460 resultados para vesien tila


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä on tutkittu OL1/OL2-ydinvoimalaitosten käytetyn polttoaineen siirrossa aiheutuvaa altistusta neutronisäteilylle. Käytetty polttoaine siirretään vedellä täytetyssä käytetyn polttoaineen siirtosäiliössä Castor TVO:ssa OL1/OL2-laitoksilta käytetyn polttoaineen varastolle. Siirtotyön aikana useat eri ammattiryhmiin kuuluvat henkilöt työskentelevät siirtosäiliön välittömässä läheisyydessä, altistuen käytetystä polttoaineesta emittoituvalle fotoni- ja neutronisäteilylle. Aikaisemmista neutronisäteilyannosten mittauksista on todettu, ettei jatkuvalle altistuksen seurannalle ole ollut tarvetta. Tämän työn tarkoitus on selvittää teoreettisilla laskelmilla siirtotyöhön osallistuvan henkilön mahdollisuus saada kirjausrajan ylittävä annos neutronisäteilyä. Neutronisäteilyn annosnopeudet siirtosäiliötä ympäröivässä tilassa on laskettu yhdysvaltalaisella Monte Carlo-menetelmään perustuvalla MCNP-ohjelmalla. MCNP:llä mallinnettiin siirtosäiliö, siirtosäiliön sisältämä polttoaine ja ympäröivä tila kolmella jäähtymisajalla ja kolmella keskimääräisellä maksimipoistopalamalla. Polttoainenippujen isotooppikonsentraatiot ja säteilylähteiden voimakkuudet on laskettu Studsvik SNF-ohjelmalla. Simuloinnin perusteella voidaan todeta, ettei neutronisäteilyannosten jatkuvalle seurannalle ole tarvetta käytetyn polttoaineen siirrossa. Vaikka neutronisäteilyn annosnopeudet voivat nousta siirtosäiliön läheisyydessä suhteellisen suuriksi, ovat siirtosäiliön lähellä tehtävät työt niin lyhytaikaisia, että kirjausrajan ylitystä voidaan pitää hyvin epätodennäköisenä. Johtopäätökset varmistetaan työssä suunnitellulla mittausjärjestelyllä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Paimionjokilaakson Natura-alue (FI0200103) sijaitsee Paimion kaupungin alueella. Natura-alueeseen kuuluu noin seitsemän kilometriä pitkä osuus Paimionjokea vesialueineen ja rantoineen, joka ulottuu Paimion Oinilasta Juntolan vesivoimalaitokselle saakka. Kokonaisuudessaan Paimionjoki on 110 km pitkä, suuri savimaiden joki. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -suojeluverkostoon luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance). Paimionjokilaakson Natura-alueen pinta-ala on156 ha. Paimionjokilaakson tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin sekä vuollejokisimpukkaan. Paimionjokilaakson luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena ovat vesiluonnon ja ranta-alueiden rehevöityminen sekä umpeenkasvukehitys. Laidunnuksen ja niittojen epäsäännöllisyys tai loppuminen sekä yleinen rehevöityminen ovat vähentäneet alueen tärkeitä elinympäristötyyppejä tai heikentäneet niiden laatua. Jokilaakso on luokiteltu myös valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö-alueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tietoyhteiskunnan kehittyminen, tiivistyvä kilpailu sekä jatkuva muutoksen tila luovat osaamiseen ja kouluttamiseen liittyviä paineita yrityksiin. On varmistettava, että tarvittavat tiedot ja taidot ovat käytettävissä avainprosesseissa, ja henkilöstön osaaminen on jatkuvasti ajan tasalla. E-oppimista on esitetty keinoksi vastata osaamiseen ja koulutukseen liittyviin haasteisiin, mutta aiheeseen liittyvän liiketaloustieteellisen ja yrityselämää koskevan tutkimustiedon määrä on hyvin rajallinen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on jäsentää e-oppimisilmiötä henkilöstön osaamisen kehittämisen näkökulmasta ja löytää vastauksia siihen, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia e-oppiminen tuo henkilöstöään kehittäville yrityksille ja miten digitaalisia menetelmiä kannattaisi hyödyntää henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Aihetta lähestytään kvalitatiivisesta näkökulmasta, sillä tutkimuksen kohteena on tuore ja teknologian sekä oppimiskäsitysten kehittymisen myötä muovautuva ilmiö. Tutkimusmetodina on käytetty puolistrukturoituja asiantuntijahaastatteluja, ja tutkimuksessa