1000 resultados para Hyvä tohtori! : tohtorikoulutuksen rakenteita ja prosesseja
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on toimia katsauksena siitä, minkä kaltainen kokonaisprosessi tuulipuistohankkeiden ympäristövaikutusten arviointi Suomessa tällä hetkellä on. Käsiteltävät lupa- ja kaavoitusprosessit ovat ennen hankkeen varsinaista rakennustyötä tehtäviä selvityksiä. Näiden asioiden tarkasteleminen on tärkeää, koska on arvioitu, että Suomessa on huomattava määrä tuulivoimahankkeita jumissa hallinnollisten esteiden takia. Eri prosesseja on selvitetty viranomaisille tarkoitettujen oppaiden ja ohjeiden avulla. Selvityksistä huomataan, että eri prosesseissa tarkasteltavat asiat ovat välttämättömiä, mutta niiden muodostama kokonaisprosessi on kankea ja hidas. Tutkielmassa on ehdotuksia siitä, miten kokonaisprosessia voidaan parantaa. Lisäksi parannusehdotuksia on esitetty muutamalle yksittäiselle selvitysprosessille. Parannusehdotukset perustuvat Ruotsissa ja Tanskassa käytettävien prosessien eroavaisuuksiin Suomen vastaaviin nähden sekä työn tekijän omiin huomioihin.
Resumo:
Tutkimus käsittelee islaminuskoisten somalityttöjen hyvään ja huonoon maineeseen liittyviä uskonnollisia, kulttuurisia ja etnisiä määrittelyjä ja niiden merkityksiä heidän arjessaan. Turussa hankittu etnografinen tutkimusaineisto koostuu osallistuvaan havainnointiin perustuvasta kenttäpäiväkirja-aineistosta sekä kahdestakymmenestäviidestä 17‒35-vuotiaiden somalityttöjen ja -naisten teemahaastattelusta vuosilta 2003–2006. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälaista somalityttöä pidetään maineeltaan hyvänä ja miten tytön maine voi mennä. Tutkimuksessa tarkastellaan yhtäältä sitä, mikä merkitys sosiaalisilla verkostoilla on tyttöjen maineen määrittelyssä. Toisaalta kysytään, mitä somalitytöt ja nuoret naiset itse ajattelevat tytön maineeseen liittyvistä odotuksista ja miten he niistä tietoisina toimivat. Lähestymistapa rakentuu uskontotieteen, antropologian, sukupuolentutkimuksen, tyttötutkimuksen, nuorisotutkimuksen ja kulttuurimaantieteen näkökulmia yhdistelemällä. Ensimmäisessä aineistontulkintaluvussa tarkastellaan tyttöyteen ja maineen rakentumiseen liittyvää ruumiillista merkityksenantoa pukeutumisen, seksuaalisuuden, tyttöjen ympärileikkausta koskevan asennemuutoksen ja seurustelun teemojen kautta. Toisessa luvussa keskitytään kaupunkitilan ja tyttöjen vapaa-ajanvieton sosiotilallisiin tulkintoihin sekä tyttöjen käytöstä kodin ulkopuolella määritteleviin ja mainetta rakentaviin puheisiin. Haastatellut arvostivat islamiin ja somaliperinteeseen liittyviä arvoja ja pitivät niitä oman käytöksensä ohjenuorina. Omanarvontunto, itsekontrolli ja vastuuntunto omista teoista liitettiin ”hyvään tyttöyteen”. Tyttöjen toimijuus ilmeni heihin kohdistuvien odotusten suuntaisena käyttäytymisenä ja näiden ihanteiden arvostamisena. Toimijuus näkyi myös tiettyjen tyttöihin ja poikiin kohdistuvien erilaisten odotusten kyseenalaistamisena ja joissakin tapauksissa vastoin odotuksia toimimisena. Turkua myös verrattiin somalityttöjen käytöksen osalta pääkaupunkiseutuun. Tässä vertailussa Turku nimettiin kulttuurisen jatkuvuuden, pääkaupunkiseutu kulttuurisen muutoksen paikaksi. Haastateltujen mukaan yhteisöllisiä tulkintoja tyttöjen käytöksestä tehtiin puheissa ja juoruissa, usein suhteessa havaintoihin suomalaistyttöjen käytöksestä. Tyttöjen arkeen nämä etniset ja moraaliset eroteot eivät kuitenkaan vaikuttaneet aina samalla tavoin, koska tulkinnat tyttärille sopivasta ja mahdollisesta käytöksestä voivat vaihdella perheiden välillä. Tutkimus tuo esille, että tytön hyvä maine on eräs perheen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Somalityttöjen käytös on myös eräs yhteisöllinen peili, jota vasten tehdään laajempia tulkintoja somalikulttuurin ja uskonnollisten arvojen tilasta diasporassa. Liiallinen muutos tyttöjen käyttäytymisessä uhkasi yhteisöllistä jatkuvuutta ja uskonnolliskulttuuristen arvojen välittymistä seuraaville sukupolville. Laajasti ymmärrettynä ”hyvä tyttöys” ja hyvä maine oli onnistuneen kulttuurisen neuvottelun tulosta diasporassa. Se tarkoitti, että tyttö kiinnittyi somalialaiseen taustaansa ja sen välittämiin arvoihin, osallistuen samalla kuitenkin myös suomalaiseen yhteiskuntaan.
Resumo:
Kädessäsi oleva opas on laadittu yleisoppaaksi jokaiselle Maanpuolustuskorkeakoulun tutkinto-opiskelijalle ja muille lukijoille opas on hyvä tietolähde. Yleisessä osassa esitetään opiskelijoille perustietoutta Maanpuolustuskorkeakoulusta, opiskelusta ja tutkinnoista. Oppaassa on asiaa koskien jokaista Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijaa, viranomaisyhteistyön koulutusohjelma ja tohtoriopiskelijat mukaan luettuna. Oppaasta löytyy tarpeellista tietoa muun muassa opintohallinnosta, opiskeluoikeuksista ja opintoneuvonnasta sekä toimimisesta Santahaminan sotilasalueella. Yleisen osan lisäksi opiskelijan on tunnettava opinto-oppaan eriytyvät osat ja niihin sisältyvät oman tutkintotasosi opintojaksokuvaukset. Lue opinto-oppaat huolella. Näin saat kokonaisvaltaisen kuvan tulevien vuosiesi työskentelystä ja opintojesi tavoitteista. Yksityiskohtaisempia tietoja saat kurssinjohtajalta, oman tutkintotasosi koulutussuunnittelijalta ja ainelaitoksilta. Oppaaseen on koottu opiskeluun liittyviä tärkeitä yhteystietoja helpottamaan opiskelijan arkea. Oppaasta löytää myös Santahaminan kampusalueen kartan. Jos et saa oppaasta tarvitsemaasi tietoa, tai jos jokin asia jää sinulle epäselväksi, otathan yhteyttä Opintoasiainosaston henkilökuntaan. On myös toivottavaa, että annat palautetta opinto-oppaasta Opintoasiainosaston henkilöstölle. Näin voimme kehittää opasta edelleen.
Resumo:
Vuosi 2014 oli poikkeuksellisen lämmin ja hydrologisilta olosuhteiltaan erikoinen. Vuosi oli Suomessa toiseksi lämpimin vuodesta 1900 alkaneen mittaushistorian aikana. Helsingin Kaisaniemessä vuoden keskilämpötila oli 1,4 astetta tavanomaista korkeampi. Talvi oli lyhyt, lauha ja vähäluminen. Kevättulvat jäivätkin väliin monissa etelärannikon vesistöissä. Suurimmat virtaamat jokivesistöissä mitattiin vuoden alussa ja vuoden lopussa. Jokien kuljettamat ainemäärät olivat vuonna 2014 pienempiä kuin muutamana aiempana vuonna hydrologisista oloista johtuen. Järvien happitilanne lopputalvella 2014 oli hyvä aiempiin vuosiin verrattuna johtuen lauhasta talvesta ja lyhyestä jääpeitekaudesta. Kesäaikainen klorofyllipitoisuus oli järvissä keskimäärin suurempi kuin aikaisempina vuosina. Uudenmaan rannikkomerialueella ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Merialue on edelleen rehevöitynyt ja pohjien happitilanne on monin paikoin heikko. Sinilevätilanne oli kesällä 2014 sisävesillä melko rauhallinen. Lounaisilla merialueilla havaittiin poikkeuksellisen voimakkaita sinileväkukintoja. Tässä raportissa on käsitelty vain pientä osaa Uudenmaan ELY-keskuksen vesistöseurantojen tuloksista. Kaikki alueen järvien, jokien ja rannikkovesien veden laadun seurantatulokset löytyvät internetistä osoitteesta: www.ymparisto.fi/oiva Tietopalvelun käyttö on maksutonta, mutta se vaatii rekisteröitymisen. Rekisteristä löytyy mm. vedenlaatutuloksia sekä pohjaeläin- ja kasviplanktontuloksia.
Resumo:
Sairaanhoitajien työvoiman vajaus on ollut huolenaiheena viimevuosina niin kansainvälisesti kuin Suomessakin. Tähän työvoimavajaukseen on monia syitä, mutta yhtenä syynä pidetään nuorten sairaanhoitajien ammatinvaihtoa. Nuoret sairaanhoitajat vaihtavat ammattia monien syiden takia, mutta merkittävämpänä syynä pidetään heidän työuupumistaan. Sairaanhoitajien työuupumukseen ja ammatinvaihtoon voidaan kuitenkin vaikuttaa hyvällä johtamisella. Tämän päivän nuoret ovat erilaisia kuin nuoret olivat kymmeniä vuosia sitten. Tämän vuoksi johtajien on hyvä ymmärtää, mitä tämän hetken nuoret sairaanhoitajat toivovat johtamiselta. Näin heidän sitoutumistaan organisaatioon ja sairaanhoitajan ammattiin voidaan parantaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa, mitä nuoret sairaanhoitajat toivovat johtamiselta. Tutkimus keskittyi erityisesti nuorten sairaanhoitajien näkemykseen siitä, miten he toivovat itseään johdettavan. Tutkimus toteutettiin laadullista tutkimusotetta käyttäen. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä alle 30-vuotiasta sairaanhoitajaa, jotka olivat samasta julkisesta terveydenhuollon organisaatiosta. Tutkimuksessa käytettiin tutkimusaineiston analysointimenetelmänä sisällönanalyysiä. Analyysin tukena käytettiin abduktiivista, eli teoriaohjaavaa päättelyä. Tutkimuksen tulosten mukaan nuoret sairaanhoitajat halusivat työskennellä yhteisöllisessä työympäristössä, jossa töitä saa tehdä omalla tavallaan silloin, kun itselle parhaiten sopii. Nuoret kaipasivat demokraattista johtajuutta. He halusivat vaikuttaa päätösten tekoon sekä toivoivat johtajien olevan läsnä toiminnassa. Sairaanhoitajat toivoivat helposti lähestyttävää esimiestä, joka antaa tukea, kannustaa sekä antaa välitöntä palautetta. Esimiehen haluttiin olevan perillä yksikön asioista sekä pitävän työntekijöidensä puolia. Nuoret sairaanhoitajat halusivat lisäksi edetä urallaan ja toivoivat johtajien ottavan tämän huomioon. Nuoret sairaanhoitajat lisäkouluttautuivat mielellään, mutta myös toivoivat, että lisäkoulutukset näkyisivät työssä. Lisäksi nuoret sairaanhoitajat toivoivat uransa alkumetreillä suoraviivaista perehdyttämistä sekä aikaa sopeutua uuteen rooliin. He halusivat työskennellä työympäristössä, jossa heille tarjotaan parhaat mahdolliset työolosuhteet työskennellä, kuten tarvittavat resurssit ja tilat. Näin heillä olisi mahdollisuus antaa potilaille parasta mahdollista hoitoa.
