Potilaan hoitaminen diagnostisessa radiografiassa ja sen kuormittavuus röntgenhoitajan arvioimana - tavoitteena inhimillinen ja turvallinen kuvantamistapahtuma

Hyvä työ on tavoite, jonka saavuttamisesta hyötyvät sekä työntekijät että työnantajat ja erityisesti asiakkaat. Tässä tutkimuksessa mielenkiinto on diagnostisessa radiografiassa ja röntgenhoitajan kuormittumisessa, joista kummastakin on löydettävissä suhteellisen vähän tietoa. Tutkimuksen näkökulma rajattiin diagnostisen radiografian sisältöön ja erityisesti potilaan hoitamiseen. Tarkoituksena oli kuvata kuvantamistapahtuman aikainen potilaan hoitaminen ja röntgenhoitajan kuormittuminen sekä niihin yhteydessä olevat tekijät. Potilaan hoitaminen määriteltiin aihetta koskevan esitutkimuksen perusteella toiminnaksi, jonka tavoitteena on potilaan kannalta inhimillinen ja turvallinen kuvantamistapahtuma. Inhimillisyys- ja turvallisuustoimintojen kuvaaminen perustui esitutkimuksen lisäksi diagnostista radiografiaa kuvaavaan aikaisempaan kirjallisuuteen. Kuormittumista tarkastellaan työn vaatimusten ja voimavarojen välisenä ristiriitana. Tutkimuksen empiirinen osa oli luonteeltaan poikkileikkaustutkimus. Aineisto kerättiin syksyllä 2008 tutkimusta varten laadituilla aineistonkeruulomakkeilla viiden (5) suomalaisen kuvantamiskeskuksen eri yksiköissä (n=60) työskenteleviltä röntgenhoitajilta (n = 596; vastausosuus 76 %). Aineisto analysoitiin kuvailevan tilastotieteen menetelmillä. Potilaan hoitamiseen ja röntgenhoitajan kuormittumiseen yhteydessä olevia tekijöitä tutkittiin käyttämällä Mann-Whitneyn U –testiä ja Kruskall-Wallisin –testiä, Spearmanin -korrelaatio kerrointa, toistettujen mittausten t-testiä sekä varianssianalyysiä. Potilaan hoitamista ja sen kuormittavuutta mallinnettiin käyttämällä askeltavaa varianssianalyysia. Tutkimuksen tulosten mukaan erilaiset inhimillisyys- ja turvallisuustoiminnot kuvaavat kuvantamistapahtuman aikaista potilaan hoitamista. Inhimillisyystoiminnoista korostui potilaan ja röntgenhoitajan välinen kommunikointi. Radiografiset toiminnot olivat puolestaan tyypillisimpiä turvallisuustoimintoja. Inhimillisyystoiminnot olivat itsenäisesti yhteydessä erityisesti röntgenhoitajaa kuvaaviin taustamuuttujiin kuten työkokemukseen (p < 0,001), ikään (p = 0,001) ja työn tärkeäksi kokemiseen (p = 0,001). Sen sijaan turvallisuustoiminnot olivat yhteydessä erilaisiin työtä kuvaaviin tekijöihin kuten röntgenhoitajan käyttämään kuvantamismenetelmään (p < 0,001) sekä toimintaympäristön kokoon (p < 0,001). Röntgenhoitajat kokivat kuormittuvansa erityisesti vuorovaikutuksellisesti haastavissa tilanteissa sekä tilanteissa, joissa potilas ei pysty aktiivisesti itse osallistumaan. Kuormittuminen oli yhteydessä resurssien riittävyyteen (p < 0,001) ja röntgenhoitajan käyttämien kuvantamismenetelmien määrään (p = 0,001). Sekä potilaan hoitaminen että röntgenhoitajan kuormittuminen olivat yhteydessä diagnostisen radiografian kokonaiskuormittavuuteen (p < 0,001). Tutkimuksen kuormittumista kuvaava lähtökohta sai tukea röntgenhoitajan kuormittumisen korreloidessa käänteisesti käytettävissä olevien resurssien riittävyyteen (r = –,304; p < 0,001). Tehty tutkimus tuo lisän diagnostista radiografiaa koskevaan aikaisempaan tutkimukseen, jossa alan nuoruudesta johtuen on korostunut kuvaileva tutkimusintressi. Röntgenhoitajien lisäksi tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää diagnostisen radiografian johtamisessa sekä henkilöstön ja työympäristön kehittämisessä. Tutkimus auttaa omalta osaltaan määrittelemään diagnostisen radiografian luonnetta, ominaisuuksia ja laadun ulottuvuuksia. Tulokset osoittavat röntgenhoitajan omien sekä toimintaympäristön voimavarojen olevan laadukkaan työn edellytyksiä. Tutkimuksen tulokset herättävät kysymyksen myös tekijöistä, jotka ovat yhteydessä työn merkitykselliseksi kokemiseen.