on korostunut koko tutkimusprosessin aikana aiemman tutkimuksen sekä empiirisen tiedon välinen vuoropuhelu. Tutkimuksessa havaittiin, että yritykset voivat saada e-oppimisesta tukea sekä laajan että suppeamman skaalan muutoksissa. E-oppiminen voi myös avustaa johtoa tarjoamalla monipuolisesti tietoa yrityksen osaamistilanteesta ja -tarpeista. E-oppiminen mahdollistaa myös oppimisen ja koulutuksen integroimisen paremmin osaksi työntekoa. Lisäksi e-oppiminen tarjoaa välineitä esimerkiksi yhteisölliseen tiedon tuottamiseen, yhdessä oppimiseen sekä työntekijöiden motivointiin ja sitouttamiseen. Sen myötä koulutuksien päivittäminen ja kehittäminen sekä koulutussisältöjen oikea-aikainen omaksuminen helpottuvat. E-oppimisen tarjoaminen mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää henkilöstöltä nykyistä suurempaa itseohjautuvuutta ja yrityksiltä tätä tukevia käytäntöjä. Työntekijöitä täytyy ottaa mukaan suunnitteluprosessiin, ja asenteisiin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan yrityksen kaikilla tasoilla. E-oppimisen avulla on mahdollista luoda kilpailuetua, jota ei kuitenkaan saavuteta pelkästään yksittäisten kurssien tai järjestelmien avulla vaan rakentamalla kestäviä, strategiatasolla tiedostettuja toimintatapoja. Lisäksi toiminnan täytyy olla tavoitteellista, ja on kehitettävä monipuolisempia tapoja mitata e-oppimisen tehokkuutta ja e-oppimisinvestointien tuottoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lehmijärvi on 63 ha laajuinen kirkasvetinen ja vähähumuksinen latvajärvi Salossa. Lehmijärven suojeluyhdistys pyysi Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Suomen metsäkeskukselta apua järvivedessä havaittujen korkeiden alumiinipitoisuuksien ja happamuuspiikkien sekä mahdollisten metsätaloustoimenpiteiden haittojen ehkäisemiseen valuma-alueella. Suomen metsäkeskuksen ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä selvitettiin maanäytteiden avulla maaperän happamuutta ja alumiinipitoisuutta Lehmijärven valuma-alueella. Tulokset ja johtopäätökset on esitetty tässä raportissa. Tulosten perusteella näyttää siltä, että Lehmijärven happamuuspiikit (pH:n jyrkät laskut vedessä) johtuvat pääosin happamista lumensulamisvesistä, johon on jo aiemmissakin selvityksissä viitattu eikä alunamaa ongelmasta valuma-alueella. Myös ojitettujen soiden suuri osuus valuma-alueesta ja turvemaiden yleinen happamuus lisäävät osaltaan valuma-alueelta virtaavien vesien happamuutta varsinkin tulva-aikoina. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka läpi pääosa pohjoispuolen valumavesistä virtaa, voi kuitenkin esiintyä ohuen turpeen alla pienialaisesti alunamaata. Vertailtaessa tämän aineiston liukoisen alumiinin määriä turpeessa aikaisempien tutkimusten vertailulukuihin, voidaan sanoa Lehmijärven valuma-alueen ojitetuilla soilla olevan keskimääräistä korkeampia alumiinipitoisuuksia. Paikoin liukoiset alumiinipitoisuudet olivat jopa erittäin korkeita. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka kautta vedet suurelta osin virtaavat, alumiinipitoisuus oli korkeimmillaan 11 267 mg/kg ja Miilussuolla 7 044 mg/kg, kun Niemisen ja Jarvan (1996) tutkimuksessa alumiinipitoisuuden maksimiarvo oli 5 577 mg/kg. Alumiinin ajoittain korkeat pitoisuudet Lehmijärvessä johtuvat tämän raportin tulosten perusteella todennäköisesti pääosin valuma-alueen soiden turpeen korkeista alumiinipitoisuuksista. Voimakas maanmuokkaus kivennäismailla lisää alumiinin liukoisuutta ja samalla alumiinin huuhtoutumisriskiä vesistöihin. Lehmijärven valuma-alueella on suositeltavaa käyttää metsänuudistamisessa kevyitä maanmuokkausmenetelmiä (laikutus, kääntömätästys ja laikkumätästys) ja välttää ojitusmätästystä. Luontainen uudistaminen (erityisesti alikasvosten hyödyntäminen) pitäisi olla ensisijainen uudistamismenetelmä Lehmijärven valuma-alueella. Kunnostusojituksia toteutettaessa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaat vesiensuojelutoimet. On muistettava, että korkeat