Nutrition and bone metabolism : In vivo effects of inorganic phosphate on rats and in vitro effects of bioactive tripeptides on human osteoblasts

Nutrition affects bone health throughout life. To optimize peak bone mass development and maintenance, it is important to pay attention to the dietary factors that enhance and impair bone metabolism. In this study, the in vivo effects of inorganic dietary phosphate and the in vitro effects of bioactive tripeptides, IPP, VPP and LKP were investigated. Dietary phosphate intake is increased through the use of convenience foods and soft drinks rich in phosphate-containing food additives. Our results show that increased dietary phosphate intake hinders mineral deposition in cortical bone and diminishes bone mineral density (BMD) in the aged skeleton in a rodent model (Study I). In the growing skeleton (Study II), increased phosphate intake was observed to reduce bone material and structural properties, leading to diminished bone strength. Studies I and II revealed that a low Ca:P ratio has negative effects on the mature and growing rat skeleton even when calcium intake is sufficient. High dietary protein intake is beneficial for bone health. Protein is essential for bone turnover and matrix formation. In addition, hydrolysis of proteins in the gastrointestinal tract produces short peptides that possess a biological function beyond that of being tissue building blocks. The effects of three bioactive tripeptides, IPP, VPP and LKP, were assessed in short- and long-term in vitro experiments. Short-term treatment (24 h) with tripeptide IPP, VPP or LKP influenced osteoblast gene expression (Study III). IPP in particular, regulates genes associated with cell differentiation, cell growth and cell signal transduction. The upregulation of these genes indicates that IPP enhances osteoblast proliferation and differentiation. Long-term treatment with IPP enhanced osteoblast gene expression in favour of bone formation and increased mineralization (Study IV). The in vivo effects of IPP on osteoblast differentiation might differ since eating frequency drives food consumption, and protein degradation products, such as bioactive peptides, are available periodically, not continuously as in this study. To sum up, Studies I and II raise concern about the appropriate amount of dietary phosphate to support bone health as excess is harmful. Studies III and IV in turn, support findings of the beneficial effects of dietary protein on bone and provide a mechanistic explanation since cell proliferation and osteoblast function were improved by treatment with bioactive tripeptide IPP.

Fatty acids, fibre, carotenoids and tocopherols in relation to glucose metabolism in subjects at high risk for type 2 diabetes : a cross-sectional analysis

Fatty acids, fibre, carotenoids and tocopherols in relation to glucose metabolism in subjects at high risk for type 2 diabetes a cross-sectional analysis Type 2 diabetes (T2D) is a heterogeneous disorder of carbohydrate, lipid and protein metabolism, resulting from genetics, environmental influences and interactions between these. The disease is characterized by insulin resistance, β-cell dysfunction, hepatic glucose overproduction and disordered fat mobilization and storage. The literature on associations between dietary factors and glucose metabolism is inconsistent. One factor behind the discrepant results may be genetic heterogeneity of study populations. Data on nutrient-gene interactions in relation to glucose metabolism are scarce. Thus, investigating high-risk populations and exploring nutrient-gene interactions are essential for improving the understanding of T2D aetiology. Ideally, this information could help to develop prevention programmes that take into account the genetic predisposition to the disease. In this study, associations between measures of glucose metabolism predicting T2D and fatty acids, antioxidative nutrients and fibre were examined in a high-risk population, i.e., in non-diabetic relatives of affected patients. Interactions between the PPARG Pro12Ala polymorphism and fatty acids on glucose metabolism were taken into consideration. This common polymorphism plays an important role in the regulation of glucose metabolism. The inverse associations observed between dietary fibre and insulin resistance are consistent with the prevailing recommendations urging increased intake of fibre to prevent T2D. Beneficial associations observed between the intake of carotenoids and glucose levels stress that a high consumption of vegetables, fruits and berries rich in carotenoids might also play a role in the prevention of T2D. Whether tocopherols have an independent association with glucose metabolism remains questionable. Observed interactions between fatty acids and glucose metabolism suggest that a high intake of palmitic acid is associated with high fasting glucose levels mainly in female Ala allele carriers. Furthermore, the PPARG Pro12Ala polymorphism may modify the metabolic response to dietary marine fat. The beneficial associations of high intake of marine n 3 fatty acids with insulin resistance and glucose levels may be restricted to carriers of the Ala allele. The findings pertain to subjects with a family history of T2D, and the cross-sectional nature of the study precludes inferences about causality. Results nevertheless show that associations of dietary factors with glucose metabolism may be modulated by the genetic makeup of an individual. Additional research is warranted to elucidate the role of probably numerous nutrient-gene interactions, some of which may be sex-specific, in the aetiology of T2D.

Diet and the development of atherosclerosis: a whole-diet approach from childhood to adulthood

Cardiovascular diseases (CVDs) are the leading cause of mortality in the world. Studies of the impact of single nutrients on the risk for CVD have often provided inconclusive results, and recent research in nutritional epidemiology with a more holistic whole-diet approach has proven fruitful. Moreover, dietary habits in childhood and adolescence may play a role in later health and disease, either independently or by tracking into adulthood. The main aims of this study were to find childhood and adulthood determinants of adulthood diet, to identify dietary patterns present among the study population and to study the associations between long-term food choices and cardiovascular health in young Finnish adults. The study is a part of the multidisciplinary Cardiovascular Risk in Young Finns study, which is an ongoing, prospective cohort study with a 21-year follow-up. At baseline in 1980, the subjects were children and adolescents aged 3 to 18 years (n included in this study = 1768), and young adults aged 24 to 39 years at the latest follow-up study in 2001 (n = 1037). Food consumption and nutrient intakes were assessed with repeated 48-hour dietary recalls. Other determinations have included comprehensive risk factor assessments using blood tests, physical measurements and questionnaires. In the latest follow-up, ultrasound examinations were performed to study early atherosclerotic vascular changes. The average intakes showed substantial changes since 1980. Intakes of fat and saturated fat had decreased, whereas the consumption of fruits and vegetables had increased. Intake of fat and consumption of vegetables in childhood and physical activity in adulthood were important health behavioural determinants of adult diet. Additionally, a principal component analysis was conducted to identify major dietary patterns at each study point. A similar set of two major patterns was recognised throughout the study. The traditional dietary pattern positively correlated with the consumption of traditional Finnish foods, such as rye, potatoes, milk, butter, sausages and coffee, and negatively correlated with fruit, berries and dairy products other than milk. This type of diet was independently associated with several risk factors of CVD, such as total and low-density lipoprotein cholesterol, apolipoprotein B and C-reactive protein concentrations among both genders, as well as with systolic blood pressure and insulin levels among women. The traditional pattern was also independently associated with intima media thickness (IMT), a subclinical predictor of CVD, in men but not in women. The health-conscious pattern, predominant among female subjects, non-smokers and urbanites, was characterised by more health-conscious food choices such as vegetables, legumes and nuts, tea, rye, fish, cheese and other dairy products, as well as by the consumption of alcoholic beverages. This pattern was inversely, but less strongly, associated with cardiovascular risk factors. Tracking of the dietary pattern scores was observed, particularly among subjects who were adolescents at baseline. Moreover, a long-term high intake of protein concurrent with a low intake of fat was positively associated with IMT. These findings suggest that food behaviour and food choices are to some extent established as early as in childhood or adolescence and may significantly track into adulthood. Long-term adherence to traditional food choices seems to increase the risk for developing CVD, especially among men. Those with intentional or unintentional low fat diets, but with high intake of protein may also be at increased risk for CVD. The findings offer practical, food-based information on the relationship between diet and CVD and encourage further use of the whole-diet approach in epidemiological research. The results support earlier findings that long-term food choices play a role in the development of CVD. The apparent influence of childhood habits is important to bear in mind when planning educational strategies for the primary prevention of CVD. Further studies on food choices over the entire lifespan are needed.

