558 resultados para Ruotsin Lappi
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan Itämeren asemaa strategisena kuljetustienä. Tarkastelun näkökulmana on Venäjältä Euroopan unionin alueelle suuntautuva energiakauppa, jonka perusteella tutkimuksessa pyritään ensisijaisesti selvittämään, minkälaisen merkityksen Nord Stream -kaasuputki saa eri maissa julkaistujen uutisartikkeleiden valossa. Uutisaineistona käytetään venäläistä, ruotsalaista ja suomalaista aineistoa, joiden perusteella kyetään kuvaamaan kaasuputken merkitys Venäjällä, Ruotsissa ja Suomessa. Tutkimuksessa käytetään realistista lähestymistapaa Itämeren aseman geopoliittisen määrittelyyn. Geopolitiikan avulla luodaan kuva siitä, mitkä maantieteelliset, taloudelliset ja sotilaalliset tekijät vaikuttavat Itämeren asemaan strategisena kuljetustienä. Tutkimusongelmaan vastataan konstruktivistisen teorian ja lähestymistavan perusteella, mikä mahdollistaa tutkimusmenetelmänä käytetyn diskurssianalyysin luotettavan käytön. Uuden geopolitiikan ja kriittisen geopolitiikan tarkastelutapojen mukaisesti energiakaupan nähdään muodostavan keskinäisriippuvuuden Venäjän ja Euroopan unionin välille. Keskinäisriippuvuudella on vakautta lisäävä vaikutus, mutta se mahdollistaa myös vallan käyttämisen, mikä on nähtävissä kaasuputken merkityksien muodostumisessa. Tästä voidaan johtaa tutkimusongelma ja tutkimuksen pääkysymys: Minkälaisen merkityksen Itämeren kaasuputki muodostaa aiheesta käytyjen diskurssien perusteella? Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu 932 uutisartikkelista, joista tutkimusasetelman mukaisiksi tunnistettiin 665 artikkelia. Artikkeleista määriteltiin keskeisimmät diskurssit ja tyypillisimmät argumentoijat. Diskurssianalyysin perusteella Itämeren kaasuputken merkitys muodostuu valtion ja yrityksen edustajien diskurssien perusteella ensisijaisesti poliittiseksi. Tutkimuksen perusteella kaasuputki saavuttaa poikkeavia merkityksiä eri maissa. Venäjällä kaasuputken merkitys on poliittis-taloudellinen ja Ruotsissa poliittinen. Suomessa Itämeren kaasuputki saa ensisijaisesti ympäristömerkityksen. Johtopäätöksenä voidaan osoittaa merkityksien syntyyn vaikuttavia tekijöitä, joita ovat Venäjän kannalta energianviennin kriittisen korkea osuus maan kansantaloudesta ja Ruotsin kannalta talouden vähäinen riippuvuus venäläisestä energiasta sekä Itämerestä. Suomen kannalta keskeisin merkityksen syntyyn vaikuttava tekijä on vastaavasti koko maan riippuvuus Itämerestä strategisena kuljetustienä.
Resumo:
Ilmavoimien lentotoiminnan volyymin kasvaessa sotilaallisille kriisinhallinta-alueilla kasvaa myös todennäköisyys siellä tapahtuvalle lento-onnettomuudelle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten nykyistä sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutusta tulee kehittää, jotta se huomioisi sotilaallisilla kriisinhallinta-alueilla tapahtuvien lento-onnettomuustutkintojen edellyttämät osaamisvaatimukset lento-onnettomuustutkijoiden osalta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkimusote on hermeneuttisen kehän mukainen. Tutkimusmenetelminä käytettiin Ruotsin ja Tanskan sotilasilmailun lentoonnettomuustutkinnasta vastaaville organisaatiolle suunnattua kyselyä avoimin kysymyksin, avoimia asiantuntijahaastatteluja sekä dokumentti- ja asiakirjaselvitystä. Teoriataustana sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijan osaamis- ja koulutusvaatimusten kartoittamisessa käytettiin toimintajärjestelmän rakennetta. Tutkimusmateriaalia analysoitaessa pyrittiin induktiivisen analyysin mukaisesti pääsemään yksittäisistä havainnoista yleisimpiin merkityksiin. Tutkimustuloksena voidaan sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijan osaamis- ja koulutusvaatimusten osalta todeta, että suurimmat eroavaisuudet sotilaallisella kriisinhallinta-alueella ja kotimaassa tapahtuvien tutkintojen välillä liittyvät tutkijan kykyyn toimia osana kansainvälistä tutkintalautakuntaa sekä sotilaallisen kriisinhallintatoiminnan edellyttämiin vaatimuksiin. Kotimaassa tapahtuvaa sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintaa voidaan tutkimuksen perusteella pitää hyvätasoisena. Vaikka nykyisin annettava sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutus keskittyykin kotimaassa tapahtuviin tutkintoihin, kuuluu siihen osana kansainvälinen Aviation Safety Officer-kurssi, joka antaa tutkijoille edellytykset toimia osana kansainvälistä tutkintalautakuntaa. Sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijoille annettava koulutus ei tällä hetkellä sisällä sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvien tekijöiden koulutusta. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että nykyinen sotilasilmailun lentoonnettomuustutkintakoulutus vastaa tutkinnan suorituksen osalta hyvin sotilaallisella kriisinhallinta- alueella tapahtuvan lento-onnettomuustutkinnan edellyttämiin vaatimuksiin. Suurimmat kehitystarpeet koulutuksessa ovat sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvä asiakokonaisuus, joka käsittää sotilaallisen koulutuksen, perustietämyksen kriisinhallintatoiminnasta sekä kriisialueen paikallisen väestön kulttuurien erityispiirteiden tuntemuksen. Tutkimuksen perusteella tulee sotilaallisella kriisinhallinta-alueella tapahtuvaan tutkintaan suunnitellulle henkilöstölle annettavaan sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutukseen lisätä osakokonaisuus, joka käsittelee yksinomaan sotilaallista kriisinhallintaa.
Resumo:
Tämä taktiikan tutkimus keskittyy tietokoneavusteisen simuloinnin laskennallisiin menetelmiin, joita voidaan käyttää taktisen tason sotapeleissä. Työn tärkeimmät tuotokset ovat laskennalliset mallit todennäköisyyspohjaisen analyysin mahdollistaviin taktisen tason taistelusimulaattoreihin, joita voidaan käyttää vertailevaan analyysiin joukkue-prikaatitason tarkastelutilanteissa. Laskentamallit keskittyvät vaikuttamiseen. Mallit liittyvät vahingoittavan osuman todennäköisyyteen, jonka perusteella vaikutus joukossa on mallinnettu tilakoneina ja Markovin ketjuina. Edelleen näiden tulokset siirretään tapahtumapuuanalyysiin operaation onnistumisen todennäköisyyden osalta. Pienimmän laskentayksikön mallinnustaso on joukkue- tai ryhmätasolla, jotta laskenta-aika prikaatitason sotapelitarkasteluissa pysyisi riittävän lyhyenä samalla, kun tulokset ovat riittävän tarkkoja suomalaiseen maastoon. Joukkueiden mies- ja asejärjestelmävahvuudet ovat jakaumamuodossa, eivätkä yksittäisiä lukuja. Simuloinnin integroinnissa voidaan