Kuudesluokkalaisten mielipiteitä opetuksessa käytettävistä työtavoista

Tutkimuksessa tarkastellaan kuudesluokkalaisten oppilaiden mielipiteitä koulussa käytettävistä työtavoista. Tutkimuksessa selvitetään, mitä työtapoja he pitävät toimivina ja mitä mieluisina, sekä kokevatko oppilaat samat työtavat mieluisiksi ja toimiviksi. Lisäksi tarkastellaan tyttöjen ja poikien mielipiteiden eroja. Tutkimuksessa selvitetään myös, millaisen oppitunnin he suunnittelisivat, jos saisivat itse päättää, ja mitä työtapoja he valitsisivat. Sopivien työtapojen valinnoilla voidaan muun muassa vahvistaa oppilaiden motivaatiota ja tukea yhteisöllistä oppimista. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) korostaa, että oppilaiden tulisi olla mukana työtapojen valinnassa. Tässä tutkimuksessa tutkitaan opettajajohtoista työskentelyä, ryhmä- ja parityöskentelyä, itsenäistä työskentelyä ja tietotekniikka-avusteista työskentelyä. Tutkimusaineistona on 58 oppilaan (28 tyttöä ja 30 poikaa) kyselyllä saadut testivastaukset. Tuloksia syvennetään kahden pienryhmän keskustelutilanteilla. Oppilaat kokevat teknologia-avusteisen työskentelyn kaikkein mieluisimmaksi työtavaksi. Kaikkein toimivimpana työtapana oppilaat pitävät ryhmätyöskentelyä. Itsenäinen työskentely koetaan epämieluisimmaksi ja vähiten toimivaksi työtavaksi. Pojat kokevat samat työtavat sekä toimiviksi että mieluisiksi. Tyttöjen mielipiteissä taas mieluisat työtavat eroavat toimiviksi koetuista. Saadessaan itse suunnitella oppituntia oppilaat haluaisivat kuitenkin paljon opettajajohtoista työskentelyä. Asiasanat: alakoulu, työtapa, mieluisuus, toimivuus, kuudesluokkalainen, opetussuunnitelma, opettajajohtoinen työskentely, ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely, teknologia-avusteinen työskentely

Nuoruus on kuulemma kaikkien parasta aikaa – mitenkähän helvetin vaikeeta sitä on vanhana? Kiroilu eri vuosikymmenten kotimaisissa nuortenelokuvissa

Tässä pro gradu -työssä tutkitaan kiroilua 1940-, 1960-, 1980- ja 2000-luvun kotimaisissa nuortenelokuvissa. Tutkimusaineistoon kuuluu yhteensä kahdeksan elokuvaa eli kaksi kultakin vuosikymmeneltä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kirosanoja elokuvissa käytetään ja miten erilaiset sosiolingvistiset taustamuuttujat eli kiroilijan ikä, sukupuoli ja sosiaalinen asema vaikuttavat kiroilun määrään ja laatuun. Lisäksi tutkitaan kirosanojen syntaktista käyttöä eli sitä, millainen asema kirosanoilla on lauseissa. Lopuksi luodaan katsaus kiroilun tehtäviin eli siihen, millaisissa tilanteissa kirosanoja käytetään eri vuosikymmenillä. Pro gradu -työn tavoitteena on selvittää, millä tavalla kiroilun määrä ja laatu vaihtelevat eri vuosikymmenten välillä. Tutkimuksen taustalla on ajatus siitä, että elokuvien kieli mukailee parhaansa mukaan todenmukaista puhekieltä. Keskeisin pro gradu -työssä käytettävä lähdeteos on Lars-Gunnar Anderssonin Fult språk: svordomar, dialekter och annat ont. Tutkimuksessa hyödynnetään Anderssonin mallien pohjalta luotuja analysointimenetelmiä, joilla on keskeinen rooli varsinkin kiro-sanojen syntaktisen käytön ja kiroilutilanteiden analyysissa. Kirosanat jaotellaan tutkimuksessa syntaktisen asemansa mukaan kolmeen ryhmään: itsenäisiin, löyhästi lauseeseen liittyviin ja rakenteellisesti lauseeseen liittyviin kirosanailmauksiin. Kiroilutilanteet jaetaan kuuteen eri kategoriaan, jotka ovat fyysinen kipu, psyykkinen kipu, viha/inho, yllättyminen, kieltäminen ja ilo. Tutkimuksen perusteella elokuvissa esiintyvien kirosanojen frekvenssi kasvaa huomat-tavasti 1940-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Samalla kiroilun tyyli muuttuu karkeam-maksi. Sen sijaan kiroilun sosiolingvistiset erot ovat elokuvien välillä pieniä: kaikilla vuosikymmenillä ahkerimpia kiroilijoita ovat nuoret pojat, mutta myös tytöt ja miehet kiroilevat silloin tällöin. Sen sijaan naisten ei kuulla kiroilevan kuin kahdessa elokuvassa ja niissäkin harvoin. Niin ikään kirosanojen syntaktinen analyysi osoittaa, että kirosanoja käytetään melko samalla tavalla eri vuosikymmenillä – esiintymät vain ovat moninkertaistuneet, ja eri sanoja suositaan. Huomionarvoista on, että uusissa elokuvissa kiroillaan kaikenlaisissa tilanteissa, mutta vanhemmissa elokuvissa kiroilua käytetään lähes yksinomaan negatiivisten ja voimakkaiden tunteiden ilmaisemiseen. Tutkimus vahvistaa yleistä käsitystä kirosanojen affektiivisen tehon laimenemisesta.

