286 resultados para haastattelut
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja kuvailla, millaista toivottavaa ja ei-toivottua käyttäytymistä lastentarhanopettajat ovat havainneet päiväkoti- ja esiopetusryhmien ruokailu-, leikki- ja ohjatuissa tilanteissa. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja kuvailla, miten lastentarhanopettajat näissä tilanteissa pyrkivät edistämään lapsen toivottavaa käyttäytymistä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää toimivia menetelmiä käytännön työhön, tukea lastentarhanopettajien oman toiminnan reflektointia ja kasvatustietoisuutta sekä ylläpitää kasvattajatiimeissä pedagogista keskustelua. Tutkimukseen osallistui yhteensä seitsemän lastentarhanopettajaa erään eteläpohjalaisen kaupungin kahdesta eri päiväkodista. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teemahaastattelua. Haastattelua ohjasi teemarunko, ja haastattelut nauhoitettiin. Puhemuotoinen nauhoitettu aineisto litteroitiin peruslitteroinnin periaatteita noudattaen. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teemoittelua, ja sisällönanalyysi oli muodoltaan teoriasidonnaista eli teoriaohjaavaa. Haastatteluun osallistuneiden lastentarhanopettajien havaintojen mukaan ruokailu-, leikki- ja ohjatuissa tilanteissa esiintyy monenlaisia toivottavan ja ei-toivotun käyttäytymisen muotoja. Lastentarhanopettajat tukevat toivottavaa ja ennaltaehkäisevät ei-toivottua käyttäytymistä erilaisilla lapsen käyttäytymiseen, varhaiskasvatusympäristön fyysisiin, sosiaalisiin ja psyykkisiin tekijöihin sekä itseensä kohdistuvilla menetelmillä. Ei-toivottua käyttäytymistä lastentarhanopettajat ohjaavat toivottavaan suuntaan erilaisilla lapsen käyttäytymiseen kohdistuvilla pehmeillä, sovitteluun perustuvilla sekä kovilla ja ankarilla menetelmillä tai itseensä kohdistuvilla menetelmillä. Tämän tutkimuksen myötä varhaiskasvatusta toteuttavia kasvatus- ja opetusalan ammattilaisia kannustetaan pohtimaan kriittisesti, millaista käyttäytymistä he lapselta eri tilanteissa odottavat ja miksi. Lisäksi esimerkiksi PBS- ja ProKoulu-toimintamallien sekä tämän tutkimuksen tulosten pohjalta voitaisiin ryhtyä kehittämään suomalaiseen varhaiskasvatukseen soveltuvaa lapsen toivottavaa käyttäytymistä tukevaa toimintamallia. Yhteisen toimintamallin myötä varhaiskasvattajien ei jatkossa tarvitsisi ohjata lapsen käyttäytymistä kovilla ja ankarilla menetelmillä, sillä toimintamallissa keskityttäisiin toivottavan käyttäytymisen tukemiseen ja ei-toivotun käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn tutkimusnäyttöön perustuvilla menetelmillä.
Resumo:
IFRS 9 Financial instruments presents the classification and measurement, the impairment and the hedge accounting requirements for accounting of financial instruments. The standard was set by the International Accounting Standards Board to replace IAS 39 Financial instruments: Recognition and Measurement on 1 January 2018. Hence, the long-criticized and complexly experienced requirements for accounting of financial instruments will undergo the most significant reform. This thesis addresses anticipated effects of IFRS 9, focusing on the challenges the new classification and measurement requirements bring forth in the case organization Kesko. This thesis was conducted as an action research, in which, a case study method was applied. The thesis was conducted with a twofold manner, which involved general analysis of IFRS 9 and further covered distinct ambitions related to the case organization. For the general part, empirical data was gathered by interviewing two IFRS experts from KPMG and PwC, while the interviews within the case organization constituted for the case study. Further, the literature on the IFRS 9 was such scant that the theoretical examination was merged with the IFRS experts’ quotations that also strived to contribute to the overall objective of reinforcing the body of research related to the subject. This thesis indicates that IFRS 9 will most fundamentally reform the impairment and the hedge accounting requirements of financial instruments. Regard to impairment, the changes are anticipated to increase the amount of loan-loss provisions, whereas the relaxed hedge accounting requirements are expected to encourage more companies to commence the application of hedge accounting. The thesis provides empirical support on that the term business model for managing financial assets, introduced in IFRS 9, is ably hard to comprehend and remains ambiguous. It goes on to argue that the most prominent issue in defining the business model for managing financial assets is the limits set in IFRS 9 for selling financial assets. In consideration of Kesko, this thesis finds that the key effects of IFRS 9 are anticipated to be the reshaping of the organization’s treasury policy and further examination of the possibility to apply hedge accounting for foreign exchange derivatives. What is more, the thesis presumes that complying the requirements of IFRS 9 Kesko will apply the hold to collect and sell model for managing financial assets in future.
Resumo:
Corporate responsibility is a question that many stakeholders are interested in. These stakeholders can be e.g. company’s employees, partners, clients, media or investors. Especially for listed companies, investors are one of the most important stakeholders. It is essential for a company to maintain the trust of current investors and gain the trust of potential investors. Investors cannot be divided only into two groups, individual and institutional investors. Investors differ a lot, especially when it comes to investment decisions. Investors can make their investment decisions based on many things, and strong financial performance is not necessarily good enough a reason. Socially responsible investors value responsibility and sustainability related factors when making investment decisions. These things can be divided into three dimensions: environmental, social and economic responsibility. Many companies disclose a sustainability report in order to be able to answer to the needs of different stakeholders, including investors. The purpose of this thesis was to study how companies integrate corporate responsibility into investor relations, and how sustainability report can be used in investor relations. Furthermore, this thesis examined the key elements of sustainability reports. The research was made by a qualitative study in two phases. In the first phase five representatives of two Finnish listed companies, KONE and Kesko were interviewed. The interviewees are professionals within investor relations and corporate responsibility communications. In the second phase of the study the sustainability reports of these two companies were analyzed with content analysis. The existing theory and the interviews created the base for the content analysis. This study suggests that there is a connection between corporate responsibility and investor relations, and those should be integrated. Socially responsible investors are an important target group for companies, and companies should be able to respond to their and other stakeholders’ needs. Sustainability report can be used as a tool both within the company and in external communication for these purposes.
Resumo:
Kuntaliitos tuo kuntien toimintaan ja niiden asukkaiden elämään monenlaisia muutoksia. Yksi vähäisimmistä ei ole liitoksen vaikutus edustuksellisen demokratian toteutumiseen: kunnan luottamustehtävät vähenevät, kilpailu niistä kiristyy ja valta jakautuu uudella tavalla. Tässä tutkielmassa asiaa on lähestytty vallan maantieteellisen jakautumisen ja kunnan eri osien alueellisen edustavuuden näkökulmasta. Vallan ja edustuksen mittareina toimivat kunnalliset luottamuspaikat valtuustossa, hallituksessa ja muissa kunnan toimielimissä. Lisäksi on selvitetty poliittisten päättäjien näkemyksiä kuntaliitoksen jälkeisestä vallankäytöstä ja liitoksen hyödyistä ja haitoista. Kyseessä on tapaustutkimus vuoden 2009 alussa toteutuneesta Kurikan ja Jurvan kuntaliitoksesta. Aineistona ovat vuosien 2004, 2008 ja 2012 kunnallisvaalien tulokset, kuntahallinnon pöytäkirjat sekä tutkimuskuntien 19 pitkäaikaisen luottamushenkilön haastattelut. Tilasto- ja asiakirja-aineiston analysoinnissa on käytetty tilastollisia perusmenetelmiä, luokittelua ja taulukointia. Haastatteluaineisto on kerätty puhelimitse strukturoituna lomakehaastatteluna ja sitä on analysoitu kuvailun, luokittelun ja dikotomisen ristiintaulukoinnin avulla. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen rakennuspuina toimivat yhtäältä kunnat, kuntarakenne ja kuntaliitostutkimus, toisaalta valta ja edustuksellisen demokratian instituutiot ja kolmantena poliittinen maantiede ja vaalimaantiede. Tutkimuksen lähtökohtana toimii kuntaliitoskuntien kunnallisvaaleja koskeva aiempi valtakunnallinen tutkimus, jonka mukaan kuntaliitosten reuna-alueet ovat usein vaaleissa saaneet kokoaan suuremman edustuksen uuden kunnan valtuustoon. Alueellinen edunvalvonta kunnallisvaaleissa tiivistyy ehdokasasetteluun, äänten keskittämiseen ja alueperustaiseen äänestämiseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Kurikan ja Jurvan kuntaliitoksen jälkeen kunnan poliittinen valta ei ole jakautunut tasapuolisesti, vaan jurvalaiset ovat olleet luottamuselimissä yliedustettuina. Keskeiset syyt yliedustukseen löytyvät ehdokasasettelusta ja äänten onnistuneesta keskittämisestä. Haastattelujen tulokset osoittavat selkeitä eroja kurikkalaisten ja jurvalaisten päättäjien käsityksissä koskien vallan jakautumista, käyttöä ja kuntaliitoksen alueellisia vaikutuksia.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan Hämeen linnan opastettujen kierrosten sisältöä ja sen muutoksia, soveltaen Anna Sivulan esittämää kulttuuriperintöprosessiteoriaa. Teorian mukaan kulttuuriperintöyhteisön monumentalisoivan, omaksuvan ja historioivan identiteettityön kohtauspisteessä on kulttuuriperintöprosessi. Tutkimuskysymys on: miten kulttuuriperintöprosessin identiteettityö on näkynyt ja näkyy Hämeen linnan opastettujen kierrosten muotoutumisessa ja muutoksessa? Oppaiden kierrokset tulkitaan syntyneiksi identiteettityön tuloksena. Opas myös esittää linnan kävijöille kutsun tekemään identiteettityötä kierroksillaan ja siten uusintaa osallisuutensa jatkuvasti. Tutkimusaineisto koostuu yhdentoista linnassa työskennelleen oppaan haastattelusta, yhdeksän opastetun kierroksen havainnoinnista ja 56 tutkimusaiheeseen liittyvästä linnan lehtileikearkiston lehtijutusta. Haastattelut ja havainnoinnit on litteroitu ja tematisoitu aiheittain. Haastatteluaineiston analyysissa esiin tulleet kertomukset liitettiin tutkimuskirjallisuudessa esiintyviin käsityksiin kulttuuriperinnön luonteesta ja muuttu-misesta. Havainnointi¬aineistoa ja haastateltujen oppaiden näkemyksiä opastuksista ja niiden välittämästä tiedosta vertailtiin lehtijutuissa esiintyviin käsityksiin. Opastetut kierrokset rakentuvat joka kerta osallistujien mukaan. Oppaat muokkaavat kierrosta paitsi verbaalisen palautteen, myös tulkitsemiensa eleiden, ilmeiden ja asentojen perusteella, käynnistäen kulttuuriperintöprosessiin kuuluvan neuvottelun. Kulttuuriperintöprosessin jatkuva läpikäyminen kehittää opasta työssään. Opaskoulutus on kulttuuriperintöprosessin kannalta tärkeä. Koulutuksessa syntyy osalli-suuden kokemusta, joka johtaa kulttuuriperintöyhteisön jäseneksi, kun jaettua historiaa liitetään menneen jälkeen ja kun oppaat rakentavat itsestään historiatietoista Hämeen linnan toimijaa. Linnaa tutkineiden luennoitsijoiden käyttäminen opaskoulutuksessa tukee oppaiden käsitystä roolistaan jaetun historian asiantuntijoina. Kierrosten pääasiallisena sisältönä on historiatieto linnasta. Erityisenä murroskohtana sisällössä näkyy linnaa koskevan tutkimuksen muuttuminen rakennushistoriapainotteisesta sosiaalihistoriapainotteiseksi. Käsitykset historiatiedosta ja kuulijoiden odotuksista voivat olla ristiriidassa, näin erityisesti kummitustarinoiden kohdalla. Suurin osa haastatelluista on pyrkinyt välttämään fiktiivisiä tarinoita keskittymällä faktatiedon kertomiseen. Lehtiartikkeleiden perusteella kummitusjuttujen vähemmälle jättämisen voi tulkita periytyvän restaurointiajalta, jolloin linnan tutkijat eivät ole kertoneet fiktiivisiä tarinoita, joten sel¬laisia ei ole oppaiden tutkijoilta saamaan jaettuun historiaan kuulunut. Osa oppaista pitää kuitenkin fiktiivisiä tarinoita opastetun kierroksen sisältöön kuuluvina ja myös osa kävijöistä ja linnasta kirjoittaneista toimittajista olettaa fiktion kuuluvan linnan tarjoamaan jaettuun historiaan.
Resumo:
The aim of this bachelor’s thesis was to explore adolescents’ personal branding practices in the social media environment of the photo and video sharing mobile application Instagram. As the theoretical background for personal branding is quite limited, this thesis combined concepts of personal branding and self-presentation to answer the research problems. Empirical data was collected by conducting semi-structured individual interviews with 10-14-year-old adolescent girls. The photo-elicitation method was utilized in the interviews as the participants were requested to present and discuss their Instagram accounts. The concepts of personal brand identity and personal brand positioning were found to be suitable descriptions to adolescents’ personal branding practices on Instagram. It was found that adolescents consciously consider what kind of personal brand identity they aim to portray to their audience and that authenticity of the personal brand identity is valued. Personal brand positioning, on the other hand, was found to be achieved through impression management: adolescents make strategic disclosure decisions regarding the content they post on their Instagram accounts in a way that the content is reflective of the personal brand identity. Posting brand-related user-generated content on one’s Instagram account was found to be one of the many disclosure decisions in personal brand positioning on Instagram and this type of content was very common on the participants’ accounts. Adolescents were also found to be interested in monitoring the audience reactions to their personal branding efforts.
Resumo:
Vuoden 2013 syyskuussa astui voimaan lakiuudistus, jonka myötä teollis- ja tekijänoikeudellisten riita- ja hakemus- sekä valitusasioiden käsittely keskitettiin markkinaoikeuteen ja Suomeen perustettiin IPR-tuomioistuin. Tutkielmassa tarkastellaan IPR-asioiden käsittelyn keskittämisen tavoitteita ja niiden toteuttamista erityisesti tavaramerkkioikeudellisesta näkökulmasta. Erityisen tarkastelun kohteena on uuden oikeudenkäynnistä markkina-oikeudessa annetun lain ensimmäisen luvun viides pykälä, jonka mukaisesti tuomioistuimella on toimivaltaa IPR-asian yhteydessä tutkia myös muita olennaisesti samasta perusteesta johtuvia riita-asioita. Tutkielman tarkoituksena on antaa selventävä kuva aiemman hajautetun käsittelyn tavaramerkkiasioissa aiheuttamista ongelmatilanteista, uudistuksen tavoitteista sekä ajantasainen kuva siitä, miten uuden keskitetyn käsittelytavan voidaan parivuotisen käytännön perusteella katsoa vastanneen näihin kysymyksiin. Luonteeltaan tutkielma on lainopillinen. Aihepiiriä ei sen tuoreuden ja edelleen jatkuvan murrostilan johdosta ole käsitelty alan kirjallisuudessa kovinkaan laajasti. Näin ollen tärkeimpänä lähteenä työlle toimii asiaa koskeva oikeuskäytäntö, haastattelut ja esitykset, muu empiirinen tieto sekä erilaiset lainvalmisteluasiakirjat. Tukevana tutkimusmetodina tutkielmassa hyödynnetään myös oikeushistoriaa, jonka avulla kehitystä nykymuotoiseen IPR-asioiden käsittelyn järjestämiseen voidaan taustoittaa ja paremmin ymmärtää. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että uusi IPR-asioiden keskitetty käsittelyjärjestys on osin vastannut tavoitteisiinsa, mutta toisaalta myös uusia ongelmakohtia on ilmennyt.