alumiinipitoisuudet Lehmijärvellä eivät ole pelkästään negatiivinen asia, koska alumiini sitoo tehokkaasti fosforia ja pahasti rehevöityneitä järviä (esim. Köyliön Ilmijärvi) on yritetty kunnostaa alumiinisulfaatti käsittelyllä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, onko Lehmijärven veden alumiinipitoisuus ajoittain jo niin korkea, että siitä on haittaa kalakannalle tai, että se jopa estää rapukannan palauttamisen istuttamalla järveen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma käsittelee uuden sukupolven taistelukoneita, niiden suorituskykyä ja kehitysnäkymiä. Tutkimus kohdentuu uusimpien sukupolvien kiinteäsiipisiin ilma-aluksiin. Kiinteäsiipi-sellä ilma-aluksella tarkoitetaan monitoimihävittäjää, joka edustaa sotilasilmailun kehit-tyneintä teknologiaa. Kohdevaltioina tutkielmassa on Venäjä ja Yhdysvallat. Tämä tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkielmassa käytetään tiedonkeruumenetelmänä asiakirja- ja tekstianalyysia. Tutkimusongelmana ja tavoitteena on selvittää mitkä ovat uuden sukupolven taistelukoneiden kehityksen suuntaviivat. Tutkimusongelman tueksi on asetettu alakysymyksiä, joiden avulla pyritään helpottamaan varsinaisen tutkimusongelman selvittelyä ja käsittelyä. Alatutkimusongelmat: - Minkälainen on uuden sukupolven monitoimihävittäjä? - Mikä on kohdevaltioiden hävittäjäsuunnittelun tämän hetkinen tila? - Millä tavalla kohdevaltioiden konekalusto eroaa toisistaan? Tutkimusaineistona on käytetty mielipidekirjoituksia, asiantuntijalähteitä, eri toimijoiden sotilasaikakausijulkaisuja ja eri yhteisöjen internet-sivustoja. Tutkielmassa on määritetty kohdevaltioiden tulevaisuuden kehitystrendejä. Yhdysvaltain so-takoneistolla on käytössään ainoa uuden sukupolven monitoimihävittäjä F-22A Raptor. Lisäksi testi- ja koelentovaihetta läpikäyvä F-35 Lightning II saataneen operatiiviseen käyttöön vuonna 2012. Yhdysvallat onkin asettamassa tavoitteita seuraavan sukupolven ilma-alukselle, joka nykyisten suuntaviivojen mukaisesti on todennäköisesti miehittämätön. Yhdysvaltojen suunnatessa katsettaan jo seuraavan sukupolven ilma-alukseen kehittää Venä-jä omaa uuden sukupolven monitoimihävittäjää tavoitteena sen tuotannon aloittaminen aikaisintaan vuonna 2015. Venäjän sotilasilmailun uusimmat modernisoinnit toimivat testialustoina uuden sukupolven monitoimihävittäjälle. Lisäksi niillä on tarkoitus täyttää vanhan kalus-ton ja uuden sukupolven monitoimihävittäjän väliin jäävä aukko. Venäjän sotilasilmailuteollisuuden tulevaisuus riippuu suuresti uuden sukupolven monitoimihävittäjästä. Mikäli se operatiiviseen käyttöön tullessa pystyy täyttämään sille asetetut vaatimukset pystyy Venäjän so-tilasilmailu mahdollisesti siirtämään katsettaan kohti seuraavaa hävittäjäsukupolvea.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pukanluoman Natura-alue (FI0200119) sijaitsee Satakunnassa Kankaanpään kaupungin alueella. Pikkujoki on osa Karvianjoen vesistöä, ja eräs maamme edustavimmista ja suurimmista lähdepuroista. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 –suojeluverkostoon alueella esiintyvien luontotyyppien perusteella eli ns. SCI-alueena (Sites of Community Importance). Alueen suojeluarvot liittyvät pääosin jokielinympäristöjen luonnontilaisuuteen ja niiden edustavuuteen, vedenlaatuun ja alueella esiintyvään saukkoon ja taimeneen. Jokiosuus ja pienet, lähes luonnontilaiset luomat ovat tärkeitä kalojen lisääntymisalueita. Pukanluoman luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena on veden ekologista tilaa heikentävät tekijät; vesistörakentaminen, ojitukset, vesistökuormitus ja ranta-alueiden luonnontilaisuuden häviäminen sekä mahdollinen laaja pohjaveden otto Pohjankankaan pohjavesialueelta. Alue on paikallisille tärkeä virkistyspaikka. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö- alueilla –hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY:n ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Innovaatioiden nähdään nykyään syntyvän useiden toimijoiden yhteistyön tuloksena, ja alueellisten innovaatiojärjestelmien avulla tarkastellaan innovaatioiden syntyyn vaikuttavia toimijoita aluetasolla. Alueellisiin innovaatiojärjestelmiin kuuluu mm. yrityksiä, koulutus- ja tutkimuslaitoksia sekä eri aluetasojen poliittisia organisaatioita. Alueellisten innovaatiojärjestelmien tutkimuksessa on usein tapana tarkastella tutkimuskohteita luettelemalla toimijoita ja elementtejä, mutta yritysten kokemukset alueellisen innovaatiojärjestelmän toimivuudesta jäävät huomiotta. Lisäksi alueellisten innovaatiojärjestelmien tutkimus keskittyy kaupunkiseuduille, koska maaseutu nähdään epäedullisena sijaintina innovaatiotoiminnalle. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään toimiala-, alue- ja yritysesimerkin avulla, miten alueellinen innovaatiojärjestelmä edistää yksittäisen yrityksen innovaatiotoimintaa. Alue- ja yritysesimerkkien avulla selvitetään yksittäisen yrityksen kokemusta alueellisesta innovaatiojärjestelmästä. Toimialaesimerkiksi on valittu bioenergia, minkä vuoksi tutkimuksessa tarkastellaan myös maaseutuympäristön vaikutusta yritystoiminnalle. Tutkimus on toteutettu laadullisena, kuvailevana tutkimuksena. Lisäksi tutkimuksessa on eksploratiivisen tutkimuksen piirteitä, sillä tutkimus käsittelee uudenlaisia näkökulmia alueellisiin innovaatiojärjestelmiin. Tiedonkeruumetodeina on käytetty teemahaastatteluja ja Internet-lähteitä, ja saatua aineistoa on analysoitu teemoittelun avulla. Tässä tutkimuksessa saatiin selville, että alueellisten innovaatiojärjestelmien kaikki toimijat ja elementit eivät suinkaan ole oleellisia yksittäisille yrityksille, ja toisaalta alueellisten innovaatiojärjestelmien mallin avulla ei saada selville kaikkia yrityksille oleellisia tekijöitä. Yksittäisen yrityksen näkökulman avulla alueellisia innovaatiojärjestelmiä voitaisiin kehittää paremmin yritysten tarpeita vastaaviksi, jolloin yritykset voisivat paremmin hyötyä alueellisten innovaatiojärjestelmien toimijoista ja elementeistä. Maaseutualueilla puolestaan on haasteita yritys- ja innovaatiotoiminnalle, mutta toisaalta myös etuja. Erityisesti bioenergia-alan kannalta oleelliset resurssit, raaka-aineet ja tila, löytyvät maaseudulta, minkä vuoksi bioenergialiiketoiminnan harjoittaminen on helpompaa maaseutualueilla kuin kaupungeissa. Alueellisten innovaatiojärjestelmien tutkimuksessa tulisikin ottaa huomioon, että jotkut toimialat hyötyvät maaseutusijainnista, ja että innovaatiot ovat mahdollisia myös maaseutualueilla. Tämä antaa viitteitä siitä, että alueellisten innovaatiojärjestelmien tutkimuksessa tulisi siirtyä pois kaupunki-maaseutu-vastakkainasettelu, ja tutkia maaseutua sen omista lähtökohdista

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Karvianjoen koskien Natura-alue (FI0200130) sijaitsee Sata­kunnan ja Eteläpohjanmaan maakunnissa Honkajoen kunnan sekä Kauha-joen kaupunkien alueilla. Karvianjoen koskien kuuluu Karvianjoen vesistöalueeseen. Natura-alue muodostuu Karvianjoen pääuomasta ja ylävirran Paholuomasta sekä erikokoisista luonnontilaisista sivupuroista. Alue sisältyy Euroopan yhteisön Natura 2000 –suojeluverkostoon suojeltavien luontotyyppien perusteella eli SCI-alueena (Sites of Community Importance). Karvianjoen koskien alueen tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin sekä uhanalaisiin lajeihin (mm. taimen). Alue on paikallisille tärkeä virkistyspaikka. Karvianjoen koskien luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena on veden ekologista tilaa heikentävät tekijät; vesistörakentaminen, ojitukset, vesistökuormitus ja ranta-alueiden luonnontilaisuuden häviäminen sekä mahdollinen laaja pohjaveden otto Pohjankankaan pohjavesialueelta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla –hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY:n ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ranta-alueiden monikäyttösuunnitelmassa esitellään Eurajoen – Luvian ranta-alueille maankäytön ja hoidon tavoitteet, joilla