316 resultados para kestävä kulutus
Resumo:
Suomi on sitoutunut vähentämään liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä ja lisäämään uusiutuvan energian käyttöä liikenteessä vuoteen 2020 mennessä. EU:n energiastrategian mukaisesti liikenteelle on asetettu 10 prosentin tavoiteosuus uusiutuvan energian osalta liikenteen energian loppukulutuksesta. EU:n tavoitteiden lisäksi Suomi on asettanut kansalliseksi tavoitteekseen uusiutuvan energian osuudeksi 20 prosenttia liikenteen energian loppukulutuksesta. Nestemäiset biopolttoaineet ovat laadukkaasti ja kestävästi tuotettuina nopea ja kustannustehokas tapa vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Etanoli on maailman käytetyin liikenteen biopolttoaine. Maailman etanolin tuotannossa käytetään pääosin tärkkelys- ja sokeripitoisia raaka-aineita, kuten maissia ja sokeriruokoa. Pääosa Suomessa käytetystä etanolipolttoaineesta tuodaan ulkomailta. Ainoa Suomessa etanolia liikennekäyttöön tuottava yritys on St1 Biofuels Oy, joka käyttää etanolin tuotannossa jäteperäisiä raaka-aineita. Tulevaisuudessa yhtiö suunnittelee tuottavansa valtaosan Suomessa käytetystä etanolista selluloosapohjaisista raaka-aineista. Etanoli soveltuu käytettäväksi moottoripolttoaineena sellaisenaan, mutta useista käyttöteknisistä syistä sitä käytetään enimmäkseen bensiinikomponenttina. Suurin osa Suomessa käytetystä etanolista muodostuu moottoribensiineille asetetuista jakeluvelvoitteista. Korkeaseosetanolipolttoaineen (E85) käytölle suunnitelluissa FFV-ajoneuvoissa voidaan käyttää etanolin ja bensiinin seosta aina 85 tilavuusprosentin etanolipitoisuuteen asti. Lisäaineistettua etanolia voidaan myös käyttää dieselmoottorin polttoaineena. Tulevaisuudessa etanolipolttoaineen kulutus Suomessa keskittynee pääasiassa nykytilanteen mukaisesti etanolin käyttöön bensiinikomponenttina.
Resumo:
There is an increasing demand for individualized, genotype-based health advice. The general population-based dietary recommendations do not always motivate people to change their life-style, and partly following this, cardiovascular diseases (CVD) are a major cause of death in worldwide. Using genotype-based nutrition and health information (e.g. nutrigenetics) in health education is a relatively new approach, although genetic variation is known to cause individual differences in response to dietary factors. Response to changes in dietary fat quality varies, for example, among different APOE genotypes. Research in this field is challenging, because several non-modifiable (genetic, age, sex) and modifiable (e.g. lifestyle, dietary, physical activity) factors together and with interaction affect the risk of life-style related diseases (e.g. CVD). The other challenge is the psychological factors (e.g. anxiety, threat, stress, motivation, attitude), which also have an effect on health behavior. The genotype-based information is always a very sensitive topic, because it can also cause some negative consequences and feelings (e.g. depression, increased anxiety). The aim of this series of studies was firstly to study how individual, genotype-based health information affects an individual’s health form three aspects, and secondly whether this could be one method in the future to prevent lifestyle-related diseases, such as CVD. The first study concentrated on the psychological effects; the focus of the second study was on health behavior effects, and the third study concentrated on clinical effects. In the fourth study of this series, the focus was on all these three aspects and their associations with each other. The genetic risk and health information was the APOE gene and its effects on CVD. To study the effect of APOE genotype-based health information in prevention of CVD, a total of 151 volunteers attended the baseline assessments (T0), of which 122 healthy adults (aged 20 – 67 y) passed the inclusion criteria and started the one-year intervention. The participants (n = 122) were randomized into a control group (n = 61) and an intervention group (n = 61). There were 21 participants in the intervention Ɛ4+ group (including APOE genotypes 3/4 and 4/4) and 40 participants in the intervention Ɛ4- group (including APOE genotypes 2/3 and 3/3). The