659 resultados para Heiskanen, Ilkka
Resumo:
Kirjallisuutta
Resumo:
Seloste artikkelista: Korpela, I., Tuomola, T. & Välimäki, E. 2007. Mapping forest plots: an efficient method combining photogrammetry and field triangulation. Silva Fennica 41 (3) : 457-463
Resumo:
Opinnäytetyöni aihe on musiikkiteatterikoulu Skene, joka tarjoaa varhaisnuorille ja nuorille monipuolista perusopetusta ja harrastusmahdollisuuksia koko musiikkiteatterin saralta; niin laulun, tanssin kuin näyttelijäntyönkin osalta. Opettamisen lisäksi toimin Skenen opetussuunnitelmallisten sisältöjen suunnittelijana ja koulun käytännön toiminnan koordinaattorina. Pääpaino opinnäytetyössäni on kuitenkin omassa opettajuudessani ja ohjaajuudessani sekä taiteellisessa työssäni. Työn alussa määrittelen sen mitä yleisesti tarkoitetaan käsitteellä musiikkiteatteri. Selvitän lyhyesti myös musiikkiteatterin historiallisia taustoja ja eri tyylisuuntia sekä tuon esille oman näkemykseni siitä, mitä itse tekijänä edellytän musiikkiteatterikoulutukselta ja toimivalta musiikkiteatteriesitykseltä. Omia opetuksellisia tavoitteitani ja ideologiaani teatteri-ilmaisun ohjaajana olen lähestynyt kuvailemalla yksityiskohtaisesti keskeisiä opetusmenetelmiäni ja oppituntieni sisällöllisiä rakenteita. Ryhmien edistymistä olen kuvaillut ensimmäisistä oppitunneista aina valmiin esityksen rakentumiseen saakka. Käyttämieni teatteriharjoitteiden lisäksi työn loppupuolelta löytyy kahden Skenen kevätproduktion prosessikuvaus. Lopussa pohdin Skenen tulevaisuuden näkymiä, arvioin omaa onnistumistani opetustyössä sekä perustelen lisäksi syitä sille, miksi Skenen toimintaa tai siihen verrattavaa toimintaa pitäisi ylläpitää ja tukea. Yhtenä tärkeänä osana opinnäytetyötäni olen pitänyt pyrkimystäni osoittaa, kuinka tärkeää Skenen kaltainen teatterikasvatustyö on nuorten yleisen hyvinvoinnin kannalta.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli Aker Yardsin Turun telakan tasolohkolinjan läpäisyajan parantaminen. Työssä selvitettiin lohkotehtaan nykyinen läpimenoaika ja pyrittiin parantamaan sitä Lean management periaatteita soveltaen. Työssä suoritettiin perusteellinen työntutkimus yhdessä työnjohdon kanssa, jossa selvitettiin eri työvaiheiden läpimenoajat ja työtunnit. Tuloksista löydettiin kolme selvää kehityskohdetta, joilla saadaan nykyistä läpimenoaikaa ja alihankintakustannuksia pienemmäksi. Nämä kehityskohteet olivat jäykkääjien asennuksen ja hitsauksen parantaminen, myynnin jälkeisten töiden minimointi sekä nostotukien asennuksen tehostaminen. Lisäksi tutkimustyön ohella havaittiin neljäs kehityskohde, osavalmistuksen ajoittaminen oikeaan aikaan. Tämä ei tullut ilmi tutkimustuloksista vaan ihmisiä haastattelemalla. Kehityskohtien tunnistamisen perusteella luotiin investointiehdotus jäykkääjien toiminnan tehostamiseen, sekä uusia toimintatapoja myynnin jälkeisten töiden minimoimiseksi ja nostotukien asennuksen tehostamiseksi. Osavalmistuksen ajoittamisella oikeaan aikaan, pyritään tehostamaan toimintaa lohkonkoontipaikalla.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää saavutetaanko passiivisilla arvostrategioilla riskikorjattuna ylisuuria tuottoja Suomen osakemarkkinoilla. Tuottaako matalien tunnuslukujen perusteella valittujen osakkeiden portfolio enemmän kuin korkeiden tunnuslukujen portfolio? Ovatko alfat tilastollisesti merkitseviä? Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää, ovatko korkeimman ja matalimman arvostustason portfolioiden menestyserot tilastollisesti merkitseviä. Tunnuslukuina on tarkasteltu P/E-, EV/EBIT- ja EV/EBITDA-tunnuslukuja sekä P/B- ja P/S–lukuja. Lisäksi on tutkittu yhdistelmätunnuslukuina P/E- ja P/B–lukujen tulon muodostamaa tunnuslukua, sekä suhteellisiin EV/EBITDA-, P/B- ja P/S-lukuihin perustuvaa arvostusmittaria. Tutkimusaineisto koostuu Suomen osakemarkkinoilla julkisesti noteeratuista yrityksistä toukokuusta 1991 toukokuuhun 2006. Osakkeet järjestettiin tunnuslukujen arvostustason perusteella kvintiiliportfolioihin. Myöhemmin portfoliot muodostettiin uudelleen kolmen ja viiden vuoden välein. Lopuksi tarkasteltiin kvintiiliportfolioiden kuukausittaisia tuottoja tunnuslukukohtaisesti koko tutkimusjakson ajalta. Tulosten perusteella on selkeästi havaittavissa, että matalan tunnusluvun kvintiiliportfoliot menestyivät paremmin kuin korkean tunnusluvun kvintiiliportfoliot. Kolmen vuoden jaksoissa P/E-, EV/EBITDA-, P/B-, P/S- ja kolmen tunnusluvun yhdistelmällä muodostetuilla kvintiiliportfolioilla arvopreemio oli selkeästi havaittavissa. Viiden vuoden jaksoissa vastaava ilmiö toistui EV/EBITDA-tunnusluvulla muodostetuilla kvintiiliportfolioilla. Eniten tuotti absoluuttisesti sekä riskikorjattuna tutkimuksessa esiteltävä kolmen vuoden jaksoissa kolmen tunnusluvun yhdistelmällä muodostettu matalimman arvostustason kvintiiliportfolio, joka tuotti riskikorjattuna tilastollisesti erittäin merkitsevästi positiivista alfaa matalalla riskitasolla.
Resumo:
Työturvallisuusriskien arviointi on oleellinen osa nykyaikaisen organisaation turvallisuusjohtamista. Työtapaturmat aiheuttavat organisaatioille merkittäviä kustannuksia, joita voidaan kuitenkin vähentää panostamalla työturvallisuusriskien hallintaan. Yksi riskienhallintakeino ovat henkilökohtaiset suojaimet. Suojainten ominaisuuksien tulee perustua työn arvioituihin riskeihin. Tässä työssä kuvataan Ovako Bar Oy Ab Imatran terästehtaalla suoritettu työturvallisuusriskienarviointiprosessi, sekä arvioinnin perusteella tehty henkilökohtaisten suojainten määrittäminen. Projektikuvauksen lisäksi työssä esitetään menetelmiä, joilla organisaatioiden on mahdollista kehittää työn riskien arviointia ja turvallisuuttaan yleisesti.
Resumo:
Objective: The aim of this study was to investigate the use of sentinel lymph node biopsy (SLNB) and whole body positron emission tomography (PET), with emphasis on surgical treatment and prognosis, in the detection of clinically occult metastases in patients with clinically localized cutaneous melanoma. Patients and methods: The study population consisted of 1255 patients with clinical stage I–II cutaneous melanoma, operated at Turku University Hospital between 1983 and 2007. 334 patients underwent SLNB and they were compared to 921 retrospective patients. A subgroup of 30 symptom-free patients with high risk melanoma underwent prospectively whole body PET 6–24 months postoperatively. Results: Overall, the disease-specific survival rate was 84.4 % at five years. Sex, Breslow thickness, age and nodal status were independent prognostic factors for survival. SLNB revealed occult nodal metastases in 17 % of the patients. There was no significant difference in disease-specific overall survival between SLNB patients and controls, but the nodal disease-free time was significantly longer suggesting better local control after SLNB and subsequent completion lymph node dissection. The followup time was different between the study cohorts and initial surgery was performed during different time periods. SLNB detected micrometastases in seven of 155 patients (4.5 %) with thin T1 primary melanoma and in four of 25 patients (16 %) with head and neck melanoma. In six of 30 asymptomatic patients with high risk melanoma (20 %), whole body PET detected occult distant metastases. Conclusion: Both SLNB and whole body PET were reliable methods to detect clinically occult metastases in patients with cutaneous melanoma. This upstaging altered the treatment in each case.
Resumo:
Euroopan Unionin asettamat tavoitteet uusiutuvien energialähteiden lisäämiselle sähköntuotannossa ovat johtamassa tuulivoimalla tuotetun sähkön merkittävään kasvamiseen. Suomeenkin suunnitellaan suuria, useista kymmenistä tuulivoimaloista koostuvia tuulivoimapuistoja niin maalle kuin merelle. Tuulivoimapuiston suunnittelu on kokonaisuudessaan pitkä prosessi, johon sisältyy sähköteknisen suunnittelun lisäksi myös ympäristövaikutusten arviointiohjelma ja erinäiset lupa-asiat. Tämän diplomityön tavoitteena on kehittää menetelmiä, joiden avulla suurten tuulivoimapuistojen keskijänniteverkon teknistaloudellinen suunnittelu helpottuisi. Tuulivoimapuiston keskijänniteverkon parhaan teknistaloudellisen ratkaisun löytyminen riippuu useista muuttujista. Työssä kehitettiin laskentamallipohja, jonka avulla voidaan helposti ja nopeasti tarkastella erilaisten ratkaisuiden vaikutusta kokonaisuuteen. Tavoite on optimoida teknistaloudellisessa mielessä koko tuulivoimapuiston sisäinen keskijänniteverkko. Kehitettyä laskentamallipohjaa hyödynnettiin esimerkkiprojektina olleen tuulivoimapuiston keskijänniteverkon suunnittelussa. Mallin avulla voidaan laskea nopeasti verkon kustannukset koko pitoajalta. Kustannuslaskelmissa otetaan huomioon investointi-, häviö- ja keskeytyskustannukset.
Resumo:
Ympäristöasiat ovat nousseet merkittävän tarkastelun kohteeksi yhteiskunnan kaikissa toiminnoissa. Yritysten ympäristöjohtamisen välineeksi on kehitetty ympäristöjärjestelmiä, joiden lähtökohtana on toiminnan ympäristönäkökohtien ja -vaikutusten tunnistaminen. Työn tavoitteena on luoda perusta Fennovoiman ympäristöjärjestelmää varten ja löytää keinoja ydinvoimalaitoksen rakennustyömaan ympäristönäkökohtien ja -vaikutusten hallitsemiseksi. Työn teoriaosassa keskitytään tarkastelemaan ISO 14001 -standardin mukaisen ympäristöjärjestelmän toteuttamiseen ja ylläpitoon liittyviä perusasioita, kuten ympäristönäkökohtien ja -vaikutusten tunnistamista, päämääriä ja tavoitteita sekä jatkuvan parantamisen periaatetta. Työn tutkimusosassa tarkastellaan ydinvoimalaitoshankkeen elinkaaren ympäristönäkökohtia ja -vaikutuksia sekä kartoitetaan keinoja rakentamisvaiheen ympäristöjohtamiseksi kahden eri rakentamisvaiheen toteutusmallin tapauksessa. Avainasemassa ovat määritellyt tavoitteet, tiedonkulku ja yhteistyö eri osapuolten välillä
Resumo:
Neste Oil has introduced plant oils and animal fats for the production of NExBTL renewable diesel, and these raw materials differ from the conventional mineral based oils. One subject of new raw materials study is thermal degradation, or in another name pyrolysis, of these organic oils and fats. The aim of this master’s thesis is to increase knowledge on thermal degradation of these new raw materials, and to identify possible gaseous harmful thermal degradation compounds. Another aim is to de-termine the health and environmental hazards of identified compounds. One objective is also to examine the formation possibilities of hazardous compounds in the produc-tion of NExBTL-diesel. Plant oils and animal fats consist mostly of triglycerides. Pyrolysis of triglycerides is a complex phenomenon, and many degradation products can be formed. Based on the literature studies, 13 hazardous degradation products were identified, one of which was acrolein. This compound is very toxic and dangerous to the environment. Own pyrolysis experiments were carried out with rapeseed and palm oils, and with a mix-ture of palm oil and animal fat. At least 12 hazardous compounds, including acrolein, were analysed from the gas phase. According to the experiments, the factors which influence on acrolein formation are the time of the experiment, the sphere (air/hydrogen) in which the experiment is carried out, and the characteristics of the used oil. The production of NExBTL-diesel is not based on pyrolysis. This is why thermal degradation is possible only when abnormal process conditions prevail.