865 resultados para Social business model
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata prosessia, jonka tuloksena henkilöstölle määriteltiin kahdeksan ydinkompetenssia palvelemaan uuden liiketoiminnan arvolupausta. Lisäksi tavoitteena on mitata määriteltyjen ydinkompetenssien nykytaso. Tunnistetusta kompetenssikuilusta johdetaan kehitystoimenpiteitä, joiden avulla henkilöstön osaaminen saatetaan halutulle tasolle. Tutkielman teoreettinen viitekehys kiteytyy liiketoimintamallin arvolupauksen sekä yksilön ydinkompetenssien rajapintaan, jonka taustalla vaikuttavat resurssiperustainen ja tietoperustainen näkemys yrityksestä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta uuden liiketoimintamallin tiimin jäsentä. Tulosten perusteella yksi olennainen ydinkompetenssi ei tuo kestävää kilpailukykyä imitoitavuutensa vuoksi. Muutoin määritellyt ydinkompetenssit vastasivat pääasiassa liiketoimintamallin arvolupausta ja kolmesta ydinkompetenssista voitiin johtaa kehitystoimenpiteet organisaation käyttöön.
Resumo:
Työn tarkoitus on löytää parhaat mahdolliset toimintatavat eli liiketoimintamallit, joiden avulla yritys pystyy laajentamaan jätteistä ja prosessitähteistä etanolia -liiketoimintaa kolmansille osapuolille. Työn teoriaosassa perehdytään eri liiketoimintamalleihin sekä selvitetään valittujen energia-alan yrityksien käyttämiä liiketoimintamalleja. Lisäksi työssä on perehdytty tarkemmin franchisingin soveltamiseen teollisessa liiketoiminnassa sekä yrityksen mahdollisena toimintamallina. Arvon muodostuminen on oleellisesti liiketoimintamallin valintaan vaikuttava tekijä, minkä takia työssä perehdytään myös yrityksen ja sen asiakkaiden arvonmuodostumiseen ja arvonluontitapoihin teorioiden ja haastattelujen pohjalta. Teorioiden ja kerätyn aineiston perusteella pystytään sanomaan, että tulevan liiketoimintamallin on oltava kaikille Etanolix®-liiketoiminnan osapuolille selkeä ja nykyistä parempi ratkaisu niin taloudellisesti kuin imagollisesti. Työssä on päädytty liiketoimintamalliin, jossa hyödynnetään franchisingia ja BOOT-konsortiota, jotka yhdistetään kokonaisuudeksi arvopaja- ja arvoverkkoajattelulla.
Resumo:
Tämän työn ensisijaisena tavoitteena on selvittää ABB Oy, Marine & Cranes, Propulsion Products Services tarjoamien laakerikunnonvalvontatuotteiden luonne, tuotteistuksen tila, liiketoimintamalli ja tutkia, kuinka olemassa olevaa ansaintalogiikkaa voidaan kehittää. Teoreettisessa osassa käydään läpi palvelun määritelmää, palveluiden tuotteistamista, akateemisia tuotteistusprosessimalleja sekä liiketoimintamallin käsitettä. Liiketoimintamallin käsittely työssä keskittyy Osterwalderin (2010) liiketoimintamallikehykseen. Teoriaosuuden materiaalia hyödynnetään empiirisessä osuudessa laakerikunnonvalvonnan tuotteiden tuotteistuksen tilan, tuotteistusprosessimallin, liiketoimintamallin ja ansaintalogiikan kehittämiseen. Työn keskeisimpinä tuloksina saatiin kehitysehdotuksia työntilaajalle liittyen laakerikun- nonvalvonnan ansaintalogiikkaan ja palveluiden tuotteistamiseen. Työssä ilmeni, että yrityksen olisi suositeltavaa optimoida tehtävien palveluiden suorittamissatamat. Jo olemassa olevien tuotteiden dokumentointia tulisi täydentää työssä ehdotetun mukaisesti. Omien resurssien laajempaa käyttämistä tulisi lisätä ja laakerikunnonvalvonnan palvelupakettien päivittämistarve sekä valmiiden tuotteiden säännöllinen päivittäminen ja niiden mahdollinen poistaminen valikoimasta tulisi ottaa osaksi käytössä olevaa prosessia.