control group included 61 participants (including APOE genotypes 3/4, 4/4, 2/3, 3/3 and 2/2). The baseline (T0) and follow-up assessments (T1, T2, T3) included detailed measurements of psychological (threat and anxiety experience, stage of change), and behavioral (dietary fat quality, consumption of vegetables, - high fat/sugar foods and –alcohol, physical activity and health and taste attitudes) and clinical factors (total-, LDL- HDL cholesterol, triglycerides, blood pressure, blood glucose (0h and 2h), body mass index, waist circumference and body fat percentage). During the intervention six different communication sessions (lectures on healthy lifestyle and nutrigenomics, health messages by mail, and personal discussion with the doctor) were arranged. The intervention groups (Ɛ4+ and Ɛ4-) received their APOE genotype information and health message at the beginning of the intervention. The control group received their APOE genotype information after the intervention. For the analyses in this dissertation, the results for 106/107 participants were analyzed. In the intervention, there were 16 participants in the high-risk (Ɛ4+) group and 35 in the low-risk (Ɛ4-) group. The control group had 55 participants in studies III-IV and 56 participants in studies I-II. The intervention had both short-term (≤ 6 months) and long-term (12 months) effects on health behavior and clinical factors. The short-term effects were found in dietary fat quality and waist circumference. Dietary fat quality improved more in the Ɛ4+ group than the Ɛ4- and the control groups as the personal, genotype-based health information and waist circumference lowered more in the Ɛ4+ group compared with the control group. Both these changes differed significantly between the Ɛ4+ and control groups (p<0.05). A long-term effect was found in triglyceride values (p<0.05), which lowered more in Ɛ4+ compared with the control group during the intervention. Short-term effects were also found in the threat experience, which increased mostly in the Ɛ4+ group after the genetic feedback (p<0.05), but it decreased after 12 months, although remaining at a higher level compared to the baseline (T0). In addition, Study IV found that changes in the psychological factors (anxiety and threat experience, motivation), health and taste attitudes, and health behaviors (dietary, alcohol consumption, and physical activity) did not directly explain the changes in triglyceride values and waist circumference. However, change caused by a threat experience may have affected the change in triglycerides through total- and HDL cholesterol. In conclusion, this dissertation study has given some indications that individual, genotypebased health information could be one potential option in the future to prevent lifestyle-related diseases in public health care. The results of this study imply that personal genetic information, based on APOE, may have positive effects on dietary fat quality and some cardiovascular risk markers (e.g., improvement in triglyceride values and waist circumference). This study also suggests that psychological factors (e.g. anxiety and threat experience) may not be an obstacle for healthy people to use genotype-based health information to promote healthy lifestyles. However, even in the case of very personal health information, in order to achieve a permanent health behavior change, it is important to include attitudes and other psychological factors (e.g. motivation), as well as intensive repetition and a longer intervention duration. This research will serve as a basis for future studies and its information can be used to develop targeted interventions, including health information based on genotyping that would aim at preventing lifestyle diseases. People’s interest in personalized health advices has increased, while also the costs of genetic screening have decreased. Therefore, generally speaking, it can be assumed that genetic screening as a part of the prevention of lifestyle-related diseases may become more common in the future. In consequence, more research is required about how to make genetic screening a practical tool in public health care, and how to efficiently achieve long-term changes.
Resumo:
Suurten suomalaisten perheyhtiöiden omistajat ovat tuoneet julkisuuteen huolensa koskien Suomen perintöverotusta ja sen tasoa. Suomen naapurimaista Ruotsi, Venäjä ja Viro eivät verota perintöjä ollenkaan. Näin Suomenkin perintöverotusta kohtaan esitetään säännöllisin väliajoin epäilyjä ja toiveita perintöjen verotuksen keventämisestä tai poistamisesta. Vaikka perintöverotus ei olekaan valtion verojärjestelmässä se suurin tai keskeisin veromuoto, on se luonteensa takia yksi puhutuimmista veromuodoista. Yksityinen kulutus taas on yksi keskeisimmistä kansantalouden mittareista. Yksityisen kulutuksen osuus on noin puolet Suomen bruttokansantuotteesta ja lisäksi yksityisellä kulutuksella on suuri vaikutus muun muassa suomalaisten työllisyyteen, hintoihin ja tuotantoon. Suomalaisten yksityinen kulutus on pysynyt erittäin tasaisena huolimatta viime vuosien vaikeista taloudellisista ajoista. Tutkielman aiheena oli selvittää perintöjen ja perintöjen verotuksen vaikutusta yksityiseen kulutukseen. Tutkielmassa on käsitelty aihetta sekä yksityisen kulutuksen että perintöjen ja perintöverotuksen tutkimuksia selvittämällä sekä esittelemällä aiheisiin liittyvää kirjallisuutta. Empiriaosuudessa on regressioanalyysin avulla selvitetty perintöjen ja perintöverotuksen vaikutusta yksityiseen kulutukseen. Tutkielman lähdeaineisto koostuu sähköisistä artikkeleista, tieteellisistä julkaisuista, kirjoista sekä eri tilastoja tuottavien yritysten tietokannoista haetusta aineistosta. Tutkielmassa on huomioitu myös varallisuuden lisääntymisen vaikutukset sekä perintöverotukseen että yksityiseen kulutukseen. Tutkielmassa ei ole keskitytty vain Suomen tietoihin, vaan tutkielmassa käsitellään myös muun muassa Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan yksityistä kulutusta sekä perintöverotusta. Lisäksi esitellään kansainvälisiä tutkimuksia, niiden tuloksia ja esimerkiksi Ruotsin luopumista ja Italian luopumista ja paluuta perintöjen verottamiseen. Tutkielman tuloksena saatiin viitteitä esimerkiksi perinnönjättömotiivien ja perintöjen sekä perintöverotuksen vaikutuksesta yksilön tekemiin kulutus- ja säästämisvalintoihin. Kuitenkaan tilastot eivät ole yksiselitteisiä sen suhteen, kuinka paljon valtion tasolla perinnöillä ja perintöverotuksella on vaikutusta yksityiseen kulutukseen. Perinnönsaajan varallisuuden taso on varmasti yksi keskeisimmistä asioista, kun mietitään miten perinnöt vaikuttavat kuluttajan tekemiin valintoihin. Jotta asiasta saataisiin tarkempaa tietoa, tulisi tutkimusta aiheesta jatkaa ja selvittää esimerkiksi kyselytutkimuksella yksilöiden tekemiä valintoja ja niiden perusteita
Resumo:
Suomessa merkittävimpiä talouden laskusuhdanteita ja talouskriisejä ovat sotien jälkeen olleet 1990-luvun alun lama sekä vuonna 2008 alkanut finanssikriisin jälkeinen taantuma. Näillä kahdella ilmiöllä on ollut laajalti vaikutuksia koko kansantalouteemme, ja luonnollisesti suomalaisten kuluttajien taloudellinen hyvinvointi on muuttunut ilmiöiden myötä. Yksilöiden aiempaa huonompi taloudellinen hyvinvointi laskusuhdanteissa aiheutuu laskeneista tuloista, työttömyydestä ja varallisuushintojen laskusta sekä edellä mainittujen seurauksista. Tämän tutkielman tavoitteena on analysoida ja vertailla 1990-luvun laman ja 2000-luvun globaalin finanssikriisin aiheuttamia taloudellisia vaikutuksia suomalaisille kuluttajille. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, minkä eri tekijöiden kautta laskusuhdanteet vaikuttavat kuluttajiin ja miksi. Tutkielman empiirisessä osiossa käytetään pääasiassa Tilastokeskuksen tuottamaa kvantitatiivista materiaalia sekä analyysin rikastamiseksi erilaisia kvalitatiivisia tutkimustuloksia aiheesta. Tutkielman lopputuloksena voidaan todeta 1990-luvun laman vaikuttaneen suomalaisiin kuluttajiin voimakkaammin ja pitkäkestoisemmin kuin finanssikriisin aiheuttaman taantuman. Laman vaikutukset kestivät useita vuosia, ja palautuminen oli hidasta. Erityisen suureksi ongelmaksi nousi työttömyyden voimakas kasvu. Finanssikriisin myötä työttömyys reagoi bruttokansantuotteen laskuun nähden sen sijaan maltillisesti, eivätkä esimerkiksi kotitalouksien tulot laskeneet samalla tavalla kuin laman aikana. Lisäksi merkittävässä osassa 1990-luvun lamaa oli asuntomarkkinoiden hintakupla ja sen puhkeaminen, jolla oli voimakas vaikutus reaalitalouteen. Laskukausien toisistaan poikkeavat vaikutukset johtuvat pitkälti niiden syntyyn johtaneiden syiden eroista sekä valtion talouspoliittisista toimista laskukausien helpottamiseksi. Siinä missä 1990-luvun lama johtui pääasiassa Suomen sisäisistä poliittisista päätöksistä ja pankkisektorista, oli finanssikriisi Suomen ulkopuolinen globaalin rahoitusmarkkinoiden häiriö.
Resumo:
The thesis aims to understand how CSR and stakeholder engagement can contribute to the development of industrial symbiosis. Theory suggests that corporate social responsibility and stakeholder engagement theories have many similar aspects that correlate with the development of industrial symbiosis. This study is qualitative and empirical suggestions are derived from integrative analysis of literature, secondary data and case study analysis. The empirical findings from the interviews support the framework that is created from the findings of the literature review. The results discovered throughout the thesis research suggest that CSR functions as a theoretical background for industrial symbiosis and stakeholder engagement helps develop more thorough understandings of it from the management viewpoint. Empirical findings and literature review also suggest that in the developing of industrial symbiosis the key aspect are the social characteristics such as a robust management structure, trust between partners and long-term commitment to the common goals that support the development of these symbioses. Also, communication and transparency supports the development of industrial symbiosis. For managerial contribution, this thesis presents organizational practices that can help managers to understand how they can engage in effective engagement with stakeholders in the development of industrial symbiosis.
Resumo:
Energy scenarios are used as a tool to examine credible future states and pathways. The one who constructs a scenario defines the framework in which the possible outcomes exist. The credibility of a scenario depends on its compatibility with real world experiences, and on how well the general information of the study, methodology, and originality and processing of data are disclosed. In the thesis, selected global energy scenarios’ transparency and desirability from the society’s point of view were evaluated based on literature derived criteria. The global energy transition consists of changes to social conventions and economic development in addition to technological development. Energy solutions are economic and ethical choices due to far-reaching impacts of energy decision-making. Currently the global energy system is mostly based on fossil fuels, which is unsustainable over the long-term due to various reasons: negative climate change impacts, negative health impacts, depletion of fossil fuel reserves, resource-use conflicts with water management and food supply, loss of biodiversity, challenge to preserve ecosystems and resources for future generations, and inability of fossil fuels to provide universal access to modern energy services. Nuclear power and carbon capture and storage cannot be regarded as sustainable energy solutions due to their inherent risks and required long-term storage. The energy transition is driven by a growing energy demand, decreasing costs of renewables, modularity and scalability of renewable technologies, macroeconomic benefits of using renewables, investors’ risk awareness, renewable energy related attractive business opportunities, almost even distribution of solar and wind resources on the planet, growing awareness of the planet’s environmental status, environmental movements and tougher environmental legislation. Many of the investigated scenarios identified solar and wind power as a backbone for future energy systems. The scenarios, in which the solar and wind potentials were deployed in largest scale, met best the set out sustainability criteria. In future research, energy scenarios’ transparency can be improved by better disclosure on who has ordered the study, clarifying the funding, clearly referencing to used sources and indicating processed data, and by exploring how variations in cost assumptions and deployment of technologies influence on the outcomes of the study.
Resumo:
Yhdistepuolijohde galliumnitridi (GaN) on energiatehokkaiden valkoisten ledien päämateriaali. GaN on kestävä materiaali; sillä on muun muassa alhainen säteilyreagointi ja suuri jännitekestävyys, minkä vuoksi GaN soveltuu hyvin myös maanpuolustus- ja avaruussovelluksiin. Sen iso energia-aukko mahdollistaa materiaalin käytön suurteho- ja suurtaajuussovelluksissa, ja sen suuri lämpökapasiteetti ja lämmönjohtavuuskyky avaavat edelleen uusia mahdollisuuksia materiaalin käytölle muun muassa tehovahvistimissa mikroaaltotaajuudella. GaN:ä käytetään myös sinisten ja violettien ledien valmistuksessa. Kun yhdisteeseen lisätään alumiinia, saadaan alumiinigalliumnitridin (AlGaN) energia-aukkoa ja muita ominaisuuksia säädeltyä alumiinin määrää muuttamalla. AlGaN-pintojen ominaisuuksia on tutkittu suhteellisen vähän, vaikka niiden merkitys kasvaa jatkuvasti kehitettäessä nanoteknologian sovelluksia. AlGaN-pintojen tutkiminen on tärkeää, koska monissa sovelluksissa juuri pinnat ja rajapinnat ovat huomattavassa asemassa laitteiden toiminnan kannalta. Pinnoilla sijaitseva atomien epäjärjestys, kidevirheet ja epäpuhtausatomit sekä atomien kemiallinen sidosympäristö kiinnostavat tutkijoita. Myös erilaisten pintakäsittelyjen vaikutusten tunteminen edellä mainittuihin ominaisuuksiin on tärkeää hyvien pintojen valmistuksen saavuttamiseksi. Tämän pro gradu -tutkielman on tarkoitus tutustua III–V-puolijohteiden GaN:n ja AlGaN:n pintaominaisuuksiin ja niiden muokkaukseen materiaalifysiikan pintatieteen menetelmillä. Mg-piristeisille Al0,5Ga0,5N-näytteille tehdyt LEED- ja STM-mittaukset osoittavat, että AlGaN-pinnat tarjoavat hyvän lähtökohdan bulkille tyypillisten ominaisuuksien tutkimiseen. XPS- ja SR-PES-mittaukset osoittavat, että Mg-piristys vaikuttaa aktivoituvan noin 700 °C:n lämmityksessä, ja näytteet sisältävät aiemmissa tutkimuksissa havaitun vedyn lisäksi happea ja hiiltä, jotka vaikuttavat magnesiumin aktivoitumiseen ja siitä syntyvään aukkokonsentraatioon. LEED-, STM- ja resistiivisyysmittaukset tukevat tehtyjä XPS- ja SR-PES-mittauksia. Al0,5Ga0,5N-näytteen energia-aukossa sijaitsevien aktiivisten vastaanottajatilojen määritettiin sijaitsevan 200–600 meV valenssivyön maksimin yläpuolella riippuen jälkilämmityksen kestosta.
Resumo:
Merenkulun ilmapäästöillä on laajoja vaikutuksia sekä ilmanlaatuun, ilmaston-muutokseen että ihmisten terveyteen. Muiden liikennemuotojen päästöihin on puututtu jo pitkään, mutta merenkulun yhteydessä International Maritime Organisation IMO on asettanut rajoituksia mm. rikkipäästöille vasta viime vuosina. Itämeri on saanut erityisaseman ns. SECA-alueena, jolla operoivien alusten polttoaineen rikkipitoisuus ei saa ylittää 0,1 prosenttia. Yhtenä ratkaisuna päästöongelmiin voivat toimia biopolttoaineet. Liikennekäyttöön tarkoitettuja biopolttoaineita on jo kaupallisessa käytössä ja mm. jätepohjaisia raaka-aineita tutkitaan parhaillaan. EU:n biopolttoaineita käsittelevät säädökset edellyttävät, että tuotannon on oltava kestävää, jotta sillä saavutetaan todellisia kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä. Kestävyyden arviointiin paras keino on elinkaariarviointi eli LCA, jonka avulla voidaan laskennallisesti osoittaa päästövähennykset verrattuna fossiilisen poltto-ainetuotannon ja käytön tuottamiin päästöihin. Elinkaariarviointi ottaa huomioon tuotantoketjun kaikki päästöt aina raaka-aineen tuottamisesta tuotteen hävittämiseen saakka. Tässä tutkimuksessa elinkaariarviointi suoritettiin Turussa sijaitsevan VG-Shipping -varustamon tarpeisiin. Tuloksia käytetään lain edellyttämän toiminnan-harjoittajan kestävyysjärjestelmän luomiseen sekä sen arviointiin, miten elinkaariarviointi toimii kestävyyden mittarina. VG-Shipping tuottaa oman varustamotoimintansa tarpeisiin jätepohjaisista raaka-aineista tuotettua bioöljyä ja -dieseliä. Elinkaariarviointi osoitti tuotannon olevan kestävällä tasolla ja päästövähennysten olevan fossiiliseen vertailukohtaan nähden eri tuotantoketjuilla 84-96 prosentin välillä.
Resumo:
Digitaalinen aikakausi ja erityisesti sosiaalinen media ovat muovanneet perinteisen markkinoinnin uuteen uskoon. Kaikki sosiaalisen median käyttäjät ovat itsessään sisällöntuottajia. Kommunikointi on lisääntynyt, sisällön kulutus on kiihtynyt ja tiedon jakaminen on kasvanut valtavasti. Nämä kaikki asettavat markkinoijat uuden haasteen eteen. Vain tarpeeksi kiinnostava ja koskettava sisältö tavoittaa yleisönsä. Sisältömarkkinoinnin avulla yrityksen on mahdollista kiinnittää kohdeyleisön huomio. Sisältöstrategia auttaa yritystä pitämään oman viestinnän ja markkinoinnin ohjat käsissään. Se pitää huolta siitä, että tuotettu sisältö on mahdollisimman yhtenäistä kaikissa valituissa kanavissa. Sisältöstrategia kattaa alleen kaikki yrityksen markkinoinnilliset toimet, ja kertoo yritykselle, mitä verkkokommunikoinnilla tavoitellaan, miten sitä toteutetaan, mitkä aihealueet kiinnostavat kohderyhmiä, miten puhutaan yleisöä kiinnostavasti ja miten viestejä voidaan kehittää tulevaisuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten sisältöstrategiaa voidaan toteuttaa sosiaalisen median kautta. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, mitä on sisältömarkkinointi, miten brändihallinta ja sosiaalinen media liittyvät sisältöstrategiaan, ja mitä tekijöitä on otettava huomioon sisältöstrategiaa suunniteltaessa. Case-brändinä tutkimuksessa on Hartwall Oy:n Original Long Drink. Empiirinen tutkimus toteutetaan viiden teemahaastattelun avulla. Tuloksista kävi ilmi, että on tärkeää saada kuluttajaan henkilökohtainen yhteys, ja räätälöidä viestit kuluttajaryhmien mukaan. Tämä vaatii kohdeyleisön perinpohjaista tuntemista. Sisällön pitää herättää tunteita ja saada kuluttaja itse lähestymään brändiä, ja sen pitää vastata kuluttajan tietoisuuden tasoa. Sisällön pitää kohdata yleisönsä oikeassa kanavassa oikeaan aikaan. Tavoitteena on brändin löydettävyys ja kuluttajien sitouttaminen. Hyvä sisältöstrategia auttaa yritystä tavoittamaan asiakkaat ja räätälöimään markkinointiohjelmansa tavoitteiden mukaisesti
Resumo:
Melu on päästö ja se kuuluu osaksi nyky-yhteiskuntaa. Meluun suhtaudutaan henkilökohtaisesti eri tavoin ja sillä voi olla vakavia seurauksia niin fyysisellä kuin psyykkisellä tasolla. Ravintoloista peräisin oleva melu voi kulkeutua asuinrakennusten eri kerroksiin ja nostaa niiden äänitasoja. Ravintolamelu poikkeaa muista melulähteistä, koska se on tasaista ja myöhään kestävää. Asuinrakennusten asuntoihin muodostuu huonekohtaiset melutaseet. Ravintolamelua voidaan mitata huoneiden eri paikoista, mutta tyypillisintä on mitata ihmisten oleskeluvyöhykkeiltä. Ravintolamelumittauksien epävarmuus riippuu lähinnä ympärillä olevista muista äänilähteistä ja mittalaitteiston tarkkuudesta. Ravintolamelu voi aiheuttaa asukkaille ärtyneisyyttä ja unettomuutta, mutta haitat voidaan useimmiten välttää huolellisella meluntorjunnalla. Ravintolameluntorjunta on yleensä tehokkainta, kun torjuntatoimenpiteet tehdään mahdollisimman lähellä äänilähdettä.
Resumo:
The purpose of this quantitative study is to study future consumers’ perception of sustainability in relation to business in general and specifically concerning the forest industry. The aim is to understand, what they feel is important for sustainable business and how the forest industry, in their opinion, is performing in this respect. Further, it aims to study how these perceptions reflect in their buying decisions. The research was conducted by a quantitative survey in two countries, Finland and Hong Kong, in the spring of 2015. All data used in the research is primary. The result indicate that consumers see sustainability issues important today and in the future. Sustainability is seen important both for business in general for the forest industry. The industry is considered sustainable now, but room for improvements exists. The appreciation of sustainability does not reflect to buying decisions, however. The buying of ecological products seems to be more up to chance than to intention. Consumers are not proactive in searching for more ecological or responsible options. Information needs to be taken to them. Ecologicalness as such is still not a strong selling point.
Resumo:
Haastava taloustilanne ja kiristynyt kilpailu pakottaa yritykset kehittämään uusia keinoja kilpailukyvyn parantamiseksi. Työn tavoitteena on löytää toimivia ratkaisuja kestävien arvoehdotelmien kommunikoinnille. Tutkimus on tehty suomalaisten puhdasta teknologiaa tarjoavien pk-yritysten näkökulmasta. Työ pyrkii selvittämään kuinka cleantech-yritykset voivat havainnollistaa ja markkinoida ympäristöystävällisten ratkaisujen tuomia arvoja. Työ sisältää kirjallisuuskatsauksen ja empiriaosion, joka koostuu alan yritysten haastattelujen tuloksista ja näiden analysoinnista. Kirjallisuuskatsaus antaa kattavan kuvan siitä, minkälaista lisäarvoa cleantech-yritysten tarjoomat tuottavat asiakkaille. Yrityshaastattelujen avulla kartoitettiin kestävien arvoehdotelmien kommunikoinnin todellista nykytilaa Suomessa. Kirjallisuuskatsauksen ja haastattelujen pohjalta selviää, miten yritykset käytännössä demonstroivat ja kommunikoivat erilaisia asiakashyötyjä sekä siinä kohtaamansa suurimmat haasteet. Työssä selvitettiin erilaisia käytössä olevia kommunikointikeinoja ja niitä tukevia käytäntöjä, joiden pohjalta työn loppuun on koottu parhaat käytännöt suomalaisille cleantech-alan pk-yrityksille.
Resumo:
Tämä tutkielma analysoi sitä, onko brasilialainen kuluttaminen muuttunut keskiluokkaistumisen myötä kohti kestävämpää kuluttamista. Tutkimusongelma on jaettu kolmeen osakysymykseen, jotka ovat: Miten kuluttaminen ilmenee Brasiliassa? Onko kestävän kulutuksen asema vahvistunut Brasiliassa? Millä tavoin keskiluokkaistuminen on muuttanut brasilialaista kuluttamista? Osakysymysten kautta pyrittiin löytämään kattava vastaus tutkimusongelmaan. Tutkimuksen pohjana hyödynnettiin kuluttamisen sekä keskiluokkaistumisen teorioita. Tutkimusstrategiana käytettiin laadullista tutkimusta sekä metodeina kirjoituspöytätutkimusta ja sisällönanalyysiä. Tutkimusaineiston muodostaa 33 julkaisua, joihin sisältyy tieteellisiä artikkeleja, uutisia, tilastoja sekä lausuntoja. Tutkimuksessa kävi ilmi, että talouskasvun ansiosta Brasiliaan on muodostunut uusi keskiluokka, jonka kuluttaminen on kasvanut räjähdysmäisesti vuosituhannen alusta. Talouskasvun ansiosta miljoonat ihmiset ovat nousseet köyhyydestä ja maahan on muodostunut lukuisia uusia työpaikkoja. Kasvava kulutus on kuitenkin erittäin suuri ympäristöuhka. Kestävän kulutuksen merkitys onkin vahvistunut entisestään. Brasilialaisilla on tutkitusti suuri huoli ympäristön tilasta ja väestön arvoissa sekä kulutustavoissa on tapahtunut selvää muutosta kestävämpään suuntaan. Väestön kulutusinto on kuitenkin vielä voimakkaampaa kuin kestävän kulutuksen kasvu. Noussut kulutus myös vesittää kestävän kuluttamisen eteen tehtyä työtä. Eliitin näyttämä esimerkki ylikuluttamisesta on levinnyt massamedian ja internetin välityksellä ja vahvistanut osaltaan kulutuksen kasvua arvon näyttämiseen keskittyneessä brasilialaisessa kulttuurissa. Kuluttamiseen vaikuttavat arvot ja asenteet ovat suhteellisen pysyviä. Niiden muutos, varsinkin lyhyellä aikavälillä, on haasteellista ja siksi kulutuksen radikaali muutos kestävämpään suuntaan on suhteellisen epätodennäköistä. Muutosta ei voi myöskään pakottaa esimerkiksi hallituksen puolelta vaan kuluttajien tulee itse haluta muuttaa omaa käyttäytymistään. Mikäli eliitti omaksuisi eettisen kuluttamisen, voisi historia teoriassa toistaa itseään. Tällöin mielikuva kestävästä kuluttamisesta imagoa vahvistavana toimintatapana saattaisi median välityksellä alkaa levitä uuden keskiluokan keskuudessa. Arvomuutos vaatisi kuitenkin taustalleen suurempaa yhteiskunnallista muutosta. Esimerkiksi julkiseen liikenteeseen, ravinnontuotantoon sekä energiankulutukseen liittyvät mallit pitäisi muuttaa täysin.
Resumo:
Food production account for significant share of global environmental impacts. Impacts are global warming, fresh water use, land use and some non-renewable substance consumption like phosphorous fertilizers. Because of non-sustainable food production, the world is heading to different crises. Both food- and freshwater crises and also land area and phosphorous fertilizer shortages are one of many challenges to overcome in near future. The major protein sources production amounts, their impacts on environment and uses are show in this thesis. In this thesis, a more sustainable than conventional way of biomass production for food use is introduced. These alternative production methods are photobioreactor process and syngas-based bioreactor process. The processes’ energy consumption and major inputs are viewed. Their environmental impacts are estimated. These estimations are the compared to conventional protein production’s impacts. The outcome of the research is that, the alternative methods can be more sustainable solutions for food production than conventional production. However, more research is needed to verify the exact impacts. Photobioreactor is more sustainable process than syngas-based bioreactor process, but it is more location depended and uses more land area than syngas-based process. In addition, the technology behind syngas-based application is still developing and it can be more efficient in the future.
Resumo:
Anatomian opiskelu perustuu edelleen pitkälti kirjojen piirrettyihin kuviin. Opinnäytetyöni on tarkoitettu täydentämään kirjojen sisältöä ja tukemaan anatomian opiskelua. Tarkoituksena oli tuottaa havainnollinen videomateriaali olkapään alueesta käytettäväksi Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan anatomian kursseilla sekä itseopiskelumateriaalina. Videolla keskitytään kahteen erilliseen isoon kokonaisuuteen: kiertäjäkalvosimeen sekä lapaluuhun ja siihen kiinnittyviin lihaksiin. Suomenkielisen opetusvideon avulla opiskelijat voivat ymmärtää paremmin olkapään kolmiulotteista anatomiaa ja hahmottaa rakenteiden välisiä suhteita oikeassa kehossa. Ennen videon kuvaamista kertasin olkapään alueen anatomian, suunnittelin videon sisällön sekä harjoittelin preparointitekniikoita. Preparointia harjoiteltiin yhdellä formaliinivainajalla ja yhdellä tuorevainajalla. Avaussalityöskentelyssä tein yhteistyötä neljän muun opiskelijan kanssa. Kuvasimme kukin omien opinnäytetöidemme aiheet samasta tuorevainajasta yhden viikonlopun aikana 19.–22.12.2014. Video kuvattiin kokonaisuudessaan Turun yliopiston Medisiina- laitosrakennuksen anatomian opetusavaussalissa. Kuvaamisessa käytettiin Kliinisten taitojen oppimiskeskuksen Portin kameraa ja kuvausvälineistöä. Kuvausmateriaali muokattiin lopulliseksi videoksi käyttämällä Adobe Premiere Pro CC 2014 -videonmuokkausohjelmaa. Jälkikäteen videoon lisättiin ääniraita sekä anatomian käsitteitä selventämään videon kulkua. Lopullinen opetusvideo on noin 12 minuuttia kestävä tiivis kokonaisuus olkapään alueen anatomiasta. Se koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa on suurin kokonaisuus, jossa käsitellään lapaluun merkittävimmät luiset rakenteet sekä lapaluuhun kiinnittyvät lihakset erikseen edestä ja takaa. Toisessa osassa keskitytään kliinisesti merkittävään olkapään rakenteeseen, kiertäjäkalvosimeen, josta esitellään tarkasti kaikki neljä lihasta ja niiden sijainnit kuvattuna eri suunnista ja eri etäisyyksiltä. Videon lopuksi käydään läpi vielä olkapään kymmenen eri liikettä, jotka esitetään videolla.