517 resultados para johdon kontrolli
Resumo:
Työn tutkimusongelmana oli selvittää EDI-yhteyksien vaihtoehtoiset toteutustavat kustannuksineen. EDI-palveluiden käytöstä aiheutuvien kustannusten arviointia varten muodostettiin MS Office Excel -laskentamalli, jonka avulla voidaan arvioida perushankinnasta ja käytöstä aiheutuvia kustannuksia sekä EDI-projektin kannattavuutta. Tilaustenkäsittelyn yhteydessä syntyviä vuotuisia kustannuksia sekä kustannussäätöjä arvioitiin aikaperusteisen toimintolaskennan avulla. Sovellettava teoria rajattiin toiminto- ja investointilaskennan alueelle. EDI-palveluita tarjoavilta operaattoreilta selvitettiin hinta, palveluiden laatu ja muut lisäarvopalvelut. Kustannustarkastelu rajattiin perushankintakustannusten ja käytönaikaisten kustannusten selvittämiseen. Työn tutkimusote on luonteeltaan konstruktiivinen, sillä tavoitteena oli luoda johdon päätöksentekoa tukeva laskentamalli. Kartoituksen perusteella EDI:n käyttökustannuksiin vaikuttavat tekijät muodostuvat kolmesta ryhmästä, joita ovat sähköisten tilaussanomien piirissä olevien asiakkaiden ja toimittajien lukumäärä, verkkolaskut sekä EDI-sanomat. EDI-sanomien osalta vaikuttavana tekijänä on lähettävän sanoman muoto ja veloitusperuste.
Resumo:
Tutkimuksessa selviteltiin osaamiskäsityksiä ja niiden mahdollisia eroja tukiorganisaation eri johtamistasoilla. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Varsinaisen tutkimuskysymyksen lisäksi selvitettiin haastateltavien mielipiteitä erilaisista osaamiseen ja osaamisen johtamiseen vaikuttavista tekijöistä ja niiden tilasta kohdeorganisaatiossa. Näin saatiin selville käsityksiä mm. ulkopuolisen osaamisen roolista, organisaation strategiasta sekä tiedon hallintaan liittyvistä toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetty teoreettinen kehys kuvaa organisaation osaamisen johtamista kokonaisvaltaisesti. Tässä kehyksessä osaamisen johtamisen eri tasojen ja moodien on toimittava jotta organisaatio voi saavuttaa asettamansa tavoitteet. Organisaation johdon on vastattava siitä, mitä tuotteita tai palveluita organisaatio tarjoaa ja miten resursseja kohdennetaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos organisaation johdon käsityksissä organisaation osaamisista on eroja, voi seurauksena olla toiminnan eriytymistä ja tehotonta resurssien käyttöä. Haastatteluissa tärkeimpiä, strategisia osaamisia lähestyttiin tärkeimpien palveluiden kautta. Tulosten perusteella osaamiskäsityksissä ei ollut eroja, jotka olisivat tuottaneet suuria ongelmia toimintaan. Osaamiskäsitykset tukiorganisaatiossa olivat samansuuntaisia. Vaikka organisaatiolla ei koettu olevan selkeää strategiaa, osaamista ja resursseja johdettiin ja kehitettiin tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös osaamisen tunnistamisen, vanhentuneesta osaamisesta luopumisen ja organisaation hallitseman tiedon tallentamisesta ja jakamisesta esiin tulleet näkemykset olivat samankaltaisia. Suurimmat erot mielipiteissä koskivat ulkoisen osaamisen hankkimisperusteita ja hyödyntämistä.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Lappeenrannan kaupungin henkilöstöraportointia ja auttaa sen kehittämistyössä siten, että se vastaisi paremmin toimialojen käytännön henkilöstöjohdollisia tarpeita. Nykyisellään henkilöstöstä tuotettua informaatiota voidaan pitää toimialojen johdon näkökulmasta puutteellisena ja vanhentuneena. Tavoitteena on täten auttaa kaupunkia kehittämään raportointityövälineitään vastaamaan nykyistä paremmin reaaliaikaisiin johdollisiin tarpeisiin kartoittamalla eri toimialojen henkilöstöraportointiin liittyviä toiveita. Teoriaosassa käsitellään henkisen ja aineettoman pääoman ulottuvuuksia, henkilöstövoimavarojen johtamisen toimintakenttää sekä henkilöstövoimavarojen raportointia. Empiirisessä osassa keskitytään Lappeenrannan kaupunkiin, sen henkilöstöraportoinnin nykytilaan ja mahdollisiin kehittämisehdotuksiin. Luonteeltaan tutkimusta voidaan pitää laadullisena tapaustutkimuksena, joka sisältää sekä deskriptiivisiä että normatiivisia piirteitä. Tutkimuksen perusteella havaitaan, ettei henkilöstöraportointi nykyisellään täysin vastaa esimiesten tarpeita, vaan sitä tulisi kehittää sekä sisällöllisesti että käytettyjen raportointivälineiden osalta joustavammaksi toimialojen erityispiirteitä huomioivaksi kokonaisuudeksi.