Tuomioistuinsovittelu vaihtoehtoisena riidanratkaisutapana

Tutkielmassa käsitellään tuomioistuinsovittelua vaihtoehtoisena riidanratkaisutapana. Menettely otettiin käyttöön vuonna 2006, mutta sitä koskeva lainsäädäntö uudistettiin vuonna 2011. Tuomioistuinsovittelusta säädetään laissa riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (394/2011). Menettelyssä osapuolet etsivät sovinnollista ratkaisua riitaansa sovittelijana toimivan tuomarin johdolla. Tuomioistuinsovittelun säätämisen tavoitteena oli luoda asioiden sopimiselle paremmat edellytykset tuomioistuimissa ja vaihtoehtoinen menettely oikeudenkäynnille. Aihe on ajankohtainen, sillä sovinnollisuudesta tuomioistuimissa on ollut viime vuosina runsaasti keskustelua. Tuomioistuinliitännäinen sovinnon edistäminen riita-asioissa on kuitenkin ollut mahdollista pitkään ennen tuomioistuinsovittelumenettelyn säätämistä. Tuomioistuimilla on velvollisuus riita-asian valmistelussa selvittää sovinnon edellytykset (OK 5:19.4 §) ja dispositiivisissa asioissa tuomioistuimen on pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia (OK 5:26 §). Tutkielmassa tarkastellaan sitä, onko tuomioistuinsovittelu tosiasiassa tarpeellinen keino sovinnon edistämiseksi riita-asioissa, kun otetaan huomioon edellä mainitut säännökset. Samoin käsitellään tuomioistuinsovittelun suhdetta siviiliprosessissa tapahtuvaan sovinnon edistämiseen. Tutkielmassa voimassa olevaa lainsäädäntöä arvioimalla selvitetään, onko tuomioistuinsovittelu menetelmänä ja siinä noudatettavat menettelytavat onnistuneita vai voidaanko niitä kritisoida. Keskeisiä lähteitä ovat tuomioistuinsovittelua koskevat lainvalmisteluasiakirjat, erityisesti HE 114/2004 vp. Lain esitöiden lisäksi tutkielmassa hyödynnetään laajasti aiempaa oikeuskirjallisuutta aiheesta. Vaikka tuomioistuinsovittelulle on olemassa oma vahva kannattajakuntansa, sitä käytetään edelleen hyvin vähän. Tämän voidaan katsoa johtuvan muun muassa siitä, että ”riidanratkaisumarkkinoilla” on jo ennestään kattavasti erilaisia yksityisten toimijoiden tarjoamia sovittelupalveluja. Myös perinteisessä siviiliprosessissa toteutettava sovinnon edistäminen on toiminut hyvin, sillä tilastojen mukaan iso osa riita-asioista päättyy sovintoon. Näin ollen voidaan kyseenalaistaa erillisen tuomioistuinsovittelun tarpeellisuus. Vaikka se katsottaisiinkin tarpeelliseksi, tuomioistuinliitännäisen sovinnon edistämisen menettelytapojen yhtenäistämiseksi asiasta olisi perusteltua olla säännökset oikeudenkäymiskaaressa.