Sanomalehtipaperikoneiden kustannusrakenteiden vertailu

Uudella vuosituhannella metsäteollisuusyrityksien kustannustehokkuuden merkitys tulee korostumaan. Meneillään olevassa koko toimialaa koskevassa rakennemuutoksessa kustannuskilpailukyvyn säilyttäminen on elintärkeää liiketoiminnassa menestymiseen.Tässä työssä kerätään ja analysoidaan erään metsäteollisuusyhtiön sanomalehtipaperikoneiden kustannusrakennetiedot. Tärkeimpänä tavoitteena on lisätä tietoisuutta hintaeroista kustannuskomponenttien välillä sekä tehokkuuseroista eri toimintojen välillä. Tutkimusta voidaan hyödyntää etsittäessä parhaita toimintatapoja sekä käyttää tukemaan erilaisia päätöksentekotilanteita. Tutkimus osoitti konkreettisesti erot kustannuskomponenttien välillä. Alueelliset erot olivat merkittäviä. Kierrätyspaperista tehty sanomalehti-paperi osoittautui analyyseissä selvästi kustannuskilpailukykyisimmäksi. Tutkimuksen perusteella tuotannon painopistettä on siirrettävä tulevaisuudessa entistä enemmän niille alueille, missä paperin valmistuksen edellytykset ovat parhaimmat. Tulevaisuudessa uskotaan laajasti hintaerojen tasoittumiseen eri alueiden välillä, joten mielenkiintoisia muutoksia kustannusrakenteisiin on ainakin näiltä osin tiedossa.

Newsprint Demand and Supply Scenarios

Diplomityön tavoitteena oli sanomalehtipaperin kysyntään ja tarjontaan vaikuttavien tekijöiden identifiointi ja analysointi. Nämä tekijät käytiin yhteisesti läpi skenaarioiden avulla. Aluksi kuvattiin teollisuuden ala ja esiteltiin tärkeimmät alaa kuvaavat mittarit. Analyysi tehtiin Porterin kilpailuteorian tekijöiden pohjalta. Työssä listattiin yksittäiset tekijät, jotka vaikuttavat sanomalehtipaperin kysyntään ja tarjontaan. Näistä tekijöistä valittiin tärkeimmät ja niiden pohjalta rakennettiin skenaarioita. Skenaariot kuvaavat erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia.Kysyntä kuten myös tarjonta on jakautunut epätasaisesti maailmassa. Alueelliset erot ovat hyvinkin merkittäviä. Tästä johtuu laajamittainen kaupankäynti eri alueiden välillä. Käynnissä oleva paperiteollisuuden konsolidoitumisprosessi auttaa vähentämään sanomalehtipaperin hinnan ja tarjonnan heilahtelua. Tämä puolestaan johtuu alan keskittymisestä ja järkevästä kapasiteetin hallinnasta.Diplomityö korostaa sanomalehtipaperin tuottajien vastuuta tarjonnan lisäämisessä. E-median uhkaa tai mahdollisuutta on myös spekuloitu ja kysynnän alueellisen kysynnän kehitystä on analysoitu. Diplomityö antaa ehdotuksia erilaisiksi tulevaisuuden kehitysvaihtoehdoiksi. Sanomalehtipaperin kysyntä tulee kasvamaan maailmanlaajuisesti, tuotanto tulee siirtymään lähemmäksi markkinoita, kaupankäynti Aasiaan tulee kasvamaan ja yrityksen tulevat keskittymään viisaaseen kapasiteetin hallintaan.

Organisaation osaamisen ja uudistumiskyvyn kehittäminen strategialähtöisesti, case: Puumerkki Oy

Tutkielman tavoitteena oli selvittää organisaation osaamisen ja uudistumiskyvyn strategiset vahvuudet, heikkoudet ja kehittämiskohteet case-organisaatio Puumerkki Oy:ssä. Mittausten avulla haluttiin selvittää uuden organisaation toimivuus, organisaation osaamisen nykytila sekä toiminnan nykytilanne suhteessa strategiaan ja muihin yrityksiin. Tutkielmassa käytettiin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusotetta. Olemassa olevalla mittarilla (KM-factor -organisaation uudistumiskyvyn mittari) mitattiin case-yritys, Puumerkki Oy. Mittauksia tehtiin kaksi: kesäkuussa 2003 ja tammikuussa 2004. Näin saatiin selville muutoksen ja kehityksen suunta sekä edistyminen. Mittausten kohteena olivat kaikki Puumerkki Oy:n työntekijät. Tutkimuksen luotettavuuden takaamiseksi ja tarkistamiseksi haastateltiin teemahaastatteluin lokakuussa 2003 Puumerkin henkilöstöstä kymmentä (10) satunnaisesti valittua henkilöä, ensimmäisen mittauksen (06/2003) alueellista vastausjakaumaa mukaillen. KM-factor mittausten tulosraportit analysoitiin ja purettiin sanalliseen muotoon sekä tuloksista tiivistettiin lyhyt esitys organisaation henkilöstölle raportointia varten. Haastatteluaineisto analysoitiin purkamalla haastattelut sanallisiksi teema-alueiden mukaisiin kokonaisuuksiin ja vertaamalla niitä mittauksien tuloksiin. Mittausten avulla kerättiin tietoa organisaation osaamisen, tiedonkulun, suhteiden ja johtamisen nykyisestä toiminnasta ja niiden tavoitetilasta eri tietoympäristöissä. Mittauksen mukaan Puumerkki Oy:n uudistumiskyky oli parempi kuin vertailuryhmällä ja toiminnan suunta oli oikea, strategian mukainen. Puumerkki Oy:n vahvuuksia olivat keskinäinen sitoutuminen tavoitteisiin, haasteellinen tavoitetaso, tilanneherkkyys ja yksimielisyys muutostarpeista. Mitään erityisen heikkoa aluetta ei mittauksessa löytynyt. Toiminnasta löytyi kuitenkin muutamia yleisiä kehityskohteita: liian autoritäärinen johtaminen, heikko innovaatiopotentiaali eli yrityksen jatkuva kehittämiskyky ja suuret yksikkökohtaiset (alueelliset) erot. Yrityksen kulttuurin, infrastruktuurin, viestinnän ja tietoteknisten työkalujen tulisi tukea aktiivista tiedonvaihtoa ja uuden tiedon hyödyntämistä.

Corporate Social and Regional Responsibility - The View of Small and Medium-sized Enterprises

The objective of this research was to understand and describe what corpo-rate social and regional responsibility is in SMEs and define the meaning of these concepts to the community and region. Corporate social respon-sibility (CSR) creates a basis for regional responsibility. Regional respon-sibility is a new concept and this research examines it from SMEs’ view-point. This is a theoretical research and the aim is to create a theoretical framework of SMEs’ corporate social and regional responsibility. This framework supports the future research on the subject. The research results show that CSR of SMEs is practical, informal and dependent on the scarce resources of SMEs. CSR is a complex and deep concept and SMEs have their own way of interpreting it. It can be stated that CSR-practises in SMEs are closely connected to employment, envi-ronment, community and supply chain. The challenge is to find motivation to socially and regionally responsible behaviour in SMEs. Benefiting from responsible behaviour and the attitude of SME’s owner-manager are the key reasons for SMEs to involve in CSR and regional responsibility. The benefits of this involvement are for example improved image, reputation and market position. CSR can also be used in SMEs as risk management tool and in cost reduction. This study indicates also that creation of strate-gic partnerships, local government participation, a proper legal system and financial support are the basic issues which support CSR of SMEs. This research showed that regional responsibility of SMEs includes active participation in regional strategy processes, L&RED initiatives and regional philanthropy. For SMEs regional responsibility means good relationships with the community and other related stakeholders, involvement in L&RED initiatives and acting responsibly towards the operating environment. In SMEs’ case this means that they need to understand the benefits of this kind of involvement in order to take action and participate. As regional responsibility includes the relationships between firm and the community, it can be stated that regional responsibility extends CSR’s view of stakeholders and emphasises both, the regional stakeholders and public-private partnerships. Community engagement and responsible be-haviour towards community can be seen as a part of SMEs’ social and regional responsibility. This study indicates that social and regional re-sponsibility of SMEs have a significant influence on the community and region where they are located. Better local and regional relationships with regional and community actors are the positive impacts of social and re-gional responsibility of SMEs. Socially and regionally responsible behav-iour creates a more positive environment and deepens the involvement of SMEs to community and L&RED initiatives.

Markkinamekanismit sähkön tukkumarkkinoilla

Diplomityön tavoitteena on tehdä katsaus sähkömarkkinoiden integroitumiseen Euroopassa. Lisäksi keskeinen tavoite on löytää integraatiokehitystä ohjaavia tekijöitä, ja vertailla eri alueiden yhdistymiskehitystä. Markkinaintegraation taustalla on Euroopan Unionin tavoitteet luoda yhtenäiset sähkön sisämarkkinat. Aluksi kuitenkin luodaan alueelliset sähkömarkkinat, jotka yhdistetään yhteen myöhemmin. Työssä tarkastellaan Pohjoismaiden sähkömarkkinoita ja pörssitoimintaa. Tämän lisäksi paneudutaan Saksan, Ranskan, Hollannin ja Belgian sähkömarkkinoihin, sähköpörsseihin ja markkinaintegraatioprosesseihin. Näillä alueilla yhdistymisprosessit ovat edenneet kaikkein pisimmälle, joten ne ovat mielenkiintoisia tarkastelukohteita. Kutakin aluetta käsitellään sen omista lähtökohdista käsin ja lisäksi tehdään vertailu eri markkina-alueiden kehityksestä. Toinen näkökulma on tarkastella EU:n muiden alueiden (Iso-Britannia, Iberia, Italia ja Kreikka) sähkömarkkinoita ja integraatioprosesseja. Osassa näitä alueita on ollut ongelmia markkinoiden avaamisessa ja yhdistymiskehityksessä, joten näistä saadaan hyviä vertailukohtia. Merkittävä osa työtä on myös perehtyä erilaisiin hinnoittelumekanismeihin pörsseissä, ja siirtoverkon ruuhkaisuuden käsittelyyn liittyviin malleihin. Tässä yhteydessä esitellään myös yhdysvaltalaisia sähkömarkkinoita, ja siirtoverkon kapasiteetinjakomenetelmiä Euroopassa.

Rakennettu muutos. Esiselvitys Etelä-Karjalan alueellisen toimintakyvyn ylläpitämisestä talouslaman ja teollisuuden rakennemuutoksen paineessa.

Uudella vuosituhannella vauhtia saanut suomalaisen metsäteollisuuden muodonmuutos on yksi eteläkarjalaisen keskustelun ykkösaiheista. Naapurimaakunnassa Kymenlaaksossa suuret konsernit ovat jo sulkeneet kokonaisia tehtaita ja metsäteollisuuden rakennemuutoksen vaiku-tukset ovat näkyneet täydessä mitassa. Etelä-Karjalassa tapahtumia on seurattu läheltä eikä niiden jatkoksi ole ollut halua liittyä. Etelä-Karjalan lähtökohtia rakennemuutokseen voi avata ja taustoittaa tarkastelemalla rakennemuutoksen kokonaiskuvaa. Vaikka rakennemuutos on yllättänyt monet metsäteollisuusalueet voimallaan, rakenteellisia muutoksia on koettu ennenkin. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset rakenteet hakevatkin muotoaan jatkuvasti. Globaalissa toimintaympäristössä muutoksen tahti on kuitenkin kiihtynyt, mikä on puolestaan tuonut uusia alueellisia haasteita erityisesti jos elinkeinorakenne nojaa vahvasti yhteen teollisuuden alaan tai toimijaan. Alueellisina vahvuuksina pidetyt klusterit ovatkin vaarassa muodostua myös riskitekijöiksi, jotka voivat estää uusia innovaatioita ja jarruttaa tarpeettomasti rakenteellista uudistumista. Suomi ei ole tässä suhteessa ainoa: teollisuuskaupungit ympäri läntisen maailman ovat kohdanneet uudistumispaineita, jotka ovat siirtäneet elinkeinorakennetta perinteisestä teollisuudesta kohti palvelu- ja tietointensiivisiä aloja. Toiset kaupungit ovat onnistuneet muuttumaan joustavasti omilla ehdoillaan, toiset ovat heränneet rakenteelliseen uudistumiseen vasta kriisin kautta. Monet perinteiset eurooppalaiset teollisuudenalat, kuten tekstiili-, hiili- ja autoteollisuus ovat kokeneet kovia alasajoja, mutta niiden raunioilta on lähtenyt kasvamaan myös uutta osaamista, kuten kulttuuriprofiloitumista sekä ympäristö- ja ICT-osaamista. Alueelliset lähtökohdat rakennemuutokseen määrittyvät pitkälti nykyisen osaamis- ja yhteistyörakenteen mukaan, jotka Etelä-Karjalassa ovat monelta osin sidoksissa metsäteollisuuteen. Metsäteollisuus on supistuksista ja muista rakennemuutoksen merkeistä huolimatta vielä maakunnassa vahvasti läsnä – niin fyysisesti kuin henkisestikin. UPM ja Stora Enso ovat Etelä-Karjalan suurimmat yksityiset työllistäjät ja molemmilla on tuotantolaitosten lisäksi alueella myös omat tutkimuslaitoksensa. Yhteistyö Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa on tiivistä yliopiston kouluttaessa alalle merkittävän määrän uusia osaajia. Metsäklusteriin on sidottu myös monet muut toimijat kuten Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu, alueen oma Metsäteollisuusinstituutti, maakunnasta käsin hallinnoitava Uusiutuva metsäteollisuus -klusteri, sekä laaja alihankinta- ja palveluverkosto. Rakennemuutoksen haasteisiin on Etelä-Karjalassa ja myös valtakunnan tasolla vastattu käynnistämällä hankkeita, jotka pyrkivät lisäämään metsäteollisuuden kannattavuutta kehittämällä yhä älykkäämpiä metsäteollisuustuotteita. Metsäteollisuuden ohella Etelä-Karjalan vahvoina osaamisalueina ja tärkeinä investointikohteina pidetään ympäristö- ja energia-alaa sekä Venäjä-osaamista. Myös palvelualaan sekä alueen matkailuun on investoitu vahvasti viime vuosina. Kokemukset äkillisistä rakennemuutoksista muualla Suomessa ovat osoittaneet, että kriisitilanteessa eri toimijat kokoontuvat laajasti yhteen tekemään töitä tilanteen kääntämiseksi positiiviseksi. Nämä verkostot rakentuvat luontevasti ja nopealla aikataululla äkillisen kriisin uhatessa alueellisen elinvoiman säilymistä. Vaikka kriisivalmiuden rakentaminen on olennainen osa rakennemuutoksen valmistautumista myös Etelä-Karjalassa, vielä suurempi merkitys on ennakoimisella ja muutoksen aktiivisella rakentamisella. Ennakointiin kuuluu laaja katsantokanta ja valmistautuminen myös kipeisiin skenaarioihin. Metsäteollisuusmaakunnan on myös uskallettava katsoa rakennemuutosta myös muuten kuin metsäteollisuuden silmin, sillä rakennemuutoksen vaikutusalue ei rajaudu vain metsäklusteriin. Kriisitilanne onkin alueelle aina myös mahdollisuus kehittymiseen ja vanhojen rakenteiden uudelleenarviointiin. Mikäli hyvin vauhtiin päässyt metsäteollisuuden uudistumissuunnitelma ei kanna tai se jättää Etelä-Karjalaan vain hyvin pienen, entistä erikoistuneemman metsäteollisuussektorin, varalla on hyvä olla uusia suunnitelmia, rakenteita sekä jo kasvuun alkuun päässeitä tulevaisuuden aloja. Elinkeinorakennetta tulee arvioida myös laajemmin; onko klusteriajattelu jo aikansa elänyt yhä lyhentyvien elinkaarien myötä ja pitäisikö veturiyritysten sijaan osaamista hajauttaa joustavampaan ja monipuolisempaan muotoon? Miten rakennemuutokseen tulisi ylipäätään suhtautua? Onko rakennemuutoksen estäminen ja lieventäminen ainoat toimintamallit vai voisiko rakennemuutosta jopa olla edullisempaa jouduttaa?

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Hallitus ja hallintoneuvosto -lisäarvoa osuuskunnan johtamistyöhön

Tämä tutkielma osallistuu corporate governancesta käytyyn akateemiseen keskusteluun. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja ymmärtää asiakasomisteisten osuuskauppojen ja -pankkien hallitusten ja hallintoneuvosten toimintaa ja muodostumista lisäarvoa tuottavasta näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteisiin pyritään vastaamaan analysoimalla tutkimusta varten kerättyä alueosuuskauppojen ja -pankkien hallitusten jäsenten, hallintoneuvoston puheenjohtajien ja toimitusjohtajien sekä osuustoiminnan asiantuntijan haastatteluista (9 kpl) ja Pellervo-Seuran julkaisemasta kirjallisesta materiaalista koostuvaa laadullista aineistoa. Tutkimuksen mukaan corporate governance eroaa osuuskaupoissa ja -pankeissa aikaisemmista osakeyhtiössä tehdyistä tutkimuksista niin tarkoituksen, omistajaintressien kuin liiketoiminnan organisoitumisen muodoltaan. Haasteita osuuskauppojen ja -pankkien johtamistyöhön tuo jäsenkunnan passiivisuus, luottamushenkilöiden osaamistaso, hallitushenkilöiden valinnalle asetetut alueelliset valintakriteerit, liikkeenjohdon vallan korostumiseen liittyvät tekijät ja hallintoneuvoston epäselvä rooli osuuskunnan johtamisessa.

Tilirahan arvostaminen, korkoriskin hallinta ja Suomen talletusmarkkinat

Tilirahalla tarkoitetaan matalan koron tilejä, joihin liittyy tallettajan optio nostaa talletus haluamanaan ajankohtana. Tästä huolimatta tilirahan on havaittu olevan pankille kohtalaisen pysyvää rahoitusta. Pitkä keskimääräinen elinikä yhdistettynä matalaan kustannukseen tekee tilirahasta yhden pankin merkittävimmistä tulonlähteistä. Suuri korkomarginaali ja talletuskoron jäykkyys suhteessa markkinakorkotasoon aiheuttavat puolestaan pankille suuren korkoriskin. Tutkielma vastaa kysymykseen mitä tekijöitä tulee ottaa huomioon tilirahan arvostamisessa ja korkoriskin hallinnassa Suomen talletusmarkkinoilla. Kirjallisuuskatsauksessa esitettyjä tietoja ja niiden soveltuvuutta suomalaisten kotitalouksien tilirahavolyymien kehityksen ennustamisessa arvioidaan lopuksi Suomen Pankista, Eurostatista ja Tilastokeskuksesta saatavien lukujen pohjilta. Virallisista tilastoista johdettujen arvioiden havaittiin osin poikkeavan kirjallisuuskatsauksessa esitetystä. Syynä tähän nähdään eri maiden väliset erot kotitalouksien säästämiskäyttäytymisessä. Suomessa kotitalouksien käyttäytymistä ei näytä ensisijaisesti ohjaavan taloudelliset vaan ei-taloudelliset tekijät kuten parempi likviditeetti. Lisäksi bruttokansantuotteen ja tilirahavolyymin kehityksen välillä havaittiin Suomessa todennäköinen korrelaatio. Alueelliset erot tuleekin huomioida aikaisempia tutkimustuloksia hyödynnettäessä.

Italian kieli, Oulun yliopisto ja monikielisyyspolitiikka: Kun diskurssit ja käytänteet kohtaavat

Tutkimus käsittelee monikielisyyspolitiikkaa ja sen paikallista toteutumista. Kriittisen diskurssianalyysin viitekehystä käyttäen tutkin monipuolisen kielitaidon institutionaalisen diskurssin tulkintoja ja sen sosiaalisen kontekstin käytänteitä, historiaa ja nykytilaa. Tutkin, mikä merkitys Oulun yliopiston kielikeskuksella ja sen kielivalikoimalla on paikallisesti ja alueellisesti niin opiskelijoiden kuin yliopiston kansainvälistymisen kannalta. Tutkin, miten monikielisyyspolitiikan päämäärät toteutuvat ja miten sitä voidaan tulevaisuudessa tukea. Työ koostuu johdannosta, neljästä erillisestä osasta ja päätännöstä. Tutkimuksen osassa I kuvaan italian kielen opetuksen 36-vuotista historiaa ja siihen liittyviä vaiheita yliopiston perustamisesta aina nykypäivään. Sen rinnalla kuvaan kielikeskuksen kielten opetusvirkojen kehitystä ja Oulun yliopiston laajentumista ja kansainvälistymistä. Osassa II tarkastelen muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana italian kielen opiskelijamäärissä ja opintosuorituksissa. Vertailen Oulun yliopiston pienten kielten opiskelijamäärien kehitystä, tiedekuntakohtaisia eroja niissä sekä eri kielikeskusten italian kielen opiskelijamäärien kehitystä vuoden 2005 tutkinnonuudistuksen voimaantulon jälkeen. Osassa III tutkin monipuolisen kielitaidon diskurssin sosiaalista todellisuutta opiskelijoiden näkökulmasta eli käsittelen italian kielen opiskelijoille suunnatun syksyn 2008 kyselytutkimuksen tuloksia. Opiskelijoiden taustatietojen kuvauksen lisäksi kyselyssä kartoitettiin opiskelumotivaation osatekijöitä ja opiskelun esteitä. Osassa IV tarkastelen monikielisyyspolitiikan diskurssin tekstejä, niiden tulkintaa ja toteutumista. Mukana ovat kielikoulutuspoliittiset linjaukset eurooppalaisella, kansallisella ja paikallisella tasolla. Pohdin Oulun yliopiston merkitystä monipuolisen kielitaidon tukijana ja kehittäjänä sen vaikutusalueella sekä monipuolisen kielitaidon merkitystä opiskelijoiden kannalta. Tarkastelen myös italian kielen asemaa maailmalla. Mukana on kuvausta opettajan ja opiskelun arjesta peruskoulutuksen kontekstissa Oulun alueella. Yliopistokontekstissa kuvaan monipuolisen kielitaidon merkitystä kansainvälistymisen ja kansainvälisen liikkuvuuden kannalta, tutkinnonuudistuksen vaikutuksia kielten ja erityisesti italian kielen opiskeluun sekä Oulun yliopiston nykyhistorian viimeisimpiä vaiheita. Neljännessä osassa yhdistyvät tutkimuksen eri osien tulokset eli peilaan monipuoliseen kielitaitoon liittyvää institutionaalista diskurssia tutkimuksessa ilmenneisiin diskurssin sosiaalisen todellisuuden ilmiöihin. Tutkimuksessa ilmeni, etteivät kansallisen ja paikallisen tason institutionaalisen kielikoulutuspoliittisen diskurssin tekstit minimitulkinnaltaan olleet monikielisyyttä tukevia korkeakoulukontekstissa. Oulun tapaus osoittaa, miten yliopistouudistuksessa päätöksentekovastuu on siirtynyt yliopiston hallinnon virkamiehille ja kielikoulutuspolitiikan päätöksiä tehdään sivutuotteena irrallaan kielikoulutuksen kentästä ilman pitkän tähtäimen kielikoulutuksen suunnittelua. Oulun yliopiston tarkastelussa nou-ivat esille kieliopintojen sekalaiset käytänteet tutkinnoissa ja kokonaisnäkemyksen puute kieliopinnoista, kielikeskuksen ja kieliopintojen irrallisuus muusta sosiaalisesta kontekstista sekä viime kädessä niukkenevista resursseista taisteltaessa kieliopintojen ja kielivalikoiman karsiminen, mikä on ristiriidassa yhteiskunnan, työelämän ja opiskelijoiden kielitaidon ja sen monipuolisuuden vaateiden kanssa. Neljännen osan lopussa esitän minimiedellytyksiä ja toimenpiteitä, joiden pohjalta kielten opiskelua voisi kehittää jatkumona niin, että monipuolisen kielitaidon hankkiminen olisi mahdollista alueelliset, paikalliset ja yksilökohtaiset tarpeet huomioon ottaen.

Merivoimat ja viranomaisten tukeminen 2030

Tulevaisuuden ennakoinnissa ja varautumisessa nojaamme usein kokemuksiimme menneestä. Tarkasteltaessa historiaa jälkikäteen voidaan todeta, että meidät on usein yllätetty etukäteen mahdottomilta tuntuneiden tapahtumien toteutuessa; emme siis ole pitäneet kaikkia muutoksia mahdollisina. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on ollut muutosten mahdollisuuden hyväksyminen tulevaisuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää perusteita merivoimien viranomaistuen ja yhteistoiminnan kehittämiselle 2030-luvun toimintaympäristö huomioiden. Tutkimus pyrkii tarjoamaan teoriassa testattuja ja siten suositeltavia toimintamalleja ja mekanismeja kehitettäviksi ja toteutettaviksi merivoimien ja muiden viranomaisten välillä. Tutkimusraportin ensimmäisessä osassa pyritään määrittelemään viranomaistuen toimintaympäristö käsitteellisesti ja teoreettisesti nykyaikaisen turvallisuuskäsitteen ja turvallisuuskontekstien avulla. Toimintaympäristön kuvaukseen on sisällytetty myös esimerkkejä tämän päivän käytännön sovelluksia asevoimien käytöstä muiden viranomaisten tukemiseen Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Itävallassa. Raportin toisessa osassa kuvataan aiheskenaarioina kolme toisilleen vaihtoehtoista suomalaista turvallisuusympäristöä 2030-luvulla. Skenaarioilla kuvataan turvallisuuden näkökulmasta suomalainen yhteiskunta PESTYMV-menetelmää soveltaen. Skenaarioiden avulla voidaan arvioida viranomaistuen kehittämismahdollisuuksia ja edellytyksiä vaihtoehtoisissa tulevaisuuksissa.

Prikaatien käyttö kesän 1944 taisteluissa

Tutkimuksessa selvitetään viiden jalkaväkiprikaatin perustaminen jatkosodan aikana sekä niiden taistelut kesällä 1944. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva kirjallisuus- sekä arkistotutkimus. Sen tarkoituksena on selvittää miten prikaateja käytettiin kesällä 1944. Tutkimuksen näkökulma on yhtymän toiminnan tarkastelu. Pääpaino on asetettu jalkaväkijoukkojen toiminnalle. Jo talvisodassa perustettiin prikaateja, mutta niiden kokoonpanot olivat tehtäväkohtaisia ja niiden tärkein tehtävä oli suojata kenttäarmeijan ryhmittyminen pääasemaan. Talvisodan prikaati ei ollut sotatoimiyhtymä vaan lähinnä rykmenttiin rinnastettava nopea joukko. Talvisodan kokemusten perusteella alkoi keskustelu divisioonan korvaamisesta maavoimien perusyhtymänä. Divisioona koettiin liian raskaaksi etenkin Laatokan pohjoispuolella. Toisaalta kokemukset prikaateista olivat vähäisiä ja niiden kannatus komentajiston keskuudessa oli vain hajanaista. Tämä johtui osittain sen heikommasta tappionsietokyvystä Kannaksen taisteluja ajatellen. Jatkosodan aikana uudelleenjärjestelyissä syksyllä 1941 aloitettiin divisioonien muuttaminen prikaateiksi, mutta sodan pitkittyessä siitä luovuttiin. Jatkosodan kuluessa perustettiin jalkaväkiprikaateja divisioonien rinnalle itsenäisiksi yhtymiksi. Prikaatille ei sodan aikana tehty ohjesääntöä tai opasta ja niinpä prikaatien käyttö oli komentaja- ja tilanneriippuvaista. Prikaatin käyttömahdollisuuksia lisäsi nelijakoisuus ja rykmenttiportaan puuttuminen johtamisen nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi. Uudelleenjärjestelyissä divisioonat olivat supistuneet käsittämään vain kaksi jalkaväkirykmenttiä sekä erillisen pataljoonan. Prikaatien taistelut kesällä 1944 poikkesivat suuresti toisistaan. Tapparista Taipaleenjoelle taistellut 19. Prikaati kävi lähestulkoon asemasotaa, kun taas 21. Prikaati kävi erittäin raskaita korpitaisteluja viivyttäen 250 km ja osallistuen sen jälkeen vielä ryhmä Raappanan vastahyökkäykseen Ilomantsissa. Toisaalla 3. Prikaati joutui suoraan pataljoonittain Kannaksen painopisteen taisteluihin. Viipurin esikaupunkialueelle ryhmittyi 20. Prikaati, joka valmistautui osiltaan taistelemaan myös rakennetulla alueella. Laatokan pohjoispuolella ollut 15. Prikaati viivytti Syväriltä U-asemaan 5. Divisioonalle alistettuna ja joutui jopa maihinnousun torjuntaan. Prikaatien käyttö oli hyvin moninaista. Niitä vastaan hyökännyt vihollinen, erilaiset toimintamaastot sekä ajallisesti ja etäisyyksiltään toisistaan suuresti poikkeavat tehtävät tekevät prikaatien vertailemisen vaikeaksi. Joitain yhtäläisyyksiä tiettyjen prikaatien toiminnasta on löydettävissä, mutta mitään yhtenäistä käyttöperiaatetta tai ajatusta näin erilaisille taisteluvaiheille ei ole. Prikaatit olivat jalkaväkiyhtymiä, joiden oli pystyttävä suoriutumaan kaikista käsketyistä tehtävistään. Tavanomaisen rintamapuolustuksen ja viivytyksen lisäksi jouduttiin torjumaan maihinnousua, varautumaan taistelemaan rakennetulla alueella sekä korpialueella. Vaikka prikaatien kokoonpanoissa olikin eräitä puutteita, ne suoriutuivat niille annetuista tehtävistään pääosin hyvin ja uudenlainen yhtymä osoitti organisaationa sopivuutensa suomalaisiin olosuhteisiin.

Turkki : valta-aseman kehittäminen Etelä-Kaukasiassa

Opinnäytetyön aihealue on alueelliset suurvallat maailmanpolitiikassa. Tutkimus keskittyy Turkin toimiin asemansa vahventamiseksi Etelä-Kaukasian alueella. Turkki ja sen toimintojen vaikutus Etelä-Kaukasian alueella on ajankohtainen tutkimusaihe muun muassa alueella viime vuosina rakennetun energiatalouden infrastruktuurin takia. Aiheen ajankohtaisuutta lisäävät syksyn 2008 turvallisuuspoliittiset tapahtumat Georgian alueella, sekä Ukrainan ja Venäjän välisen kaasukriisin aikana havaitut puutteet Euroopan Unionin energiahuoltovarmuudessa. Viimeaikaiset liennytystoimet kahdenvälisissä suhteissa Armenian kanssa herättävät kysymyksen, mitkä ovat Turkin tavoitteet Etelä-Kaukasiassa? Päätutkimusongelma on: - Mikä on Turkin toimien tavoite Etelä-Kaukasiassa? Tutkimuksen alakysymyksiä ovat: - mitä keinoja Turkki käyttää tavoitteensa saavuttamiseksi? - onko Etelä-Kaukasia Turkille sotilaallisesti tai taloudellisesti merkittävä? Tutkimuksen käsittelee Turkin geopoliittista asemaa, ja sen toimia Etelä-Kaukasian alueella 1990-luvulta vuoden 2009 alkuun. Etelä-Kaukasiassa tässä työssä tarkoitetaan Neuvostoliiton hajoamisen myötä itsenäisiksi valtioiksi kehittyneiden Armenian, Azerbaidžanin ja Georgian muodostamaa aluetta. Tutkimuksen metodina on käytetty rationaalista selittämistä poliittisen realismin näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu kirjallisuustutkimuksena. Aineistoa on kerätty pääosin julkaistuista kirjallisuuslähteistä. Tietoja on täydennetty eri valtioiden virastojen, sekä kansainvälisesti tunnustettujen yhteisöjen ja organisaatioiden internet-sivustojen tietoja käyttäen. Lisäksi lähteinä on käytetty eri medioiden uutismateriaalia. Turkilla on Etelä-Kaukasiassa kolme keskeistä tavoitetta. Näistä tavoitteista ehdottomasti tärkein on alueen vakaus. Toinen tavoite on turvata oma energiaraaka-aineiden saatavuus. Kolmantena tavoitteena on ääri-islamilaisuuden leviämisen estäminen Näihin tavoitteisiin Turkki pyrkii pääsemään taloudellisen- ja kulttuuri-imperialismin keinoin. Sotilaallista voimaa Turkki ei ole alueella käyttänyt toistaiseksi kuin painostamiseen ja puolustusliitto Naton harjoituksissa.

PRT-konsepti NATOn kriisinhallintastrategiassa Afganistanissa

Kriisinhallinnasta on kuluneen kymmenen vuoden aikana muodostunut yksi NATO:n ydintehtävistä. Tätä tehtävää toteuttaessaan on NATO suuntautunut ulos liittouman omalta maantieteelliseltä alueeltaan. NATO:n kriisinhallintaoperaatioista haastavin tähän asti on ollut ISAF operaatio Afganistanissa. ISAF:n toiminnasta suuri osa tapahtuu jälleenrakennus- ja vakauttamisryhmien (Provincial Reconstruction Teams, PRT`s) kautta. Tutkimuksen pääkysymyksenä on selvittää PRT-konseptin nykyasema ja arvioida sen tulevaisuutta NATO:n kriisinhallintastrategiassa Afganistanissa. Tähän haetaan vastausta kolmella alakysymyksellä. Ensimmäinen niistä selvittää, mikä on NATO:n kriisinhallintastrategia Afganistanissa. Toinen puolestaan selvittää miten PRT konsepti rakentuu ja kolmas sitä, miten Yhdysvallat ja NATO pyrkivät ratkaisemaan tilanteen Afganistanissa. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus uusrealismin näkökulmasta katsottuna. Tutkimus rakentuu siten, että johdannossa käsittelen tutkimuksen perusteita ja menetelmää. Toisessa luvussa perehdyn Yhdysvaltojen ja NATO:n kriisinhallintastrategiaan Afganistanissa. Kolmannessa luvussa selvitän miten PRT-konsepti on kehittynyt ja miten sen vastuualue on laajentunut. Neljännessä luvussa perehdyn Afganistanin tilanteen kehittymiseen ja siihen miten Yhdysvallat, NATO ja ISAF pyrkivät ratkaisemaan tilanteen. Yhdysvaltojen ja NATO:n tavoitteena on tukea Afganistanin hallintoa niin, että se itse kykenisi vastaamaan maan rauhallisesta ja vakaasta kehityksestä. On kuitenkin huomattu, että pelkät sotilaalliset toimet eivät mahdollista tämän tavoitteen saavuttamista. Tähän tarpeeseen on kehitetty kokonaisvaltainen kriisinhallinnankonsepti. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnankonseptin käytännön toteuttajaksi ovat kehitetty alueelliset jälleenrakennusyksiköt Provincial Reconstruction Teams. PRT-konsepti vastaa kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta, missä yhdistetään käytännön tason yhteistyö diplomatian, puolustuksen ja kehitystyön alueilla. PRT:t eroavat toisistaan, koska jokaisella PRT:n johtovaltioilla on omat kansalliset intressit tavoiteltavanaan. PRT:n toimintatapa heijastaa kansallisia toimintatapakulttuurin perinteitä. Erot ilmenevät etenkin kansallisessa suhtautumisessa jälleenrakennukseen ja PRT:n rooliin siinä. ISAF jatkaa edelleen Afganistanissa turvallisuusoperaatioita ja pyrkii rakentamaan afgaaniviranomaisten kykyä vastaanottaa turvallisuusvastuu maassa. NATO on arvioinut, että Afganistanissa voidaan nyt aloittaa valmistelut turvallisuusvastuun siirtämiselle. Ennen kuin turvallisuusvastuuta voidaan siirtää, on turvallisuustilanteeseen saatava muutos parempaan, on se sitten todellinen tai vain näennäinen muutos. Muutosta pyritään saavuttamaan lisäämällä liittouman sotilaallista voimaa sekä parantamalla Afganistanin turvallisuusviranomaisten kykyä. Lisäksi NATO pyrkii saamaan aikaan aiempaa tehokkaampaa PRT-toimintojen yhteensovittamista ja tavoitteiden asettelua. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että kokonaisvaltainen kriisinhallintakonsepti tulee edelleen olemaan NATO:n kriisinhallintastrategiana Afganistanissa. PRT-konsepti tulee, muodossa tai toisessa, tulevaisuudessakin vastaamaan pääosin NATO:n kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta.