702 resultados para toimittajat - rooli


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalaisessa koulussa on erotettu tyttöjen ja poikien koulukäsityö erillisiksi oppiaineiksi ennen peruskoulun tuloa. Kansakouluasetuksessa (1866) oppiaineesta käytettiin nimityksiä nais- ja mieskäsityöt. Käsityökomitean mietinnön jälkeen (1912) oppiaineen virallisina niminä olivat tyttöjen käsityöt ja poikain käsityöt. Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppiaineesta on käytetty nimityksiä tekstiilityö ja tekninen työ. Tämän tutkimuksen keskeinen tehtävä oli selittää, miten ja miksi tytöille suunnattu koulukäsityö on muuttunut vuosien 1866–2003 välisenä aikana. Tutkimuksessa pyrittiin selittämään myös, millaisia naiseksi kasvattamiseen liittyviä tehtäviä koulukäsityöllä on ollut. Tutkimuksen keskeisiä lähdeaineistoja ovat olleet komiteamietinnöt, oppikirjat, opettajan oppaat sekä ammattilehti, jota julkaistiin ensin nimellä Käsityönopettaja, sittemmin nimellä Tekstiiliopettaja. Muutoksen selittämisessä on perehdytty koulukäsityön tavoitteisiin. Näkökulma tavoitteiden tarkasteluun oli koulukäsityön kaksinainen kasvatuksellinen ja käytännöllinen tehtävä, joihin jo Cygnaeus viittasi 1800-luvulla kansakoulua perustettaessa. Koulukäsityön tavoitteiden lisäksi muutoksen selittämisessä on tarkasteltu koulukäsityön oppisisältöjä. Tutkimuksessa perehdyttiin oppikirjoissa ja opettajanoppaissa valmistettavaksi ehdotettuihin tuotteisiin sekä niiden valmistamisessa käytettyihin käsityötekniikoihin, työvälineisiin ja materiaaleihin. Tutkimusaineistosta nousi viisi historiallista jaksoa, jotka osoittavat koulukäsityössä tapahtuneet keskeiset muutokset. Alkavan kansakoulun käsityönopetus (1866–1911) valjastettiin kodin hyvinvointia palveleviin tehtäviin, vaikka tavoitteissa koulukäsityön kasvatuksellinen arvo nostettiin esille. Valmistetut tuotteet, niiden valmistamisessa käytetyt käsityötekniikat, materiaalit ja työvälineet osoittivat, että koulukäsityössä keskityttiin naisten arjessa tarvittavien taitojen ja tarve-esineiden valmistamiseen. Käsityökomitean mietinnön (1912) myötä tavoitteiden painopistettä pyrittiin siirtämään kansalaisyhteiskuntaan kasvattavien tavoitteiden suuntaan. Opetuksen tavoitteita uudistettiin kasvatuksellisempaan suuntaan, vaikka tehdyt tuotteet olivat edelleen pääasiassa kodissa tarvittavia tarve-esineitä. Nukke ja sen vaatteet osoittivat kuitenkin uutta kasvatuksellista ajattelua, joka viittasi tyttöjen lapsuuden ja leikin korostamiseen. Varsinaisen kansakoulun (1946–1969) tavoitteista oli taas havaittavissa selvemmin tarve tehdä hyödyllisiä tuotteita. Olihan kyse sotien jälkeisestä kansakoulusta, jossa käsityönopetuksen keskeinen tavoite oli opettaa tuleville kansannaisille arkielämän kätevyyttä. Peruskoulun opetussuunnitelmien myötä (1970–1993) arkielämän taitojen harjoittaminen menetti merkitystään. Tavoitteena ei ollut enää jäljentävä vaan luovaa ajattelua kehittävä koulukäsityö, jolloin produktin merkitys muuttui prosessia korostavaksi. Peruskoulun myötä myös oppiaineen vahvaa sukupuolittuneisuutta pyrittiin kadottamaan muun muassa muuttamalla oppiaineen nimi tytöille suunnatusta oppiaineesta tekstiilityöksi, joka viittaa oppiaineessa käytettyihin materiaaleihin. Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen tekstiilityön tehtävän hahmottaminen oli huomattavasti vaikeampaa, koska valtakunnallisesta opetussuunnitelmien normiohjauksesta sekä koulujen ja oppikirjojen tarkastustoiminnasta luovuttiin. Opetussuunnitelma tarjosi näin ollen ainoastaan raamit koulutyön suunnittelua varten. Paluuta käsityöteknistä osaamista ja tuotekeskeisyyttä kohti oli kuitenkin havaittavissa 1990-luvun oppikirjojen perusteella, vaikkakin peruskoulun tasa-arvotavoitteita tarkennettiin ja korostettiin edelleen 1990-luvulla. Tutkimus osoittaa, että koulukäsityön kasvatuksellinen arvo on myönnetty koko sen historian ajan. Kouluopetuksen avulla hankittu tekemisen taito ja koulussa valmistettujen tuotteiden käytännöllinen arvo nousivat kuitenkin ajoittain merkittävämmiksi muun muassa käsitöiden taloudellisen hyödyn vuoksi. Kasvatukselliset tavoitteet korostivat usein käsityöprosessia, kun taas käytännölliset tavoitteet korostivat koulukäsityön avulla saatujen tuotteiden merkitystä. Koulukäsityön merkitys muuttui tutkimuksen ajanjaksona prosessipainotteiseen