Resumo:
Työn tavoite on ollut tutkia ja rakentaa pilvipalvelun identiteetin- ja pääsynhallinta liiketoimintapalveluksi yrityksille ja organisaatioille. Lähtökohtana on ollut valmiiden identiteetinhallintaohjelmistotuotteiden käyttäminen kehitettävän palvelutuotteen osana. Työssä on ollut tarkoitus selvittää, voiko identiteetinhallintaa ja pääsynhallintaa tuottaa ja tarjota pilvipalveluna kannattavasti. Tutkimusote on ollut konstruktiivinen ja triangulaatiossa on käytetty useaa menetelmää, jotta on saatu selvä kuva liiketoiminnan luonteesta ja tarpeista. Menetelmiä ovat olleet kyselytutkimus ja peste-analyysi. Lisäksi on tehty liiketoimintasuunnitelma ja palveluliiketoiminnan kuvaus Orsterwalderin canvas- menetelmällä. Jokainen tutkimusosa on ollut oleellinen määritettäessä palvelutuotteen ominaisuuksia, koska tavoite on ollut saada mahdollisimman luotettava ja helppokäyttöinen tuote nopeasti kasvaville pilvipalvelumarkkinoille. Tutkimuksen tuloksena on määritelty malli palveluliiketoiminnan tarpeisiin sopivasta turvallisesta palvelualustasta, joka skaalautuu hyvin pilvipalveluiden käytön lisääntyessä voimakkaasti. Liiketoimintasuunnitelman laskelmien avulla on löydetty käyttäjämäärien alarajat kannattavaan liiketoimintaan. Lisäksi on huomattu palvelun rakenteen auttavan yrityksiä ja organisaatiota suojaamaan pilvipalveluiden käyttäjätunnukset ja salasanat väärinkäytöksiltä, mikä on tarpeellista ja ajankohtaista kaikille organisaatioille, jotka harkitsevat pilvipalveluiden käyttöä ja haluavat tehdä sen tietoturvallisesti. Tutkimuksen tuloksena on pystytty määrittelemään, onko liiketoiminta kannattavaa vai ei sekä palvelun tarvitsemat liiketoimintaelementit.
Resumo:
Tietämyksen hyödyntäminen parantaa yrityksen arvontuotannon lopputuloksia - myös vähittäiskaupassa. Vähittäiskaupoille erityisesti asiakastietämys on erityisen tärkeää. Asiakastietämyksen suhteen vähittäiskaupat ovat periaatteessa erinomaisessa asemassa, koska niiden henkilökunta tapaa asiakkaita päivittäin. Viimeisen 20 - 30 vuoden aikana vähittäiskauppa on kuitenkin siirtynyt ketjuliiketoimintamalliin, jossa toiminnan tehostamiseksi suurin osa päätöksenteosta on keskitetty ketjuyksikköön pois asiakasrajapinnasta. Päätöksenteon tueksi tuotetaan runsaasti määrällistä tietoa, mutta ensikäden syvällistä tietämystä asiakkaista päätöksenteossa ei pystytä hyödyntämään. Tämän työn tavoite on ollut kehittää nykyaikaisille vähittäiskaupoille soveltuva tapa saada keskitetyn päätöksenteon tueksi ensikäden asiakastietämystä. Työn metodologia nojaa suunnittelutieteeseen ja konstruktiiviseen tutkimusotteeseen, joissa molemmissa keskeisessä roolissa on konstruktio, jolla pyritään sekä ratkaisemaan käytännön ongelma että tuottamaan uutta teoreettista tietoa. Työn viitekehys muodostuu tietämystä käsittelevästä kirjallisuudesta. Konstruktion muodostamista varten työssä on tutustuttu vähittäiskaupasta löytyviin esimerkkeihin hyödyntää asiakastietämystä. Lisäksi työssä on systematisoitu tietämyksen luomiseen liittyvää käsitteistöä arvoketjunäkökulmasta. Pohjatyön jälkeen muodostettu konstruktio ratkaisee tutkimusongelman liittämällä ketjuyksikön ja asiakasrajapinnan samaan tietämyksen luomisen kehään. Konstruktiossa hyödynnetään arvoketjun ominaisuuksia, tietotekniikkaa sekä arvoketjuun muodostuvia käytänneyhteisöitä. Näin konstruktiossa on pystytty huomioimaan sekä vähittäiskaupan arvoketjun erityispiirteet että tietämyksen luomisen edellytykset.