käyttää asejärjestelmäkohtaisia predictor corrector –parametreja, mikä mahdollistaa aika-askelta lyhytaikaisempien taistelukentän ilmiöiden mallintamisen. Asemallien pohjana ovat aiemmat tutkimukset ja kenttäkokeet, joista osa kuuluu tähän väitöstutkimukseen. Laskentamallien ohjelmoitavuus ja käytettävyys osana simulointityökalua on osoitettu tekijän johtaman tutkijaryhmän ohjelmoiman ”Sandis”- taistelusimulointiohjelmiston avulla, jota on kehitetty ja käytetty Puolustusvoimien Teknillisessä Tutkimuslaitoksessa. Sandikseen on ohjelmoitu karttakäyttöliittymä ja taistelun kulkua simuloivia laskennallisia malleja. Käyttäjä tai käyttäjäryhmä tekee taktiset päätökset ja syöttää nämä karttakäyttöliittymän avulla simulointiin, jonka tuloksena saadaan kunkin joukkuetason peliyksikön tappioiden jakauma, keskimääräisten tappioiden osalta kunkin asejärjestelmän aiheuttamat tappiot kuhunkin maaliin, ammuskulutus ja radioyhteydet ja niiden tila sekä haavoittuneiden evakuointi-tilanne joukkuetasolta evakuointisairaalaan asti. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia (kontribuutio) ovat 1) uusi prikaatitason sotapelitilanteiden laskentamalli, jonka pienin yksikkö on joukkue tai ryhmä; 2) joukon murtumispisteen määritys tappioiden ja haavoittuneiden evakuointiin sitoutuvien taistelijoiden avulla; 3) todennäköisyyspohjaisen riskianalyysin käyttömahdollisuus vertailevassa tutkimuksessa sekä 4) kokeellisesti testatut tulen vaikutusmallit ja 5) toimivat integrointiratkaisut. Työ rajataan maavoimien taistelun joukkuetason todennäköisyysjakaumat luovaan laskentamalliin, kenttälääkinnän malliin ja epäsuoran tulen malliin integrointimenetelmineen sekä niiden antamien tulosten sovellettavuuteen. Ilmasta ja mereltä maahan -asevaikutusta voidaan tarkastella, mutta ei ilma- ja meritaistelua. Menetelmiä soveltavan Sandis -ohjelmiston malleja, käyttötapaa ja ohjelmistotekniikkaa kehitetään edelleen. Merkittäviä jatkotutkimuskohteita mallinnukseen osalta ovat muun muassa kaupunkitaistelu, vaunujen kaksintaistelu ja maaston vaikutus tykistön tuleen sekä materiaalikulutuksen arviointi.
Resumo:
Tämän diplomityön kohdeyrityksenä toimii prosessijohtamismallin mukaisesti organisoitunut sellua valmistava ja toimittava yritys. Yritys valmistaa omaa sellua neljällä tehtaalla, jotka sijaitsevat eri paikkakunnilla. Tulosyksikkölaskentaa kehittämällä yritys haluaa tuoda esiin tehtaiden oman toiminnan merkityksen myös prosessijohtamisen toimintamallia noudatettaessa ja saada selville tehtaiden todellisen suorituksen tason. Tutkimusotteeltaan työ on konstruktiivinen, mutta siinä voidaan havaita piirteitä myös toiminta-analyyttisesta tutkimusotteesta. Työn tavoitteena oli kehittää kohdeyrityksen käyttöön yksinkertainen, selkeä ja helppokäyttöinen laskentamalli, jonka avulla yrityksen on mahdollista tarkastella ja vertailla eri tehtaiden tuotantoprosessien toiminnan tehokkuutta sekä sen kehitystä. Mallin rakentaminen perustui ohjattavuuden periaatteeseen pohjautuvaan vastuualuelaskentaan. Lisäksi mallin kehittämisessä hyödynnettiin benchmarkingin ja kapasiteettitarkastelun ajatuksia. Mallintamisen lähtökohtia selvitettiin kohdeyrityksen henkilöstön kanssa suoritettujen teemahaastattelujen avulla. Työn merkittävimpänä tuloksena syntyi teoreettisen aineiston, haastatteluihin perustuvan kvalitatiivisen tiedon sekä yrityksen tietojärjestelmistä saatavan datan avulla luotu laskentamalli. Mallin toimintaa tarkasteltiin sijoittamalla malliin tietyltä ajanjaksolta kerättyä numeerista aineistoa. Mallin avulla yrityksen on mahdollista aiempaa paremmin tarkastella eri tehtaiden onnistumista tuotantotoiminnassaan. Mallissa korostettiin, että tehtaiden on pystyttävä hallitsemaan omat erityispiirteensä, minkä vuoksi mallin antamia tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava myös mahdolliset mallintamisen taustalla vaikuttavat tekijät. Mallintamisen lopputuloksena syntynyt selkeä perusmalli luo hyvät lähtökohdat myös mahdolliselle jatkokehitykselle.
Resumo:
YTY-töillä tarkoitetaan valtion palkkaperusteisella työllistämistuella toteutettuja ympäristönsuojelua ja -hoitoa edistäviä töitä, jotka perustuvat ympäristöministeriön asettaman työryhmän mietintöön (30.5.1993). Lapissa YTY-töitä on tehty kuusitoista vuotta. Työministeriön, Työ- ja elinkeino-toimiston, ympäristöministeriön ja kuntien rahoituspäätökset ovat vaikuttaneet keskeisesti töiden toteutumiseen. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on toiminut koko ajan YTY-töiden hallinnoijana ja pääorganisoijana Lapissa. YTY-työt ovat keskittyneet pääasiassa vesistöjen ja kulttuuriympäristön hoitoon, ulkoiluun ja virkistyskäyttöön, jätehuoltoon sekä luonnonsuojeluun. Työkohteet valitaan yhteistyössä kuntien ja työviranomaisten kanssa. Kohteiden valintaan vaikuttavat niiden yleishyödyllisyys sekä positiiviset vaikutukset alueen ympäristöön ja elinkeinoelämään. YTY-työt on koettu erittäin toimivaksi työllistämismuodoksi koko maakunnassa syrjäkyliä myöten. Vuosien varrella Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on työllistänyt YTY-töiden kautta yli 6 300 pitkäaikaistyötöntä. Työllistämisestä ai-heutuvien taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten lisäksi YTY-töillä on selkeä positiivinen merkitys kylien elinvoimaisuuteen ja asuttuna säilymiseen, alueiden käyttökelpoisuuteen sekä ympäristön viihtyisyyteen. YTY-työt parantavat omalta osaltaan alueiden matkailuelinkeinojen toimintamahdollisuuksia.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää Saksan, Ruotsin ja Suomen kierrätyspolttoaineen valmistusta ja käyttöä sekä kierrätyspolttoainemarkkinoita. Kierrätyspolttoaineiden käyttöä ja valmistusta sekä kierrätyspolttoainemarkkinoita säädellään tarkastelumaissa EU-lainsäädännöllä ja kansallisilla lainsäädännöillä jätteistä, jätteenpoltosta ja materiaalikierrätyksestä sekä CEN/TC 343-toimikunnan standardeilla kiinteille kierrätyspolttoaineille. Työn johtopäätöksenä on, että kierrätyspolttoainemarkkinat ovat tarkastelumaissa hyvin ulkoapäin ohjautuvat ja markkinaehtoista tasapainoa ei ehdi syntyä. Tarkastelumaiden markkinat ovat erilaiset, Saksassa kierrätyspolttoaineiden käyttö ja valmistus on pitkälle kehittynyttä, tiheää ja monipuolista, Ruotsissa yhteisen termistön puuttuminen kertoo alan hajanaisuudesta. Saksassa ja Ruotsissa kierrätyspolttoainemarkkinoiden kasvamiseen ovat vaikuttaneet kaatopaikkakiellot. Suomessa tähän asti pelkkään rinnakkaispolttoon perustuneet kierrätyspolttoainemarkkinat ovat vasta vakiintumassa. Kierrätyspolttoainemarkkinat tulevat kansainvälistymään ja kilpailu materiaalista tulee kovenemaan. Standardien käyttöönotto tulee olemaan helpointa Suomessa, jossa kierrätyspolttoaineen standardisoinnista on kokemusta. Suomen olisi syytä ottaa jäte- ja energiahuollon ratkaisuissa huomioon eri toimintojen aiheuttamat talous- ja ympäristövaikutukset.
Resumo:
Tutkimuksen kohteina ovat Turun hiippakunnassa vuosien 1330 ja 1512 välisenä aikana laaditut keskiaikaiset testamentit. Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa testamenttiaineiston erityispiirteitä ja pohtia sen suhdetta keskiaikaiseen uskonnolliseen elämään. Kysyn minkälainen asiakirja keskiaikainen testamentti oli ja minkälaiset tekijät vaikuttivat sen laatimiseen. Pohdin myös minkälaisia merkityksiä testamenttaajien toiveet saavat uskonnollisessa kontekstissa. Tutkimuksen alkuperäislähteinä ovat Ruotsin kansallisarkistossa sijaitsevat pergamentille ja paperille kirjoitetut testamenttiasiakirjat. Alkuperäislähteiden vähäisyyden vuoksi suurimman osan lähdeaineistosta muodostaa kuitenkin testamenttiasiakirjat, jotka on julkaistu Reinhold Hausenin editoimina Finlands medeltidsurkunder -sarjassa ja Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa. Metodin osalta hyödynnän tutkimuksessani diplomatiikkaa. Vertailen testamenttiasiakirjojen ulkoisia ja sisällöllisiä piirteitä sekä pohdin asiakirjojen todistajien roolia. Turun hiippakunnassa laaditut testamentit noudattavat pitkälti perinteisen keskiaikaisen asiakirjan rakennetta. Uskonnollinen elämä nousee esiin aineistosta niin testamenteissa käytetyn retoriikan kuin testamenttaajien tekemien lahjoitustenkin kautta. Kirkon edustajilla on ollut merkittävä rooli asiakirjojen laadinnassa ja lähes puolet testamenttien todistajista on toiminut kirkollisessa virassa. Osa testamenttiasiakirjoista antaa monipuolisen kuvan myös keskiajan aineellisesta kulttuurista.
Resumo:
The objective of the thesis is to examine the current state of risk management and to determine an appropriate risk management policy for commercial property derived risks in the Russian branch of a Finnish retail trade company. The employed research methodologies are comparative in-depth interviews and empirical value at risk analysis, including portfolio risk decomposition to determine the inter-currency characteristics. For a multinational retail trade company, the commercial property derived risks open up as a diverse combination of financial and non-financial risks with four distinctive interest groups. The research results indicate that geographical diversification across currency regimes provides diversification benefits. The Russian ruble is the most significant single risk component when considering the net investments outside the euro-zone. Decreasing the Russian ruble and Swedish krona exposures are the most effective methods to reduce translation derived risk. Exchange rate volatility varies over time according to idiosyncratic currency regime characteristics, and cost-effective risk management requires comprehensive analysis of the business environment. Profound and proactive risk management methods are found to be pivotal for companies with cross-border operations in order to succeed among international competitors.
Resumo:
Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää hyvä vesien tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidossa on meneillään toinen suunnittelukierros, jolloin suunnitelmia tarkistetaan ja vesienhoitosuunnitelmat vuoteen 2021 valmistellaan. Tornionjoen vesienhoitoalue on yhteinen Ruotsin kanssa ja suunnitelmat sovitetaan yhteen. Tämä asiakirja sisältää suunnittelun työohjelman ja vesienhoitoalueen keskeiset kysymykset Suomen puolella. Asiakirjasta kuullaan 15.6.–17.12.2012. Suunnittelun avuksi palautetta toivotaan muun muassa suunnittelun toteutuksesta ja aikataulusta sekä vaikuttamismahdollisuuksista; ympäristöselostuksen laatimiseen ja sisältöön liittyvistä asioista; vesien tilaan liittyvistä keskeisistä ongelmista ja kehittämistarpeista; keinoista ja toimista, joilla vesien tilaa voidaan parantaa sekä rahoitus- ja yhteistyömahdollisuuksista. Toimintaympäristössä on tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat toisen suunnittelukauden keskeisten kysymysten määrittelyyn ja painotuksiin. Uutta lainsäädäntöä on tullut lisää ja ensimmäisen suunnittelukierroksen jälkeen on tehty tai käynnistetty useita vesienhoitoon vaikuttavia ohjelmia ja strategioita, mm. vesistökunnostusstrategia ja kalatiestrategia. Kaivosteollisuus kasvaa voimakkaasti Lapissa. Maatalouden ympäristötukijärjestelmää ollaan uudistamassa, mikä tulee ohjaamaan maatalouden vesiensuojelua. Metsätalouden toimintaympäristöön vaikuttavat metsätalouden rakennemuutos ja ennakoitu puupolttoaineiden kysynnän kasvu. Tiukentuva valtiontalous vähentää julkisen sektorin mahdollisuuksia rahoittaa vesienhoitoa. Esimerkiksi vesistökunnostusten eteenpäin vieminen edellyttää jatkossa, että siihen onnistutaan sitouttamaan uusia toimijoita. Tornionjoen vesienhoitoalueella vesienhoidon keskeiset teemat liittyvät asutuksen vesihuollon parantamiseen ja pohjavesien suojeluun; hajakuormituksen ja turvetuotannon vesiensuojeluun; ympäristölle haitallisiin ja vaarallisiin aineisiin; vesistörakentamisen ja -säännöstelyn haittojen vähentämiseen; vesien- ja merenhoidon yhteensovittamiseen sekä vesienhoidon ja tulvariskien hallinnan tavoitteiden yhteensovittamiseen. Lisätietoa vesienhoidosta verkko-osoitteessa: www.ymparisto.fi/lap/vesienhoito.
Resumo:
In my doctoral thesis I evaluate strategies designed to cope with the multicultural nature of four European nations: Great Britain, The Netherlands, Sweden, and Denmark. I also analyse and clarify the question of the place of religion in present-day Europe. The empirical material analysed in the study consists of politicians’ statements and policy documents dealing with immigration policy and religious and values education in the four countries. In addition, I analyse statements issued by the Council of Europe regarding religious education, along with all cases relevant to religious education brought before the United Nations Human Rights Committee or the European Court of Human Rights. The theoretical framework is formed by the scholarly debate – among philosophers, sociologists and scholars of religion in education – concerning the question of a just society. Special emphasis is given to philosophical theories that are in favour of granting special group rights to religious minorities in the name of equal treatment. With regard to the question of the appropriate place of religion, I apply Kim Knott’s methodological model for locating religion in secular contexts, and Émile Durkheim’s theory as to the significance of religion and collective sentiments in uniting adherents or members of a group into a single moral community. The study shows that even when the positive side of immigration, as a potential force for the enrichment of the public culture, is acknowledged, there is anxiety as to the successful integration of immigrants. The premises and goals of immigration policies have also been questioned. One central problem is the incommensurability between the values upheld by Western liberal democracies and certain religious traditions, above all those of Islam. Great Britain, The Netherlands, Sweden, and Denmark have tightened control over their citizens’ ethical attitudes and want to regulate these as well. In coping with cultural diversity, the significance of education, especially religious education, plays a significant role; as future citizens, pupils are expected to internalise the society’s core values as well as gaining an understanding of different cultures and ways of life. It is also worth noting that both the Council of Europe and the European Court of Human Rights have recently expressed the view that one important goal of religious education is to enable pupils to be critical and autonomous with regard to different religions and moral positions. The study shows that religion is not seen as purely a personal matter. Religion is closely linked to individual and national identity, and religious traditions thus have a place in the public domain. It should be noted, however, that a religious tradition – more precisely, an interpretation of religious tradition – qualifies as a legitimate partner in the democratic decision-making process only if it shares similar values with Western European nations.
Resumo:
Työn tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat IFRS 2 - standardin mukaisen osakeperusteisen palkitsemisen käyttöön ja sen yleisyyteen sekä mitkä tekijät selittävät IFRS 2 -standardin mukaisen osakeperusteisen palkitsemisen osuutta koko henkilöstökuluista tutkimuksessa esiintyvissä OMX-Nordic pörssin listatuissa Suomen ja Ruotsin large cap - yrityksissä. Työn empiirinen tutkimus toteutetaan laadullisella tutkimuksella, jossa lisäksi käytetään hyväksi regressioanalyysin tuloksia vahvistamaan tutkimuksessa muodostettuja ennakko-oletuksia. Tutkimuksesta kävi ilmi, että IFRS 2 -standardin mukaisen osakeperusteisen palkitsemisen käyttöä selittävät toimitusjohtajan ikä, yrityksen koko sekä yrityksen tutkimus- ja kehitystoiminta. Osakeperusteisen palkitsemisen osuutta yrityksen koko henkilöstökuluista puolestaan selittävät yrityksen velkaantuneisuus, palkitsemistapa sekä toimialan riskisyys.
Resumo:
This study is made as a part of the Chembaltic (Risks of Maritime Transportation of Chemicals in Baltic Sea) project which gathers information on the chemicals transported in the Baltic Sea. The purpose of this study is to provide an overview of handling volumes of liquid bulk chemicals (including liquefied gases) in the Baltic Sea ports and to find out what the most transported liquid bulk chemicals in the Baltic Sea are. Oil and oil products are also viewed in this study but only in a general level. Oils and oil products may also include chemical-related substances (e.g. certain bio-fuels which belong to MARPOL annex II category) in some cargo statistics. Chemicals in packaged form are excluded from the study. Most of the facts about the transport volumes of chemicals presented in this study are based on secondary written sources of Scandinavian, Russian, Baltic and international origin. Furthermore, statistical sources, academic journals, periodicals, newspapers and in later years also different homepages on the Internet have been used as sources of information. Chemical handling volumes in Finnish ports were examined in more detail by using a nationwide vessel traffic system called PortNet. Many previous studies have shown that the Baltic Sea ports are annually handling more than 11 million tonnes of liquid chemicals transported in bulk. Based on this study, it appears that the number may be even higher. The liquid bulk chemicals account for approximately 4 % of the total amount of liquid bulk cargoes handled in the Baltic Sea ports. Most of the liquid bulk chemicals are handled in Finnish and Swedish ports and their proportion of all liquid chemicals handled in the Baltic Sea is altogether over 50 %. The most handled chemicals in the Baltic Sea ports are methanol, sodium hydroxide solution, ammonia, sulphuric and phosphoric acid, pentanes, aromatic free solvents, xylenes, methyl tert-butyl ether (MTBE) and ethanol and ethanol solutions. All of these chemicals are handled at least hundred thousand tonnes or some of them even over 1 million tonnes per year, but since chemical-specific data from all the Baltic Sea countries is not available, the exact tonnages could not be calculated in this study. In addition to these above-mentioned chemicals, there are also other high volume chemicals handled in the Baltic Sea ports (e.g. ethylene, propane and butane) but exact tonnes are missing. Furthermore, high amounts of liquid fertilisers, such as solution of urea and ammonium nitrate in water, are transported in the Baltic Sea. The results of the study can be considered indicative. Updated information about transported chemicals in the Baltic Sea is the first step in the risk assessment of the chemicals. The chemical-specific transportation data help to target hazard or e.g. grounding/collision risk evaluations to chemicals that are handled most or have significant environmental hazard potential. Data gathered in this study will be used as background information in later stages of the Chembaltic project when the risks of the chemicals transported in the Baltic Sea are assessed to highlight the chemicals that require special attention from an environmental point of view in potential marine accident situations in the Baltic Sea area.
Resumo:
Työssä laadittiin automaattisen liikenneturvallisuusvalvonnan kehittämis- ja investointisuunnitelma vuosille 2011-2015 Varsinais-Suomen ja Satakunnan maantieverkolle. Suunnitelmaan kuului nykyisen toimintamallin ja kehittämistarpeiden arviointi sekä vuosina 2011-2015 toteutettavien automaattivalvontajaksojen ja hankkeiden priorisointi. Lisäksi työssä kuvattiin Ruotsissa käytössä olevaa automaattivalvontatekniikkaa ja -toimintamallia sekä esitettiin toimenpide-ehdotuksia automaattivalvonnan hyväksyttävyyden lisäämiseksi. Nykyistä toimintamallia ja automaattivalvonnan kehittämistarpeita arvioitiin asiantuntijahaastattelujen perusteella. Asiantuntijat pitivät nykyistä toimintamallia pääasiassa toimivana ja tehokkaana, sillä suhteellisen pienillä kustannuksilla on päästy tehokkaisiin tuloksiin. Automaattivalvonnassa on kuitenkin asiantuntijoiden mielestä vielä kehitettävää ja Ruotsin toimintamallia pidettiin hyvänä suuntana ja esimerkkinä. Suurimpina kehittämiskohteina pidettiin tekniikan kehittämistä sekä tiedon käsittelyn nopeuttamista ja automatisointia, mikä lisäisi poliisin resursseja valvonnan suorittamiseen. Vuosina 2011-2015 toteutettavat automaattivalvotut tiejaksot priorisoitiin ensisijaisesti onnettomuustiheyksien, onnettomuusmäärien, Tarva-laskentatulosten, nopeustietojen ja liikennemäärien perusteella. Onnettomuustilastoista huomioitiin lähinnä henkilövahinkoon johtaneet onnettomuudet. Lisäksi Tarva-laskentatuloksia hyödynnettiin automaattivalvonnan vaikutusten ja tehokkuuden arvioinnissa. Haastateltujen asiantuntijoiden mielestä tärkeimmät keinot hyväksyttävyyden lisäämiseksi olivat valvonnan avoimuus, valvontalaitteiden näkyvyys ja jatkuva valvonnasta tiedottaminen. Tiedottamisella tuodaan esille järjestelmän hyödyt ja sen merkitys liikenteelle ja liikenneturvallisuuteen. Myös automaattivalvontakameran brändin muuttamista Ruotsin mallin mukaisesti turvallisuuskameraksi pidettiin hyvänä. Tässä työssä esitettiin suunnitelma automaattivalvonnan hyväksyttävyyden lisäämiseksi.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu