Petsamosta Varejoelle. Siirtolaisyhteisö menneisyyden, arjen ja tulkintojen jälleenrakentajana toisen maailmansodan jälkeen

Vuosina 1920–1944 Suomeen kuuluneen Petsamon asukkaat evakuoitiin toisen maailman alueluovutusten myötä Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisia varten perustettiin Varejoen asutusalue, etelä-lappilaiseen Tervolan kuntaan. Ensimmäiset asukkaat saapuivat kesällä 1946. Tarkastelen Varejoen asuttamiseen ja sinne asettumiseen liittyviä käsityksiä. Tutkimukseni käynnistyi osana FEENIKS – Taide ja kulttuuri osana Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta -hanketta, jonka tapaamisissa muotoutui niin sanottu Petsamo-ryhmä. Olen tehnyt kaksi muistitietohaastattelua, joissa mukana olleet ovat asuneet Varejoella 1940–1960-luvun välisenä aikana. Kysyn millaisia käsityksiä muistitieto välittää Petsamon siirtolaisten yhteisön jälleenrakentamisesta Varejoella toisen maailmansodan jälkeen, sekä mitkä tekijät auttoivat ja/tai haittasivat asettumista Varejoelle. Analyysissani huomioin, että kyse on jälkipolven, siis siirtolaisten lasten ja lastenlasten, välittämästä ja tulkitsemasta ylisukupolvisesta muistitiedosta. Varejoki muotoutui valtion tiukan kontrollin, avustusten ja avustajien sekä siirtolaisten tekemien raivaus- ja rakennustöiden myötä. Siinä missä valtion toimet tuottivat yhteisön, niin siirtolaiset rakensivat yhteisöllisyyttä. Kylällä oli paljon yhteisöllistä toimintaa, johon kaikki eivät kuitenkaan osallistuneet. Varejoelle mahtuu myös kertomuksia pahoinvoinnista, eristämisestä ja eristäytymisestä sekä niukasta arjesta. Tuntemus paikallisten asukkaiden epäluuloisuudesta siirtolaisia kohtaan lujitti ennestään siirtolaisten yhteishenkeä. Sota- ja evakkovuosien jälkeen rauha, oma koti, tuttu yhteisö ja toivorikkaus olivat merkittäviä henkisen jälleenrakennuksen kasvualustoja. Kasvavat perheet sekä pakottivat että kannustivat siirtolaisia jaksamaan. Lasten syntymät toivat tullessaan kodin tuntua. Aluksi kaikki olivat keskenään samassa pisteessä, mutta ajan myötä siirtolaisten välillä alkoi olla eroja: osa pärjäsi paremmin, osa huonommin. Kotitilantöiden edetessä ihmiset sekä joutuivat että pääsivät töihin muihin ammatteihin. Näin hierarkia jälleenrakentui vähitellen, mistä oli osoituksena myös siirtolaisten koulunkäynnin normalisoituminen poikkeusolojen jälkeen. Petsamoon kohdistettua ikävää lievitettiin muun muassa tutulla ruoalla, jonka kautta kodin tuntua tuotiin uuteen ympäristöön. Varsinkin vanhimmat asukkaat kaipasivat Petsamoon. He eivät asettuneet Varejoelle ja kokemus petsamolaisuudesta oli vahva. Sen sijaan nuoremmat asettuivat ajan myötä ja he alkoivat kokea itsensä varejokisiksi ja myöhemmin myös tervolalaisiksi.

Pori Sinfoniettan kehitys yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi kaupunginorkesteriksi

Tutkielmassa tarkastellaan Porin kaupunginorkesterin, nykyisen Pori Sinfoniettan kehitystä yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi ammattiorkesteriksi. Arkistoaineisto muodostaa historiantutkimukseen kuuluvan tutkimuksen primäärilähdeaineiston. Tutkimuksellinen ote syntyy ennen kaikkea orkesterin kehitysvaiheiden kontekstoimisesta suomalaisen orkesterilaitoksen ja hyvinvointivaltion historiaan, sekä porilaiseen kulttuuripolitiikkaan. Porin ammattiorkesterihistoria alkaa jo 1800-luvulta Porin Soitannollisen Seuran perustamisesta. Yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksesta sen toiminta loppui kokonaan 1910-luvulla. Orkesteritoiminta alkoi uudelleen 1920-1930-luvulla mutta tällä kertaa amatööripohjalla. Kaupungissa toimivan kahden eri orkesteriyhdistyksen toimintaa pyrittiin yhdistämään, mutta poliittiset erimielisyydet olivat esteenä. Porin kaupungin palkatessa kaupunginkapellimestarin orkesterin johtajaksi vuonna 1938, yhdistysten yhteistoiminta pääsi viimein alkamaan. Orkesterin yhteistoiminnasta alettiin nopeasti käyttää nimitystä Porin kaupunginorkesteri. 1950-1960-luvut olivat orkesteritoiminnan vakiintumisen aikaa. Orkesteria ei enää uhannut jatkuva pelko toiminnan loppumisesta. Vuonna 1955 orkesteri kunnallistettiin ja se sai ensimmäisen ammattilaisvakanssinsa. 1960-luvun lopulta alkaen orkesterin ammattivakanssit alkoivat lisääntyä.Orkesterista tuli ensin runko-orkesteri, jonka ammattilaiset saattoivat aluksi esiintyä pieninä yhtyeinä, sitten kamariorkesterina. 1970-luvun lopulla kaikki soittajat olivat päätoimisia ammattisoittajia. Ammattiorkesterin myötä orkesteri sai paljon uusia toimintamuotoja, kuten alueorkesteritoiminta, lastenkonsertit, ooppera jne. Orkesterilla oli kuitenkin yhä monia haasteita. Orkesterin toimintakulttuuri ei ollut ammattimaisella tasolla, mikä johti moniin orkesterin sisäisiin ja orkesterihallinnon välisiin ristiriitoihin. Monista yrityksistä huolimatta kaupunkiin ei tahdottu saada konserttitaloa ja kapellimestarin valinta jakoi kaupunkia. Kaupungin henkiset ja musiikilliset resurssit eivät ole aina olleet optimaaliset orkesterin tasapainoiselle kehitykselle. 1990-luvulta alkaen Pori Sinfonietta on yhä enemmän alkanut muistuttaa kansainvälisesti vertailukelpoista orkesteria. Orkesterin kapellimestarit hankitaan kutsumenettelyllä, sillä on oma konserttisali, konserttipäivä, omia levytyksiä ja sen toiminta edellytykset ovat toimistohenkilökunnan ja jousiston kasvun myötä parantuneet.

The role of auditors in the Finnish limited liability companies as to solvency test in the context of asset distribution

Suomen osakeyhtiölain mukaan varoja ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden. Ongelmallista on, että maksukykyä ei ole selvästi määritelty laissa tai hallituksen esityksessä. Tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajan on siten huomautettava, jos maksukykytestiä on rikottu, mutta tilintarkastaja joutuu yleensä määrittelemään tällaiset huomauttamista vaativat tilanteet itse. Maksukykytestistä on kirjoitettu suomalaisessa yhtiöoikeuden ja laskentatoimen kirjallisuudessa melko kattavasti. Kuitenkin tilintarkastajaa koskeva näkökulma on saanut osakseen suhteellisen vähän huomiota. Tästä näkökulmasta on kirjoitettu vain joitakin korkeakoulujen tutkielmia sekä lyhyehköjä ammatillisia seminaariesityksiä. Tämän tutkielman tavoitteena on ollut koota laaja yleiskuva siitä, miten tilintarkastajat itse kokevat asemansa ja tehtävänsä yllä kuvatuissa tilanteessa. Tutkielmassa on käyty läpi aikaisempaa yhtiöoikeuden ja laskentatoimen kirjallisuudessa ja seminaariesityksissä esitettyä aineistoa. Lisäksi tutkielmaa varten tehtiin suomalaisille tilintarkastajille kohdennettu Internet-pohjainen kysely. Tutkielma selkeyttää kuvaa siitä, miten tilintarkastajat toimivat yllä kuvatussa tilanteessa ja miten he ovat sopeuttaneet toimiaan yhteiskunnan institutionaalisen asetelman muututtua. Kirjallisuuden pohjalta tapahtuva teoreettinen analyysi on yhdistetty kyselyyn siitä, miten tilintarkastajat käytännössä toimivat. Tutkimuksen perustana olevaa tietoa on analysoitu pääosin kyselytutkimuksen menetelmin, mutta myös tilastollisen tutkimuksen menetelmiä on käytetty. Tutkielman tuloksena tutkielmassa selvitetään tilintarkastajan tehtäviä maksukykytestin yhteydessä. Tuloksena voidaan myös todeta, että tilintarkastaja ei suorita varojenjaossa tarvittavan maksukyvyn arvioinnin kannalta keskeisiä tarkastustoimenpiteitä ainoastaan tilikauden päättymisen jälkeen. Päinvastoin, tällaisia tarkastustoimenpiteitä suoritetaan enemmän tai vähemmän koko tilintarkastuksen aikana. Lisäksi vaikuttaisi siltä, että tilintarkastajan oma suhtautuminen maksukykytestiin on ainakin jossain määrin merkityksellinen sen kannalta, kuinka paljon tarkastustoimenpiteitä tehdään ja kuinka paljon maksukyvystä ja siihen liittyvistä puutteista raportoidaan yhtiön johdolle.

