Sahan ohjausjärjestelmä myynti- ja toimitusketjun apuvälineenä sahan kannattavuuden kehittämisessä

Diplomityössä tarkasteltiin sahalaitokselle investoidun tuotannon ohjausjärjestelmän toimivuutta ja käytettävyyttä. Tutkimuksessa vertailtiin aikaisemmin suunnittelun apuna toimineita järjestelmiä uuteen ohjausjärjestelmään. Tavoitteena oli selvittää onko uuden järjestelmän sisäänajo onnistunut niin, että se tuottaisi oikeaa tietoa sahausprosessista. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kuinka sahan uutta ohjausjärjestelmää voitaisiin hyödyntää yrityksen myynti- ja toimitusketjun kannalta parhaiten ja huomioiden erityisesti kannattavuuslaskennallinen näkökulma. Lisäksi pohdittiin integraatiomahdollisuuksia yrityksessä käytössä oleviin muihin suunnittelujärjestelmiin. Tutkimuksen taustalla on sahateollisuuden entisestäänkin kiristynyt tilanne ja toisaalta tarve tulevaisuuden suunnitelmallisuuden parantamiseen. Kilpailussa mukana pysyminen edellyttää sahausprosessista saatavan tietomäärän keräämistä, tallentamista ja ennen kaikkea tiedon parempaa hyväksikäyttöä. Tutkimuksen kohteena ollut sahalaitos vastasi tulevaisuuden tiukentuneisiin olosuhteisiin investoimalla uuteen ohjausjärjestelmään ja uskoi siitä saatavan hyödyn auttavan heitä parantamaan sekä yksittäisten tuotteiden että koko tuotevalikoiman kannattavuutta. Ohjausjärjestelmän toivottiin tuovan todenmukaisempaa ja monipuolisempaa tietoa yrityksen suunnittelutyölle. Sahalaitoksen kannattavuuden parempi seuraaminen ja tuotevalikoiman sekä suunnittelun parempi kohdentaminen helpottuu sähköisen ohjausjärjestelmän avulla huomattavasti. Ohjausjärjestelmän kautta kannattavuuden tunnusluvut saadaan nopeammin myynti- ja toimitusketjun tietoon, poikkeamiin pystytään puuttumaan ajoissa ja yleinen tietoisuus sahausprosessista paranee. Ohjausjärjestelmän avulla mahdollistetaan entistä joustavampi koesahaus ja reklamaatioeriin porautuminen onnistuu niin ikään vaivattomammin. Yksi hyödyllinen integraatiomahdollisuus olisi SAP:n ja uuden ohjausjärjestelmän yhdistäminen, jossa hinta- ja reklamaatiotieto saataisiin yhteneväksi. Kun ohjausjärjestelmä saadaan varmuudella tuottamaan oikeaa tietoa sahausprosessista, on siitä saatava hyöty myynti- ja toimitusketjulle todellinen. Kalliin raaka-aineen entistä tehokkaampi hyödyntäminen, tuotepaletin suunnittelu ja myynnin kohdentaminen kannattavimpiin tuotteisiin, ovat tärkeä osa niitä asioita joihin järjestelmä tuo helpotusta. Tulevaisuudessa ohjausjärjestelmän jatkokehitykseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta voitaisiin taata asiakaslähtöisyys ja kannattava tuoterakenne osana menestyksekästä liiketoimintaa.

Kuulla vai kuunnella – käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla

Julkisen sektorin itsensä synnyttämien innovaatioiden ja innovoinnin näkökulma on verrattain tuore innovaatiotutkimuksen tutkimuskohde. Vielä uudempaa lähestymistapaa edustaa käyttäjälähtöinen ja käyttäjää osallistava palveluinnovaatiotutkimus julkisella sektorilla. Käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto lähestymistavasta on vielä kohtuullisen niukkaa. Tämän käyttäjälähtöiseen palvelujen innovointiin keskittyvän väitöskirjatutkimuksen päätavoitteena on mikrotasolla tunnistaa ja ryhmitellä käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla. Väitöskirjatutkimuksen alatavoitteena on tutkimuksesta saatavan tiedon avulla muodostaa kysymyslista tukemaan lähestymistavan käyttöönottamista ja toteuttamista julkisen sektorin palveluorganisaatioissa ja -verkostoissa. Julkisen palvelusektorin ohella väitöskirjan tutkimustuloksia voivat soveltuvin osin hyödyntää myös yksityisen ja kolmannen sektorin palveluorganisaatiot ja -verkostot sekä käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan suunnitteluun ja sen jalkauttamiseen osallistuvat tahot. Haasteita lähestytään tutkimuksessa käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan piirteiden kautta ja haasteita tarkastellaan kehittäjäviranomaisten (ryhmätaso) näkökulmasta. Kuntasektori on valittu tutkimukseen edustamaan julkista sektoria. Lähestymistavan piirteiksi tutkimuksessa määritellään käyttäjänäkökulman ohjaava rooli organisaation innovaatiotoiminnan strategisella tasolla ja palvelujen uudistamisprosessien tasoilla, avoimuus (erityisesti käyttäjärajapinta) ja tulkinnallisuus innovaatioprosessien varhaisessa vaiheessa sekä laaja-alainen käsitys innovaatioiden lähteistä käyttäjänäkökulmaa muodostettaessa. Tutkimuksen kohteena on hyvinvointipalveluinnovaatioprosessien varhainen vaihe, jolloin keskeisessä asemassa on uusien ideoiden sekä uuden tiedon ja ymmärryksen hankinta hyödynnettäväksi innovaatioprosessien seuraavissa vaiheissa. Tutkimuksessa rajaudutaan käyttäjälähtöisen palveluinnovoinnin muotoon, jossa käyttäjät intentionaalisesti ja konkreettisesti osallistetaan kehittäjäviranomaisjohtoisiin palveluinnovaatioprosesseihin. Käyttäjiksi tutkimuksessa ymmärretään palvelun loppukäyttäjät palvelujen ”ulkoisina hyödyntäjinä” ja yli sektorialisten palveluprosessien henkilöstö palvelujen ”sisäisinä hyödyntäjinä”. Hyvinvointipalveluista tutkimuksessa ovat edustettuina sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ikäihmisten palvelukeskusten tarjoamat palvelut. Kuntasektorin innovaatiotoiminnan kenttä ymmärretään tutkimuksessa verkostomaisena kokonaisuutena, joka ylittää kuntien hallinnolliset rajat. Artikkeliväitöskirjana toteutetun väitöskirjatutkimuksen metodologia perustuu usean tapauksen tapaustutkimukseen (multiple case-studies) ja kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen. Työn empiirinen osuus koostuu viidestä artikkelina julkaistusta osatutkimuksesta. Osatutkimuksissa käytetään tapaustutkimuksen eri variaatioita, ja tutkimusaineistot on kerätty kolmesta eri perustutkimusympäristöstä. Osatutkimuksien tapaukset on valittu palvelun käyttäjien ”äänen jatkumon” (the voice of the customer) eri kohdista. Käyttäjän ääntä käytetään tutkimuksessa metodisena ratkaisuna ja metaforana. Lisäksi käyttäjän ääni ymmärretään tutkimuksessa paremminkin kollektiivisena ja laajemmista palvelujen kehittämisnäkökulmista kertovana tekijänä kuin yksittäisten palvelun käyttäjien tarpeista ja toiveista kertovana metaforana. Käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteiksi julkisella sektorilla tutkimuksessa tunnistetaan viisi haastetta. Tiivistetysti haasteena on 1. palvelujen käyttäjien subjektiuteen perustuva käyttäjälähtöisyys palvelujen uudistamisessa 2. tunnistaa palvelun käyttäjät innovaatiotoiminnan voimavarana ja rohkaistua heidän osallistamiseensa 3. sitoutuminen yhteistoiminnallisuuteen käyttäjä- ja muita rajapintoja ylittävissä palvelujen uudistamisprosesseissa ja innovaatiohakuisuus työskentelyssä 4. oivaltaa palvelutoivelistoja ja asiakaspalautteita laajempia kehittämisnäkökulmia 5. synnyttää luottamukseen perustuva hyvä kierre palvelun käyttäjien ja kehittäjien välille. Tutkimustuloksena syntyneet haasteet paikannetaan tutkimuksessa käyttäjän äänen jatkumolle erilaisin painotuksin. Lisäksi tutkimustulosten pohjalta tehdään kolme keskeistä johtopäätöstä. Ensinnäkin palvelun kehittäjätahon sekä palvelun loppukäyttäjien ja palvelujen sisäisten hyödyntäjien väliltä on tunnistettavissa innovaatiopotentiaalia sisältäviä rakenteellisia aukkoja. Toiseksi kehittäjäviranomaistahon valmius ja halu laajentaa tiedonmuodostustaan palvelujen uudistamisessa palvelun käyttäjien kanssa yhteisöllisen tiedonmuodostuksen suuntaan on puutteellinen. Kolmanneksi palvelujen kehittäjätaho ei ole sisäistänyt riittävässä määrin käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan metodologisia perusajatuksia. Tutkimuksessa tunnistetut viisi haastetta osoittavat, että käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan käyttöönotto hyvinvointipalveluorganisaation tai -verkoston palvelujen innovoinnin lähestymistavaksi ei ole mekaaninen toimenpide. Lähestymistavan käyttöönottoa tukeva kysymyslista perustuu tutkimuksessa tunnistettuihin haasteisiin. Kysymyslista on laadittu siten, että kysymykset liittyvät laajasti julkisten palveluorganisaatioiden ja -verkostojen innovaatiokulttuuriin. Kaksiosaisen kysymyslistan ensimmäisen osan kysymykset käsittelevät innovointia ohjaavia mentaalisia malleja. Ensimmäisessä osassa esitetään esimerkiksi seuraava kysymys: ”Millaista käsitystäpalvelun käyttäjistä (kuntalaisista) sekä käyttäjien ja kehittäjien (viranomaisten) välisestä suhteesta ilmennämme palvelujen innovoinnissa; onko palvelujen käyttäjä (kuntalainen) kohde, jolle kehitetään palveluja, vai onko hän jopa välttämätön kehittämiskumppani?”. Kysymyslistan toisen osan kysymykset liittyvät innovaatiokäytänteisiin ja valmiuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita seuraava kaksiosainen kysymys: ”Tukevatko innovaatiokäytänteemme käyttäjärajapinnan ylittäviä innovaatioprosesseja ja sitoudummeko avoimin mielin työskentelyyn palvelun käyttäjien, potentiaalisten käyttäjien tai ei-käyttäjien kanssa? Mitä hyötyjä koemme yhteistoiminnallisuudesta koituvan meille ja käyttäjille sekä innovaation laatuominaisuuksiin?”. Mitä tulee tutkimuksen otsikon alkuosaan ”kuulla vai kuunnella”, vastaus on, että pääpaino on sanalla ”kuulla”. Pohdintaluvussa tuodaan myös esille tarve – tai ainakin kriittisen tarkastelun tarve – käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin käsitteen ja sen luonteen sekä tavoitteiden määrittelemiselle julkisen sektorin ominaispiirteistä käsin vastapainona alkuperältään yksityisen sektorin liiketoimintakontekstista lähtöisin oleville määrittelyille.

Naiset ja kansansivistyksen suuri kertomus

Tarja Langin väitöskirja Myyttisestä sankarirehtorista opistoäidiksi ja manageriksi : sukupuolen näkökulma kansalais- ja työväenopiston johtajuuteen (Helsingin yliopisto 2010).

Keskustelunavaus yli koulukuntarajojen

Kirjallisuusarvostelu

Äidit eivät riitä

Kirjallisuusarvostelu

VII armeijakunnan keskittäminen Persianlahden sodassa 1990-1991

Irak hyökkäsi Kuwaitiin elokuussa 1990 ja 48 tunnin kuluessa Kuwait oli miehitetty. Kansainvälinen yhteisö reagoi invaasioon nopeasti ja vaati Irakia poistumaan Kuwaitista. Yhdistyneiden kansakuntien Turvallisuusneuvoston langettamista pakotteista ja toistuvista vaatimuksista huolimatta Irak ei antanut periksi. Jo heti hyökkäystä seuranneina päivinä aloitettiin kansainvälisen koalition muodostaminen Yhdysvaltojen johtamana. Ensimmäisessä vaiheessa tarkoituksena oli Saudi-Arabian suojeleminen. Sen jälkeen, kun kävi todennäköiseksi, ettei Irak poistuisi Kuwaitista ilman voimankäyttöä, aloitettiin Saudi-Arabiassa olevan joukon vahventaminen siten, että voima riittäisi Irakin pakottamiseen pois Kuwaitista. Tässä vaiheessa päätettiin VII armeijakunnan keskittämisestä. Tutkimuksen pääkysymys on miten VII armeijakunnan keskittäminen toteutettiin. Lisäksi selvitetään miten huolto oli toteutettu yhdysvaltalaisten joukkojen osalta Saudi-Arabiassa. Tutkimusmenetelmänä on lähdekritiikki ja lähteinä julkiset asiakirjat. Tutkimuksen näkökulma on huollollinen. Ensimmäisessä pääluvussa selvitetään kriisin kehittymistä sekä muita tapahtumia ennen päätöstä VII armeijakunnan keskittämisestä. Lisäksi luvussa on käsitelty yhdysvaltalaisten joukkojen huollon toteutus Saudi-Arabiassa. Toisessa pääluvussa keskitytään VII armeijakunnan keskittämiseen ja vastataan tutkimuksen pääkysymykseen sekä pääosaan alakysymyksistä. Kolmannessa pääluvussa on yhdistelmä johon on koottu tutkimuskysymysten vastaukset tiivistettynä.

