989 resultados para övergripande syfte
Resumo:
The purpose of this research was to analyse the phonological system of the Limi dialect of Humla Bhotia. Humla Bhotia is a Tibeto-Burman language that is spoken by approximately 4000 5000 people in the far northwestern Humla province of the Kingdom of Nepal. The language has not previously been the subject of analysis. The data base for this thesis was collected on two different dialects of Humla Bhotia in Kathmandu, the capital of Nepal, from February to May 2000. I had three language informants who speak Humla Bhotia as their mother tongue. One of the informants speaks the Upper Humla dialect and the other two informants speak the Limi dialect. In this thesis I have concentrated on the phonology of the dialect of Limi but occasionally I also make reference to the Upper Humla dialect. The Limi data base consists of 600 words elicited in isolation, sentences where words have been checked for consonantal and pitch variation, and five texts comprising 117 sentences. Firstly, I have studied the geographical location, population and dialects of Humla Bhotia. Five dialects were identified: Limi, Upper Humla, La Yakba, Nyinba and Humli Khyampa. Information on the dialect areas is based on the accounts of seven mother tongue speakers of the language and on Nancy Levine s (1988) anthropological research of the ethnic group Nyinba. Secondly, I have analysed the phonological system of Limi from the viewpoint of American stucturalism much along the lines followed by Pike 1966 [1947] ja 1967 [1948]. In defining the prosodic elements I have also used acoustic analysis. In the Limi dialect there are 7 vowel phonemes. No vowel clusters occur within the same syllable. In this preliminary analysis 29 contrastive plosives, 8 affricates and 5 6 fricatives were found. The data also revealed 4 nasal phonemes, two rhotic phonemes, one lateral phoneme and two central approximants. Further research is however called for to check the phonemic status of these segments. Four contrastive prosodic elements were encountered: nasalisation, length, phonation type and pitch movement. There are two contrastive types of phonation: tense and lax. Many words were found with a third type of phonation, modal phonation. How modal phonation relates to the prosodic system is unclear at this stage and is therefore left for further research to determine. There are two contrastive pitch movement tonemes: a rising toneme and falling toneme. The falling toneme occurs in free variation with a level pitch contour. Rising appears to be linked with lax phonation and falling with tense phonation.
Resumo:
Tutkielman lähtökohtana on oikeusjuttu, joka Venäjällä nostettiin kirjailija Vladimir Sorokinia vastaan kesällä 2002. Sorokinia ja hänen kustantamoaan Ad Marginemia syytettiin pornografian levittämisestä romaanissa Goluboe salo (1999), tarkemmin sanoen sivuilla 256 262, joilla kuvataan kommunistijohtajien Stalinin ja Hruščëvin homoseksuaalinen akti. Syytteen takana oli konservatiivinen, presidentti Vladimir Putinia ihannoiva nuorisoliike Iduščie vmeste ("Yhdessäkulkijat"). Oikeusjuttu ja siihen liittyneet tapahtumat - prosessia kutsuttiin venäläisissä tiedotusvälineissä yksinkertaisesti "Sorokinin jutuksi" ("delo Sorokina") - nostattivat Venäjällä laajan ja vilkkaan ns. kirjasodan kaunokirjallisuuden moraalitehtävästä ja kirjailijan vastuusta/vapaudesta. Työssä selvitellään, miksi nimenomaan kirjailija Vladimir Sorokin ja nimenomaan romaani Goluboe salo aiheuttivat skandaalin, mitä argumentteja polemiikissa esiintyi ja miten tapahtumat heijastavat Venäjän yhteiskunnallista tilannetta, etenkin kaunokirjallisuuden nykyistä asemaa. Metodologisesti tutkielma sijoittuu kirjallisuussosiologian ja reseptiotutkimuksen (vastaanottotutkimuksen) alalle. Tutkielman aineisto - 71 lehtiartikkelia - on koottu 31 venäläisestä valtakunnallisesta sanoma- ja aikakauslehdestä Integrum-tietokantaa hyväksikäyttäen. "Sorokinin juttua" analysoidaan artikkeleiden valossa kolmesta näkökulmasta: suhteessa 1) seksuaalisuuden ja 2) kaunokirjallisuuden asemaan Venäjällä sekä lyhyemmin