Käyttöpääoman tarkastelu eri näkökulmista

Yrityksen sisäisten prosessien tehostaminen tuo kilpailuetua etenkin taloudellisesti haastavina aikoina. Käyttöpääomanhallinnan tulee olla kunnossa likviditeettikriisin välttämiseksi, ja siksi sen tärkeyttä ei tule vähätellä. Jotta käyttöpääomasta voi muodostaa kokonaisvaltaisen kuvan, sitä tulee tarkastella eri näkökulmista. Tässä kandidaatintyössä tarkastellaan käyttöpääomaa prosessien ja rahoituksen näkökulmista. Prosessinäkökulmassa tarkastellaan käyttöpääoman sitoutumista vaihto-omaisuuden varastoihin sekä varastojen kiertoaikoja, osto- ja myyntisaamisia sekä näiden kiertoaikoja, maksuviiveitä ja ennakkomaksuja. Rahoitusnäkökulmassa tarkastellaan kassanhallintaa, käyttöpääoman lisätarvetta, käyttöpääomaa mittaavia tunnuslukuja, sekä tunnuslukuja joihin käyttöpääoma sisältyy. Työn johtopäätöksissä esitetään vertailutaulukko, jossa rinnastetaan prosessinäkökulma sekä rahoituksen näkökulma. Kandidaatintyön tavoitteena on tutkia käyttöpääomaa prosessinäkökulman ja rahoituksen näkökulman kannalta, sekä esitellä näiden soveltamiskohteita. Työ on toteutettu kirjallisuustutkimuksena, jonka lisäksi pyritään tuomaan esiin omia näkemyksiä ja pohdintaa.

Enhancing absorptive capacity in a non-research and development. An action research approach to converting individual observations into organisational awareness

The ability to recognize potential knowledge and convert it into business opportunities is one of the key factors of renewal in uncertain environments. This thesis examines absorptive capacity in the context of non-research and development innovation, with a primary focus on the social interaction that facilitates the absorption of knowledge. It proposes that everyone is and should be entitled to take part in the social interaction that shapes individual observations into innovations. Both innovation and absorptive capacity have been traditionally related to research and development departments and institutions. These innovations need to be adopted and adapted by others. This so-called waterfall model of innovations is only one aspect of new knowledge generation and innovation. In addition to this Science–Technology–Innovation perspective, more attention has been recently paid to the Doing–Using–Interacting mode of generating new knowledge and innovations. The amount of literature on absorptive capacity is vast, yet the concept is reified. The greater part of the literature links absorptive capacity to research and development departments. Some publications have focused on the nature of absorptive capacity in practice and the role of social interaction in enhancing it. Recent literature on absorptive capacity calls for studies that shed light on the relationship between individual absorptive capacity and organisational absorptive capacity. There has also been a call to examine absorptive capacity in non-research and development environments. Drawing on the literature on employee-driven innovation and social capital, this thesis looks at how individual observations and ideas are converted into something that an organisation can use. The critical phases of absorptive capacity, during which the ideas of individuals are incorporated into a group context, are assimilation and transformation. These two phases are seen as complementary: whereas assimilation is the application of easy-to-accept knowledge, transformation challenges the current way of thinking. The two require distinct kinds of social interaction and practices. The results of this study can been crystallised thus: “Enhancing absorptive capacity in practicebased non-research and development context is to organise the optimal circumstances for social interaction. Every individual is a potential source of signals leading to innovations. The individual, thus, recognises opportunities and acquires signals. Through the social interaction processes of assimilation and transformation, these signals are processed into the organisation’s reality and language. The conditions of creative social capital facilitate the interplay between assimilation and transformation. An organisation that strives for employee-driven innovation gains the benefits of a broader surface for opportunity recognition and faster absorption.” If organisations and managers become more aware of the benefits of enhancing absorptive capacity in practice, they have reason to assign resources to those practices that facilitate the creation of absorptive capacity. By recognising the underlying social mechanisms and structural features that lead either to assimilation or transformation, it is easier to balance between renewal and effective operations.

