1000 resultados para markkina-alueen valinta


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Puhelin- ja neuvontapalvelusta on tullut melko vakiintunut uusi terveydenhuollon palvelumuoto. Palvelun käyttöön ottaneiden kuntien kokemukset ovat olleet hyviä. Toimintaprosesseihin on voitu tehdä muutoksia, mm. lääkäripalveluiden tarve on pienentynyt. Hoitoon pääsyn turvaamiseksi tehdyt muutokset kansanterveyslakiin vaikutti perusterveydenhuollon toimintamalleihin. Ihmisten tulee saada yhteys terveydenhuollon ammattilaisiin puhelimella välittömästi saman vuorokauden aikana. Etelä-Karjalan alueella oli varsinkin suurilla kunnilla ollut ongelmia saada päiväaikaan puhelinpalvelut riittäviksi. Ilmeisemmin kaupunkimaisessa yhteisössä erilaisten neuvojen ja kysymyksiin vastaamisen tarve on suurempi kuin maaseutualueella. Siksi lakimuutoksen tultua voimaan sairaanhoitajien työpanosta puhelimeen vastaamiseen jouduttiin lisäämään Lappeenrannassa ja Imatralla. Pienet terveyskeskukset ovat kyenneet järjestämään puhelinpalvelunsa tyydyttävästi entisillä resursseilla. Tarvekartoitusta sielläkään ei ole tehty. Ennen Etelä-Karjalan keskussairaalan puhelinvaihdetoiminnan kilpailuttamista halusimme selvittää erilaiset vaihtoehdot ja mahdollisuudet alueelliseen yhteistyöhön terveydenhuollon puhelinpalveluiden ja –neuvonnan järjestämisestä alueellamme. Kaikkiaan on ilmeistä, että puhelinpalveluiden tarve lisääntyy. Toisaalta tämän uuden toimintamuodon kehittäminen alueen sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon tarpeisiin sopivaksi tuntuu järkevältä. Palvelut tulisi järjestää läheisyysperiaate turvaten, mutta silti ruuhka-aikana tulisi voida vastata puheluihin kohtuullisen nopeasti ja turvata myös riittävät puhelinpalvelut yöaikana, kuitenkaan liikaa resursoimatta. Nämä olivat kysymyksiä, joiden pohjalta teknologiakeskus Kareltekin vetämänä tehtiin selvitystyö terveydenhuollon puhelinpalveluiden erilaisista järjestämismahdollisuuksista ja saaduista kokemuksista. Rahoittajana oli Etelä-Karjalan liitto ja työn on tehnyt LTY:n Technology Business Research Center (TBRC). Selvitystyössä esitellään eri vaihtoehdot puhelinpalveluiden ja neuvonnan järjestämisestä. Toimintamallien esittelyn lisäksi on laskettu kustannuksia. Tavoitteena on sekä palvelun parantaminen että kaikkia kuntia auttavan toimivan ratkaisun löytäminen. Nyt tehty selvitystyö on avoinna keskustelulle. Toteutukset pyritään tekemään ennen vuoden 2007 talousarvion laadintaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten hajautettu energiantuotanto ja siihen liittyvä liiketoiminta tulee muuttumaan tulevaisuudessaja mitä mahdollisuuksia se voisi tarjota suomalaiselle osaamiselle. Työssä käydään läpi lyhyesti hajautetun energiantuotannon teknologian nykytilaa ja tehdään teknis-taloudellista vertailua eri tuotantoteknologioiden välillä. Tämän jälkeenon muodostettu asiantuntijoiden ja aktoreiden kanssa liiketoimin-taympäristöskenaarioita, jotka kuvaavat tulevaisuuden muutossuuntia hajautetun energian-tuotannon liiketoiminnassa. Skenaarioistunnoissa löydettiin muutosta ajavat voimat ja pohdittiin niiden vaikutusta alan kehitykseen. Työn tuloksena määriteltiin skenaarioiden kehitystä vahvimmin ohjaaviksi tekijöiksi infrastruktuurin kehittyneisyys ja toisaalta myös yhteiskunnan ohjaustoimet. Niiden pohjalta luotiin lopulliset neljä skenaariota ja niille kaikille liiketoimintakuvaukset. Skenaarioiden avulla suomalaisen toimijan näkökulmasta arvioitiin houkuttelevimmiksi markkina-alueiksi EU-15, Venäjä, Intia ja Kiina. Moninaisista liiketoimintaa estävistä te-kijöistä huolimatta markkinoilta löytyi suuri potentiaali