suuntaan. Koulukäsityön tavoitteista ja sisällöistä oli löydettävissä myös kunkin tutkimusaikakauden naiseuden ihanteita ja niiden muuttumista. Naisen elämänpiirin laajenemisen myötä naisen rooli kodin tekstiilien valmistajasta laajeni globaaliksi naiskansalaiseksi. Samaan aikaan tarvittava osaaminen muuttui tekstiilituotteiden valmistamisesta teknologian käyttötaitoja ja tekstiilitietoutta korostaviksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lapsuuden ympäristön ja sivistyssuvun vaikutukset ; Helsingistä Viipurin musiikinystävien orkesterin kapellimestariksi ; Toiminta Viipurin orkesterikoulun perustajana ja kehittäjänä ; Melartinin rooli nuorison kansansivistystyön edistäjänä ; Viipurin-vuosien merkitys Erkki Melartinin elämäntyölle ; Vaikutteita ja verkostoja Viipurin-kaudelta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman aiheena on tuloskortin kritiikki ja sen analysointi kontingenssiteorian näkökulmasta. Tutkimuksen kohdeyrityksen tuloskortin kritiikkiä on verrattu laskentatoimen tieteellisessä keskustelussa esitettyyn kritiikkiin. Tuloskortin kritiikin ja kontingenssiteorian näkökulmien perusteella tutkimuksen kohdeyrityksen suorituskyvyn mittaamisen kehittämiskohteita on tunnistettu. Tutkimuksen kohdeyritys on suomalainen korkean teknologian yritys, joka on osa yhdysvaltalaista globaalia konsernia. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustuu kontingenssiteoriaan ja tuloskortin ja suorituskyvyn mittaamisen doktriiniin. Tutkimus on luonteeltaan toimintaanalyyttinen. Tutkimusaineisto koostuu tieteellisistä artikkeleista, kirjallisuudesta ja kohdeyrityksessä suoritetuista teemahaastatteluista. Tutkielman teoriaosa alkaa Balanced Scorecardin ja muiden tuloskorttien esittelyllä ja vertailulla. Kontingenssiteorian käsittely perustuu tieteellisessä kirjallisuudessa yleisiin tilannetekijöihin: ulkoinen ympäristö, teknologia, strategia ja organisaatiorakenne. Muista tilannetekijöistä käsiteltiin kulttuuripiiri, joka on relevantti tutkimuksen kohdeyrityksen tarkastelussa. Teoreettisen osan selkärangan muodostaa tuloskortin kritiikin analysointi, joka on jaettu Balanced Scorecardin kritiikkiin ja yleiseen tuloskortin kritiikkiin. Kritiikin sisältöä on tulkittu myös kontingenssiteorian avulla. Tutkimuksen kohdeyritys käyttää kolmea erilaista tuloskorttimallia. Tuloskortin kritiikki kohdeyrityksessä vastaa pääosin tieteellisessä keskustelussa esitettyä kritiikkiä. Tuloskortin näkökulmien väliset suhteet, liityntä strategiaan, puutteellinen ajallinen ulottuvuus ja rooli top-down –johtamismallin työkaluna olivat yleisimmät kritiikin kohteet. Kohdeyrityksessä esille nousivat myös tutkimuksen ja tuotekehityksen mittaamisen haasteellisuus, organisaation funktionaaliset rajaaidat, yhdysvaltalainen toiminnanohjaamisen malli ja kohdeyrityksen rooli osana globaalia konsernia. Kontingenssitekijöistä kritiikkiä eniten selittävät ulkoinen ympäristö, organisaatiorakenne ja kulttuuripiiri. Tutkimuksen kohdeyrityksessä tuloskortin kehittämistarpeet kohdistuvat organisaatiorakenteen muokkaamiseen, tuloskortin tavoitteiden viestintään henkilöstölle, tietoteknisiin ratkaisuihin ja konsernin osana toimimiseen. Kontingenssitekijöiden huomioiminen antaa tutkimuksen perusteella hyvän lähtökohdan tuloskortin ja yleisesti suorituskyvyn mittaamisen kehittämiselle yrityksissä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen tukee liikennepolitiikan keskeisiä tavoitteita toimivasta, terveellisestä, taloudellisesta ja ympäristön kannalta kestävästä liikennejärjestelmästä. Kävelyn ja pyöräilyn suosion kasvu edellyttää sitä, että arkimatkojen tekeminen jalan ja pyörällä on sujuvaa ja turvallista ja että päivittäisten toimintojen edellyttämien matkojen pituudet pysyvät riittävän lyhyinä. ELY-keskuksilla on merkittävä rooli näiden reunaehtojen kehitykselle niin maantievarsien jalankulku- ja pyöräilyolosuhteista vastaavana tienpitäjänä, kaupunkiseutujen ja taajamien liikennejärjestelmän suunnitteluun yhdessä muiden tahojen kanssa osallistuvana asiantuntijatahoja kuin kuntien kaavoitusta ohjaavana viranomaisena. Tärkeimmät keinot kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseksi ja suosion lisäämiseksi on koottu eri tahojen yhteistyönä laadittuun, vuoden 2012 alussa valmistuneeseen Kävelyn ja pyöräilyn valtakunnalliseen toimenpidesuunnitelmaan 2020. Nyt laadittu Uudenmaan ELY-keskuksen kävelyn ja pyöräilyn toimenpidesuunnitelma kertoo, miten Uudenmaan ELY-keskus toimii kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi ja valtakunnallisen suunnitelman toteuttamiseksi. Uudenmaan ELY-keskuksen suunnitelmassa on valtakunnallisen suunnitelman tapaan neljään teemaan ryhmiteltynä 33 toimenpideotsikkoa, joiden alla konkreettiset toimenpiteet on kuvattu. Teemoja ovat asenteisiin ja liikkumistottumuksiin vaikuttaminen (Tärkeät valinnat), kävelyä ja pyöräilyä tukevan liikenneinfrastruktuurin ja liikkumisympäristön kehittäminen (Reitti selvä), jalan ja pyörällä liikkumista suosivan yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon edistäminen (Kaikki lähellä) sekä kävelyn ja pyöräilyn asemaa hallinnossa, päätöksenteossa, rahoituksessa ja suunnittelussa koskevat kehittämisehdotukset (Järjestelmä toimii). Uudenmaan ELY-keskuksen kävelyn ja pyöräilyn toimenpidesuunnitelmaa aletaan toteuttaa heti. Monet suunnitelmassa kuvatut toimet ovat jo käynnissä tai käynnistetty suunnitelman laatimisen aikana. Toimenpiteiden etenemistä seurataan ja niiden tilannetta käsitellään jatkossa mm. seudullisissa kävelyn ja pyöräilyn yhteistyöryhmissä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

”Uudenmaan skenaariot 2040” -projekti toteutettiin Uudenmaan ELY-keskuksen, Uudenmaan liiton ja Capfulin yhteistyönä marraskuun 2011 ja toukokuun 2012 välisenä aikana. Projektissa tunnistettiin Uudenmaan alueen toimintaympäristön muutoksia, joiden pohjalta rakennettiin neljä vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa. Skenaarioiden rakentamisessa keskeisiä aiheita olivat globaalin ohjauksen painopiste taloudessa ja ympäristöasioissa, sekä ihmisten keskinäinen ja instituutioiden välinen luottamus ja aktiivisuus. Skenaariossa 1 (Globaali kansankoti) kuvattiin tilanne jossa kriisin kautta on siirrytty globaalin yhteisön vastuullisuuteen ja jossa EU-liittovaltio ohjaa hallintoa ja kehittämistoimintaa. Skenaario 2 (Paljon keppiä, vähän porkkanaa) on kansainvälisten vastakkainasetteluiden ja kasvavien jännitteiden maailma, jossa EU on hatara rakennelma jota yritetään pitää kasassa. Skenaario 3 (Villi Pohjola) kuvaa EU:n kriisiä, joka heijastuu Suomeen hyvinvointivaltion rappeutumisena ja kansalaisten passivoitumisena. Skenaariossa 4 (Brändien vastuu) uudistusten painopiste siirtyy globaaleille suuryrityksille ja osaamisverkostoille, jolloin julkishallinnon rooli pienenee. Skenaarioanalyyseissä syntyi skenaariokohtaiset varautumissuunnitelmat eri tulevaisuuden maailmojen varalle. Lisäksi tunnistettiin viisi skenaarioista riippumatonta välttämätöntä toimenpidettä, jotka tulisi toteuttaa Uudellamaalla joka tapauksessa alueen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi. Nämä viisi toimenpidealuetta ovat: 1) Alueen arvoverkostolähtöinen kehittäminen, 2) Ihmisten osallisuuden ja voimavarojen vahvistaminen, 3) Elinkeinoelämän nopea ja joustava kehittäminen, 4) Toimivan ja notkean yhdyskunnan rakentaminen, sekä 5) Ympäristön tilan parantaminen. Uudenmaan toimijat voivat hyödyntää skenaariotyön tuloksia omissa ennakointi- ja strategiahankkeissaan, esimerkiksi käyttämällä Uudenmaan skenaarioita 2040 referenssiskenaarioina.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Avhandlingen är en analys av den roll som mänskliga rättigheter spelar i utvecklingssamarbete i allmänhet och tre matsäkerhetsprojekt i Malawi i synnerhet. Författaren undersöker huruvida mänskliga rättigheter kan bidra till samhälleliga förändringsprocesser. Undersökningen har en diskursiv syn på mänskliga rättigheter; rättigheter ses som sociala konstruktioner skapade av människor, konstruktioner som förändras i takt med att aktörerna ger dem ny mening. Människorättsbaserade utvecklingsstrategier riktar uppmärksamheten mot olika aktörers skyldigheter samt vikten av att mänskliga rättigheter inte kränks genom utvecklingspolitiska beslut. En analys som utgår från mänskliga rättigheter kan leda till att nya frågor lyfts fram: vem har skyldigheter, vem har rättigheter, och varför förverkligas inte dessa? Fokus flyttas till hur politiska, ekonomiska och juridiska strukturer kan förändras så att de främjar mänskliga rättigheter. Författaren använder empiriskt material från Malawi för att visa vilken roll mänskliga rättigheter och så kallade människorättsprinciper spelar inom tre projekt: (1) ett mathjälpsprojekt; (2) ett rättighetsbaserat projekt med fokus på att stärka strategier för livsuppehälle; (3) ett juridiskt projekt inom ramen för vilket man skapat ett lagförslag om rätten till föda. Analysen visar att det rättighetsbaserade projektet strävade efter den mest djupgående samhälleliga förändringen. Människorättsprinciperna ansvarighet och deltagande handlade inte endast om verksamheten inom projektet utan man strävade även efter att stärka dessa principer mellan medborgare och myndigheter. Rättigheter, som ett sätt att tala, tänka och handla, inte som abstrakta juridiska normer, påverkade de lokala aktörernas sätt att kräva bl.a. tjänster av lokala myndigheter. Teoretiskt kan man säga att det rättighetsbaserade projektet representerar ett aktörsperspektiv på mänskliga rättigheter där aktörernas egna uppfattningar om vad de är berättigade till samt krav på myndigheters ansvar formade vilken mening rättigheterna kom att få.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

I avhandlingen undersöktes hur journalister själva reagerar efter att ha arbetat med en plötslig krissituation, samt vilka faktorer som kan bidra till en förhöjd risk för allvarliga långsiktiga stressymptom. Temat undersöktes (1) genom att se på hur journalisters tidigare erfarenheter av krisuppdrag och traumatiska upplevelser i privatlivet var relaterade till stressymptom (posttraumatiskt stressyndrom, sekundär traumatisk stress, depression och utmattningssyndrom), och (2) genom att studera riskfaktorer i en identifierad typ av kris, de finländska skolskjutningarna 2007-08. Avhandlingens resultat baserades på enkätsvar från finländska nyhetsjournalister (N = 503) och intervjuer med personer som jobbat på plats vid skolskjutningar (N = 28). En klar majoritet av journalisterna hade inte allvarliga långsiktiga stressymptom vid tiden för undersökningen. De som varit på ett tidigare krisuppdrag där man bevittnat många obehagliga detaljer hade fler allvarliga stressymptom. En annan riskfaktor var att ha ett förflutet med fler traumatiska händelser i privatlivet. Bland de som arbetat med skolskjutningar var starka kortsiktiga reaktioner, t.ex. hjälplöshet och chock, relativt vanliga. Reaktionerna hörde ändå oftast till den normala återhämtningsprocessen, och ledde inte till en långsiktig försämring av måendet. Journalister som i hög grad identifierade sig med krisen, t.ex. personer med egna barn, hade större risk för att drabbas av allvarliga symptom på lång sikt. Detsamma gällde de som på plats upplevt journalistiska etiska dilemman, t.ex. att beordras av överordnade till uppdrag som gick emot egna principer. För att förebygga psykisk stress bland journalister är det viktigt att inom branschen sprida kunskap om stressreaktioner och utveckla rekommendationer för etisk krisjournalistik. Därmed kan journalister få bättre verktyg för att minimera risken att via sitt yrkesutövande orsaka ytterligare skada åt krisdrabbade.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kriisitilanteissa niin sotilas kuin sotilasjohtajakin joutuu vastakkain omien rajallisuuksiensa kanssa. Sotilasjohtajan on kyettävä yhdistämään fyysinen ja psyykkinen toimintakyky luodakseen itselleen parhaat mahdollisuudet joukkonsa johtamiseen. Taistelutilanteessa hänen on kyettävä tekemään nopeita päätöksiä, joiden seuraukset voivat olla myös traagiset. Johtajan on koottava joukko taisteluiden välissä ja valmisteltava se uusiin koitoksiin. Ihmisten johtaminen ja toimintakyky ovat pitkään olleet tutkimuksen kohteena sotatieteissä. Tämä tutkielma pohjautuu näiden tutkimusten tuloksiin, hyödyntäen niin suomalaisia tutkimuksia, kuin ulkomaalaisiakin. Tutkimuksessa käytetään laadullista kirjallisuusanalyysi metodia, jonka kautta käsitellään eri teorioiden keskeisiä asioita. Tavoite on yhdistää johtamisen ja sotilaspedagogiikan teorioita, joiden loogisella analyysillä tuodaan esiin johtajan kykyä toimia ja johtaa kriisinajan toimintaympäristössä. Ihmisten johtaminen muuttuu toimintaympäristön vaatimusten mukaan. Syväjohtaminen luo onnistuessaan hyvät edellytykset joukkojen johtamiseen. Tämä vaatii kuitenkin johtajalta erityistä paneutumista joukkonsa kouluttamiseen ja johtamiseen ennen kriisitilanteeseen joutumista. Sotilasjohtajan on kyettävä huolehtimaan omasta ja joukkonsa toimintakyvystä. Fyysinen ja psyykkinen toimintakyky ovat avainasemassa, jotta johtaja kykenee johtamaan tehtävänsä vaatimissa olosuhteissa. Johtajan toimintakyvyn alentuessa esimerkiksi taistelustressin seurauksena hänen kykynsä tehdä hyviä päätöksiä laskee. Johtajalla ja hänen kyvyllään johtaa ihmisiä on merkittävä rooli joukon selviämiseen ja kokoamiseen taistelun jälkeen. Syväjohtamisen soveltaminen johtamistoiminnassa helpottaa johtajan tehtävää varsinkin joukon psyykkisen toimintakyvyn palauttamisessa. Tämän tutkimus pohjautuu hyvin tunnettuihin ja laajasti hyväksyttyihin lähteisiin. Ongelman tutkimuksen luotettavuudessa on käytännön kokemuksen puute. Jatkossa tukimusta voi laajentaa sisältämään muita elementtejä ja tuomaan sen lähemmäksi käytännön tasoa. Uusien näkökulmien tuominen tutkimukseen parantaisivat sen kykyä selittää tiettyjä johtamisen ja toimintakyvyn ilmiöitä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa tutkitaan suomalaisen Nato-keskustelun sisältämiä argumentteja ja niiden suhdetta vuosina 2001, 2004 ja 2009 laadittuihin turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin selontekoihin. Tutkimuksen tavoite on selvittää, millaisilla argumenteilla suomalaisessa Nato-keskustelussa on perusteltu jäsenyyden tarvetta ja tarpeettomuutta. Toinen tavoite on selvittää, miten turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen kannat jäsenyydestä eroavat kansallisesta Nato-keskustelusta ja keskustelun osapuolten mielipiteistä. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan Nato-keskustelun laatua ja luonnetta. Keskustelun osapuolten jaottelu on kaksijakoinen. Ensimmäinen jaottelu muodostuu jäsenyyttä kannattavista ja vastustavista argumenteista. Lisäksi keskustelevat osapuolet jaetaan kansalaisiin, asiantuntijoihin ja päättäjiin. Keskustelua ja sen sisältämiä argumentteja tutkitaan sisällöllisen analysoinnin ja typologisoinnin keinoin. Tutkimuksen ensisijaiset lähteet ovat 2000-luvun aikana laaditut turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittain teettämät mielipidetutkimukset, Ulkopolitiikan instituutin ja ulkoministeriön Nato-jäsenyyttä käsittelevät raportit sekä vuonna 2006 ilmestynyt Juho Rahkosen väitöskirja. Tutkimuksessa ilmenee, että jäsenyydestä käytävä keskustelu on muuttunut viime vuosikymmenen aikana vähän. Pääosa argumenteista, joilla perusteltiin näkemyksiä jäsenyydestä kymmenen vuotta sitten, esiintyy keskustelussa myös tällä hetkellä. Keskustelun osapuolet perustelevat jäsenyyden tarvetta ja tarpeettomuutta pääasiassa samoilla aihealueilla. Argumenttien eroavaisuudet johtuvat erilaisista näkökulmista. Turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot ovat muuttuneet 2000-luvun aikana Natojäsenyyttä kannattavampaan suuntaan, kun taas kansalaisten keskuudessa jäsenyyden vastustus on säilynyt koko ajan samana. Vuoden 2001 selonteko painottaa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkamista ja sopii siten hyvin yhteen kansalaismielipiteeseen, joka on selkeästi jäsenyyttä vastustava. Vuoden 2004 selonteossa Naton rooli koetaan tärkeänä läntisen identiteetin vahvistajana ja tehokkaana vaikutuskanavana. Vuoden 2009 selonteko on tutkimuksen selonteoista lähimpänä päättäjien ja asiantuntijoiden argumentteja Nato-jäsenyydestä, mutta se ei täsmää suomalaisen enemmistön jäsenyyttä vastustaviin näkemyksiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen (LUMO) yleissuunnittelu on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama valtakunnallinen hankekokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa maaseutuympäristöjen vesistönsuojelua sekä auttaa arvostamaan, säilyttämään ja palauttamaan luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta tärkeitä kohteita. Simon kunta valikoitui suunnittelualueeksi, koska kylissä on useita aktiivitiloja sekä halu hoitaa kaunista kulttuuri- ja kylämaisemaa. Simojoki on myös kuuluisa tulvaniityistään. Lisäksi alueella on jo ennestään lukuisia maatalouden ympäristötuen erityistukisopimuksia. Tässä suunnitelmassa kartoitetut kohteet vaihtelevat maatalousalueiden kosteikoista jokien ja ojien suistojen reheviin tulvaniittyihin vanhoihin hakamaihin ja metsälaitumiin. Vesistönsuojelun näkökulmasta pelloilta tapahtuvaa huuhtoumaa voidaan merkittävästi pienentää hoitamalla nykyiselläänkin varsin leveitä reunavyöhykkeitä sekä vanhoja säännöstelyn myötä vettyneitä tulvapeltoja ja -niittyjä, joiden kautta vedet valuvat Simojokeen ja Perämereen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimmän kokonaisuuden muodostavat Simojoen ja Viantiejoen suistoalueiden tulvaniityt. Hoidetut tulvaniityt pidättävät osaltaan yläpuolisilta valuma-alueilta tulevaa ravinnekuormaa. Maatalousalueille perustettavilla kosteikoilla voidaan merkittävästi pienentää pelloilta valuvaa ravinnekuormaa. Suunnitelmaan valittiin 47 kohdealuetta, joista suurin osa on muodostettu yhdistämällä useampia erillisiä tai luontotyypiltään erilaisia kohteita. Kohteiden yhteenlaskettu pinta-ala on 158 hehtaaria. Pinta-alat vaihtelevat pienikokoisista ketolaikuista useiden hehtaarien tulvaniittyihin. Perinnebiotooppien yhteispinta-ala on 131 hehtaaria. Valtaosa perinnebiotoopeista sijoittuu saarien ja rantojen tulvavyöhykkeelle, missä kevättulvat ovat ylläpitäneet niittykasvillisuutta perinteisen maankäytön loppumisen jälkeenkin. Kosteikkojen rooli on nykyisellä tukikaudella korostunut, toivottavasti kylistä löytyisi intoa lähteä toteuttamaan kosteikkoja suunnitelmassa ehdotettuihin paikkoihin. Suunnitelma tehtiin yhteistyössä kyläyhdistysten, maanviljelijöiden ja asukkaiden kanssa. Pensoittuneiden jokivarsien ja kylien viljelysmaisemien avaamiseksi tarvitaan nyt aktiivisia hoitotoimia. Simossa on erinomaisia maisemanhoitajia ylämaankarja-, nauta-, hevos- ja lammastiloilla. Tässä yleissuunnitelmassa esitetyille kohteille voidaan hakea perinnebiotooppien hoitoon sekä luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen tarkoitettuja maatalouden ympäristötuen erityistukimuotoja. Tulvaherkille tai kalteville vesistöön rajautuville peltoalueille voi hakea suojavyöhykkeiden perustamiseen ja hoitoon tarkoitettua erityistukea tai hoitaa jo olemassa olevia reunavyöhykkeitä. Suunnitelmassa ehdotettujen kosteikkojen perustamiseen voi hakea ei-tuotannollista investointitukea.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee konepistoolin käyttöä Suomessa ja Suomen armeijassa 1920-luvulta talvisodan päättymiseen. Tutkimuksessa selvitetään konepistoolin käyttöperusteiden muotoutuminen sen Suomeen saapumisesta talvisodan päättymiseen saakka. Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena on selvittää konepistoolin kohtaamat murroskohdat Suomessa 1920-luvulta 1940-luvun alkuun. Tutkimus etenee pääosin kronologisesti luvuittain. Lukujen tarkoituksena on selventää tutkimuksen taustaa ja poimia aikansa murroskohdat ja merkittävät tapahtumat. Näiden esiin nostamisella luodaan uudenlainen synteesi käsiteltävästä aiheesta. Tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus, jossa käytetään laadullisen historiantutkimuksen menetelmiä. Tutkimuksen aineisto pohjautuu alan kirjallisuuteen, ohjesääntöihin, opinnäytteisiin ja aikalaiskirjallisuuteen. Tutkimuksessa käytettävää aineistoa on kerätty myös haastatteluin. Konepistoolit tulivat taistelukentille ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Konepistoolia suunniteltiin käytettävän erityisesti rynnäkköjoukoissa ja juoksuhautataisteluissa. Pikakivääri ja kivääri olivat 1920–30-luvuilla jalkaväen perusaseet. Tähän asevoimien kuvaan silloin vielä uuden asetyypin edustajat, konepistoolit, eivät sopineet. Suojeluskuntajärjestön rooli konepistoolin merkityksen havaitsemisessa on merkittävä. Suojeluskuntajärjestön aktiivinen ja innovatiivinen asenne uusia sotavarusteita kohtaan mahdollisti sen, että suojeluskuntajärjestöstä tuli edelläkävijä konepistoolien käyttöönotossa, sekä niiden käyttöperusteiden kehittämisessä Suomessa. Suomen armeija ei 1930-luvun aikana katsonut tarvitsevansa konepistoolia jalkaväen yleisaseena. Armeijan ylimmän johdon asenne, valtakunnan vaikea taloudellinen tilanne, pikakiväärin määräävä asema jalkaväkitaktiikassa sekä konepistoolin ajautuminen korvikeaserooliin aiheuttivat sen, että konepistooli säilyi korvikeaseena puolustusvoimissa lähes koko 1930-luvun ajan. Talvisodassa konepistoolin hyvät ominaisuudet yksittäistaistelijan aseena havaittiin ja konepistoolin rooli korvikeaseena poistui, ensin tilapäisjärjestelyin ja myöhemmin myös virallisesti taktiikan ja ohjesääntöjen muuttuessa. Konepistoolin ominaisuuksista johdetut uudenlaiset käyttöperusteet pohjautuivat sotakokemukseen ja havaintoihin toimivasta konepistoolien käytöstä. Näihin kokemuksiin nojaten päätettiin uudistaa konepistoolien käyttöperusteet ja määrävahvuudet. Nämä uudistukset toteutuivat jatkosodan aikana syksyllä 1942

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan kolmannen sukupolven taistelupanssarivaunujen panssarointiratkaisuja, panssareiden rakennetta ja niiden merkitystä osana vaunun kokonaissuojaa. Tutkimuksessa käytetty tutkimusmenetelmä on kirjallisuustutkimus. Tutkimuksen lähtökohtana on hyödynnetty alan aiempia tutkimuksia, joita on täydennetty painetuilla oppailla ja verkkojulkaisuilla. Tutkimuksessa esitellään nykyisiä taistelupanssarivaunuja neljän esimerkin avulla. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Kuinka nykyaikaiset taistelupanssarivaunut ovat panssaroitu?”. Lisäksi tutkimuksessa vastataan alakysymyksiin: ”Mikä on panssaroinnin rooli vaunun kokonaissuojassa?” ja ”Millaisia eri panssarointimateriaalit ovat rakenteeltaan?”. Tutkimus on rajattu tarkastelemaan panssarointien teknisiä arvoja ja mitattuja suorituskykyjä. Taistelutekniikan ja taktiikan merkitystä ei huomioida. Taistelupanssarivaunut ovat maataistelussa käytettävistä ajoneuvoista kehittyneimpiä niin tulivoimaltaan kuin suojaltaankin. Panssarivaunun ja panssarintorjunta-aseen kehityksen kilpajuoksu on johtanut yhä suojaavampien panssarointimateriaalien keksimiseen. Nykyaikainen panssarointi koostuu useita eri materiaaleja yhdistävistä monikerroksisista ratkaisuista. Tutkimuksessa selvitetään eri materiaalien ominaisuuksia ja merkitystä nykyaikaisten panssareiden osana. Taistelupanssarivaunun suoja on kokonaisuus, joka muodostuu toisiaan tukevista elementeistä. Tutkimuksessa tarkastellaan panssaroinnin toimintaa osana vaunun tarjoamaa kokonaissuojaa sekä sen tarjoamia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Lopputulos on yhteenveto nykyaikaisen taistelupanssarivaunun keskeisistä panssarointiratkaisuista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän selvityksen tavoitteena on kehittää Itä-Suomen alueen valmiuksia huomioida tämänhetkinen ja tuleva maahanmuuttajaväestö sekä tuottaa tämän pohjalta kehittämissuosituksia, jotka edistävät Itä-Suomen houkuttelevuutta maahanmuuttajaystävällisenä alueena. Selvityksessä on kerätty laadullinen aineisto haastattelemalla alueen maahanmuuttajaväestöä sekä paikallisia viranomaistoimijoita. Kerätyn aineiston pohjalta on laadittu selvitys, joka sisältää sekä vertailua maahanmuuttaja- ja viranomaisvastausten välillä sekä konkreettisia kehittämisehdotuksia maakunnittain. Tutkimus osoitti, että kotouttamispalvelut ovat onnistuneet viranomaisten näkökulmasta kohtalaisesti. Maahanmuuttajien ovat palveluihin kokonaisuutena tyytyväisinä, byrokratiasta ja monen luukun asioinnista aiheutuvista vaikeuksista huolimatta. Toisaalta maahanmuuttajat ovat asiakaskuntana vaatimattomia, sillä monet vertaavat palveluiden tilaa oman kotimaansa vastaavaan. Oikea-aikainen tiedottaminen on avainasemassa maahanmuuttajan tukemisessa kunnan palveluita hyödynnettäessä. Työllistymispalveluiden osalta tulisi kehittää kaikkien virkailijoiden valmiuksia vastata maahanmuuttajien palvelutarpeisiin. Nyt osaaminen keskittyy liiaksi yksittäisille henkilöille. Maahanmuuttajien suurin hidaste työllistymiselle on edelleen kielitaito, ja tätä koulutusta on tällä hetkellä liian vähän tarjolla. Itä-Suomen oloissa erityishaasteen maahanmuuttajien työllistymiselle asettaa pitkät välimatkat sekä kantaväestön korkea työttömyys. Maahanmuuttajien olemassa olevan osaamisen hyödyntäminen on vielä heikkoa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa tarve maahanmuuttajien kulttuuritaustan tuntemiselle korostuu, eikä henkilöstöllä ole vielä tähän liittyvää riittävää osaamista. Toinen, erittäin merkittävä epäkohta on maahanmuuttajien kieliongelman myötä heikentynyt potilassuoja, mikä liittyy perheenjäsenten ja tuttavien käyttämiseen tulkkina. Vaikka muihin kunnan toimialoihin verrattuna erityisesti perusopetus huomioi maahanmuuttajien tarpeet hyvin, on sekä kansalaisten, virkamiesten sekä päättäjien asenteissa parantamisen varaa. Tarvitaan yhä enemmän kokonaisvaltaista ymmärrystä siitä, että jokainen voi osaltaan virkamiehenä ja kansalaisena luoda kohtaamisen ja vuorovaikutustilanteita maahanmuuttajien sopeutumisen tukemiseksi. Tutkimuksessa kävi ilmi, että yksi keskeinen kehittämiskysymys on maahanmuuttajakoulutuksen