Rajavartiolaitoksen strategian implementointi

Rajavartiolaitos on yhteiskunnallisesti merkittävä turvallisuusviranomainen. Erityisesti laitoksen merellinen rooli sisäisen turvallisuuden kentässä on korostunut sen lakisääteisten merellisten tehtävien ansiosta. Rajavartiolaitoksen merelliselle roolille onkin asetettu huomattavat tavoitteet viraston strategia-asiakirjassa. Rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanoa tai siinä suoriutumista ei tieteellisen tutkimuksen keinoin ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksen tarkoituksena oli muodostaa rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanon tutkimusta tukeva teoreettinen viitekehys. Näkökulma viitekehyksen muodostamiseksi oli merellinen. Kyseisen viitekehyksen avulla mahdollistetaan strategian toimeenpanossa onnistumisen tutkiminen nimenomaisesti merellisestä perspektiivistä. Tutkittaessa toimeenpanoon liittyvien tekijöiden toteutumista tai ilmentymiä rajavartiolaitoksen implementaatioprosessissa voidaan päätyä myös arvioon sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja viimekädessä roolista. Jatkotutkimuksen tehtävä on varsinainen implementaation tutkiminen nyt muodostettua teoreettista viitekehystä hyödyntäen. Implementaation tutkimuskenttään liittyy useita erilaisia teoreettisia suuntauksia. Teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla pyrittiin muodostamaan kattava kuva vallitsevista teorioista varsinaisen paradigman puuttuessa. Sisällönanalyysin analyysirungoksi valittiin topdown- teorian käsitemaailma. Analysoitavat teokset valittiin implementaatiotutkimuksen vahvinta perinnettä edustavien tutkimusjulkaisujen ja artikkeleiden joukosta pyrkimyksenä huomioimaan tutkimuksen alan valtavirtaan kuuluvat merkittävimmät lähestymistavat. Rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanon tutkimusta tukevan teorian muodostamiseksi tuli sisällönanalyysistä kumpuavat teoriat sitoa soveltuvin osin reaalimaailmaan eli viraston prosesseihin ja toimintaympäristöön. Tätä varten muodostettiin käsitys rajavartiolaitoksen strategisesta olosuhdeympäristöstä sekä sidottiin toimeenpanon prosessit governanssin teoriaan käyttäen Multiple Govenance Framework -viitekehystä (MGF). Varsinainen viitekehys ja siihen liittyvät tekijät valittiin analysoidusta materiaalista tukeutuen abduktiiviseen päättelyyn. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta rajavartiolaitoksen edustavan tietyssä määrin top-down-tutkimusperinteeseen liittyviä piirteitä. Tämä teoria ei kuitenkaan kaikilta osin huomio niitä erityispiirteitä, jotka tutkimuksessa tunnistettiin. Yhdistämällä MGF:n ominaisuudet ja top-down-teoriasta soveltuvat tekijät, muodostettiin hypoteesi rajavartiolaitoksen implementaatiota tukevasta viitekehyksestä. Viitekehys sidottiin rajavartiolaitokseen, mutta varsinainen operationalisointi jätettiin jatkotutkimuksen tehtäväksi.

Rannikkoiskujoukkojen koulutus 1940-1941 : rannikkoiskujoukkojen kehitys talvisodan sotakokemusten perusteella Hangon alueella maaliskuusta 1940 - joulukuuhun 1941

Tässä tutkimuksessa olen pyrkinyt saamaan selville Hangon taisteluiden aikaiseen rannikkoiskujoukkojen koulutuksen aloittamiseen vaikuttaneet tekijät, koulutuksen sisällön ja mitä kokemuksia rannikkoiskujoukkojen käytöstä saatiin Hangon taisteluihin liittyen. Tutkimuksen painopiste on rannikkoiskujoukkojen koulutuksessa; mitä käskettiin kouluttaa, mitä koulutettiin, miten koulutettiin, oliko ennen koulutuksen aloittamista ohjeistettu miten tehtävät saaristo olosuhteissa tullaan toteuttamaan ja oliko olemassa ohjesääntöjä tai muita ohjeita, joiden perusteella koulutus aloitettiin ja toteutettiin. Näkökulma tässä tutkimuksessa on koulutuksellinen, jota tukee taktiikan ja käyttöperiaatteiden tarkastelu. Tutkimus on rajattu ajallisesti käsittämään ajanjaksoa, joka alkaa tilapäisen taistelukoulu ”Pyöriäisen” perustamisesta, ja päättyy hetkeen, jolloin 32. Pioneeripataljoonan 3. Pioneerikomppania siirrettiin seuraavaan tehtävään.

