Fiktiivisen kirjallisuuden maailmasta monikulttuuriseen Suomeen. Ennakointikertomus kirjallisuudenopetuksen ja monikulttuurisuuskasvatuksen välineenä

From the world of fiction literature into multi-cultural Finland. Anticipatory story as an educational tool in teaching of literature and multiculturalism The research clarifies the relationship between reading fiction literature and multicultural value education in basic education. The research focuses on the subject didactics of mother tongue and literature and on the literature teaching in particular. The objective is to develop a method that is easily transferable into a teaching context so as to intensify the educational discussion based on fiction literature. In essence, understanding fiction literature and the ethical and moral thinking resemble one another, because both of them aim at empathizing with the thinking of a person or with a situation foreign to oneself. For this reason fiction literature is ideally suited for the discussion on ethical and moral values within a subject entity in the basic education. The empirical unit of the research consists of two parts. The first part explains how youth novels published in the years 1993 – 2007 describe multiculturalism in Finnish society. Books on multiculturalism are still few in number within youth literature, and people with a foreign background are mainly minor or background characters in such literary works. Nevertheless, youth novels serve well as a starting point for an educational discussion about multicultural issues. More often than not characters in youth novels are stereotypes and even opposite to each other. The juxtaposing makes a young reader question the stereotypes associated with immigrants. Besides the stereotype, reference to a prototype or a model is possible. The second part tests the usefulness of an anticipatory story based on a fictive text for an educational discussion about multicultural issues. The empirical material was collected from the eighth-grade teaching groups in basic education as follows: one teaching group was an immigrant group, the second one a group of Finns with experience of immigrants while the third group of students had hardly any experience of immigrants. The anticipatory stories were written on the basis of extracts from youth novels with multicultural themes. The material collected for a total of 120 anticipatory stories was analysed by using meaning cue analysis. Using the meaning cue analysis, the anticipatory stories were divided into three groups: stories with predominantly positive meaning cues of interculturalism, ambivalent stories with both positive and negative meaning cues of interculturalism and the stories with predominantly negative meaning cues of interculturalism. The meaning cues produced by girls and boys differ from one another, in particular, by the negative meaning cues of interculturalism. For girls, the predominant meaning cue is fear whereas for boys, it is that of violence. It would also seem that the students, in particular, boys with little experience of immigrants produce more negative meaning cues of interculturalism than do immigrants or Finnish students with experience of immigrants. Further still, it seems that active reading of fiction literature affects the meaning cues of interculturalism in an ambivalent direction. In the way of youth novels this is understandable, because youth novels in general are made up of opposite characters and meaning cues. The less the student takes an interest in reading, the more he used meaning cues from outside the parent text for his anticipatory story. No doubt it would be possible to use fiction literature in the literature education to a much higher extent than it is being used today whereby the literature could be used in basic education for reviewing subject entities or study contents of other study subjects. By way of an anticipatory story and the meaning cue analysis, it is possible to intensify the educational discussions based on fiction literature. However, using fiction literature in the literature education requires consideration of the specific genre of fiction literature.

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

Unohdettu klassikko? : Inkerin haltijauskon tutkimus ja suomalaisen folkloristiikan käänne

Kirjallisuusarvostelu

Maantieteellisten termien variaatiota ja kirjakielisiä ensiesiintymiä 1800-luvulla

Kirjallisuusarvostelu

Rajaseudun kirjoituskulttuurit ja traditiot

Ajankohtaista: projektiesittely.

Skenaariotyöskentely organisaation oppimisen välineenä

Skenaarioita käytetään usein ylimmän johdon strategiasuunnitteluvälineinä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vaikuttavatko skenaariot ja skenaariotyöskentely organisaation oppimiseen laajemminkin kuin yksilötasolla ja minkälaista oppimista tapahtuu sekä minkälaisia ominaisuuksia skenaariotyötä johtavalla olisi hyvä olla. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla skenaariotöitä johtanutta henkilöä sekä niihin osallistuneita henkilöitä. Tutkittavana oli kaksi skenaariotyötä, joista toisen tavoittena oli kuvata tulevaisuuden mobiileja liiketoimintamalleja ja toisen mallintaa verkko-operaattoriliiketoiminnan tulevaisuutta. Tutkimuksen aikana selvisi, että skenaarioilla ja skenaariotyöskentelyllä voi tukea organisaation oppimista niin yksilön, ryhmän/organisaation kuin organisaatioiden väliselläkin tasolla. Skenaariotyötä tekevällä ryhmällä ja sitä johtavalla henkilöllä on vaikutusta organisaation oppimiseen. Erityisen tärkeää organisaation oppimisen kannalta on, kuinka skenaariotyöskentely aloitetaan ja lopetetaan.

Toimialojen välisen yhteistyön motiivit ja haasteet puutuotteiden ja -rakenteiden liiketoiminta-alueilla

Työssä käsitellään puutuotteiden ja -rakenteiden liiketoiminta-alueita yhtenä toimialana. Tavoitteena on tuoda esille tämän toimialan ja rakentamisen toimialan yhteistyön motiiveja ja haasteita pientalorakentamisen liiketoiminta-alueella. Koska toimialojen välinen yhteistyö näkyy aina käytännön tasolla yritysten välisenä yhteistyönä, työssä käydään läpi yritysten välisen yhteistyön motiiveja ja haasteita, erityisesti T&K- yhteistyön ja arvoketjuyhteistyön osalta. T&K-yhteistyön avulla on mahdollista luoda uusia innovaatioita erilaisten kyvykkyyksien pohjalta. Yhteistyöllä voidaan saavuttaa yhteistuotannon tuottoja, kilpailuetua ja asiakasarvon kasvattamista. Yhteistyön syntymiselle aiheutuu eniten haasteita sen vaatiman luottamuksellisuuden ja opportunismin uhan myötä. Toimialojen välinen yhteistyö suomalaisen pientalorakentamisen liiketoiminta-alueella on enimmäkseen melko yksinkertaisen arvoketjuyhteistyön tasolla. Toimialan rakenne on haastava, joten syvällisemmän yhteistyön avulla voitaisiin parantaa puutuotealan PK-yritysten asemaa. Erityisesti PK- yritysten strateginen T&K- ja markkinointiyhteistyö olisi suotavaa, mutta se vaatii myös uskallusta luottaa yhteistyökumppaniin.

Idea- ja innovaatioporfolion hallinta

Tässä kandidaatintyössä tarkastellaan idea- ja innovaatioportfolion hallintaa, portfoliojohtamista sekä näihin soveltuvia erilaisia menetelmiä yrityksen näkökulmasta. Tavoitteena on luoda yleiskatsaus yleisimpiin käytettyihin menetelmiin ja viitekehyksiin. Lähteinä työssä on käytetty sähköisiä tietokantoja ja alan kirjallisuutta. Käytetyimmät portfolion hallintamenetelmät voidaan jakaa neljään ryhmään: taloudelliset ja rahamääräiset mittarit, liiketoimintastrategiat, portfoliokartat tai kupla-diagrammit, scorecard:it eli pisteytystaulukot sekä tarkistuslistat. Idea- ja innovaatioportfolion hallinnan tavoitteena on luoda yrityksen kannalta mahdollisimman tehokas ja tuottava portfolio, joka on kuitenkin linjassa yrityksen strategian kanssa. Portfolion projekteille jaettavissa olevat resurssit ovat niukat, joten resurssien jakoon ja tehokkaaseen hyödyntämiseen tulee kiinnittää huomiota. Portfolion tasapainottamiseksi on hyvä tarkastella kehitys- ja tutkimusprojektien määrää, kokoa ja riskiä. Teknologiatiekartta on yrityksen strateginen työkalu, jolla se voi suunnata toimintaansa kohti sen visiota. Teknologiatiekartta koostuu yrityksen valitsemista markkinoista, niille suunnatuista tuotteista tai palveluista, sekä näiden vaatimista tuotekehitysprojekteista ja teknologioista. Projektien etenemistä voidaan tarkastella stage-gate -mallin avulla. Stage-gate jakaa projektin porteilla eri vaiheisiin. Jokaisen portin läpäistäkseen projektin tulee täyttää sille asetetut vaatimukset. Menetelmät eivät takaa menestystä, vaan yrityksen on valittava itselleen sopivat menetelmät siten, että ne tukevat portfoliojohtamista ja sopivat yhteen yrityskulttuurin kanssa. Pelkkä mittareihin tuijottaminen ei riitä, vaan niiden taakse on myös osattava katsoa ja huomioida yrityksen strategia.

Verkkolaskutus

Kandidaatintyö käsittelee verkkolaskutusta Suomessa. Työssä selvitetään verkkolaskutuksen nykytila ja kuinka siihen ollaan tultu sekä miten nykyinen tietoyhteiskunta on sen ottanut vastaan. Lisäksi työssä tarkastellaan muita kilpailevia järjestelmiä sekä niiden asemaa eri käyttäjäkuntien osalta. Mielenkiinnon kohteena on myös verkkolaskutuksen tulevaisuuden näkymät; mitä sen eteen on jo tehty ja mitä tulevaisuudessa tullaan todennäköisesti tekemään. Verkkolaskutus on edelleen ajankohtainen, vaikka siitä on puhuttu jo vuosia. Se on parantanut hiljalleen asemaansa ja tähän mennessä se on saavuttanut suurimman suosion suurten yritysten keskuudessa. Kuitenkin kuluttajien maksutottumusten muuttuminen viime vuosina on luonut suuren potentiaalin sähköisten laskujen aseman vahvistumiselle. Myös Suomen valtio ja Euroopan Unioni ovat ottaneet tavoitteeksi parantaa verkkolaskutuksen asemaa. Suurimmat ongelmat verkkolaskutukseen siirtymisessä löytyy ihmisten ja pienien organisaatioiden asenteista. Vanhoilla järjestelmillä on totuttu tiettyihin toimintamalleihin ja käytössä olevat järjestelmät on kehitetty niiden pohjalle. Vaikka uudenlaisessa verkkolaskussa on selkeitä etuja ja säästöjä, ei kuluttajat ja pk-yritykset vaivaudu uudistamaan tapojaan. Valtio on siirtynyt jo kokonaan käyttämään sähköisiä laskutuskeinoja, mutta varsinkin pienemmät kunnat ovat vielä tästä paljon jäljessä. Syyt ovat samanlaisia kuin pienillä ja keskisuurilla yrityksillä. Kuntaliiton teettämän tutkimuksen mukaan 53% Suomen kunnista otti vuonna 2009 lopulla vastaan sähköisiä laskuja ja näistä suurin osa hoiti asian verkkolaskuoperaattorin kautta. Euroopan Unionin SEPA-hanke puolestaan on tuomassa koko Euroopan laajuisen yhteisen sijainnista riippumattoman järjestelmän.

Lämpötilan vaikutus kuparin ja nikkelin kolonnierotuksessa kelatoivalla adsorbentilla

Sinkin valmistuksessa pitää sinkkirikasteesta poistaa epäpuhtausmetallit ennen elektrolyysiä. Nykyisin epäpuhtauksien poistamiseksi käytetään sementointimene-telmiä. Sementointi voisi olla mahdollista korvata kelatoivalla adsorbentilla suori-tettavalla erotuksella, jonka etuja ovat selektiivisyys ja ympäristöystävällisyys. Työn tarkoituksena on tutkia lämpötilan vaikutusta kelatoivalla adsorbentilla teh-tävään nikkelin ja kuparin kolonnierotukseen. Kolonnierotuksessa lämpötila voi vaikuttaa sekä liuoksen että adsorbentin fysi-kaalisiin, kemiallisiin ja sähkökemiallisiin ominaisuuksiin. Näiden vaikutusten johdosta voivat esimerkiksi erotuksen stoikiometria, kinetiikka tai toimintaolosuh-teet muuttua. Tässä työssä lämpötilan vaikutusta kolonnierotukseen tutkittiin rik-kihapon ja erotusmateriaalin välisillä kinetiikkakokeilla sekä synteettisellä CuSO4-liuoksella ja autenttisella ZnSO4-liuoksella tehdyillä kolonniajoilla. Työssä käytetyn erotusmateriaalin runko on silikapolyamiini ja sen funktionaali-sena ryhmänä toimii 2-aminometyylipyridiini. Lämpötilan ollessa 60 °C havaittiin erotusmateriaalin ja rikkihapon asettuvan tasapainoon kolme kertaa nopeammin kuin 25 °C:ssa. Lämpötilan nostamisella edelleen 90 °C:een ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta tasapainon saavuttamisen nopeuteen. Kuparin läpäisykäyrän havaittiin jyrkentyvän lämpötilan noston vaikutuksesta niin autenttisella ZnSO4-liuoksella kuin synteettisellä CuSO4-liuoksella. Tämän oletettiin johtuvan kinetiikan nopeuden kasvusta sekä autenttisella liuoksella myös viskositeetin pienenemisestä. Lämpötilan vaikutuksesta on mahdollista käsitellä autenttista ZnSO4-liuosta 90 °C:ssa noin 3,5-kertaa enemmän kuin 25 °C:ssa, siten että liuoksesta saadaan poistettua lähes kaikki kupari. Nikkelin havaittiin lä-päisevän kolonnin kaikissa lämpötiloissa lähes välittömästi. Tästä syystä tutkittu erotusmateriaali ei sovellu nikkelin ja kuparin samanaikaiseen erottamiseen tutki-tusta autenttisesta ZnSO4-liuoksesta.

Virtuaalinen yhteisöllisyys ja siihen vaikuttavat tekijät

Virtuaalista yhteisöllisyyttä ja virtuaaliyhteisöissä tapahtuvaa osallistumista yhdistävää empiiristä tutkimusta ei ole toistaiseksi raportoitu tieteellisessä tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin ja analysoitiin virtuaalisen yhteisöllisyyden ja virtuaalisen osallistumisen sekä virtuaaliseen osallistumiseen vaikuttavien tekijöiden suhteita yksilön näkökulmasta virtuaaliyhteisössä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yksilön virtuaalisen yhteisöl-lisyyden kokemusta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Toisena keskeisenä tutkimustavoitteena oli tarkastella yksilön odottamien etujen vaikutusta yksilön osallistumiseen virtuaaliyhteisössä. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena ja tutkimuskohteena oli erään mediayrityksen ylläpitämä virtuaaliyhteisö. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin strukturoituna verkkokyselynä, josta saatu aineisto analysoitiin kvantitatiivisia menetelmiä käyttäen. Tärkeimpänä tutkimuksellisena havaintona todettiin yksilön viestejä lukemalla tapahtuvan virtuaalisen osallistumisen vaikuttavan voimakkaammin yksilön kokemaan virtuaalisen yhteisöllisyyden tunteeseen kuin yksilön viestejä kirjoittamalla tapahtuvan osallistumisen. Yksilön odottamien etujen havaittiin myös poikkeavan lukemalla tai kirjoittamalla osallistuvien kohdalla. Henkilöt jotka osallistuivat virtuaaliyhteisöön viestejä lukemalla, toivoivat kognitiivisia, sosiaalisia ja hedonistisia etuja. Henkilöt jotka osallistuivat viestejä kirjoittamalla, toivoivat henkilökohtaisia, sosiaalisia ja hedonistia etuja. Henkilön sukupuolella, virtuaaliyhteisöstä saadun tiedon tarpeella ja sanomalehden tilaustottumuksilla havaittiin olevan vaikutusta yksilön osallistumisestaan toivomiin etuihin, virtuaalisen yhteisöllisyyden kokemukseen ja osallistumiseen virtuaaliyhteisöissä.

Uusperheen voimavarat ja lasten hyvinvointi

The resources of the step family and the children’s well-being The present study investigates children's well-being in stepfamilies and fac¬tors, both external and internal, that are related to the children's well-being. Of the external factors, the study focuses on factors related to the structure of the stepfamily, parents' education, socio-economic status and factors related to work, livelihood and living conditions. The internal resources include the general functioning of the family, parenthood and parenting, family support networks and issues that the stepfamilies themselves consider important. Another important resource in a stepfamily is a functioning network of human relationships, which in the present study is approached from the maternal viewpoint. Changing family relations are considered a potential threat to the children's well-being. Therefore, in addition to looking into the stepfamily's resources, the other important goal of the study is to explore other factors potentially related to the well-being of children living in stepfamilies. In view of the stepfamily's resources, it is important to explore how the functioning of the relationships network is linked with the child's well-being. The study employs survey and interview data. The survey data (n=2236) are part of national survey data on the well-being of families and children and factors impacting them which were gathered as part of ”Origins of Exclusion in Early Childhood”, a research project carried out in 2002. The data consists of 667 stepfamilies. The interview data consists of interviews with 24 parents in stepfamilies. In the study, the analyses of survey and interview data are combined. Both descriptive statistical analyses and multivariate methods are employed. Content analysis is employed in the analysis of the interview data. The results indicate that the stepfamilies’ resources in general but their external resources in particular differed from those of the nuclear and single-parent families. The level of education and the socio-economic status of the stepfamily parents were somewhat lower than those of the nuclear family parents. The differences in relation to single-parent families were primarily related to the better economic status of the stepfamilies. The analysis of internal resources showed relatively minor differences: the stepfamilies assessed themselves a somewhat better general functioning of the family than did the nuclear families. Parenting issues caused more disagreement in stepfamilies than in nuclear families. The analysis of the functioning of the human relations in stepfamilies showed that the stepfamily mothers experienced the external relationships of the family (e.g., between the child and the absent father) as significantly more problematic than the relationships within the stepfamily. Living in a stepfamily thus challenges the functioning of the relationship between the child and the absent father. As a result of the analysis of the relationships networks in the stepfamilies, three groups were formed. One group had the nuclear family as an ideal goal, another valued an extended family composed of a variety of relationships, and the third one appreciated a strong intimate relationship between the parents. In the present study, the most common group was the multi-relationship, extended type of stepfamily. In conclusion, living in a stepfamily does not seem to pose a risk to the child’s well-being, but it may influence the family’s resources and thus have an indirect effect on the child’s well-being. In view of the resources of the stepfamily, the child’s well-being was best supported by a functioning network of human relationships in the stepfamily: there was a distinct connection with the children’s problems and the non-functioning of the relationships network. According to the mothers, the internal relationships in the stepfamily seemed to be more important than the external relationships of the family. A child’s functioning relationship with the absent father can be viewed as a positive resource, supporting the child’s well-being in the stepfamily.