suhteessa 3) muutamiin yleisyhteiskunnallisiin aspekteihin. Taustaksi selvitellään venäläisen postmodernismin teoriaa ja nk. kirjallisuusinstituution toimintaa. Tutkielmassa esitetään, että skandaali kertoo osaltaan niistä ongelmista, joiden kanssa Venäjä 2000-luvulla joutuu painiskelemaan. "Sorokinin juttu" laajeni pitkälti yli perinteisen pornografiakysymyksen; kirjasodassa tuli tiedotusvälineissä käsiteltyä seksuaalisuuden ja kaunokirjallisuuden aseman lisäksi mm. sananvapautta, tapauksen poliittisia konnotaatioita, "älymystön" ja "kansan" suhdetta, neuvostomenneisyyden pimeitä puolia sekä Venäjän suhdetta länteen. Jupakka myös nähtiin erinomaisena PR:nä Sorokinille. Goluboe salo näyttää joutuneen oikeusprosessin kohteeksi, koska siinä a) tuodaan venäläiseen kaunokirjallisuuteen avoin ja yksityiskohtainen seksuaalisuuden ja ruumiintoimintojen kuvaus b) herjataan häpeämättömästi venäläisen kaunokirjallisuuden kanonisoituja klassikoita sekä kritisoidaan terävästi neuvostomenneisyyttä, jota Venäjä ei ole vielä kyennyt tyhjentävästi käsittelemään. Skandaalissa asettuivat vastakkain ns. traditionalistinen ja postmodernistinen kirjallisuuskäsitys; edellisen mukaan kirjailijoiden tulisi kantaa yhteiskunnallinen vastuunsa, jälkimmäinen tahtoo nähdä kaunokirjallisuuden itsenäisempänä ilmiönä. Tutkimuksen lopputuloksena valtaenemmistö aineistosta näyttää enemmän tai vähemmän puolustavan Sorokinia - tosin ei niinkään hänen romaaninsa kirjallisten ansioiden vuoksi (joita harvat kiittivät), vaan silkasta periaatteesta: sanan- ja valinnanvapautta ei tahdota nähdä enää kahlittavan. Avainsanat: Sorokin - pornografia - kaunokirjallisuus - kirjallisuussosiologia - vastaanotto
Resumo:
This thesis is a preliminary phonological description of the Tibetan-related Denjongka language of Sikkim, India. Because the language has not been much researched and the previous studies have focused on other issues than phonology, the present paper is the first of its kind. The data for this thesis was gathered in Gangtok, the capital of Sikkim, from March to May 2004. I had four language informants from four different locations in Sikkim who spoke different dialects of Denjongka. One of the informants, from whom I recorded c. 900 words and 530 sentences, was used as the main data source for the analysis. First, I will give some ethnographic background information on the people who speak Denjongka. Next, I will discuss first the segmental and then the suprasegmental phonology of the language, which were analysed much in line with American structuralism. I also used acoustic analysis enabled by the Praat-program. Eight vowel phonemes were found. The phonemic status of /E/, however, is still suspect. I present some preliminary evidence for roundedness, frontness and height assimilation among the vowels. In the interpretation adopted in this analysis, there are no diphthongs in Denjongka. Forty consonant phonemes were found: 17 plosives, 7 affricates, 5 fricatives, 5 nasals, 4 liquids and 2 approximants. Denjongka plosives and affricates have four-way aspiration/voicing distinction: voiceless aspirated, voiceless unaspirated, voiceless slightly aspirated (devoiced), and voiced unaspirated. Two voiceless nasals and two voiceless liquids were found. Two phonation types were found to be contrastive, lax/breathy and tense/creaky. Nasalisation and length in vowels are phonemic. Denjongka is an incipient tone language. Tonal phenomena, which involve mainly pitch and phonation type, are complex. Pitch is most of the time predictable from the initial consonant and the phonation type. In some cases, however, pitch is the only contrastive feature between words. The description of Denjongka in this paper differs from the traditional four-tone system, which has been used in many descriptions of Tibetan-related languages. In the four-tone system, pitch is contrastive both in the high and low register, whereas in the present analysis pitch has been established to contrast only in the high register. Lastly, the appendices include a comparative word list of the four Denjongka dialects studied in this thesis.
