435 resultados para tapaustutkimus


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Palvelut ovat nousseet lähes kiinteäksi osaksi tuotteita sekä niiden rinnalle omaksi liiketoiminta-alueekseen. Tämän vuoksi palveluiden kehittäminen on viime vuosikymmeninä noussut sekä yritysten että akateemisten yhteisöjen mielenkiinnonkohteeksi. Menestyksekäs palveluiden kehittäminen vaatii usein systemaattisia menetelmiä, mutta menetelmien tulee antaa tilaa myös tarkoituksenmukaisille poikkeamille. Kohdeyritys pyrkii tuottamaan laadukkaita palveluita asiakastarpeet huomioiden. Tämän takia yritys haluaa kehittää olemassa olevia palveluita jatkuvasti ja pyrkii keräämään sekä työntekijöiltä että asiakkailta tietoa palvelutarpeista, joista voidaan lähteä kehittämään uusia palvelukokonaisuuksia. Tutkimus pyrkii havainnoimaan kohdeyrityksen palveluiden kehitystä ja tavoitteena on muodostaa havaintojen perusteella prosessin, jota yritys voi jatkossa hyödyntää sekä edelleen kehittää. Tutkimus on kehittävä tapaustutkimus, jonka teoreettisen viitekehyksen muodostavat uusien palveluiden kehittämisen - ja palveluinnovaatioprosessien näkökulmat. Yrityksen palveluiden kehitystä tarkastellaan kahden primaarisen aineiston sekä kahden sekundaarisen aineiston kautta. Näin ollen palveluiden kehitystä voidaan tarkastella useista näkökulmista käyttäen menetelmänä aineistotriangulaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että kohdeyrityksen palveluiden kehitysprosessi muodostui hyvin vastaavanlaiseksi kuin teoriaosuudessa esitettyjen uusien palveluiden kehitys- ja palveluinnovaatioprosessit. Asiakkaita ja työntekijöitä osallistettiin jonkin verran prosessin aikana. Lisäksi havaittiin, että uusien palveluiden kehitys- ja palveluinnovaatioprosessit eivät ehkä ole erillisiä kehitysprosesseja, vaikka niistä käytetäänkin eri nimityksiä kirjallisuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sähköinen rekrytointi on mullistanut organisaatioiden rekrytointiprosessit. Organisaatiot rekrytoivat yhä todennäköisemmin uusia työntekijöitä sähköisen rekrytointiprosessin avulla, joka sisältää sähköisen työpaikkailmoituksen, sähköisen työnhakuportaalin ja sähköisen esiseulonnan. Sähköisen rekrytoinnin myötä organisaatioiden käytössä on erilaisia sähköisiä rekrytointijärjestelmiä, joiden keskeisenä osana toimii rekrytointirobotti. Rekrytointirobotin avulla pystytään esiseulomaan ja lajittelemaan sähköisesti saapuneita työhakemuksia. Tässä tutkielmassa tavoitteena on selvittää sähköisten rekrytointiprosessien ja rekrytointirobottien käytön mahdollisuuksia palvelualojen työnantajille, keskittyen erityisesti kesätyöntekijöiden massarekrytointiin. Tutkielman viitekehyksessä perehdytään ensin palvelualojen rekrytointiprosessien erityispiirteisiin. Toiseksi kuvataan sähköisen rekrytointiprosessin eri vaiheet, muodot ja kanavat. Kolmanneksi tutustutaan tarkemmin rekrytointirobottien käyttöön osana sähköisiä rekrytointiprosesseja. Päätutkimuskysymys on: Minkälaisia mahdollisuuksia sähköisen rekrytoinnin prosesseilla on palvelualojen työnantajille? Tutkimuksen alakysymykset ovat: Millä tavoin rekrytointirobotteja käytetään sähköisen rekrytoinnin prosesseissa apuna? ja Miten palvelualojen työnantajat kokevat rekrytointirobottien käytön sähköisen rekrytoinnin prosesseissa? Tutkimusstrategiana on ekstensiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu teemahaastatteluista, joissa haastateltiin palvelualan yrityksiä, jotka työllistävät vuosittain suuren määrän kesätyöntekijöitä, sekä hoitavat rekrytointiprosessinsa sähköisesti. Teoreettinen esiymmärrys ohjasi aineiston jäsentelyä ja analysointia. Tutkimustulosten perusteella sähköisen rekrytoinnin prosessit ovat kohdeorganisaatioille jo tuttuja, ja sähköistä rekrytointia pidetään välttämättömänä suurien työhakemusmäärien käsittelyssä. Sähköisen rekrytoinnin koettiin nopeuttaneen ja tehostaneen massarekrytoinnin prosesseja huomattavasti. Lisäksi sähköisen rekrytoinnin avulla on pystytty tehostamaan viestintää työnhakijoiden suuntaan. Suureen rooliin tutkimuksessa nousi tuhansien työhakemusten käsittely ja siitä selviämisen keinot. Rekrytointirobottien avulla ensisijaisesti