Petusta pitsaan : Ruokahuollon järjestelyt kriisiaikojen Suomessa

From bark bread to pizza - Food and exceptional circumstances: reactions of Finnish society to crises of food supply This study on the food supply under exceptional circumstances lies within the nutritional, historical and social sciences. The perspective and questions come under nutrition science, but are part of social decision-making. The study focuses on the first and second world wars as well as on contemporary society at the beginning of the 21st century. The main purpose of this study is to explore how Finnish society has responded to crises and what measures it has taken to sustain institutional food services and the food supply of households. The particular study interests include the school catering and food services in hospitals during the world wars. The situation in households is reflected in the counseling work carried out by state-run or civic organisations. Interest also focuses on the action of the scientific community. The decisions made in Finland are projected onto the solutions developed in some other European countries. The study is based primarily on the archive documents and annual reports prepared by food and health care authorities. Major source materials include scientific and professional publications. The evaluation of the situation in contemporary Finnish society is based on corresponding emergency plans and guidelines. The written material is supplemented by discussions with experts. Food rationing during the WWI and WWII differed in extent, details and unity. The food intake of some population groups was occasionally inadequate both in quantity, quality and safety. The counseling of the public focused on promoting self-sufficiency, improving cooking skills and widening food habits. One of the most vulnerable groups in regard to nutrition was long-term patients in institutions. As for future development, the world wars were never-theless important periods for public food services and counseling practices. WWII was also an important period for product development in the food industry. Significant work on food substitutes was carried out by Professor Carl Tigerstedt during WWI. The research of Professors A. I. Virtanen and Paavo Simola during WWII focused on vitamins. Crises threatening societies now differ from those faced a hundred years ago. Finland is bet-ter prepared, but in many ways more vulnerable to and dependent on other actors. Food rationing is a severe means of handling the scarcity of food, which is why contemporary society relies primarily on preparedness planning. Civic organisations played a key role during the world wars, and establishing an emergency food supply remains on their agenda. Although the objective of protecting the population remains the same for nutrition, food production, and food consumption, threat scenarios and the knowledge and skill levels of citizens are constantly changing. Continuous monitoring and evaluation is therefore needed.

Defining Adequate Vitamin D Intake : Cross-sectional and Intervention Studies

D-vitamiini ylläpitää normaalia luun kasvua ja uudistumista koko elämän ajan. Suomessa, kuten monissa muissakin länsimaissa, väestön D-vitamiinitilanne on riittämätön – talvisin osalla jopa puutteellinen. Tässä väitöskirjassa on tutkittu, lisääkö D-vitamiini luumassan kertymistä kasvuiässä, ja ylläpitäkö D-vitamiini luuston tasapainoista aineenvaihduntaa aikuisiällä. Nämä vaikutukset saattavat ehkäisi osteoporoosin kehittymistä eri ikäkausina. Väitöskirjatyössä tutkittiin erisuuruisten D-vitamiinilisäysten vaikutuksia kolmessa eri ikäryhmässä, jotka olivat 11-12 -vuotiaat tytöt (N=228), 21-49 -vuotiaat miehet (N=54) ja 65-85 -vuotiaat naiset (N=52). Tutkittavat satunnaistettiin ryhmiin, jotka nauttivat joko lumevalmistetta tai 5-20 µg D3-vitamiinia vitamiinilisänä. Tutkimukset olivat kaksoissokkoutettuja. Tutkimuksen aikana tutkittavilta otettiin paastoveri- ja virtsanäytteitä. Lisäksi he täyttivät tutkimuslomakkeen taustatietojen kartoittamiseksi sekä frekvenssikyselylomakkeen kalsiumin ja D-vitamiinin saannin selvittämiseksi. Tyttöjen luunmineraalitiheys (BMD) mitattiin DXA–laitteella ja miesten volumetrinen luuntiheys pQCT-menetelmällä. Näytteistä määritettiin mm. seerumin 25-hydroksi-D-vitamiinin (=S-25-OHD), lisäkilpirauhashormonin (=S-PTH) ja luun aineenvaihduntaa kuvaavien merkkiaineiden pitoisuuksia. Murrosikäisten tyttöjen poikkileikkaustutkimuksessa S-25-OHD- ja luun muodostusmerkkiaineen pitoisuudet vaihtelivat kuukausien välillä; suurimmat pitoisuudet mitattiin syyskuussa ja pienimmät maaliskuussa, mikä kuvastaa vuodenaikaisvaihtelua. Vastaava vaihtelu havaittiin lannerangan ja reisiluun BMD:ssä. D-vitamiinilisäyksellä oli myönteinen vaikutus tyttöjen luumassan lisääntymiseen. Suurin D-vitamiinilisä (10 µg/vrk) lisäsi luumassaa 17.2% enemmän reisiluussa ja 12.5% enemmän lannerangassa verrattuna lumevalmistetta nauttivien tyttöjen vastaaviin tuloksiin, mutta tulos riippui hoitomyöntyvyydestä. D-vitamiinin vaikutus luustoon välittyi vähentyneen luun hajotuksen kautta. Tutkimustuloksiin perustuen riittävä D-vitamiinin saanti murrosikäisille tytöille on 15 µg/vrk. D-vitamiinilisän vaikutus 65-85 -vuotiaiden naisten S-25-OHD-pitoisuuteen vakioitui kuudessa viikossa annoksen ollessa 5-20 µg/vrk. Näillä D-vitamiiniannoksilla ei saavutettu tavoiteltavaa S-25-OHD-pitoisuutta, joka on 80 nmol/l. Arvioimme, että 60 nmol/l -pitoisuuden, jota esiintyy kesäisin tämän ikäryhmän suomalaisilla, tämän ikäryhmän naiset saavuttaisivat 24 µg:n päivittäisellä D-vitamiinin saannilla. Terveillä miehillä havaittiin vuodenaikaisvaihtelu S-25-OHD- ja S-PTH-pitoisuudessa sekä luun hajotusta kuvaavassa merkkiainepitoisuudessa. Toisaalta vaihtelua ei havaittu radiuksen volumetrisessä luuntiheydessä eikä luun muodostusmerkkiaineen pitoisuudessa. Vuodenaikaisvaihtelu estettiin 17 µg:n päivittäisellä D-vitamiinin saannilla, mutta tämän ei havaittu vaikuttavan radiuksen luuntiheyteen kuusi kuukautta kestävän tutkimuksen aikana. Yhteenvetona todetaan, että D-vitamiinin saanti on edelleenkin riittämätöntä tutkimusten kohderyhmillä. Tämä näkyy S-25-OHD- ja PTH-pitoisuuden sekä luunaineenvaihduntaa kuvaavien merkkiaineiden vuodenaikaisvaihteluna, mikä on haitallista luuston hyvinvoinnille. D-vitamiinin saantia tulisi lisätä, jotta vähintäänkin riittävä D-vitamiinitilanne (S-25-OHD>50 nmol/l) tai mahdollisesti jopa tavoiteltava D-vitaminitilanne (S-25-OHD≥80 nmol/l) saavutettaisiin. Jotta D-vitamiinin saannin lisääminen olisi kaikissa ikäryhmissä mahdollista, on suunniteltava nykyistä enemmän D-vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita.

Effects of dietary phosphorus and calcium-to-phosphorus ratio on calcium and bone metabolism in healthy 20- to 43-year-old Finnish women

Dietary habits have changed during the past decades towards an increasing consumption of processed foods, which has notably increased not only total dietary phosphorus (P) intake, but also intake of P from phosphate additives. While the intake of calcium (Ca) in many Western countries remains below recommended levels (800 mg/d), the usual daily P intake in a typical Western diet exceeds by 2- to 3-fold the dietary guidelines (600 mg/d). The effects of high P intake in healthy humans have been investigated seldom. In this thesis healthy 20- to 43-year-old women were studied. In the first controlled study (n = 14), we examined the effects of P doses, and in a cross-sectional study (n = 147) the associations of habitual P intakes with Ca and bone metabolism. In this same cross-sectional study, we also investigated whether differences exist between dietary P originating from natural P sources and phosphate additives. The second controlled study (n = 12) investigated whether by increasing the Ca intake, the effects of a high P intake could be reduced. The associations of habitual dietary calcium-to-phosphorus ratios (Ca:P ratio) with Ca and bone metabolism were determined in a cross-sectional study design (n = 147). In the controlled study, the oral intake of P doses (495, 745, 1245 and 1995 mg/d) with a low Ca intake (250 mg/d) increased serum parathyroid hormone (S-PTH) concentration in a dose-dependent manner. In addition, the highest P dose decreased serum ionized calcium (S-iCa) concentration and bone formation and increased bone resorption. In the second controlled study with a dietary P intake of 1850 mg/d, by increasing the Ca intake from 480 mg/d to 1080 mg/d and then to 1680 mg/d, the S-PTH concentration decreased, the S-iCa concentration increased and bone resorption decreased dose-dependently. However, not even the highest Ca intake could counteract the effect of high dietary P on bone formation, as indicated by unchanged bone formation activity. In the cross-sectional studies, a higher habitual dietary P intake (>1650 mg/d) was associated with lower S-iCa and higher S-PTH concentrations. The consumption of phosphate additive-containing foods was associated with a higher S-PTH concentration. Moreover, habitual low dietary Ca:P ratios (≤0.50, molar ratio) were associated with higher S-PTH concentrations and 24-h urinary Ca excretions, suggesting that low dietary Ca:P ratios may interfere with homeostasis of Ca metabolism and increase bone resorption. In summary, excessive dietary P intake in healthy Finnish women seems to be detrimental to Ca and bone metabolism, especially when dietary Ca intake is low. The results indicate that by increasing dietary Ca intake to the recommended level, the negative effects of high P intake could be diminished, but not totally prevented. These findings imply that phosphate additives may be more harmful than natural P. Thus, reduction of an excessively high dietary P intake is also beneficial for healthy individuals.

Associations of gene polymorphisms and nutrition with calcium homeostasis and bone mineral density : Studies on skeletal nutrigenetics

Heredity explains a major part of the variation in calcium homeostasis and bone strength, and the susceptibility to osteoporosis is polygenetically regulated. Bone phenotype results from the interplay between lifestyle and genes, and several nutritional factors modulate bone health throughout life. Thus, nutrigenetics examining the genetic variation in nutrient intake and homeostatic control is an important research area in the etiology of osteoporosis. Despite continuing progress in the search for candidate genes for osteoporosis, the results thus far have been inconclusive. The main objective of this thesis was to investigate the associations of lactase, vitamin D receptor (VDR), calcium sensing receptor (CaSR) and parathyroid hormone (PTH) gene polymorphisms and lifestyle factors and their interactions with bone health in Finns at varying stages of the skeletal life span. Markers of calcium homeostasis and bone remodelling were measured from blood and urine samples. Bone strength was measured at peripheral and central bone sites. Lifestyle factors were assessed with questionnaires and interviews. Genetic lactase non-persistence (the C/C-13910 genotype) was associated with lower consumption of milk from childhood, predisposing females in particular to inadequate calcium intake. Consumption of low-lactose milk and milk products was shown to decrease the risk for inadequate calcium intake. In young adulthood, bone loss was more common in males than in females. Males with the lactase C/C-13910 genotype may be more susceptible to bone loss than males with the other lactase genotypes, although calcium intake predicts changes in bone mass more than the lactase genotype. The BsmI and FokI polymorphisms of the VDR gene were associated with bone mass in growing adolescents, but the associations weakened with age. In young adults, the A986S polymorphism of the calcium sensing receptor gene was associated with serum ionized calcium concentrations, and the BstBI polymorphism of the parathyroid gene was related to bone strength. The FokI polymorphism and sodium intake showed an interaction effect on urinary calcium excretion. A novel gene-gene interaction between the VDR FokI and PTH BstBI gene polymorphisms was found in the regulation of PTH secretion and urinary calcium excretion. Further research should be carried out with more number of Finns at varying stages of the skeletal life span and more detailed measurements of bone strength. Research should concern mechanisms by which genetic variants affect calcium homeostasis and bone strength, and the role of diet-gene and gene-gene interactions in the pathogenesis of osteoporosis.

Tukien tuotannosta irrottamisen vaikutukset viljan, naudanlihan ja sianlihan tarjontaan Suomessa

This research discusses decoupling CAP (Common Agricultural Policy) support and impacts which may occur on grain cultivation area and supply of beef and pork in Finland. The study presents the definitions and studies on decoupled agricultural subsidies, the development of supply of grain, beef and pork in Finland and changes in leading factors affecting supply between 1970 and 2005. Decoupling agricultural subsidies means that the linkage between subsidies and production levels is disconnected; subsidies do not affect the amount produced. The hypothesis is that decoupling will decrease the amounts produced in agriculture substantially. In the supply research, the econometric models which represent supply of agricultural products are estimated based on the data of prices and amounts produced. With estimated supply models, the impacts of changes in prices and public policies, can be forecasted according to supply of agricultural products. In this study, three regression models describing combined cultivation areas of rye, wheat, oats and barley, and the supply of beef and pork are estimated. Grain cultivation area and supply of beef are estimated based on data from 1970 to 2005 and supply of pork on data from 1995 to 2005. The dependencies in the model are postulated to be linear. The explanatory variables in the grain model were average return per hectare, agricultural subsidies, grain cultivation area in the previous year and the cost of fertilization. The explanatory variables in the beef model were the total return from markets and subsidies and the amount of beef production in the previous year. In the pork model the explanatory variables were the total return, the price of piglet, investment subsidies, trend of increasing productivity and the dummy variable of the last quarter of the year. The R-squared of model of grain cultivation area was 0,81, the model of beef supply 0,77 and the model of pork supply 0,82. Development of grain cultivation area and supply of beef and pork was estimated for 2006 - 2013 with this regression model. In the basic scenario, development of explanatory variables in 2006 - 2013 was postulated to be the same as they used to be in average in 1995 - 2005. After the basic scenario the impacts of decoupling CAP subsidies and domestic subsidies on cultivation area and supply were simulated. According to the results of the decoupling CAP subsidies scenario, grain cultivation area decreases from 1,12 million hectares in 2005 to 1,0 million hectares in 2013 and supply of beef from 88,8 million kilos in 2005 to 67,7 million kilos in 2013. Decoupling domestic and investment subsidies will decrease the supply of pork from 194 million kilos in 2005 to 187 million kilos in 2006. By 2013 the supply of pork grows into 203 million kilos.

Kde je jádro pudla? Missä on villakoiran ydin? : Eläinten nimistä johdetut fraasit, idiomit ja muut sanonnat tšekin ja suomen kielessä

Pro gradu -työssä tarkastelen tšekin ja suomen kielessä esiintyviä eläinten nimityksistä johdettuja fraseologisia ilmauksia ja sanontoja. Eläinfraseologia muodostaa kielessä keskeisen osan, jolle ovat tyypillisiä voimakas tunnelataus, rajoittunut, sovinnainen käyttö ja puhekielenomaisuus. Tarkastelen eläinilmauksia morfologisesti ja semanttis-leksikaalisesti, mutta muitakin piirteitä esiintyy. Vertailen kumpaakin kieltä ja selvitän kielten fraasien, idiomien ja muiden sanontojen yhtäläisyyksiä ja eroja. Sanonnat (ynnä johdokset ja sanaparit) jaan neljään eri ryhmään seuraavasti: 1. kummassakin kielessä olevat samanlaiset ilmaukset, 2. kummassakin kielessä olevat osittain samanlaiset ilmaukset, 3. tsekkiläiset ilmaukset ja 4. suomalaiset ilmaukset. Työni materiaali on peräisin tsekkiläisistä, suomalaisista ja muunkielisistä sanakirjoista (lähinnä fraseologisista). Selvittelen erityisesti keskeisimpien kotieläinten nimistä (koira, kissa, hevonen, lehmä, lammas, sika, kana), joidenkin muiden eläinten nimistä (karhu, susi, karppi, käärme) ja joidenkin ulkomaisten eläinten nimistä (leijona, elefantti, apina) johdettuja fraseologisia ilmauksia. Materiaali käsittää yhteensä 145 eri eläintä, 163 eläimen nimitystä ja 585 eläinilmausta. Aineistoni pohjalta voi todeta, että tšekin ja suomen kielessä on yllättävän paljon samantyyppisiä eläinilmauksia, vaikka kielet poikkeavat huomattavasti toisistaan. Korpuksessani olevista ilmauksista on täysin symmetrisiä 119/20,3 %, osittain samanlaisia (epäsymmetrisiä) 127/21,7 %, pelkästään tsekkiläisiä 161/27,5 % ja pelkästään suomalaisia 146/25,0 %. Sanaparit ja sananlaskut, joita käsittelin erillisenä ryhmänä (32 kpl) muodostivat aineistosta 5,5 % (niistäkin löytyi yhtäläisyyksiä). Yleisimmin esiintyvät eläimet ovat koira ja kissa. Koira on kuitenkin tšekin fraseologiassa yleisempi eläin kuin suomessa, jossa taas kissa on yleisimmin esiintyvä eläimen nimi. Yleisiä ovat myös mm. hevonen, sika, lintu, kala ja kana. Karitsa, hanhi ja vuohi esiintyvät paljon useammin tšekin fraseologiassa, suomessa esiintyy taas usein sika silloin, kun tšekissä on porsas. Joillakin eläinten nimillä on selvästi negatiivisempi tunnelataus (susi, käärme) kuin toisilla (koira, kissa). Toisin kuin suomessa, kissa on tšekissä valheellinen, vuohi herkuttelee, pöllö ja apina edustavat viisautta ja oppivaisuutta ja kovakuoriainen hellyttää. Yhteisiä eläinten nimityksiä kummassakin kielessä on aineistossani 106/163 (65,03 %). Tšekin fraseologiassa on lähes kaksi kertaa enemmän (37/163 = 22,7 %) sellaisia eläinten nimiä, joita ei esiinny suomen fraseologiassa verrattuna pelkästään suomen fraseologiassa esiintyviin eläinten nimiin (20/163 = 12,27 %). Pelkästään tšekissä esiintyviä eläimiä ovat mm. lumikko, majava, murmeli, mäyrä, näätä ja riikinkukko; pelkästään suomen fraseologiassa esiintyvät puolestaan mm. kiiski, muikku, peippo, poro, sopuli ja telkkä. Vertauskuvat ovat kummassakin kielessä erittäin tyypillisiä. Eläinten nimet viittaavat useimmiten ihmisen kielteisiin luonteenpiirteisiin tai ominaisuuksiin (mazaný jako liška ja viekas kuin kettu). Aineistoni pohjalta vaikuttaa siltä, että tšekissä on enemmän vaihtoehtoisia ja eri eläinten lajeista muodostettuja ilmauksia (mm. lintu- ja kalalajeista). Kummassakin kielessä on myös huudahduslauseita (Ty jsi ale liška pod itá! ja Senkin vanha kettu!), kansainvälisiä ilmauksia (jádro pudla ja villakoiran ydin) ja ns. petollisia ystäviä toisiaan erehdyttävästi muistuttavia, mutta eri asiaa merkitseviä sanontoja (tsekin kočičí život kissanelämä tarkoittaa ´sitkeähenkisyyttä´ − ei suomen kissanpäiviä). Kansallisista erityispiirteistä ovat esimerkkeinä mm. tšekin ilmaus mít se jako husa o Martině "voida kuin hanhi Martinpäivänä" (suomeksi ´voida kurjasti´; viittaus Martinpäivän hanhensyömisperinteeseen) tai suomen ilmaukset kuin hyttysen liraus Itämereen ja sopulilauma.

Vegaaniäidit ja -lapset Suomessa Suosituksista käytäntöön

Suomalaisia vegaaniäitejä ja lapsia ei ole aiemmin tutkittu ravitsemustieteen näkökulmasta. Suomalaisilla suosituksissa (Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Sosiaali- ja terveysministeriö) lasten ja äitien vegaaniruokavalioon suhtaudutaan varauksellisesti. Pohjois-Amerikassa mm. American Dietetic Association ja American Academy of Pediatrics sen sijaan pitävät vegaaniruokavaliota ravitsemuksellisesti riittävänä myös raskauden ja imetyksen aikana sekä pikkulapsilla. Suomalainen tutkimustieto on tarpeen mm. laadittaessa uusia suosituksia tulevaisuudessa. Tutkimukseen osallistui 14 perhettä. Vegaaniruokavaliota oli noudatettu 11 raskauden ja imetyksen ajan. Syntymästään saakka vegaanilapsia oli 13. Menetelmänä oli kolmeosainen kyselylomake, jonka tutkittavat palauttivat postitse. Raskaus- ja imetysaikaa tarkastellessani käytin vertailuaineistona niitä seitsemää raskautta, jotka eivät täyttäneet vegaaniruokavalion määritelmää, mutta joiden aikana oli syöty tavanomaista sekaruokavaliota kasvispainotteisemmin. Tutkimukseen osallistuneet olivat koulutettuja ja suurin osa asui kaupungissa. Lapset olivat iältään keskimäärin 1 ½-vuotiaita (vaihteluväli pariviikkoisesta 5-vuotiaaseen). Perheet olivat etsineet itse aktiivisesti tietoa ravitsemusasioista ja tietoa oli saatu myös Vegaaniliitosta. Virallinen terveydenhuolto ei ollut juurikaan pystynyt tarjoamaan tietoa: kahdeksan perhettä oli käynyt ravitsemusterapeutin vastaanotolla, mutta vain yksi ilmoitti saaneensa tietoa sitä kautta. Useimmiten perheen ruokavalio oli herättänyt hämmennystä ja epätietoisuutta terveydenhuollossa. Jotkut olivat kokeneet erittäin negatiivista suhtautumista, etenkin lääkärien taholta, mutta myös myönteisiä kokemuksia oli. Vegaaniäitien keskimääräinen painonnousu raskauden aikana oli normaali ja lapset olivat syntyneet normaalipainoisina. Lasten kasvu oli normaalia. Kaikki äidit olivat huolehtineet D- ja B12-saannista. Myös kaikki lapset saivat ko. vitamiinitäydennyksiä lukuun ottamatta yhtä epäselvää tapausta D-vitamiinin suhteen. Vegaaniäidit imettivät pitkään ja olivat lähempänä imetyssuosituksia kuin suomalaiset yleensä. Tämän tutkimuksen perusteella suomalaisissa vegaaniperheissä ollaan tietoisia D- ja B12-vitamiinien tärkeydestä ja ravitsemusasioista yleensä. Sellaisia ongelmia ei noussut esille, etteikö ruokavaliota voisi suositella

Teini-ikäisten tyttöjen ruokaturva Zambézian kaupungeissa ja maaseudulla

Johdanto Riittämätön ravinnonsaanti haittaa lasten fyysistä ja psyykkistä kasvua. Se myös heikentää Saharan eteläpuoleisen Afrikan tuottavuutta ja taloudellista kehitystä. Erityisen heikossa asemassa ovat lapset ja hedelmällisessä iässä olevat naiset johtuen nopean kasvun, raskauden ja imetyksen aiheuttamista vaatimuksista. Yleensä ruokaturvattomuus johtuu fyysisestä tai taloudellisesta ruoan hankintamahdollisuuden puuttumisesta ja on näin ollen läheisesti yhteydessä köyhyyteen sekä kestävien elinkeinojen ja turvaverkostojen puuttumiseen. Kaupungistumisen myötä monien afrikkalaisten elinkeinot, ruokatottumukset ja elämäntyyli ovat muuttuneet. Koska elämä kaupungeissa poikkeaa monin tavoin elämästä maaseudulla, myös ruokaturva ja sen taustalla olevat tekijät voivat olla erilaiset kaupungissa ja maaseudulla. Tällöin myös ruokaturvaohjelmat tulee suunnitella asuinpaikan mukaan ja kohdistaa voimavarat tarpeen mukaan. Harvat tutkimukset kuitenkaan tarkastelevat ruokaturvaa yhtä aikaa kaupungissa ja maaseudulla, mistä johtuen ruokaturvan erilaisuudesta näissä eri asuinympäristöissä on vähän tietoa. Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää teini-ikäisten tyttöjen ruokaturvan taso Zambézian maakunnan maaseudulla ja kaupungeissa sekä tarkastella onko ruokaturva erilainen maaseudulla ja kaupungeissa. Lisäksi selvitetään mitkä tekijät ovat yhteydessä hyvään ruokaturvaan ja ovatko siihen yhteydessä olevat tekijät erilaisia näissä asuinympäristöissä. Aineisto ja menetelmät Tämä pro gradu -tutkielma on osa suomalais-mosambikilaista yhteistyöprojektia: Teini-ikäisten tyttöjen ravitsemus ja ruokavalio Zambéziassa (Estudo do Estado Nutricional e da Dieta em Raparigas Adolescentes na Zambézia). Tutkimus selvittää 15–18-vuotiaiden teinityttöjen ravitsemustilaa, ruokavaliota ja ruokaturvaa maaseudulla ja kaupunkiympäristössä Zambézian maakunnassa, ennen sadonkorjuuta ja sadonkorjuun jälkeen. Tämä osatutkimus perustuu ennen sadonkorjuuta tammi-helmikuussa 2010 kerättyyn aineistoon (n=277). Ruokaturvaa mitattiin Household Food Insecurity Access Scale (HFIAS) -kyselylomakkeella. Taustatietohaastattelusta poimittiin ruokaturvan kannalta mielenkiintoiset tekijät ja tarkasteltiin niiden yhteyttä ruokaturvaan. Tulokset Ruokaturvan havaittiin olevan huomattavasti parempi maaseudulla kuin kaupungissa. Maaseudulla kotieläimiä omistavat perheet kuuluivat harvemmin huonoon ruokaturvaluokkaan, kuin perheet jotka eivät omistaneet eläimiä. Kaupungissa ylimmässä varallisuustertiilissä olevat perheet kuuluivat keskimmäisessä varallisuustertiilissä olevia harvemmin huonoon ruokaturvaluokkaan. Maaseudun ja kaupungin välillä havaittavaa eroa ruokaturvassa selitti varallisuus. Johtopäätökset Maaseutua ja kaupunkeja tulisi ruokaturvatutkimuksissa käsitellä erillisinä tutkimuskohteina. Erilaiset ruokatottumukset saattavat vaikuttaa koettuun ruokaturvaan kaupungeissa ja maaseudulla. Ruokaturvan taustatekijät ovat myös erilaiset, jolloin ruokaturvattomuuden poistaminen vaatii eri toimintatapoja asuinpaikasta riippuen. Varallisuudella saattaa olla suurempi merkitys ruokaturvan kannalta kaupungeissa kuin maaseudulla. Varallisuuden ja ruokaturvan välisen yhteyden selvittäminen kaupungissa ja maaseudulla vaatii kuitenkin luotettavan varallisuusmittarin. Vuodenaika tulisi ottaa huomioon aiempaa paremmin kun tutkitaan kroonista ruokaturvattomuutta. Ruokaturvatutkimuksissa tulisi kerätä tietoa myös ruokavalion monipuolisuudesta ja tehdä antropometrisiä mittauksia, jotta ruokaturvasta saataisiin kokonaisvaltainen kuva.

Ruokauskomukset Mosambikin maaseudun raskaana olevilla ja imettävillä naisilla

Ihmisille ympäri maailmaa on tyypillistä valita tiettyjä ruokia suuremmasta valikoimasta syömäkelpoista ruokaa ja luoda mieltymyksiä sekä kieltoja joitakin ruokia kohtaan. Näitä ilmiöitä kutsutaan ruokauskomuksiksi ja ne ovat tärkeä osa kulttuuria. Niiden taustalla on usein terveydelliset perustelut tai sosiaalinen arvostus yhteisössä. Afrikassa on todettu olevan paljon erilaisia ruokauskomuksia, jotka kohdistuvat usein raskaana oleviin ja imettäviin naisiin sekä lapsiin, ryhmään, joka on fysiologisesti erityisen herkässä elämänvaiheessa. Ravitsemustilan tai ruokaturvan ollessa heikko, mahdollisilla ruokauskomuksilla voi olla merkittävät seuraukset erityisesti tämän väestönosan terveydentilaan. Aliravitsemus ja virheravitsemus ovat edelleen suuria ongelmia Afrikassa ja muissa kehittyvissä maissa. Tämän työn tavoitteena oli tutkia laadullisin menetelmin, onko erityisesti raskaana olevilla ja imettävillä naisilla Keski-Mosambikin maaseudulla, Zambézian maakunnassa, ruokauskomuksia, mitä ne mahdollisesti ovat, sekä arvioida voiko ruokauskomuksilla olla ravitsemuksellista merkitystä. Menetelminä oli 5 ryhmähaastattelua kolmessa kylässä ja 10 yksilöhaastattelua kahdessa kylässä. Tutkittavat olivat 12–78-vuotiaita naisia ja heitä oli yhteensä 27. Tulkkaus, tutkimusaiheen sensitiivisyys ja haastattelijan kokemattomuus aiheuttivat haasteita haastatteluiden toteutukseen. Tämän vuoksi menetelmää muokattiin ja se vaihdettiin ryhmähaastattelusta yksilöhaastatteluun tutkimuksen aikana. Ruokauskomukset vaihtelivat sekä kylien välillä että kylien sisällä, joskin niistä löytyi samantyyppisiä pääpiirteitä. Työssä todettiin, että raskaana oleviin ja imettäviin naisiin kohdistui tutkimusalueella ruokauskomuksia. Raskauden aikana tuli välttää pääasiassa proteiinipitoisia ruokia, kuten lihaa ja kalaa ja puolestaan suosia kasvisten, hedelmien ja viljatuotteiden käyttöä. Linnun munien syöntiä sekä suositeltiin että kehotettiin välttämään raskauden aikana. Raskauden aikana ilmeni lisäksi tietoinen tapa vähentää kassavapuuron tai ruuan syömistä kokonaisuudessaan. Imetyksen aikana ei vältetty juuri mitään ruokia, vaan suositeltiin kookosta ja kasviksia. Suurin osa perusteluista liittyi äidin ja lapsen terveyteen. Perustelut voitiin jakaa seuraaviin ryhmiin: lisää äidinmaidon tuotantoa; aiheuttaa vatsakipua äidillä; pitää yllä kuntoa ja estää vatsan kasvua; äidistä tulee vahva, terve ja hän saa vitamiineja; lapsen ulkonäkö muuttuu; lapsesta tulee terve ja vahva; lapsen käyttäytyminen muuttuu; aiheuttaa keskenmenon; aiheuttaa vaikean tai helpon synnytyksen. Ruokauskomukset ja terveysviranomaisilta tullut valistus oli osittain sekoittunut keskenään. Lähes kaikki naiset kertoivat noudattavansa näitä ruokauskomuksia. Muutamat naiset kertoivat suositeltavien ruokien kohdalla, että ruokien saatavuus tekee noudattamisen joskus vaikeaksi. Proteiinipitoisten ruokien välttäminen voi lisätä proteiinialiravitsemuksen riskiä ja syömisen vähentäminen saattaa lisätä riskiä saada riittämättömästi energiaa raskauden aikana. Suositeltavat ruuat todennäköisesti edistävät terveyttä. Tutkielman perusteella voitiin todeta, että vieraassa kulttuurissa tutkiminen vaatii tutkimusmenetelmältä paljon. Tärkeää on menetelmän joustavuus, jotta sitä voi muuttaa tutkimuskentällä toimivampaan ja luotettavampaan muotoon. Johtopäätöksenä todettiin, että suositeltavin menetelmä tutkittaessa ruokauskomuksia tällä tutkimusalueella olisi ollut yksilöhaastattelut, jossa olisi ollut mahdollisimman vähän osallistujia ja osallistujat olisivat olleet samaa sukupuolta ja saman ikäisiä. Terveyden ja ravitsemuksen kannalta on tärkeää, että ruokauskomuksista ollaan tietoisia ja väestön ruokauskomuksia tutkitaan alueittain, koska ne voivat vaihdella merkittävästi jopa kylien tai ihmisryhmien sisällä.

Oriin seminaaliplasman matriksimetalloproteinaasit

Siirto- ja pakastesiemennysten lisääntyessä tammojen hedelmällisyystulosten parantuminen on hevoskasvatuksen taloudellisuuden kannalta merkittävää. Oriitten spermoissa on eroja sekä siirto- että pakastekestävyydessä. Pelkällä orivalinnalla ei voida kuitenkaan vaikuttaa hedelmällisyystuloksiin, sillä yleensä valinta painottuu suorituskykyyn. Siittiöiden lisäksi seminaaliplasmalla on havaittu vaikutuksia siirto- ja pakastuskestävyyteen. Seminaaliplasma koostuu useista erilaisista biologisista komponenteista, joista matriksimetalloproteinaasit (MMP) ovat yksi. Ne ovat proteiiniperhe, johon kuluu useita jäseniä. MMP:t kykenevät hajottamaan muun muassa solun ulkoisia tukirakenteita sekä tyvikalvoa erilaisissa fysiologisissa ja patologisissa tiloissa. Matriksimetalloproteinaaseja on löydetty useista kudoksista ja myös seminaaliplasmasta. Työn tutkimusosuudessa haluttiin selvittää MMP-pitoisuuksia, niiden vaihteluita oriitten välillä ja mahdollisia vaikutuksia hedelmällisyystuloksiin. Seminaaliplasmanäytteitä tutkittiin yhteensä 43 oriista. Näytteet oli kerätty astutuskaudella 2006 erirotuisilta ja -ikäisiltä hevosilta sekä kahdelta ponilta. Keräysvaiheessa näytteet jaoteltiin 1-4 eri fraktioon. Jokaisesta näytteestä tutkittiin MMP:t zymografian avulla. Seminaaliplasmanäytteiden lisäksi oriilta kerättiin hedelmällisyystietoja siittoloista sekä Suomen raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestöltä (Suomen Hippos ry). Kaikki tulokset taulukoitiin ja laskettiin aktiiviselle (akt-MMP-2) ja pro-MMP-2:lle sekä kokonais-MMP-9:lle (tot-MMP-9) siittiörikkaassa (SR) ja siittiököyhässä fraktiossa (SK) sekä kokonaisejakulaatissa (KE): keskiarvot, keskihajonnat, mediaanit sekä maksimi- ja minimiarvot. Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimet laskettiin tammojen ensimmäiseen kiimaan tiinehtymisen ja eri MMP-pitoisuuksien välille SR:ssa ja KE:ssa. Oriilla oli havaittavia pitoisuuksia pro- ja akt-MMP-2:ta sekä tot-MMP-9:ää. MMP-pitoisuudet olivat suurimmat SR:ssa. Suurimpia olivat pro-MMP-2:n pitoisuudet ja orikohtaiset erot olivat siinä pieniä. Saadut tulokset vastasivat odotuksia, sillä miesten seminaaliplasmatutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia. Eri MMP-pitoisuuksilla ei havaittu korrelaatiota tammojen tiinehtymiseen kanssa. Aineiston pienen koon takia sattumalla voi olla suuri vaikutus tuloksiin. Myös keräysvuodenaika ja yksilön ejakulaation koostumusvaihtelut saattavat vaikuttaa seminaaliplasman MMP-pitoisuuksiin, sillä sen useissa ominaisuuksissa tapahtuu muutoksia näiden muuttujien mukaan. Tulokset ovat suuntaa antavia ja toimivat apuna jatkotutkimuksia suunniteltaessa.

Äidin raskausajan D-vitamiinitilanteen yhteys lapsen luustoon yhden vuoden iässä

Johdanto: Raskaudenaikaisen D-vitamiinin puutoksen on havaittu vaikuttavan negatiivisesti syntyvän lapsen luuston kasvuun. Myös lapsen riittävä D-vitamiinin saanti on merkittävä tekijä lapsen luuston hyvinvoinnissa. Suomalaisten odottavien äitien D-vitamiinin saanti on usein puutteellista, eikä D-vitamiinia muodostu iholla talvikuukausina Suomen pohjoisen sijainnin vuoksi. Suomalaisten raskaana olevien naisten heikko D-vitamiinitilanne saattaa vaikuttaa lasten luuston terveyteen. Tavoitteet: Työn tavoitteena oli tutkia ovatko raskauden aikainen D-vitamiinitilanne, lapsen D-vitamiinitilanne ja D-vitamiinin saanti vuoden iässä yhteydessä luuntiheyden ja -mineraalipitoisuuden muutoksiin lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. Aineisto ja menetelmät: Raskausaikana rekrytoiduista 126 äiti-lapsi-parista vuoden iässä seurantakäynnille saapui 89 (69 %). Lapsilta otettiin verinäyte ja siitä määritettiin D-vitamiinitilannetta kuvaava seerumin 25-hydroksi-D-vitamiinipitoisuus (25(OH)D) immunoentsymometrisellä menetelmällä. Lasten sääriluu tutkittiin pQCT-menetelmällä. Vastaavat tutkimukset oli suoritettu sekä lapsille että äideille synnytyksen jälkeen. Äitien seerumin 25(OH)D-pitoisuus alkuraskauden aikana määritettiin THL:n keräämistä verinäytteistä. Lapsilta kerättiin kolmen vuorokauden ruokapäiväkirja sekä kyselylomake, joiden avulla selvitettiin D-vitamiinin saanti ruokavaliosta, D-vitamiinilisän käyttö ja taustatekijöitä. Äideille suoritettiin lyhyt haastattelu koskien lapsen terveyttä ja kehitystä. Tilastollinen tarkastelu suoritettiin SPSS (versio 16.0) –ohjelmalla. Korrelaatioanalyysilla selvitettiin minkä tekijöiden kanssa 1-vuotiaan luuston laatua kuvaavat muuttujat ja niissä tapahtuneet muutokset korreloivat. Regressioanalyysilla tutkittiin selittääkö raskausajan D-vitamiinitilanne, lapsen D-vitamiinitilanteen muutos tai lapsen D-vitamiinin saanti yhden vuoden iässä luustomuuttujien muutoksia. Monimuuttujamallin avulla tarkasteltiin, onko raskaudenaikainen D-vitamiinitilanne lineaarisesti yhteydessä luumuuttujien arvoihin. Tulokset: Lasten D-vitamiinin saanti ylitti keskimäärin suositukset (KA 12,3 ?g/vrk), mutta 20 %:lla seerumin 25(OH)D-pitoisuus oli riittämätön (< 50 nmol/l). Seurantakäynnin aikaan yhä imetetyillä lapsilla Dvitamiinitilanne oli heikompi kuin ei-imetetyillä (p=0,044). Luun mineraalimäärä (BMC, engl. bone mineral content) oli kasvanut eniten niillä lapsilla, joiden äitien D-vitamiinitilanne oli ollut heikoin raskauden aikana ja vähiten niillä, joilla D-vitamiinitilanne raskausaikana oli ollut riittävä. Tulos ei kuitenkaan yltänyt merkitsevälle tasolle (p=0.069). Muissa luumuuttujissa viitteitä yhteyksistä ei löytynyt. Taustatietoja tarkastellessa havaittiin merkitsevä negatiivinen yhteys raskausajan D-vitamiinitilanteen ja lapsen sairastamien nuhakuumeiden lukumäärän välillä (p=0.044). Johtopäätökset: Lasten D-vitamiinin saanti oli suositusten mukaista, mutta siitä huolimatta osalla lapsista Dvitamiinitilanne ei ollut optimaalinen. Erot BMC:n muutoksessa ryhmien välillä viittaavat saavutuskasvuun eli heikomman D-vitamiinitilanteen vaikutus luustoon kompensoituu BMC:n osalta ensimmäisen elinvuoden aikana. Pitkäkestoisia lisätutkimuksia raskausajan D-vitamiinitilanteen ja lapsen luuston yhteyksistä suuremmilla tutkimusotoksilla tarvitaan.

Heraproteiinivalmisteen vaikutus laihdutukseen ja laihdutustuloksen pysyvyyteen ylipainoisilla aikuisilla

Johdanto: Lihavuus on maailmalaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen ja –taloudellinen ongelma. Lihavuuden ehkäisemiseksi ja epidemian leviämisen hillitsemiseksi on tärkeää tuntea lihavuuteen vaikuttavat tekijät. Yksittäisistä ruoka-aineista maidon käytön on havaittu monissa epidemiologisissa ja kokeellisissa tutkimuksissa olevan yhteydessä alhaisempaan painoon, ehkäisevän lihomista ja edistävän laihtumista. Maidon sisältämistä yhdisteistä kalsiumin vaikutuksia on tutkittu eniten. Myös heraproteiinin on esitetty olevan yksi mahdollinen painoon vaikuttava komponentti, ja näyttöä tästä on saatu eläinkokeista. Tavoitteet: Tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako päivittäin nautittu heraproteiinia sisältävä välipalajuoma laihtumiseen tai saavutetun laihdutustuloksen pysyvyyteen ylipainoisilla aikuisilla. Aineisto ja menetelmät: Tutkimus toteutettiin osana Valio Oy:n OMPPU2-tutkimusta, joka oli satunnaistettu, lumekontrolloitu ja kaksoissokkoutettu kahden rinnakkaisen ryhmän tutkimus. Tutkimus alkoi rekrytoinneilla alkuvuodesta 2010, joissa tutkimukseen valittiin 105 ylipainoista (BMI 27–35), tervettä, 20–50-vuotiasta naista ja miestä. Tutkimushenkilöt satunnaistettiin tutkimus- ja verrokkiryhmiin, ja molemmat ryhmät nauttivat tutkimusvalmisteensa päivittäin hedelmätäysmehuun sekoitettuna (tutkimusryhmä heraproteiinijauheen ja verrokkiryhmä maltodekstriinijauheen). Tutkimus koostui kahdesta jaksosta: viiden kuukauden laihdutusjaksosta ja tätä seuranneesta kolmen kuukauden painonhallintajaksosta. Tutkimuskäynneillä tutkimuksen alussa, laihdutusjakson lopussa ja painonhallintajakson lopussa mitattiin tutkimushenkilöiden paino ja vyötärönympärys sekä määritettiin kehonkoostumus bioimpedanssilaitteella. Tutkimushenkilöiden ruoankäyttö ja ravinnonsaanti laskettiin samoissa aikapisteissä kerättyjen kolmen päivän ruokapäiväkirjojen perusteella. Tutkimushenkilöitä, joilla tutkimusvalmisteen käyttö oli alle 50 %, ei otettu huomioon tilastoanalyyseissä. Tilastollinen analyysi tehtiin käyttäen kahden riippumattoman otoksen t-testiä ja kaksisuuntaista parittaista t-testiä normaalijakautuneilla muuttujilla, ja Mann-Whitneyn U-testiä ja Wilcoxonin ttestiä ei-normaalijakautuneilla muuttujilla. Tutkimusvalmisteen ja painonmuutosten välinen korrelaatio laskettiin käyttäen Pearsonin korrelaatiokertoimia. Tulokset on ilmaistu keskiarvoina (keskihajonta). Tulokset: Molemmat ryhmät laihtuivat laihdutusjakson aikana. Heraproteiiniryhmässä painonpudotus oli 2,4 (3,8) kg (p=0,002) ja verrokkiryhmässä 3,4 (4,1) kg (p<0,001). Ryhmien välinen ero ei ollut merkitsevä. Rasvamassa väheni verrokkiryhmässä 2,4 (3,8) kg (p<0,001), mikä oli viiteellisesti enemmän (p=0,054) kuin heraproteiiniryhmässä 1,1 (3,1) kg (p=0,129). Rasvaprosentti ja viskeraalirasvan määrä pienenivät verrokkiryhmässä heraproteiiniryhmää enemmän (p<0,025). Vyötärönympärys pieneni heraproteiiniryhmässä 1,9 (3,0) cm (p=0,001) ja verrokkiryhmässä 3,8 (3,8) cm (p<0,001) ryhmien välisen eron ollessa merkitsevä (p=0,017). Maltodekstriinin käyttö korreloi käänteisesti painonmuutosten kanssa laihdutusjaksolla (r=-0,389, p=0,013). Painonhallintajaksolla painossa ei tapahtunut merkitseviä muutoksia kummassakaan ryhmässä. Heraproteiinin käytön ja painonmuutosten välisestä negatiivisesta korrelaatiosta oli viitteitä tällä jaksolla (r=-0,344, p=0,063). Kun tarkasteltiin koko tutkimuksen aikana tapahtuneita muutoksia (laihdutusjakson alusta painonhallintajakson loppuun), ei ryhmien välillä ollut merkitseviä eroja painon tai kehonkoostumuksen muutoksissa. Energiansaanti väheni molemmissa ryhmissä merkitsevästi laihdutusjakson aikana (p<0,01), mutta muutos ei eronnut ryhmien välillä. Ravintoaineista rasvan saanti väheni (p<0,001) ja C-vitamiinin saanti lisääntyi (p<0,001) molemmissa ryhmissä laihdutusjaksolla. Alkoholin saanti väheni verrokkiryhmässä (p=0,017). Proteiinin saanti lisääntyi heraproteiiniryhmässä merkitsevästi enemmän kuin verrokkiryhmässä (p=0,002). Painonhallintajaksolla energiansaanti ei muuttunut kummassakaan ryhmässä laihdutusjakson loppuun verrattuna. Fyysisessä aktiivisuudessa tutkimuksen aikana ei ollut eroa ryhmien välillä. Johtopäätökset: Heraproteiinin ei havaittu tehostavan laihdutusta maltodekstriiniin verrattuna tässä tutkimuksessa. Sen sijaan maltodekstriiniä nauttineessa ryhmässä rasvaprosentti ja erityisesti vatsan alueen rasva pienenivät heraproteiiniryhmää enemmän laihdutusjaksolla. Tulos oli lähes täysin vastakkainen tutkimushypoteesin kanssa, eikä vaikuttaisi selittyvän eroilla energiansaannissa tai fyysisessä aktiivisuudessa. Tämä tutkimus ei siis tue olettamusta, että heraproteiini osana laihdutusruokavaliota auttaisi laihdutuksessa. Painonhallintajaksolla heraproteiinin ja painonmuutosten välinen lähes merkitsevä käänteinen korrelaatio saattaa viitata heraproteiinin merkitykseen painonhallinnassa. Vapaasti elävien ihmisten kohdalla sekoittavia tekijöitä on kuitenkin vaikea vakioida, mikä vaikeuttaa johtopäätösten tekemistä.