Resumo:
Tämän pro gradu -lopputyön aiheena on englannin kielen modaalisten apuverbien ns. ydinjoukko: will, would, can, could, shall, should, may, might ja must. Semantiikan kannalta nämä apuverbit ovat erityisen kompleksisia: niiden tulkinnassa on usein huomattavaa monivivahteisuutta, vaikka perinteiset kieliopit antavat ymmärtää niillä olevan kaksi tai kolme toisistaan selkeästi erillään olevaa merkitystä. Ne asettavatkin vieraan kielen oppimisympäristössä erityisiä haasteita. Viimeaikainen kehitys korpuslingvistiikan metodeissa on tuottanut entistä tarkempia kuvauksia siitä, miten modaalisia apuverbejä nykyenglannissa käytetään ja mihin suuntaan niiden kehitys on lyhyenkin ajan sisällä kulkenut. Tämän tutkielman tavoitteena on ollut verrata näiden uusien tutkimusten tuloksia siihen todellisuuteen, jonka englannin kielen lukiotasoinen oppimateriaali Suomessa opiskelijalle tarjoaa. Lähdin siitä, että opetussuunnitelman vaatima autenttisuus ja kommunikaativisuus kieltenopetuksessa tulisi näkyä tasapuolisena modaalisten apuverbien kohteluna. Alkuperäinen hypoteesini kuitenkin oli, että siinä miten modaalisuus ilmenee autenttisessa ympäristössä ja siinä miten se esitetään oppikirjoissa, on poikkeavuuksia. Lähestymistapani tähän tutkielmaan oli korpuslähtöinen. Valitsin kahdesta lukion kirjasarjasta ne kirjat, joissa modaaliset apuverbit mainittiin eksplisiittisesti. Skannasin jokaisen neljästä eri kirjasta löytyvän (kokonaisen) tekstin ja rakensin näistä aineksista pienen korpuksen. Tästä korpuksesta hain korpusanalyyseihin tarkoitetulla ohjelmalla kaikki lauseet, joissa esiintyi modaalisia apuverbejä. Tämän jälkeen analysoin jokaisen modaalisen apuverbin semanttisesti lauseyhteydessään. Tämän analyysin tuloksena pystyin rakentamaan taulukoita ja vertailemaan tuloksia uusimpien tutkimusten tuloksiin. Tämän tutkielman perusteella poikkeavuuksia on olemassa. Yleisesti ottaen modaalisten apuverbien keskinäinen frekvenssi oli oikean suuntainen: mitään apuverbiä ei ollut käytetty merkittävästi enemmän tai vähemmän kuin mitä viimeaikaisen tutkimuksen valossa olisi suotavaa. Sen sijaan apuverbien semanttisessa jakaumassa oli paikoin suuriakin eroja siinä, mitkä merkitykset oppikirjoissa painottuivat ja mitkä taas nykyenglannissa vaikuttaisivat olevan frekvensseiltään suurempia. Erityisesti can ja must erottuivat joukosta siinä, että oppikirjojen tarjoama kuva niiden käytöstä on päinvastainen kuin mitä voisi odottaa: can-verbin käyttö painottui selvästi tarkoittamaan ’kykyä’ eikä ’mahdollisuutta’, joka nykytutkimuksen valossa on sen pääasiallinen käyttötapa. Toisaalta must tarkoitti aineistossa ylikorostuneesti ’pakkoa’, kun se useimmiten nykyään tarkoittaa yhtä usein ’johtopäätöstä’ kuin ’pakkoa’. Lisäksi ’lupaa’ pyydettiin aineistossa merkillisen harvoin. Tulosten perusteella esitän, että oppikirjojen tekijät yleisellä tasolla luopuisivat kielioppikirjojen luutuneista käsityksistä ja uskaltaisivat altistaa opiskelijat koko modaalisten apuverbien merkityskirjolle.