Takuiden ja teknisen tuen käsittelyprosessin analysointi ja kehittäminen

Diplomityö liittyy taajuusmuuttajien takuuhuoltoprosessiin. Tutkitaan prosessin toimintaa, sen tehokkuutta, sekä sen yhteydessä tapahtuvaa viestintää. Keskitytään prosessin ylimpään tasoon ja erityisesti vaativampiin tapauksiin, joissa takuuaikana käydään useita kertoja asiakkaan tiloissa tekemässä huoltotoimenpiteitä. Useat perättäiset vikaantumiset asettavat myös viestinnän koetukselle. Lähtökohtana on saada kokonaiskuva, mitä prosessissa tapahtuu siitä lähtien kun taajuusmuuttaja on toimitettu ja ensimmäinen yhteydenotto tulee Helsingin tehtaalle vikatilanteessa. Tutkitaan mitä tapahtuu tehtaan ja paikallisen yhtiön välillä toimituksesta aina siihen asti, kun viimeinen korjauskäynti on tehty kyseisellä työmaalla. Koko prosessi kuvataan, mutta varsinaiset kehitystoimet keskittyvät kuitenkin Product Engineering & Quality -osastoon. Työssä käytettäviä tutkimusmetodeja ovat kirjallisuus, prosessikuvaukset ja haastattelut. Työn tuloksena saadaan yleinen prosessin nykytilan kuvaus, korjauskäyntikohtainen arvovirtauskaavio ja löydetään mahdolliset parannuskohteet prosessiin. Viestintään saadaan systematiikkaa soveltaen kriisiviestinnän ja kriisinhallinnan kirjallisuutta. Näiden avulla päästään tehokkaampaan, ammattimaisempaan ja resursseja paremmin hyödyntävään tapaan toimia. Pitkällä aikavälillä myös asiakkaan luottamus kasvaa ja asiakassuhde säilyy entistä paremmin.

Kuljetustensuunnittelu- ja reitinoptimointiohjelmiston kaupallistamiseen vaikuttavat keskeiset ominaisuudet

Ajoneuvojen reititystä on tutkittu 1950-luvulta asti, alunperin etsiessä polttoainekuljetuksille optimaalisinta reittiä varastolta useille palveluasemille. Siitä lähtien ajoneuvon reititystehtäviä on tutkittu akateemisesti ja niistä on muodostettu kymmeniä erilaisia variaatioita. Tehtävien ratkaisumenetelmät jaetaan tyypillisesti tarkkoihin menetelmiin sekä heuristiikkoihin ja metaheuristiikkoihin. Konetehon ja heuristiikoissa käytettävien algoritmien kehittymisen myötä reitinoptimointia on alettu tarjota kaupallisesti. CO-SKY-projektin tavoitteena on kaupallistaa web-pohjainen tai toiminnanohjausjärjestelmään integroitava ajoneuvon reititys. Diplomityössä tutkitaan kuljetustensuunnittelu- ja reitinoptimointiohjelmistojen kaupallistamiseen vaikuttavia keskeisiä ominaisuuksia. Ominaisuuksia on tarkasteltu: 1) erityisesti pk-kuljetusyritysten tarpeiden ja vaatimusten pohjalta, ja 2) markkinoilla olevien ohjelmistojen tarjontaa arvioiden. Näiden pohjalta on myös pyritty arvioimaan kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Pilottiasiakkaita haastattelemalla ohjelmistolle on kyetty asettamaan vaatimuksia, mutta samalla on kuultu käyttäjien mielipiteitä optimoinnista. Lukuisia logistiikkaohjelmistojen tarjoajia on haastateltu logistiikkamessuilla sekä Suomessa että Saksassa. Haastattelujen perusteella on saatu käsitys kyseisistä ohjelmista sekä optimoinnin tarjonnasta että kysynnästä. Akateeminen tutkimus aiheesta on laajaa, koskien niin teknistä toteutusta kuin myös (kysely-)tutkimuksia tarjolla olevien ohjelmistojen ominaisuuksista ja laadusta. Kuljetusyritysten tarpeissa on vaihtelua yritys- ja alakohtaisesti. Perusongelmat ovat samoja, joita reitinoptimoinnin akateemisessa tutkimuksessa käsitellään ja joita kaupalliset ohjelmistot pystyvät ratkaisemaan. Vaikka reitinoptimoinnilla saatavat hyödyt ovat mitattavissa, suunnittelu etenkin pk-yrityksissä tehdään pääosin yhä käsin. Messuhaastattelujen ja loppukäyttäjien mielipiteiden perusteella voidaan todeta kaupallisten ratkaisujen olevan suunniteltu isommille kuljetusyrityksille: tyypillisen it-projektin hinta, käyttöönottoaika ja asennus sekä ratkaisun takaisinmaksuaika vaikuttavat pk-yritysten hankintapäätökseen. Kaupallistamiseen liittyen haasteet liittyvät erityisesti segmentointiin ja markkinointiin asiakasarvon todentamisen ja sen välittämisen kautta.