Karhun haaskametsästyksen tuomat haasteet Rajavartiolaitokselle

Karhun metsästys haaskaa hyväksi käyttäen kiellettiin metsästyslaissa 1993, koska se koettiin karhukannalle liian vahingolliseksi. Metsästystä haaskaa hyväksi käyttäen kuitenkin tapahtuu poronhoitoalueilla ja itärajan tuntumassa. Luontomatkailu- ja valokuvausyrittäjien ylläpitämät haaskat houkuttelevat karhuja ruokailemaan ja pysyttelemään samoilla aika suppeillakin alueilla vuodesta toiseen. Tämä aiheuttaa ristiriitaisuutta metsästäjien, porotalouden harjoittajien, luontomatkailuyrittäjien ja luonnonsuojelijoiden välillä. Tutkimuksen teoreettinen näkökulma sijoittuu luvattomien karhunmetsästystapauksien analyysiin. Analyysistrategiana on käytetty tukeutumista teoreettisiin väitteisiin karhujen luvattomasta metsästyksestä. Luvattoman metsästyksen estäminen ja paljastaminen on hankalaa, koska sitä tapahtuu usein muuten laillisen metsästyksen yhteydessä, joten tutkimuksessa luodaan ymmärrettävä kokonaiskuva haaskojen käyttämisestä metsästystarkoituksessa ja lainsäädännön antamista toimivaltuuksista rikosten estämiseksi. Päätutkimuskysymyksenä on mitä kehittämistarpeita karhujen haaskametsästyksen ennalta ehkäiseminen ja paljastaminen asettavat Rajavartiolaitoksen toiminnalle? Tutkimuksessa on erityisesti kiinnostuttu haaskan käyttämisessä karhujen metsästyksessä. Päätutkimusaineistona on käytetty Kainuun ja Lapin rajavartiostojen tutkintailmoituksia luvattomiin karhujen metsästystapauksissa ja Oulun syyttäjänviraston syyttämättäjättämispäätöksiä suurpetoihin kohdistuneissa metsästysrikoksissa. Tutkimuksessa päädyttiin johtopäätökseen, että karhun metsästämisen laillistamista haaskaa hyväksikäyttäen tulisi pohtia. Tutkimuksessa todettiin monien luontomatkailuyrittäjien, metsästäjien ja porotalouden harjoittajien ristiriitaisuuksien johtuvat petovihasta, metsästäjien maineen tahriintumisesta ja epätietoisuudesta lainsäädännön pirstaleisuudesta johtuen. Tutkimuksessa havaittiin myös, että tiivistämällä valvontaviranomaisten keskinäistä sekä viranomaisten ja rajaseutujen asukkaiden välistä yhteistyötä, saadaan resursseja suunniteltua ja suunnattua paremmin päivittäisen tilannekuvan perusteella kenttäjohtajan toimesta. Erillisen vihjepuhelimen perustaminen ja kaikkien valvontaviranomaisten pääseminen yhteiseen selainpohjaisen tietojärjestelmään tietojen välittämistä varten on yhteistyön kannalta keskeistä.