hajautetun energiantuotannon jär-jestelmille. Potentiaalisimmiksi teknologioiksi suomalaisten yritysten kannalta nähtiin puolestaan diesel- ja kaasumoottorit, tuulivoima, pienvesivoima sekä bioenergia. Yhdessä markkina- ja teknologiatutkimuksien sekä skenaariotyön avulla luotiin uusia liiketoimin-takonseptikuvauksia tulevaisuuden hajautetun energiantuotannon markkinoille suomalai-sen toimijan näkökulmasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä opetusmoniste koostuu turbokonetekniikan seminaarin lukuvuonna 2002-2003 suorittaneiden perus- ja jatko-opiskelijoiden laatimista seminaariesitelmistä. Opetusmoniste koostuu seuraavista osista: Jani Ikonen: Materiaalin valinta kaasuturbiinin turbiiniin huomioiden uusimmat materiaalit. 20 sivua. Ikonen esittää työssään katsauksen materiaalien valintaan kaasuturbiinissa, korkean lämpötilan materiaalien tulevaisuudennäkymiin,korroosiolta ja korkeilta lämpötiloilta suojaaviin pinnoitteisiin sekä joihinkin teollisuuskaasuturbiinien komponenttien valmistusmenetelmiin. Jouni Ritvanen: Värähtelymittaukset ja niiden tulkinta. 19 sivua. Kaikki laitteet värähtelevät käydessään. Värähtelyä aiheutuu yleensä epätasapainosta, valmistus- tai asennusvirheistä sekä kuluneista tai muuten vaurioituneista osista. Ritvanen tarkastelee työssään värähtelyä, värähtelyn mittausta ja tuloksien tarkastelua. Jarkko Vanhanen: Vaaka-akselisen 3 MW:n tuuliturbiinin siipien perussuunnittelu Utön olosuhteisiin, 18 sivua Vanhanen mitoittaa työssään 3 MW:n tuulivoimalan Utön ulkosaariston olosuhteisiin. Tuuliturbiini on vaaka-akselinen ja 3 siipinen. Mitoituksessa käytetään Schmitzin menetelmää joka on tarkempi kuin Betzin kriteeri. Weibull-jakauman avulla lasketaan mitoituksella saadun turbiinin teho eri kuukausina. Lisäksi tarkastellaan huipun käyttöaikaa ja tuotettua energiamäärää. Jani Keränen:Kolmidimesionaalinen siipisolavirtaus aksiaaliturbiinissa. 12 sivua. Keränen käsittelee työssään kolmidimensionaalista virtausta aksiaalisessa turbokoneessa. Työssä luodaan kuva toisiovirtauksen pääkomponentteihin: hevosenkenkäpyörteeseen,kanavapyörteeseen, kulmapyörteisiin ja jättöreunapyörteisin. Työssä selitetään kyseisten pyörteiden aiheuttamien häviöiden alkuperää ja tuodaan esille joitain keinoja, joilla pyörteilyä hallitaan. Lisäksi aihetta on käsitelty suppeasti myös numeerisen virtauslaskennan (CFD:n) kannalta. Teemu Turunen-Saaresti: Radiaalikompressorin ajansuhteen tarkka CFD-laskenta. 15 sivua. Turunen-Saaresti on seminaarityössään laskenut ajansuhteen tarkalla CFD-laskennalla radiaalikompressorinkahdessa eri toimintapisteessä. Lasketut toimintapisteet ovat suunnittelupiste ja toimintapiste lähellä tukkeumaa. Ajansuhteen tarkassa laskennassa mallinnetaan koko kompressori ja kytketään pyörivät ja paikallaan olevat osat toisiinsa liukuhilatekniikan avulla. Laskettuja arvoja verrataan Virtaustekniikan laboratoriossa kyseisestä kompressorista tehtyihin mittaustuloksiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkimus on osa TRAKET-hanketta, jossa keskitytään Luoteis-Venäjälle vievien transitoreittien kilpailukyvyn selvittämiseen. Tässä tutkimusraportissa käsitellään transitoliikenteen reittien valintaan liittyviä päätöksentekokriteereitä ja verrataan niitä keskenään. Tutkimuksessa selvitetään transitoreitin valintaan vaikuttavat tekijät auto-, arvoelektroniikka- ja kosmetiikkatoimialoilla. Raportissa analysoidaan Suomen transitoreitin kilpailutekijät ja verrataan niitä vaihtoehtoisiin Baltian maiden, Saksan¿Puolan ja Venäjän omien satamien reitteihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä väitöstutkimuksessa tutkittiin