421 resultados para Pulkkinen, Tuija


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää pitkään työttömänä olleiden ammatinvaihtajien ammatinvaihdon ja työllistymisen etenemistä. Tämän lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu kohderyhmän mielikuvaa ohjaavasta koulutuksesta. Pitkittäistutkimus on toteutettu seurannalla, jonka välietappina on ollut kohderyhmän osallistuminen ohjaavaan koulutukseen. Työvoimapoliittinen ohjaava koulutus edusti erityisesti vaikeasti työllistettäville kohdistettavaa interventiota, jolla pyrittiin puuttumaan työttömyyskierteeseen ja ehkäisemään syrjäytymiskehityksen jatkuminen. Tutkimuksen kohderyhmäksi valitut ihmiset (51) ovat suoranaisessa keskiössä tutkittaessa työelämästä syrjäytymistä. Heikentyneet työelämävalmiudet ja työmarkkinakelpoisuus ovat tehneet heistä vaikeasti työllistettäviä. Heidän valintansa kohderyhmäksi, työhallinnon tekemän kurssiosoituksen kriteereinä olevien pitkäaikaistyöttömyyden sekä epäonnistuneen ammatinvaihdon perusteella, osoittaa heidän olevan erityisen ohjauksen ja tuen tarpeessa. On kuitenkin huomattava, että heidät on valittu kohderyhmäksi paitsi kurssiosoituksen saaneina pitkäaikaistyöttöminä myös ammatinvaihtajina, jotka itse haluavat vaihtaa ammattiaan. Tutkimusaineistona ovat olleet työhallinnon asiakasrekisteritiedot ja seurantatutkimuksen perusteella muodostetuista ryhmistä valittujen neljän tapaushenkilön teemahaastatteluaineistot. Tutkimusaineistoa on käsitelty laadullisesti, koska tutkimus kuuluu laadullisen tutkimuksen piiriin sekä tutkimuksen kohteena olevan ilmiön, tutkimuskysymysten ja -aineistojen että tarkoituksensa perusteella. Tutkimuksessa on kuvattu pitkäaikaistyöttömien henkilöiden ammatinvaihtoa ja työllistymistä. Kuvatuissa tapauksissa ammatinvaihtotarve perustuu suurimmalla osalla terveydellisiin rajoitteisiin, joiden vuoksi aikaisemmassa työssä toimiminen on mahdotonta. Useimmiten vajaakuntoisuus on merkittävästi pitkittänyt heidän työttömyyttään. Tämän vuoksi seurantatutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan ammatinvaihtoprosessin etenemistä. Muun muassa työttömyyttä laajasti tutkineet Aho ja Vähätalo ovat todenneet vajaakuntoisuuden olevan merkittävä työttömyyden pitkittymiseen vaikuttava tekijä. Ahon mukaan vajaakuntoisiksi diagnosoituja on jopa viidennes kroonisesti pitkäaikaistyöttömistä työhallinnon asiakasrekisteriin kirjatuista henkilöistä. Monen tekijän summana pitkään työttömänä olleet henkilöt ovat vaarassa ajautua tilanteeseen, jossa he eivät enää kykene omin avuin löytämään ulospääsyä työttömyydestä Tämän seurantatutkimuksen perusteella vain hyvin harvalla kohderyhmään kuuluvista on ammatinvaihdossa ja työllistymisessä tapahtunut merkittävää edistymistä huolimatta useiden vuosien yrittämisestä. Ammatinvaihdon ja työllistymisen edistymistä on tarkasteltu sen perusteella, miten työelämään ja/tai koulutukseen sijoittumiset tai muut toiminnot ovat edesauttaneet tavoitteen toteutumista. Seurantatutkimuksessa on muodostettu neljä tyyppiryhmää ammatinvaihdon ja työllistymisen etenemisen perusteella. Ryhmät ovat: Ammatinvaihdossa onnistuneet (5), ammatinvaihdossa edistyneet (19), pitkäaikaistyöttömäksi jääneet (12) ja epätarkoituksenmukaisesti sijoittuneet (15). Ammatinvaihdossa onnistuneet ovat toteuttaneet ammatinvaihtonsa siirtymällä suoraan työelämään uudelle alalle, työllistymällä koulutusta vastaavaan työhön uudelleenkoulutuksen jälkeen tai kouluttautumalla uuteen ammattiin työllistymättä. Kuitenkin vain kolme heistä on sijoittunut seurannan päättyessä pysyväisluonteiseen terveydelleen soveltuvaan työhön muiden ollessa edelleen työttömänä. Ammatinvaihdossa edistyneet ovat suurimmaksi osaksi edistyneet ammatinvaihdossaan soveltuvien tukitöiden avulla. Työttömyys on kuitenkin jatkunut valtaosalla ja vain yksi heistä on sijoittuneena työelämään seurannan päättyessä. Tämä sijoittuminen ei ole kuitenkaan edistänyt ammatinvaihtoa. Pitkäaikaistyöttömäksi jääneet ovat olleet yhtäjaksoisesti työttömänä kokoseurantajakson ajan. Epätarkoituksenmukaisesti sijoittuneet ovat enimmäkseen sijoittuneet terveytensä kannalta haitallisiin ja/tai ammatinvaihtosuunnitelmilleen soveltumattomiin sijoitustöihin ja määräaikaisuuksiin. Seurannan päättyessä heovat joko työttömänä tai toimivat ammatinvaihtotavoitteensa kannalta haitallisissa työtehtävissä. Tämä on vahvistanut mielikuvaa, joka usealle heille on muodostunut ohjaavasta koulutuksesta työttömille suunnattuna sanktiona, joka ei edistä työllistymistä. Ohjaavassa koulutuksessa suurin osa heistä on kokenut hyötyneensä työharjoittelujaksosta, joka on antanut käyttökelpoista tietoa ammatinvalintaa varten. Lukuun ottamatta kolmea henkilöä, jotka ovat seurannan päättyessä pysyväisluonteisessa työssä terveydelleen soveltuvassa ammatissa, ovat kaikki muut kohderyhmään kuuluvat edelleen erityisen ohjauksen ja tuen tarpeessa johtuen ammatinvaihdon keskeneräisyydestä ja/tai työttömyyden jatkumisesta. Yhdistävänä tekijänä ammatinvaihdossa onnistuneilla vaikuttaa olleen tulevaisuususkon säilyminen pitkäaikaistyöttömyydessä. Sekä ammatinvaihdossa onnistuneet että edistyneet ovat kokeneet työttömyyteen katkoksia tuoneet työt merkityksellisinä riippumatta siitä, ovatko työtehtävät edistäneet ammatinvaihtoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja kuvata, minkälainen uhka taistelualusta kohtaan suuntautuu itäisen Välimeren alueella. Päätutkimusmenetelmä on lähdekirjallisuuteen ja – artikkeleihin kohdistettu sisällönanalyysi, jonka avulla luokitellaan keskeisimpiä taistelualusta vastaan kohdistuvan uhkan ilmiöitä. Tukeva tutkimusmenetelmä on artikkelikatsaus, jossa tutkittava tapahtuma on Israelin merioperaatio Libanonin sodassa 2006 ja syyt jotka johtivat meritorjuntaohjusiskun onnistumiseen INS Hanitia vastaan. Tutkimuksen kannalta tärkeintä lähdeaineistoa ovat eri medialähteiden arkistot, sotilasammattilehdistö sekä asiantuntijakunnan luoma kirjallisuusaineisto. Lähteinä on lisäksi käytetty kansainvälisten järjestöjen sekä sotilasopetuslaitosten julkaisuja. Tutkimus perustuu siis täysin julkisiin lähteisiin. Aiempaa tutkimusta Suomessa otsikon aihealueesta ei juuri ole tehty ja siksi tutkimustulosten vertailu aiempaan materiaaliin perustuu pitkälti ulkomaalaisiin teoksiin. Tutkimuksessa selvisi, että taistelualusta vastaan kohdistuvaa uhkaa alueella leimaavat vahvasti ei-valtiolliset toimijat. Tässä tutkimuksessa uhka voidaan yleistää kolmeen ilmiöön, jotka ovat iskut satamiin, asymmetriset iskut merelle sekä kehittynein asejärjestelmin tehtävät iskut. Keskeisin havainto on, että itäisen Välimeren alueella terroristijärjestöt ovat 2000-luvun aikana onnistuneet luomaan itselleen kyvyn laukaista pitkän kantaman meritorjuntaohjuksia sekä rajallisen kyvyn horisontin takaiseen maalinosoitukseen. Lisäksi samat organisaatiot ovat saaneet koulutus- ja materiaaliapua valtiollisilta tahoilta. Tutkielman merkittävimpiä johtopäätöksiä on, että osa toteutuneista terrori-iskuista sota-aluksia vastaan olisivat mahdollisesti olleet vältettävissä selkeämmällä ohjeistuksella, paremmin kohdistetulla koulutuksella sekä tiedustelutiedon tulkinnalla ja jakamisella alemmille johtoportaille. Laadullisena kandidaatintutkielmana tämän raportin tulokset ovat luonteeltaan kuvailevia. Aiheeseen liittyviä laajempia ja tarkentavampia jatkotutkimusmahdollisuuksia onkin runsaasti. Sellaisia ovat esimerkiksi laivastojoukkojen vastataktiikat hybridi- ja perinteistä terrorismiuhkaa vastaan tai suomalaisten taistelualusten kyky ja koulutus toimintaan uhanalaisella operaatioalueella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tarkoituksena on tutkia ensin jauhatusparametrien vaikutus rikastushiekan hienousasteeseen eli miten partikkelikokojakaumaa kuvaavat partikkelikoot muuttuvat. Tämän jälkeen tutkitaan miten rikastushiekan hienousasteen muuttuminen vaikuttaa jauhettujen rikastushiekkalietenäytteiden suodattuvuuteen. Partikkelikokojakauman variaatioista yritetään löytää yhteys suodinkakun ominaisvastuksen ja huokoisuuden välillä. Jauhatus suoritettiin laboratoriomittakaavan helmimyllyllä märkäjauhatuksena. Jauhatusta varten tehtiin kolmitasoinen faktorikoesuunnitelma, jossa muuttujina ovat lasihelmien halkaisija, jauhatusaika ja sekoitinelimen pyörimisnopeus. Suodatus toteutettiin vakiopainesuodatuksena kolmella eri suodatuspaineella Nutsche-suodattimella. Työn tuloksista saatiin selville, että partikkelikokojakauman leveys korreloi suodinkakun ominaisvastuksen kanssa. Kun partikkelikokojakauma leveys muuttui kapeammaksi, saatiin kakun ominaisvastus pienemmäksi ja suodatukseen kulunut aika lyheni. Kapein partikkelikokojakauman leveys saatiin suurimmalla helmen halkaisijalla, pisimmällä jauhatusajalla sekä suurimmalla sekoitusnopeudella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pohjautuu Rovaniemen yliopistossa sukupuolentutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen päivillä 2013 pidettyyn esitelmään Totuuksien politiikat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten tarinat toimivat brändäämisen apuvälineenä. Tutkimuksessa tarkasteltiin tarinoita brändimielikuvan luomisen näkökulmasta ja selvitettiin, mitä ominaisuuksia mainonnan kannalta toimivalla transmediatarinalla on. Tutkimuksen osakysymykset olivat: (1) Mihin brändäämisen ja tarinankerronnan yhteys perustuu, (2) Mitä transmediatarinalta vaaditaan, että se olisi käyttökelpoinen brändin rakentamisen väline, (3) Millaisia rajoituksia transmediaalisuus asettaa tarinalle. Transmediatarinalla tarkoitetaan tarinaa, joka kehittyy ja laajenee eri media-alustojen välityksellä. Tällöin mainostaja ei kykene määräämään järjestystä, jolla vastaanottaja kokee tarinan eri osat. Tästä syystä jokaisen mainoksen osan on oltava ymmärrettävissä omana itsenään. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja intensiivinen tapaustutkimus, jossa analysoitiin Saunalahden Rikkaat ja Järjettömät -kampanjan kampanjamateriaaleja ja kuluttajien sosiaalisessa mediassa kampanjaa kohtaan antamaa palautetta. Tutkimus toteutettiin 1.8.2012 – 10.7.2013 välisenä aikana, jolloin kampanja oli kiihkeimmillään. Tarinankerronta ja brändäys pohjaavat samoihin asioihin, eli tunteisiin ja arvoihin. Hyvällä brändillä on selkeästi määritellyt arvot ja hyvä tarina viestii näitä arvoja eteenpäin ymmärrettävällä tavalla. Tarinaa voidaan käyttää brändäämisen työkaluna eri tavoin. Käyttötarkoituksia voivat olla esimerkiksi yritystarina ja yrityshistoria tai johtajan elämäntarina. Tarina on kommunikointivälineenä tehokas, sillä se sisältää useita kosketuspintoja kuulijan elämään. Nämä kosketuspinnat voivat luoda automaattista tietoisuutta, ymmärrystä ja empatiaa kuulijassa. Hyvällä tarinalla on seuraavat ominaisuudet: yksi tarkasti määritelty viesti, viesti sisältää yrityksen uniikin kilpailuedun, viesti on tiivistettävissä, taustatarina, relevantti kuulijalle, ymmärrettävyys, sisältää jotain vierasta tai tuntematonta, lisää ymmärrystä tai vaikuttaa toimintaan, sisältää jotain selitettyä, puhuttelee kohderyhmää suoruudella ja rehellisyydellä, on uskottava, sisältää yllätyselementin, sisältää konfliktin, sisältää tietyt hahmot (sankari, vastustaja, tukija, hyväntekijä ja edunasaaja), on itseleviävä. Transmediatarinassa kunkin tarinan osan tulee lisäksi rikastuttaa aiempaa tarinaa, mutta yhdenkään osan ei tule olla välttämätön kuluttajan kokemukselle. Kirjallisuudessa transmediaalisuuden rajoitteena on ajateltu olevan sen, ettei juonta ole mahdollista suunnitella lineaarisesti, vaan vastaanottaja näkee tarinan sattumanvaraisessa järjestyksessä. Tutkimuksessa kuitenkin osoitetaan, että jonkin tyyppistä ajallista järjestystä on tarinalle mahdollista saada. Esimerkiksi Saunalahti oli kykenyt luomaan lineaarisuutta jakamalla kampanjan kolmeen osaan eli ”huijaus-kampanjaan”, ”paljastus-kampanjaan” ja ”pää-kampanjaan”.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tuija Lehtikunnas: Intensive care patient handover document in support of decision-making in nursing work - Retrospective document analysis for the period 2001–2013 University of Turku, Faculty of Medicine, Nursing Science Annales Universitatis Turkuensis Turku 2016 ABSTRACT The continuity of care and flow of information must be ensured when transferring the responsibility of care, whether this is done within an organisation or from one organisation to another. The purpose of this study was to describe and compare the nursing handover documents of long-term intensive care patients and changes to these documents during the years 2001–2013. Research data comprehended long-term intensive care patient handover documents (N = 250). Data was gathered from one university hospital intensive care unit and subjected to a content analysis of technical implementation, structure and content at five different time points. In addition to this, the nursing handover documents were analysed from a nursing decision-making standpoint. Sub-data (n = 5 x 50) from the years 2001, 2002, 2004, 2006 and 2013 was gathered. The first sub-data was manual, written on paper with a pen. The rest of the sub-data obtained was entered in a dedicated intensive care information system. The study developed an intensive care patient nursing handover document analysis framework, which was used to deductively analyse the research data. The results indicated that the transitioning to electronic records reinforced structure and identification improving the reusability of data was increased. Although intensive care nursing was recorded on nursing handover documents more comprehensively in more recent sub-data, it was done selectively with regard to overall patient care, e.g. there are no entries concerning the psychological support and counselling of patients or family members. Nursing handover documents do not contain a systematic description of the patient's communication and functional capacity at the moment of transfer. The patient's condition at the moment of transfer is not clearly indicated on the handover documents. Plans for follow-up treatment are not recorded at all. Nursing decision-making is difficult to find on the nursing handover documents used as research data. The study developed a handover document model for intensive care nursing that supports nursing decision-making and the continuity of care. Developmental recommendations focus on the management of co-operation within organisations for ensuring the continuity of care and enhancing each area of nursing in recording nursing handover documents by planning nursing for the patient, taking follow-up treatment resources into consideration. Keywords: Intensive care nursing, nursing decision-making, nursing records, information flow, nursing handover document, continuity of care

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ulkoistaminen on tunnettu jo pitkään yritysten keinona kehittää toimintaa tehokkaammaksi. Ulkoistamalla yrityksen toimintoja saadaan siirrettyä resursseja yrityksen sisällä tukitoiminnoilta enemmän ydinliiketoiminnan pariin ja lisäksi päästään hyötymään palveluntarjoajan skaalaeduista. Yritykset ovat alkaneet hakea tehokkuutta myös ulkoistamalla taloushallintoa ja keskittymällä näin enemmän strategiaa ja ydinliiketoimintaa tukeviin tehtäviin. Taloushallinnon ulkoistamisesta on tullut mahdollisuus kaiken kokoisille yrityksille ja ulkoistuspalveluiden suosio on ollut kasvussa viime vuosina. Taloushallinnon ulkoistamisesta on noussut keskeinen trendi yritysten sopeutuessa kasvavaan kilpailuun ja yhteiskunnan muutoksiin. Taloushallinnon ulkoistuspalvelujen tarjonta on kasvanut merkittävästi ja tilitoimisto alalla on tapahtunut paljon ketjuntumista muodostaen suuriakin yhtiöitä. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella taloushallinnon ulkoistamista suomalaisissa pk-yrityksissä ja lisätä aiempaan tehtyyn tutkimukseen nähden ymmärrystä ja tietoa taloushallinnon ulkoistamiseen liittyvistä riskeistä ja riskienhallinnasta. Tutkielmassa otetaan huomioon sekä ulkoistajien, että palveluntarjoajien näkökulmia ja hahmotetaan ulkoistamisprosessin tyypillistä kulkua pk-yrityksissä. Kirjallisuuskatsauksen ja empiirisen tutkimuksen avulla tutkittiin taloushallinnon ulkoistamista ja päästiin siihen tulokseen, että riskienhallinta on otettu huomioon monin eri tavoin pk-yrityksissä. Pk-yrityksillä ei kuitenkaan usein ole kirjallista strategiaa tai kokonaissuunnitelmaa riskienhallinnalle. Riskejä hallitaan muun muassa sopimuksilla, vastuuvakuutuksilla, vaitiolovelvollisuudella, koulutuksella ja kommunikaatiolla. Pk-yritysten ulkoistamisprosessi noudatti vaiheita, jotka ovat valmistelu, palveluntarjoajan valinta, siirtyminen, yhteistyön hallinta sekä uudelleenkäsittely.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

It has been postulated that the R- and S-equol enantiomers have different biological properties given their different binding affinities for the estrogen receptor. S-(-)equol is produced via the bacterial conversion of the soy isoflavone daidzein in the gut. We have compared the biological effects of purified S-equol to that of racemic (R and S) equol on breast and prostate cancer cells of varying receptor status in vitro. Both racemic and S-equol inhibited the growth of the breast cancer cell line MDA-MB-231 (> or = 10 microM) and the prostate cancer cell lines LNCaP (> or = 5 microM) and LAPC-4 (> or = 2.5 microM). The compounds also showed equipotent effects in inhibiting the invasion of MDA-MB-231 and PC-3 cancer cells through matrigel. S-equol (1, 10, 30 microM) was unable to prevent DNA damage in MCF-7 or MCF-10A breast cells following exposure to 2-hydroxy-4-nonenal, menadione, or benzo(a)pyrene-7,8-dihydrodiol-9,10-epoxide. In contrast, racemic equol (10, 30 microM) prevented DNA damage in MCF-10A cells following exposure to 2-hydroxy-4-nonenal or menadione. These findings suggest that racemic equol has strong antigenotoxic activity in contrast to the purified S-equol enantiomer implicating the R-, rather than the S-enantiomer as being responsible for the antioxidant effects of equol, a finding that may have implications for the in vivo chemoprotective properties of equol.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