Seuraavan hävittäjähankkeen ideointivaiheessa käytettäviä suorituskykykriteerejä

Nykyisen torjuntahävittäjäkaluston elinkaaren päättyminen 2025 - 2030 aiheuttaa tarpeen aloittaa korvaavan suorituskyvyn rakentamisen suunnittelu ja tutkiminen lähivuosina. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa suorituskykykriteerejä huomioitavaksi seuraavan hävittäjähankkeen ideointivaiheessa tapahtuvaan operatiivisten suorituskykyvaatimusten laadintaan. Ideointivaiheessa ei päätetä miten suorituskyky toteutetaan ja sen takia tutkimuksessa hävittäjä -termi käsitti laaja-alaisesti miehittämättömän ja miehitetyn vaihtoehdon. Strateginen suunnittelunprosessi ja suorituskyvyn rakentaminen on puolustusvoimissa muutoksen alla. Puolustusvoimat on siirtymässä enemmän suorituskykylähtöiseen kehittämiseen. Suorituskykylähtöisen kehittämisen mahdollistamiseksi on meneillään olevalla suunnittelukierroksella luotu luonnoksena määrittely puolustusjärjestelmän suorituskykyalueista. Tutkimuksessa käytettiin suorituskyvyn käsitemallin kyvykkyysnäkymää luvussa 3 esitellyin rajauksin. Kyvykkyysnäkymän soveltuvuuden selvittämiseksi tutkimuksessa tutkittiin puolustusjärjestelmän suorituskykyalueiden sekä suorituskyvyn käsitemallin ja sen kyvykkyysnäkymän liittymistä suorituskyvyn rakentamiseen tulevaisuudessa. Tutkimuksessa käytettiin pääosin Survey -kirjallisuustutkimusta ja puolustusvoimien asiantuntijoille sekä teollisuudelle suunnattua avointa kyselyä tulevaisuuden suorituskykykriteereistä. Tutkimuksen näkökulmana oli projekti-/hankehenkilöstön näkökulma seuraavassa hävittäjähankkeessa. Kyselyjen ja alaan liittyvien julkaisujen perusteella koottiin merkittävimpiä havaintoja kyvykkyysnäkymäalueittain. Tulokset on esitetty edellä mainitulla jaottelulla luvussa 4. Toimintaympäristötietoisuus ei esiintynyt alkuperäisessä merkityksessään, vaan se rajattiin tässä tutkimuksessa käsittelemään tilannetietoisuutta. Merkittävimpinä tuloksina oli suorituskykyjen osalta verkottumisen, toimintaympäristötietoisuuden, tiedon vastaanottamisen ja jakamisen sekä tiedon yhdistämistä tukevan automatiikan vaatimusten korostuminen. Huomattava tekijä oli edellä mainittujen kykyjen sidonnaisuus toisiinsa. Tulevaisuuden järjestelmät nähtiin komplekseina ja nykyisiä kalliimpina. Verkottuminen korostuu taistelun lisäksi myös logistiikassa (huoltoketjun optimointi) ja joukkojen tuottamisessa (virtuaalisimulaattoriympäristöjen tarve). Hävittäjällä pitää olla kyky vaikuttaa tarkasti kauas ja lähelle, joko omaan tai muiden antamaan maalinosoitukseen. Vaikutukseen tulee pystyä kineettisesti ja ei-kineettisesti. Hävittäjän suojan on koostuttava laajasta keinovalikoimasta, johon liittyy oleellisesti erilaiset häiveteknologiat. Puolustusministeriön materiaalistrategian vaatimuksena oleva kansallinen ja kansainvälinen yhteistoimintakyky nähtiin kaluston optimoinnin kannalta välttämättömänä. Elinjakson kustannustehokkuuden varmistamiseksi seuraavan hävittäjän sensori- ja asejärjestelmä tulisi kyetä ylläpitämään uhkaa vastaavalla tasolla koko elinkaaren ajan ilman suuria rakenteellisia päivityksiä. Käytettävyys pidetään korkeana esimerkiksi hävittäjän kyvyllä ottaa vastaan uusia aseita ja sensoreita plug and play tyylisesti. Tutkimustulosten perusteella mielenkiintoisin jatkotutkimustarve on verkottumisen tuoma suorituskyvyn lisääntyminen ja sen merkitys tulevaisuuden hävittäjäkoneissa.

Teknologiansiirto vuorovaikutuksena yliopistojen ja yritysten välillä - Systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Tutkielman tavoitteena oli selvittää teknologiansiirrosta vuorovaikutusnäkökulmasta tehdyt empiiriset tutkimukset systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Teoreettinen näkökulma perustui vuorovaikutteisten innovaatioverkostojen rakentamista yliopistojen, yritysten ja valtion välille korostavaan Triple Helix -viitekehykseen. Valtion ohjaava rooli rajattiin tutkielman ulkopuolelle. Tutkimuskysymykset olivat miten teknologiansiirtoa on empiirisesti tutkittu yliopistojen ja yritysten välisenä vuorovaikutuksena, mitkä ovat yliopistojen ja yritysten väliset vuorovaikutusmuodot ja miten teknologiansiirtoa kannattaisi tutkia. Tutkimuksista koostuva aineisto hankittiin systemaattisella kirjallisuushaulla. Aineisto rajattiin teknologiansiirtoa vuorovaikutusnäkökulmasta tutkineisiin empiirisiin tutkimuksiin. Analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Tulosten perusteella teknologiansiirron tutkimisen teoreettisia lähestymistapoja olivat yrittäjyyssuuntautuneisuuteen yliopistoissa kannustava ”entrepreneurial university” -suuntaus, innovaatiot ja innovaatiojärjestelmät, tutkijoiden ominaisuudet ja sosiaalinen pääoma, vuorovaikutus- ja tiedonsiirtoprosessit, organisationaalinen oppiminen ja yliopiston teknologiansiirtopolitiikat. Teknologiansiirtoa oli tutkittu enemmän yliopisto- kuin yritysnäkökulmasta. Tutkimuksista puolet otti huomioon hiljaisen tiedon siirrettävyyden vain vuorovaikutuksen avulla. Tutkielman tuloksena tunnistettiin 34 erilaista vuorovaikutusmuotoa teknologiansiirrossa yliopistojen ja yritysten välillä. Tutkituimmat vuorovaikutusmuodot olivat patentit ja lisenssit, asiantuntija-apu ja konsultointi, epämuodolliset kontaktit ja verkostot, yliopistojen spin-off-yritykset ja sopimustutkimus. Tutkimusyhteistyötä oli tutkittu suhteellisen vähän. Teknologiansiirron tehokkuutta kannattaisi tutkia yritysnäkökulmasta selvittämällä tutkimusyhteistyön ja innovaatioiden välinen yhteys. Teknologiansiirtoa vuorovaikutusprosessina kannattaisi tutkia kaikkien siihen osallistuvien sidosryhmien näkökulmista. Teknologiansiirtoprojektien onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä voisi selvittää vertailevien tapaustutkimusten avulla. Tiedonsiirtoprosessiin liittyvää vuorovaikutusta ei prosessina kannattaisi tutkia irrallisena ilmiönä siihen liittyvistä tiedonsiirto-olosuhteista. Vuorovaikutusmuotojen määrä suomalaisessa teknologiansiirrossa olisi tutkimisen arvoinen asia. Vuorovaikutusmuotojen lukumäärän selvittämisellä voisi arvioida yhteistyösuhteen syvyyttä yliopistojen ja yritysten välillä. Yritykset tulisi nähdä aktiivisina toimijoina teknologiansiirrossa, ja teknologiansiirtoa tulisi tutkia myös yritysten näkökulmasta.