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien havaintoja ja käsityksiä lapsen sosiaalisesta kompetenssista. Lapsen sosiaalisesta kompetenssista tarkastelun kohteena ovat erityisesti vertaissuhteet, sosiaaliset taidot ja sosiaalinen käyttäytyminen. Tarkoituksena on selvittää vanhempien näkemyksiä lapsen sosiaalisesta verkostosta ja lapsesta sosiaalisena toimijana. Kiinnostuksen kohteena on myös, miten vanhemmat vaikuttamaan lapsen sosiaaliseen kompetenssiin. Vanhempien vaikutuksessa voidaan erottaa epäsuora ja suora vaikutus. Vanhempien epäsuoraan vaikutukseen kuuluvat perheen sosioekonomiset tekijät, vanhemmuuteen ja lastenkasvatukseen liittyvät käytännöt sekä lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus. Suora vaikutus sisältää vanhempien eri roolit ja tehtävät sosiaalisen kompetenssin edistämiseksi. Vanhempien epäsuorilla ja suorilla vaikutustavoilla on havaittu olevan merkittävää vaikutusta lapsen sosiaalisen kompetenssiin muotoutumiseen ja sen laatuun. Tutkimuksessa selvitetään vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten vanhempien välisiä eroja näissä vaikutustavoissa. Tutkimuksessa hyödynnetään kyselylomake- ja haastatteluaineistoja. Kyselylomakeaineisto (N=156) kerättiin ”Origins of Exclusion in Early Childhood”-tutkimusprojektissa, jossa tutkittiin lasten vertaissuhteita, sosiaalisia taitoja sekä sosiaalista käyttäytymistä kolmen vuoden seurantatutkimuksena päiväkodista kouluun. Perhekysely toteutettiin lasten ollessa kuusivuotiaita. Vanhempien haastatteluaineisto (N=55) koostuu projektissa mukana olleiden lasten vanhempien teemahaastatteluista. Perhekyselyä analysoidaan tilastollisin analyysimenetelmin. Laadullisen aineiston analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysia. Vanhempien käsityksissä lasten sosiaalinen verkosto rakentui kotiympäristössä, koulussa, päiväkodissa sekä suvun ja harrastusten parissa muodostuneista suhteista. Tutkimustulosten perusteella on havaittavissa, että vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten sosiaaliset verkostot ovat osin erilaiset. Vanhempien arviointien mukaan myös lasten sosiaalisissa taidoissa, käyttäytymisessä, asennoitumisessa sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä ryhmään ja leikkeihin liittyvissä strategioissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että vanhemmat pystyvät arvioimaan hyvin yksityiskohtaisesti lapsensa sosiaalisia taitoja ja käyttäytymistä. Kaikilla vanhemmilla ei kuitenkaan ollut riittävästi tietoa lasten kaveripiiristä tai sen laadusta eikä lasten sosiaalisesta orientaatiosta. Vanhempien epäsuorissa vaikutustavoissa oli eroja, mutta myös yhtäläisyyksiä. Sosioekonomisia tekijöitä koskevan tarkastelun perusteella vertaissuhdeongelmaisten lasten perheiden taloudelliset ongelmat, isien työttömyys ja lapsen erityisen tuen tarve olivat yhteydessä lapsen sosiaalisten suhteiden ongelmiin. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kokivat vanhemmuuden ja kasvatustehtävän kuitenkin hyvin myönteisenä ja tyytyväisyyttä tuottavana asiana elämässä. Valtaosa vanhemmista piti lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta positiivisena, vaikka lapsen kanssa ei aina ollutkaan helppoa tulla toimeen. Tyytyväisyydestä huolimatta äidit näkivät itsessään enemmän kehittymisen tarpeita vanhempana kuin isät. Vanhemmuudessa korostuivat ohjaaminen ja kontrolli, mutta myös hoiva, lämpö ja vastavuoroisuus. Hoiva ja lämpö sekä rajojen asettaminen askarruttivat vanhempia suuresti. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat tarvitsisivat opastusta ohjaavan vanhemmuuden löytämiseksi. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat kuvasivat kasvatuksen kuormittavuutta, ajan puutetta sekä muuntuvaa isyyttä ja äitiyttä ei-ongelmaisten lasten vanhempia enemmän. Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus tuli myös esille vanhempien kuvauksissa. Kyvykkään vanhemmuuden kannalta epävirallinen läheisistä muodostunut tukiverkosto on tärkeä vanhemman apu ja kasvatuksen turva. Ensisijaisena tukitahona on epävirallinen verkosto, joka koostuu ystävistä, tuttavista, työtovereista, puolisosta ja omista vanhemmista. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhempien mukaan arjen tukea ei kuitenkaan ole aina saatavilla, eikä tukiverkosto tyydyttänyt vanhempia. Vanhempien käsityksissä perheen vuorovaikutus sujui hyvin ja vastuu kodista ja kasvatustehtävästä oli molemmilla vanhemmilla tasavertaisesti. Käytännön vastuu kasvatuksesta sekä erilaisten taitojen opettamisesta lapsille kuului äitien tehtäviin. Vanhempien näkemyksissä lapsen sosiaalinen maailma rakentui lähiympäristön tarjoamista mahdollisuuksista. Vanhempien suoriin vaikutustapoihin liittyvien tulosten mukaan vanhemmat pitävät harrastuksia merkittävänä sosiaalista kompetenssia edistävänä tekijänä. Ei-ongelmaisilla lapsilla oli enemmän ja monipuolisempia harrastuksia kuin ongelmaisilla lapsilla. Vaikka vanhemmat eivät mieltäneetkään omaa toimintaansa kaveripiiriin ohjaamiseksi, heillä useinkin oli runsaasti erilaisia rooleja ja tehtäviä sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisten taitojen opettamisessa. Lapsen sosiaalisten suhteiden organisoinnissa, ohjaamisessa, valvonnassa ja neuvonnassa oli vanhempiryhmien välillä eroja. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat eivät olleet riittävän hyvin perillä lapsen taidoista ja kyvykkyydestä tuottaakseen oikea-aikaista ohjausta ja tukeakseen lasta riittävästi sopivilla tavoilla. Vanhempien toimintaa näyttää ohjaavan vakaasti se uskomus, että lapsen kaverisuhteet ovat pelkästään hänen oma asiansa. Vanhemmat arvostivat paljon sosiaalisia taitoja ja pyrkivät opettamaan niitä lapsilleen systemaattisesti. Ohjaamisen tavoissa vanhemmat poikkesivat toisistaan. Tutkimus antaa viitteitä, että eiongelmaisten lasten vanhemmat ovat sensitiivisempiä, vastavuoroisempia ja lapsen näkökulmaa ja tarpeita lähtökohtanaan pitäviä sekä tunnetaitoihin ja tunnetilan käsittelyyn keskittyvämpiä kuin ongelmaisten lasten vanhemmat. Vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen vaikeudet, ylimalkainen ja epäjohdonmukainen sosiaalisten taitojen, käyttäytymisen sekä suhteiden ohjaus sekä monet perheen voimavarojen puutteet voivat haitata vakavasti lapsen sosiaalisen kompetenssin kehittymistä. Vanhemmilla on kuitenkin taitoa arvioida lapsensa sosiaalista kyvykkyyttä ja halua toimia hyvin kasvatustehtävässään. Vanhemmuuden tukemisessa olisivatkin tärkeitä epävirallisen tukiverkoston lisäksi lähiympäristön perheille ja lapsille suunnatut palvelut, monitahoinen yhteistyö perheiden, lasten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kesken sekä yhteiskunnan perheitä koskevat säädökset ja tukitoimet.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella strategisen johdon laskentatoimen ja strategian toteuttamisen välistä kytköstä keskittymällä kokonaisvaltaiseen laatujohtamiseen ja sen vaikutukseen yrityksen strategiassa ja strategian implementoinnissa. Implementoinnissa päähuomio kohdistetaan strategian viestintään. Tavoitteeseen pyritään selvittämällä teoreettista taustaa kokonaisvaltaisesta laatujohtamisesta sekä strategian toteuttamisesta käytännössä. Teoriaa elävöitetään kaksi yritystä käsittävällä empiirisellä haastatteluosiolla. Empiiristen haastatteluiden tuloksia peilataan sitten aiempiin empiirisiin tutkimuksiin sekä teoreettiseen osuuteen. Tutkimustulokset osoittavat, että TQM vaikuttaa positiivisella tavalla organisaatioiden strategiassa ja strategian toteutusprosessissa. Vaikutukset näkyvät niin tuloksessa kuin tyytyväisyyden tasossakin. Usein kokonaisvaltaisen laatujohtamisen painottamiselle strategiassa ei nähdä tarvetta, jos tulokset nykyisillä menetelmillä ovat hyviä. TQM kuitenkin tukee strategian toteutusprosessia ja vaikutukset näkyvät tuloksissa.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkielman aiheena on vuosina 1927–1930 ilmestyneen Aitta-aikakauslehden kuva modernin naisen elämäntyylistä. Varakkaalle ja yläluokkaiselle lukijakunnalle suunnattu Aitta osallistui 1920-luvun Suomessa keskusteluun, jossa määriteltiin sukupuolten muuttuvia suhteista ja paikkoja modernisoituvassa yhteiskunnassa. Aitassa esiintynyttä modernin naisen elämäntyyliä lähestytään lukemalla ja analysoimalla sekä lehdessä julkaistuja kuvia että tekstejä. Teoriapohjana tutkielmassa hyödynnetään filosofi Judith Butlerin performatiivisuus-käsitettä. Performatiivisuudessa keskeistä on sukupuolten näkeminen