fysikaaliskemiallisten olosuhteiden ja toimintaparametrien vaikutusta juustoheran fraktiointiin. Kirjallisuusosassa on käsitelty heran ympäristövaikutusta, heran hyödyntämistä ja heran käsittelyä kalvotekniikalla. Kokeellinen osa on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee ultrasuodatusta ja toinen nanosuodatusta juustoheran fraktioinnissa. Ultrasuodatuskalvon valinta tehtiin perustuen kalvon cut-off lukuun, joka oli määritetty polyetyleeniglykoliliuoksilla olosuhteissa, joissa konsentraatiopolariosaatioei häiritse mittausta. Kriittisen vuon konseptia käytettiin sopivan proteiinikonsentraation löytämiseksi ultrasuodatuskokeisiin, koska heraproteiinit ovat tunnetusti kalvoa likaavia aineita. Ultrasuodatuskokeissa tutkittiin heran eri komponenttien suodattumista kalvon läpi ja siihen vaikuttavia ominaisuuksia. Herapermeaattien peptidifraktiot analysoitiin kokoekskluusiokromatografialla ja MALDI-TOF massaspektrometrillä. Kokeissa käytettävien nanosuodatuskalvojen keskimääräinen huokoskoko analysoitiin neutraaleilla liukoisilla aineilla ja zeta-potentiaalit virtauspotentiaalimittauksilla. Aminohappoja käytettiin malliaineina tutkittaessa huokoskoon ja varauksen merkitystä erotuksessa. Aminohappojen retentioon vaikuttivat pH ja liuoksen ionivahvuus sekä molekyylien väliset vuorovaikutukset. Heran ultrasuodatuksessa tuotettu permeaatti, joka sisälsi pieniä peptidejä, laktoosia ja suoloja, nanosuodatettiin happamassa ja emäksisessä pH:ssa. Emäksisissä oloissa tehdyssä nanosuodatuksessa foulaantumista tapahtui vähemmän ja permeaattivuo oli parempi. Emäksisissä oloissa myös selektiivisyys laktoosin erotuksessa peptideistä oli parempi verrattuna selektiivisyyteen happamissa oloissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tiedon jakaminen ja kommunikointi ovat tärkeitä toimintoja verkostoituneiden yritysten välillä ja ne käsitetäänkin yhteistyösuhteen yhtenä menestystekijänä ja kulmakivenä. Tiedon jakamiseen liittyviä haasteita ovat mm. yrityksen liiketoiminnalle kriittisen tiedon vuotaminen ja liiketoiminnan vaatima tiedon reaaliaikaisuus ja riittävä määrä. Tuotekehitysyhteistyössä haasteellista on tiedon jäsentymättömyys ja sitä kautta lisääntyvä tiedon jakamisen tarve, minkä lisäksi jaettava tieto on usein monimutkaista ja yksityiskohtaista. Lisäksi tuotteiden elinkaaret lyhenevät, ja ulkoistaminen ja yhteistyö ovat yhä kasvavia trendejä liiketoiminnassa. Yhdessä nämä tekijät johtavat siihen, että tiedon jakaminen on haastavaa eritoten verkostoituneiden yritysten välillä. Tässä tutkimuksessa tiedon jakamisen haasteisiin pyrittiin vastaamaan ottamalla lähtökohdaksi tiedon jakamisen tilanneriippuvuuden ymmärtäminen. Työssä vastattiin kahteen pääkysymykseen: Mikä on tiedon jakamisen tilanneriippuvuus ja miten sitä voidaan hallita? Tilanneriippuvuudella tarkoitetaan työssä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten yritys jakaa tietoa tuotekehityskumppaneidensa kanssa. Tiedon jakamisella puolestaan tarkoitetaan yrityksestä toiselle siirrettävää tietoa, jota tarvitaan tuotekehitysprojektin aikana. Työn empiirinen aineisto on kerätty laadullisella tutkimusotteella case- eli tapaustutkimuksena yhdessä telekommunikaatioalan yrityksessä jasen eri liiketoimintayksiköissä. Tutkimusjoukko käsitti 19 tuotekehitys- ja toimittajanhallintatehtävissä toimivaa johtajaa tai päällikköä. Työ nojaa pääasiassa hankintojen johtamisen tutkimuskenttään ja tilanneriippuvuuden selvittämiseksi paneuduttiin erityisesti verkostojen tutkimukseen. Työssä kuvattiin tiedon jakaminen yhtenä verkoston toimintona ja yhteistyöhön liittyvättiedon jakamisen hyödyt, haasteet ja riskit identifioitiin. Tämän lisäksi työssä kehitettiin verkoston tutkimismalleja ja yhdistettiin eri tasoilla tapahtuvaa verkoston tutkimusta. Työssä esitettiin malli verkoston toimintojen tutkimiseksija todettiin, että verkostotutkimusta pitäisi tehdä verkosto, ketju, yrityssuhde- ja yritystasolla. Malliin on myös hyvä yhdistää tuote- ja tehtäväkohtaiset ominaispiirteet. Kirjallisuuskatsauksen perusteella huomattiin, että tiedon jakamista on aiemmin tarkasteltu lähinnä tuote- ja yrityssuhteiden tasolla. Väitöskirjassa esitettiin lisää merkittäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat tiedon jakamiseen. Näitä olivat mm. tuotekehitystehtävän luonne, teknologia-alueen kypsyys ja toimittajan kyvykkyys. Tiedon jakamisen luonnetta tarkasteltaessa erotettiin operatiivinen, projektin hallintaan ja tuotekehitykseen liittyvä tieto sekä yleinen, toimittajan hallintaan liittyvä strateginen tieto. Tulosten mukaan erityisesti tuotekehityksen määrittelyvaihe ja tapaamiset kasvotusten korostuivat yhteistyössä. Empirian avulla tutkittiin myös niitä tekijöitä, joilla tiedon jakamista voidaan hallita tilanneriippuvuuteen perustuen, koska aiemmin tiedon jakamisen hallintakeinoja tai menestystekijöitä ei ole liitetty suoranaisesti eri olosuhteisiin. Nämä hallintakeinot jaettiin yhteistyötason- ja tuotekehitysprojektitason tekijöihin. Yksi työn keskeisistä tuloksista on se, että huolimatta tiedon jakamisen haasteista, monet niistä voidaan eliminoida tunnistamalla vallitsevat olosuhteet ja panostamalla tiedon jakamisen hallintakeinoihin. Työn manageriaalinen hyöty koskee erityisesti yrityksiä, jotka suunnittelevat ja tekevät tuotekehitysyhteistyötä yrityskumppaniensa kanssa. Työssä esitellään keinoja tämän haasteellisen tehtäväkentän hallintaan ja todetaan, että yritysten pitäisikin kiinnittää entistä enemmän huomiota tiedon jakamisen ja kommunikaation hallintaan jo tuotekehitysyhteistyötä suunniteltaessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Luokittelujärjestelmää suunniteltaessa tarkoituksena on rakentaa systeemi, joka pystyy ratkaisemaan mahdollisimman tarkasti tutkittavan ongelma-alueen. Hahmontunnistuksessa tunnistusjärjestelmän ydin on luokitin. Luokittelun sovellusaluekenttä on varsin laaja. Luokitinta tarvitaan mm. hahmontunnistusjärjestelmissä, joista kuvankäsittely toimii hyvänä esimerkkinä. Myös lääketieteen parissa tarkkaa luokittelua tarvitaan paljon. Esimerkiksi potilaan oireiden diagnosointiin tarvitaan luokitin, joka pystyy mittaustuloksista päättelemään mahdollisimman tarkasti, onko potilaalla kyseinen oire vai ei. Väitöskirjassa on tehty similaarisuusmittoihin perustuva luokitin ja sen toimintaa on tarkasteltu mm. lääketieteen paristatulevilla data-aineistoilla, joissa luokittelutehtävänä on tunnistaa potilaan oireen laatu. Väitöskirjassa esitetyn luokittimen etuna on sen yksinkertainen rakenne, josta johtuen se on helppo tehdä sekä ymmärtää. Toinen etu on luokittimentarkkuus. Luokitin saadaan luokittelemaan useita eri ongelmia hyvin tarkasti. Tämä on tärkeää varsinkin lääketieteen parissa, missä jo pieni tarkkuuden parannus luokittelutuloksessa on erittäin tärkeää. Väitöskirjassa ontutkittu useita eri mittoja, joilla voidaan mitata samankaltaisuutta. Mitoille löytyy myös useita parametreja, joille voidaan etsiä juuri kyseiseen luokitteluongelmaan sopivat arvot. Tämä parametrien optimointi ongelma-alueeseen sopivaksi voidaan suorittaa mm. evoluutionääri- algoritmeja käyttäen. Kyseisessä työssä tähän on käytetty geneettistä algoritmia ja differentiaali-evoluutioalgoritmia. Luokittimen etuna on sen joustavuus. Ongelma-alueelle on helppo vaihtaa similaarisuusmitta, jos kyseinen mitta ei ole sopiva tutkittavaan ongelma-alueeseen. Myös eri mittojen parametrien optimointi voi parantaa tuloksia huomattavasti. Kun käytetään eri esikäsittelymenetelmiä ennen luokittelua, tuloksia pystytään parantamaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ohjaus on olennainen osa hoitajien ammatillista toimintaa ja tärkeä osa potilaiden hoitoa. Hyvin onnistuessaan ohjauksella on vaikutusta potilaiden ja heidän omaistensa terveyteen ja sitä edistävään toimintaan sekä kansantalouteen. Lyhyet hoitoajat ja osin puutteelliset ohjausresurssit asettavat haasteita ohjauksen toteuttamiselle. Vuorovaikutustilanteissa ohjattava ja hoitaja voivat oppia paljon toisiltaan ja myös omasta itsestään. Hoitajan on arvioitava ohjattavan kyky omaksua asioita ja sen perusteella on valittava tapa, jolla viestii hänen kanssaan. Opinnäytetyömme käsittelee kirurgisen potilaan ohjauksen ajoitusta, sisältöä ja menetelmiä, sekä potilaiden ehdotuksia ohjauksen kehittämiseksi. Opinnäytetyömme tarkoituksena on selvittää kirjallisuuskatsauksen avulla kirurgisen potilaan ohjausta potilaan näkökulmasta. Kirjallisuuskatsauksen aineisto on koottu tammi-huhtikuussa 2007. Määrittelimme etukäteen valinta- ja poissulkukriteerit, joiden perusteella valitsimme tutkimukset kirjallisuuskatsauksen aineistoon. Tullakseen valituksi aineiston piti käsitellä aikuisen kirurgisen potilaan ohjausta potilaan näkökulmasta. Kirjallisuuskatsauksen aineistona on kolmetoista eri tutkimusta, joista viisi on englanninkielisiä tutkimuksia ja loput kahdeksan suomenkielisiä tutkimuksia. Aineisto ajoittuu vuosille 1996 (1), 1997 (1), 1999 (2), 2000 (1), 2002 (1), 2003 (3), 2005 (2), 2006(2). Kirjallisuuskatsauksessa esiin nousseita asioita hyväksi käyttäen teemme johtopäätöksiä potilasohjauksen kehittämiseksi. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että eniten potilasohjausta oli annettu ennen sairaalaan tuloa ja sairaalassaoloaikana. Tutkimuksista kävi ilmi myös se, että eniten potilaat saivat tietoa sairauden hoidosta tai toimenpiteestä. Kotihoito-ohjeet koettiin sisällöltään melko yleisiksi. Enimmäkseen potilasohjausta oli annettu sekä suullisesti että kirjallisesti. Myös video- ja ryhmäohjausta oli annettu jonkin verran. Tutkimuksissa kävi ilmi, että potilaat olisivat halunneet enemmän tietoa komplikaatioista, oireista, tehdystä toimenpiteestä ja itsehoidosta. Potilasohjauksen toivottiin olevan enemmän yksilöllisempää ja henkilökohtaisempaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Agile software development methods are attempting to provide an answer to the software development industry's need of lighter weight, more agile processes that offer the possibility to react to changes during the software development process. The objective of this thesis is to analyze and experiment the possibility of using agile methods or practices also in small software projects, even in projects containing only one developer. In the practical part of the thesis a small software project was executed with some agile methods and practices that in the theoretical part of the thesis were found possible to be applied to the project. In the project a Bluetooth proxy application that is run in the S60 smartphone platform and PC was developed further to contain some new features. As a result it was found that certain agile practices can be useful even in the very small projects. The selection of the suitable practices depends on the project and the size of the project team.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Olkapään ongelmat ovat todella yleisiä ja niiden hoito usein haastavaa. Olkapään ongelmiin liittyy usein häiriöitä proprioseptiikassa sekä lapaluuta tukevien lihasten heikkoutta, mikä estää olkaniveltä toimimasta normaalisti. Flexi-Bar on aktiiviseen värähtelyn tuottoon perustuva harjoitusväline, jonka avulla on saatu lupaavia käytännön kokemuksia esimerkiksi olkapääleikkauksen jälkeisestä kuntoutuksesta, mutta tieteellinen näyttö aihepiiristä puuttuu vielä. Värinäharjoittelua on tutkittu lähinnä kokovartalovärähtelyn osalta ja paljon suuremmilla taajuuksilla, kuin Flexi-Bar-harjoittelussa käytetään. Aktiivisen värähtelyntuoton oletetaan vaikuttavan samantapaisesti kuin kokovartalovärähtelyn, mutta tutkimustieto aiheesta on vähäistä. Lihasten EMG-aktiivisuutta aktiiviseen värähtelyn tuottoon perustuvilla välineillä harjoiteltaessa on mitattu, ja harjoittelun vaikutusta lihasvoimaan ja proprioseptiikkaan on tutkittu lähinnä hartiarenkaan ja keskivartalon osalta. EMG-mittauksissa aktiivinen värinäharjoittelu aktivoi hartiarenkaan stabiliteetista vastaavia lihaksia jopa perinteisiä harjoitusmenetelmiä paremmin. Vaikka harjoittelu aktivoi tehokkaasti lihaksia, on hämärän peitossa se miten se vaikuttaa lihasvoimaan pidemmällä aikavälillä on hämärän peitossa. Useiden tutkimusten mukaan värinäharjoittelulla pystytään vaikuttamaan olkanivelen proprioseptiikkaan, mikä on myös tärkeä osa stabiliteettia. Tutkimukset ovat olleet pieniä ja tulokset usein ristiriitaisia. Aiheen tarkemmalle tutkimiselle on ehdottomasti tarvetta. Työmme tarkoituksena oli tuoda esille taustatietoa Flexi-Barista ja vastaavanlaisista harjoitusvälineistä. Suomessa Flexi-Bar on vielä uusi asia fysioterapiassa, joten halusimme tehdä menetelmää tutummaksi, jotta tulevaisuudessa kun tutkimustieto aiheesta mahdollisesti lisääntyy, olisi väline jo tuttu ja se voitaisiin ottaa käyttöön osaksi olkapään alueen kuntoutusta. Systemaattista kirjallisuuskatsausta soveltaen keräsimme tietoa siitä, mitä tähän mennessä aiheesta on tutkittu ja miltä osin harjoittelun vaikutukset perustuvat olettamuksiin tai käytännön kokemuksiin.Teimme myös oman EMG-mittauksen hartiarenkaan lihasten aktivoitumisesta Flexi-Bar-harjoittelun aikana. Kirjallisuuskatsauksen ja EMG-mittauksen perusteella valitsimme harjoitteita, jotka aktivoivat parhaiten hartiarenkaan stabiliteetin kannalta tärkeitä lihaksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tyypin 1 diabeteksen perinnöllinen alttius Suomessa - HLA-alueen ulkopuolisten alttiuslokusten IDDM2 ja IDDM9 rooli taudin periytymisessä HLA-alue, joka sijaitsee kromosomissa 6p21.3, vastaa noin puolesta perinnöllisestä alttiudesta sairastua tyypin 1 diabetekseen. Myös HLA-alueen ulkopuolisten lokusten on todettu liittyvän sairausalttiuteen. Näistä kolmen lokuksen on varmistettu olevan todellisia alttiuslokuksia ja lisäksi useiden muiden, vielä varmistamattomien lokusten, on todettu liittyvän sairausalttiuteen. Tässä tutkimuksessa 12:n HLA-alueen ulkopuolisen alttiuslokuksen kytkentä tyypin 1 diabetekseen tutkittiin käyttäen 107:aa suomalaista multiplex-perhettä. Jatkotutkimuksessa analysoitiin IDDM9-alueen kytkentä ja assosiaatio sairauteen laajennetuissa perhemateriaaleissa sekä IDDM2-alueen mahdollinen interaktio HLA-alueen kanssa sairauden muodostumisessa. Lisäksi suoritettiin IDDM2-alueen suojaavien haplotyyppien alatyypitys tarkoituksena tutkia eri haplotyyppien käyttökelpoisuutta sairastumisriskin tarkempaa ennustamista varten. Ensimmäisessä kytkentätutkimuksessa ei löytynyt koko genomin tasolla merkitsevää tai viitteellistä kytkentää tutkituista HLA-alueen ulkopuolisista lokuksista. Voimakkain havaittu nimellisen merkitsevyyden tavoittava kytkentä nähtiin IDDM9-alueen markkerilla D3S3576 (MLS=1.05). Tutkimuksessa ei kyetty varmistamaan tai sulkemaan pois aiempia kytkentähavaintoja tutkituilla lokuksilla, mutta IDDM9-alueen jatkotutkimuksessa havaittu voimakas kytkentä (MLS=3.4) ja merkitsevä assosiaatio (TDT p=0.0002) viittaa vahvasti siihen, että 3q21-alueella sijaitsee todellinen tyypin 1 diabeteksen alttiusgeeni, jolloin alueen kattava assosiaatiotutkimus olisi perusteltu jatkotoimenpide. Sairauteen altistava IDDM2-alueen MspI-2221 genotyyppi CC oli nimellisesti yleisempi matalan tai kohtalaisen HLA-sairastumisriskin diabeetikoilla, verrattuna korkean HLA-riskin potilaisiin (p=0.05). Myös genotyyppijakauman vertailu osoitti merkitsevää eroa ryhmien välillä (p=0.01). VNTR-haplotyyppitutkimus osoitti, että IIIA/IIIA-homotsygootin sairaudelta suojaava vaikutus on merkitsevästi voimakkaampi kuin muiden luokka III:n genotyypeillä. Nämä tulokset viittaavat IDDM2-HLA -vuorovaikutukseen sekä siihen että IDDM2-alueen haplotyyppien välillä esiintyy etiologista heterogeniaa. Tämän johdosta IDDM2-alueen haplotyyppien tarkempi määrittäminen voisi tehostaa tyypin 1 diabeteksen riskiarviointia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli selvittää lisääkö itse toteutettu harjoittelu nilkan dorsaalifleksiosuuntaista liikelaajuutta tc-nivelen ollessa hypomobiili. Työ toteutettiin Tapanilan Erän miesten salibandyliiga-joukkueen niille pelaajille, joilla esiintyi tc-nivelen dorsaalifleksiosuuntaista liikerajoitusta. Alkumitta-uksista saamiemme mittaustulosten perusteella tutkimuksesta muodostui yksittäistapaustutkimus. Salibandykentän koko ja pelille ominainen liike tekevät pelin aikana liikkumisesta kiihdytys- ja pysähdyspainotteisen, jolloin reaktio- ja räjähtävä nopeus hallitsevat liikettä. Tc-nivelen hypomobilitee-tissa liikelaajuus ja liukuminen nivelessä itsessään ovat alentuneet, joka altistaa lihasvenähdyksille, hermon pinnetiloille tai paratenoniiteille (jänteen viereisten kudosten tulehdukset), joka on seurausta ylikuormituksesta. Opinnäytetyön keskeisin osa-alue on tc-nivelen liikelaajuuden lisääminen dorsaalifleksiosuuntaan hypomobiliteettiongelmassa mobilisointi- ja venytysharjoitteiden avulla. Työ on hyvä erityisesti niille fysioterapeuteille, jotka toimivat alaraaja- ja urheilufysioterapian parissa. Tulokselliseen fysioterapiaan vaikuttaa asiakkaan aktiivinen harjoitteiden tekeminen, jolloin säännölli-sellä harjoittelulla päästään hyvään lopputulokseen. Samalla alaraajojen-selän alueen kivut lievenevät ja poistuvat lopulta asentovirheiden korjautumisen myötä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena oli tutkia yksityisrahoitusmallin soveltuvuutta julkisen sektorin palvelutuotantoon sekä kuvata yksityisrahoitteisen aluerakentamishankkeen sisältö ja liiketoimintaprosessin eteneminen hankkeen ideasta konsessiosopimuksen päättymiseen asti.Huoltosuhteen muuttumisen lisäksi muuttoliike kasvukeskuksiin lisää julkisen sektorin paineita tuottaa skandinaavisen hyvinvointiyhteiskuntamme vaatimusten mukaisia palveluita. Julkinen sektori onkin ajautunut tilanteeseen, jossa vaihtoehtoina ovat sen tuottamien palveluiden supistaminen ja maksullistaminen tai tuotantomuotojen kehittäminen.Työssä esitetty yksityisrahoitteinen aluerakentamismalli mahdollistaa laadukkaiden julkisten palveluiden tuottamisen oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Tässä uudessa aluerakentamisen mallissa yksityinen sektori rahoittaisi, rakentaisi sekä operoisi ja ylläpitäisi määräajan perinteisesti kunnalle kuuluneita infrastruktuuri- ja palveluhankkeita.Tutkimuksen keskeinen tulos on yksityisrahoitteisen aluerakentamisen liiketoimintaprosessikaavio. Liiketoimintaprosessin kuvaus edesauttaa monimutkaisen prosessin ymmärtämistä ja mahdollistaa yksityisrahoitteisen aluerakentamismallin edelleen kehittämisen sekä sen markkinoinnin julkiselle ja yksityiselle sektorille. Liiketoimintaprosessikaaviossa kuvataan prosessin osapuolet ja prosessin eteneminen julkisen ja yksityisen sektorin tarpeesta ja YIT:n liikeideasta aina alueen rakentamiseen, operointiin, ylläpitoon ja palvelutuotannon siirtoon julkiselle ja yksityiselle sektorille

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä kartoitetaan käytössä olevia pilkkeen ja hakkeen keinokuivausmenetelmiä. Lisäksi arvioidaan menetelmien energiankulutusta ja kustannuksia, sekä käydään läpi kuivaajan suunnittelussa huomioon otettavia seikkoja. Työn ohessa on tehty Excel-laskentataulukko, jonka avulla voidaan arvioida lämpöyrittäjyyden kannattavuutta koko tuotantoketju huomioon ottaen. Lopussa tutkitaan kolmen erityyppisen pilkekuivurin käyttöä ja arvioidaan laskentataulukon avulla niiden vaikutuksia pilkeyrittäjän talouteen. Yleisin puupolttoaineiden keinokuivausmenetelmä on kylmäilmakuivaus. Sääriippuvuudesta ja usein epätasaisesta kuivauslaadusta johtuen se soveltuu vain pienimuotoiseen ja sivutoimiseen polttoainetuotantoon. Lisälämmityksellä parannetaan ilman kuivauskykyä, jolloin kuivaus on nopeampaa, loppukosteudet alhaisempia ja vuotuinen käyttöaika pitempi. Lämmitysratkaisun valinta riippuu kuivurin halutusta vuotuisesta käyttöajasta ja tuotantomääristä. Ammattimaiseen ja ympärivuotiseen pilketuotantoon soveltuu parhaiten korkeita, 70 - 90 °C lämpötiloja käyttävä kuivuri. Korkealämpötila-kuivurissa on tärkeää huolehtia riittävästä eristyksestä ja säädellystä ilmanvaihdosta. Suurilla polttopuun tuotantomäärillä kuljetuskustannukset korostuvat. Samalla kasvaa markkinoinnin tarve. Mainonnassa voidaan hyödyntää tehokasta kuivausmenetelmää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli luoda sähkö- ja automaatiokunnossapidon markkinoinnin yhteistyö- ja toimintamalli sekä arvioida sähkö- ja automaatiokunnossapidon markkinoita rajatulla alueella. Kohdeyrityksenä työssä oli ABB Oy, Service. Ensin selvitettiin markkinoinnin nykytila kohdeyrityksessä sähkö- ja automaatiokunnossapidon osalta sisäisiä haastatteluja hyväksi käyttäen. Tämän jälkeen tutkittiin markkinoita ja soveltuvaa toimintatapaa sisäisten myyntilastojen ja asiakastietokantojen, sisäisten haastattelujen ja alueellisen vertailun avulla. Diplomityössä tutustuttiin haastattelujen ja seminaarien avulla myös alueen myyntikonsepteihin ja yhdistettiin olemassa olevista konsepteista myyntikonsepti, joka tukee sähkö- ja automaatiokunnossapidon markkinoinnin yhteistyötä. Työssä luotiin malli ABB Oy, Servicen Etelä-Suomen alueen sähkö- ja automaatiokunnossapidon markkinointiin. Mallissa käsiteltiin neljää osa-aluetta: toimintaa yhdistävää palvelukonseptia, organisaatiota ja organisaation muutosta, konsepteille soveltuvia asiakkaita ja markkinointitoimenpiteitä. Diplomityössä todettiin, että mallin käyttöönotto vaatii muutosjohtamista yrityksen sisällä ja mallissa ehdotettiinkin sisäisen markkinoinnin ja muutosjohtamisen keinoja mallin käyttöönottamiseksi. Toimenpide-ehdotuksena esitetään mallin pilotointia valituille asiakkaille. Lisätutkimusta tarvitaan muutamilta diplomityössä sivutuilta osa-alueilta. Näihin kuuluvat esimerkiksi tarkan asiakaskohtaisen kunnossapidon tarpeen määrittäminen eri asiakasyrityksissä sekä yhteistyökuvion määrittäminen niiden konseptiin liittyvien ABB:n sisäisten tahojen kanssa, joiden osuutta ei tässä työssä käsitelty.