Prikaatien käyttö kesän 1944 taisteluissa

Tutkimuksessa selvitetään viiden jalkaväkiprikaatin perustaminen jatkosodan aikana sekä niiden taistelut kesällä 1944. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva kirjallisuus- sekä arkistotutkimus. Sen tarkoituksena on selvittää miten prikaateja käytettiin kesällä 1944. Tutkimuksen näkökulma on yhtymän toiminnan tarkastelu. Pääpaino on asetettu jalkaväkijoukkojen toiminnalle. Jo talvisodassa perustettiin prikaateja, mutta niiden kokoonpanot olivat tehtäväkohtaisia ja niiden tärkein tehtävä oli suojata kenttäarmeijan ryhmittyminen pääasemaan. Talvisodan prikaati ei ollut sotatoimiyhtymä vaan lähinnä rykmenttiin rinnastettava nopea joukko. Talvisodan kokemusten perusteella alkoi keskustelu divisioonan korvaamisesta maavoimien perusyhtymänä. Divisioona koettiin liian raskaaksi etenkin Laatokan pohjoispuolella. Toisaalta kokemukset prikaateista olivat vähäisiä ja niiden kannatus komentajiston keskuudessa oli vain hajanaista. Tämä johtui osittain sen heikommasta tappionsietokyvystä Kannaksen taisteluja ajatellen. Jatkosodan aikana uudelleenjärjestelyissä syksyllä 1941 aloitettiin divisioonien muuttaminen prikaateiksi, mutta sodan pitkittyessä siitä luovuttiin. Jatkosodan kuluessa perustettiin jalkaväkiprikaateja divisioonien rinnalle itsenäisiksi yhtymiksi. Prikaatille ei sodan aikana tehty ohjesääntöä tai opasta ja niinpä prikaatien käyttö oli komentaja- ja tilanneriippuvaista. Prikaatin käyttömahdollisuuksia lisäsi nelijakoisuus ja rykmenttiportaan puuttuminen johtamisen nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi. Uudelleenjärjestelyissä divisioonat olivat supistuneet käsittämään vain kaksi jalkaväkirykmenttiä sekä erillisen pataljoonan. Prikaatien taistelut kesällä 1944 poikkesivat suuresti toisistaan. Tapparista Taipaleenjoelle taistellut 19. Prikaati kävi lähestulkoon asemasotaa, kun taas 21. Prikaati kävi erittäin raskaita korpitaisteluja viivyttäen 250 km ja osallistuen sen jälkeen vielä ryhmä Raappanan vastahyökkäykseen Ilomantsissa. Toisaalla 3. Prikaati joutui suoraan pataljoonittain Kannaksen painopisteen taisteluihin. Viipurin esikaupunkialueelle ryhmittyi 20. Prikaati, joka valmistautui osiltaan taistelemaan myös rakennetulla alueella. Laatokan pohjoispuolella ollut 15. Prikaati viivytti Syväriltä U-asemaan 5. Divisioonalle alistettuna ja joutui jopa maihinnousun torjuntaan. Prikaatien käyttö oli hyvin moninaista. Niitä vastaan hyökännyt vihollinen, erilaiset toimintamaastot sekä ajallisesti ja etäisyyksiltään toisistaan suuresti poikkeavat tehtävät tekevät prikaatien vertailemisen vaikeaksi. Joitain yhtäläisyyksiä tiettyjen prikaatien toiminnasta on löydettävissä, mutta mitään yhtenäistä käyttöperiaatetta tai ajatusta näin erilaisille taisteluvaiheille ei ole. Prikaatit olivat jalkaväkiyhtymiä, joiden oli pystyttävä suoriutumaan kaikista käsketyistä tehtävistään. Tavanomaisen rintamapuolustuksen ja viivytyksen lisäksi jouduttiin torjumaan maihinnousua, varautumaan taistelemaan rakennetulla alueella sekä korpialueella. Vaikka prikaatien kokoonpanoissa olikin eräitä puutteita, ne suoriutuivat niille annetuista tehtävistään pääosin hyvin ja uudenlainen yhtymä osoitti organisaationa sopivuutensa suomalaisiin olosuhteisiin.

Operaatiotaidon ja taktiikan opettaminen opiskelijan näkökulmasta (EUK) : vahvuuksia, haasteita, kehityksen suuntalinjoja ja toimenpidesuosituksia

Tutkimuksessa selvitetään esiupseerikurssin ilmasotalinjan operaatiotaidon ja taktiikan opettamisen nykytilan vahvuuksia ja haasteita. Opettamisen vaikuttavuus on sidottu opiskelijoiden käsityksiin oppimisestaan. Edelleen kartoitetaan tulevaisuuteen liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia opettamisen edelleen kehittämiseksi. Tutkimuksella pyritään tuottamaan uutta tietoa Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen yhteen keskeisimmistä tehtävistä eli opettamiseen. Tutkimuksen kohdejoukkona on esiupseerikurssien 60 ja 61 ilmasotalinjan kaikki opiskelijat sekä heidän opettamisestaan vastaavia opettajia, asiantuntijoita ja esimiehiä. Näkökulmana on opiskelijan näkökulma, jota täydennetään opettajanäkökulmalla (opettajat, asiantuntijat ja opettamisesta vastaavat esimiehet). Tutkimuksen pääkysymys: Mikä on esiupseerikurssin ilmasotalinjan operaatiotaidon ja taktiikan opettamisen nykytila sekä miten sitä tulisi jatkossa kehittää opiskelijan näkökulmasta huomioiden opettamisen ja oppimisen mahdollisuudet ja uhat? Tutkimuksen alakysymykset: 1) Miten opiskelijat oppivat nykytilan käytännön opettamisella? 2) Miten opettamista tulisi kehittää nelikenttäanalyysin perusteella? 3) Miten ilmatorjuntaupseereiden opettaminen eroaa muista ja miten se tulisi jatkossa toteuttaa? Tutkimus on tyypiltään laadullinen tutkimus ja siinä on käytetty tapaustutkimuksen otetta. Asiakirjojen lisäksi aineistona on kyselyillä sekä teema- ja ryhmähaastatteluilla kerätty materiaali. Saatuja vastauksia on analysoitu sisällönanalyysillä ja niitä on tämän jälkeen ryhmitelty nelikenttäanalyysiin. Lopullinen analyysi on tehty synteesinä eri nelikenttäanalyyseistä tuloksien ja johtopäätöksien muotoon.

Strategisen kulttuurin vaikutus Venäjän arktisten intressien turvaamisessa

Luonnonvarojen vähetessä kiinnostus arktisen alueen luonnonvaroja kohtaan on lisääntynyt. Ilmaston lämpeneminen saattaa helpottaa uusien esiintymien hyödyntämistä. Koillisväylän käyttö kauppamerenkulun lisääntyviin tarpeisiin lisääntynee. Alueella vallitsee kansainvälinen kilpailuasetelma. Venäjän ratkaisuilla on merkittävä vaikutus arktisen alueen tulevaisuudelle. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää Venäjän strategisen kulttuurin vaikutus Venäjän arktisen alueen ratkaisuihin. Strateginen kulttuuri on näkökulma, joka kiinnittää huomiota kulttuuritekijöihin poliittisen ja sotilasstrategisen tason välisissä suhteissa ja ilmiöissä. Tutkimusongelma ja alaongelmat ovat: • Miten strateginen kulttuuri ohjaa venäläistä päätöksentekoa arktisella alueella? o Millainen on venäläinen strateginen kulttuuri? o Miten strateginen kulttuuri ilmenee arktiseen alueeseen liittyvissä turvallisuuspoliittisissa linjauksissa? Tutkimuksessa muodostettiin teoreettinen viitekehys, muodostettiin hermeneuttisella menetelmällä malli venäläisestä strategisesta kulttuurista, kuvattiin Venäjän strategiaan arktisella alueella vaikuttavat olosuhteet ja analysoitiin Venäjän tärkeimpiä strategiaasiakirjoja teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä.

Tapaustutkimus Hamina-luokan ohjusveneen taistelunjohtokeskushenkilöstön asiantuntijuudesta

Asiantuntijuus ja henkilöstön osaaminen nähdään nykypäivänä organisaation tärkeimpinä voimavaroina, joita pitää tukea ja kehittää aktiivisesti. Puolustusvoimien osaamisen kehittämisen kokonaisjärjestelmä antaa perusteet osaamisen kehittämiselle tässä organisaatiossa. Tässä tapaustutkimuksessa osaamisen kehittämistä ja asiantuntijuutta tarkastellaan kahdesta näkökulmasta käsin. Yksilönäkökulmassa korostuvat asiantuntijoiden teoreettisen osaamisen lisäksi toimintamalleihin, kokemukseen ja työskentelytapoihin liittävät kyvyt. Yhteisöllinen näkökulma korostaa tiedonrakentumista ja jakamista aktiivisen vuorovaikutuksen kautta ryhmässä.

Turkki ja EU

Turkki hyväksyttiin Euroopan unionin viralliseksi hakijamaaksi Helsingissä vuonna 1999 ja siitä lähtien EU on tarkkaillut täyttääkö Turkki jäsenyyttä hakevilta mailta vaadittavia ns. Kööpenhaminan kriteereitä. Turkin ja EU:n suhteet tulivat ajankohtaiseksi syksyllä 2004, kun Turkki oli saavuttanut EU:n vaatimat tavoitteet ja näin ollen Euroopan komissio päätti joulukuussa 2004, että jäsenyysneuvottelut aloitetaan 3.10.2005. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää syitä miksi Euroopan unioni haluaa Turkin jä-seneksi ja tarkastella EU:n antamia vaatimuksia Turkille. Tutkimuksessa näkökul-ma on Euroopan unionin kannalta ja poliittisen realismin puolelta tarkasteltuna, koska niin Euroopan unioni kuin Turkkikin hakevat hyötyä mahdollisesta Turkin jäsenyydestä. Ajallisesti tutkimus on rajattu alkavaksi vuodesta 1963. Tutkimuksen ajallinen pääpaino on kuitenkin vuoden 1999 jälkeen, kun Turkki hyväksyttiin hakijamaaksi. Tutkimus päättyy Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden loppuun 1.1.2007 ja Turkin jäsenyysneuvottelujen osittaiseen jäädyttämiseen. Tutkimusongelmat ovat: Miksi Euroopan unioni on asettanut Kööpenhaminan kriteerit jäsenyyttä hakeville maille ja miten poliittinen realismi selittää Kööpenhaminan kriteerit? Kööpenhaminan kriteerien mukaan maalla tulee olla “vakaat demokraattiset instituutiot”, esimerkiksi vapaat vaalit ja riippumaton oikeuslaitos. Lisäksi maan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja sillä on oltava toimiva markkinatalous. Poliittisen realismin mukaan valtiot nähdään perustavina turvallisuusorganisaatioina ja kansainvälinen politiikka on sen mukaisesti valtioiden välistä vuorovaikutusta ja valtakamppailua. Poliittisen realismin mukaisessa ajattelussa valtiot nähdään kansainvälisen politiikan tärkeimpinä, ellei peräti ainoina toimijoina ja valtioiden välisillä kansainvälisillä järjestöillä on toissijainen merkitys. Ne nähdään lähinnä valtioetujen edistämisen välineinä. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja tutkimuksen näkökulma on Euroopan unionin puolella. Tutkimusta tarkastellaan poliittisen realismin avulla. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Euroopan unionin komission määräaikaisker-tomuksista, Turkin edistymisestä Euroopan unioniin liittymisen valmisteluissa sekä vuodesta 2004 asiaan liittyvät uutiset. Euroopan unioni on luonut Kööpenhaminan kriteerit tuleville jäsenmaille, koska haluaa varmistaa, ettei uusi jäsenmaa ole unionille turvallisuus- tai taloudellinen riski. Euroopan unionin laajentuminen lähtee sen omista tarpeista ja laajentumisen kannattavuudesta.