esityksinä, jotka tuottuvat ja joita tuotetaan jatkuvasti ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Sukupuolelle ei nähdä alkuperää, vaan sitä käsitellään kokonaisuudessaan rakentuneena. Tarkastelemalla Aitan materiaaleja performatiivisesti rakentuneina sukupuoliesityksinä näkyviin tulee modernin naisen vapaana pidettyyn elämäntyyliin kohdistettu huomattava kontrolli. Elämäntyyliä tarkastellaan tutkielmassa kolmen teeman kautta. Ensimmäisenä teemana ovat modernin naisen ulkoiset tunnusmerkit. Uudenlainen kaunistautumiskulttuuri, naiset vapauttavaksi mainostettu muoti ja nykyaikaiset tavat olivat Aitassa modernin naisen tunnusmerkkejä, joita esittelivät ja käsittelivät niin mainokset kuin kolumnistitkin. Vapauden ja nykyaikaisuuden eetoksen alta paljastui kuitenkin yhä tiukkeneva naisruumiin kontrolli, jossa moderni nainen asetettiin vastuuseen ulkoisesta olemuksestaan. Toisena teemana on modernin naisen elämänkaari. Aitassa käsiteltiin paljon naisen haluttua ja pelättyä elämänkulkua. Ihannetapauksessa moderni kotiäiti omaksui konservatiivisen, miehelle ja lapsille omistautuneen elämäntehtävän modernein vivahtein. Varoittavina esimerkkeinä sen sijaan toimivat kertomukset naisista, jotka eivät lyhyen jazz-tyttöajan jälkeen palanneet paikalleen patriarkaalisessa perhekäsityksessä ja aiheuttivat siten itsenä, miehen tai molempien tuhon. Kolmantena teemana ovat modernin naisen uudet mahdollisuudet. Opiskelu, työssäkäynti ja matkailu olivat elämänalueita, jotka Aitan perusteella olivat naisten valloitettavissa. Positiiviseksi kehitykseksi katsotuista yksityiskohdista huolimatta modernia naista oli mahdoton pitää kokonaisvaltaisesti toivottavana kehityskulkuna. Lopulta moderni nainen alkoi vaikuttaa maskuliinisen edistyksen vääristymältä tai negaatiolta, jota oli pyrittävä kontrolloimaan mahdollisimman tarkasti.
Resumo:
Lentoturvallisuutta on tutkittu verraten paljon eri näkökulmista, mutta johtamismenetelmien ja johtajaominaisuuksien tarkastelua ei ole tehty. Tässä tutkimuksessa lähtökohtana on lentäjän henkisen maailman ja sen rajoitusten ymmärtäminen, sekä tämän ymmärryksen kautta sellaisten johtamismenetelmien löytäminen joilla lentoturvallisuutta on mahdollista parantaa. Inhimillistä suorituskykyä ja käyttäytymistä tutkiessa nousee esille arvojen, asenteiden ja motivaation merkitys. Näyttää siltä, että lentäjän asenteella ja halulla suoriutua tehtävästä on enemmän merkitystä kuin millään yksittäisellä ominaisuudella tai tekijällä. Tämä havainto vahvistuu ilmavoimien virallisten lentoturvallisuutta käsittelevien asiakirjojen kautta. Asia on siis varmasti huomioitu eri johtoportaissa, mutta lähinnä suunnittelun toimenpitein. Käyttäytymiseen vaikuttavassa johtamisessa esiin nousee arvoihin vaikuttaminen. Arvojen kautta pystytään vaikuttamaan asenteisiin ja motivaatioon, jotka viime kädessä vaikuttavat käyttäytymiseen. Käyttäytymisen tärkeys nousee esiin lentäjän henkisen toiminnan näkyvänä osana. Lähes jokaisessa management-pohjaisessa johtamismenetelmässä vaikuttaa olevan viittauksia alaisten tai organisaation arvomaailmaan. Näiden menetelmien tarkastelun lisäksi näkemystä haetaan organisaatiokulttuurin ja leadershipin alueilta. Organisaatiokulttuurin tarkastelu tulee mukaan tutkimukseen pakon sanelemana näkökulman antajana, eikä sitä juurikaan tutkita syvemmin. Leadershipin ja transformationaalisen johtajuuden merkitys arvoihin tulee myös tutkimuksen edetessä ilmeiseksi. Kadettikurssin koulutukseen osallistuvat lennonopettajat ovat aina myös johtajan roolissa. Tämä tulee tiedostaa jo pelkästään lentopalveluksessa olemassa olevien piilo-opetustavoitteiden saavuttamiseksi. Oma esimerkki sekä oikeanlainen johtajuus vaikutta-vat ratkaisevalla tavalla kadettien arvomaailmaan. Vaikutus asenteisiin on paljon suurempi kuin virallisissa koulutustilaisuuksissa voidaan mitenkään saada aikaiseksi. Arvoihin vaikuttavalla johtamisella on mahdollista vaikuttaa siten, että johdettavan joukon käyttäytyminen saadaan mahdollisimman tasalaatuiseksi ja vastaamaan mahdollisimman tarkasti johdon tavoitteita. Kyseinen tavoite voi olla esimerkiksi turvallinen lentosuoritus. Hankaluutena on arvovaikuttamisen läsnäolon tiedostaminen kaikissa tilanteissa sekä vaikutusta tuottavan johtajajoukon laajuus.