Resumo:
Koko Eurooppaan vaikuttavan turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisen myötä on tärkeää tarkastella maahan muuttaneiden kotoutumista ja kotouttamisen edistämistä. Erityisesti maahanmuuttajanaisia käsittelevää tutkimusta tarvitaan lisää (Martikainen & Tiilikainen, 2008). Graduni on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka käsittelee maahan muuttaneille naisille suunnatun DaisyLadies-järjestön työkokeilua. DaisyLadies ry on vuonna 2002 Turussa perustettu järjestö, joka tarjoaa maahanmuuttajanaisille puolen vuoden mittaista kotoutumista tukevaa työkokeilujaksoa. Tutkimuksen aineisto koostuu yhdeksän DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvan naisen haastattelusta, joista kaksi tehtiin tulkin avulla. Aineisto kerättiin lokakuussa 2015 ja helmikuussa 2016. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksessani paneudun DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvien naisten akkulturaatioasenteisiin. Sosiaalipsykologi J. W. Berry (1980) kehitti teorian akkulturaatioprosessista, jossa kaksi kulttuuria ovat pitkäkestoisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja imevät vaikutteita toisiltaan. Akkulturaatioteoria tiivistyy kahteen tutkittaville osoitettuun kysymykseen: ”kuinka tärkeänä pidän alkuperäisen kulttuurini säilyttämistä?” ja ”kuinka tärkeänä pidän sitä, että minulla on myönteisiä suhteita valtaväestön edustajien kanssa?”. Vastaukset näihin kysymyksiin kertovat, tuleeko maahan muuttanut integroitumaan, assimiloitumaan, separoitumaan vai marginalisoitumaan uuteen yhteiskuntaan. Keskityn tutkimuksessani akkulturaatioasenteisiin eli siihen, millaista toimintaa haastateltavat pitävät ideaalina. Asenteet eivät kerro varsinaisesta toiminnassa, vaan siitä, miten toimittaisiin, jos toimittaisiin omien arvojen mukaisesti. Akkulturaatioasenteiden lisäksi tarkastelen DaisyLadiesin työkokeilun naisille tarjoamia hyötyjä. Keskityn erityisesti vertaistuen merkitykseen naisten kotoutumisessa, koska vertaistuki nousi aineistostani merkittäväksi tekijäksi. Esittelen tutkimuksessani myös haastatteluissa ilmenneitä kehittämisehdotuksia DaisyLadiesin työkokeiluun liittyen. Näin työkokeilua on mahdollista kehittää entistä toimivammaksi. Tutkimuksessani ilmeni, että DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvilla naisilla on integraatiomyönteinen akkulturaatioasenne. Kaikki haastattelemani naiset olivat motivoituneita ymmärtämään suomalaista kulttuuria, oppimaan suomenkieltä ja asettumaan Suomeen. He kokivat tärkeäksi myös lähtökulttuurinsa säilyttämisen ja yhteydenpidon lähtömaahan. DaisyLadiesin työkokeilun suurimpina hyötyinä pidettiin suomenkielenoppimista ja vertaistukea muiden maahan muuttaneiden naisten kanssa. Työkokeilun toimivuutta haluttiin parantaa yhdenmukaistamalla kielenopetusta, huolehtimalla entistä paremmin järjestön tilojen infrastruktuurista ja logistiikasta.