Kulttuurituntemuksen koulutus suomalaisessa rotaatiokoulutuksessa

Syy tutkimuksen aiheeseen on tutkijan oma mielenkiinto kulttuuria kohtaan, sekä omat havainto maailman muuttuvasta asenteesta kulttuurintuntemusta ja ylipäätään kulttuuria kohtaan. Myös rauhanturvaaminen on kokenut muutoksen. Aiemmin Suomi osallistui aktiivisesti rauhanturvaamiseen, mutta 90-luvulta lähtien Suomi on yhä useammin osallistunut sotilaalliseen kriisinhallintaan. Tämän lisäksi Suomessa on tapahtunut kehitystä toimialueen kulttuurin huomioimiseksi, joten on ajankohtaista tarkastella miten kulttuurintuntemuksen koulutus toteutuu kriisinhallinnan koulutuksessa. Kulttuurin kouluttamisen tarkasteluun käytetään Edgar Scheinin organisaatioille kehittämään kulttuurinmallia. Päätutkimusongelma on Miten kulttuurituntemusta koulutetaan? Lisäksi tarkastellaan tapoja joilla koulutus järjestetään ja tuodaan pedagogista näkökulmaa koulutusten arviointiin. Keskeisimpinä tuloksina ovat havainnot rotaatioiden saaman yhteisen koulutuksen vähyydestä kulttuurintuntemuksen osalta. Lisäksi tavat, joilla kulttuurintuntemusta koulutetaan, vaativat kehittämistä. Perusteluna tarpeelle parantaa rauhanturvaajien kulttuuriosaamista ovat Yhdysvaltojen toimet globaalina sotilastoimijana parantaa joukkojensa kykyä toimia kaikkialla maailmassa, sekä David Kilcullenin kirja Counterinsurgency.

Optimizing counterparty credit risk portfolio by reducing exposure at default variance

Rahoitusyhtiöt pitävät omaa pääomaa taseessa harvinaisen suuria markkinamuutoksia varten ja tämän pääoman määrä on ohjattu valvontaviranomaisten toimesta. Euroopassa Basel akordi antaa suuntaviivat näille säädöksille. 2007 vuoden finanssikriisin jälkeen rahoitusyhtiöt sekä valvojat ovat olleet entistä kiinnostuneempia pääoman riittävyydestä. Tutkimuksia riskistä, säädöksistä ja pääomavaateen madaltamisesta on tehty aikaisemmin, mutta tässä tutkimuksessa keskitytään vaateen jatkuvan muutoksen suuruuteen. Tutkimus sisältää hypoteettisen vastapuoliriski portfolion, jossa on mukana valuuttajohdannaisia. Tätä portfoliota simuloidaan eri tavoin, jotta nähtäisiin kuinka suuri vaikutus portfolion koostumuksella voi olla pääomavaateen varianssiin. Jos tämä muuttuja on merkittävä, pitäisikö rahoitusyhtiöiden yrittää pienentää muutosta, jotta yhtiöiden varapääoman määrää voitaisiin alentaa? Tutkimuksessa on myös haastateltu Suomen johtavia vastapuoliriski asiantuntijoita, jotta nähtäisiin rahoitusalan oma näkemys asian merkittävyydestä. Tutkimusmenetelminä toimivat haastattelut sekä numeerinen analyysi hypoteettisella portfoliolla. Kaupat tähän vastapuoliriski portfolioon on luotu 14 vuoden ajalle ja se sisältää ainoastaan valuuttajohdannaisia viidessä eri valuutassa. Riski lasketaan markkina-arvo menetelmällä, joista lasketaan VaR-mallilla tulevaisuuden riski nettoutuksen kera. Portfolion rakennetta muutetaan simuloinneissa, jotta nähtäisiin vaikutus tulevaisuuden riskeille, joita käytetään edustamaan pääomavaateen määrää ja sen vaihtelua yli ajan. Portfolioiden riskejä lasketaan myös rasituskokeiden avulla, jotta tuloksista saataisiin mahdollisimman todenmukaisia. Analyyttinen osuus tutkimuksesta näyttää sen, että tämän kaltainen optimointi on suuresti riippuvainen alkuperäisestä portfoliosta, jonka määrittää yleisesti rahoitusyhtiön myyntistrategia. Yleisesti ottaen pääomavaateen varianssin muutos voi simuloinneissa olla melko suurta, varsinkin jos mukaan huomioidaan rasitus testit, puuttuvat tuotteet sekä muut pääomavaateen laskentaan huomioitavat seikat. Haastatteluissa saatiin selville millainen optimointi voisi olla mahdollista todellisuudessa. Huomattiin myös että tämän kaltainen ajattelumalli on jo huomattu alalla ennestään. Jon Gregory jopa mainitsi, että jotkin rahoitusyhtiöt ovat enemmän kiinnostuneita muutosten pienentämisestä kuin itse pääomavaateen suuruudesta. Näyttääkin siltä, että tämän aihepiiri vaatisi entistä enemmän tutkimusta, sillä sitä ei ennestään vielä ole, ja rahoitusyhtiöt ovat jo alkaneet etsimään uusia keinoja selvitäkseen rahoitusalalla, joka on yhä entisestään kilpailullisempi.

Varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kehittäminen Porin prikaatin perusyksiköissä

Tässä opinnäytetyössä tutkitaan varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kehittämistä Porin prikaatin perusyksiköissä johtajakaudella. Tutkimus avaa koulutuksen teoriaa ja yleisiä vaatimuksia. Tavoitteena on selvittää Porin prikaatin perusyksiköiden varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällön ja toteutuksen nykytilaa, eri haasteita ja niiden syitä sekä kehittämisvaihtoehtoja. Tutkimustuloksia selvitetään päätutkimusongelman kautta, joka on ”Miten varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutusta ja sen toteutusta voitai-siin kehittää Porin prikaatissa johtajakaudella?” Tutkimuksen teoriapohja rakentuu puolustusvoimien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen yleisistä ohjeista, vaatimuksista ja normiasiakirjoista sekä keskeisimmistä syväjohtamisen ja johtamisen teorioista. Varusmiesjohtajien näkemyksiä ja mielipiteitä kartoitetaan loppukyselyiden kautta. Porin prikaatin palkatulle henkilöstölle suunnatun kyselyn kautta tutkitaan perusyksiköiden varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällön ja toteutuksen nykytilaa sekä eri haasteita ja niiden syitä. Loppukyselyiden palautteiden ja kyselyiden tuloksia tarkastellaan ja verrataan tutkimuksen teoriapohjan ja johtaja- ja kouluttajakoulutuksen ohjeistusten kautta aiempien tutkimusten tuloksiin. Aineisto on analysoitu systemaattisella kirjallisuuskatsauksella, sisällönanalyysillä ja fenomenologialla. Näiden tekijöiden kautta ja tutkimusmenetelmien avulla esitetään koulutukselle kehittämisvaihtoehtoja. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että Porin prikaatin varusmiesjohtajien johtajakaudella tapahtuvaa johtaja- ja kouluttajakoulutusta ja sen toteutusta voitaisiin kehittää parantamalla aika- ja henkilöstöresursseja. Palkatun henkilöstön määrä ja aika eivät riitä kaikkeen vaadittavaan. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen normiasiakirjan antamat perusteet ovat hyvät, mutta joukkoyksiköiltä ja -osastolta toivotaan koulutusta tarkentavaa ohjeistusta, yhteisiä linjauksia ja koulutusresurssien yhdistämistä. Koulutuksenseuranta- ja palautejärjestelmää tulisi uudistaa helpommaksi, esimerkiksi toteutettavaksi sähköisessä muodossa. Avoimeen ja sanalliseen palautteeseen ja sen laatuun tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Johtaja- ja koulutussuoritusten mekaaninen ”kirjaaminen” koetaan työlääksi ja osittain turhaksi. Varusmiesjohtajia tulee aktivoida sekä innostaa johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta ja johtajana kehittymisestä. Varusmiesjohtajille pitää antaa enemmän vastuuta. Jokaisen kouluttajan on saatava ymmärtämään oma osuutensa koulutettavan kehittymisessä.

Työidentiteetti ja samaistuminen epätyypillisissä työsuhteissa

Työelämän muuttuminen on nostanut esiin keskustelun identiteetistä ja työhön liittyvistä identiteeteistä. Identiteetti ja työhön liittyvä identiteetti nousevat yleensä keskeisiksi käsitteiksi, kun niihin liittyy muutospaineita tai, kun ne ovat uhattuina. Sen lisäksi, että uudessa työelämässä työidentiteetin muodostaminen on yhä haastavampaa, myös organisaatioon samaistumisen on ennustettu tulevaisuudessa vähenevän ainakin joissakin ryhmissä. Tässä tutkimuksessa tutkimuksen kohteena ovat osa-aikaeläkeläisten, määräaikaisten ja vuokratyöntekijöiden epätyypillisiksi määritellyt työsuhteet yhdessä organisaatiossa. Tutkimuksen tutkimuskysymykset ovat miten ja millaiseksi epätyypillisessä työsuhteessa olevan työidentiteetti rakentuu sekä mihin epätyypillisessä työsuhteessa oleva työntekijä samaistuu. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kolmen tutkimuksen kannalta oleellisen käsitteen varaan, jotka ovat epätyypillinen työsuhde, työidentiteetti ja samaistuminen. Samaistumisen käsitteeseen päädytään laajaa, monimutkaista ja usein kaksiulotteiseksi käsitettyä sitoutumisen käsitettä rajaamalla. Tutkimus toteutetaan laadullisena tutkimuksena ja sen kohteena ovat yhden yrityksen epätyypillisissä työsuhteissa olevat työntekijät. Tutkimuksen aineisto kerätään teemahaastatteluilla ja aineiston analyysi suoritetaan sisällönanalyysin menetelmiä käyttäen. Tutkimuksen tulokset tiivistyvät kolmeen päätulokseen. Ensinnäkin kaikissa epätyypillisen työsuhteen muodoissa ja niistä muodostetuissa työntekijätyypeissä esiintyy jonkinlaista samaistumista organisaatioon. Toiseksi epätyypillisissä työsuhteissa olevien samaistuminen organisaatioon on usein ristiriitaista samaistumista sen sijaan, että yksilön ja organisaation välinen suhde olisi yksiselitteinen. Kolmanneksi epätyypillistä työsuhdetta paremmin työntekijän elämäntilanne, ikä ja työsuhteen kesto selittävät työidentiteetin tyyppiä ja samaistumisen kohteita. Epätyypilliset työsuhteet tulevat tulevaisuudessa olemaan yhä enemmän tyypillisiä. Lisätutkimusta tarvittaisiin epätyypillisissä työsuhteissa olevista työntekijöistä huomioiden erilaisia epätyypillisen työn ryhmiä. Huomionarvoista on myös se, että epätyypillinen työ on laaja käsite, mikä johtaa siihen, ettei epätyypillisessä työsuhteessa olevia työntekijöitä voida käsittää yhtenä homogeenisena ryhmänä. Epätyypillisten työsuhteiden yhä lisääntyessä yritysten olisi hyvä selvittää oma suhteensa näihin työntekijöihin. Jos heiltä toivotaan sitoutumista ja maksimaalista suoritusta tulisi epätyypillisissä työsuhteissa oleviin erityisesti kiinnittää huomioita.

Organisaatiokulttuuri Lieksan rajavartioasemalla ja Niiralan rajatarkastusasemalla

Organisaatiokulttuurin ymmärtäminen on tärkeää, mikäli haluamme ylipäätään toimia organisaation jäsenten kanssa. Rajavartiolaitos koostuu monista työyhteisöistä, joille jokaiselle on historiansa aikana muodostunut oma kulttuurinsa. Kulttuureissa voi olla keskenään paljon yhteistä, mutta tällaisen oletuksen tekeminen ilman tutkimusta on vain hatara arvaus. Tässä tutkimuksessa perehdytään kahden Rajavartiolaitoksen operatiivisen yksikön organisaatiokulttuureihin. Tutkimuksessa organisaatiokulttuurin teoriaa edustaa aiemmissa tutkimuksissa hyödynnetty ja tunnustettu Edgar H. Scheinin malli. Schein jakaa kulttuurin kolmeen tasoon, joista keskeisin on syvien perusoletusten taso. Pinnallisempia tasoja ovat arvot ja artefaktit. Kulttuurin tehtävät liittyvät organisaation sisäiseen yhdentymiseen sekä ulkoiseen sopeutumiseen ja säilymiseen. Tutkimuksessa on kaksi pääongelmaa: Millainen organisaatiokulttuuri Lieksan rajavartioasemalla on? ja Millainen organisaatiokulttuuri Niiralan rajatarkastusasemalla on? Yhdeksän alatutkimuskysymystä liittyvät kulttuurin tasoihin ja tehtäviin organisaatiossa sekä tutkittavien kulttuureiden eroihin ja samankaltaisuuksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu organisaatiokulttuurin, tutkimusongelmien ja tutkittavien organisaatioiden ympärille. Tutkimusaineisto on kerätty internet-pohjaisella lomakekyselyllä sekä teemahaastatteluilla. Aineiston keräämisessä on käytetty aiemmissa tutkimuksissa kehitettyjä malleja. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus on laadullinen. Tutkimuksen keskeisimmät johtopäätökset liittyvät Scheinin määrittämiin kulttuurin syviin perusoletuksiin. Yksiköiden jäsenet näkevät suhteensa luontoon olevan sopusointuisen ja hallitsevan välimaastossa, ihmisluonnon he näkevät mukautumiskykyisenä. Yksiköissä totuus ratkaistaan sopimuksellisesti tai autoritäärisesti. Yhteisön edut painavat yksilön etuja enemmän, mutta yksilöä arvostetaan ja kannustetaan. Työaika on suunnitelmallista työn tekemiseen varattua aikaa. Työskentelytiloiltaan yksiköt ovat erilaisia tehtäviensä vuoksi. Yksiköiden kulttuurierot liittyivät pääasiassa erilaisiin työtehtäviin. Molempien yksiköiden ja niiden jäsenten arvot olivat samansuuntaisia Rajavartiolaitoksen strategisten arvojen kanssa. Jatkotutkimusmahdollisuuksina esitettiin laajempaa kulttuuritutkimusta Rajavartiolaitoksessa sekä nyt löydettyjen kulttuureiden alta mahdollisesti löytyvien osakulttuurien selvittämistä. Scheinin kulttuurimallin todettiin olevan pääosin toimiva tämänkaltaisessa organisaatiokulttuurin tutkimuksessa.

Turvallisuustoimijuus : kadettien ja poliisiopiskelijoiden käsityksiä ammatti-identiteetistään

Tässä tutkimuksessa selvitetään millainen käsitys kadeteilla ja poliisiopiskelijoilla on omasta itsestään ammattikuntansa edustajina. Ammatti-identiteettien vertailulla ja turvallisuustoimijuuden luonteen kuvaamisella pyritään tuottamaan sisältöä ammatillisen kasvun edesauttamiseksi ja identiteettityön tukemiseksi niissä oppilaitoksissa ja työyhteisöissä, joissa vastaajat toimivat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja siinä käytetään fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimuksen aineisto on kerätty avoimella kyselylomakkeella ja analysoitu fenomenografisella analyysillä. Tulokset on esitetty vastaajaryhmäkohtaisina ammatti-identiteetti-kategorioina ja yhteen kokoavasti turvallisuustoimijuuden piirteinä. Turvallisuustoimijuuden kuvaavimmaksi piirteeksi tässä tutkimuksessa todettiin toimijoiden oma käsitys ammattinsa yhteiskunnallisesta välttämättömyydestä. Turvallisuuden kannalta on merkityksellistä, että sen vuoksi työtään tekevät yksilöt kokevat oman toimensa paitsi turvallisuuden luomisen instrumenttina myös itsessään suojelemisen arvoisena turvallisuuden objektina. Tämän hierarkkisesti muiden yläpuolelle nousseen kategorian avulla toimijoiden on mahdollista liittää osaksi omaa ammatti-identiteetin rakentumisprosessiaan muita ammatillisia ja tässä tutkimuksessa todettuja piirteitä, kuten turvallisen elämän mahdollistaja, yhteiskuntajärjestyksen tukipilari ja turvallisuuden moniottelija -identiteetit.

”Ich bin alles anderes als ein Freund von Prostitution.” Eine linguistische Analyse über Selbst- und Fremddefinition in einem Diskussionsforum

Tämä sivuainetutkielma tarkastelee, miten keskustelufoorumin käyttäjät tunnistavat ja määrittelevät erilaisia sosiaalisia viiteryhmiä erimielisyystilanteissa. Työ pohjautuu sosiaalipsykologisiin käsitteisiin omasta ja vieraista viiteryhmistä, jotka voidaan ilmaista eksplisiittisesti tai implisiittisesti. Viiteryhmiin viittausta analysoitiin keskustelunanalyyttisen konseptin jäsenkategoria avulla. Tarkasteltavana oli saksalaisen naistenlehden Brigitte Community -keskustelupalstalta löytyvän keskusteluketjun 50 ensimmäistä viestiä. Keskustelunaiheena oli vastakkainasettelu kumppaninen salaisen rakastajan ja kumppanin salaisen bordellissa käymisen välillä. Tämän sivuaineen tutkielman taustalla vaikuttavat useammat teoreettiset lähtökohdat, jotka yhdistettiin ja joita muokattiin aineistoon sopivaksi. Jotta eri viiteryhmien määritelmiä pystyttiin analysoimaan keskustelunanalyyttisin keinoin, piti huomioida sellaiset perinteiset käsitteet, kuin vuoroparit ja keskustelun rakenne. Vuoropareja käsiteltiin näkökulmasta, jonka mukaan asynkronisessa tietokonevälitteisessä viestinnässä vallitsee illuusio vuoropareista. Keskustelun katsottiin koostuvan kokonaisuutena lomittaisista ja toisiinsa nivoutuneista keskustelukentistä. Analyysiin sisällytettiin kenttiä, jotka koostuivat vähintään kolmesta vuorosta ja muodostivat selkeän erimielisyyden. Erimielisyyden määrittely pohjautuu Muntiglin ja Turnbullin (1998) malliin. Tulokset osoittivat, että asynkronisen median käyttäjillä on monimuotoisia keinoja määritellä sekä oma että vieras viiteryhmä. Oman viiteryhmän määrittelyssä ilmeni ainoastaan harvoja esimerkkejä monitahoisemmista rakenteista, mutta vieraiden viiteryhmien määrittelyssä mahdollisuudet olivat moninaisemmat. Tulokset vihjaavat, että toisinaan erimielisyydet saattavat johtua vieraiden viiteryhmien eriävistä määritelmistä eriävien omien viiteryhmien sijaan.

Pori Sinfoniettan kehitys yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi kaupunginorkesteriksi

Tutkielmassa tarkastellaan Porin kaupunginorkesterin, nykyisen Pori Sinfoniettan kehitystä yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi ammattiorkesteriksi. Arkistoaineisto muodostaa historiantutkimukseen kuuluvan tutkimuksen primäärilähdeaineiston. Tutkimuksellinen ote syntyy ennen kaikkea orkesterin kehitysvaiheiden kontekstoimisesta suomalaisen orkesterilaitoksen ja hyvinvointivaltion historiaan, sekä porilaiseen kulttuuripolitiikkaan. Porin ammattiorkesterihistoria alkaa jo 1800-luvulta Porin Soitannollisen Seuran perustamisesta. Yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksesta sen toiminta loppui kokonaan 1910-luvulla. Orkesteritoiminta alkoi uudelleen 1920-1930-luvulla mutta tällä kertaa amatööripohjalla. Kaupungissa toimivan kahden eri orkesteriyhdistyksen toimintaa pyrittiin yhdistämään, mutta poliittiset erimielisyydet olivat esteenä. Porin kaupungin palkatessa kaupunginkapellimestarin orkesterin johtajaksi vuonna 1938, yhdistysten yhteistoiminta pääsi viimein alkamaan. Orkesterin yhteistoiminnasta alettiin nopeasti käyttää nimitystä Porin kaupunginorkesteri. 1950-1960-luvut olivat orkesteritoiminnan vakiintumisen aikaa. Orkesteria ei enää uhannut jatkuva pelko toiminnan loppumisesta. Vuonna 1955 orkesteri kunnallistettiin ja se sai ensimmäisen ammattilaisvakanssinsa. 1960-luvun lopulta alkaen orkesterin ammattivakanssit alkoivat lisääntyä. Orkesterista tuli ensin runko-orkesteri, jonka ammattilaiset saattoivat aluksi esiintyä pieninä yhtyeinä, sitten kamariorkesterina. 1970-luvun lopulla kaikki soittajat olivat päätoimisia ammattisoittajia. Ammattiorkesterin myötä orkesteri sai paljon uusia toimintamuotoja, kuten alueorkesteritoiminta, lastenkonsertit, ooppera jne. Orkesterilla oli kuitenkin yhä monia haasteita. Orkesterin toimintakulttuuri ei ollut ammattimaisella tasolla, mikä johti moniin orkesterin sisäisiin ja orkesterihallinnon välisiin ristiriitoihin. Monista yrityksistä huolimatta kaupunkiin ei tahdottu saada konserttitaloa ja kapellimestarin valinta jakoi kaupunkia. Kaupungin henkiset ja musiikilliset resurssit eivät ole aina olleet optimaaliset orkesterin tasapainoiselle kehitykselle. 1990-luvulta alkaen Pori Sinfonietta on yhä enemmän alkanut muistuttaa kansainvälisesti vertailukelpoista orkesteria. Orkesterin kapellimestarit hankitaan kutsumenettelyllä, sillä on oma konserttisali, konserttipäivä, omia levytyksiä ja sen toiminta edellytykset ovat toimistohenkilökunnan ja jousiston kasvun myötä parantuneet. Asiasanat: Porin musiikkielämä, kaupunginorkesteri, yhdistyshistoria, kulttuurihistoria, orkesterihistoria, sinfoniaorkesteri

Erilaisten koulutusmenetelmien käyttö uudistetun taistelutavan tuottamien pedagogisten vaatimusten saavuttamiseksi

Maavoimien taistelu 2015 on luonut taistelijoille uudenlaisia vaatimuksia, joiden saavuttaminen on tärkeää suorituskykyisten sodan ajan joukkojen tuottamiseksi. Vaatimusten saavuttamiseksi koulutuksen on oltava tehokasta ja kouluttajien ammattitaitoisia. Tutkimuksessa kuvataan erilaisten koulutusmenetelmien käyttöä eri kohderyhmille, sekä pohditaan kouluttajan pedagogisten taitojen merkitystä koulutuksen tehostamiseksi. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen aineisto on kerätty itse. Aineisto on saatu haastattelemalla varusmieskouluttajina toimivia upseereita. Haastattelulajina käytettiin teemahaastattelua. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty fenomenografiaa. Aineiston perusteella uudistetun taistelutavan tuottamat vaatimukset saavutetaan parhaiten aktivoivilla koulutusmenetelmillä. Koulutuksen tehostamiseksi koulutusmenetelmiä kannattaa myös vaihdella. Koulutuksessa tulee korostaa koulutettavien oma-aloitteisuutta ja itsenäistä päätöksentekokykyä. Opittujen tietojen ja taitojen soveltaminen erilaisissa käytännön tilanteissa kehittää koulutettavia kokonaisvaltaisesti. Hyvä ilmapiiri ja koulutettavien motivaatio ovat tärkeitä osatekijöitä koulutuksen lopputuloksen kannalta. Yksilön, partion ja ryhmän kouluttamisessa perusperiaatteet ovat samat, mutta koulutusmenetelmät vaihtelevat. Lisäksi kouluttaja voi omilla pedagogisilla taidoillaan tehostaa koulutuksellisten tavoitteiden saavuttamista merkittävästi. Aineiston pohjalta tehtyjen johtopäätösten perustella voidaan todeta, että koulutus on muuttunut kouluttajakeskeisestä koulutettavakeskeiseen. Koulutettavat nähdään tiedon aktiivisina vastaanottajina, ja vuorovaikutuksen merkitys kouluttajan ja koulutettavien välillä on kasvanut. Kouluttajan on ymmärrettävä erilaisten oppimiskäsitysten periaatteet ja osattava soveltaa erilaisia koulutusmenetelmiä tilanteen mukaan. Johtopäätösten perusteella voidaan myös todeta, että vaikka uudistettu taistelutapa on tuonut koulutukseen uudenlaisia elementtejä, hyvän koulutustapahtuman periaatteet ovat hyvin samansuuntaisia kuin aikaisemminkin.

Tuomioistuinsovittelu vaihtoehtoisena riidanratkaisutapana

Tutkielmassa käsitellään tuomioistuinsovittelua vaihtoehtoisena riidanratkaisutapana. Menettely otettiin käyttöön vuonna 2006, mutta sitä koskeva lainsäädäntö uudistettiin vuonna 2011. Tuomioistuinsovittelusta säädetään laissa riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (394/2011). Menettelyssä osapuolet etsivät sovinnollista ratkaisua riitaansa sovittelijana toimivan tuomarin johdolla. Tuomioistuinsovittelun säätämisen tavoitteena oli luoda asioiden sopimiselle paremmat edellytykset tuomioistuimissa ja vaihtoehtoinen menettely oikeudenkäynnille. Aihe on ajankohtainen, sillä sovinnollisuudesta tuomioistuimissa on ollut viime vuosina runsaasti keskustelua. Tuomioistuinliitännäinen sovinnon edistäminen riita-asioissa on kuitenkin ollut mahdollista pitkään ennen tuomioistuinsovittelumenettelyn säätämistä. Tuomioistuimilla on velvollisuus riita-asian valmistelussa selvittää sovinnon edellytykset (OK 5:19.4 §) ja dispositiivisissa asioissa tuomioistuimen on pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia (OK 5:26 §). Tutkielmassa tarkastellaan sitä, onko tuomioistuinsovittelu tosiasiassa tarpeellinen keino sovinnon edistämiseksi riita-asioissa, kun otetaan huomioon edellä mainitut säännökset. Samoin käsitellään tuomioistuinsovittelun suhdetta siviiliprosessissa tapahtuvaan sovinnon edistämiseen. Tutkielmassa voimassa olevaa lainsäädäntöä arvioimalla selvitetään, onko tuomioistuinsovittelu menetelmänä ja siinä noudatettavat menettelytavat onnistuneita vai voidaanko niitä kritisoida. Keskeisiä lähteitä ovat tuomioistuinsovittelua koskevat lainvalmisteluasiakirjat, erityisesti HE 114/2004 vp. Lain esitöiden lisäksi tutkielmassa hyödynnetään laajasti aiempaa oikeuskirjallisuutta aiheesta. Vaikka tuomioistuinsovittelulle on olemassa oma vahva kannattajakuntansa, sitä käytetään edelleen hyvin vähän. Tämän voidaan katsoa johtuvan muun muassa siitä, että ”riidanratkaisumarkkinoilla” on jo ennestään kattavasti erilaisia yksityisten toimijoiden tarjoamia sovittelupalveluja. Myös perinteisessä siviiliprosessissa toteutettava sovinnon edistäminen on toiminut hyvin, sillä tilastojen mukaan iso osa riita-asioista päättyy sovintoon. Näin ollen voidaan kyseenalaistaa erillisen tuomioistuinsovittelun tarpeellisuus. Vaikka se katsottaisiinkin tarpeelliseksi, tuomioistuinliitännäisen sovinnon edistämisen menettelytapojen yhtenäistämiseksi asiasta olisi perusteltua olla säännökset oikeudenkäymiskaaressa.

Tilaus-toimitusketjun toimivuus kiinteistö- ja aluepalveluissa kaupunkikonsernin näkökulmasta

Imatralla tilaaja-tuottaja-malliin liittyvä nykyinen sopimusohjausmalli otettiin käyttöön teknisellä toimialalla marraskuussa 2014, jolloin kiinteistö- ja aluepalveluiden tuottamiseen perustettiin oma yhtiö. Tilaaminen ja tuottaminen muodostaa tilaus-toimitusketjun. Tämän työn tarkoituksena oli saada tietoa nykyisen kiinteistö- ja aluepalveluiden tilaus-toimitusketjun toimivuudesta sekä vahvuuksista ja puutteista. Työn teoriaosassa perehdyttiin strategiaprosessiin kunnissa, tilaaja-tuottaja-toimintatapaan sekä yhtiöittämiseen ja tuloksellisuuteen. Käytännön tietoa tilaus-toimitusketjusta saatiin strukturoidulla haastattelulla. Haastattelu jaettiin strategiseen, sopimusohjaustasoon sekä operatiiviseen tasoon. Haastateltavina oli toimitusketjun eri osapuolia. Työn tuloksena voidaan todeta, että strategian täytäntöönpanossa on vielä tekemistä, etenkin operatiivisella puolella. Sopimusohjausmalliin oltiin tyytyväisiä vaikka myös siitä löytyi vielä kehitettävää. Operatiivisella tasolla toiminnan tehokkuus on noussut verrattuna entiseen malliin, tehokkuutta voidaan kuitenkin vielä monin keinoin nostaa. Yleisesti nähtiin, että koko tilaus-toimitusketjun toiminta on tehostunut ja selkiytynyt.

Strateginen materiaalihallinta

Tässä diplomityössä käydään läpi materiaalihallintaa strategisista näkökulmista, joihin kuuluvat strateginen suunnittelu ja johtaminen, hankintatoimi, materiaalihallinta ennustamisen ja varastoimisen kautta sekä yleinen toiminnan kehittäminen. Näiden osa-alueiden kokonaissummasta tulee käsite strateginen materiaalihallinta, jonka avulla tässä työssä yritetään ratkaista tutkimuskohteena olevan yrityksen materiaalihallinnan haasteita. Strateginen materiaalihallinnan suunnittelu pitää aloittaa hahmottamalla oma ympäristö, esimerkiksi portfolioanalyysiä ja Ishikawan kalanruotokaaviota hyväksikäyttäen. Tämän jälkeen omat materiaalihallinnan kyvykkyydet voidaan analysoida, esimerkiksi SWOT-analyysin avulla, jolla pystytään kartoittamaan omat vahvuudet ja heikkoudet, sekä uhat että mahdollisuudet. Vasta kun ympäristö ja omat kyvykkyydet ovat analysoitu, voidaan asettaa päämäärät ja tavoitteet, joilla pyritään tukemaan kyseistä liiketoimintaa strategisen materiaalihallinnan avulla. Näiden tavoitteiden ja päämäärien saavuttamista on tärkeää myös seurata ja mitata. Strategista materiaalihallintaa voidaan optimoida eri tavoin, esimerkiksi erilaisilla hankinta-, varastointi, ja ennustemalleilla. Myös ABC-analyysin avulla voidaan ohjata eri ABC-luokkien materiaalihallintaa. Strateginen materiaalihallinta pyrkii siis tukemaan strategisesti liiketoimintojen päämääriä ja samalla vastaamaan asiakaskysyntään määritetyllä toimituskyvyllä minimi kokonaiskustannuksin.