Resumo:
Luonnonvarojen vähetessä kiinnostus arktisen alueen luonnonvaroja kohtaan on lisääntynyt. Ilmaston lämpeneminen saattaa helpottaa uusien esiintymien hyödyntämistä. Koillisväylän käyttö kauppamerenkulun lisääntyviin tarpeisiin lisääntynee. Alueella vallitsee kansainvälinen kilpailuasetelma. Venäjän ratkaisuilla on merkittävä vaikutus arktisen alueen tulevaisuudelle. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää Venäjän strategisen kulttuurin vaikutus Venäjän arktisen alueen ratkaisuihin. Strateginen kulttuuri on näkökulma, joka kiinnittää huomiota kulttuuritekijöihin poliittisen ja sotilasstrategisen tason välisissä suhteissa ja ilmiöissä. Tutkimusongelma ja alaongelmat ovat: • Miten strateginen kulttuuri ohjaa venäläistä päätöksentekoa arktisella alueella? o Millainen on venäläinen strateginen kulttuuri? o Miten strateginen kulttuuri ilmenee arktiseen alueeseen liittyvissä turvallisuuspoliittisissa linjauksissa? Tutkimuksessa muodostettiin teoreettinen viitekehys, muodostettiin hermeneuttisella menetelmällä malli venäläisestä strategisesta kulttuurista, kuvattiin Venäjän strategiaan arktisella alueella vaikuttavat olosuhteet ja analysoitiin Venäjän tärkeimpiä strategiaasiakirjoja teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä.
Resumo:
Suomen maanpuolustus on nojautunut laajaan maanpuolustustahtoon sekä yleiseen asevelvollisuuteen. Yleisen asevelvollisuuden käyttökelpoisuutta tämän päivän yhteiskunnan tur-vallisuuden tuottajana on arvioitu ja pakoin kritisoitu laajasti 2000 -luvulla. Yleinen asevelvollisuus muuntuu käsitteestä valtion turvallisuusratkaisuksi, kun asevelvollinen suorittaa varusmiespalveluksen. Varusmiespalveluksessa opetettavien tietojen ja taitojen jälkeen yhteiskunta saa puolustajansa. Varusmiespalveluksen tarpeellisuutta arvioitaessa ovat palveluksen keskeyttäjien määrät olleet jatkuvassa kasvussa. Tämä diplomityö tutkii millaisten olettamusten, perusteluiden ja tekijöiden johdosta, alokas tekee palveluksen keskeyttämispäätöksen ensimmäisen palvelusviikon aikana? Tutkimustyössä selvitetään osaltaan tuvanesimiehen vaikutusta alokkaan sopeutumiseen ensimmäisen viikon aikana sekä mitkä ovat perusyksikön valmiudet kohdata 2020 – luvun alokas? Alkaneen palveluksen keskeytymisen syiden uskotaan olevan yksilön tahtotekijöissä sekä perusyksikön koulutusilmapiirin yleisvaikutelmassa ja asevelvollisen psykofyysisissä tekijöissä. Palveluksen ensimmäisen viikon sisällöllä tai koulutusmetodeilla ei ole keskeistä asemaa keskeytymisen syitä arvioitaessa. Asetettuihin kysymyksiin saatiin vastauksia, joista osa poikkeaa yleisestä uskomuksesta. Risto Siilasmaan johtaman asevelvollisuustyöryhmä vertaili ammattiarmeijan ja asevelvollisuusjärjestelmän soveltuvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan. Työryhmän alkuperäinen tehtävänanto oli arvioida yleisen asevelvollisuusjärjestelmän toimivuuden turvaamiseen vaikuttavia kehityskulkuja ja arvioida järjestelmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta nyt ja tulevaisuudessa. Työryhmän mietintö ”Suomalainen asevelvollisuus” toteaa yleisen asevelvollisuusjärjestelmän olevan paras vaihtoehto Suomen puolustusratkaisuksi myös tulevaisuudessa. On syytä muistaa, että poliittiset päätökset realisoituvat todellisiksi turvallisuusrakenteiksi nuorten (alokkaiden) päätösten kautta. Vaikka päätöksiä asevelvollisuudesta tehdään eduskuntatalossa, vasta alokkaan päätös suorittaa varusmiespalvelus luo oikeaa turvallisuutta. On tärkeää, että nuoret kokevat asevelvollisuuden omakseen ja suorittavat kansalaisvelvollisuutensa. Valtion tehtävänä on kehittää varusmiespalvelusta palvelemaan valtion ja kansalaisen tarpeita. Asevelvollisten ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa varusmiespalveluksessa. Palveluksen aloittamisen järjestelyitä on kehitetty aktiivisesti tutkimuksen kohteena olevassa Panssariprikaatissa, mutta palveluksenkeskeyttämisten määriin ei kehittämistyöllä ole onnistuttu vaikuttamaan.
Resumo:
Suomessa on käyty usealla taholla osin vilkastakin keskustelua yleisen asevelvollisuuden tarpeellisuudesta ja soveltuvuudesta puolustusjärjestelmän perustaksi tulevaisuudessa. On esitetty vaihtoehtoisia ratkaisuja ammattiarmeijan ja valikoivan asevelvollisuuden suuntaan. Aihe on ajankohtainen, sillä Puolustusvoimissa toimeenpantava suuri rakennemuutos vuonna 2016 vaikuttaa myös yleisen asevelvollisuuden järjestelyihin. Puolustusvoimain ylimmän johdon mukaan yleisen asevelvollisuuden toimivuus varmistetaan tulevaisuudessa liittyen rakenneuudistukseen. Puolustusministeri Jyri Häkämies asetti työryhmän elokuussa 2009 selvittämään yleisen asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia. Työryhmän raportissa päädyttiin siihen, että asevelvollisuus on Suomelle ainoa oikea ratkaisu. Tutkimustyössä pyritään tarkastelemaan yleisen asevelvollisuuden, erityisesti sen keskeisimmän osan varusmiespalveluksen, myönteisiä vaikutuksia sen suorittajalle ja yhteiskunnalle. Tutkimustyön päätutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jonka katsotaan soveltuvan kriittiseen analyysiin puhuttaessa rationalismiin ja realismiin perustuvasta virallisesta totuudesta nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Diskurssianalyysin avulla soveltuvia tarkastelun kohteita ovat esimerkiksi erilaisten valtarakenteiden analysoiminen ja organisaation laadullinen uudistaminen. Edellä mainituista syistä johtuen diskurssianalyysi on erittäin soveltuva tutkimusmenetelmä yleisen asevelvollisuuden ja sen yhteiskunnallisen merkityksen analysointiin. Tutkimustyössä käytetään diskurssianalyysin lisäksi kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Teoreettinen lähestymistapa on diskurssianalyysin tavoin hermeneutiikassa. Sotilaan toimintakyky liittyy kiinteästi yleiseen asevelvollisuuteen. Kyetäkseen suoriutumaan hyvin varusmiespalveluksesta sotilas tarvitsee kaikkia toimintakyvyn osatekijöitä, joita ovat fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja eettis – moraalinen toimintakyky. Sotilaan toimintakyky rakentuu mitä suuressa määrin ennen varusmiespalvelusta. Toimintakykyisen sotilaan ominaisuuksiin kyetään vaikuttamaan vanhempien, harrastusten ja aktiivisen koulunkäynnin yhteisvaikutuksella. Varusmiespalveluksen aikana kyetään useimmiten vain vahvistamaan näitä toimintakyvyn osatekijöitä jatkoa ajatellen. Varusmiespalveluksesta on monenlaista hyötyä sen suorittajalle. Varusmiesten itsenäisen työskentelyn taidot ja ryhmätyötaidot lisääntyvät monissa eri tilanteissa. Palveluksen aikana opitaan useita sellaisia kansalaistaitoja, joita kyetään hyödyntämään jatkossa elämän aikana. Varusmiespalvelus vahvistaa nuoren liikunta-, ravinto- ja terveystottumuksia kohtuullisella kansalaiskasvatuksen koulutuksella. Koulutus tuottaa myös osaamista, joista merkittävimpiä ovat johtajakoulutus, kuljettajakoulutus ja ensiapukoulutus. Koulutuksesta on hyötyä monelle suoraan opiskelualaan liittyvien taitojen kehittymisen osalta ja erilaisia pätevyyksiä on mahdollista hankkia suoraan työelämän tarpeita varten. Puolustusbudjettiin kohdistuvat taloushaasteet aiheuttavat 2010-luvun puolivälissä tarpeen vähentää puolustusvoimien normaaliolojen vahvuutta sekä muuttaa samalla toimintatapoja. Asevelvollisuutta on myös kehitettävä talouden muutospaineissa, mutta turvattava sen toimivuus edelleen kaikkia nuoria miehiä koskevana velvollisuutena ja mahdollisuutena suorittaa naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Varusmiespalveluksen yhteiskunnallisia vaikutuksia ovat sen kautta syntyvät valmiudet erilaisiin ammatteihin, yksilön päätöksentekokyvyn kehittyminen, ammattitaidon ja johtamistaidon kehittyminen sekä ryhmätyöskentelytaitojen lisääntyminen. Yleisellä asevelvollisuudella on merkittävä institutionaalinen asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Suoritettuaan varusmies- tai siviilipalveluksen asevelvolliset ovat yhteiskunnan kannalta erilaisessa asemassa kuin palveluksen k
Resumo:
Rajavartiolaitoksen tuloksellisuutta ja sen kehittymistä koko organisaation osalta on edellisen kerran tarkasteltu vuonna 2002, jolloin tarkasteltava ajanjakso oli vuosien 1995–2001 välinen aika. Tämän tarkastelun jälkeen rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmän (RATU) laskentasäännöt tarkastettiin ja tällä hetkellä voimassa olevan laskentajärjestelmä on ollut käytössä sellaisenaan vuodesta 2002 lähtien. Tässä työssä tarkasteltiin Suomenlahden merivartioston toiminnallisen tuloksellisuuden kehitystä vuosien 2002–2005 välisenä aikana voimassa olevan RATU:n teoriapohjalta sekä pyrittiin löytämään mahdollisia kehittämisehdotuksia voimassa olevaan laskentajärjestelmään. Työn pääkysymys oli: - Antaako rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmä riittävät ja oikeat tiedot Suomenlahden merivartioston toiminnallisesta tuloksellisuudesta? Pääkysymykseen haettiin vastausta seuraavien alakysymysten avulla: - Miten Suomenlahden merivartioston tuloksellisuus on kehittynyt vuosina 2002–2005? - Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tuloksellisuuden kehittymiseen? Työssä pyrittiin selvittämään, vastaako RATU:n toiminnallisen tuloksellisuuden laskenta valtionhallinnon nykyisen toiminnallisen tuloksellisuuden laskennan vaatimuksia eli mittaako tuloksellisuuden laskentajärjestelmä oikeita asioita ja onko mittareiden herkkyydet ja painotussuhteet oikein määritelty? Työ rajattiin käsittelemään Suomenlahden merivartioston operatiivisen näkökulman toiminnallista tuloksellisuutta jättäen työn ulkopuolelle tekninen – ja henkilöstönäkökulma, kannattavuus sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointi. Työ oli kvalitatiivinen tutkimus, jossa yhtenä aineistonkeruumenetelmänä käytettiin asiantuntijahaastatteluja. Työtä varten haastateltiin seitsemää eri asiantuntijaa Suomenlahden merivartiostosta. Tärkein tutkimusmateriaalin lähde oli kuitenkin rajavartiolaitoksen johdon tietojärjestelmä (RJT), josta saatiin tarkasteltavan ajanjakson tulos – ja panostiedot. Sen tukena tutkimuksessa käytettiin hyväksi vuotuisia toimintakertomuksia. Kerättyjen dokumenttien ja haastattelujen analysoinnissa käytettiin hyväksi sisällönanalyysia, jonka avulla kerätty materiaali kyettiin järjestämään tiiviiseen ja selkeään muotoon kadottamatta kuitenkaan sen sisältämää informaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmän perusperiaatteita ei tunneta kovinkaan hyvin Suomenlahden merivartioston eri johtoportaissa. Järjestelmässä on ollut ongelmia ja vartioston eri toimipisteet ovat joutuneet pitämään rinnakkaisia seurantatilastoja, mutta tiedonsiirto-ongelmat on pyritty ratkaisemaan vuoden 2007 alussa. Tutkimuksessa todettiin, että Suomenlahden merivartioston tuloksellisuutta laskettaessa tulisi huomioida vain hallintoyksikön omasta toiminnasta riippuvat tapahtumat ja suoritteet. Näin asia ei ole kuitenkaan ollut tarkasteltava ajanjaksona. Tämän lisäksi työssä ehdotettiin meripelastus – tulosalueella suorituskyky- ja saatavuustunnuslukujen painoarvojen lisäämistä jättämällä henkilöiden suorittamat arvioinnit pienemmälle painoarvolle. Kokonaisuutena voidaan kuitenkin todeta, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmä Suomenlahden merivartioston osalta on pääsääntöisesti onnistuneesti rakennettu ja sen avulla kyetään osoittamaan tilivelvollisuuden toteutuminen. Rajavartiolaitosta voidaankin pitää yhtenä tuloksellisuuden mittaamisen edelläkävijänä Suomessa, koska perusperiaatteet tähän järjestelmään on luotu jo 1990-luvun alkupuolella ja vielä 2000-luvulla laskentajärjestelmä vastaa valtionhallinnon asettamiin tiukentuneihin vaatimuksiin tuloksellisuuden määrittämisestä.
Resumo:
Yksi kylmän sodan kulmakivistä oli ydinaseistukseen perustuva pelote. Kylmän sodan päätyttyä uskottiin, että ydinaseiden merkitys ja määrät vähenevät tarpeen poistuttua. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin olemme kuitenkin tilanteessa, jossa ydinasevaltioiden määrä on de facto lisääntynyt vuodesta 1991, mikä on paradoksaalista ottaen huomioon edellä mainitut odotukset. Yksi vuoden 1991 jälkeen ydinaseen käyttöön ottaneista valtioista on Pakistan, joka toteutti sarjan onnistuneita ydinasekokeita vuoden 1998 keväällä, vastauksena Intian ydinkokeisiin. Maiden suhteet ovat määrittäneet Etelä-Aasian vakauden astetta vuoden 1947 jakaantumisesta lähtien. Molempien avoin ydinasekyky toi herkän ja vaarallisen lisäelementin vastakkainasetteluun. Kun otetaan huomioon islamistisen terrorismin voimakas kasvu 1990-luvulta alkaen sekä Pakistanin epävakaat olot, säilyy Etelä-Aasian vakaus merkittävänä kysymyksenä myös globaalin turvallisuuden kentässä. Tutkimuksen päämääränä on kartoittaa Pakistanin ydinasejärjestelmän kokonaisuus sekä analysoida ja selittää ydinasepelotteen vaikutusta Pakistanin valtiolle ja sen turvallisuusympäristölle. Tutkimustyölle asetetaan seuraavat kaksi pääkysymystä: (i) Mikä on Pakistanin ydinaseistuksen ja sen käyttöperiaatteiden tilanne tällä hetkellä? (ii) Mikä on Pakistanin ydinaseistuksen muodostaman pelotteen merkitys Pakistanin valtiolle ja Etelä-Aasian turvallisuusympäristölle? Tutkimustulosten perusteella Pakistan kasvattaa edelleen ydinasekapasiteettiaan. Toimintalinja on ristiriitainen maailmalla vallitsevan yleisen trendin ja toisaalta Pakistanin julistaman uskottavan minimipelotteen opin kanssa, johon sisältyy myös julistus ydinasekilvan välttämisestä. Pakistan on eri raporttien mukaan ohittanut Intian valmistettujen ydinaseiden määrässä vuoden 2010 aikana. Pakistanin tarvetta ydinkapasiteettinsa kasvattamiseen voidaan selittää sen kokemalla vakavalla turvallisuusvajeella, joka on jatkunut suhteessa Intiaan aina vuoden 1947 jakaantumisesta alkaen. Pakistanin linja on looginen ydinaseiden proliferaatioon positiivisesti suhtautuvalle, optimistiselle koulukunnalle. Optimistisen tulkinnan mukaan ydinaseet lisäävät valtion turvallisuutta nostamalla sodan kynnystä. Periaatteessa empiirisen todistusaineiston nojalla näin on, koska esimerkiksi Intian ja Pakistanin ydinaseaikakauden kriisit ovat lieventyneet ennen niiden eskaloitumista sodaksi. Ydinasepelote on kuitenkin herkkä erilaisille muuttujille. Pakistanin tapauksessa on nähtävissä, että se käyttää ydinasettaan puolustuksellisen pelotteen luomisen lisäksi omien aggressiivisten tavoitteidensa ja toimiensa suojaamiseksi, pääasiassa Kashmirin kiistan suhteen. Tämä tapa käyttää pelotetta hyökkäyksellisesti on proliferaatioon pessimistisesti suhtautuvan tulkinnan mukaan riskialtis tie – seuraukset saattavat olla katastrofaaliset, mikäli pelote pettää. Pakistanin tilanteessa tämä voisi tarkoittaa sitä, että Intia provosoituisi laajaan sotilaalliseen operaatioon Pakistanin ydinaluetta vastaan Pakistanin aggressiivisten toimien seurauksena. Tilanne voisi pakottaa Pakistanin ylittämään ydinaseiden käyttökynnyksen oman valtiollisen olemassaolonsa turvaamiseksi. Tutkimuksen taustateoriana vaikuttaa realismin koulukunnan mukainen paradigma kansainvälisen järjestelmän ja valtioiden toiminnan selittäjänä. Tutkittua aineistoa ei arvioida rajattuna yksittäiseen realismin suuntaukseen, vaan enemmänkin realismin yleisiin "lainalaisuuksiin" nojautuen. Pakistanin ydinasetta ja pelotetta analysoidaan siis esimerkiksi valtion vallan, turvallisuuden, selviytymisen, kansallisten etujen ja voimatasapainon näkökulmasta. Tutkimusotteena käytetään laadullisen tutkimuksen mukaisia aineistolähtöisiä metodeja. Lähteistöä arvioidaan ja käytetään pääasiassa dokumenttianalyysin keinoin. Lähteistön pääosan muodostavat kansainvälisten tutkimuslaitosten julkaisema tutkimus- ja tiedekirjallisuus ja erilaiset analyysit – virallisia dokumentteja aiheeseen liittyen ei ole käytännössä saatavissa. Lähdeaineistoa on kerätty lisäksi mediasta; uutisoinnista ja artikkeleista, jotka käsittelevät Pakistanin tai muiden valtioiden johdon ja viranomaisten lausuntoja Pakistanin ydinaseistuksesta. Näiden arvioinnissa on käytetty myös sisällönanalyysin keinoja.
Resumo:
Suomen kansalaisten fyysisestä kunnosta tehdyt raportit, tutkimukset ja väitöskirjat viittaavat siihen, että lasten, nuorten ja aikuisten fyysinen kunto näyttää heikkenevän, sekä elintasosairaudet ylipaino-ongelmien myötä ovat lisääntyneet. Useat tutkimukset ovat osoittaneet kestävyystesteillä arvioitavan hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintakyvyn merkityksen terveydelle ja työkyvylle. Koska työn tekeminen vaatii entistä vähemmän fyysistä aktiivisuutta, keho kaipaa vastapainoksi liikuntaa. Liikunnan avulla voidaan edistää fyysistä toimintakykyä sekä työssäjaksamista ja näin lisätä työurien kestoa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kahden loppuvaiheen torjuntajärjestelmän kyky ballististen ohjusten torjuntaan niiden ominaisuuksia ja käyttöperiaatteita tutkimalla. Länsimaisista järjestelmistä tutkittiin yhdysvaltalaista Patriot PAC-3 -järjestelmää ja venäläisistä järjestelmistä tutkittavaksi otettiin S-300PMU-2. Kumpaakin järjestelmää käytetään kohteensuojaustehtäviin. Torjunnat tapahtuvat ilmakehän alaosissa alle 20km:n korkeudessa.