitettiin myös oppilaiden kokemuksia kiusaamisena ilmenevästä väkivallasta. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla selvitettiin oppilaiden kirjoitelmista heidän ajatuksiaan ja näkemyksiään väkivallasta ja ehdotuksia keinoista väkivallan vähentämiseksi. Keväällä 2012 interventioryhmän oppilaille ja opettajille laadittujen erillisten kyselyiden avulla selvitettiin sekä oppilaiden että opettajien arvioita ja kokemuksia oppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen muutoksesta interventio-ohjelman avulla. Lisäksi oppilaat ja opettajat arvioivat pidettyjen tunnetaitotuntien hyödyllisyyttä oppilaille. Interventioryhmän opettajat arvioivat myös Aggression portaat -interventiomateriaalin käyttökelpoisuutta. Vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa esitetyt velvoitteet opettaa kouluissa oppilaille tunne- ja vuorovaikutustaitoja edellyttävät tietoa konkreettisista käytänteistä ja tutkimusperustaisista interventio-ohjelmista. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että interventioryhmän muodostaneet sopeutumattomat oppilaat hyötyivät Aggression portaat -interventiosta. Heidän tunne- ja itsesäätelytaidoissaan tapahtui myönteistä kehitystä etenkin myönteisten tunnekokemusten lisääntymisen ja toisiin kohdistuneen fyysisen väkivallan vähenemisen osalta. Myös suhtautuminen väkivaltapelien ikärajoihin oli merkittävästi myönteisempää kuin kontrolliryhmän oppilailla, joilla kielteinen asenne lisääntyi selvästi tutkimusjakson aikana. Lisäksi interventioryhmän oppilailla oli keinoja itsensä rentouttamiseksi, päinvastoin kuin kontrolliryhmän oppilailla, joilla keinottomuuden kokemus jopa lisääntyi. Interventioryhmän oppilaat suhtautuivat hyvin kielteisesti toisen yllyttämiseen väkivaltaiseen tekoon ja kirjoittivat enemmän ajatuksiaan väkivallasta tuoden esille runsaasti ehdotuksia keinoista väkivallan vähentämiseksi. Myös oppilaat ja opettajat kokivat interventio-ohjelman oppilaiden kehityksen kannalta hyödylliseksi ja opettajat myös interventiomateriaalin käyttökelpoiseksi.

Early detection and intervention for infants at risk of autism spectrum disorders

Autism is a developmental disorder that is characterized by abnonnal social interactions and communications as well as repetitive and restricted activities and interests. There is evidence of a genetic component, as 5% of younger siblings are diagnosed if their older sibling has been diagnosed. Autism is generally not diagnosed until age 3 at the earliest, yet it has been shown that early intervention for children with autism can greatly increase their functioning. Because of this, it is important that symptoms of autism are identified as early as possible so that diagnosis can occur as soon as possible to allow these children the earliest intervention. This thesis was divided into two parts. The first looked at the psychometrics of two proposed measures, the Parent Observation Checklist (POC), administered monthly, and the Infant Behavior Summary Evaluation (mSE), administered bimonthly, to see if they can be used with the infant population to identify autistic symptoms in infants who are at high risk for autism or related problems because they have an older sibling with autism. Study 1 reported acceptable psychometric properties of both the POC and IBSE in terms of test-retest reliability, internal consistency, construct validity and predictive validity. These results provide preliminary evidence that parent report measures can help to detect early symptoms of ASD in infants. The POC was shown to differentiate infants who were diagnosed from a matched group that was not diagnosed by 3 years of age. The second part of this thesis involved a telephone interview of parents who reported developmental and/or behavior problems in their high-risk infants that may be early signs of Autism Spectrum Disorder (ASD). During the interview, a service questionnaire was administered to see what interventions (including strategies recommended by the researchers) their at risk infants and affected older siblings were receiving, how satisfied the parents were with them and how effective they felt the interventions were. 3 Study 2 also yielded promising results. Parents utilized a variety of services for at risk infants and children with ASD. The interventions included empirically validated early intervention (e.g., ABA) to non-empirically validated treatments (e.g., diet therapy). The large number of nonempirically validated treatments parents used was surprising, yet parents reported being involved and satisfied, and thought that the services were effective. Parents' perceptions of their stress levels went down slightly and feelings of competence rose when they accessed services for their infants. Overall, the results of this thesis provide new evidence that parent-report methods hold promise as early detection instruments for ASD in at-risk infants. More research is needed to further validate these instruments as well as to understand the variables related to the parents' choice of early intervention for their at risk and affected children.

Overcoming victim behaviour through physical education

This study presents infonnation gathered during personal interviews in which participants were asked how they, as physical educators, might possibly assist the victim of bullying through their programs. The research is a qualitative study, using an inductive approach. Five participants were chosen, based on convenience sampling, with semi-structured interviews which were audio recorded. The theoretical research found that the most stable characteristics of victimized boys were lack of strength and lack of physical fitness. This suggested that Physical Education class might be the best place in which to empower victimized students to reduce their own victimization by addressing these areas of strength and fitness. From the interviews it became clear that, while these educators showed a willingness to help bullying victims through their programs, their adherence to a Physical Education model based primarily on elitism, as opposed to individual fitness, would make it difficult for them to do so effectively.