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa erilaisia tulevaisuuskuvia siitä, miltä tulevaisuuden kestävät liiketoimintamallit voisivat näyttää vuonna 2030 ja miten toivottuun tulevaisuuskuvaan päästään. Lisäksi tavoitteena on esittää perusteluja mitä kestävällä liiketoimintamallilla ylipäänsä tarkoitetaan. Eksploratiivisen tutkimuksen aineisto on kerätty tulevaisuuden tutkimuksen piirissä paljon käytetyllä Delfoi-menetelmällä. Ymmärrys kestävien liiketoimintamallien luonteesta pohjautuu systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen. Tutkimus käsittää teoriakatsauksen kestävistä liiketoimintamalleista ja kestävää liiketoimintaa tukevasta liiketoimintaympäristöstä. Lisäksi empiriaosuudessa esitetään asiantuntijanäkemyksiä kestävien liiketoimintamallien ominaispiirteistä vuonna 2030 ja muutoksen aikaansaamiseen vaikuttavista tekijöistä. Tuloksena on esitys tulevaisuuden todennäköisistä sekä toivottavista kehityskuluista, kuvaus edellytyksistä, joita kestävien liiketoimintamallien yleistyminen vaatii sekä esitys kestävien liiketoimintamallien arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Tämä tutkimus on toteutettu osana Tekesin Green Growth – Tie kestävään talouteen ohjelman 2011–2015 käynnissä olevaa DemaNET (Dematerialization and Sustainable Competitiveness through New Models for Industrial Networking) -tutkimusprojektia.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten energia-alan toimialamuutos on vaikuttanut energiatehokkuusliiketoiminnan syntymiseen, mitä eri maiden energiayhtiöiden energiatehokkuusliiketoimintaan sisältyy ja onko energiatehokkuustuotteiden ja -palveluiden myynnissä maidenvälisiä eroja. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään, onko ulkomaiden tuote- ja palvelukonsepteissa sellaisia eroavaisuuksia, joita voitaisiin käyttää case-yrityksen liiketoiminnassa hyödyksi. Tutkimuksessa kuvaillaan ilmiötä, jossa toimialamuutos on saanut energiayhtiöt kehittämään uuden energiatehokkuustuotteiden liiketoiminnan. Työssä selvitetään, onko energiatehokkuustuotteiden ala samanlainen Suomessa kuin ulkomaillakin ja löytyykö eri maista erilaisia käytäntöjä sekä tuote- ja palvelukonsepteja, joita Yritys X voisi tutkia ja aloittaa tuotteistamaan omaa tuotevalikoimaansa varten.
Resumo:
Tämä raportti on osa BIOTULI-projektia, jossa tutkitaan biojalostamoiden uusia tuotteita ja liiketoimintamalleja. Raportin tavoitteena on selvittää, millaisilla liiketoimintamalleilla BIOTULI-projektissa löytyneitä potentiaalisia bioliiketoimintamahdollisuuksia pystytään hyödyntämään pk-yrityksen näkökulmasta. Tavoitteena on myös tutkia millaisen toimitusketjun liiketoimintamalli vaatii, ja millä edellytyksillä sen toteuttaminen on kannattavaa. Raportissa tarkastellaan torrefioinnin ja lämmöntuotannon yhdistämistä sekä BIOTULI-projektissa kehitetyn uuden erottelumenetelmän hyödyntämistä biohajoavan desinfiointiaineen valmistuksessa. Selvitystyö toteutettiin asiantuntijahaastatteluiden ja kirjallisuuskatsauksen perusteella. Molemmille casetapauksille muodostettiin liiketoimintamalli sekä arvioitiin sen toteutettavuutta ja kehitysnäkymiä. Torrefioinnin ja lämmöntuotannon yhdistäminen ei tehdyn analyysin perusteella ole tällä hetkellä kannattavaa, mutta muutokset markkinatilanteessa voivat muuttaa tilannetta tulevaisuudessa. Biohajoavan desinfiointiaineen valmistuksessa on potentiaalia kannattavaan liiketoimintaan, mutta tutkimus on vielä kesken, joten tarkkaa liiketoiminnan tai sen kannattavuuden arviointia ei vielä voi tehdä. Työn tuloksia voi käyttää pohjana tarkemmille kannattavuusarvioille.
Resumo:
Tämän kandidaatin työn tavoitteena on selvittää, miten liiketoimintamallin käsitettä voidaan käyttää apuna yrityksen häiriönhallinnan suunnittelussa. Työssä analysoidaan, miten yrityksen liiketoiminnan eri ominaisuudet vaikuttavat häiriöihin, häiriönhallinnan tapaan ja sen tarpeellisuuteen. Tavoitteena on myös selvittää, miten häiriönhallinta linkittyy yrityksen toiminnanohjaukseen. Keskeisenä sisältönä luodaan työkalu, jolla liiketoimintamalleja voidaan analysoida, sekä jaottelu, jossa on eri toimitusketjun häiriöiden tyypit. Näitä analysoidaan ristiin, josta saadaan keskeisenä tuloksena häiriöiden ja häiriönhallinnan luokittelu erilaisiin yrityksen toiminnanohjauksen osa-alueisiin. Lisäksi tuloksena saadaan uusia näkemyksiä häiriönhallintaan liiketoimintamallin ominaisuuksien pohjalta.
Resumo:
The role of contract manufacturing and subcontracting has been seen in black and white in product and service point of view. It used to be seen either as a product or a service. In the thesis product-service system, offering combining products and services, was discussed. Theory was created from two perspectives; Service productization via Business Model generation and product servitization via New Service Development process. Target for the case study was to point out new ways of service thinking and ways for changing business environment in contract manufacturing, especially in customer satisfaction and profitability point of view. The case study is following the New Service Development process phases. First ideas were collected from literature and via sales management interviews. Service offering and tool for service requirement evaluation was created. Last financial results of example service scenarios were calculated. It is recommended to take service offering into internal use and further develop it into modular service model. It is also recommended to take created customer service requirement evaluation tool into use for capturing customer service needs but also for communicating those internally.
Resumo:
Innovation nowadays is one of the key elements of counties’ competitiveness. In the face of continuous world economic changes, open innovation business model implementation allows many companies to improve and accelerate their innovation processes through collaboration. Universities as traditional sources of knowledge might be involved in such kind of collaboration. In developing countries, which are in transition towards innovation-based economy, as Russia, open innovation business model can serve as a tool to speed up this transition. The Master’s Thesis explores the implementation of open innovation model in collaboration between companies and universities in global scale and particularly in Russia. The study is qualitative and it is based on integrative analysis of literature, secondary data and results of the survey, conducted among Russian universities. In the thesis a model for implementation of open innovation into Triple Helix model is elaborated. The study also explores not very common practice of reverse-directional interaction - from industry to university. The findings of this research show a necessity of solving the identified problems in parallel with implementation of open innovation concept in university-industry collaboration.
Resumo:
Video transcoding refers to the process of converting a digital video from one format into another format. It is a compute-intensive operation. Therefore, transcoding of a large number of simultaneous video streams requires a large amount of computing resources. Moreover, to handle di erent load conditions in a cost-e cient manner, the video transcoding service should be dynamically scalable. Infrastructure as a Service Clouds currently offer computing resources, such as virtual machines, under the pay-per-use business model. Thus the IaaS Clouds can be leveraged to provide a coste cient, dynamically scalable video transcoding service. To use computing resources e ciently in a cloud computing environment, cost-e cient virtual machine provisioning is required to avoid overutilization and under-utilization of virtual machines. This thesis presents proactive virtual machine resource allocation and de-allocation algorithms for video transcoding in cloud computing. Since users' requests for videos may change at di erent times, a check is required to see if the current computing resources are adequate for the video requests. Therefore, the work on admission control is also provided. In addition to admission control, temporal resolution reduction is used to avoid jitters in a video. Furthermore, in a cloud computing environment such as Amazon EC2, the computing resources are more expensive as compared with the storage resources. Therefore, to avoid repetition of transcoding operations, a transcoded video needs to be stored for a certain time. To store all videos for the same amount of time is also not cost-e cient because popular transcoded videos have high access rate while unpopular transcoded videos are rarely accessed. This thesis provides a cost-e cient computation and storage trade-o strategy, which stores videos in the video repository as long as it is cost-e cient to store them. This thesis also proposes video segmentation strategies for bit rate reduction and spatial resolution reduction video transcoding. The evaluation of proposed strategies is performed using a message passing interface based video transcoder, which uses a coarse-grain parallel processing approach where video is segmented at group of pictures level.
Resumo:
Tässä diplomityössä selvitettiin tukkuliikkeen liiketoimintamahdollisuuksia konesali-liiketoiminnassa. Päätutkimuskysymys oli: Millainen liiketoimintamalli soveltuu kestävään arvontuotantoon tukkuliikkeelle konesali-liiketoiminnassa? Työn teoriaosassa paneudutaan strategiseen suunnitteluun, liiketoimintamalleihin ja liiketoimintamallien suunnitteluun. Teoriaosan pohjalta johdettiin vaatimukset ja luotiin viitekehys liiketoimintamallien suunnittelulle. Ongelmanratkaisu aloitettiin toimintaympäristön analyysillä, jonka pohjalta tunnistettiin liiketoimintamahdollisuuksia. Kerättyä dataa analysoitiin erilaisilla analysointimenetelmillä liikemahdollisuuksien tunnistamiseksi. Tämän jälkeen tunnistettuja liiketoimintamahdollisuuksia arvioitiin ja kaikkein potentiaalisimmat ideat kehitettiin liiketoimintamalleiksi. Työn varsinaiset tulokset jakautuvat kolmeen osaan: Toimintaympäristön analyysiin, kehitettyihin konsepteihin ja suunnitelmaan konseptien käyttöönotosta. Toimintaympäristön analyysi sisältää makro- ja mikroympäristön analysoinnin, joita voidaan hyödyntää, jos jokin liiketoimintamalleista päätetään ottaa käyttöön. Toimintaympäristön analyysin perusteella voidaan tehdä johtopäätös, etteivät tukkuliikkeen resurssit sovellu perinteiseen konesaliliiketoiminnan arvontuotantoon. Tutkimuksen tärkein tulos on kuitenkin kehitetyt liiketoimintamallit, jotka pystyvät hyödyntämään olemassa olevia resursseja ja silti olemaan kilpailukykyisiä konesali-liiketoiminnassa.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten logistiikka-alan asiantuntijapalvelu voidaan tuotteistaa palvelun tarjoajan ja palvelun ostajan kannalta selkeäksi kokonaisuudeksi. Tutkimus toteutettiin konstruktiivisella tutkimusotteella. Tutkimuksessa rakennettiin alan kirjallisuutta hyödyntäen tuotteistamisprosessi, jonka avulla asiantuntijapalveluita on mahdollista tuotteistaa Mantsinen Groupissa. Tuotteistamisprosessi toteutettiin yhden palvelun osalta. Tuotteistamisprosessi sisälsi muun muassa liiketoimintamallin laadinnan, palvelun paketoimisen, palvelun osien dokumentoinnin, koemarkkinoinnin sekä hinnoittelun. Tuotteistamista varten haastateltiin yhteensä 11 henkilöä. Lisäksi tehtiin yksi laajempi ryhmätyö. Kilpailijakatsauksessa hyödynnettiin julkisia tietolähteitä. Tutkimuksen tuloksena oli tuotteistettu, moduuleihin jaettu asiantuntijapalvelu sekä palveluun liittyvä dokumentointi. Yksityiskohtainen dokumentaatio on vain yrityksen sisäistä käyttöä varten, mutta yleiskuvaus palvelusta on esitetty tässä työssä. Tutkimuksessa todettiin, että tuotteistaminen on hyvä tapa järkeistää asiantuntijapalveluliiketoimintaa. Tutkimuksessa myös havaittiin, että koemarkkinoinnin toteuttaminen asiantuntijaprojektityössä on hankalaa.
Resumo:
Työn tavoitteena oli vastata ensisijaisesti kysymykseen, voidaanko projektiliiketoiminnan kassavirtoja ennustaa 3-15 kuukauden aikavälillä ja jos voidaan, niin miten ja millä tarkkuudella. Tutkimus toteutettiin teoriatutkimuksena aihepiiristä ja tutkimuksen pohjalta luotiin malli kassavirtojen ennustamiseen kohdeyritykselle 3-15 kuukauden aikavälille. Mallin laatimiseksi oli hyödynnettävissä viiden vuoden aineistot kohdeyrityksen kassavirroista, budjetista ja liiketoiminnan toteumatiedoista. Työn teoriaosiossa tutkittiin kirjallisuuden pohjalta projektiliiketoimintaa, budjetointia sekä kassavirtoja ja niiden ennustamista. Tämän jälkeen teorian pohjalta rakennettiin kohdeyritykselle historiatietoihin perustuva malli kassavirtojen ennustamiseksi. Mallia rakennettaessa määritettiin ensimmäiseksi merkittävimmät kassavirran komponentit, minkä jälkeen niille laadittiin ennustemenetelmät. Samalla arvioitiin millä tarkkuudella projektilähtöisen liiketoiminnan kassavirtoja pystytään ennustamaan. Tutkimuksen tuloksena oli historiatietoihin pohjautuva ennustemalli kohdeyritykselle. Mallilla tehtyjen testien pohjalta voitiin todeta, että projektilähtöisen liiketoiminnan kassavirtoja pystytään ennustamaan melko hyvällä tarkkuudella, ennustaminen ei kuitenkaan ole niin luotettavaa, kuin jos ennustettaisiin tasaisemmin kehittyvän liiketoiminnan kassavirtoja. Historiaan pohjautuvaa mallia käytettäessä pitää myös muistaa, että mikään ei takaa historian toistumista tulevaisuudessa.