Resumo:
Tutkimuksen keskiössä oli turvallisuuskulttuuri, jonka taustalla on Edgar Scheinin kolmitasoinen kulttuuriteoria artefakteista, julkilausutuista uskomuksista sekä perusoletuksista. Hen-kilöstön kokemuksia turvallisuudesta ja operatiivisesta riskienhallinnasta kartoitettiin turval-lisuuskulttuurin eri teorioiden pohjalta haastattelun avulla. Haastattelumenetelminä olivat ryhmä- sekä yksilöhaastattelut, jotka analysoitiin laadullisesti teoriaohjaavalla analyysilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, miten yhden ilmavoimien lennoston turvallisuuskulttuuri eli jaetut arvot, asenteet ja toimintatavat vaikuttavat operatiivisen riskienhallinnan (ORM – Operational Risk Management) käyttöön. Tutkimuskohteena olivat taistelunjohtajat, lentotekninen henkilöstö sekä ohjaajat. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että toimintatapojen, ohjeistuksen ja turvallisuusjohtamisen aiheuttamia riskejä ei ole tunnistettu koko organisaatiossa. Riskit ovat niiden ryhmien tiedossa, joille ne ovat arkipäivää, mutta riskit eivät välttämättä päädy turvallisuusorganisaatiolle ja operatiiviseen riskienhallintaan puutteellisen seurantamenettelyn, kiireen ja viestinnän puutteiden vuoksi. Lennoston turvallisuuskulttuuri tukee turvallista toimintaa ja organi-saatiolla on resilientin organisaation ominaispiirteitä, mutta organisaatio ei kykene kokonaisvaltaiseen riskienhallintaan. Turvallisuuden ollessa koko organisaation asia kaikkien on annettava oma panoksensa turvallisuuden eteen. Ilmavoimallisessa organisaatiossa pitää löytää tasapaino toiminnanvapauden ja itsenäisyyden sekä byrokratian ja hierarkian välillä, jotta tässä voidaan onnistua. Organisaation turvallisuuden kunto-ohjelman on keskityttävä eri osa-alueiden kokonaisvaltaiseen kehittämiseen riskien hallitsemiseksi ja se vaatii sitoutumista, kykyä sekä tietoisuutta. Organisaatiossa on paljon tekijöitä, jotka edistävät hyvää turvallisuuskulttuuria, mutta ilma-voimien itsenäinen ja toimintavapaa kulttuuri vaikuttavat siihen, että turvallisuusjohtamisen pitäisi olla hallitumpaa. Turvallisuusjohtamisen avulla operatiivinen riskienhallintaprosessi voitaisiin viedä alusta loppuun tehokkaasti ja näin ollen siitä saataisiin hyöty paremmin irti. Samoin henkilöstön usko operatiiviseen riskienhallintaan kasvaisi. Lisäksi henkilöstön oikea asennoituminen turvallisuuteen paranisi entisestään. Jatkotutkimushaasteena on tutkia aihetta laajemmassa mittakaavassa, jotta voidaan yleistää ilmiöitä sekä myös kartoittaa paremmin turvallisuuskulttuurin kautta ilmeneviä riskejä organisaatiolle.