REIT-yhtiöiden arvonmääritys

Sijoittajat ovat historiallisen alahaisesta korkotasosta johtuen etsineet viime vuosina vaihtoehtoisia sijoitusmuotoja korkosijoitusten tilalle. Yksi hyvä vaihtoehto on välillinen kiinteistösijoittaminen pörssinoteeratun kiinteistösijoitusrahaston eli REIT-yhtiön (real estate investment trust) osakkeisiin. REIT-yhtiö harjoittaa kiinteistösijoitustoimintaa eikä se maksa toiminnastaan veroja, mikäli se vain täyttää sille asetetut lainsäädännölliset vaatimukset. REIT-yhtiöt sisältävät sekä suorien kiinteistösijoitusten että osakesijoittamisen piirteitä. REIT-yhtiöiden toiminta on erittäin pääomaintensiivistä, minkä johdosta niiden arvonmääritys ei toimi samalla tavoin kuin tavallisten osakkeiden. Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventyä REIT-yhtiöihin ja niiden arvonmääritykseen. Tavoitteena on tutkia, miten REIT-yhtiöiden arvonmääritys tapahtuu, mitä erilaisia arvonmääritysmalleja ja -tekniikoita on kehitetty REIT-yhtiöiden arvonmääritykseen ja mitä näistä suomalaiset analyytikot, salkunhoitajat ja asiantuntijat käytännössä käyttävät määrittäessään REIT-yhtiöiden arvoja. Tämän tutkimuksen tutkimusmateriaali koostuu oppikirjoista, lehtiartikkeleista, aiheesta kirjoitetuista akateemisista tutkimuksista, investointipankkien ja muiden yritysten tutkimuksista sekä haastatteluista. Empiriaosuuden aineistonkeruumuotona tässä tutkimuksessa käytetään puolistrukturoitua haastattelua eli teemahaastattelua. Tämän tutkimuksen perusteella REIT-yhtiöiden arvonmääritys voidaan toteuttaa eri tavoilla ja käytetyt arvonmääritysmenetelmät ja -mallit ovat pitkälti riippuvaisia siitä, mihin tarkoitukseen arvonmääritystä tehdään. Esimerkiksi analyytikko ja rahaston salkunhoitaja toteuttavat REIT-yhtiöiden arvonmääritystä eri tavoin. Tämän tutkimuksen perusteella REIT-yhtiöitä tulisi kohdella arvonmäärityksessä omana pääomaluokkanaan, mutta ne muistuttavat kuitenkin selvästi enemmän osakkeita kuin suoria kiinteistösijoituksia. Hajautuksen suhteen markkinoilla arvostetaan eniten REIT-yhtiöitä, jotka ovat keskittyneet maantieteellisesti tietylle alueelle ja tietyntyyppisiin kiinteistöihin, jolloin sijoittaja tietää tarkemmin mihin sijoittaa sekä saa itse tehdä hajautuksen. Tämän tutkimuksen perusteella yksittäisistä arvonmääritysmalleista Suomessa eniten käytössä on yhtiön nettovarallisuutta mittaava NAV-luku (net asset value). Myös REIT-yhtiön operatiivista tulosta mittaavat mallit, kuten EPRA-earnings ja FFO (funds from operations) ovat laajalti käytössä. Tavallisten osakkeiden arvonmäärityksessä yleisesti käytettyä P/E-lukua ei REIT-yhtiöiden arvonmäärityksessä käytetä lainkaan.

Business models for Finnish biobanks

This study concentrates on developing a suitable business model for Finnish biobanks, with particular emphasis on value creation to stakeholders. The sub-objective of this thesis are to map the commercial possibilities of biobanks and potential barriers for business development. The study approaches the subject from the biobanks’ as well as the stakeholders’ point of view, integrating their hopes and needs considering current and future co-operation into the findings. In 2013 the Biobank Act came into effect, after which six biobanks have been established and several other pending biobank projects are in process. There is relatively little research in regard to the commercial opportunities of this newcomer of the biomedical industry, and particularly in the Finnish markets. Therefore, the aim of this study is to partially fill the research gap of the commercial potential of biobanks and particularly outline the problematic elements in developing business. The theoretical framework consists of a few select theories, which depict business modeling and value creation of organizations. The theories are combined to form a synthesis, which best adapts to biobanks, and acts as a backbone for interviews. The empirical part of the study was conducted mainly by seven face-to-face interviews, and complemented by two phone interviews and an e-mail questionnaire with four responses. The findings consist mainly of the participants’ reflections on the potential products and services enabled by consumer genomics, as well as perceptions on different obstacles for biobanks’ business development. The nature of the study is tentative, as biobanks are relatively new organizations in Finland, and their operation models and activities are still molding. The aim is to bring to surface the hopes and concerns of biobanks’ representatives, as well as the representatives of stakeholders, in order to transparently discuss the current situation and suggestions for further development. The study concludes that in principle, the interviewees’ agree on the need for development in order not to waste the potential of biobanks; regardless, the participants emphasize different aspects and subsequently lean on differing methods.

Opettajattareksi sopimaton? Diskurssianalyysi seminaarien naisoppilaiden poikkeavuuden tulkinnasta ja kontrollista Suomessa 1860 -1960 -luvuilla

Tutkimus sijoittuu konstruktivismin ja kasvatuksen historian alueille. Tutkin diskurssianalyysin keinoin miten opettajiksi opiskelevien tyttö- ja naisoppilaiden poikkeavuuden tulkintoja on luotu, ylläpidetty ja uusinnettu 1860-1960 -lukujen Suomessa. Huomio on siinä miten opettajaseminaarien tyttö- ja naisoppilaiden käyttäytymistä on tulkittu poikkeavaksi opettajakokousten pöytäkirjojen teksteissä; miten poikkeavuutta on luotu diskursseilla - ja miten diskurssit ja niiden tulkinnat ovat olleet sukupuolitettuja. Tutkimusaiheeseen diskurssianalyysi soveltuu niin metodiksi kuin viitekehykseksikin, koska poikkeavuuden, normaalin ja epänormaalin rakentuminen tapahtuu kielenkäytön, vuorovaikutuksen ja sosiaalisen toiminnan keskinäisissä suhteissa. Pyrkimyksenä on tietoisuuden lisääminen niistä prosesseista, joissa näitä poikkeavuuden tulkintoja luotiin. Aineistoni koostuu rangaistustapauksista, jotka ovat kirjattu viiden opettajaseminaarin opettajakokousten pöytäkirjoihin vuosien 1863 - 1962 välisenä aikana. Rikkomustapauksia on yhteensä 1436, joista 194 tyttöoppilaiden tekemiä. Ajanjakso alkaa kansalaisyhteiskunnan ja kansanopetuksen synnystä ja päättyy peruskoulun alkuvaiheisiin. Vaikka seminaarien virallinen ja julkinen säännöstö oli kohdistettu yhtälailla nais- ja miesoppilaille, sisälsivät diskursseihin kätkeytyvät normistot seminaarien tyttö- ja naisoppilaille omat erilliset rajat, joiden ylittäminen teki heistä poikkeavia. Tyttö- ja naisoppilaiden poikkeavuus opettajaseminaareissa on ollut poikkeamista Jumalan säätämästä järjestyksestä, jossa naisella on määrätty paikkansa, asemansa ja tehtävänsä. Kun poika- ja miesoppilaiden normeista ja seminaarien säännöistä poikkeamisia on käsitelty opettajakokouksissa rikoksina, on tyttö- ja naisoppilaiden rikkeitä pyritty näkemään sairauden kaltaisina moraalia ja ymmärrystä heikentävinä tiloina. Ennen kaikkea ne ovat olleet rikkomuksia oikeanlaista naiseutta eli ”tosinaiseuden” mallia vastaan. Naisopettajuuden malli kansan äitinä ja mallikansalaisena sekä nöyrän, alistuvan, vaatimattoman ja säyseän ”tosinaisen” mallit olivat lähes yhdenmukaiset ja ne ovat luoneet ja ylläpitäneet tyttö- ja naisoppilaiden toiseutta. Diskurssit, joilla tätä toiseutta ylläpidettiin, elivät opettajaseminaarien pöytäkirjateksteissä liki sadan vuoden ajan vain painotuserojen muuttuessa hieman. Toivon työni herättävän pohdintaa siitä, mitä saattaisivat olla oman aikamme vastaavanlaiset itsestäänselvyydet, jotka otamme annettuina ja jotka kyseenalaistamattomina totuuksina rajoittavat niin kasvatettavien kuin kasvattajienkin omaksi itsekseen tulemista.

Breastfeeding preterm infant from the delivery ward via nicu to home

The aim of this study was to examine how to support breastfeeding of preterm infants immediately after birth in the delivery ward, during their hospital stay in a neonatal intensive care unit (NICU), and at home after hospital discharge. Specifically, the role of early physical contact, maternal breastfeeding attitude, and an internet-based peer support group were investigated. The delivery ward practices concerning the implementation of early physical contact between a mother and her infant admitted to a NICU were examined by a structured survey in two hospitals. An Internet-based, breastfeeding peer-support intervention for the mothers of preterm infants was developed and tested in a randomized controlled design with one year follow-up. The main outcomes were the duration of exclusive and overall breastfeeding, expressing milk, and maternal attitude. In addition, the perceptions of mothers of preterm infants were investigated by analyzing the peer-support group discussions with a qualitative approach. The implementation of early physical contact was different between the two hospitals studied and was based more on hospital routines than the physiological condition of the infant. Preterm infants, who were born before a gestational age (GA) of 32 weeks, were hardly ever allowed to have early contact with their mothers. Both, a higher GA and early physical contact predicted earlier initiation and increased frequency of breastfeeding in the NICU. A maternal breastfeeding-favorable attitude predicted increased frequency of breastfeeding in the NICU and also a longer duration of overall breastfeeding. The actual duration of breastfeeding was, however, shorter than the mothers intended in advance. The internet-based, peer-support intervention had no effect on the duration of breastfeeding, expressing milk, or maternal attitude. The participating mothers enjoyed the possibility of sharing their experiences of preterm infants with other mothers in similar situations. Some of the mothers also experienced being given useful advice for breastfeeding. Based on the mothers’ discussions, a process of breastfeeding preterm infants was created. This included some paradoxical elements in the NICU where, for example, breast milk was emphasized over breastfeeding and support in the hospital varied. Hospital discharge was a critical point, when the mothers faced breastfeeding in reality. Over time, the mothers assimilated their breastfeeding experience into part of being a mother. The care practices related to early physical contact in delivery wards need to be re-evaluated to allow more infants to have a moment with the mother. Maternal attitude could be screened prenatally and attitude-focused interventions developed. Breastfeeding support in the NICU should be standardized. Internet-based breastfeeding peer-support intervention was feasible but additional research is needed.

Fonologinen kehitys ja nimeämistaidot sekä näiden välinen yhteys 3;6-vuotiailla, suomea omaksuvilla lapsilla

Fonologisen kehityksen ja nimeämistaitojen välisestä yhteydestä on olemassa vain vähän tietoa. Tutkielman aiheena on fonologinen kehitys ja nimeämistaidot sekä näiden välinen yhteys 3;6-vuotiailla suomalaislapsilla. Tutkielman tutkittavat olivat 26 lasta (23 tyttöä ja 23 poikaa), jotka olivat 3;6-vuotiaita (+ 2 viikkoa), tyypillisesti kehittyneitä, suomea omaksuvia lapsia. Lapset olivat alunperin rekrytoitu 8 kuukauden neuvolakäynnin yhteydessä Turun alueen neuvoloista. Tutkittavat ovat mukana laajemmassa tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on normittaa suomalaiseen aineistoon Varhaisen kommunikaation ja kielenkehityksen arviointimenetelmän lyhyt versio. Lasten fonologista kehitystä tutkittiin Fonologiatestin (Kunnari ym., 2012) avulla. Fonologiatestillä tutkittiin paradigmaattisia sekä fonotaktisia taitoja. Paradigmaattiset taidot tarkoittavat tutkitussa kielessä eli suomen kielessä esiintyvien yksittäisten puheäänteiden (foneemien) hallintaa eli toisin sanoen foneemi-inventaarin kokoa. Fonotaktisia taitoja puolestaan ovat äänteiden ja tavujen pituuden, oikean tavumäärän sekä äänteiden yhdistelyyn liittyvät taidot. Nimeämisen tarkkuutta tutkittiin Bostonin nimentätestillä (Laine ym., 1997) ja nimeämisen nopeutta Lukiva-menetelmän (Puolakanaho ym., 2011) nimeämissujuvuus-osiolla. Suomea omaksuvat, 3;6-vuotiaat lapset vaikuttaisivat olevan fonologisessa kehityksessään melko taitavia. Tutkittavat olivat omaksuneet suurimman osan paradigmaattisista sekä fonotaktisista taidoista. Konsonanttiyhtymien hallinnassa oli jonkin verran vaihtelua tutkittavien välillä. Nimeämisen tarkkuudessa ja nopeudessa oli paljon vaihtelua tutkittavien välillä. Paradigmaattisilla ja fonotaktisilla taidoilla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä nimeämisen tarkkuuteen tai nopeuteen. Tilastollisesti merkitsevä yhteys oli kuitenkin paradigmaattisten ja fonotaktisten taitojen sekä Lukivan (Puolakanaho ym., 2011) nopean nimeämisen tehtävässä tuotettujen oikeiden oikeiden vastausten määrän välillä. Tutkittavilla oli toisin sanoen sitä paremmat fonologiset taidot, mitä tarkemmin he nimesivät kohteita nopean nimeämisen tehtävässä. Tilastollisesti merkitsevä, negatiivinen yhteys oli myös konsonanttien hallinnan ja nopean nimeämisen tehtävässä tehtyjen itse korjattujen virheiden määrän välillä. Tutkielma antoi lisätietoa tutkimusmenetelmien käytettävyydestä 3;6-vuotiailla, suomea omaksuvilla lapsilla. Menetelmät soveltuvat hyvin lasten fonologisen kehityksen ja nimeämistaitojen tutkimiseen. Fonologisilla taidoilla ja tarkkuudella nopean nimeämisen tehtävässä vaikuttaisi tutkielman perusteella olevan yhteys, joka antaa lisätietoa fonologisten ja nimeämistaitojen välisestä yhteydestä kehittyvillä lapsilla.

Tuotesuunnittelu direktiiviperustaisesti

Onnistuneen tuotekehitysprojektin läpivieminen vaatii huolellisen alkusuunnittelun ennen varsinaista tuotteen kehityksen aloitusta. Projektin läpiviemiseksi esitetään usein malleja joissa tuotekehitysprojektissa edetään yksi vaihe kerrallaan ja siirrytään seuraavaan vasta, kun edellinen on valmis. Tämän perinteisen mallin rinnalle on tullut DFMA-suunnittelu, jossa murretaan kommunikaatiomuuri suunnittelun ja valmistuksen väliltä ja useita vaiheita tehdään samanaikaisesta. Näin saadaan valmistus- ja kokoonpanoystävällisiä tuotteita, joilla tuotteesta saatava kate voidaan maksimoida samalla kun tuotteen laatua saadaan parannettua. Teknisen kehityksen lisäksi on tuotekehitysprosessissa erottamattomana osana direktiivien asettamien vaatimusten huomioon ottaminen. Jo lähes kaikissa tuotteissa on oltava CE-merkintä. CE-merkinnällä tuotteen valmistaja ottaa täyden vastuun siitä, että tuote täyttää sitä koskevien direktiivien asettamat vaatimukset vaatimustenmukaisuudesta. Direktiivien asettamat vaatimukset on hyvä tiedostaa jo tuotteen suunnittelun alkuvaiheista lähtien, jotta nämä osataan ottaa heti huomioon ja jälkikäteen tehtäviltä muutoksilta vältytään. Teknisten ratkaisujen lisäksi tuotteen dokumentoinnilla on suuri rooli vaatimustenmukaisuuden täyttämisessä. Tuotteesta tulee koota tekninen tiedosto, joka sisältää kaikki tarpeelliset dokumentit, joilla tuotteen vaatimustenmukaisuus voidaan todeta. Teknisen tiedoston vaatimukset on hyvä tiedostaa jo suunnittelun alusta lähtien, jotta tarvittavat dokumentit osataan kerätä projektin aikana tekniseen tiedostoon. Tässä työssä kehitettiin peltier-jäähdytin, jollaiselle asiakkailta saadun palautteen perusteella oli markkinoilla tarve. Jäähdyttimen suunnittelussa käytettiin DFMA:n keinoja yksinkertaistamaan kokoonpanoa. Jäähdyttimelle tehtiin vaatimustenmukaisuustarkastelu, missä tarkasteltiin peltier-jäähdytintä koskevien direktiivien asettamia vaatimuksia ja mitä asioita näiden vaatimusten täyttämiseksi tuli huomioida.

Minkä nuorena hallitsee sen aikuisena taitaa? Liikehallinnan pysyvyys kouluiästä aikuisikään – 24 vuoden seurantatutkimus

Tässä 24 vuoden pitkittäistutkimuksessa tutkitaan liikehallinnan kehitystä ja pysyvyyttä kouluiästä aikuisikään. Lisäksi ennustetaan ja selitetään aikuisiän liikehallintaa kouluiän liikehallinnan perusteella. Tutkimukseen osallistui 44 miestä ja 44 naista eri puolilta Suomea, joiden liikehallintaa mitattiin kouluiässä 1985 ja 1988 (9–16-vuotiaina) sekä aikuisiässä 2009 (33−39-vuotiaina). Liikehallintaa mitattiin kuudella liiketehtävämittarilla (flamingoseisonta, tarkkuusheittokiinniotto, kahdeksikkokuljetus, edestakaisinhyppely, vauhditon 5-loikka ja kärrynpyörä) sekä niistä lasketulla summamuuttujalla. Miesten ja naisten liikehallintaa vertailtiin varianssianalyysilla. Kouluiässä pojat menestyivät välineenkäsittelytehtävissä ja tytöt tasapaino- ja voimistelutehtävissä, mutta kokonaisuutena sukupuolten välillä ei ollut eroa. Aikuisena miehet olivat naisia parempia lähes kaikissa tehtävissä. Kovarianssianalyysissä havaittiin, että kehonrakenteeltaan (BMI) erilaisten ryhmien liikehallinnassa oli vain yksittäisiä eroja koulu- ja aikuisiässä. Toistettujen mittausten varianssianalyysissa ilmeni, että kouluiässä molempien sukupuolten liikehallinnan kehitys oli samanlaista. Kouluiän jälkeen kevyiden ja keskipainoisten poikien liikehallinta parani, mutta painavien tulokset eivät muuttuneet. Kevyiden tyttöjen tuloksissa ei tapahtunut muutosta, mutta keskipainoisten ja painavien tulokset heikkenivät. Koululiikunnan tehostus- ja vertailuryhmien välille kouluiässä muodostuneet erot kaventuivat tai katosivat aikuisena. Kouluiän liikehallinnaltaan eritasoisten ryhmien väliset erot kaventuivat, mutta eivät poistuneet kouluiän jälkeen. Klusterianalyysissa tutkittavat jakaantuivat kouluiässä neljään liikehallintatyyppiin (yleishyvät, tasapainoiset, pallotaitajat ja yleisheikot), jotka säilyivät myös aikuisiässä, mutta niiden väliset erot kaventuivat. Ristiintaulukointi ja khiin neliö -testi osoittivat, että tasoryhmän ja liikehallinnan monipuolisuuden pysyvyys oli vahvaa kouluiästä aikuisikään. Koulu- ja aikuisiän liikehallintatulosten välinen korrelaatio oli naisilla (0.69) vahvempaa kuin miehillä (0.48). Yksittäiset mittaustulokset kouluiässä selittivät keskimäärin 33 % aikuisiän tuloksista (korrelaation neliö). Regressioanalyysissa miesten aikuisiän liikehallintaa selittivät kouluiän muuttujista parhaiten liikehallinnan monipuolisuus sekä liikkuvuus (61 %), mutta naisilla vain liikehallinnan monipuolisuus (37 %). Miesten ja naisten erot liikehallinnassa syntyivät kouluiän jälkeen, mikä johtunee erilaisista liikuntatavoista ja -harrastuksista. Kouluiän liikehallinta määritti vahvasti varsinkin tytöillä aikuisiän liikehallintaa sekä yksilö- että ryhmätasolla, mikä korostaa monipuolisen koululiikunnan merkitystä. Yksilölliset muutokset olivat mahdollisia. Kouluiän jälkeen erityisesti naiset ja kehonrakenteeltaan painavat tarvitsisivat hermolihasjärjestelmää monipuolisesti kuormittavaa ja liikesuunniltaan moniulotteista liikuntaa liikehallinnan kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Naisten liikehallinnan taantuminen varsinkin tasapainotehtävissä voi altistaa kaatumistapaturmille ja rajoittaa fyysistä toimintakykyä.

Kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa

Tutkielman aiheena on ammattimaisesti taidetta harjoittavan kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa. Nämä kolme oikeudenalaa ovat kuvataiteilijoiden käytännön työskentelyn kannalta merkittävimpiä oikeudenaloja. Tutkielman tarkoituksena on kuvataiteilijan oikeudellisen aseman lisäksi selvittää, mihin kuvataiteilijat sijoittuvat oikeusjärjestelmässämme esiintyvässä yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa, sekä mitä muodollisia reunaehtoja taikka vaatimuksia oikeusjärjestelmämme asettaa kuvataiteilija työskentelylle. Tutkielma edustaa oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää. Lähteinä on käytetty useita työoikeudellisia, vero-oikeudellisia sekä työttömyysturvaa käsitteleviä perusteoksia ja artikkeleita, ministeriöiden työryhmien laatimia raportteja sekä oikeuskäytäntöä. Tutkielmassa on käytetty myös oikeussosiologian menetelmiä tukemaan ja täydentämään aiheen oikeusdogmaattista tarkastelua. Käytetty oikeussosiologinen aineisto on ollut lähinnä kvantitatiivista tilastotietoa. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että vapaiden kuvataiteilijoiden oikeudellinen asema sijoittuu yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa itsenäisyytensä puolesta useimmiten yrittäjätyöhön. Kuvataiteen harjoittamisesta kuitenkin puuttuu sellainen laajuus ja voiton tavoittelu, jotka yleensä liittyvät elinkeinonharjoittamiseen. Työoikeudessa ongelmallisia tilanteita ovat etenkin tilaustöissä muodostuvat oikeussuhteet, jotka saattavat tietyissä olosuhteissa täyttää työsopimuksen tunnusmerkit. Tuloverotuksessa on muodostunut kuvataiteilijoiden osalta varsin selkeä ja taiteenharjoittamista edistävä oikeuskäytäntö, joskin taiteellisen toiminnan verotuksessa sovellettavan verolain valinnassa saattaa edelleen syntyä harmaalle alueelle sijoittuvia rajanvetotilanteita. Työttömyysturvassa kuvataiteilijoiden tilanne on kaikkein ongelmallisin. Kuvataiteilijoiden oikeus työttömyysturvaan ratkaistaan erittäin laajan harkintavallan sisältävällä kokonaisarvioinnilla, jonka tulosta on vaikea ennakoida. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että etenkin pienituloisten yrittäjien heikko työttömyysturva on rakenteellinen syy siihen, miksi kuvataiteilijoiden ei kannata ryhtyä yrittäjiksi. Tämän vuoksi tutkielmassa esitetäänkin erilaisia parannusehdotuksia etenkin työttömyysturvajärjestelmän kehittämiseksi.

Sähköinen tunnistaminen ja toisen tunnistusvälineen käyttäminen Kiinteistökaupan verkkopalvelussa

Marraskuun 2013 alusta voimaan tullut maakaaren uudistus mahdollisti kiinteistöjen sähköisen vaihdannan sekä sähköisen asioinnin lainhuuto- ja kiinnitysasioissa. Sähköinen kaupankäynti- ja kiinnitysjärjestelmä toteutettiin Maanmittauslaitoksen kehittämällä Kiinteistökaupan verkkopalvelulla (KVP). Olennainen osa järjestelmän luotettavuudesta perustuu käyttäjien sähköiseen tunnistamiseen. Tämä pro gradu -tutkielma on yleisesitys seurauksista, jotka aiheutuvat toiselle kuuluvan sähköisen tunnistusvälineen käyttämisestä Kiinteistökaupan verkkopalvelussa. Näitä seurauksia tarkastellaan kiinteistön saannon, kiinnityksen ja panttauksen pysyvyyden sekä vahingonkorvaus- ja rikosoikeudellisen vastuun kannalta. Työn lähestymistapa on lainopillinen eli aihetta käsitellään voimassaolevan lain kannalta. Kiinteistön saantoa ja panttausta käsitellään sekä inter partes -suhteen että etenevän sivullissuhteen osalta. Sähköinen kiinnityshakemus toisen tunnisteilla käydään läpi inter partes -suhteen yhteydessä. Rikosoikeudellisessa jaksossa arvioidaan erityisesti toisen tunnisteiden luvatonta käyttöä eri rikossäädösten tunnusmerkistöjen kannalta. Käsiteltäviksi tulevat rikossäädökset ovat tietomurto, identiteettivarkaus, luvaton käyttö, datavahingonteko, väärennys, petos sekä väärän henkilötiedon antaminen ja rekisterimerkintärikos. Vahingonkorvausvastuuta koskevassa jaksossa tarkastellaan toisen tunnistusvälineen käytöstä tunnistustapahtuman eri osapuolille aiheutuvaa vastuuta. Tunnistustapahtuman osapuolina käsitellään valtio, toisen tunnisteiden käyttäjä, tunnisteiden oikea haltija sekä tunnistuspalvelun tuottaja. Tarkastelu on rajattu edelleen luonnollisten henkilöiden käyttämiin tunnistusvälineisiin, eli verkkopankkitunnuksiin sekä mobiili- ja kansalaisvarmenteisiin. Esityksen mukaan toisen tunnisteiden luvatonta käyttöä voidaan inter partes- ja etenevän sivullissuhteen osalta arvioida väärennystä koskevien yleisten oikeusperiaatteiden, oikeustoimilain pätemättömyysperusteiden sekä maakaaren saanto- ja nautintasuojaa koskevien sääntöjen mukaan. Hankalin tulkintatilanne liittyy tunnisteiden oikean haltijan antamaan valtuutukseen tunnisteiden käyttöön kaupan päättämiseksi. Työssä esitetään näiden tilanteiden muodostavan valtuutusta koskevan muotovirheen, joka korjaantuu lainhuutopäätöksellä. Rikosoikeudellisen vastuun kannalta toisen tunnistusvälineen luvaton käyttö KVP:ssä on kattavasti kriminalisoitu ja käyttö täyttää jonkin yllä mainitun rikossäädöksen tunnusmerkistön heti järjestelmään kirjautumisesta alkaen aina oikeustoimista päättämiseen ja viranomaisasiointiin asti. Vahingonkorvauksen osalta eri osapuolille syntyvä vastuu perustuu pääsääntöisesti maakaaren, vahingonkorvauslain ja lain vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista sääntelyyn. Vastuu voi perustua myös tunnistuspalvelua ja -välineitä koskeviin sopimuksiin.

Kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa

Tutkielman aiheena on ammattimaisesti taidetta harjoittavan kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa. Nämä kolme oikeudenalaa ovat kuvataiteilijoiden käytännön työskentelyn kannalta merkittävimpiä oikeudenaloja. Tutkielman tarkoituksena on kuvataiteilijan oikeudellisen aseman lisäksi selvittää, mihin kuvataiteilijat sijoittuvat oikeusjärjestelmässämme esiintyvässä yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa, sekä mitä muodollisia reunaehtoja taikka vaatimuksia oikeusjärjestelmämme asettaa kuvataiteilija työskentelylle. Tutkielma edustaa oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää. Lähteinä on käytetty useita työoikeudellisia, vero-oikeudellisia sekä työttömyysturvaa käsitteleviä perusteoksia ja artikkeleita, ministeriöiden työryhmien laatimia raportteja sekä oikeuskäytäntöä. Tutkielmassa on käytetty myös oikeussosiologian menetelmiä tukemaan ja täydentämään aiheen oikeusdogmaattista tarkastelua. Käytetty oikeussosiologinen aineisto on ollut lähinnä kvantitatiivista tilastotietoa. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että vapaiden kuvataiteilijoiden oikeudellinen asema sijoittuu yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa itsenäisyytensä puolesta useimmiten yrittäjätyöhön. Kuvataiteen harjoittamisesta kuitenkin puuttuu sellainen laajuus ja voiton tavoittelu, jotka yleensä liittyvät elinkeinonharjoittamiseen. Työoikeudessa ongelmallisia tilanteita ovat etenkin tilaustöissä muodostuvat oikeussuhteet, jotka saattavat tietyissä olosuhteissa täyttää työsopimuksen tunnusmerkit. Tuloverotuksessa on muodostunut kuvataiteilijoiden osalta varsin selkeä ja taiteenharjoittamista edistävä oikeuskäytäntö, joskin taiteellisen toiminnan verotuksessa sovellettavan verolain valinnassa saattaa edelleen syntyä harmaalle alueelle sijoittuvia rajanvetotilanteita. Työttömyysturvassa kuvataiteilijoiden tilanne on kaikkein ongelmallisin. Kuvataiteilijoiden oikeus työttömyysturvaan ratkaistaan erittäin laajan harkintavallan sisältävällä kokonaisarvioinnilla, jonka tulosta on vaikea ennakoida. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että etenkin pienituloisten yrittäjien heikko työttömyysturva on rakenteellinen syy siihen, miksi kuvataiteilijoiden ei kannata ryhtyä yrittäjiksi. Tämän vuoksi tutkielmassa esitetäänkin erilaisia parannusehdotuksia etenkin työttömyysturvajärjestelmän kehittämiseksi.

Huumori osana käsityöprosessia. Esiopetusikäisten lasten huumori yhteistoiminnallisessa suunnittelutehtävässä sekä yksilöllisessä kokonaisen käsityön prosessissa

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja dokumentoida esiopetusikäisten lasten käsityöprosessissa esiintyvää huumoria. Kyseessä on kuvaileva, aineistolähtöinen kvalitatiivinen tutkimus. Huumorin ilmenemistä tutkittiin sekä yhteistoiminnallisen käsityöprosessin suunnitteluvaiheessa että lapsen henkilökohtaisen kokonaisen käsityöprosessin eri osa-alueissa. Tutkimusongelmat jakautuivat kolmeen eri osioon. Ensimmäiseksi tutkittiin lasten yhteistoiminnallista suunnitteluprosessia, josta pyrittiin kartoittamaan ne asiat, joihin lapsiryhmä liitti huumoria. Lapsiryhmän tehtävänä oli suunnitella yhdessä hauska hahmo, joka naurattaisi muita. Prosessia analysoitiin videoidun materiaalin avulla jälkikäteen siten, että toiminnasta etsittiin tilanteita, joissa lapset nauroivat tai hymyilivät. Toiseksi tutkittiin jokaisen lapsen henkilökohtaista kokonaisen käsityön prosessia ja sen eri vaiheissa esiintyvää huumoria. Kokonainen käsityöprosessi koostuu suunnittelu-, valmistus- ja arviointivaiheesta ja tutkimuksen toisen vaiheen analyysi on jaettu niiden mukaan kolmeen osaan. Jokaisesta prosessin vaiheesta etsittiin kuvallisten dokumenttien ja videoidun materiaalin avulla niitä tekijöitä, joiden kautta lapsi ilmaisi hahmoonsa liittyvää huumoria. Viimeisenä tutkimuskysymyksenä oli selvittää, onko lasten yhteisestä suunnitteluprosessista siirtynyt vaikutteita lasten henkilökohtaisiin suunnitelmiin tai käsityötuotteisiin. Tätä tarkasteltiin vertaamalla lasten henkilökohtaisia suunnitelmapiirustuksia ja valmiita käsityötuotteita lapsiryhmän yhteiseen suunnitelmapiirustukseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty 17 lapsen esiopetusryhmästä ja tutkimusjoukkoon on valittu tästä ryhmästä seitsemän lasta, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Lapset toteuttivat yhteistoiminnallisen suunnitteluprosessin ja henkilökohtaiset kokonaisen käsityön prosessinsa kahdessa sukupuolen mukaan jaetussa ryhmässä. Tutkimuksen tulokset on jaettu tutkimusongelmien mukaisesti kolmeen eri osioon ja lisäksi ne on jaoteltu sukupuolen mukaan, jotta on mahdollista tarkastella myös tyttöjen ja poikien erilaista huumoria. Lapset liittivät toimintaansa huumoria kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Jokainen lapsi toteutti oman kokonaisen käsityön prosessin ja onnistui liittämään jokaiseen vaiheeseen humoristisia asioita, jotka naurattivat tekijän lisäksi myös muita. Myös tyttöjen ja poikien erilaisesta huumorista saatiin viitteitä. Tyttöjen huumori suuntautui pitkälti hahmon hassuun ulkonäköön, kun taas pojilla hahmon muut ominaisuudet kertoivat sen humoristisuudesta. Sekä käsityöprosessi että huumori rakentuvat sosiaalisesti. Käsityöprosessiin kuuluu sosiaalinen kanssakäyminen, jonka seurauksena mukaan saadaan myös huumoria, oli kyse minkä ikäisistä ihmisistä tahansa.

Kekkonen henkilökohtaisesti

Kirjallisuusarvostelu