Resumo:
Imetys on luonnollinen tapa tarjota vauvoille ravintoa, jota he tarvitsevat kasvaakseen ja kehittyäkseen. Sen on myös todettu olevan lukuisilla tavoilla hyödyksi vauvalle ja äidille. Imetys päättyy usein äidin kokemukseen maidon riittämättömyydestä. Maidon riittämättömyyteen voidaan vaikuttaa imetysohjauksen keinoin, mutta imetysohjauksen toteutus on vaihtelevaa eikä se aina ole näyttöön perustuvaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla äitien ja terveydenhoitajien näkemyksiä lastenneuvolan imetysohjauksesta, kun haasteena on maidon riittämättömyys. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa lastenneuvolan imetysohjauksen kehittämis- ja koulutustarpeista. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla haastattelulomakkeella syksyn 2015 ja talven 2016 aikana erään länsisuomalaisen kunnan lastenneuvoloista. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Terveydenhoitajien (n = 8) ja äitien (n = 8) haastattelut analysoitiin erikseen induktiivisella sisällön analyysillä. Tuloksista kävi ilmi, että aika oli terveydenhoitajien näkemyksen mukaan imetysohjausta eniten määrittävä tekijä. Se vaikutti terveydenhoitajien mahdollisuuksiin saada järjestettyä nopeasti imetysohjausta, lähteä kotikäynnille sekä vastata perheenjäsenten tarpeisiin. Äidin ennakkokäsitys maidon riittämättömyydestä vaikutti ajan tarpeeseen. Eniten aikaa tarvittiin, kun äidillä oli vankka täysimetystoive ja maidon riittämättömyys tuli äidille yllätyksenä. Äidit näkivät imetysohjauksen olevan vaihtelevaa. Imetysohjausnäkemykseen vaikuttivat äidin ennakkokäsitys maidon riittämättömyydestä, imetysohjauksen tunnelma sekä ajan ja vauvan tarpeiden väliset ristiriidat. Imetysohjausnäkemys oli negatiivisin, kun maidon riittämättömyys tuli yllätyksenä äidille, aikaa oli käytettävissä vain rajallisesti ja tieto oli puutteellista. Erityisesti perusteluiden puuttuminen vaikutti äitien näkemykseen tiedon puutteesta. Neuvolahuoneiden kodinomaisuuteen ja imetysystävällisyyteen panostamalla voidaan tukea imetysohjauksen toteutumista neuvolaolosuhteissa. Ajanvarausvastaanoton tuomiin haasteisiin ratkaisuna saattaisi olla ryhmämuotoinen akuuttivastaanotto tai videovälitteinen imetysohjaus. Tiedon ja perustelujen puutteeseen voidaan todennäköisesti vaikuttaa terveydenhoitajien täydennyskoulutuksella. Lisäksi riittävä ajan käyttö imetysohjauksessa ja imetysohjauksen oikea- aikaisuus saattavat edistää äidin mahdollisuuksia riittävään tietoon ja perusteluihin.
Resumo:
Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena on perehtyä suomalaisen rakennusyhtiön toimittajayhteistyön nykytilaan, yhteistyön tiivistämiseen liittyviin mahdollisuuksiin ja haasteisiin sekä toimittajakannan segmentointiin. Työ pyrkii antamaan kokonaiskuvan yrityksen yhteistyösuhteiden tilasta sekä muodostamaan näkemyksiä mahdollisista ongelmakohdista. Näin ollen pyritään tarjoamaan yritykselle myös mahdollisuus tarttua toimittajasuhteisiin liittyviin asioihin, jotka eivät ole vielä yrityksen haluamalla tasolla. Tutkimuksen tulokset perustuvat aikaisemmista tutkimuksista muodostuvaan teoriaosuuteen sekä haastatteluiden avulla kerättyyn empiriaosioon. Haastattelut on suoritettu puolistrukturoituina ja materiaali on analysoitu teemoittelua hyödyntäen. Tutkimus osoitti, että kehittämällä toimittajasuhteita oikeanlaisten toimittajien kanssa, on yrityksen mahdollista saavuttaa paljon kaivattua kilpailuetua. Hyötyjen tavoitteleminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta projektiluontoisella rakennusalalla, jossa toimittajasuhteista on haastavaakehittää jatkuvia suhteita vaihtuvien projektien vuoksi. Kohdeyrityksessä pyritään jo nyt hyödyntämään toimittajayhteistyöstä kumpuavia etuja, mutta paljon on vielä tekemättä. Nykyään hinta vaikuttaa vielä liikaa toimittajavalintaan, yhteistyön kehittämiselle ei ole olemassa tunnettua järjestelmää ja yhteistyösuhteiden merkitystä tulisi läpi organisaation painottaa vahvemmin. Yrityksen henkilöstö tiedostaa haasteet, joita yhteistyösuhteiden kehittämiseen liittyy, mutta yleinen mielipide on kuitenkin se, että toimittajasuhteiden kehittäminen on kannattavaa haasteellisuudesta huolimatta. Tulevaisuudessa yrityksen kannattaa yhä vahvemmin lähteä tavoittelemaan yhteistyösuhteita kehittämällä saavutettavissa olevia kilpailullisia etuja, koska osaamista ja resursseja siihen löytyy. Ennen kehittämisprosessia johdon kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota tutkimuksessa ilmenneisiin eriäviin mielipiteisiin muun muassa henkilösuhteiden vaikutuksesta ja organisaatiotason ymmärryksestä, jotta toimittajayhteistyön hyödyt saadaan realisoitumaan halutulla tavalla.