Lasten kirurginen hoitoprosessi muutoksessa - Lasten, nuorten, vanhempien ja henkilökunnan näkökulma
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lastenkirurgisen hoitoprosessin muutosta lasten ja nuorten sekä vanhempien ja henkilökunnan näkökulmista. Tutkimuksessa tarkasteltiin lastenkirurgisen hoitoprosessin laatua hoitopolun muuttuessa perinteisestä toiminnasta Leiko (Leikkaukseen kotoa) -mallin mukaiseksi. Tutkimus oli osa Helsingin Lastenklinikan anestesia- ja leikkaustoiminnan valmisteluosaston kehittämisprojektia, jossa tarkoituksena oli kuvata leikkaus- ja anestesiaprosessin uutta toimintatapaa, eri näkökulmista. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jota hyödynnetään leikkaukseen valmisteluyksikön toiminnan kehittämisessä ja suunnittelussa Uudessa Lastensairaalassa 2017. Tutkimus on määrällinen kuvaileva tapaustutkimus. Aineistot kerättiin kyselylomakkeilla syys-marraskuussa 2014. Mittareina käytettiin Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa (Pelander © 2008), Hyvä Hoito (Leino-Kilpi © 1995) ja KUNTO Muutoksen seurantakysely (Työterveyslaitos ©) -mittareita. Näkökulmina olivat 7–11-vuotiaiden lasten (n=17), 12–17-vuotiaiden nuorten (n=19) ja vanhempien (n=96) sekä henkilökunnan (n=37) kokemukset hoidon laadusta ja muutoksesta. Vanhempien, lasten ja nuorten aineistot kerättiin paperikyselyllä. Henkilökunnan kysely toteutettiin sähköisesti Webropol-ohjelmiston kautta kyselynä. Tutkimusaineistot analysoitiin tilastollisin menetelmin (SPSS 22.0). Aineistojen kuvailussa käytettiin frekvenssejä, prosenttijakaumia, keskiarvoja ja keskihajontaa. Mittarien avointen kysymysten vastaukset analysoitiin luokittelemalla. Lapset, nuoret ja vanhemmat kokivat hoidon laadun yksikössä hyvänä tai erittäin hyvänä. Tyytyväisimpiä oltiin hoitajiin ja kohteluun yksikössä. Ohjaukseen, mahdollisuuksiin osallistua hoitoon ja nykyisten tilojen ahtauden aiheuttamiin ongelmiin oltiin tyytymättömimpiä. Sekä lapset että nuoret kokivat vanhempien läsnäolon tärkeäksi. 7–11-vuotiaat lapset antoivat leikkaukseen valmisteluyksikölle (asteikolla 4–10) arvosanaksi 8 (kh 1,8). Nuorista ja vanhemmista noin puolet valitsisi mieluummin leikkaukseen valmisteluyksikön tulotapana. Kolmasosa ei osannut sanoa kantaansa. Leikkaukseen valmisteluyksikkö koettiin vuodeosastoa parempana, koska siellä oli paremmin aikaa valmistautua ja edeltävän yön sai viettää kotona. Henkilökunta koki muutoksen pääosin hyvänä ja erityisesti tunnistettiin vaikutukset vuodeosaston toiminnan rauhoittumisena. Muutoksen toteutuksen ja siitä tiedottamisen koettiin toteutuneen heikoimmin. Henkilökunta esitti kehittämisehdotuksia liittyen nykyisiin ahtaisiin tilojen ja toiminnan organisointiin. Lapset, nuoret ja vanhemmat olivat tyytyväisiä saamansa hoitoon leikkaukseen valmisteluyksikössä. Vanhempien ja lasten ja nuorten arvioissa hoidon laadun suhteen oli kuitenkin eroja. Muutoksessa henkilökunnan huomiointi voimavarana on tärkeää, jotta turvataan laadukas hoitotyö.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa vertaillaan kuudesluokkalaisten A1- ja A2-ruotsin lukijoiden ja kielikylpyoppilaiden ruotsin kielen kielioppi- ja kirjoittamistaitoja. Lisäksi tutkitaan, onko poikien ja tyttöjen välillä eroja. Aiempien tutkimusten mukaan oppilaiden, varsinkin poikien, suhtautuminen ruotsin opiskeluun on nihkeä, ja erityisesti kielioppi ja kirjoittaminen ovat tuottaneet vaikeuksia. Koululaisten ruotsin kielitaitoa on ajankohtaista tutkia, sillä B1-ruotsin opinnot alkavat syksyllä 2016 kuudennella luokalla. Suomessa on lisäksi vain vähän tutkimuksia, joissa kielikylpyoppilaiden ja tavallista ruotsin opetusta seuranneiden ruotsin kielitaitoa on verrattu. Tutkimus on kvantitatiivinen ja survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin kymmenestä eri alakoulusta, ja koehenkilöiden (n= 126) ruotsin kielitaitoa mitattiin kielitaitokokeen avulla. Oppilaiden tuli tunnistaa adjektiiveja ja omistuspronomineja ruotsinkielisestä tekstistä ja käyttää niitä aukkotehtävissä ja kirjoitelmassa. Heidän piti lisäksi kirjoittaa ainekirjoitus ruotsiksi vapaavalintaisesta aiheesta. Käytetyt tilastolliset testit ovat t-testi, yksisuuntainen varianssianalyysi ja Pearsonin korrelaatiokerroin. Kielikylpyryhmä oli kaikilla testatuilla osa-alueilla vain A2-ryhmää parempi. A1- ja A2-ryhmien oppilaiden kieliopin osaamistaso oli yhtä hyvä, ja he myös kirjoittivat yhtä hyvin ruotsiksi. Koko tutkimusjoukon tytöt olivat etevämpiä kielioppitaidoissaan kuin pojat, ja he myös laativat parempia ruotsinkielisiä ainekirjoituksia kuin pojat. Vain A2-ryhmän pojat ja tytöt olivat samantasoisia kielioppitaidoissaan, ja ainoastaan kielikylpyluokan pojat ja tytöt kirjoittivat yhtä hyviä kirjoitelmia. Tutkimustulokset saattavat antaa viitteitä siitä, että kielikylpymetodi tuottaisi parempia oppimistuloksia kuin tavallinen kieltenopetus. Toisaalta jotkut eri oppimäärää seuranneet oppilaat onnistuivat erinomaisesti testissä. Tulokset tuovat myös esille kieltenopetuksen kehittämistarpeen: opetusta olisi kehitettävä, jotta pojat innostuisivat siitä. Olisi tärkeää, että kielioppia harjoiteltaisiin kirjoittamisen tai puhumisen yhteydessä, jotta oppilaat ymmärtäisivät kieliopin roolin osana kielenkäyttöä. Ryhmäkeskustelu, toiminnalliset kielioppiharjoitukset, oppimispelit ja yhdessä kirjoittaminen voisivat toimia perinteisen opiskelun lisämausteena. Myös kannustava, positiivinen ilmapiiri ja sopiva haasteellisuus tulee muistaa. Ruotsin oppituntien tuntimäärää tulisi myös lisätä peruskoulussa.
Resumo:
This study is done to examine waste power plant’s optimal processing chain and it is important to consider from several points of view on why one option is better than the other. This is to insure that the right decision is made. Incineration of waste has devel-oped to be one decent option for waste disposal. There are several legislation matters and technical options to consider when starting up a waste power plant. From the tech-niques pretreatment, burner and flue gas cleaning are the biggest ones to consider. The treatment of incineration residues is important since it can be very harmful for the envi-ronment. The actual energy production from waste is not highly efficient and there are several harmful compounds emitted. Recycling of waste before incineration is not very typical and there are not many recycling options for materials that cannot be easily re-cycled to same product. Life cycle assessment is a good option for studying the envi-ronmental effect of the system. It has four phases that are part of the iterative study process. In this study the case environment is a waste power plant. The modeling of the plant is done with GaBi 6 software and the scope is from gate-to-grave. There are three different scenarios, from which the first and second are compared to each other to reach conclusions. Zero scenario is part of the study to demonstrate situation without the power plant. The power plant in this study is recycling some materials in scenario one and in scenario two even more materials and utilize the bottom ash more ways than one. The model has the substitutive processes for the materials when they are not recycled in the plant. The global warming potential results show that scenario one is the best option. The variable costs that have been considered tell the same result. The conclusion is that the waste power plant should not recycle more and utilize bottom ash in a number of ways. The area is not ready for that kind of utilization and production from recycled materials.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin tilannejohtamisen mallien sekä teorioiden kautta pelastustoiminnan johtamista sekä tilannekeskustoimintaa. Samalla pelastustoimen ja pelastuslaitosten tilannekeskustoiminnan kehittämiseen pyrittiin löytämään uusia näkökulmia. Tutkimuksessa samalla selvitettiin sisäministeriön viranomaisten (Poliisi, Rajavartiolaitos, pelastustoimi) tilannekeskustoimintaa asiantuntijoiden haastattelujen avulla. Toteutetussa tutkimuksessa käytettiin laadullisia sekä määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Niiden avulla kyettiin asetettuja tutkimusongelmia tarkastelemaan useasta eri suunnasta. Tämän tutkimuksen pääaineisto kerättiin kyselytutkimuksen avulla, jossa vastaajina olivat pelastustoiminnan johtajat. Kyselyyn vastasi 254 pelastustoiminnan johtajaa, jotka edustivat noin 30 % valtakunnallisesta alipäällystön ja päällystön henkilöstömäärästä. Sisäministeriön alaisten toimialojen tilannekeskustoiminnan selvittäminen toteutettiin valittujen asiantuntijoiden haastattelujen avulla. Tutkimustulosten mukaan pelastustoiminnan johtaminen kuvaa pääsääntöisesti Paul Herseyn ja Kenneth Blanchardin tilannejohtamisen mallin mukaisesti osallistavaa, delegoivaa tai ohjaavaa johtamistyyliä. Alipäällystön tai päällystön vastaukset ovat hyvin samankaltaisia, ti-lastollisesti ne eivät eroa toisistaan merkittävästi. Tutkimukseen valitut tilannejohtamisen mallit tai teoriat eivät kuvaa selvästi tilannekeskuksen toimintaa. Itse tilannekeskustoimintaa tulisi pelastustoimessa kehittää strategisella sekä toiminnallisella tasolla ja arvioida sen organisoitumismalleja koko pelastustoimen osalta. Pelastustoiminnan johtajien hyvä ymmärrys tilannejohtamisen malleista antaa mahdollisuuden hallita kokonaisvaltaisemmin pelastustoiminnan johtamista. Tilannejohtamisen mallit ovat osaltaan hyödynnettävissä pelastustoiminnan johtamisessa, mutta ennen kaikkea henkilöstön johtamisessa. Tilannekeskustoiminta tulee uudistaa valtakunnallisen strategisen suunnittelun kautta, jossa otetaan huomioon paremmin monitasoinen verkostoituminen sekä toiminnallinen vaikuttavuus.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia perusyksikön antamaa sotilaskoulutusta tuloksellisuuden ja arvioinnin näkökulmasta. Tuloksellisuuden yläkäsite jakautuu tässä työssä kolmeen alakäsitteeseen; vaikuttavuuteen, tehokkuuteen ja taloudellisuuteen. Tutkimuksen ta-voitteena oli selvittää, miten perusyksikön antama sotilaskoulutus jäsentyy tuloksellisuuden mallin avulla tarkasteltuna, ja voisiko kyseinen malli antaa lisäarvoa koulutuksen kehittämi-seen ja perusyksikön tekemän tuloksen arvioimiseen. Tutkimus on ensimmäinen, joka tarkastelee perusyksikön antamaa sotilaskoulutusta tuloksellisuuden näkökulmasta. Tutkimus jakautuu kolmeen tutkimustehtävään, joissa asiaa tarkastellaan perusyksikön näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat sotilaskoulutuksen tavoitteet, koulutus tuloksellisuuden mallin kautta ja kotiutuneen varusmiehen arviointi. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus ja tutkimuskohteena oli yksi Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköistä. Työn tieteenfilosofinen tausta tulee pragmatismista ja tutkimuksen etenemisen logiikkaa kuvaa hermeneuttinen kehä. Empiirisen aineiston tiedonantajina toimi seitsemän tutkimuskohteessa työskentelevää henkilöä. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaisesti teemoittelulla, ja aineiston tulkinnassa yhdistettiin fakta- ja näytenäkökulmaa. Tutkimustulosten mukaan vaikuttavuudessa suuren painoarvon saavat affektiivisen oppimisen ulottuvuuteen liitetyt tavoitteet ja formaalit tavoitteet. Tehokkuutta kuvaa syväoppimiseen johtava opetus. Taloudellisuudessa keskeisimpänä tuloksena on se, että koulutukselle asetettujen tavoitteiden ja resurssien suhde ei elä. Arviointi nähdään perusyksikön tasalla kehittämisen työkaluna, mutta siirryttäessä organisaatiossa ylöspäin, perusyksikössä koetaan, että arvioinnin funktio muuttuu kehittämisen työkalusta tilivelvollisuuden osoittamiseksi. Tämän tutkimuksen keskeisimmiksi johtopäätöksiksi voidaan nostaa sotilaskoulutuksen päämäärän näyttäytyminen teorian ja empirian suhteen samalta, päämäärän ollessa toimintakykyinen yksilö ja suorituskykyinen joukko. Erot vaikuttavuuden osalta syntyvät organisaatiotasojen eri painotuksista arvottaa sotilaskoulutukselle asetettuja tavoitteita. Tehokkuudessa arviointi ei kohdistu koulutukseen itseensä, vaan sitä arvioidaan koulutuksen lopputuloksen kautta. Koulutuksen tuloksellisuuden arviointimallin käyttö tuo tämän tutkimuksen valossa lisäarvoa koulutuksen kehittämiseen.
Pohjoismaisen puolustusyhteistyön rajoitteet ja mahdollisuudet rakenteellisen realismin näkökulmasta
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pohjoismaista puolustusyhteistyötä Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen osalta rakenteellisen realismin teoreettisesta näkökulmasta. Tutkimuksen menetelmä on teorialähtöinen laadullinen sisällön analyysi, jossa teoria määrittää tutkimuskohteet (aineiston) ja analyysitason (tarkastelun tarkkuuden). Tutkimuksessa käytetään tukevana menetelmänä voimasuhdeanalyysia valtioiden välisellä järjestelmätasolla tapahtuneiden muutosten arvioimiseksi. Tutkimusongelmana on selvittää, miten Pohjoismaiden rakenteelliset ominaisuudet rajoittavat tai edesauttavat pohjoismaisen puolustusyhteistyön syventämistä rakenteellisen realismin näkökulmasta. Rakenteellisen realismin avulla voidaan selittää kansainvälisen turvallisuuspolitiikan lopputuloksia ja tutkia valtioiden toisilleen muodostamia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Tässä tutkimuksessa pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehityksen tarkastelu on rajattu 2000-luvulle. Tutkimuksessa käytetään kahta toisiaan täydentävää rakenteellisen realismin teoriaa: Kenneth N. Waltzin voimatasapainoteoriaa ja Stephen M. Waltin uhkatasapainoteoriaa. Tämän lisäksi näiden teorioiden selitysvoimaa on parannettu muiden rakenteellisen realismin ja osittain uusklassisen realismin teorioilla. Teorioiden pohjalta on muodostettu tutkimuksen viitekehys, rajaukset ja ennakko-oletukset. Rakenteellisessa realismissa pienten valtioiden tutkimus on asetettava suurvaltojen välisten suhteiden viitekehykseen. Rakenteellisen realismin analyysitaso on karkea ja tutkimuksen kohteena ovat valtiot materiaalisina puolustuksellisina yksiköinä, mistä johtuen sisäpoliittiset tekijät, ihmisten käsitykset tai muut todellisuuden muodostukseen liittyvä problematisointi rajataan tarkastelun ulkopuolelle. Tutkimuksessa nousi esille, että Venäjän toimintavapaus on lisääntynyt huomattavasti 2000- luvulla ja se on muuttunut heikosta muiden valtioiden järjestelmäpaineita myötäilevästä valtiosta järjestelmään paineita aiheuttavaksi valtioksi. Venäjän toimintavapauden lisääntyminen on vähentänyt huomattavasti Pohjoismaiden turvallisuuspoliittista liikkumavapautta. Pohjoismaat nauttivat 2000-luvun alussa verrattain hyvää toimintavapautta, eikä pohjoismaiselle puolustusyhteistyölle tuolloin ollut tarvetta. Myöskään Nato-jäsenyyden hakeminen ei ollut Suomelle talouspoliittisesti kannattavaa. Ruotsin sotilaallinen voima toimi 2000-luvun alussa Itämerta tasapainottavana tekijänä, mutta sen sotilaallinen voima on kuitenkin heikentynyt 2000-luvulla samalla kun Venäjä on voimistunut. Lisäksi Suomen talous on muuttunut 2000-luvulla riippuvaisemmaksi Venäjän kaupasta ja erityisesti Venäjältä tuotavasta energiasta samaan aikaan, kun Suomen talous on muuttunut alijäämäiseksi. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus onkin muuttanut huomattavasti Ruotsin ja Suomen keskinäisriippuvaista turvallisuuspoliittista asemaa suhteessa Venäjään. Suomi muodostaa puskurivyöhykkeen Ruotsille ja samalla näiden valtioiden yhdessä muodostama puskurivyöhyke on tullut riippuvaiseksi muiden maantieteellisesti lähellä sijaitsevien ja riittävän omavaraisten Nato-valtio Tanskan ja Norjan kanssa tehtävästä yhteistyöstä, joka puolestaan Venäjän näkökulmasta, yhteistyön muodosta riippuen, joko vahvistaa tai vähentää Venäjän ja Pohjoismaiden välistä turvallisuusdilemmaa. Tanska ja Norja ovat talouden ja omavaraisuuden rakenteiden kannalta huomattavasti Suomea paremmassa asemassa. Lisäksi ne ovat tarkasteluajanjaksolla valmiiksi Naton jäseniä, jolloin niiden potentiaalisilla liittoutumisratkaisuilla ei ole ollut turvallisuuspoliittista merkitystä Venäjän kansallisen turvallisuuden varmistamisen kannalta. Tällä hetkellä Norjan ja Tanskan arktisen alueen intresseillä ei vielä ole negatiivista vaikutusta Venäjän ja Pohjoismaiden välisiin suhteisiin; riippuvuus on molemminpuolista arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämiseksi. Norjan ja Tanskan turvallisuuspoliittinen asema on sekin kuitenkin muuttunut Venäjän alivoiman muututtua merkittäväksi ylivoimaksi. Turvallisuusdilemmaa vahvistaa Itämerellä vastakkainasettelu idän ja lännen välillä; nollasummapeli, jossa Venäjän turvallisuus- ja talouspoliittiseen asemaan kohdistuu merkittäviä uhkia ja jossa Venäjällä samalla on merkittävä ylivoima kyvyissä turvallisuusdilemmaan vastaamiseksi. Suomen ja Ruotsin syventynyt keskinäinen puolustusyhteistyö on luonnollinen jatkumo tilanteessa, jossa Natoon liittyminen on muuttunut erittäin vaikeaksi ja myös Natoon osittain rinnastettavissa oleva pohjoismaiden puolustusyhteistyö Nato-maiden Tanska ja Norja kanssa. Pohjoismaita juridisesti sitomaton epävirallinen yhteistyö, jossa Suomi ja Ruotsi voivat säilyä Natoon kuulumattomina valtioina onkin rakenteellisen realismin näkökulmasta luonnollinen vaihtoehto nykyisessä järjestelmädynamiikassa pienille valtioille, jotka sijaitsevat manner-suurvalta Venäjän geopoliittisten intressien osalta keskeisellä alueella.
Resumo:
Työelämässä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, joihin työntekijöiden tulee sopeutua. Puolustusvoimien henkilöstöstrategiassa todetaan tehtäväkierron varmistavan henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon kehittymisen. Tehtäväkierron tarkoituksena on henkilöstön ammattitaidon syventäminen erilaisissa tehtävissä toimimalla. Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten työntekijät kokevat esimiehen vaihtumisen. Tutkimustehtävää lähdettiin selvittämään alakysymysten avulla, joita olivat: "Minkälaisia myönteisiä/kielteisiä kokemuksia alaisilla on esimiehen vaihtumisesta?" ja "Miten esimiehen vaihtuminen on vaikuttanut työntekijöiden urakehitykseen, työpaikan ilmapiiriin, kehityskeskustelujen käymiseen ja työskentelyyn yleensä?" Tutkimus painottui laadulliseen ja kokemuksen tutkimukseen. Tutkimuksen teoria rakentuu työntekijän kokemusmaailman eri elementeistä, joihin tutkijan käsityksen mukaan esimiehen vaihtumisella voi olla vaikutuksia. Tutkimus tehtiin alaisen näkökulmasta. Tutkimusaineisto kerättiin webropol-kyselyohjelman avulla. Tutkittaviksi yksiköiksi Ilmavoimista valittiin Karjalan lennoston 7.pääjohtokeskus ja lentokonekorjaamo sekä Ilmasotakoulun koulutuskeskus ja tukikohtakomppania. Kyselyyn vastasi yhteensä 71 henkilöä ja vastausprosentiksi muodostui 23,6. Avoimet vastaukset teemoitettiin viiteen ryhmään (urakehitys ja lisäkoulutus, työpaikan ilmapiiri, kehityskeskustelu, työskentely ja henkilöstö) ja "muut vastaukset"-ryhmään. Tutkimuksen alatutkimuskysymyksiin etsittiin vastauksia näistä teemoista käsin. Vastanneista lähes kuusi kymmenestä arvioi yksikön päällikkönä toimineen esimiehen vaihtumistahdin nopeaksi tai aivan liian nopeaksi. Tutkimustuloksista ilmeni, että esimiehen vaihtumisella on vaikutuksia alaisten urakehitykseen, kehityskeskusteluihin, työskentelyyn ja työpaikan ilmapiiriin. Vaikutusten voimakkuus vaihtelee alaisesta ja hänen kokemuksestaan riippuen. Työntekijät väsyvät jatkuvaan muutokseen ja vaihtuviin esimiehiin, joilla kaikilla voi olla eriävät johtamistyylit ja tavoitteet työnteolle. Esimiesten vaihtuminen koskettaa aina koko työyhteisöä. Vaikka työntekijä itse ei kokisi esimiehen vaihtumisen vaikuttavan merkittävästi, työyhteisö hänen ympärillään saattaa kokea tilanteen täysin eri tavoin. Myös esimiehen on hyvä tiedostaa, että esimiehen vaihtuminen vaikuttaa työntekijöihin ja työyhteisöön monella tavalla.
Resumo:
Tutkimuksen kohteena olivat sidosryhmien edustajat, joiden kanssa ELY-keskukset ovat tehneet yhteistyötä vuoden 2014 aikana. Tutkimus toteutettiin kahtena sähköisenä kyselynä: sidosryhmille sekä ohjaaville ministeriöille ja virastoille suunnattuna kyselynä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 2 429 henkilöä, ja vastausprosentiksi muodostui 40 %. Viranomaiskumppaneiden, muiden kumppaneiden ja palvelutuottajien antamat keskimääräiset kokonaistyytyväis-yysarvosanat ovat pysyneet käytännössä ennallaan vuoden 2013 tutkimuksen kanssa. Niiden vastaajien osuus, jotka kokevat ELY-keskusten toiminnan kehittyneen huonompaan suuntaan osuus on kuitenkin kasvanut (22% 2015/3% 2011). Taloudellisesti tiukat ajat näkyvät sidosryhmien vastauksissa. ELY-keskusten elinkeinopoliittiset tavoitteet korostuivat. Sidosryhmät toivovat käytännön yhteistyötä paikallisten yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Henkilötason yhteistyökynnystä tulisi alentaa. ELY-keskusten odotetaan jalkautuvan aikaisempaa paremmin paikallisten toimijoiden ja yritysten pariin. Toimintojen valtakunnallinen keskittäminen aiheuttaa huolta vastaajissa. Monet toivat esille huolestumisensa paikallistuntemuksen katoamisesta sekä alueellisen vaikutusvallan vähentymisestä. ELY-keskuksilta odotetaan aiempaa palveluhenkisempää otetta yhteistyöhön ja asiakastoimintaan. Lisäksi toivotaan kehitysmyönteisempää suhtautumista: rajoittamisesta ja sääntelystä tulisi siirtyä kohti yhteistä kehittämistä, ratkaisujen hakemista sekä ohjausta. Toiminnan yhtenäisyyteen ja yhdenmukaisuuteen sekä sisäisen yhteistyön toimivuuteen tulisi panostaa. Ohjaavien tahojen antama keskimääräinen kokonaistyytyväisyysarvosana on laskenut hivenen vuoden 2013 tutkimukseen nähden. Sen sijaan ohjaavien tahojen tyytyväisyys toiminnan eri osa-alueisiin on pääosin parantunut. Kehityskohteiden ohella sidosryhmät näkevät ELY-keskusten toiminnassa myös paljon hyvää ja kehityksen olleen oikean suuntaista resurssien vähenemisestä huolimatta. Asiantuntemus ja asiantuntijoiden toiminta saivat myös paljon kiitosta sidosryhmiltä.
Resumo:
Työelämän muuttuminen on nostanut esiin keskustelun identiteetistä ja työhön liittyvistä identiteeteistä. Identiteetti ja työhön liittyvä identiteetti nousevat yleensä keskeisiksi käsitteiksi, kun niihin liittyy muutospaineita tai, kun ne ovat uhattuina. Sen lisäksi, että uudessa työelämässä työidentiteetin muodostaminen on yhä haastavampaa, myös organisaatioon samaistumisen on ennustettu tulevaisuudessa vähenevän ainakin joissakin ryhmissä. Tässä tutkimuksessa tutkimuksen kohteena ovat osa-aikaeläkeläisten, määräaikaisten ja vuokratyöntekijöiden epätyypillisiksi määritellyt työsuhteet yhdessä organisaatiossa. Tutkimuksen tutkimuskysymykset ovat miten ja millaiseksi epätyypillisessä työsuhteessa olevan työidentiteetti rakentuu sekä mihin epätyypillisessä työsuhteessa oleva työntekijä samaistuu. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kolmen tutkimuksen kannalta oleellisen käsitteen varaan, jotka ovat epätyypillinen työsuhde, työidentiteetti ja samaistuminen. Samaistumisen käsitteeseen päädytään laajaa, monimutkaista ja usein kaksiulotteiseksi käsitettyä sitoutumisen käsitettä rajaamalla. Tutkimus toteutetaan laadullisena tutkimuksena ja sen kohteena ovat yhden yrityksen epätyypillisissä työsuhteissa olevat työntekijät. Tutkimuksen aineisto kerätään teemahaastatteluilla ja aineiston analyysi suoritetaan sisällönanalyysin menetelmiä käyttäen. Tutkimuksen tulokset tiivistyvät kolmeen päätulokseen. Ensinnäkin kaikissa epätyypillisen työsuhteen muodoissa ja niistä muodostetuissa työntekijätyypeissä esiintyy jonkinlaista samaistumista organisaatioon. Toiseksi epätyypillisissä työsuhteissa olevien samaistuminen organisaatioon on usein ristiriitaista samaistumista sen sijaan, että yksilön ja organisaation välinen suhde olisi yksiselitteinen. Kolmanneksi epätyypillistä työsuhdetta paremmin työntekijän elämäntilanne, ikä ja työsuhteen kesto selittävät työidentiteetin tyyppiä ja samaistumisen kohteita. Epätyypilliset työsuhteet tulevat tulevaisuudessa olemaan yhä enemmän tyypillisiä. Lisätutkimusta tarvittaisiin epätyypillisissä työsuhteissa olevista työntekijöistä huomioiden erilaisia epätyypillisen työn ryhmiä. Huomionarvoista on myös se, että epätyypillinen työ on laaja käsite, mikä johtaa siihen, ettei epätyypillisessä työsuhteessa olevia työntekijöitä voida käsittää yhtenä homogeenisena ryhmänä. Epätyypillisten työsuhteiden yhä lisääntyessä yritysten olisi hyvä selvittää oma suhteensa näihin työntekijöihin. Jos heiltä toivotaan sitoutumista ja maksimaalista suoritusta tulisi epätyypillisissä työsuhteissa oleviin erityisesti kiinnittää huomioita.