Merivartiolaitoksen asema maanpuolustuksessa 1930 - 1939

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia Merivartiolaitoksen osuutta sotilaalliseen maanpuolustukseen rauhan aikana. Perustettaessa merivartiolaitosta, ei sen lakisääteisiin tehtäviin kuulunut sotilaallinen maanpuolustus. Muutoin laitos oli sotilaallisesti järjestetty, ja Merivartiolaitoksen upseerin virkaan vaatimuksena oli meriupseerin koulutus. Merivartiolaitos toimi itsenäisenä läpi 1930-luvun aloittaen toimintansa 1.6.1930. Merivartiolaitoksen itsenäinen toiminta voidaan katsoa päättyneeksi ylimääräisten kertausharjoitusten alkamisajankohtana lokakuussa 1939. Tutkimusmenetelmänä on asiakirjatutkimus. Tutkittavan ajankohdan tapahtumia ja ilmiöitä kuvataan asianmukaisesti kronologisessa järjestyksessä. Tutkimuskohteena on maanpuolustuksen ja ympäröivän yhteiskunnan suhteet liittyen Merivartiolaitokseen. Tutkimukseni lähestyy aihetta hallintohistorian kautta, ja selittävänä osana on myös talous- sekä poliittista historiaa. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että Merivartiolaitoksen perustamista suunniteltaessa otettiin huomioon myös maanpuolustuksen näkökulma. Merivartiolaitoksen kalustosta vartiomoottoriveneet (VMV) suunniteltiin sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviin soveltuviksi. Merivartiolaitoksen muulle kalustolle ja henkilöstölle löytyi myös selkeä tilaus osana tasavallan puolustusvoimia. Meripuolustuksen suunnitelmissa Merivartiolaitoksen henkilöstö ja kalusto olivat tiiviisti mukana. Erityisen painoarvon Merivartiolaitos sai Ahvenanmaan puolustuksen osalta. Merivartiolaitos huolehti rauhan ajan puolustusvalmisteluista saarialueella sekä toimi myöhemmin myös joukkojen perustajana. Merivartiolaitoksen käyttö sotilaallisessa maanpuolustuksessa kehittyi koko rannikkopuolustuksen kehittämisen yhteydessä, jota tapahtui voimakkaasti 1920 – luvun lopusta aina talvisotaan saakka. Merivartiolaitoksen kaluston osalta voidaan todeta, että vartiomoottorivenettä lukuun ottamatta kalustoa ei määrätietoisesti kehitetty sotilaallisen maanpuolustuksen näkökulmasta.

Suomen osallistuminen kriisinhallintaan : konsepti puolustusvoimien näkökulmasta

Maailma on viime vuosina muuttunut nopeaan tahtiin. Neuvostoliiton hajoaminen, Euroopan Unionin voimistuva asema, Euroopan integraatio, Pohjois-Atlantin liiton laajeneminen, globalisaatio ja terrorismin lisääntyminen ovat vaikuttaneet maailman kriiseihin. Kriisit ovat yhä useammin valtioiden sisäisiä, kun ne vielä viisitoista vuotta sitten olivat pääosin valtioiden välisiä. Maapallon eri alueiden eriarvoisuus ja vuosisataiset ristiriidat heijastuvat kehittyvässä maailmassa yhä laajemmalle. Samaan aikaan Eurooppa on rauhallisempi kuin koskaan, eikä sodanuhkaa sen alueella ole olemassa. Maailmalla on koko ajan kymmeniä käynnissä olevia aseellisia konflikteja. Konfliktien seurauksena pakolaiset, turvattomuus, terrorismi ja kansainvälinen rikollisuus ulottavat vaikutustaan koko maailmaan. Kehittyneiden maiden toimintamalliksi on muodostunut kriisikeskuksiin vaikuttaminen niiden syntysijoilla. Tällä pyritään estämään kriisien heijastevaikutukset. Kriisin-hallinnan toiminta-alueeksi onkin muodostunut koko maailma. Yksikään kehittynyt valtio ei voi jättäytyä sivuun kriisinhallinnasta. Suomi on voimakkaasti mukana kriisinhallintatoiminnassa. Vanhana, tunnettuna rauhanturvaajana Suomi on ottanut mittavia askeleita rauhanturvaamisesta kriisin-hallintaan aloittamalla ensin rauhankumppanuusmaana yhteistoiminnan NATO:n kanssa ja sitten eurooppalaisen yhteistyön Euroopan Unionin taisteluosastoihin liittyen. Tutkimustyössä selvitetään kriisinhallinnan keskeisiä kokonaisuuksia puolustusvoimien näkökulmasta. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää, onko Suomessa ollut kansallista kriisinhallintakonseptia eri kriisinhallintaoperaatioihin valmistautumista, varustamista, kouluttamista ja operatiivista toimintaa varten. Samalla selvitetään tarve konseptin kehittämiseen ja puolustusvoimien näkökulma tarpeeseen. Edelliseen liittyen tutkimustyössä on tarkoitus selvittää, missä määrin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin valmistautuminen tukee kansallista puolustusta. Tutkimustyössä keskitytään kriisihallintatoimien käsittelyyn puolustusvoimien näkökulmasta. Poliittista päätöksentekoprosessia tai puolustus- ja ulkoministeriön toimintoja ei tutkita. Niiden perusteet kuitenkin selvitetään tutkimustyössä pääpiirtein, koska kokonaisuuden ymmärtäminen on oleellista käsiteltäessä puolustusvoimien toimintoja kriisinhallinnan suoritusportaana.

Liikesodankäynti Julian S. Corbettin kirjoituksissa

Tämän strategian perustutkimukseen kuuluvan tutkimuksen tarkoituksena on selvittää liikesodan periaatteiden kuvautumista merisodan teoreetikon Sir Julian S. Corbettin kirjoituksissa. Tutkimuksen näkökulma on luonteeltaan teoreettinen ja perustuu Merivoimien tarpeeseen tutkia liikesodankäyntiä merisodassa. Tutkimuksen pääongelmana on: miten liikesodankäynnin periaatteet kuvautuvat J. S. Corbettin kirjoituksissa? Tutkimuksen alaongelmat ovat: mitä tarkoittaa liikesodankäynti? Mitkä ovat liikesodankäynnin keskeiset periaatteet ja teoriat? Mitkä ovat Corbettin merisodan teorian keskeisimmät opit? Mitä merisota on Corbettin mukaan? Tutkimuksen päälähteenä on Julian Corbettin merisodan teorian pääteos ”Some Principles of Maritime Strategy” vuodelta 1911. Liikesodan teorian päälähteenä on Robert Leonhardin teos ”The Art of Maneuver – Maneuver-Warfare Theory and AirLand Battle” vuodelta 1991. Tutkimusmenetelmänä on kuvaileva kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa kuvaillaan tutkimuskohteena olevan merisotateoreetikon, J. S. Corbettin merisodan teoriaa ja tarkastellaan sitä liikesodankäynnin teorian näkökulmasta. Liikesodankäynnin erottaa muista sodankäynnin muodoista sillä, miten liikesodassa määritetään voittoon tähtäävät keinot. Liikesodan teorian keskeisiin periaatteisiin kuuluvat vihollisen vahvuuksien välttäminen, vihollisen harhauttaminen, vihollisen haavoittuvuuksien tunnistaminen ja niitä vastaan hyökkääminen. Leonhard on jalostanut nämä edelleen kolmeksi toimintamalliksi: ennakoinniksi, dislokaatioksi sekä hajaannukseksi. Merisota on Corbettin mukaan taistelua meren ja meriyhteyksien hallinnasta. Laivaston tavoitteena tulee olla merenherruuden saavuttaminen. Saavuttamalla ja ylläpitämällä merenherruus kyetään toteuttamaan muut merivoimien tehtävät. Corbettia voidaan pitää yhteisoperaatio-ajattelun edelläkävijänä, sillä Corbettin mukaan sodassa operaatioihin tulee käyttää sekä maa- että merivoimia yhdessä. Corbett luokittelee merelliset operaatiot kolmeen kategoriaan: 1) merenherruuden varmistaminen, 2) merenherruuden kiistäminen, 3) merenherruuden hyödyntäminen. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaittiin, että Sir Julian Stafford Corbettin kirjoituksissa esiintyvät näkemykset merisodasta ja merisodan teoriasta noudattavat pitkälti liikesodankäynnin periaatteita. Liikesodan perusperiaatteet vihollisen vahvuuksien välttämisestä, harhautukseen pyrkimisestä sekä vihollisen haavoittuvuuksien tunnistamisesta ja niitä vastaan hyökkäämisestä ovat voimakkaasti läsnä corbettiaanisessa merisodan teoriassa.

Miinantorjunnan nykytila ja kehityssuunnat Itämerellä

Miinantorjunta on taistelua merimiinoja vastaan. Toistaiseksi ase, merimiina, on näyttänyt vetävän pidemmän korren tässä kilpailussa. Tehokas miinantorjunta edellyttää usempien eri menetelmien yhteiskäyttöä. Tämä sitoo paljon resursseja ja on aikaa vievää. Tästä huolimatta tulokset perustuvat aina todennäköisyksiin. Miinojen kehittyminen, miinantorjunnan järjestelmien kallistuminen ja henkilöstön turvallisuuden korottaminen pakottavat kehittämään myös miinantorjuntaa.