liallinen keskittäminen mikä on yhtäältä taloudellista, mutta toisaalta se ei tue suomenkielen oppimista eikä suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista. Tämä asettaa myös maahanmuuttajat eriarvoiseen asemaan pidentyneiden koulumatkojen vuoksi, mikä nähtiin erityisesti maahanmuuttajien mielestä ongelmallisena. Maahanmuuttajien vapaa-ajan palvelutarjonta on nykyisellään melko sisäänpäin kääntynyttä. Toiminta keskittyy monikulttuurikeskusten toiminnan ympärille ja monet maahanmuuttajaryhmät ovat itse aktiivisia kulttuuritapahtumien ja kokoontumisten järjestämisessä. Maahanmuuttajia tulisikin integroida vahvemmin kantaväestön kulttuuri- ja harrastustoimintaan. Maahanmuuttajien rooli ja osallisuus yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on hyvin vähäinen. Viranomaisten rooli maahanmuuttajien osallisuutta tai turvallisuutta koskevien kysymysten edistämisessä on nykyisellään hyvin passiivista ja viranomaisten tietoisuus yhdenvertaisuutta edistävien kysymysten edistämisestä vähäistä. Syrjinnänvastaisessa toiminnassa kansalaisjärjestöt, oppilaitokset, työnantajat ja tiedotusvälineet ovat aktivoituneet enemmän.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli saavuttaa havaintoja tärkeimmistä tekijöistä, jotka muokkaavat naisten toimintakykyä asepalveluksen aikana. Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita tärkeimmistä kehittämistarpeista toimintakyvyn ylläpidon näkökulmasta ja miten kouluttaja voi vaikuttaa vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten toimintakyvyn muokkautumiseen. Tuloksena lisäksi saavutetaan kehittämis- ja jatkotutkimusesityksiä. Tähän kvalitatiiviseen tutkimukseen kuului myös lomakehaastattelu. Aineistonkeruu suoritettiin lomakehaastatteluna sähköpostin välityksellä ja siihen osallistui yhteensä 11 reserviupseeri- tai aliupseerikurssin suorittanutta naisjohtajaa. Tutkimusaineistona on käytetty lomakehaastattelujen kautta tuotettua aineistoa. Tutkimuksessa ilmeni, että vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten toimintakykyä muokkasivat muun muassa liikuntakoulutuksen nousujohteisuus, vastaanotettu palaute, ryhmähengen muodostuminen ja kotona saatu kasvatus. Varsinkin palveluksen alussa kouluttajan rooli toimintakyvyn muokkaajana on tärkeä myöhemmän palveluksen onnistumisen kannalta. Kouluttajan tärkeimpinä ominaisuuksina naisten toimintakyvyn muokkaantumiselle ovat esimerkillisyys ja yksilöiden tasa-arvoinen kohtelu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Doktorsavhandlingen Jesus and the Gentiles belyser Jesu attityder gentemot hedningarna. Evangelierna nämner endast två konkreta tillfällen där Jesus hjälper en hedning – en syrisk-fenikisk kvinna (Mark. 7:24–30/Matt. 15:21–28) och en officer i Kafarnaum (Matt. 8:5–13/Luk. 7:1–10). För att förstå Jesu attityder gentemot hedningarna är det viktigt att belysa den sociala, religiösa, ideologiska och etniska bakgrunden av Jesu verksamhet. I ljuset av de arkeologiska utgrävningarna och literära källorna är det klart att i början av första seklet bestod den stora majoriteten av Galileens befolkning av judar. Fastän Jesu verksamhet berörde närmast judar började de tidiga kristna med hednamissionen redan under 40-talet. Hur kan denna unika utveckling förklaras? Inom judendomen var hedningarnas möjliga frälsning oftast anknuten till uppfyllelsen av Israels eskatologiska restauration. De tidiga judekristna trodde att Jesus var Messias och att den eskatologiska tiden hade börjat. Dessa premisser gav de tidiga kristna upphov att tolka GT:s skrifter och Jesu ord och mission från en eskatologisk synvinkel som medförde att frälsingen skulle beröra Israel och även hedningarna. Just i ett eskatologiskt sammanhang är det sannolikt att Jesu liknelser om måltiden i Guds rike (Matt. 8:11-12) och om senapsfrön som växer och blir till ett stort träd (Mark. 4:30–32), refererar till hedningar som skall komma in i Guds rike. De tidiga jude-kristnas hednamission har sina rötter i Jesu förståelse om att den eskatologiska tiden har blivit installerad på något sätt. Även om Jesu verksamhet inte berörde direkt hedningar är det klart att enligt vissa av Jesu autentiska ord var han övertygad om att under den kommande eskatologiska uppfyllelsen skulle en del av hedningarna få plats i Guds rike (Matt. 8:11-12; 11:22-24; 12:41-42).