Henkilöstökonsulttien kokemuksia vastuusta – Narratiivinen tutkimus konsulttien kokemasta vastuusta työssään henkilöstöpalveluyrityksessä

Tässä tutkimuksessa yhdistyy kaksi ajankohtaista tutkimuskohdetta: henkilöstöpalveluala sekä vastuullisuus. Tutkimuksen näkökulma on yksilölähtöinen, sillä organisaation toiminnan kannalta jokaisen yksilön työskentelyllä on merkitystä. Myös yksilöllisyys ja ainutkertaisuus on tärkeää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ja tuottaa syvällisempää tietoa siitä, miten henkilöstökonsultit kokevat vastuun ja vastuullisuuden työssään henkilöstöpalvelualalla, mitä vastuu heille merkitsee ja millaisia tuntemuksia se heissä herättää. Henkilöstöpalveluala on ajankohtainen, sillä alan yritykset ovat kohonneet Suomessa merkittäviksi työllistäjiksi ja palveluntarjoajiksi viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Yleisimmät henkilöstöpalvelualan palvelut ovat henkilöstövuokraus ja työvoiman rekrytointi, joihin tässäkin tutkimuksessa keskitytään. Vastuullisuuskeskustelu puolestaan on jatkunut liiketaloustieteissä vilkkaana jo 1980-luvulta lähtien. Tutkimuksen lähtökohtana on narratiivinen tutkimustapa, joka soveltuu hyvin kokemustutkimukseen. Narratiivista tutkimustapaa voidaan tutkijasta riippuen soveltaa eri tavoin. Tässä tutkimuksessa narratiivisuudella eli tarinallisuudella on monta eri roolia. Se nähdään sekä tapana jäsentää tietoa ja kokemuksia mielissämme että tapana tuoda kokemukset sosiaalisesti ymmärrettäviksi. Sen lisäksi 12 haastattelun tutkimusaineisto nähdään narratiivisesti, ja analyysivaiheessa aineistosta muokataan narratiivisen tyypittelyn avulla neljä henkilöstökonsulttityyppiä: Tyypillinen Tyyne, Tunteilematon Tuomas, Ihmisläheinen Ismo ja Sooloileva Sofia. Näitä henkilöstökonsulttityyppejä tulkitaan aineistolähtöisesti, jotta olisi mahdollista tavoittaa haastateltavien kokemukset pakottamatta niitä mihinkään ennalta määriteltyyn teoreettiseen viitekehykseen. Tulkinnan apuvälineinä käytetään Kohlbergin moraalisen kehityksen teoriaa sekä Harrén moraalijärjestystä. Vastuukokemuksista nostetaan esiin ne merkitykset, jotka henkilöstökonsultit vastuuseen liittävät. Sen lisäksi vastuukokemuksia tuodaan esiin konkreettisia työtilanteita kuvaavien esimerkkien avulla. Kaikki neljä henkilöstökonsulttityyppiä pitivät omaa työskentelyään vastuullisena. Heidän käsityksensä vastuullisesta työskentelystä henkilöstöpalvelualalla kuitenkin erosivat toisistaan merkittävästi ja olivat jopa ristiriidassa keskenään. Jokaiselle yhteisiä vastuuseen liitettyjä merkityksiä olivat lainsäädännön noudattaminen, avoimuus ja rehellisyys. Sen sijaan erot henkilöstökonsulttien kokemuksissa syntyivät siitä, pitäisikö lainsäädäntöä ja henkilöstöpalvelualan normeja noudattaa orjallisesti vai ei, miten yritysasiakkaisiin ja työntekijäasiakkaisiin tulisi suhtautua, ja saako työasioihin vaikuttaa tunteet ja arvomaailma vai ainoastaan järki ja faktat. Henkilöstökonsulttityypit näkivät vastuun pääasiassa positiivisena, motivaatiota ja hehkua työhön lisäävänä. Joskus vastuu voi olla myös raskas. Vastuu jakautui henkilöstökonsulttien kokemuksissa muun muassa työroolista kumpuaviin käytännön vastuisiin sekä identiteetistä kumpuavaan moraaliseen vastuuseen.

Sisäisyyden vastainen asennetihentymä

Kirjallisuusarvostelu

Kivisen paremmat piirit

Kirjallisuusarvostelu

Psykokulttuuri : korviketoimintaa vai normiston kustomointia erikoistuneille ihmisille?

Kirjallisuusarvostelu

Luottamus yritysten välisissä suhteissa

Tutkielmassa tarkastellaan luottamus-käsitteen saamia merkityksenantoja yritysten välisiä vaihdantasuhteita koskevissa tutkimuksissa. Tarkastelun kohteena on yritysten välisiä suhteita käsitteleviä tutkimuksia, joissa käsitellään luottamusta ja siihen liittyviä ilmiöitä. Tulkinnan näkökulma on sidottu suhdemarkkinointiteoriaan. Tutkielman tutkimusongelmana on miten luottamus-käsitettä on tutkittu ja ymmärretty yritysten välisiä suhteita käsittelevissä tutkimuksissa? Tutkimusongelmaan etsitään ratkaisua tulkitsevan kuvailevan käsitetutkimuksen keinoin ja muodostetaan kokonaisvaltainen kuva luottamuksen saamista merkityksistä yritysten välisiä suhteita koskevissa tutkimuksissa, joissa luottamusta on käsitelty suhdemarkkinointiteorian näkökulmasta. Tulkittavaksi valittiin tutkimuksia, jotka käsittelevät luottamusta asiakassuhteiden, verkostojen ja toimitusketjun hallinnan sekä yrityksen sisäisestä näkökulmasta. Esimerkkitapauksena kuvaillaan luottamusta toimitusketjun hallinnan näkökulmasta. Luottamus-käsitteen saamia merkityksenantoja tulkitsemalla voitiin todeta luottamuksen parantavan vuorovaikutustilanteiden laatua ja helpottavan yritysten välisten prosessien hallintaa ja kehittämistä. Etenkin toimitusketjun hallinnassa luottamus on myös merkittävä keino suojautua taloudellisilta ja toiminnallisilta riskeiltä. Luottamus-käsitteen tutkiminen on tärkeää, sillä luottamus vaikuttaa monin eri tavoin yritysten välisissä suhteissa. Tulkitsevan kuvailevan käsitetutkimuksen avulla saadaan lisätietoa luottamus-käsitteestä sekä sen lähikäsitteistä ja voidaan paremmin ymmärtää sekä luottamusta ilmiönä, että sen moninaisia vaikutuksia yritysten välisissä suhteissa.

Innovaatiotoiminnan ohjauksen haasteet

Käsitykset siitä, pitääkö innovaatiotoimintaa ohjata johdon toimesta, ovat tutkimustulosten valossa vaihtelevia. On tutkimustuloksia, joiden mukaan toimintaa, joka perustuu innovatiivisuuteen ja luovuuteen, ei pidä ohjata lainkaan. Näkökulma perustuu siihen, että byrokraattiset ohjausmekanismit tukahduttavat luovuuden, koska ne perustuvat ennalta määrättyihin tavoitteisiin ja poikkeamien eliminointiin. Tämän on taas nähty sopivan huonosti innovatiivisuuden kanssa, joka perustuu riskinottoon, vapauteen, epävarmoihin lopputulemiin ja ongelmanratkaisuun. Formaalien ja epäformaalien ohjauskäytäntöjen sopivuudesta innovaatiotoiminnan ohjaukseen vallitsee ristiriitaisia näkemyksiä. Yksi näkemys on, että innovaatiotoimintaa voidaan perustellusti ohjata vain epäformaaleilla ohjauskäytännöillä. Tällöin ohjauksen taustalla ovat esimerkiksi sellaiset ohjausmekanismit kuten arvot, normit, kulttuuri ja kirjoittamattomat säännöt. Toisaalta formaalien ohjauskäytäntöjen mahdollistavan roolin on nähty edistävän innovaatiotoimintaa organisaatiossa. Mahdollistavassa roolissa sellaiset formaalit ohjausmekanismit kuten säännöt, ohjeet ja aikataulut toimivat organisaation muistina, mahdollistaen tehokkaan toiminnan. Viimeaikaiset tutkimustulokset taas viittaavat siihen, että formaaleilla ohjauskäytännöillä olisi suurempikin rooli innovaatiotoiminnan ohjauksessa, esimerkiksi lievittämässä innovaatiotoimintaan vahvasti liittyvää epävarmuutta, joka johtuu muun muassa tiedon monimutkaisuudesta ja pitkästä aikajänteestä, jolla innovaatio mahdollisesti saadaan markkinoille. Edellä mainitut tutkimustulosten ristiriitaisuudet tarjoavat mielenkiintoisen lähtökohdan käsiteanalyyttiselle tutkimukselle. Tutkimustulosten ristiriitaisuudet perustuvat niin ohjauksen kuin innovaatiotoiminnankin käsitteiden erilaisiin määrityksiin sekä itse innovaatiotoimintaan liittyviin ominaispiirteisiin. Tutkimuksessa on pyritty selkiyttämään innovaatiotoiminnan ohjauksen tutkimuskenttää ja tutkimustulosten muutosta ajassa tunnistaen eri vaiheita kirjallisuudessa, keskittyen erityisesti formaalien ja epäformaalien ohjauskäytäntöjen suhteeseen innovaatiotoiminnan ohjauksessa.

Itseoppineet kirjoittajat, kirjeenvaihdon kulttuuri ja kirjeet egodokumentteina. Tutkimus Janssonin laivuriperheen kirjeenvaihdosta 1860- ja 1870-luvulla

Itseoppineiden kirjoittajien tutkimus on 1900-luvun lopulta, Suomessa erityisesti 2000-luvun alusta, luonut uutta näkökulmaa tavallisten, julkisen elämän ulkopuolella toimivien ihmisten arjen, ajatusmaailman ja kirjoittamisen tapojen tutkimukseen. Systemaattinen arkistoaineistojen kartoitus ja keruut ovat osoittaneet, että jo ennen kansakoululaitoksen vakiintumista myös suomalaisella maaseudulla ihmiset saattoivat hankkia itselleen kirjoitustaidon ja käyttää sitä aktiivisesti. Kustavilaisen laivuri Simon Janssonin (1812–1887) ja Wilhelmina Janssonin o.s. Widbomin (1810–1892) koulutielle lähetetyille pojilleen lähettämät kirjeet 1860- ja 1870- luvuilta ovat säilyneet A. W. Jahnssonin arkistossa SKS:n kirjallisuusarkistossa. Kirjeet ovat suomen- ja ruotsinkielisiä. Kirjeiden kautta on selvitetty, minkälaisia mahdollisuuksia säätyyhteiskunnan murtuminen avasi säätyläistön ulkopuolella oleville ihmisille ja minkälaisia taloudellisia ja sosiaalisia resursseja käyttäen koulua käymättömät vanhemmat onnistuivat siirtämään poikansa yliopistokoulutuksen kautta säätyläistöön. Kirjeitä on tarkasteltu egodokumentteina, historian lähteinä, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään ja ajatuksistaan. Hollantilaisen historioitsija Jacques Presserin luoma ja mm. Rudolf Dekkerin kehittämä egodokumentti-termi käsittää kirjeiden lisäksi omaelämäkerrat, muistelmat ja päiväkirjat. Näkökulma yhdistää historiantutkimukseen mm. kirjallisuustieteen käsitteitä. Yksityisluontoisten tekstien kautta voidaan tutkia sitä, minkälaisia mahdollisuuksia sosiaalinen tila tiettynä aikana tarjoaa. Ne tarjoavat tavan tutkia ihmisten arkea, sosiaalisia suhteita ja paikallisyhteisöä, tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseen sekä ajatusmaailmaa. Yhden perheen kirjeenvaihdon kautta on tarkasteltu niitä mahdollisuuksia ja rajoituksia, joita kirjeenvaihdon käyttämisellä tutkimuksen materiaalina on egodokumenttien kentässä. Kirjeitä on tutkittu osana kirjeenvaihdon kulttuuria. Siihen kuuluvat itse kirjeiden sisällön lisäksi luku- ja kirjoitustaito, kirjekulttuurin oppiminen ja sen konventiot sekä kirjoittamisen materiaaliset edellytykset. Britt Liljewallin tutkimuksia soveltaen Janssonin perheen kirjeenvaihtoa on tarkasteltu sen rituaalisen, informatiivisen, sosiaalisen ja normeja välittävän funktion kautta. Kirjeenvaihdossa esille tulevien aihepiirien joukosta on nostettu esiin viisi keskeisintä: arki ja siihen liittyvä perheen sisäinen huolenpito; koulutus ja siihen liittyvät toiveet ja pettymykset; uskonto: sosiaaliset suhteet ja verkostot sekä viimeisenä terveys, sairaus ja kuolema. Kirjeiden kautta on tutkittu yhteistöllistä tiedonvälitystä ja sitä, ketkä henkilöt ja minkälaiset aiheen ovat kirjeiden uutisoinnissa keskeisiä.