lajiteltiin saapuneita työhakemuksia, ja varsinaista avainsanojen avulla tapahtuvaa esiseulontaa, jonka rekrytointirobotit mahdollistaisivat, käytettiin vain vähäisesti. Palvelualan työnantajat korostivat työhaastatteluiden tärkeyttä erityisesti palvelualan työtehtäviin hakevien rekrytoinnissa, ja rekrytointirobotteja pidettiin vain tehokkaana ajansäästäjänä rekrytointiprosessien ensimmäisessä vaiheessa sekä hakemusten suuren määrän lajittelussa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sekä projektimainen että virtuaalinen työskentely ovat arkipäivää IT-alalla. Arkipäivää ovat myös uutiset epäonnistuneista tietojärjestelmäprojekteis-ta. Tehokas tiedon jakaminen on projektien menestystekijä. Tutkielmassa etsittiin vastausta kysymykseen: mitkä ovat tiedon jakamisen esteitä ja edistäjiä virtuaalisissa tietojärjestelmäprojekteissa. Tutkimusstrategia oli vertaileva tapaustutkimus. Aineisto kerättiin teema-haastatteluilla. Haastatteluun osallistui kymmenen henkilöä neljästä eri projektista. Henkilöt olivat eri organisaatioista ja edustivat niin asiakkaan, toimittajan kuin alihankkijoidenkin näkemyksiä. Eniten projekteissa jaet-tiin projektinhallintaan liittyvää tietoa, mutta ihmisten johtamiseen liittyvää tietoa ja liiketoimintahyötyihin liittyvää tietoa jaettiin vähän. Haastattelujen perusteella merkittävimmät tiedon jakamiseen vaikuttavat tekijät ovat yh-teisen käsitteistön ja yhteisen ymmärryksen puute, luottamus, tietotekni-set välineet sekä projektipäällikön toiminta. Yhteenvetona todetaan, että virtuaalisuus ei projekteissa aiheuttanut ongelmia, mutta se korosti muista syistä syntyneitä ongelmia. Virtuaalipro-jekteissa on erityistä huomiota kiinnitettävä projektin alkuvaiheessa ta-pahtuvaan tutustumiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Enabling Change in Universities: Enhancing Education for Sustainable Development with Tools for Quality Assurance This thesis deals with enabling change in universities, more explicitly enhancing education for sustainable development with tools for quality assurance. Change management is a discipline within management that was developed in the 1980s because business changed from being predictable to unpredictable. The PEST mnemonic is a method to categorize factors enabling change; such as political, economic, socio-cultural and technological factors, which all affect higher education. A classification of a change, in either hard or soft, can help understanding the type of change that an organization is facing. Hard changes are more applied to problems that have clear objectives and indicators, with a known cause of the problem. Soft changes are applied to larger problems that affect the entire organization or beyond it. The basic definition for sustainable development is: the future generations should have similar opportunities as the previous. The UN has set as a global goal an integration of education for sustainable development (ESD) at all levels of education during 2005- 2014. The goal is set also in universities, the graduates of which are future leaders for all labor markets. The objective for ESD in higher education is that graduates obtain the competence to take economic, social and environmental costs and benefits into account when making decisions. Knowledge outcomes should aim for systematic and holistic thinking, which requires cross disciplinary education. So far, the development of ESD has not achieved its goals. The UN has identified a need for more transdisclipnary research in ESD. A joint global requirement for universities is quality assurance, the aim of which is to secure and improve teaching and learning. Quality, environmental and integrated management systems are used by some universities for filling the quality assurance requirements. The goal of this thesis is to open up new ways for enhancing ESD in universities, beyond the forerunners; by exploring how management systems could be used as tools for promoting ESD. The thesis is based on five studies. In the first study, I focus on if and how tools for quality assurance could be benefitted for promoting ESD. It is written from a new perspective, the memetic, for reaching a diversity of faculty. A meme is an idea that diffuses from brain to brain. It can be applied for cultural evolution. It is a theory that is based on the evolutionary theory by Darwin, applied for social sciences. In the second Paper, I present the results from the development of the pilot process model for enhancing ESD with management systems. The development of the model is based on a study that includes earlier studies, a survey in academia and an analysis of the practice in 11 universities in the Nordic countries. In the third study, I explore if the change depends on national culture or if it is global. It is a comparative study on both policy and implementation level, between the Nordic countries and China. The fourth study is a single case study based on change management. In this study, I identify what to consider in order to enable the change: enhancing ESD with tools for quality assurance in universities. In the fifth Paper, I present the results of the process model for enhancing ESD with management systems. The model was compared with identified drivers and barriers for enhancing ESD and for implementing management systems. Finally, the process model was piloted and applied for identifying sustainability aspects in curricula. Action research was chosen as methodology because there are not already implemented approaches using quality management for promoting ESD, why the only way to study this is to make it happen. Another reason for choosing action research is since it is essential to involve students and faculty for enhancing ESD. Action based research consists of the following phases: a) diagnosing, b) planning action, c) taking action and d) evaluating action. This research was made possible by a project called Education for Sustainable Development in Academia in the Nordic countries, ESDAN, in which activities were divided into these four phases. Each phase ended with an open seminar, where the results of the study were presented. The objective for the research project was to develop a process for including knowledge in sustainable development in curricula, which could be used in the quality assurance work. Eleven universities from the Nordic countries cooperated in the project. The aim was, by applying the process, to identify and publish examples of relevant sustainability aspects in different degree programs in universities in the Nordic countries. The project was partly financed by the Nordic Council of Ministers and partly by the participating pilot universities. Based on the results of my studies, I consider that quality, environmental and integrated management systems can be used for promoting ESD in universities. Relevant sustainability aspects have been identified in different fields of studies by applying the final process model. The final process model was compared with drivers and barriers for enhancing ESD and for implementing management systems in universities and with succeeding with management systems in industry. It corresponds with these, meaning that drivers are taken into account and barriers tackled. Both ESD and management systems in universities could be considered successful memes, which can reflect an effective way of communication among individuals. I have identified that management systems could be used as tools for hard changes and to support the soft change of enhancing ESD in universities with management system. Based on the change management study I have summarized recommendations on what to consider in order to enable the studied change. The main practical implications of the results are that the process model could be applied for assessment, benchmarking and communication of ESD, connected to quality assurance, when applied. This is possible because the information can be assembled in one picture, which facilitates comparison. The memetic approach can be applied for structuring. It is viable to make comparative studies between cultures, for getting insight in special characteristics of the own culture. Action based research is suitable for involving faculty. Change management can be applied for planning a change, which both enhancing ESD and developing management systems are identified to be.