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmani käsittelee kääntämistä vieraan kielen opetuksessa nykyään sekä kääntämisen ja käännöstieteen mahdollisuuksia vieraan kielen opetuksen kehittämiseen. Aihe on mielenkiintoinen, sillä siitä ei juurikaan ole tutkimusta, sekä se on myös yhteiskunnallisesti merkittävä. Ennen kaikkea työn on tarkoitus toimia keskustelunavauksen tälle aihepiirille. Materiaalina on käytetty lukion saksan kielen oppimateriaaleja Weitere Wege (A1-kieli), Neue Adresse (B2-kieli) ja Kurz und gut (B3-kieli) sekä saksan ylioppilastutkintoja vuosilta 1998-2005 (sekä pitkä että lyhyt saksa), jotka yhdessä edustavat tämän hetkistä lukion saksan kielen opetusta. Koska lukion oppimateriaalit ja ylioppilastutkinnot eivät ainakaan päällisin puolin eroa eri vieraiden kielten välillä toisistaan, koskevat päätelmät kattavasti koko lukion vieraan kielten opetusta. Materiaalia ja vieraan kielten opetusta tutkitaan tässä työssä pääasiallisesti tehtävien kautta. Oppimateriaalin tehtävät on kategorisoitu yhdeksään tehtävätyyppiin, joista 'kääntäminen' on yksi. Muut tehtävätyypit ovat 'ääneenlukeminen ja ääntäminen', 'maantuntemus ja kulttuuri', 'luetunymmärätäminen', 'kuullunymmärtäminen', 'tekstintuottaminen', 'suulliset harjoitukset', 'sanasto' sekä 'kielioppi ja rakenne'. Ylioppilastutkinnoissa esiintyvät tehtävätyypit 'luetunymmärätäminen', 'kuullunymmärtäminen', 'tekstintuottaminen' sekä 'kielioppi ja rakenne', eikä käännöstehtäviä ole tutkituissa kokeissa lainkaan. Oppimateriaalin ja ylioppilastutkinnon tehtäviin liittyen esitetään kvantitatiivisia tuloksia sekä anlysoidaan niiden kautta vieraan kielen opetuksen nykytilaa. Pääasiallinen analyysi keskittyy käännöstehtävien kvalitatiiviseen tutkimiseen, joilloin voidaan todeta, että nämä tehtävät edustavat oikeastaan merkkien kääntämistä, eivät merkityksen kääntämistä. Nämä käännöstehtävät ovat sisällöiltään luetun ymmärtämisen, tekstintuottamisen, sanaston sekä kieliopin ja rakenteen tehtäviä, eikä niillä ole mitään tekemistä kääntämisen kanssa nykypäivän käännöstieteellisessä merkityksessä. Siten kääntäminen käännösmielessä voisi tarjota vieraan kielen opetukselle uuden oppimismetodin, jossa ennen kaikkea kulttuurien välisen viestinnän aspektit olisivat huomioitu. Kääntämiseen liittyvistä osataidoista, mm. tutkimis- ja analyysitaidoista, voisi olla etua kielten opetukselle tulevaisuudessa.
