Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Peltipoliisista hengenpelastajaksi : Automaattisen liikenneturvallisuusvalvonnan tarveselvitys 2011 – 2015

Työssä laadittiin automaattisen liikenneturvallisuusvalvonnan kehittämis- ja investointisuunnitelma vuosille 2011-2015 Varsinais-Suomen ja Satakunnan maantieverkolle. Suunnitelmaan kuului nykyisen toimintamallin ja kehittämistarpeiden arviointi sekä vuosina 2011-2015 toteutettavien automaattivalvontajaksojen ja hankkeiden priorisointi. Lisäksi työssä kuvattiin Ruotsissa käytössä olevaa automaattivalvontatekniikkaa ja -toimintamallia sekä esitettiin toimenpide-ehdotuksia automaattivalvonnan hyväksyttävyyden lisäämiseksi. Nykyistä toimintamallia ja automaattivalvonnan kehittämistarpeita arvioitiin asiantuntijahaastattelujen perusteella. Asiantuntijat pitivät nykyistä toimintamallia pääasiassa toimivana ja tehokkaana, sillä suhteellisen pienillä kustannuksilla on päästy tehokkaisiin tuloksiin. Automaattivalvonnassa on kuitenkin asiantuntijoiden mielestä vielä kehitettävää ja Ruotsin toimintamallia pidettiin hyvänä suuntana ja esimerkkinä. Suurimpina kehittämiskohteina pidettiin tekniikan kehittämistä sekä tiedon käsittelyn nopeuttamista ja automatisointia, mikä lisäisi poliisin resursseja valvonnan suorittamiseen. Vuosina 2011-2015 toteutettavat automaattivalvotut tiejaksot priorisoitiin ensisijaisesti onnettomuustiheyksien, onnettomuusmäärien, Tarva-laskentatulosten, nopeustietojen ja liikennemäärien perusteella. Onnettomuustilastoista huomioitiin lähinnä henkilövahinkoon johtaneet onnettomuudet. Lisäksi Tarva-laskentatuloksia hyödynnettiin automaattivalvonnan vaikutusten ja tehokkuuden arvioinnissa. Haastateltujen asiantuntijoiden mielestä tärkeimmät keinot hyväksyttävyyden lisäämiseksi olivat valvonnan avoimuus, valvontalaitteiden näkyvyys ja jatkuva valvonnasta tiedottaminen. Tiedottamisella tuodaan esille järjestelmän hyödyt ja sen merkitys liikenteelle ja liikenneturvallisuuteen. Myös automaattivalvontakameran brändin muuttamista Ruotsin mallin mukaisesti turvallisuuskameraksi pidettiin hyvänä. Tässä työssä esitettiin suunnitelma automaattivalvonnan hyväksyttävyyden lisäämiseksi.

Application of the scrum framework in non-software project management

Scrum is an agile project management approach that has been widely practiced in the software development projects. It has proven to increase quality, productivity, customer satisfaction, transparency and team morale among other benefits from its implementation. The concept of scrum is based on the concepts of incremental innovation strategies, lean manufacturing, kaizen, iterative development and so on and is usually contrasted with the linear development models such as the waterfall method in the software industry. The traditional approaches to project management such as the waterfall method imply intensive upfront planning and approval of the entire project. These sort of approaches work well in the well-defined stable environments where all the specifications of the project are known in the beginning. However, in the uncertain environments when a project requires continuous development and incorporation of new requirements, they do not tend to work well. The scrum framework was inspiraed by Nonaka’s article about new product developement and was later adopted by software development practitioners. This research explores conditions for and benefits of the application of scrum framework beyond software development projects. There are currently a few case studies on the scrum implementation in non-software projects, but there is a noticeable trend of it in the scrum practitioners’ community. The research is based on the real-life context multiple case study analysis of three different non-software projects. The results of the research showed that in order to succeed within scrum projects need to satisfy certain conditions – necessary and sufficient. Among them the key factors are uncertainty of the project environment, not well defined outcomes, commitment of the scrum teams and management support. The top advantages of scrum implementation identified in the present research include improved transparency, accountability, team morale, communications, cooperation and collaboration. Further researches are advised to be carried out in order to validate these findings on a larger sample and to focus on more specific areas of scrum project management implementation.

Tuotehyväksynnän hallinta rakennusliikkeessä

Rakennusalan tuotehyväksyntä muuttuu EU:n rakennustuoteasetuksen astuessa voimaan 1.7.2013, jolloin CE-merkintä tulee pakolliseksi suurella osalle rakennustuotteita. Muutos aiheuttaa toimia yli 4000 suomalaisyrityksessä, jotka joutuvat hankkimaan tuotteelleen CE-merkinnän. Rakennustuoteasetus vaikuttaa kaikkiin alan toimijoihin. Tämä diplomityö on toteutettu toimintatutkimuksena, johon sisältyvien teemahaastattelujen kautta saatujen tutkimustulosten perusteella kehitettiin tuotehyväksynnän hallintaan työkalu, YIT-tuotehyväksyntäkortit. Ne laadittiin tuotehyväksynnän teoriaan pohjalta palvelemaan koko YIT Rakennus Oy:tä ja muokattiin yrityksen tarpeisiin sopiviksi soveltaen toimintatutkimuksen tuloksia. YIT-tuotehyväksyntäkortiston avulla pyritään kehittämään yrityksen toimintatapoja vaikuttamalla organisaation henkilöstöön osallistamalla ja vastuuttamalla heitä. Tuotehyväksynnän vaikutuksia rakennushankkeen eri vaiheisiin tutkittiin havainnoivan keskustelun avulla ja teemahaastatteluiden tuloksia analysoiden. YIT-tuotehyväksyntäkortistoa hallinnan välineenä testattiin pääasiassa haastattelujen avulla, sillä mallikortit eivät vielä mahdollistaneet laajempaa testausta käytännössä. Työn tuloksina esitellään YIT-tuotehyväksyntäkorttien laadintaprosessi ja paneudutaan tarkemmin korttien sisältöön.

Från plåtpolis till livräddare : Behovsanalys för automatisk trafiksäkerhetskontroll 2011 – 2015

I det här arbetet utformades en utvecklings- och investeringsplan för automatisk trafiksäkerhetsövervakning för åren 2011-2015 för landsvägsnätet i Egentliga Finland och Satakunta. Planen innehåller analys av den nuvarande verksamhetsmodellen och förslag hur verksamhetsmodellen kunde förbättras samt förslag om vilka vägavsnitt som ska få automatisk övervakning och vilka projekt som ska prioriteras under åren 2011-2015. Vidare beskrivs i planen den automatiska övervakningsteknik och verksamhetsmodell som används i Sverige samt åtgärdsförslag för att öka den automatiska trafikövervakningens acceptans. Den nuvarande verksamhetsmodellen och behovet av att utveckla den automatiska trafikövervakningen har utvärderats på basis av intervjuer med experter. Experterna ansåg att den nuvarande verksamhetsmodellen i huvudsak är funktionell och effektiv, eftersom man med relativt små kostnader har uppnått effektiva resultat. Den automatiska trafikövervakningen måste dock fortfarande utvecklas och Sveriges verksamhetsmodell ansågs vara en bra förebild och ett gott exempel. De viktigaste utvecklingsområdena ansågs vara utveckling av tekniken, snabbare informationsbehandling och automatisering, vilket skulle öka polisens resurser att verkställa övervakningen. Vägavsnitten som ska få automatisk övervakning under åren 2011-2015 prioriterades främst på basis av olycksfrekvens, antal olyckor, Tarva-beräkningsresultat, hastighetsdata och trafikmängder. Av olycksstatistiken har man främst uppmärksammat personskadeolyckor. Tarva-beräkningarna användes också för att utvärdera den automatiska trafikövervakningens inverkan och effektivitet. Enligt de intervjuade experterna är öppenhet kring övervakningen, synlig övervakningsapparatur och kontinuerlig informationsförmedling bland de viktigaste sätten att öka acceptansen. Genom att informera för man fram systemets fördelar och dess betydelse för trafiksäkerheten. Att förändra övervakningskamerans varumärke till säkerhetskamera enligt Sveriges modell ansågs även vara bra. I detta arbete presenteras en plan för att utveckla acceptansen för automatisk trafiksäkerhetsövervakning.