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena on löytää prosessikirjallisuudesta kohdeyrityksen taloushallinnon kehittämiseen soveltuvia menetelmiä ja tunnistaa taloushallinnosta ne osa-alueet, joiden parantamisesta olisi yritykselle hyötyä tulevaisuudessa. Tutkielmassa sovelletaan kvalitatiivista analyysitapaa ja tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Aineistonkeruu suoritetaan empiirisen osion osalta haastattelujen, kyselyn ja havainnoinnin avulla. Teoreettinen viitekehys rakentuu taloushallinnon entistä strategisemman roolin ympärille etsien apukeinoja johtamiseen sekä prosessi- että laatuajattelusta. Tutkielmassa kartoitetaan kohdeyrityksen taloushallinnon prosessit sekä mallinnetaan niiden kulku ja rajapinnat muiden prosessien kanssa. Lisäksi tuodaan esiin prosesseissa piilevät kriittiset pisteet ja kehityskohteet. Kehitysehdotuksia esitetään myös kohdeyrityksen taloushallinnon organisoinnin ja laskentatoimen teorian vertailun sekä prosessiajattelun eri sovellusmahdollisuuksien pohjalta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma kuuluu operaatiotaidon ja taktiikan tutkimuksen piiriin. Tutkimuksella on pyritty selvittämään, miten israelilaisten yleiset taktiset periaatteet toteutuivat Rauha Galileaan - operaatiossa 1982. Tutkimuksessa on haettu vastausta seuraavaan päätutkimuskysymykseen: Toteutuivatko yleiset israelilaiset taktiset periaatteet taistelussa rakennetulla alueella operaatiossa Rauha Galileaan? Päätutkimuskysymykseen on haettu vastauksia seuraavilla apukysymyksillä: Mitä ovat yleiset israelilaiset taktiset periaatteet? Millä tavalla vastustajan kalusto ja toiminta vaikutti israelilaisten taktiikoihin? Millä tavalla israelilaisten doktriini vaikutti taktiikoihin? Millä tavalla taisteluolosuhteet vaikuttivat israelilaisten taktiikoihin? Miten taisteluissa toimittiin? Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus, ja sen aikana käytettiin laadullista asiakirjaanalyysiä. Tapaustutkimuksen pohjana ovat aineistona käytetyt operaatiota Rauha Galileaan käsittelevät teokset ja tutkimukset. Tutkimusta laadittaessa kävi ilmi, että Rauha Galileaan -operaatiota taktiikan kannalta tarkastelevia teoksia ja tutkimuksia on hyvin rajoitetusti saatavilla. Israelilaisten joukkojen käyttöön operaatiossa vaikuttivat mm. vihollinen, olosuhteet ja israelilaisten aikaisempi kokemus taistelusta rakennetulla alueella. Tutkimuksessa ilmeni, että pääosa israelilaisten yleisistä taktisista periaatteista toteutui taistelussa rakennetulla alueella operaatiossa Rauha Galileaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan tutkivan oppimisen menetelmän soveltuvuutta ilmavoimien alkeislentokoulutukseen. Tutkimuksessa vastataan Puolustusvoimien palkatun henkilöstön osaamisen kehittämisen strategian 2004-2017 tavoitteeseen, jonka keskeinen lähtökohta on oppimaan oppimisen taito ja jatkuva oppiminen läpi koko sotilasuran. Tutkivan oppimisen teoriaa tutkitaan lentokoulutusta suorittavien oppilaiden kokemusten perusteella. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjana on käytetty Hakkaraisen, Longan ja Lipposen (2004a) tutkivan oppimisen mallia. Tutkimustehtävän pohjalta muotoiltiin kaksi tutkimusongelmaa, joihin vastaamalla haettiin ratkaisuja tutkivan oppimisen menetelmän hyödyntämiseen ilmavoimien alkeislentokoulutuksessa. 1) Mitä haasteita ja ongelmia opiskelijat kokevat LentoRuk:lla (lentoteoriakoulutus, käytännön lentokoulutus)? 2) Voidaanko tutkivan oppimisen menetelmällä kehittää LentoRuk:n koulutusta haasteet ja ongelmat huomioiden? Tutkimusstrategia oli kvalitatiivinen ja metodologisena viitekehyksenä tapaustutkimus. Tutkimuskohteena olivat lentoreserviupseerikurssi 83:n ja kadettikurssi 95 ohjaajalinjan oppilaat, joiden kokemuksia kerättiin haastattelun avulla tammikuussa 2009. Pääaineisto koostui kymmenestä lentoreserviupseerikurssin ja viidestä kadettikurssin oppilaan yksittäishaastattelusta. Aineisto jäsennettiin haastattelussa käytettyjen teemojen sekä teoriataustassa esiintyvien käsitteiden ja mallien avulla. Analyysimenetelmänä oli laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimustuloksista kävi ilmi keskeisimmät ongelmat ja haasteet LentoRuk:n koulutuksessa. Teoriakoulutuksessa ne liittyvät koulutuksen rakenteellisiin ongelmiin, opetuksen tasoon ja oppituntityöskentelyyn. Käytännön lentokoulutuksessa ongelmia ja haasteita koettiin siirtymisessä teoriakoulutuksesta käytännön lentokoulutukseen, opetuksen rakenteellisissa ongelmissa, koulutuksen etenemistahdissa ja opettajien opetustavoissa. Tutkivan oppimisen osatekijöitä oli tunnistettavissa sekä lentoteoriakoulutuksesta että käytännön lentokoulutuksesta, ja tutkivan oppimisen mahdollisuudet kehittää kumpaakin koulutuksen osa-aluetta todettiin hyviksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yrityskaupat ja fuusiot ovat suosittuja strategioita saavuttaa organisaatioille kasvua ja kilpailuetua. Niiden maailmanlaajuinen yhteisarvo ylsi 2000-luvulle tultaessa yli 3,5 biljoonaan dollariin. Samaan aikaan rajat ylittävien yrityskauppojen suhteellinen osuus kaikista yrityskaupoista oli yli 40 prosenttia. Yrityskaupoilla on siis suuri vaikutus ihmisiin paitsi yrityskauppojen kohteina olevissa organisaatioissa, niin myös yhteiskunnallisella tasolla. Yrityskauppojen valtavasta määrästä ja arkipäiväisyydestä huolimatta niille asetetut tavoitteet jäävät saavuttamatta varovaisen arvion mukaan yli puolella kaikista yrityskaupoista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan muutosjohtamisen haasteita ja riskejä yrityskaupan aiheuttamassa muutosprosessissa. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka kohdeyrityksenä toimii suomalainen asevalmistaja Sako Oy, jonka italialainen asealan konserni Beretta osti vuonna 2000. Tutkimuksessa esitetään kohdeyrityksessä empiirisesti tuotettua aineistoa ja analysoidaan sitä teorian pohjalta. Tutkimuksessa tuodaan esiin niitä ongelmakohtia, joihin tämän kaltaisissa muutoksissa usein törmätään. Tarkastelun kohteena toimii yrityskauppaan liittyvän muutosprosessin hallinta sekä sen aikainen riskienhallinta. Varsinainen tutkimuskysymys on: Miten hallita yrityskaupan aiheuttaman muutosprosessin riskit? Tutkimuksessa nousi esiin neljä kriittisintä tekijää, jotka haastateltavien mukaan tuli ottaa muutosprosessissa huomioon ja jotka vaikuttivat kyseisen yrityskaupan tavoitteiden saavuttamiseen. Tekijät ovat henkilöstö, tuotanto, sidosryhmä sekä markkinat. Näistä neljästä tekijästä voitiin myös muodostaa keskeisimmät riskienhallinnan osa-alueet: henkilöstöriski, tuotanto- sekä sidosryhmäriski ja markkinariski. Jotta kohdeorganisaation muutosprosessissa onnistuttiin, tuli tunnistaa prosessiin liittyvät potentiaaliset riskit ja suunnitella niiden ehkäisytoimenpiteet ja lisäksi tuli suunnitella riskien realisoitumisen aiheuttamien ongelmien korjaustoimenpiteet. Haastateltavat korostivat, että kutakin osa-aluetta tuli seurata jatkuvasti muutosten läpiviennin ajan. Tutkimuksessa on esitetty kohdeorganisaatiossa tapahtuneet muutokset, niiden läpivienti sekä prosessin aikaiset riskit ja niiden hallinta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää vedenalaisen valvonnan ja sukellusveneentorjunnan simulaattoriopetuksen toteutusta Merivoimissa. Oppimisympäristönä koulutuksessa käytetään vuonna 2009 hankittua vedenalaisen valvonnan simulaattoria (VEVAsimulaattori). Tutkielma on tapaustutkimus, jossa on käytetty laadullista tutkimusotetta. Tutkielmassa määriteltiin tutkittavaksi tapaukseksi opintojaksoon liittyvä simulaattoriharjoitus. Simulaattoriharjoituksen tavoitteena on osaamisen kehittäminen antamalla oppijalle mentaalinen malli sekä opettaa oikeita toimintatapoja. Tutkielman teoreettiseen viitekehykseen liittyvät keskeiset käsitteet ovat: Oppimiskäsitys, oppimisen siirtovaikutus, oppimisympäristö ja oppiva organisaatio. Käsitteitä tarkastellaan simulaattoriopetuksen näkökulmasta. Tutkielman päätutkimuskysymys on: Miten VEVA-simulaattoria voi kehittää niin, että se tarjoaa laajemman simuloidun oppimisympäristön Merivoimien henkilöstön ammattitaidon kehittämiseksi? Päätutkimuskysymykseen lisäksi tutkielmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: Mikä on simulaattoriavusteisen opetuksen teoreettinen viitekehys? Mitä on simulaattoriavusteinen opetus? Mitä pedagogisia tavoitteita vedenalaisen valvonnan ja sukellusveneentorjunnan simulaattoriopetukselle on asetettu? Miten vedenalaisen valvonnan ja sukellusveneentorjunnan simulaattoriopetusta toteutetaan? Tutkimustuloksena saatiin esimerkki VEVA-simulaattoria laajemmasta simuloidusta oppimisympäristöstä, joka palvelee vedenalaisen valvonnan ja sukellusveneentorjunnan lisäksi pintavalvonnan sekä tulenkäytön opetusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Taistelukentällä tapahtuva johtaminen on muuttunut 2010-luvulle tultaessa informaatioajan johtamiseksi, jossa käytettävissä olevan informaation määrä on kasvanut huomattavasti perinteisiin sotiin verrattuna. Antiikin taisteluissa joukon komentaja näki koko taistelukentän ja kykeni luomaan ymmärryksen tilanteesta silmien edessä aukeavan kuvan perusteella. Nykyisin komentajalle luodaan tiedustelun tuottama kuva vihollisen toiminnasta, omien joukkojen välittämä kuva omasta ryhmityksestä sekä esikuntien rakentama malli siitä, kuinka tilannekuvan osat liittyvät suunniteltuun kokonaisuuteen. Taistelukentällä joudutaan toimimaan olosuhteissa, joissa ei ole mahdollisuutta kytkeytyä laajakaistaiseen tiedonsiirtoverkkoon – lähiverkkoon eikä runko- tai liityntäverkon viestiasemaan. Tutkimus on lähtökohdiltaan kvantitatiivinen tapaustutkimus. Käytettävinä tutkimusmenetelminä ovat kirjallisuustutkimus, vaatimusmäärittely ja kenttäkokeet. Tutkimuksessa määritellään toiminnalliset ja tekniset vaatimukset WLAN-standardien mukaisille verkoille ja laitteille kolmessa rajatussa tapauksessa. Kenttäkokeilla on selvitetty tekniset ratkaisut ja asetukset, joilla tapaukset voidaan toteuttaa. Johtopäätökset on tehty hypoteettis – deduktiivisella päättelyllä. Tutkimustulosten yleisempää käytettävyyttä ajatellen tutkituista kokonaisuuksista on pyritty tekemään johtopäätöksiä myös tutkimustapauksista poikkeavissa olosuhteissa. Tutkimuksen perusteella tiedonsiirtojärjestelmän tulee jatkuvasti kyetä välittämään tilannetiedot riittävän tilannekuvan muodostamiseksi luotettavasti, eheänä ja oikea-aikaisesti. Verkkojen tulee mahdollistaa käyttäjän pääsy hänelle kuuluvaan tietoon. Verkon tiedonsiirtokapasiteetin tulee olla riittävä. Päätelaitteiden tulee kyetä liittymään eri verkkoihin viiveettömästi ilman asetusten muuttamista. Parhaiten näihin vaatimuksiin vastaavat Linux- pohjaiset solmut, jotka tukevat uusinta standardia. Rakennettaessa langatonta verkkoa rajattuun käyttöympäristöön tulee järjestelmään hankittavat laitteet kokeilla suunnitelluilla asetuksilla, jotta voidaan varmistua laitteiden ja asetusten toimivuudesta halutulla tavalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The main goal of this thesis was to examine how the emotional intelligence skills and multicultural project leadership style of a project manager interrelate and affect the success of a project. The research methods used are literature review in theoretical part of the thesis and semi-structured interviews in empirical part of the thesis. This study is a single case study i.e. one case company was selected to be the secondary level of analysis. Within the case company, four project managers were selected as research units to form the primary level of analysis. Literature review formed the basis for the empirical research and the interview questions were derived from the literature. Findings from the interviews were mirrored against the literature review findings, based on which both conclusions and generalisations could be made. Thus, both deductive and inductive methods were utilised to get more complete picture about the research topic. In the first part of the literature review the general leadership theories and the project leadership terminology are introduced as a background for the concept of emotional intelligence and the integrated leadership model. Emotional intelligence and its interrelation to different leadership concepts are discussed during the literature review. Chinese cultural aspects affecting the way of making business, and the multicultural leadership styles of the Finnish project managers are introduced in the following part of the literature review. It was found that the most successfully used multicultural leadership styles in Finnish-Chinese context are synergistic and polycentric, and these require emotional intelligence skills. In the empirical part on this thesis the findings from the semi-structured interviews are introduced, discussed and analysed. Interviews were done in private meeting rooms, and they were recorded and transcripted to add reliability and validity. Although the sample was only four project managers, the results show that the sample is quite saturated as the responses to several questions followed the same pattern. It was found that Finnish project managers in the case company are democratic and take cultural differences into account in their project leadership. Both synergistic and polycentric leadership styles are used with Chinese team members. Emotional intelligence capabilities and the emphasis of those differ a bit depending on the interviewee. Though, the results show that EI skills and the multicultural project leadership style used in Chinese context are interrelated. The findings from the literature review and the empirical research in this thesis are similar. Though, there is need for further research as the sample was small, and this thesis is a single case study. It is recommendable to make a multi-company study with larger sample of project managers. Also multi-industry perspective is recommendable for further research.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Increasing pressures to reduce costs, inprove productivity, and lower the environmental impact are forcing suppliers to present evidences of the monetary and societal value they create for the customers and society around. The extant academic literature on the practical activities related to topic is still sparse and this study addresses the gap by developing sustainable customer value proposition for Valmet’s recycled fibre line solution for the Chinese market. The research is based on literature review and single case study method. Theoretically the study is connected to the emerging literature of customer value and life cycle engineering, and to the research of sustainable development in the field of marketing. For exloiting empirical evidences, in-depth supplier interviews and customer survey were conducted. The results suggest that selling of recycled fibre line solution requires tangible and credible evidence of the value and utility which is delivered for the customer. In addition to the economic benefits also societal benefits should be included in the value proposition that are the focus of attention in China. Still, the role of discovered benefits may be contradictory until they are communicated to appropriate decision makers. Managerially the study contributes to the customer value management and quantification knowledge and practices in Valmet’s organization.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu – työn tavoitteena on selvittää miten coachingia voitaisiin hyödyntää strategian jalkauttamisessa esimiehen ja alaisen välisen viestinnän näkökulmasta. Tavoitteena on myös luoda ja toteuttaa konstruktio, jota voitaisiin käyttää johtamismenetelmänä esimiehen ja alaisen välisen viestinnän ohjaamisessa strategian jalkauttamisen hyväksi. Tutkielmassa sovelletaan kvalitatiivista ja kvantitatiivisista analyysitapaa ja tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Aineistonkeruu suoritetaan empiirisen osion osalta strukturoidun haastattelun avulla. Teoreettinen viitekehys rakentuu strategian jalkauttamisen ja esimies – alaisviestinnän aihepiireistä. Tutkielmassa kartoitetaan kohdeyrityksen strategian jalkauttamisen tasoa ja siinä tapahtuvia muutoksia coachingin seurauksena. Tutkielma nostaa esille niitä strategian jalkauttamisen osaalueita, joihin coachingilla voidaan mahdollisesti vaikuttaa. Aineiston analyysin perusteella coaching-työkalun käyttämisellä ei kuitenkaan pääosin ollut merkittäviä vaikutuksia strategian jalkauttamisen valittuihin osa-alueisiin. Työn suorittamisen tueksi saadun tiedon riittävyyden, oleellisen tiedon liikkumisen, strategian toteutumisesta keskustelun ja palautekäytäntöjen todettiin hieman parantuneen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yritysten operaatiot kansainvälisellä kentällä ovat yleistyneet merkittävästi viime vuosien globaalin talouden myllerryksessä. Kansainvälistymistutkimuksissa on viime vuosikymmeninä tunnistettu myös kansainvälistymisen käänteinen merkitys yritysten lopettaessa toimintojaan kansainvälisellä kentällä. Yritysten tavoitellessa yhä alhaisempia kustannuksia kilpailukyvyn parantamiseksi, tuo-tannon siirtäminen matalamman kustannustason maihin on usein nähty houkuttelevana vaihtoeh-tona, mikä merkitsee usein ainakin yhden tuotantolaitoksen lopettamista tai myyntiä. Tuotantope-rusteiset divestoinnit merkitsevät kuitenkin voimakasta muutosta divestoitavan tuotantolaitoksen henkilöstön elämässä, jolloin sekä eettisten että liiketoiminnallisten lähtökohtien puitteissa dives-tointien toteutuksessa tulisi huomioida myös inhimilliset seikat. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia miten kansainvälisen divestointiprosessin toteutuk-sessa voidaan huomioida henkilöstö inhimillisestä näkökulmasta. Tätä tutkimuskysymystä lähesty-tään alakysymysten avulla, joista ensimmäinen pohtii minkälainen merkitys kansainvälisyydellä on case-organisaation divestointiprosessissa ja toinen miten henkilöstö on kokenut divestointiin liitty-vän muutosprosessin case-organisaatiossa. Tutkimuksen ensimmäisessä viitekehyksessä syvenny-tään tarkastelemaan käänteistä kansainvälistymistä ja divestointipäätökseen vaikuttavia tekijöitä. Toisena viitekehyksenä tutkimus käsittelee henkilöstön kokemuksia muutoksen implementoinnista case-organisaatiossa, joita tarkastellaan Kotterin kehittämään muutosmallin näkökulmasta. Nämä viitekehykset yhdistyvät lopulta analyysiksi, jonka pohjalta muodostetaan johtopäätökset ja vasta-taan päätutkimuskysymykseen. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jonka empii-rinen osio on kerätty haastattelemalla case-organisaation henkilöstöä teemahaastatteluin. Tutkimuksessa ilmenneiden tulosten mukaan kansainvälisen case-organisaation divestoinnin lähtökohtana on eri maiden toisistaan poikkeava kustannustaso. Haastatteluissa ei kuitenkaan il-mennyt viitteitä Kotterin muutosmallin systemaattiselle toteutukselle case-organisaatiossa. Haas-tatteluiden mukaan kriittisiä vaiheita case-organisaation divestointiprosessin toteuttamisessa ovat ymmärryksen luominen divestoinnin syille, shokkireaktion keventäminen, avoimuus ja viestintä sekä organisaation ja yhteiskunnan tarjoamat tukitoimet irtisanomisprosessin aikana. Näiden vai-heiden huolellinen läpikäyminen näyttäisi tarjoavan avaimet henkilöstöä suhteellisesti tyydyttävään toimintaan. Lisäksi haastattelujen mukaan henkilöstö näyttäisi suhtautuvan mielenkiinnolla kan-sainvälisyyteen, mikä tarjoaa mahdollisuuden myös henkilöstön osallistamiselle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Liiketoiminnan organisoiminen projekteiksi on erittäin yleistä nykyisin. Suuri osa projekteista erityisesti IT-alalla epäonnistuu kuitenkin saavuttamaan tavoitteensa. Projektin menestys on tyypillisesti mitattu budjetin, aikataulun, laadun ja sidosryhmien tyytyväisyyden perusteella. Tämän Pro Gradu -tutkielman tarkoituksena on etsiä tyypillisimpiä syitä projektien epäonnistumiseen ja löytää projektien seurannan ja mittaamisen avulla keinoja näiden epäonnistumisten ehkäisemiseen. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tapaustutkimus. Empiirinen aineisto on kerätty haastattelujen, eri materiaalien analysoinnin ja havainnoinnin avulla. Teoriaosuus tarjoaa kattavan yhteenvedon projektiliiketoiminnan ja yksittäisten projektien johtamiseen sekä projektien seurantaan ja mittaamiseen aikaisemman kirjallisuuden perusteella. Empiirisessä osiossa suoritetaan analyysi Case -yrityksen projektien seurantaan ja valittuihin projekteihin. Analyysien, haastattelujen ja havainnoinnin pohjalta tehdään johtopäätökset tyypillisimmistä, ongelmia projekteissa aiheuttavista tekijöistä sekä näiden esiintymisestä projektin elinkaaren eri vaiheissa. Mahdolliset ongelmia ehkäisevät keinot esitetään myös. Ehdotuksia kehityskohteiksi esitetään lopuksi teorian ja empirian pohjalta.