Evolutionary dynamics of collective action in spatially structured populations.

Many models proposed to study the evolution of collective action rely on a formalism that represents social interactions as n-player games between individuals adopting discrete actions such as cooperate and defect. Despite the importance of spatial structure in biological collective action, the analysis of n-player games games in spatially structured populations has so far proved elusive. We address this problem by considering mixed strategies and by integrating discrete-action n-player games into the direct fitness approach of social evolution theory. This allows to conveniently identify convergence stable strategies and to capture the effect of population structure by a single structure coefficient, namely, the pairwise (scaled) relatedness among interacting individuals. As an application, we use our mathematical framework to investigate collective action problems associated with the provision of three different kinds of collective goods, paradigmatic of a vast array of helping traits in nature: "public goods" (both providers and shirkers can use the good, e.g., alarm calls), "club goods" (only providers can use the good, e.g., participation in collective hunting), and "charity goods" (only shirkers can use the good, e.g., altruistic sacrifice). We show that relatedness promotes the evolution of collective action in different ways depending on the kind of collective good and its economies of scale. Our findings highlight the importance of explicitly accounting for relatedness, the kind of collective good, and the economies of scale in theoretical and empirical studies of the evolution of collective action.

Nutrient enrichment and water depth modify consumer control in rocky shore macroalgal communities

The objective of my thesis is to assess mechanisms of ecological community control in macroalgal communities in the Baltic Sea. In the top-down model, predatory fish feed on invertebrate mesograzers, releasing algae partly from grazing pressure. Such a reciprocal relationship is called trophic cascade. In the bottom-up model, nutrients increase biomass in the food chain. The nutrients are first assimilated by algae and, via food chain, increase also abundance of grazers and predators. Previous studies on oceanic shores have described these two regulative mechanisms in the grazer - alga link, but how they interact in the trophic cascades from fish to algae is still inadequately known. Because the top-down and bottom-up mechanisms are predicted to depend on environmental disturbances, such as wave stress and light, I have studied these models at two distinct water depths. There are five factorial field experiments behind the thesis, which were all conducted in the Finnish Archipelago Sea. In all the experiments, I studied macroalgal colonization - either density, filament length or biomass - on submerged colonization substrates. By excluding predatory fish and mesograzers from the algal communities, the studies compared the strength of the top-down control to natural algal communities. A part of the experimental units were, in addition, exposed to enriched nitrogen and phosphorus concentrations, which enabled testing of bottom-up control. These two models of community control were further investigated in shallow (<1 m) and deep (ca. 3 m) water. Moreover, the control mechanisms were also expected to depend on grazer species. Therefore different grazer species were enclosed into experimental units and their impacts on macroalgal communities were followed specifically. The community control in the Baltic rocky shores was found to follow theoretical predictions, which have not been confirmed by field studies before. Predatory fish limited grazing impact, which was seen as denser algal communities and longer algal filaments. Nutrient enrichment increased density and filament length of annual algae and, thus, changed the species composition of the algal community. The perennial alga Fucus vesiculosusA and the red alga Ceramium tenuicorne suffered from the increased nutrient availabilities. The enriched nutrient conditions led to denser grazer fauna, thereby causing strong top-down control over both the annual and perennial macroalgae. The strength of the top-down control seemed to depend on the density and diversity of grazers and predators as well as on the species composition of macroalgal assemblages. The nutrient enrichment led to, however, weaker limiting impact of predatory fish on grazer fauna, because fish stocks did not respond as quickly to enhanced resources in the environment as the invertebrate fauna. According to environmental stress model, environmental disturbances weaken the top-down control. For example, on a wave-exposed shore, wave stress causes more stress to animals close to the surface than deeper on the shore. Mesograzers were efficient consumers at both the depths, while predation by fish was weaker in shallow water. Thus, the results supported the environmental stress model, which predicts that environmental disturbance affects stronger the higher a species is in the food chain. This thesis assessed the mechanisms of community control in three-level food chains and did not take into account higher predators. Such predators in the Baltic Sea are, for example, cormorant, seals, white-tailed sea eagle, cod and salmon. All these predatory species were recently or are currently under intensive fishing, hunting and persecution, and their stocks have only recently increased in the region. Therefore, it is possible that future densities of top predators may yet alter the strengths of the controlling mechanisms in the Baltic littoral zone.

Patterns of variability of retinol levels in a harbour porpoise population from an unpolluted environment

Organochlorine compounds (OC) are known to induce vitamin A (retinoids) deficiency in mammals, which may be associated with impairment of immunocompetence, reproduction and growth. This makes retinoids a potentially useful biomarker of organochlorine impact on marine mammals. However, use of retinoids as a biomarker requires knowledge about its intrapopulation patterns of variation in natural conditions, information which is not currently available. We investigated these patterns in a cetacean population living in an unpolluted environment. 100 harbour porpoises Phocoena phocoena from West Greenland were sampled during the 1995 hunting season. Sex, age, morphometrics, nutritive condition, and retinol (following saponification) and OC levels in blubber were determined for each individual. OC levels found were extremely low and therefore considered unlikely to affect the population adversely: mean blubber concentrations, expressed on an extractable basis, were 2.04 (SD = 1.1) ppm for PCBs and 2.76 (SD = 1.66) ppm for tDDT. The mean blubber retinol concentration for the overall population was 59.66 (SD = 45.26) mu g g(-1). Taking into account the high contribution of blubber to body mass, blubber constitutes a significant body site for retinoid deposition in harbour porpoises. Retinol concentrations did not differ significantly between geographical regions or sexes, but they did correlate significantly (p <0.001) with age. Body condition, measured by determining the lipid content of the blubber, did not have a significant effect on retinol levels but the individuals examined were considered to be in an overall good nutritive condition. It is concluded that measurement of retinol concentrations in blubber samples is feasible and has a potential for use as a biomarker of organochlorine exposure in cetaceans. However, in order to do so, biological information, particularly age, is critical for the correct assessment of physiological impact

Ancient DNA of the extinct Lava shearwater (Puffinus olsoni) from the Canary Islands reveals incipient differentiation within the P. puffinus complex

The loss of species during the Holocene was, dramatically more important on islands than on continents. Seabirds from islands are very vulnerable to human-induced alterations such as habitat destruction, hunting and exotic predators. For example, in the genus Puffinus (family Procellariidae) the extinction of at least five species has been recorded during the Holocene, two of them coming from the Canary Islands.

Cultural Diffusion Was the Main Driving Mechanism of the Neolithic Transition in Southern Africa

It is well known that the Neolithic transition spread across Europe at a speed of about 1 km/yr. This result has been previously interpreted as a range expansion of the Neolithic driven mainly by demic diffusion (whereas cultural diffusion played a secondary role). However, a long-standing problem is whether this value (1 km/yr) and its interpretation (mainly demic diffusion) are characteristic only of Europe or universal (i.e. intrinsic features of Neolithic transitions all over the world). So far Neolithic spread rates outside Europe have been barely measured, and Neolithic spread rates substantially faster than 1 km/yr have not been previously reported. Here we show that the transition from hunting and gathering into herding in southern Africa spread at a rate of about 2.4 km/yr, i.e. about twice faster than the European Neolithic transition. Thus the value 1 km/yr is not a universal feature of Neolithic transitions in the world. Resorting to a recent demic-cultural wave-of-advance model, we also find that the main mechanism at work in the southern African Neolithic spread was cultural diffusion (whereas demic diffusion played a secondary role). This is in sharp contrast to the European Neolithic. Our results further suggest that Neolithic spread rates could be mainly driven by cultural diffusion in cases where the final state of this transition is herding/pastoralism (such as in southern Africa) rather than farming and stockbreeding (as in Europe)

Pork Barrel politics in semi-democracies: the Spanish 'Parlamentary roads', 1874-1915

This paper analyzes the effects of parliamentary representation on road infrastructure expenditure during the Spanish Restoration. Using a panel dataset of Spanish provinces in 1880-1914 we find that the allocation of administrative resources among provinces depended both on the delegation characteristics (such as the share of MPs with party leadership positions, and their degree of electoral independence), and the regime"s global search for stability. These results point to the importance of electoral dynamics within semi-democratic political systems, and offer an example of the influence of government tactics on infrastructure allocation.

Pork Barrel politics in semi-democracies: the Spanish 'Parlamentary roads', 1874-1915

This paper analyzes the effects of parliamentary representation on road infrastructure expenditure during the Spanish Restoration. Using a panel dataset of Spanish provinces in 1880-1914 we find that the allocation of administrative resources among provinces depended both on the delegation characteristics (such as the share of MPs with party leadership positions, and their degree of electoral independence), and the regime"s global search for stability. These results point to the importance of electoral dynamics within semi-democratic political systems, and offer an example of the influence of government tactics on infrastructure allocation.

Hintariskienhallinta pitkäaikaisissa urakoissa

Pitkäaikaisten rakennusurakoiden tarjouslaskennassa on ennakoitava hintojen muutoksia useiden vuosien päähän, kun tarjoukset on tehtävä kiinteillä hinnoilla. Kustannusten ennakointi ja hintariskienhallinta on kriittinen tekijä rakennusalan yrityksen kilpailukyvylle. Tämän tutkielman tavoitteena on kehittää YIT Rakennus Oy:n Infrapalveluille toimintamalli ja työkalu, joiden avulla hintariskejä voidaan hallita tarjouslaskennassa sekä hankintatoimessa. Ratkaisuksi kehitettiin kustannusten ennakointi -malli, jossa panosryhmien hintojen kehitystä ennustetaan asiantuntijaryhmissä säännöllisesti. Kustannusten ennakointi -mallin käyttöönotto vaatii ennustettavien panosryhmien määrittelyä. Lisäksi on nimettävä asiantuntijaryhmä sekä valittava aikajänne, jolle ennuste tehdään. Ennusteisiin sisältyvä epävarmuus saadaan esiin Monte Carlo simulaatiolla, ja urakan hintariskiä voidaan siten arvioida todennäköisyysjakaumien ja herkkyysanalyysin avulla. Valmiita ennusteita hyödynnetään tarjouslaskennassa sekä hankintatoimessa taktiikoiden ja strategioiden valinnassa.

Towards open access networks – prototyping with the Lappeenranta model

The provision of Internet access to large numbers has traditionally been under the control of operators, who have built closed access networks for connecting customers. As the access network (i.e. the last mile to the customer) is generally the most expensive part of the network because of the vast amount of cable required, many operators have been reluctant to build access networks in rural areas. There are problems also in urban areas, as incumbent operators may use various tactics to make it difficult for competitors to enter the market. Open access networking, where the goal is to connect multiple operators and other types of service providers to a shared network, changes the way in which networks are used. This change in network structure dismantles vertical integration in service provision and enables true competition as no service provider can prevent others fromcompeting in the open access network. This thesis describes the development from traditional closed access networks towards open access networking and analyses different types of open access solution. The thesis introduces a new open access network approach (The Lappeenranta Model) in greater detail. The Lappeenranta Model is compared to other types of open access networks. The thesis shows that end users and service providers see local open access and services as beneficial. In addition, the thesis discusses open access networking in a multidisciplinary fashion, focusing on the real-world challenges of open access networks.

Taktiset toimenpiteet ja niiden käyttö muotikaupan tuoteryhmän kannattavuuden kehittämisessä - case: Ketjuohjattu naisten muodin myymälä

Muotikauppaketjun yksittäisellä myymälällä on tyypillisesti varsin rajoitetusti mahdollisuuksia päättää myymälässä myytävistä tuotteista, niiden hankinnasta sekä hinnoittelusta. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, millä toimenpiteillä muotialalla toimivan yrityksen ketjuohjattu myymälä voi vaikuttaa oman yksikkönsä myyntiin ja tavoitellun kannattavuuden saavuttamiseen. Lähempään tarkasteluun rajattiin visuaaliseen markkinointiin ja hinnanalennuksiin liittyvät toimenpiteet. Empiirinen osuus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena yhdessä ketjuohjatussa muotikaupan myymälässä. Aineiston hankinnassa käytettiin kolmea eri aineistonkeruumuotoa: havainnointia, teemahaastattelua sekä myyntitapahtuma-aineiston keruuta. Tutkimustulokset osoittivat, että myyntikauden aikana tehtävillä tuotteiden esillepanojen uudistuksilla ja tuotteen paikan vaihtamisella myymälässä on merkitystä myynnin edistämisessä ja hinnanalennusten välttämisessä. Myymälöitä tulisi rohkaista aloittamaan hinnanalentaminen huonosti myyville tuotteille aikaisemmin myyntikauden aikana ja tuotteiden kauden jälkeistä varastointia tulisi välttää. Tutkimustulosten perusteella yksittäisellä ketjuohjatulla myymälällä on varsin paljon mahdollisuuksia vaikuttaa eri toimenpiteillään oman yksikkönsä kannattavuuteen, mutta se vaatii onnistuakseen tiivistä yhteistyötä ketjuohjauksen kanssa.

The Role of Tactical Marketing Decisions on New Product Performance: The Moderating Effect of Entry Timing

This study focuses on observing how Finnish companies execute their new product launch processes. The main objective was to find out how entry timing moderates the relationship between launch tactics (namely product innovativeness, price and emotional advertising) and new product performance (namely sales volume and customer profitability). The empirical analysis was based on data collected in Lappeenranta University of Technology. The sample consisted of Finnish companies representing different industries and innovation activities. Altogether 272 usable responses were received representing a response rate of 37.67%. The measures were first assessed by using exploratory factor analysis (EFA) in PASW Statistics 18 and then further verified with confirmatory factor analysis (CFA) in LISREL 8.80. To test the hypotheses of the moderating effects of entry timing, hierarchical regression analysis was used in PASW Statistics 18. The results of the study revealed that the effect of product innovativeness on new product sales volume is dependent on entry timing. This implies that companies should carefully consider what would be the best time for entering the market when launching highly innovative new products. The results also depict a positive relationship between emotional advertising and new product sales volume. In addition, partial support was found for a positive relationship between pricing and new product customer profitability.

Unca Don and Unca Scrooge’s Guide to History. Representations of the Past in the Disney Comics of Don Rosa

This thesis studies the various forms and layers of representations of the past that can be found in the Disney comics of Don Rosa. To stay true to the legacy of renowned comic book artist Carl Barks, Rosa has stopped time in the duck universe to the 1950’s: the decade when Barks created his most noted stories. There is a special feel of historicalness in Rosa’s duck stories, as his characters recall events that occurred in both Rosa’s own stories as well as Barks’. Rosa has shed new light to the past of the characters by writing and illustrating the history of Scrooge McDuck, one of the most beloved Disney characters. Rosa is also adamant that the historical facts used in his stories are always correct and based on thorough research. The methodological tools used in the analysis of the comics come from the fields of comic book studies, film theory, and history culture. Film and comics are recognized by many scholars as very similar media, which share elements that make them comparable in many ways. This thesis utilizes studies on historical film, narrative and genre, which provide valuable insight and comparisons for analysis. The thesis consists of three main chapters, the first of which deconstructs the duck universe in the stories in order to understand how the historicalness in them is created,and which outside elements might affect them, including the genre of Disney comics, publishers, and the legacy of Barks. The next chapter focuses on The Life and Times of Scrooge McDuck series, i.e. the stories which are located in the past. Such stories feature similar representations of history as for example Westerns. They also compress and alter history to meet the restrictions of the medium of comics. The last part focuses on the adventure stories which draw inspiration from for example mythology, and take the characters to strange and mystical, but yet historical worlds. Such treasure-hunting stories show similarity to the action-adventure genre in film and for example their stereotypical representations of foreign cultures. Finally, the chapter addresses the problematic of historical fiction and its capability to write history.

Viestitaktiikan kehittyminen yhtymän viestijärjestelmän käyttöönoton jälkeen

Tutkimus käynnistyi Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen esittäessä aihepiiriä tutkittavaksi. Tutkimuksen tavoitteena on ollut lisätä tietämystä viestitaktiikan kehittymisestä yhtymän viestijärjestelmän käyttöönoton jälkeen 1980 – 2000-luvuilla osana operatiivistaktisten toimintaperiaatteiden ja -tapojen kehittymistä. Tutkimuksella on pyritty syventämään tietämystä taktisten periaatteiden muutoksista viestitaktiikan näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin maavoimien YVI-järjestelmillä varustettujen yhtymien viestitaktiikkaa sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Muutoksia tarkasteltaessa tutkimuksessa keskityttiin käsitykseen viestitaktiikasta, viestitaktisiin periaatteisiin sekä viestipäällikköön ja hänen toimintakenttäänsä. Viestitaktisia periaatteita ja niissä tapahtuneita muutoksia vertailtiin myös yleisiin taktisiin periaatteisiin ja niiden painotuksissa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusongelmia lähestyttiin fenomenografisella tutkimusotteella, jossa tavoitteena on kuvailla, analysoida ja ymmärtää erilaisia käsityksiä ilmiöistä sekä käsitysten keskinäisistä suhteista. Lähdeaineiston muodostivat 18 viestitaktiikan asiantuntijan kokemusperäiset käsitykset viestitaktiikasta ja sen kehittymisestä YVIjärjestelmien käyttöönoton jälkeen. Käsityksistä muodostettiin merkitys- ja kuvauskategorioiden sekä tutkijan esiymmärryksen pohjalta induktiivisen päättelyn avulla tutkimuksen varsinaiset johtopäätökset. Tutkimushenkilöiden käsitysten sekä taktiikan ja viestitaktiikan aikaisempien määritelmien perusteella johtopäätöksenä määritettiin, että viestitaktiikka on tehtävän toteuttamiseen käytettävissä olevan viestillisen kapasiteetin optimaalista suunnittelua, soveltamista ja käyttöä viestivoimana haluttujen päämäärien saavuttamiseksi ja viestitaisteluiden voittamiseksi. Viestitaktikointi edellyttää viestitaisteluun liittyvien keinojen tuntemista sekä taitoa soveltaa niitä käytännössä. Tutkimustulosten perusteella keskeisiksi viestitaktisiksi periaatteiksi tärkeysjärjestyksessä muodostuivat - päämäärän ja tehtävän selkeys - varautuminen odottamattomiin tilanteen vaihteluihin - yksinkertaisuus - aktiivisuus ja oma-aloitteisuus. Keskeisiksi merkitystään lisänneiksi viestitaktisiksi periaatteiksi muodostuivat - voimien vaikutuksen keskittäminen - joukkojen ja voimien jakaminen (reservi) - varautuminen odottamattomiin tilanteen vaihteluihin - salaaminen ja harhauttaminen - turvallisuus. Selkeimpänä viestipäällikön tehtävien muutoksena pidettiin siirtymistä yksityiskohtaisesta viestiyhteyksien suunnittelijasta kokonaisvaltaiseksi yhtymän viestitoiminnan johtajaksi. Tutkimustulosten ja aikaisempien määritelmien perusteella johtopäätöksenä määritettiin, että viestipäällikkö johtaa yhtymän viestitoimintaa komentajan antamien vaatimusten mukaisesti ja vastaa yhtymän johtoryhmän jäsenenä viestitaktisista ratkaisuista haluttujen päämäärien saavuttamiseksi ja viestitaisteluiden voittamiseksi. Viestipäälliköltä edellytetään viestitaisteluun liittyvien keinojen tuntemista sekä taitoa soveltaa niitä käytännössä. Tutkimuksen mukaan yhtymän viestitaktiikkaan merkittävimmin vaikuttaneita tekijöitä olivat yhtymän viestijärjestelmien käyttöönotto, uusien esikunta- ja viestiyksiköiden kehittäminen, kiinteän viestiverkon ja johtamisjärjestelmäalan merkityksen kasvaminen, käytettävien tekniikoiden kehittyminen sekä joukkojen ja johtoportaiden tiedonsiirtotarpeiden kasvaminen. Viestitaktiikan osalta voidaan todeta deterministisen näkemyksen taistelusta ja taistelutilasta muuttuneen yleisten taktisten periaatteiden muutosten mukaisesti aikaisempaa monimuotoisempaan ja rohkeampaan, voluntaarisempaan, suuntaan.

Animal Lovers, Bridge-Builders, and Supervising Watchdogs: Framing and Civil Society Construction by Japanese Pro-Animal Organizations in the Kansai and Tokyo Areas

Unlike their counterparts in Europe and America, the citizen organizations acting for the well-being of animals in Japan have not received scholarly attention. In this research, I explore the activities of twelve Japanese pro-animal organizations in Tokyo and Kansai area from the perspective of social movement and civil society studies. The concept of a ‘pro-animal organization’ is used to refer generally to the collectives promoting animal well-being. By using the collective action frame analysis and the three core framing tasks – diagnostic, prognostic, and motivational – as the primarily analytical tools, I explore the grievances, tactics, motivational means, constructions of agency and identity as well as framing of civil society articulated in the newsletters and the interviews of the twelve organizations I interviewed in Japan in 2010. As the frame construction is always done in relation to the social and political context, I study how the organizations construct their roles as civil society actors in relation to other actors, such as the state, and the idea of citizen activism. The deficiencies in the animal welfare law and lack of knowledge among the public are identified as the main grievances. The primary tactic to overcome these problems was to educate and inform the citizens and authorities, because most organizations lack the channels to influence politically. The audiences were mostly portrayed as either ignorant bystanders or potential adherents. In order to motivate people to join their cause and to enforce the motivation within the organization, the organizations emphasized their uniqueness, proved their efficiency, claimed credit and celebrated even small improvements. The organizations tended to create three different roles for citizen pro-organizations in civil society: reactive, apolitical and emphatic animal lovers concentrating on saving individual animals, proactive, educative bridge-builders seeking to establish equal collaborative relations with authorities, and corrective, supervising watchdogs demanding change in delinquencies offending animal rights. Based on the results of this research, I suggest that by studying how and why the different relations between civil society and the governing actors of the state are constructed, a more versatile approach to citizens’ activism in its context can be achieved.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.