A platform for assessing the current state of data repositories in Korea, Japan and China

Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

Autoradiographic thyroid evaluation in short-term experimental diabetes mellitus

Previous studies have shown that in vitro thyroid peroxidase (TPO) iodide oxidation activity is decreased and thyroid T4-5'-deiodinase activity is increased 15 days after induction of experimental diabetes mellitus (DM). In the present study we used thyroid histoautoradiography, an indirect assay of in vivo TPO activity, to determine the possible parallelism between the in vitro and in vivo changes induced by experimental DM. DM was induced in male Wistar rats (about 250 g body weight) by a single ip streptozotocin injection (45 mg/kg), while control (C) animals received a single injection of the vehicle. Seven and 30 days after diabetes induction, each diabetic and control animal was given ip a tracer dose of 125I (2 µCi), 2.5 h before thyroid excision. The glands were counted, weighed, fixed in Bouin's solution, embedded in paraffin and cut. The sections were stained with HE and exposed to NTB-2 emulsion (Kodak). The autohistograms were developed and the quantitative distribution of silver grains was evaluated with a computerized image analyzer system. Thyroid radioiodine uptake was significantly decreased only after 30 days of DM (C: 0.38 ± 0.05 vs DM: 0.20 ± 0.04%/mg thyroid, P<0.05) while in vivo TPO activity was significantly decreased 7 and 30 days after DM induction (C: 5.3 and 4.5 grains/100 µm2 vs DM: 2.9 and 1.6 grains/100 µm2, respectively, P<0.05 ). These data suggest that insulin deficiency first reduces in vivo TPO activity during short-term experimental diabetes mellitus

Irinotecan and oxaliplatin: an overview of the novel chemotherapeutic options for the treatment of advanced colorectal cancer

Colorectal cancer is one of the most frequent malignancies in humans and an important cause of cancer death. Metastatic colorectal cancer remains incurable with available systemic therapeutic options. The most active cytotoxic drug against this malignancy, the antimetabolite 5-fluorouracil, was developed more than forty years ago, and as a single agent produces responses in only 10 to 15% of patients which in general last less than one year. Efforts to ameliorate these poor results resulted in the 5-fluorouracil/leucovorin combination, which enhances response rates about two-fold, without, however, significantly improving survival rates. The recent emergence of a handful of new 5-fluorouracil analogues and folate antagonists, as well as the topoisomerase I inhibitor irinotecan, and the third-generation platinum compound oxaliplatin, is likely to alter this gloomy scenario. These agents are at least as effective as 5-fluorouracil in patients with advanced colorectal carcinoma, both untreated and previously treated with 5-fluorouracil-based regimens. This has led to the approval of irinotecan as second-line treatment for 5-fluorouracil-refractory disease, while the use of oxaliplatin has been suggested for patients having a defective 5-fluorouracil catabolism. Recently, FDA approved the combination of irinotecan with 5-fluorouracil and leucovorin for first-line treatment of advanced colon cancer. Based on the synergistic preclinical antitumor effects of some of these agents, their meaningful single-agent activity, distinct mechanisms of cytotoxicity and resistance, and only partially overlapping toxicity profiles, effective combination regimens are now being developed, which are likely to lead to a new, more hopeful era for patients suffering from advanced colorectal carcinoma.

Developing purchase invoice processing through workflow automation

The aim of this master’s thesis is to research and analyze how purchase invoice processing can be automated and streamlined in a system renewal project. The impacts of workflow automation on invoice handling are studied by means of time, cost and quality aspects. Purchase invoice processing has a lot of potential for automation because of its labor-intensive and repetitive nature. As a case study combining both qualitative and quantitative methods, the topic is approached from a business process management point of view. The current process was first explored through interviews and workshop meetings to create a holistic understanding of the process at hand. Requirements for process streamlining were then researched focusing on specified vendors and their purchase invoices, which helped to identify the critical factors for successful invoice automation. To optimize the flow from invoice receipt to approval for payment, the invoice receiving process was outsourced and the automation functionalities of the new system utilized in invoice handling. The quality of invoice data and the need of simple structured purchase order (PO) invoices were emphasized in the system testing phase. Hence, consolidated invoices containing references to multiple PO or blanket release numbers should be simplified in order to use automated PO matching. With non-PO invoices, it is important to receive the buyer reference details in an applicable invoice data field so that automation rules could be created to route invoices to a review and approval flow. In the beginning of the project, invoice processing was seen ineffective both time- and cost-wise, and it required a lot of manual labor to carry out all tasks. In accordance with testing results, it was estimated that over half of the invoices could be automated within a year after system implementation. Processing times could be reduced remarkably, which would then result savings up to 40 % in annual processing costs. Due to several advancements in the purchase invoice process, business process quality could also be perceived as improved.