Resumo:
Tämä tutkielma käsittelee World Wide Webin sisältämien verkkosivujen sisältöjen käyttöä korpusmaisesti kielitieteellisenä tutkimusaineistona. World Wide Web sisältää moninkertaisesti enemmän tekstiä kuin suurimmat olemassa olevat perinteiset tekstikorpukset, joten verkkosivuilta voi todennäköisesti löytää paljon esiintymiä sellaisista sanoista ja rakenteista, jotka ovat perinteisissä korpuksissa harvinaisia. Verkkosivuja voidaan käyttää aineistona kahdella eri tavalla: voidaan kerätä satunnainen otos verkkosivuista ja luoda itsenäinen korpus niiden sisällöistä, tai käyttää koko World Wide Webiä korpuksena verkkohakukoneiden kautta. Verkkosivuja on käytetty tutkimusaineistona monilla eri kielitieteen aloilla, kuten leksikograafisessa tutkimuksessa, syntaktisten rakenteiden tutkimuksessa, pedagogisena materiaalina ja vähemmistökielten tutkimuksessa. Verkkosivuilla on perinteisiin korpuksiin verrattuna useita haitallisia ominaisuuksia, jotka pitää ottaa huomioon, kun niitä käytetään aineistona. Kaikki sivut eivät sisällä kelvollista tekstiä, ja sivut ovat usein esimerkiksi HTML-muotoisia, jolloin ne pitää muuttaa helpommin käsiteltävissä olevaan muotoon. Verkkosivut sisältävät enemmän kielellisiä virheitä kuin perinteiset korpukset, ja niiden tekstityypit ja aihepiirit ovat runsaslukuisempia kuin perinteisten korpusten. Aineiston keräämiseen verkkosivuilta tarvitaan tehokkaita ohjelmatyökaluja. Näistä yleisimpiä ovat kaupalliset verkkohakukoneet, joiden kautta on mahdollista päästä nopeasti käsiksi suureen määrään erilaisia sivuja. Näiden lisäksi voidaan käyttää erityisesti kielitieteellisiin tarpeisiin kehitettyjä työkaluja. Tässä tutkielmassa esitellään ohjelmatyökalut WebCorp, WebAsCorpus.org, BootCaT ja Web as Corpus Toolkit, joiden avulla voi hakea aineistoa verkkosivuilta nimenomaan kielitieteellisiin tarkoituksiin.
Resumo:
Suomen koulutuspolitiikasta vastaavat viranomaiset ovat reagoineet kansainvälisten kommunikaatiotarpeiden asettamiin haasteisiin ja muuttaneet yhden lukion A-tasoisen vieraan kielen kurssin sisällön vastaamaan suullisen viestinnän tarpeita. Tutkimuksessa selvitetään, miten englannin puhestrategioita voi opettaa suomalaisille lukiolaisille ja mitä metodeja on käytettävissä puhestrategioiden oppimisen arvioimiseksi. Vastaan asettamiini kysymyksiin aikaisemman tutkimuskirjallisuuden ja englannin kielen lukio-opetuksesta keräämäni aineiston avulla. Keskeisiä elementtejä tutkielmassa ovat erityisesti pragmaattinen kompetenssi ja kolme yleisen tason puhestrategiaa (keskustelun aloittaminen, oman puheenvuoron säilyttäminen sekä keskustelun ylläpitäminen). Aineistossa on mukana 65 ensimmäisen vuosiluokan lukiolaista (luokka A ja B) Helsingistä ja Espoosta. Opetusmateriaalina on käytetty SCOTS korpusta; tarkemmin määriteltynä puhetiedosto nimeltä Conversation 20: Four secondary school girls in the North East. Tiedostossa esille tulleet, kolmeen puhestrategiaan liittyvät fraasit, sanat ja rakenteet havainnollistettiin opiskelijoille mm. AntConc - konkordanssiohjelman avulla. Opiskelijat tekivät myös kirjallisia ja suullisia harjoituksia, jotka liittyivät puhestrategioihin. Neljälle vapaaehtoiselle opiskelijalle suunnattu toinen suullinen tehtävätyyppi vapaamuotoisine keskusteluineen äänitettiin, transkriboitiin ja tuloksia arvioitiin mm. eurooppalaisen viitekehyksen avulla. Lisäksi B - luokka vastasi kyselylomakkeeseen, jossa kysyttiin heidän mielipiteitään esim. hyödyllisimmästä testioppitunnista sekä heidän osallistumishalukkuudestaan uudelle pitkän englannin kahdeksannelle syventävälle kurssille. Tutkimustulokset ovat kannustavia ja osoittavat, että puhestrategioita on mahdollista opettaa jo lukiotasolla. Vaikka tutkimuksessa käytetty lähestymistapa oli opiskelijoille osittain uusi, valtaosa heistä myönsi oppineensa uutta englannin kielen keskustelurakenteista. Lisäksi vapaaehtoisten opiskelijoiden äänitetyt ja transkriboidut keskustelut tarjoavat hyvän lähtökohdan mahdolliselle jatkotutkimukselle.
Resumo:
A 26-hour English reading comprehension course was taught to two groups of second year Finnish Pharmacy students: a virtual group (33 students) and a teacher-taught group (25 students). The aims of the teaching experiment were to find out: 1.What has to be taken into account when teaching English reading comprehension to students of pharmacy via the Internet and using TopClass? 2. How will the learning outcomes of the virtual group and the control group differ? 3. How will the students and the Department of Pharmacy respond to the different and new method, i.e. the virtual teaching method? 4. Will it be possible to test English reading comprehension learning material using the groupware tool TopClass? The virtual exercises were written within the Internet authoring environment, TopClass. The virtual group was given the reading material and grammar booklet on paper, but they did the reading comprehension tasks (written by the teacher), autonomously via the Internet. The control group was taught by the same teacher in 12 2-hour sessions, while the virtual group could work independently within the given six weeks. Both groups studied the same material: ten pharmaceutical articles with reading comprehension tasks as well as grammar and vocabulary exercises. Both groups took the same final test. Students in both groups were asked to evaluate the course using a 1 to 5 rating scale and they were also asked to assess their respective courses verbally. A detailed analysis of the different aspects of the student evaluation is given. Conclusions: 1.The virtual students learned pharmaceutical English relatively well but not significantly better than the classroom students 2. The overall student satisfaction in the virtual pharmacy English reading comprehension group was found to be higher than that in the teacher-taught control group. 3. Virtual learning is easier for linguistically more able students; less able students need more time with the teacher. 4. The sample in this study is rather small, but it is a pioneering study. 5. The Department of Pharmacy in the University of Helsinki wishes to incorporate virtual English reading comprehension teaching in its curriculum. 6. The sophisticated and versatile TopClass system is relatively easy for a traditional teacher and quite easy for the students to learn. It can be used e.g. for automatic checking of routine answers and document transfer, which both lighten the workloads of both parties. It is especially convenient for teaching reading comprehension. Key words: English reading comprehension, teacher-taught class, virtual class, attitudes of students, learning outcomes
Resumo:
This study investigates the significance of art in Jean-Luc Nancy s philosophy. I argue that the notion of art contributes to some of Nancy s central ontological ideas. Therefore, I consider art s importance in its own right whether art does have ontological significance, and if so, how one should describe this with respect to the theme of presentation. According to my central argument, with his thinking on art Nancy attempts to give one viewpoint to what is called the metaphysics of presence and to its deconstruction. On which grounds, as I propose, may one say that art is not reducible to philosophy? The thesis is divided into two main parts. The first part, Presentation as a Philosophical Theme, is a historical genesis of the central concepts associated with the birth of presentation in Nancy s philosophy. I examine this from the viewpoint of the differentiation between the ontological notions of presentation and representation by concentrating on the influence of Martin Heidegger and Jacques Derrida, as well as of Hegel and Kant. I give an overview of the way in which being or sense for Nancy is to be described as a coming-into-presence or presentation . Therefore, being takes place in its singular plurality. I argue that Nancy redevelops Heidegger s account of being in two principal ways: first, in rethinking the ontico-ontological difference, and secondly, by striving to radicalize the Heideggerian concept of Mitsein, being-with . I equally wish to show the importance of Derrida s notion of différance and its inherence in Nancy s questioning of being that rests on the unfoundedness of existence. The second part, From Ontology to Art, draws on the importance of art and the aesthetic. If, in Nancy, the question of art touches upon its own limit as the limit of nothingness, how is art able to open its own strangeness and our exposure to this strangeness? My aim is to investigate how Nancy s thinking on art finds its place within the conceptual realm of its inherent difference and interval. My central concern is the thought of originary ungroundedness and the plurality of art and of the arts. As for the question of the difference between art and philosophy, I wish to show that what differentiates art from thought is the fact that art exposes what is obvious but not apparent, if apparent is understood in the sense of givenness. As for art s ability to deconstruct Nancy s ontological notions, I suggest that in question in art is its original heterogeneity and diversity. Art is a matter of differing art occurs singularly, as a local difference. With this in mind, I point out that in reflecting on art in terms of spacing and interval, as a thinker of difference Nancy comes closer to Derrida and his idea of différance than to the structure of Heidegger s ontological difference.
Resumo:
This doctoral thesis in theoretical philosophy is a systematic analysis of Karl Popper's philosophy of science and its relation to his theory of three worlds. The general aim is to study Popper's philosophy of science and to show that Popper's theory of three worlds was a restatement of his earlier positions. As a result, a new reading of Popper's philosophy and development is offered and the theory of three worlds is analysed in a new manner. It is suggested that the theory of three worlds is not purely an ontological theory, but has a profound epistemological motivation. In Part One, Popper's epistemology and philosophy of science is analysed. It is claimed that Popper's thinking was bifurcated: he held two profound positions without noticing the tension between them. Popper adopted the position called the theorist around 1930 and focused on the logical structure of scientific theories. In Logik der Forschung (1935), he attempted to build a logic of science on the grounds that scientific theories may be regarded as universal statements which are not verifiable but can be falsified. Later, Popper emphasized another position, called here the processionalist. Popper focused on the study of science as a process and held that a) philosophy of science should study the growth of knowledge and that b) all cognitive processes are constitutive. Moreover, the constitutive idea that we see the world in the searchlight of our theories was combined with the biological insight that knowledge grows by trial and error. In Part Two, the theory of three worlds is analysed systematically. The theory is discussed as a cluster of theories which originate from Popper's attempt to solve some internal problems in his thinking. Popper adhered to realism and wished to reconcile the theorist and the processionalist. He also stressed the real and active nature of the human mind, and the possibility of objective knowledge. Finally, he wished to create a scientific world view.
Resumo:
Titled "An Essay on Antimetaphoric Resistance", the dissertation investigates what is here being called "Counter-figures": a term which has in this context a certain variety of applications. Any other-than-image or other-than-figure, anything that cannot be exhausted by figuration (and that is, more or less, anything at all, except perhaps the reproducible images and figures themselves) can be considered "counter-figurative" with regard to the formation of images and figures, ideas and schemas, "any graven image, or any likeness of any thing". Singularity and radical alterity, as well as temporality and its peculiar mode of uniqueness are key issues here, and an ethical dimension is implied by, or intertwined with, the aesthetic. In terms borrowed from Paul Celan's "Meridian" speech, poetry may "allow the most idiosyncratic quality of the Other, its time, to participate in the dialogue". This connection between singularity, alterity and temporality is one of the reasons why Celan so strongly objects to the application of the traditional concept of metaphor to poetry. As Celan says, "carrying over [übertragen]" by metaphor may imply an unwillingness to "bear with [mittragen]" and to "endure [ertragen]" the poem. The thesis is divided into two main parts. The first consists of five distinct prolegomena which all address the mentioned variety of applications of the term "counter-figures", and especially the rejection or critique of either metaphor (by Aristotle, for instance) or the concept of metaphor (defined by Aristotle, and sometimes deemed "anti-poetic" by both theorists and poets). Even if we restrict ourselves to the traditional rhetorico-poetical terms, we may see how, for instance, metonymy can be a counter-figure for metaphor, allegory for symbol, and irony for any single trope or for any piece of discourse at all. The limits of figurality may indeed be located at these points of intersection between different types of tropes or figures, and even between figures or tropes and the "non-figurative trope" or "pseudo-figure" called catachresis. The second part, following on from the open-ended prolegomena, concentrates on Paul Celan's poetry and poetics. According to Celan, true poetry is "essentially anti-metaphoric". I argue that inasmuch as we are willing to pay attention to the "will" of the poetic images themselves (the tropes and metaphors in a poem) to be "carried ad absurdum", as Celan invites us to do, we may find alternative ways of reading poetry and approaching its "secret of the encounter", precisely when the traditional rhetorical instruments, and especially the notion of metaphor, become inapplicable or suspicious — and even where they still seem to impose themselves.