pyritään muun muassa ylläpitämään lajistollista monimuotoisuutta, alueen linnustollisia arvoja ja vahvistamaan alueella taantunutta pikku-apolloperhoskantaa. Lisäksi suunnitelman esittämillä toimilla edistetään alueen perinnemaisemien hoitoa, parannetaan lahtien vesien tilaa, parannetaan virkistyskäytön edellytyksiä, sekä palautetaan entistä avointa maisemaa. Kasvillisuudeltaan umpeutuva ja vesialueiltaan mataloituva rannikkoalue, sekä uhanalaisen perhosen umpeutuvat elinympäristöverkostot tarvitsevat pikaisia hoitotoimia, jotta esimerkiksi vesialueen rehevöityminen ja ranta-alueiden umpeenkasvu voitaisiin pysäyttää. Tavoitteena on, että suunnitelmassa esitetyt maankäyttö- ja hoitosuositukset innostaisivat palauttamaan avoimia, niitettyjä ja/tai laidunnettuja rantamaisemia. Etenkin Luvian lahtiketjusta löytyi runsaasti hienoja, hoitamisen arvoisia ruovikoituvia rantaniittyjä ja niihin liittyviä puustoisia reuna-alueita, joista olisi palautettavissa maisemallisestikin upeita hakamaita. Samalla mahdollinen jo umpeutuneiden entisten merenlahtien ruovikoiden hyödyntäminen toisi alueen luonnonhoitoon kustannustehokkuutta. Vesiruovikoiden vesileikkuu jokisuistoalueilla poistaisi ravinteita rehevistä ja matalista lahdista, sekä hidastaisi maankohoamisen ja jokisuiston sedimentoitumisen aiheuttamaa rantaviivan luontaista siirtymistä. Suunnittelualueen koko on 2800 hehtaaria, joista n. 540 hehtaarille esitetään maankäyttötavoitteita. Kunnostettavaksi soveltuvia rantaniittyjä on 246 ha. Näistä osa on jo hoidon piirissä, mutta niilläkin tarvitaan täydentäviä hoitotoimia, kuten ruovikon äestystä tai murskausta (yhteensä 6 ha). Avoimia rantaniittyjä täydentämään on ehdotettu luonnonhoitopeltoja n. 50 hehtaaria, sekä niiden lisäksi vesiensuojelullisia suojavyöhykkeitä perustettavaksi muutama hehtaari. Niitä täydentävät maatalouden yleissuunnitelmassa esitetyt suojavyöhyketarpeet etenkin Eurajoen ja Lapinjoen valuma-alueille. Lisäksi suunnittelualueelta kartoitettiin muita avoimia niittyjä 13 hehtaaria, sekä 164 hehtaaria puustoisia perinnemaisemia. Mahdollisia maalla kasvavan ruovikon hyödyntämiskohteita löytyi noin 100 hehtaaria, mutta pääosa näistäkin soveltuisi myös uudelleen kunnostettavaksi perinnemaisemiksi (rantaniityiksi ja niityiksi) joko niittämällä tai laiduntamalla. Niitto- tai laidunnushoitoa suositellaankin kaikkiaan n. 450 hehtaarille ranta-alueita. Tämä palauttaisi luontoarvoja ja maisemaa avoimuudessaan samalle tasolle, kuin se on ollut niitto- ja laiduntalouden ”kulta-ajalla” 1900-luvun alussa. Suunnitelmassa käsitellään laajimmat maankäyttö- ja hoitosuositusalueet tekstien ja karttojen kera. Suppeammat hoitoalueet löytyvät vain maankäyttö- ja hoitosuosituskartoilta. Koko alueen rantoja ja kaikkia saaria ei aika- ja resurssipulan vuoksi voitu kartoittaa, vaan pienimmistä saarista ja ruovikoista annetaan suunnitelmassa maankäytön ja hoidon yleisohjeet. Suunnitelmassa esitetyt ranta-alueiden maankäyttö- ja hoitosuositukset ovat maanomistajille vapaaehtoisia, eikä niiden noudattaminen ole sitovaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Useimmat pk-yritykset tarvitsevat ulkoista rahoitusta elinkaarensa eri vaiheissa. Lainaa haetaan pääasiassa pankeilta, joiden luotonanto perustuu pääosin yrityksen taloudellisen tilan arviointiin numeerisen eli kovan informaation avulla. Pk-yritysrahoituksessa pehmeällä, ei numeerisella informaatiolla on kuitenkin todettu olevan huomattava rooli luottokelpoisuuden arvioinnissa pkyritysten tilinpäätösinformaation vaillinaisuuden vuoksi. Aiemmissa tutkimuksissa pehmeän informaation hyödyntämisen pankin luotonannossa on havaittu perustuvan pääasiassa pankin ja yrityksen pitkän ja läheisen suhteen olemassaoloon. Pehmeään informaatioon perustuva lainaamisen on todettu olevan yleisempää pienissä pankeissa, joiden ohut organisaatiorakenne mahdollistaa pehmeän informaation hyödyntämisen luotonannossa. Tutkielman tavoitteena on tutkia pehmeän informaation käyttöä ja merkitystä pk-yrityksille suuntautuvassa pankkien luotonannossa. Tutkielman tutkimusote on toiminta-analyyttinen eli sen tarkoituksena on kuvailla tutkittavaa ilmiötä ja lisätä samalla siihen liittyvää ymmärrystä. Tutkielman empiirisen osuuden aineisto on kerätty haastattelemalla kolmen eri Suomessa toimivan pankin henkilöstöä ja sen tarkoituksena on laajentaa sekä syventää tietämystä pehmeän informaation hyödyntämiseen liittyvästä käytännöstä pk-yrityksille suuntautuvassa pankkien luotonannossa. Tutkielman tulosten mukaan pehmeän informaation asemaa voidaan pitää kovan informaation perusteella tehtyä luottokelpoisuuden arviointia tukevana. Pehmeä informaatio vaikuttaa luottopäätöksentekoon luottokelpoisuuden arviointia enemmän, vaikka lopulliseen luottopäätökseen vaikuttavatkin pääasiassa yrityksen taloudellinen tila ja tulevaisuudennäkymät. Pehmeällä informaatiolla ei myöskään yleensä ole vaikutusta lainan sopimusehtoihin. Toisin kuin aiemmissa tutkimuksissa, pkyritysten tilinpäätösinformaatio koetaan pankin kannalta pääosin käyttökelpoiseksi. Merkittävimpänä pehmeän informaation käyttöä lisäävänä tekijänä pidetään yritystoiminnan aloittamisesta johtuvaa kovan informaation puutetta. Myös pankin ja yrityksen välinen läheinen suhde lisää pehmeän informaation käyttöä. Luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävä pehmeä informaatio liittyy pääasiassa yrityksen johtoon tai sen omistajiin sekä yritykseen ja sen toimintaympäristöön. Käytetyimmät pehmeän informaation keräämistavat ovat yritysjohdon kanssa keskusteleminen, yrityskäyntien tekeminen ja toimialajärjestöjen tarjoaman toimiala- ja markkinainformaation tarkasteleminen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toteuttamassa VELHO-hankkeessa kehitettiin kustannustehokkaita ratkaisuja ranta-alueiden umpeenkasvun aiheuttamiin ongelmiin luomalla uusi konsepti ranta-alueiden monikäyttösuunnitteluun, edistämällä järviruo’on hyötykäyttöä ja valmistelemalla esityksiä uuteen maaseudun kehittämisohjelmaan. Tässä julkaisussa esitellään työn tulokset ja johtopäätökset. Hankkeessa laadittiin kolme ranta-alueiden monikäyttösuunnitelmaa: Mynälahden Sarsalanaukko ja Musta-aukko, Oukkulanlahti – Naantalinaukko ja Eurajoen - Luvian rannikko. Suunnitelmissa sovitettiin yhteen ranta-alueiden eri käyttömuotoja ja pyrittiin löytämään optimaalinen verkosto hyötykäyttöön leikattavien ruovikoiden, avoimena pidettävien merenrantaniittyjen ja säilytettävien ruovikoiden välille. Kustannustehokkuuteen pyrittiin kohdentamalla hoitotoimet laajoihin kokonaisuuksiin sekä järviruo’on hyötykäytöllä. Suunnitelmat laadittiin laajassa osallistavassa prosessissa. Hankkeessa laadituissa ranta-alueiden monikäyttösuunnitelmissa esitettiin erilaisia maankäyttötavoitteita ja hoitosuosituksia yli 2000 hehtaarille. Ruovikoiden ja rantaniittyjen lisäksi suunnittelun kohteena olivat myös rantojen läheiset peltoalueet, reunavyöhykkeet ja muut perinnebiotoopit. Hoitotoimilla tavoitellaan alueiden luonnon monimuotoisuuden ja vesien tilan paranemista, maiseman avartumista ja virkistyskäytön helpottumista. Ruovikoiden erilaisia leikkuumenetelmiä (talvileikkuut, vesileikkuut, maaleikkuut) testattiin 90 hehtaarin alalla. Rantaniittyjen kunnostuksessa testattiin maaleikkuun lisäksi ruovikon niittomurskausta. Ruokomassan hyötykäyttökokeissa testattiin kahden eri ruokolaadun eli tuoreen kesäruo’on ja kuivan talviruo’on esikäsittelyä ja hyötykäyttöä energiantuotannossa (poltto, biokaasutus) ja maataloudessa (maanparannusaine, viherlannoite, kuivike, katemateriaali). Maaseudun kehittämisohjelmaan tehtiin esityksiä tukimuotojen kehittämiseksi: rantaniittyjen kunnostuksen lisääminen ja hoidon laadun parantaminen, ruovikoiden vesileikkuut ravinteiden poistajina sekä ruokomassojen käyttö maan orgaanisen aineen lisääjänä. Hankkeen kokemusten mukaan yksi kustannustehokkaimmista hoito- ja käyttöketjuista on ruovikon leikkuu loppukesällä ja siitä kertyvän massan käyttö ranta-alueiden läheisillä pelloilla viherlannoitteena ja maanparannusaineena. Yhden hehtaarin ruovikon kesäleikkuulla poistetaan keskimäärin 80 kg typpeä ja 7 kg fosforia. Vesiensuojelullisten hyötyjen lisäksi leikkuulla parannetaan umpeenkasvusta kärsivien lajien elinoloja, lisätään rantojen vetovoimaisuutta ja edistetään luonnonhoitoyrittäjyyden edellytyksiä. Peltokäytössä käsittelyketju on lyhyt eikä se vaadi pitkiä kuljetusmatkoja. Ruokomassa kierrättää ravinteita takaisin pelloille ja parantaa maan rakennetta. Järviruo’on hyötykäytöllä ei pystytä kattamaan koko leikkuu- ja käyttöketjun kustannuksia. Leikkuusta ja hyötykäytöstä saatavien monien eri aineellisten ja aineettomien ekosysteemipalveluhyötyjen vuoksi toimintaan on tarpeen suunnata yhteiskunnan tukea ja luoda käytännön toteutusta edistäviä tukimuotoja. Kustannustehokkuutta voidaan edelleen parantaa laitteita ja menetelmiä kehittämällä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Joroisselkä on suurehko matala lahtialue, joka kuuluu Saimaan Haukiveteen. Joroisselän tilan on todettu heikentyneen ja osasuunnitelmia on jo tehty tilanteen korjaamiseksi. Tässä raportissa on selvitetty Joroisselkään tulevaa kuormitusta valuma-alueilta. Kuormitusta selvitettiin sekä Suomen ympäristökeskuksen vedenlaatumallin avulla, että vesinäytteenottojen perusteella. Kuormitusselvitys on ensimmäinen askel vesien hoidon suunnittelussa. Sillä saadaan tärkeää tietoa kuormituksen alueellisista eroista ja vesiensuojelulliset toimenpiteet voidaan kohdentaa alueille, joissa niillä saadaan paras mahdollinen vaikuttavuus. Selvityksen perusteella peltoviljelyn osuus Joroisselän kokonaisfosforikuormituksesta on noin 58 % ja typpikuormituksesta 28 %. Muulta maa-alueelta (metsät, suot, avomaat, kalliomaat, rakennetut alueet) tulevan fosforikuormituksen osuus on 25 % ja typpikuormituksen osuus 53 %. Loput kuormituksesta tulee haja-asutuksesta, pistekuormituksesta ja laskeumasta. Vesinäytteenoton perusteella kaukovaluma-alueista pinta-alaan suhteutettuna suurin kuormitus tulee Valvatuksen alueelta. Yksittäisistä pienistä puroista suurin kuormitus havaittiin tulevan Tyrinpurosta, johon tulee Joroisten kunnan jätevedenpuhdistamon puhdistetut vedet. Joroisselän vesienhoidon tavoitteena on rehevöitymisen pysäyttäminen sekä veden tilan parantaminen ja hyvän tilan turvaaminen myös jatkossa. Joroisten taajamassa sijaitsevalla vesialueella on tärkeä merkitys Joroisten alueen virkistyskäytössä. Joroisten alue kuuluu Vuoksen vesienhoitoalueeseen ja se on lisäksi yksi Etelä-Savon ELY-keskuksen vesienhoidollisista painopistealueista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of this Master’s thesis study was to develop a membrane for oil contaminated water treatments. Oily wastewaters are a big problem to environment and therefore it is important to find an efficient method for their treatment. There are several treatment methods, but one of the most promising methods is membrane filtration. In the theoretical part of this study the membrane technology and polymeric membrane preparation with phase inversion and membrane modification methods was discussed. It was also told about the most important properties of the membranes. Oily waters, their treatment methods and oily wastewater sources were discussed more specifically. In the experimental part membranes from cellulose acetate were prepared and membranes were modified with two different methods. Modification methods were surface modification and polymer mixing. The modification purpose was to make membranes more hydrophilic and increase surface charge, which can reduce fouling. Membranes were characterized by determining zeta potential, contact angle, oil retention, pure water permeability, pressure-normalized flux and fouling. It were used both synthetic and real spent oil-water emulsion in membrane filtration. Surface modification resulted membranes, which had better properties than unmodified membrane. The amount of substance used in surface modification affected a lot to membrane properties, so it would be necessary to try different amounts of substance to develop the best membrane for oil-water emulsion treatment.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this study was to explore software development methods and quality assurance practices used by South Korean software industry. Empirical data was collected by conducting a survey that focused on three main parts: software life cycle models and methods, software quality assurance including quality standards, the strengths and weaknesses of South Korean software industry. The results of the completed survey showed that the use of agile methods is slightly surpassing the use of traditional software development methods. The survey also revealed an interesting result that almost half of the South Korean companies do not use any software quality assurance plan in their projects. For the state of South Korean software industry large number of the respondents thought that despite of the weakness, the status of software development in South Korea will improve in the future.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen kuntiin laadittiin turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelma. Suunnitelma laadittiin yhteistyössä Uudenmaan ELY-keskuksen sekä suunnittelualueen kuntien kanssa. Suunnitelma laadittiin kestävän liikkumisen näkökulmasta ja se sisältää turvallisuuden parantamisen lisäksi kestävän liikkumisen edistämistä. Alueen liikenneturvallisuustilannetta ja liikkumistottumuksia kartoitettiin nykytila-analyysin lisäksi asukaskyselyllä. Kaikkiin alueen kuntiin tehtiin maastotarkastelut onnettomuusanalyysissa ja asukaskyselyssä nousseiden ongelmapaikkojen perusteella. Onnettomuusanalyysin tulosten mukaan suunnittelualueen liikenneturvallisuuden tila on koko maan keskiarvoa heikompi. Vuosien 2008–2012 keskiarvon mukaan suunnittelualueella henkilövahinkoon johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tapahtui 125 kpl/100 000 asukasta vuodessa, kun koko maassa vastaava luku oli 116 kpl. Suunnittelualueen onnettomuuskustannukset ovat vuosittain yli 57 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus on noin 10 miljoonaa euroa. Asukaskyselyn vastauksien mukaan suunnittelualueen liikenneturvallisuus koettiin pääasiassa melko turvalliseksi. Turvavälineiden käytössä huolestuttavaa oli, että vain noin 50 % vastaajista kertoi käyttävänsä aina tai yleensä pyöräilykypärää pyöräillessä. Kyselyn mukaan 60 prosentilla vastaajista työ- tai koulumatkan pituus suuntaansa on yli viisi kilometriä, joka asettaa haasteita kestävälle liikkumiselle. Nykytila-analyysin, valtakunnallisen ja alueellisen vision ja tavoitteiden pohjalta määriteltiin suunnittelualueen liikenneturvallisuus- ja kestävän liikkumisen visio ja tavoitteet. Pitkän aikavälin liikenneturvallisuusvisioksi asetettiin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä ja liikenne on vastuullista ja se koetaan turvalliseksi. Henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien vähentämistavoite on, että vuonna 2020 tapahtuu korkeintaan 85 henkilövahinko-onnettomuutta (v. 2008–2012 tapahtui keskimäärin 114 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta). Tavoitteena on myös, että kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuus lyhyillä (alle 5 km) matkoilla kasvaa (kestävien kulkutapojen kulkutapaosuuden kasvaa 38 %:sta 46 %:iin vuoteen 2020 mennessä). Suunnitelmatyön aikana kuntien liikenneturvallisuustyötä aktivoitiin. Liikenneturvallisuusryhmien ja eri hallintokuntien edustajien kanssa ideoitiin kaikille eri ryhmille sopivia toimintamuotoja liikenneturvallisuuden ja kestävän liikkumisen edistämiseksi. Liikenneympäristön parantamisehdotus tehtiin noin 210 alueen kohteeseen. Toimenpiteiden toteuttaminen vaiheistettiin kolmeen ohjeelliseen kiireellisyysluokkaan. Suunnitelma aikajänne on noin 8-10 vuotta ja suunnitelman toteutumista on tarkoitus seurata työssä asetettujen seurantamittareiden avulla.