Firabelityö ja suomalaisen työelämän murros 1900-luvun alusta 1960-luvulle

Tutkimus tarkastelee firabelitöiden näkökulmasta suomalaisen tehdastyön ja työelämän murrosta 1900-luvun alusta 1960-luvulle. Tutkimuksen tarkoituksena on valottaa firabelitöiden historiallista luonnetta. Firabelitöillä tarkoitetaan töitä, joita työntekijät tekivät itselleen työpaikalla, työnantajan välineillä ja materiaaleilla. Yleensä firabelitöinä tehtiin erilaisia kodin hyödykkeitä. Firabelityöt ovat olleet osa paternaalista vaihtojärjestelmää, jossa tehtaanomistaja huolehti työntekijöilleen työn uusintamisen kannalta välttämättömät elinolot niin palkkana kuin luontaisetuina. Firabelityöt sijoittuivat luontaisetujen ja työpaikalta varastamisen väliselle harmaalle alueelle. Tutkimusajan sisällä Suomessa siirryttiin paternaalisista työyhteisöistä sopimusyhteiskuntaan, jossa työehdot sovitaan työnantajien ja työntekijöiden ammattiliittojen välisissä neuvotteluissa. Tutkimus jäsentyy siten, että alkuun firabelityöt kontekstualisoidaan 1900-luvun työelämään vertaamalla niitä luontaisetuihin ja työpaikalta näpistämisiin. Historiallisen taustan jälkeen tutkimus käsittelee firabelitöiden tekemisen luvallisuutta ja luvattomuutta. Firabelitöiden luvanvaraisuuteen liittyy työnantajan, työnjohdon ja työntekijän erilaiset näkökulmat. Lopuksi käsittelen muistitiedon vaikenemista firabelitöistä 1970-luvun alkuun tultaessa. Päälähteenä tutkimuksessa on muistitietoaineistot neljästä eri arkistosta. Aineistot on kerätty vuosien 1967-2012 välisenä aikana. Muistitietoaineistojen lisäksi tutkimuksessa käytetään lähteenä neljän eri tehtaan arkistoaineistoja vuosilta 1901-1970. Firabelityöt pitivät sisällään työväestön omapäisyyden ja samanaikaisesti työnantajien joustovaran palkanmaksukyvyn ollessa heikko. Firabelityöt palasivat työntekijöiden luvallisiksi tai luvattomiksi palkanlisiksi 1930-luvun pula-aikana ja säilyivät sellaisina säännöstelyn päättymiseeen vuoteen 1956 asti. Firabelitöitä tehtiin eniten metalliteollisuudessa. Firabelitöiden aineellisen hyödyn lisäksi niiden tekeminen kehitti työntekijöiden ammatillista osaamista ja kohotti työntekijöiden ryhmähenkeä. Vaikka firabelitöitä koskevat muistelmat päättyvät vuoteen 1970, ei niiden tekeminen välttämättä ole päättynyt.

Elektronisten gadget-laitteiden historia- ja kohderyhmäselvitys

Tässä kandidaatintyössä tarkastellaan gadget-termin alkuperää ja määritelmää. Gadget voidaan määritellä esimerkiksi siten, että se on uusi mekaaninen tai elektroninen laite jolla on jokin käytännöllinen hyöty, mutta on valtavirran mielestä melko turha. Tässä työssä selvitetään lähdekirjallisuuden avulla pitääkö kyseinen määritelmä paikkaansa. Lisäksi työssä käydään läpi historiassa esiintyviä gadgetteja vuosikymmenittäin aina 1900-luvulta 2010-luvulle asti. Lopuksi tarkastellaan gadgettien kohderyhmää asiasta tehtyjen tutkimusten avulla ja selvitetään onko gadgettien omistajuuteen liitettävissä joitain yleisiä piirteitä.

Euroopan unionin sotilaallinen kriisinhallinta vuonna 2030

Tulevaisuuden tutkimus on vielä nuori ja Maanpuolustuskorkeakoulun opinnäytetöissä suhteellisen vähän käytetty tutkimuksen ala. Se on kuitenkin merkittävä osa strategista suunnittelua ja johtamista, mikä tekee siitä myös merkittävän tutkimussuuntauksen puolustusvoimien toiminnan kannalta. Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on arvioida tulevaisuudentutkimuksen tarjoamien menetelmien avulla Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittymistä vuoteen 2030 asti. Tutkimuksen tutkimusongelmana on: ”Mitä Euroopan unionin sotilaallinen kriisinhallinta on vuonna 2030?” Tutkimusongelman lisäksi vastaan tutkimuksessa kahteen tutkimuskysymykseen, jotka ovat: ”Minkälaisia tulevaisuusskenaarioita on mahdollista rakentaa Euroopan unionin sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyen?” sekä ”Millaiset tekijät vaikuttavat Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämiseen?” Tutkimuskysymysten avulla pyrin saamaan vastauksen tutkimusongelmaan. Tutkimusmenetelmänä käytän tulevaisuudentutkimuksen menetelmiin kuuluvaa skenaariomenetelmää. Skenaarioiden rakentamisen apumetodina käytän tulevaisuustaulukkoa. Tutkimuksessa käyttämäni tulevaisuustaulukko koostuu kuudesta Euroopan unionin toimintaympäristöä sekä sen sisäistä kehitystä kuvaavasta muuttujasta, joille kullekin on asetettu kolme eriävää muuttujan tulevaisuutta kuvaavaa arvoa. Päädyin käyttämään tutkimuksessa taulukkometodia koska se mahdollistaa laajan aihealueen hallitun käsittelyn sekä monipuolisten skenaarioiden rakentamisen. Taulukon avulla rakennan viisi unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittymisen kannalta oleellista toimintaympäristöä kuvaavaa skenaariota. Näiden skenaarioiden perusteella rakennan edelleen viisi erilaista unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehityksen suuntaa kuvaavaa vaihtoehtoa.Tutkimuksen lähtökohtana on Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan nykytila, jonka muutosta tarkkailen eri skenaarioiden antamien perusteiden mukaisesti. Tutkimusaineistona käy-tän ainoastaan julkista lähdemateriaalia. Aihealuetta lähestyn strategian ja kansainvälisen politii-kan tutkimuksen näkökulmasta. Tutkimuksessa selvisi, että Euroopan unionin kriisinhallinnan tulevaisuuden kehittymiseen vai-kuttavat merkittävästi sekä unioni-valtioiden sisäisten että ulkoisten suhteiden kehittyminen. Eri-tyisen merkittävänä unionin ulkopuolisena vaikuttajana tulee tulevaisuudessakin säilymään Yh-dysvallat. Taulukkometodin käyttöön liittyen selvisi, että muuttujien sekä muuttujien kehitysarvo-jen määrän rajallisuus vaikuttaa tutkimustuloksen luotettavuuteen. Samalla kuitenkin huomasin myös, että laajassa tulevaisuudentutkimuksessa kohteen käsittely on rajattava kurinalaisesti, jotta tutkimusmetodin tarkoitus täyttyy. Metodin käyttöön liittyen on myös huomioitava, että muuttuji-en valinta saattaa vaikuttaa suoranaisesti tutkimustulokseen. Kaikkien tutkimuksessa esittämieni Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehityssuuntia vuonna 2030 kuvaavien vaihtoehtojen toteutuminen on mahdollista. Muita todennäköisimmiksi osoittautui kuitenkin kaksi vaihtoehtoa. Toinen vaihtoehdoista kuvaa EU:n sotilaallisen kriisin-hallinnan hillityn kehityksen jatkumista myös tulevaisuudessa ja toinen unionin kriisinhallinnan painopisteen siirtymistä perinteiseen rauhanturvaamiseen ja siviilikriisinhallintaan.

Suomen puolustusvoimien liikekannallepanokyky sodan jälkeisinä vuosina

Suomen puolustusvoimien sodan jälkeinen liikekannallepanokyky on ennen tutkimaton aihealue. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Suomen puolustusvoimien liikekannallepanokyvyn kehittyminen jatkosodan päättymisen jälkeen, aina siihen asti kunnes sotaa seuranneen tilanteen on voitu katsoa normalisoituneen pääesikunnan käskyjen tasolla. Kehittymisen perspektiivinä on käytetty jatkosotaa ja talvisotaa edeltäneitä liikekannallepanoja. Kehitystä on tarkasteltu liikekannallepanoon vaikuttaneiden ulkopuoleisten tekijöiden kautta. Ulkopuoleisina tekijöinä tutkimuksessa on käsitelty Liittoutuneiden valvontakomissiota, Pariisin rauhansopimusta, YYAsopimusta, Puolustusrevision mietintöä ja eduskunnan puolustusvoimista säätämät lakeja ja asetuksia. Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston arkistolähteitä ja aihealueesta kirjoitettua kirjallisuutta. Lähdemateriaalia on täydennetty haastatteluilla. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva. Tutkitusta lähdemateriaalista on tehty havaintoja ja johtopäätöksiä perinteisen asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen keinoin. Tutkimuksessa selvisi, että Suomen puolustusvoimat menetti kenttäarmeijan liikekannallepanokyvyn pian jatkosodan jälkeen. Liikekannallepanokyky palautui normaaliksi pääesikunnan ohjeistuksen tasolla vuoden 1956 lopulla. Liikekannallepanokyvyn palautumiseen ja kehitykseen vaikuttivat useat ajanjakson ulkopuoleiset tekijät. YYA-sopimuksen rooli oli liikekannallepanokyvyn kehittymisessä tunnettua suurempi. Liikekannallepanojärjestelmän osalta kehitys aiempaan oli pientä ja johtui lähinnä ulkopuoleisten tekijöiden aiheuttamista muutoksista.

Kokonaisvaltainen laatujohtaminen mikroyrityksessä : Jormita Oy

Kokonaisvaltaista laatujohtamista on tutkittu ja sovellettu paljon suurissa ja keskisuurissa yrityksissä, mutta ei juurikaan mikroyrityksissä. Siitä syystä tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kokonaisvaltaisen laatujohtamisen sovellettavuutta mikroyrityksessä. Ensimmäinen osaongelma on, miten kokonaisvaltainen laatujohtaminen kytketään osaksi mikroyrityksen johtamisalueita. Toinen osaongelma on, miten kokonaisvaltainen laatujärjestelmä liitetään osaksi yrityksen toimintaa. Tutkielman perustan muodostavat yleiset kokonaisvaltaisen laatujohtamisen teoriat, koska suoraan mikroyrityksiä koskevia tutkimuksia on saatavilla hyvin vähän. Kokonaisvaltaisen laatujohtamisen peruspilareista on valittu kohdeyrityksen tutkimisen kannalta relevanteimmat elementit: johdon sitoutuminen ja johtaminen, suunnittelu ja organisointi, laadun mittaaminen ja esikuva-analyysi, asiakaslähtöisyys, prosessien hallinta ja kehittäminen sekä laatujärjestelmän luominen. Nämä elementit myös muodostavat työn rungon. Kokonaisvaltaisen laatujohtamisen soveltaminen mikroyrityksissä ei toimi samalla tavalla kuin suurissa yrityksissä, ja vain harvoin järjestelmää saatetaan kokonaisuudessaan loppuun asti. Osittain tämä johtuu siitä, että mikroyritykset hyötyvät järjestelmästä jo aikaisessa vaiheessa, jolloin työ jää alun jälkeen kesken. Toinen syy on, että järjestelmän luominen edellyttää suuria määriä niitä resursseja, jotka tavallisesti ovat varsin rajallisia mikroyrityksillä. Kuitenkin tutkimuksen mukaan mikroyrityksessäkin on mahdollista soveltaa kokonaisvaltaista laatujohtamista, kun yrityksen ominaispiirteet otetaan huomioon ja laatuajatteluun sitoudutaan aidosti. Lisäksi laatujärjestelmä voidaan liittää osaksi yrityksen toimintaa suunnittelemalla se tarkasti ja toteuttamalla suunnitelma pitkäjänteisesti, yrityksen resurssit huomioiden. Laadullinen tutkimus on suoritettu perehtymällä yhteen mikroyritykseen, jonka laatujärjestelmän luomista seurattiin lähes kahden vuoden ajan sen valmistumiseen asti. Tietoja yrityksestä kerättiin lähinnä haastattelemalla, mutta myös havainnoimalla ja perehtymällä valmiisiin aineistoihin.

Keinoja kaihtamatta : aliupseerien osaamisen kehittäminen Panssariprikaatissa

Puolustusvoimia on alettu kehittää oppivan organisaation periaatteiden mukaisesti vuositu-hannen alussa. Kehitystyön tuloksena on syntynyt muun muassa osaamisen kehittämisen stra-tegia vuonna 2004. Strategiassa määritettiin keinovalikoima, jota tulisi hyödyntää henkilös-tön osaamisen kehittämisessä. Uusimuotoisen aliupseeriston muodostaminen käynnistettiin 2000-luvun puolivälissä teknistyvien asejärjestelmien käyttö- ja koulutushenkilöstön tarpeen vuoksi. Lisäksi aliupseereita tarvittiin opistoupseerien korvaajiksi heidän eläköitymisen myö-tä. Aliupseerit ja puolustusvoimat ovat haasteen edessä: Kuinka ammattitaitoinen kouluttaja-henkilöstö taataan sukupolvenvaihdon myötä? Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, miten osaamisen kehittämisen keinova-likoimaa hyödynnetään Panssariprikaatissa aliupseerien osaamisen kehittämiseksi. Tutki-musongelma pyritään ratkaisemaan seuraavien alaongelmien avulla: 1. Miten aliupseerien osaamisen kehittäminen on ohjeistettu Puolustusvoimissa? 2. Miten aliupseerien osaamisen kehittämistä voidaan kehittää Panssariprikaatissa? Tutkimusongelmaa lähestyttiin sekä päälliköiden, että aliupseerien näkökulmasta. Tutkimus-aineistona käytettiin puolustusvoimien dokumentaatiota osaamisen kehittämisestä sekä em-piiristä aineistoa. Empiirinen aineisto kerättiin sähköpostikyselyllä ja teemahaastatteluilla. Analysointi toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan todeta, että Pääesikunnassa määritetty osaamisen kehittämisen keinovalikoima ja oppivan organisaation käsitteet eivät jalkaudu aliupseerien osaamisen kehittämisen ohjeistuksessa Panssariprikaatissa perusyksikköön asti. Ne jäävät Pääesikuntatason asiakirjoihin. Kyselyn ja haastattelun pohjalta voidaan tulkita, että eri kei-noja kuitenkin hyödynnetään aliupseerien osaamisen kehittämisessä tutkituissa perusyksi-köissä. Panssariprikaatin esikunnalta toivottiin olevan aktiivisempi niin koulutustapahtumista informoinnin, kuin koulutuksen järjestämisenkin osalta. Suurimpana haasteena osaamisen kehittämiselle nähtiin käynnissä oleva puolustusvoimauudistus. Aliupseereiden kouluttami-nen nähdään turhaksi, koska työsuhteen päättymistä pidetään todennäköisenä.

Kuivajätehuollon hiilijalanjälki ja kustannukset sekä kuljetusten kilpailutus – Etelä-Karjalan aluekeräyspisteverkoston päivitys

Tutkimuksen tavoitteena oli yhtenäistää Etelä-Karjalan alueen erilaisia tapoja toimia alueke-räyksen suhteen. Aluekeräyksellä tarkoitetaan jätteiden keräystä pisteiltä, joihin kotitaloudet, jotka eivät kuulu kiinteistökohtaiseen keräykseen, voivat tuoda syntypaikkalajitellun kuiva- eli sekajätteensä. Tavoitteena oli myös saada tietoa siitä, minkälaiset ovat eri kuivajätehuoltovaihtoehtojen ilmastonmuutos- ja kustannusvaikutukset. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miten ympäristönäkökohdat voidaan ottaa huomioon kuljetuskilpailutuksissa. Tutkimuksessa kerättiin tietoa internetistä, opinnäytetöistä ja tieteellisistä artikkeleista sekä yritysten edustajilta. Kasvihuonekaasupäästöjen laskennassa hyödynnettiin GaBi 6.0 -elinkaariarviointiohjelmaa. Tutkimuksen perusteella aluekeräyspisteet kannattaa sijoittaa reiteille, joita asukkaat käyttävät vähintään kerran viikossa ja mitkä ovat optimaalisesti myös kuljetusurakoitsijan kannalta. Taajama-alueelle ei nähty suositeltavaksi sijoittaa aluekeräyspisteitä. Suositeltavina astioina aluekeräyspisteille nähtiin syväkeräyssäiliöt, joiden tyhjennys onnistuu samalla keräyskalustolla kuin kiinteistöjen jäteastioiden, kun ajoneuvo on varustettu puominosturilla. Suositeltavaksi nähtiin myös harventaa jäteastioiden talvityhjennystiheyksiä, jos tyhjennystiheys on vakio ympäri vuoden, sillä pääosa aluekeräyspisteiden käyttäjistä on loma-asukkaita. Tyhjennystiheyksien harvennuksella olisi mahdollista saavuttaa kustannussäästöjä. Tutkimuksessa laskettiin kuivajätteen elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä kuivajätteen keräyksestä loppusijoitukseen ja energiahyötykäyttöön. Energiahyötykäyttökohteiksi valittiin Riihimäen, Kotkan sekä Leppävirran (suunnitteilla) jätteenpolttolaitokset. Tulosten pohjalta kuivajätteen energiahyötykäyttö oli loppusijoitusta selkeästi parempi vaihtoehto. Kuivajätteen keräys- ja kuljetuspäästöjen vaikutus oli pieni. Kuivajätteen kuljetusmatkan pituus jätteenpolttolaitokselle ei ole siis ratkaisevassa roolissa kokonaiskasvihuonekaasupäästöjä tarkasteltaessa. Etäisyyttä suurempi vaikutus onkin kuivajätteen koostumuksella, polttolaitosten vuosihyötysuhteilla ja korvattavilla polttoaineilla. Jatkossa suositellaan selvittämään vielä vaihtoehtoisia käsittelytapoja kuivajätteen sisältämälle sekamuovijakeelle, jonka poltosta aiheutuu merkittävä osuus (noin 74 %) kuivajätteen polton kasvihuonekaasupäästöistä. Ajankohtaisia kuljetuskilpailutuksia varten tarkasteltiin vielä tarkemmin keräys- ja kuljetuspäästöjä. Tulosten pohjalta havaittiin, että keräys- ja kuljetuspäästöjä on mahdollista vähentää reilusti (46–74 %) siirtymällä dieselistä biopolttoaineiden käyttöön. Tuloksiin vaikuttaa kuitenkin merkittävästi, minkälaisista raaka-aineista biopolttoaineet on valmistettu. Kuivajätteen keräyspäästöjä on mahdollista pienentää myös päivittämällä aluekeräyspisteverkostoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin kustannuksia aluekeräyspisteiden astioiden uusinnasta tai korjauksesta kuivajätteen loppusijoitukseen tai energiahyötykäyttöön asti. Merkittävimmät kustannukset aiheutuivat kuivajätteen loppusijoituksesta, energiahyötykäytöstä sekä keräyksestä. Kustannusten näkökulmasta keräyksen rooli oli siis suurempi. Työn lopussa annettiin vielä vinkkejä, joiden avulla jätehuoltoyritykset voivat tehdä jätekuljetushankintoja ympäristönäkökohdat huomioiden. Usein selkein tapa huomioida ympäristönäkökohdat kuljetuskilpailutuksissa on asettaa riittävän tiukkoja pakollisia vaatimuksia, jolloin voi valita hinnaltaan halvimman vaihtoehdon. Kuljetuspalvelun hankinnassa tulee huomioida ainakin energiankulutus, hiilidioksidi-, typenoksidi-, hiilivety- ja hiukkaspäästöt. Lainsäädäntö ei määrää vähimmäistasoja, vaan hankintaa tehdessä kannattaa kartoittaa markkinatilanne, jotta vaatimukset osaa asettaa oikealle tasolle. Markkinoille kannattaa myös tiedottaa tulevaisuuden tarpeista ja suunnitelmista. Suuria hankintakokonaisuuksia suositellaan pilkottavan pienempiin osiin, jotta pienet ja keskisuuret yritykset pystyvät myös osallistumaan tarjouskilpailuihin. Kannustus innovaatioiden huomioimiseen hankinnoissa on lisääntynyt myös jätehuollon alalla. Selvitettyjen kasvihuonekaasupäästöjen perusteella oli merkille pantavaa, miten suuri vaikutus polttolaitoksen valinnalla oli kasvihuonekaasupäästöihin. Oleellista onkin huomioida ympäristönäkökohdat myös energiahyötykäyttökohdetta valittaessa.

Uraohjaus ja urasuunnittelu ammattikorkeakoulussa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista uraohjausta ammattikorkeakoulun tuutoriopettajat antavat ja millaista uraohjausta opiskelijat haluavat. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, löytyykö opiskelijoiden koulutusalavalinnan perusteista yhteyttä uran suunnittelutaitoihin ja ohjauksen tarpeeseen, ja tunnistavatko tuutoriopettajat opiskelijoiden erilaiset uraohjauksen tarpeet. Tutkimuksen teoreettisissa rakenteissa hyödynnettiin kolmea postmodernia urateoriaa, jotka olivat Hodkinsonin ja Sparkesin (1997) uranvalinnan päätöksentekoteoria, Mitchellin, Lewinin ja Krumbolzin (1999) suunnitellun sattuman teoria ja Savickasin (2005) uran rakentamisteoria. Tutkimusympäristönä oli Satakunnan ammattikorkeakoulu. Tutkimus oli kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa kerättiin harkinnanvaraisesti valituilta tuutoriopettajilta (n=14) ja opintojensa eri vaiheissa olevilta opiskelijoilta (n=65) kirjoitettu aineisto. Kvalitatiivinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Aineiston perusteella löydettiin kolmenlaisia urasuunnittelijoita: epävarmat, uteliaat ja tietoiset. Aineiston perusteella laadittiin kyselylomake tutkimuksen toisen vaiheen tiedonkeruuta varten. Tutkimuksen toisessa vaiheessa kerättiin opintojen eri vaiheissa olevilta opiskelijoilta kyselylomakekyselynä kvantitatiivinen aineisto (n=903), joka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Koulutusalavalinnan perusteista elämäntilanne, alan mahdollisuudet, oma toive, kutsumus, aktiivinen tiedonhaku ja halu opiskella ammattikorkeakoulussa olivat yhteydessä opiskelijan hyvään urasuunnittelukykyyn. Näillä perusteilla koulutusalansa valinneita tietoisiksi luokiteltuja urasuunnittelijoita oli 72 % vastanneista. Alavalinnan perusteista sattuman, kavereiden, sukulaisten, lukion opinto-ohjauksen ja paikkakunnan perusteella koulutusalansa valinneet luokiteltiin epävarmoiksi urasuunnittelijoiksi, ja heitä oli 28 % vastanneista. Tulokset antavat ohjaajille tukea epävarman ja muita enemmän uraohjausta tarvitsevan opiskelijan tunnistamiseen ja heidän hops-prosessinsa tehostamiseen opintojen alusta asti. Lisäksi tulosten perusteella esitetään seuraavia suosituksia: tuutoriopettajille tulisi asettaa pätevyysvaatimukseksi ohjausalan opintojen suorittaminen; opiskelijoita tulisi ohjata tunnistamaan erilaisia satunnaisesti avautuvia mahdollisuuksia ja tietoisesti hyödyntämään niitä elämässään; uraohjaukseen tulisi kytkeä mukaan työelämäyhteistyö; ohjaajien tulisi tiivistää yhteistyötä toisen asteen ohjaajien kanssa, jotta opiskelijoiden koulutusalavalinnat onnistuisivat paremmin; uraohjausta tulisi antaa tulevaisuuden kvalifikaatioiden ennakoinnin ja elinikäisten oppimisvalmiuksien näkökulmasta.

Yli 50-vuotiaiden näkemyksiä keinoista edistää työssä jaksamista ja jatkamista : Case: Tampereen Seudun Osuuspankki

Suomalaisen väestön vanheneminen on synnyttänyt yhteiskunnallisen tarpeen hallita hoiva- ja sosiaalimenojen kasvua. Keskeisenä tavoitteena on työurien pidentäminen. Ikääntyvä ikärakenne ja työurien pidentämisen tarve haastaa myös organisaatiot miettimään ikäsidonnaisia käytäntöjä työssä jatkamiseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaankin, miten organisaatio voi toimia proaktiivisesti yli 50-vuotiaiden työssä jatkamisessa ja siten pitää ihmiset aktiivisina, tuottavina ja työstänsä innostuneina vanhuuseläkeikään asti. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen miten organisaatio voi ikäjohtamisen ja osaamisen johtamisen avulla tukea yli 50-vuotiaiden työskentelyä. Tutkielman toimeksiantaja Tampereen Seudun Osuuspankki tavoittelee työurien pidentämistä ja harkitsee ikäohjelman toteuttamista. Tutkimus tehtiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa tutkimusmetodina käytettiin ryhmähaastatteluja hyödyntäen teemoja, jotka olivat ikäjohtaminen ja henkilöstöstrategia, osaaminen ja hiljainen tieto sekä yli 50-vuotiaiden huomioiminen organisaatiossa ja ikäohjelma. Tutkimusaineisto kerättiin 5 ryhmähaastattelussa, jotka koostuivat yhteensä 20 eri ammattiryhmää, toimintoja ja konttoreita edustaneita haastatelluista. Analyysi tehtiin aineistolähtöisesti. Tutkimuksessa havaittiin, että kohdeorganisaatio oli jo suhteellisen ikäystävällinen. 50–67-vuotiaat kokivat, että heidän kokemustaan arvostettiin ja että heidän ikäryhmänsä nähtiin työyhteisössä voimavarana muiden ikäryhmien tapaan. Ikäohjelman nähtiin pääsääntöisesti keinona tasata työn kuormitusta ja motivoida jatkamaan työssä hieman alle 60-vuotiaasta lähtien. Kirjallisuuden mukaan ikäohjelma olisi hyvä kuitenkin kohdistaa koko henkilöstölle, joskin painotus olisi ikääntyneissä työkyvyn edistämisen takia. Haastateltavien mukaan mahdollisessa ikäohjelmassa keskeisiä keinoja olisivat terveyden edistäminen, urakehitys ja työn sisällön muokkaaminen, työaikajoustot sekä tavoitteiden sopeuttaminen. Alle 60-vuotiaat kaipasivat keskimäärin enemmän urakehitystä kun taas yli 60-vuotiaat vaikuttivat hakevan enemmän stabiiliutta työuran loppuvaiheille. Tärkeimmäksi yksittäiseksi keinoksi nousi ikään sidotut palkalliset vapaat, joilla haastatellut voisivat tasata työn kuormituksen piikkejä. Työaikajoustojen puolesta puhuivat myös haastateltujen positiiviset kokemukset osa-aikaeläkkeestä työstressin vähentäjänä. Näyttäisi siltä, että ikäohjelmaan olisi hyvä sisällyttää ikääntyneille kohdennetut kehityskeskustelut, joissa käydään läpi työssä jaksamista ja työssä jatkamisen edellytyksiä. Hiljaista tietoa kohdeorganisaatiossa siirtyi haastateltujen mukaan määrällisesti ja laadullisesti jo tarpeeksi. Hyviä oppimisen ja hiljaisen tiedon jakamisen käytäntöjä voitaisiin ottaa käyttöön laajemmin.

Stealth-kyvyn merkitys Persianlahden sodassa Wardenin kehäteorian mukaan

Ilmasodankäynnissä on tunnustettu useita teoreetikkoja ja vahvasti nykypäivän ilmasodan-käynnissä on ollut esillä John Warden, jonka teoriaa päästiin käytännössä todistamaan Persi-anlahden sodassa vuonna 1991. Hänen luoman kehäteorian lisäksi sodassa käytettiin laaja-mittaisesti ensimmäisen kerran stealth-kykyä, joka mahdollisti ilmasodankäynnin yllätyksel-lisyyden ja tarkkuuden lisäämisen. Tutkielman tavoitteena on selvittää stealth-kyvyn vaiku-tusta Persianlahden sodassa Wardenin kehäteorian mukaan. Nykyaikaisesta teknologiasta ja varsinkin sen käytöstä on vaikea löytää avoimia lähteitä. Per-sianlahden sota on tämän vuoksi hyvä tutkimuksen kohde tutkittaessa nykyaikaista il-masodankäyntiä, sillä siinä käytetystä stealth-teknologiasta löytyy julkisista lähteistä materi-aalia. Tutkimusstrategiana tutkielmassa on käytetty tapaustutkimusta, jossa tapauksena on Persianlahden sota. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jonka tarkoituksena on analysoida ja tulkita käytettyjä lähteitä, kuten tutkimuksia ja artikkeleita. Tulokset osoittavat, että Wardenin kehäteoriaa hyödyntämällä stealth-kyvyllä pystyttiin saa-vuttamaan suuri etulyöntiasema Persianlahden sodassa. Kyseisellä kyvyllä saavutettu strate-ginen hyöty oli varsin suurta verrattuna aikaisemmin käytyihin ilmaoperaatioihin. Varsinkin Wardenin kehäteoriaa hyödyntäen stealth-kyvyllä oli mahdollista vaikuttaa suoraan Irakin johtoportaisiin ja muihin oleellisiin komponentteihin järjestelmän toimivuuden kannalta. Persianlahden sodassa Yhdysvallat käytti ensimmäisen kerran stealth-kykyä hyödyntävää hä-vittäjää hankkiakseen yliotteen heti sodan alusta asti. Irak oli hyvin varustautunut ilmapuo-lustuksellisesti, mutta stealth-kyvyn käyttö ensimmäisen kerran strategisella tasolla tuli va-rautuneelle Irakille yllätyksenä. Kyseisen kyvyn hyötyä ei voida siis suoraan projisoida nyky-päivän käytön ja Persianlahden sodan välillä. Stealth-kyvyn yleistymisen myötä myös vasta-keinot ovat kehittyneet ja tänä päivänä ei voida olettaa selviävän yhtä pienillä tappioilla kuin Yhdysvallat selvisi Persianlahden sodassa. Stealth-kyky on myös kriteeri, joka nousee var-masti esille suunniteltaessa seuraajaa Suomen nykyiselle Hornet-hävittäjälle.

Viidennen sukupolven hävittäjien häiveteknologia

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää viidennen sukupolven hävittäjien häiveteknologian toteutusratkaisuja. On käsitelty miksi häiveteknologiaa tarvitaan sekä vertailtu miten häiveteknologia toteutetaan viidennen sukupolven hävittäjissä. Suomen ilmavoimien päähävittäjäkalusto F/A-18 Hornet edustaa neljättä sukupolvea ja saavuttaa elinkaarensa lopun 2020-luvun lopussa, joten seuraajasta on lähivuosina tehtävä päätös. On siis mahdollista, että seuraajaksi hankitaan jokin viidennen sukupolven hävittäjä häiveteknologialla varustettuna. Viidennen sukupolven hävittäjiä kehitellään ainakin Yhdysvalloissa, Venäjällä, Kiinassa, Intiassa ja Japanissa, mutta tässä tutkielmassa on vertailtu vain Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan viidennen sukupolven hävittäjiä. Yhdysvalloilla on tällä hetkellä ainut operaatiokäytössä oleva viidennen sukupolven hävittäjä, Lockheed Martin F-22 Raptor. Raptorin lisäksi Yhdysvalloilla on kehitysvaiheessa oleva Lockheed Martin F-35 Lightning II. Venäjällä on myös kehitysvaiheessa oleva Suhoi PAK FA samoin kuin Kiinalla on Chengdu J-20. Nämä kolme kehitysvaiheessa olevaa viidennen sukupolven hävittäjää on tarkoitus ottaa palveluskäyttöön ennen 2020-lukua. Tutkielman päätutkimuskysymys on, miten häiveteknologia toteutetaan viidennen sukupolven hävittäjissä. Lisäksi tutkielmassa on kaksi alakysymystä. Nämä ovat seuraavat: Miksi häiveteknologiaa tarvitaan? Miten häiveteknologian toteutus eroaa viidennen sukupolven hävittäjissä? Tutkimusmenetelmänä on käytetty kvalitatiivista kirjallisuustutkimusta ja vertailua julkisista lähteistä. Häiveteknologia ei ole mikään uusi innovaatio. Teknologiaa on kehitelty aina 1940-luvulta asti ja yksi tunnetuimmista häivepommikoneista, Lockheed Martinin F-117 Nighthawk, on jo poistunut palvelukäytöstä. Tuolloin häiveominaisuuksien ylläpito ja huolto aiheuttivat merkittäviä kustannuksia tutkasignaalia absorboivien maalien ja materiaalien takia. Viidennen sukupolven hävittäjissä on pyritty vähentämään näiden maalien ja materiaalien käyttöä, jotta käyttökustannukset saataisiin pienennettyä. On panostettu enemmän hävittäjien muodon antamaan suojaan tutkasignaalia vastaan maalien ja materiaalien sijaan. Tämä on nykyaikana mahdollista kehittyneiden tietokoneiden avulla, jotka pystyvät laskemaan optimaalisen muodon hävittäjälle sekä häive- että aerodynaamisten ominaisuuksien kannalta. Tutkasignaalia absorboivia maaleja ja materiaaleja on kuitenkin pakko käyttää erilaisten luukkujen ympärillä sekä muissa reunoissa, joissa muodolla ei saada riittävää vaikutusta.

Sosiaalisen median muodostama uhka taisteluosaston operaatioturvallisuudelle joukkojen perustamisvaiheessa

Operaatioturvallisuus (OPTU) nykyajan konseptina on suhteellisen tuore. Aihetta on tutkittu Persianlahdensodan ajoilta asti. Suomen Puolustusvoimat tulkitsee operaatioturvallisuutta yleisesti ottaen samalla tavalla kuin Yhdysvaltojen asevoimat. Sosiaalinen media (SOME) on konseptina myös tuore ilmiö (2007). Sosiaalisen median käyttöaste yhteiskunnassamme on merkittävä. Sosiaalinen media mahdollistaa vaivattoman tiedon jakamisen, joka puolestaan vaikuttaa operaatioturvallisuuteen. Sosiaalista mediaa ja operaatioturvallisuutta on tutkittu laajasti joko yksittäisinä konsepteina tai osana muita kokonaisuuksia. Operaatioturvallisuutta ei ole kuitenkaan käsitelty sosiaalisen median näkökulmasta laajamittaisesti. Suomessa aihe-aluetta on tarkasteltu rauhanturvaajien toimintaympäristössä ja sen yleiskäyttöä rauhan aika-na. Joukkojen perustamisvaihetta ei ole käsitelty. Modernina ilmiönä on syytä ymmärtää so-siaalisen median mahdollistamaa uhkaa taisteluosaston (TSTOS) operaatioturvallisuudelle joukkojen perustamisvaiheessa. Päätutkimuskysymys on: Millainen uhka sosiaalinen media on taisteluosaston operaatiotur-vallisuudelle ja miten siltä voidaan suojautua joukkojen perustamisvaiheen aikana? Alaky-symykset, jotka tukevat tutkimusta ovat: Mitä operaatioturvallisuus tarkoittaa konseptina? Minkälainen sosiaalinen media on toimintaympäristönä? Miten vastustaja tiedustelee sosiaa-lisessa mediassa (OSINT)? Minkälaisen vaikutuksen operaatioturvallisuuden puute sosiaali-sen median toimintaympäristössä luo taisteluosastolle? Aineisto koostuu internetlähteistä sekä kirjallisista lähteistä oppaiden, artikkelien ja uutisten muodossa. Johtopäätöksenä on todettavissa, että operaatioturvallisuuden kannalta on syytä kieltää sosiaalisen median käyttöä sekä poistaa sosiaalisen median palveluita mahdollistavat laitteet joukkojen perustamisvaiheessa. Operaatioturvallisuuden laiminlyöminen sosiaalisen median toimintaympäristössä jo rauhanajan koulutuksessa voi johtaa pahimmassa tapaukses-sa siihen, että joukot on saatettu toimintakyvyttömään tilaan ennen laajamittaista sotaa. Ope-raatioturvallisuuden tärkeyttä sosiaalisessa mediassa on koulutettava henkilökunnalle ja va-rusmiehille jo rauhan aikana. Tutkija kehottaa Puolustusvoimia ottamaan tarkemmin kantaa älypuhelimien ja sosiaalisen median käyttöön rauhan- ja joukkojen perustamisvaiheen aika-na.

Kaksi tietä huipulle. Media ja puoluejohtajuus Suomessa naisten noususta populismin aaltoon

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisen puoluejohtajuuden ja suuren puolueen johtajaksi nousun murroskautta 1980-luvun lopulta 2010-luvulle median ja politiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Puolueiden johtaminen on myös Suomessa ollut miesten työtä, ja perinteisesti tehtävään on ollut yksi väylä: asettuminen ehdolle puheenjohtajavaalissa ja valituksi tulo puoluekokouksessa. Tarkastelujakson alkupuolella naisia oli Suomessa ensimmäistä kertaa ehdolla suurten puolueiden puheenjohtajavaaleissa. Kauden loppupuolella heitä myös valittiin tuohon tehtävään ja ensimmäiset naiset nousivat pääministeriksi. Tämä historiallinen murros päätti liki satavuotisen perinteen, jossa miehet ovat olleet Suomessa sekä suurten puolueiden että hallitustyön johtajia. Julkisessa keskustelussa kysymys tasa-arvosta jäi toissijaiseksi: naisia alettiin valita puoluejohtajiksi tilanteissa, joissa heidän valintansa nähtiin puolueille edulliseksi. Naisen valinta tulkittiin miehen valintaa merkittävämmäksi symboliseksi viestiksi, johon liitettiin ajatuksia uudistumisesta ja puolueen julkisuuskuvan parantamisesta. Merkille pantavaa on, että naisten ensimmäiset valinnat suurten puolueiden johtajiksi tapahtuivat vaiheessa, jossa puoluejohtajien valta-asema on vahvin kautta suomalaisen poliittisen historian. Tässä valossa näyttää siltä, että valta ei aina pakenekaan naisilta. Vaikka suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset naiset ovat monessa mielessä olleet edelläkävijöitä tasa-arvon suhteen, politiikan johtopaikkoja tavoitelleet naiset ovat meilläkin kohdanneet kansainvälisessä tutkimuksessa naisten haasteeksi osoitettuja lasikattoja, pyöröovia ja liukkaita jyrkänteitä. Tutkittavan ajanjakson aikana konkretisoitui myös toinen mahdollinen, joskin poikkeuksellinen reitti suuren puolueen johtajaksi: pienen puolueen nouseminen suurten joukkoon eduskuntavaaleissa. Tämä vaihtoehto toteutui vuonna 2011 perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton myötä. Perussuomalaisten nousu eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi mursi perinteisen kolmen suuren puolueen asetelman. Puolueen menestyksen seuraukset ovat olleet kauaskantoisemmat kuin ehkä ensin ajateltiin: perussuomalaisten vaalivoiton sosiaalidemokraateille, keskustalle, ja kokoomukselle aiheuttama järkytys heijastui myöhemmin myös niiden johtajavaihdoksiin ja -valintoihin. Sekä naisten läpimurrossa että populismin voittokulussa median rooli oli monisyisempi kuin siihen perinteisesti liitetty tiedon välittäjän ja valtaa pitävien toimia kriittisesti seuraavan neljännen valtiomahdin tehtävänkuva. Tutkittavalla jaksolla tiedotusvälineet tekivät onnistuneen intervention politiikan osapuoleksi. Toimittajat ottivat kantaa valintoihin ja ohjeistivat puolueita, ja puolueet taas mukauttivat näkyvyyden maksimoidakseen käytäntöjään median tarpeisiin. 1980-luvun lopulta 2010-luvulle ulottuvalla jaksolla suuren puolueen puoluejohtajaksi valikoitumisen kriteerit muuttuivat, samalla kun median merkitys johtajavalinnoissa ja myös puoluejohtajan käytännön työssä kasvoi. Mediasta tuli aiempaa konkreettisemmin johtajavalintojen ja valtakamppailun areena, ja siihen liittyvät näkökohdat nousivat myös keskeisiksi johtajan taitoja arvioitaessa. Kuka ehdokkaista toisi näkyvyyttä, ”pärjäisi” median paineissa ja vakuuttaisi äänestäjät? Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa johtajavalinnat olivat pitkälti puolueorganisaatioiden hallinnoimia prosesseja, joista lehdistö raportoi askeleen jäljessä kulkien. Viimeistään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puolueet omaksuivat ajatuksen median hyödyllisyydestä. Tämän strategisen muutoksen myötä puolueet tulivat samalla luovuttaneeksi määriteltyvaltaa oman organisaationsa ulkopuolelle. Kokoomuksen vuoden 2014 johtajavaalissa silmiinpistävää oli pyrkimys sekä hyötyä julkisuudesta että palauttaa valtaa takaisin puolueelle. Politiikan mediajulkisuuden alttius tarttua myyviin poliitikkopersooniin, ilmiöihin, ristiriitoihin ja draamaan sekä vastaavasti populistijohtaja Timo Soinin ja perussuomalaisten kyky tarjota kaikkia näitä auttoivat puolueen suurvoittoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Organisaatioltaan pieni ja johtajaansa henkilöityvä puolue sai selvästi poliittista painoarvoaan suuremman julkisuuden, koska kiinnostavuus määritti näkyvyyden ja puolueen nousevasta kannatuksesta tuli yksi vaalien pääaiheista. Median ja politiikan suhteessa tapahtuneet muutokset olivat vauhdittamassa niin naisten nousua suurten puolueiden johtajiksi kuin populistisen johtajuuden läpimurtoa ja perussuomalaisten menestystä. Koska suurten puolueiden johtajista valikoituvat myös pääministerit, näiden muutosten vaikutus ulottuu Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpaan tehtävään asti.