We investigate a coronal mass ejection (CME) propagating toward Earth on 29 March 2011. This event is specifically chosen for its predominately northward directed magnetic field, so that the influence from the momentum flux onto Earth can be isolated. We focus our study on understanding how a small Earth-directed segment propagates. Mass images are created from the white-light cameras onboard STEREO which are also converted into mass height-time maps (mass J-maps). The mass tracks on these J-maps correspond to the sheath region between the CME and its associated shock front as detected by in situ measurements at L1. A time series of mass measurements from the STEREO COR-2A instrument is made along the Earth propagation direction. Qualitatively, this mass time series shows a remarkable resemblance to the L1 in situ density series. The in situ measurements are used as inputs into a three-dimensional (3-D) magnetospheric space weather simulation from the Community Coordinated Modeling Center. These simulations display a sudden compression of the magnetosphere from the large momentum flux at the leading edge of the CME, and predictions are made for the time derivative of the magnetic field (dB/dt) on the ground. The predicted dB/dt values were then compared with the observations from specific equatorially located ground stations and showed notable similarity. This study of the momentum of a CME from the Sun down to its influence on magnetic ground stations on Earth is presented as a preliminary proof of concept, such that future attempts may try to use remote sensing to create density and velocity time series as inputs to magnetospheric simulations.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

On 7 December 2000, during 13:30-15:30 UT the MIRACLE all-sky camera at Ny Alesund observed auroras at high-latitudes (MLAT similar to 76) simultaneously when the Cluster spacecraft were skimming the magnetopause in the same MLT sector (at similar to 16:00-18:00 MLT). The location of the auroras (near the ionospheric convection reversal boundary) and the clear correlation between their dynamics and IMF variations suggests their close relationship with R1 currents. Consequently, we can assume that the Cluster spacecraft were making observations in the magnetospheric region associated with the auroras, although exact magnetic conjugacy between the ground-based and satellite observations did not exist. The solar wind variations appeared to control both the behaviour of the auroras and the magnetopause dynamics. Auroral structures were observed at Ny Alesund especially during periods of negative IMF B-Z. In addition, the Cluster spacecraft experienced periodic (T similar to 4 - 6 min) encounters between magnetospheric and magnetosheath plasmas. These undulations of the boundary can be interpreted as a consequence of tailward propagating magnetopause surface waves. Simultaneous dusk sector ground-based observations show weak, but discernible magnetic pulsations (Pc 5) and occasionally periodic variations (T - 2 - 3 min) in the high-latitude auroras. In the dusk sector, Pc 5 activity was stronger and had characteristics that were consistent with a field line resonance type of activity. When IMF BZ stayed positive for a longer period, the auroras were dimmer and the spacecraft stayed at the outer edge of the magnetopause where they observed electromagnetic pulsations with T similar to 1 min. We find these observations interesting especially from the viewpoint of previously presented studies relating poleward-moving high-latitude auroras with pulsation activity and MHD waves propagating at the magnetospheric boundary layers.