Preclinical evaluation of the antidiabetic effect of Eugenia jambolana seed powder in streptozotocin-diabetic rats

The world is facing an explosive increase in the incidence of diabetes mellitus and cost-effective complementary therapies are needed. The effects of Eugenia jambolana, a household remedy for diabetes, were studied. Streptozotocin diabetic female albino Wistar rats weighing 150-200 g (N = 6) were fed E. jambolana seed powder (250, 500 or 1000 mg/kg) for 15 days. Diabetic rats fed 500 and 1000 mg/kg seed powder showed an increase in body weight on day 20 in relation to day 5 (6 ± 4.7, 9 ± 7.8 vs diabetic control -16 ± 7.1 g, P < 0.001), a decrease in fasting blood glucose (75 ± 11.9, 123 ± 14.4 vs diabetic control -34 ± 12.1 mg/dl, P < 0.001), a difference in post-treatment fasting and peak blood glucose (38 ± 11.9, 36 ± 14.2 vs diabetic control 78 ± 11.9 mg/dl, P < 0.001), and a difference in liver glycogen (50 ± 6.8, 52 ± 7.5 vs normal control 90 ± 6.6 µg/g of liver tissue, P < 0.001). Tri-terpenoids, tannins, gallic acid, and oxalic acid were the chemical constituents detected in E. jambolana seed. The best results were obtained with an oral dose of 500 mg/kg. Subacute toxicity studies with a single administration of 2.5 and 5.0 g/kg seed powder showed no mortality or abnormality. These data on the antidiabetic effect of E. jambolana seed are adequate for approval of phase 2 clinical trials to evaluate this seed powder as complementary therapy in type 2 and type 1 diabetes.

Prevalence of peripheral arterial occlusive disease in patients referred to a tertiary care hospital in Salvador, Bahia, Brazil, for coronary angiography

The presence of peripheral arterial occlusive disease increases the morbidity and mortality of patients with coronary artery disease. The objective of the present study was to calculate the prevalence of peripheral arterial occlusive disease in patients referred for coronary angiography. This prevalence study was carried out at the Hemodynamics Unit of Hospital Santa Isabel, Salvador, Brazil, from December 2004 to April 2005. After approval by the Ethics Committee of the hospital, 397 patients with angiographic signs of coronary artery disease were enrolled. Diagnosis of peripheral arterial occlusive disease was made using the ankle-brachial blood pressure index (£0.90). Statistical analyses were performed using the z test and a level of significance of a = 5%, 95%CI, the chi-square test and t-test, and multiple logistic regression analysis. The prevalence of peripheral arterial occlusive disease was 34.3% (95%CI: 29.4-38.9). Mean age was 65.7 ± 9.4 years for patients with peripheral arterial occlusive disease, and 60.3 ± 9.8 years for patients without peripheral arterial occlusive disease (P = 0.0000003). The prevalence of peripheral arterial occlusive disease was 1.57 times greater in patients with hypertension (P = 0.007) and 2.91 times greater in patients with coronary stenosis ³50% (P = 0.002). Illiterate patients and those with little education had a 44% higher chance of presenting peripheral arterial occlusive disease probably as a result of public health prevention policies of limited effectiveness. The prevalence of peripheral arterial occlusive disease in patients referred to a tertiary care hospital in Salvador, Bahia, for coronary angiography, was 34.3%.

Circadian cardiac autonomic function in perinatally HIV-infected preschool children

The 24-h heart rate variability and QT-interval adaptation was investigated in perinatally HIV-infected preschool children classified according to immunological status in order to assess autonomic function at early stages of infection. Thirty-five perinatally HIV-infected and clinically stable children (4.8 ± 0.3 years) were enrolled after approval of the study by the University Hospital Pedro Ernesto Ethics Committee and written informed parental consent was obtained. The children were classified according to peripheral CD4+ count (cells/µL) as follows: group 1, N = 11 (≥1000); group 2, N = 7 (≥500 and <1000); group 3, N = 17 (<500). Left ventricular ejection fraction (>55%), 24-h RR interval variability (RRV) indexes (NN, SDANN, SDNN index, r-MSSD) and 24-h QT and Bazett-corrected QT (QTc) were determined, and groups were matched for age, body surface area, and left ventricular ejection fraction, reducing biases in RRV. The peak differences (∆) between the highest and lowest RRV and QT indexes were extracted from nocturnal (1 am-6 am) and daytime (1 pm-6 pm) hourly assessed segments, respectively. Pearson’s correlation (r) and Kruskal-Wallis ANOVA were used to compare groups. CD4+ count correlated positively with ∆NN (r = 0.45; P = 0.003). There were no significant differences in daytime NN among groups. Nighttime SDNN index (P = 0.01), nighttime r-MSSD (P = 0.003), ∆NN (P = 0.01), ∆SDNN index (P = 0.03) and ∆r-MSSD (P = 0.004) were significantly lower in group 3 than in the other groups. Expected nighttime QTc-interval lengthening was not observed in all groups. In perinatally HIV-infected preschool children with preserved left ventricular systolic function, parasympathetic-mediated autonomic dysfunction parallels immune status, impairing both RRV and circadian QTc interval adaptation.

Positive response to imatinib mesylate therapy for childhood chronic myeloid leukemia

Chronic myeloid leukemia (CML) is rare in the pediatric population, accounting for 2-3% of childhood leukemia cases, with an annual incidence of one case per million children. The low toxicity profile of imatinib mesylate has led to its approval as a front-line therapy in children for whom interferon treatment has failed or who have relapsed after allogeneic transplantation. We describe the positive responses of 2 children (case 1 - from a 7-year-old male since May 2005; case 2 - from a 5-year-old female since June 2006) with Philadelphia-positive chromosome CML treated with imatinib (300 mg/day, orally) for up to 28 months, as evaluated by morphological, cytogenetic, and molecular approaches. Our patients are alive, are in the chronic phase, and are in continuous morphological complete remission.

Can course format influence the performance of students in an advanced cardiac life support (ACLS) program?

Advanced cardiac life support (ACLS) is a problem-based course that employs simulation techniques to teach the standard management techniques of cardiovascular emergencies. Its structure is periodically revised according to new versions of the American Heart Association guidelines. Since it was introduced in Brazil in 1996, the ACLS has been through two conceptual and structural changes. Detailed documented reports on the effect of these changes on student performance are limited. The objective of the present study was to evaluate the effect of conceptual and structural changes of the course on student ACLS performance at a Brazilian training center. This was a retrospective study of 3266 students divided into two groups according to the teaching model: Model 1 (N = 1181; 1999-2003) and Model 2 (N = 2085; 2003-2007). Model 2 increased practical skill activities to 75% of the total versus 60% in Model 1. Furthermore, the teaching material provided to the students before the course was more objective than that used for Model 1. Scores greater than 85% in the theoretical evaluation and approval in the evaluation of practice by the instructor were considered to be a positive outcome. Multiple logistic regression was used to adjust for potential confounders (specialty, residency, study time, opportunity to enhance practical skills during the course and location where the course was given). Compared to Model 1, Model 2 presented odds ratios (OR) indicating better performance in the theoretical (OR = 1.34; 95%CI = 1.10-1.64), practical (OR = 1.19; 95%CI = 0.90-1.57), and combined (OR = 1.38; 95%CI = 1.13-1.68) outcomes. Increasing the time devoted to practical skills did not improve the performance of ACLS students.

The fallacy of racial pharmacogenomics

Personalized pharmacogenomics aims to use individual genotypes to direct medical treatment. Unfortunately, the loci relevant for the pharmacokinetics and especially the pharmacodynamics of most drugs are still unknown. Moreover, we still do not understand the role that individual genotypes play in modulating the pathogenesis, the clinical course and the susceptibility to drugs of human diseases which, although appearing homogeneous on the surface, may vary from patient to patient. To try to deal with this situation, it has been proposed to use interpopulational variability as a reference for drug development and prescription, leading to the development of "race-targeted drugs". Given the present limitations of genomic knowledge and of the tools needed to fully implement it today, some investigators have proposed to use racial criteria as a palliative measure until personalized pharmacogenomics is fully developed. This was the rationale for the FDA approval of BiDil for treatment of heart failure in African Americans. I will evaluate the efficacy and safety of racial pharmacogenomics here and conclude that it fails on both counts. Next I shall review the perspectives and the predicted rate of development of clinical genomic studies. The conclusion is that "next-generation" genomic sequencing is advancing at a tremendous rate and that true personalized pharmacogenomics, based on individual genotyping, should soon become a clinical reality.