Resumo:
Markkinoinnissa ollaan siirtymässä yksilöihin kohdistuvasta markkinoinnista ja individualistisesta lähestymistavasta yhteisöihin kohdistuvaan markkinointiin. Asiakkaan ja brändin välisen suhteen lisäksi asiakkaiden välille muodostuu ryhmittymiä, koska ihmisillä on tarve kuulua johonkin. Tämän tutkimuksen aiheena on yhteisöllisyys kuntokeskuksessa ja tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää mistä yhteisöllisyys kuntokeskuksessa muodostuu. Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan brändin ympärille muodostuvia sosiaalisia yhteyksiä. Tutkimuksen tarkoitusta lähestytään kolmen osaongelman avulla. Osaongelmien avulla selvitetään mitkä asiat ehkäisevät ja edistävät yhteisöllisyyttä, miten yhteisöllisyys ilmenee ja minkälaista yhteisöllisyyttä kuntokeskuksessa on sekä mikä merkitys yhteisöllisyydellä on kuluttajakokemuksessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen empiirisen osuuden aineisto saatiin haastatteluiden avulla. Haastattelut koostuivat kahdeksasta asiakashaastattelusta ja kahdesta yrityksen edustajan haastattelusta. Yhteisöllisyys koostuu tulosten perusteella monista eri osatekijöistä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että sosiaaliset suhteet tuovat asiakkaille lisäarvoa, mutta palvelu on heille ensisijainen. Yrityksen työntekijöillä on huomattava vaikutus yhteisöllisyyden muodostumisessa. Suvaitsevan, välittömän ja avoimen ilmapiirin ansiosta asiakkaiden on helppo lähestyä yhteisön muita jäseniä, mikä muodostaa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden muodostumiseen vaikuttaa tulosten perusteella se, että asiakkaita laitetaan harjoittelemaan yhdessä, jolloin he tutustuvat toisiinsa. Yhteisöllisyys näkyy muun muassa asiakkaiden halusta auttaa ja kannustaa muita. Yhteisöllisyys vaikuttaa positiivisesti kuluttajakokemukseen Tutkimuksen empiirisen osuuden avulla rakennettiin malli yhteisöllisyyden muodostumisesta. Yhteisöllisyys muodostuu yhteisön sosiaalisista suhteista ja vuorovaikutuksesta, yhteisöstä ja kuluttajakokemuksesta muodostuvan kokonaisuuden yhteisvaikutuksesta. Keskeinen kokonaisuuteen ja yhteisöllisyyden muodostumiseen vaikuttava tekijä on yhteisössä vallitseva ilmapiiri. Hyvä ilmapiiri lisää yhteisön jäsenten välistä vuorovaikutusta muodostaen samalla yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys muodostuu kun yhteisön jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa yhteisön toimintaan ja heitä arvostetaan yksilöinä. Yhteisöllisyys muodostuu niin ikään asiakaspysyvyyden ja rajoitetun yhteisön koon seurauksena. Kuluttajakokemus muodostaa osaltaan yhteisöllisyyttä, sillä positiivinen kokemus sitoo yhteisön jäsenen yhteisöön ja yhteisön muihin jäseniin. Tutkimus tarjoaa käytännöllistä tietoa sekä teoreettista kontribuutiota mallilla, joka tuo yhteen irrallisia käsitteitä yhteisöllisyyden muodostumisesta.
Resumo:
Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tavoitteena oli selvittää liikuntaläksykokeilun avulla yläkoululaisten (n=30) yleistä suhtautumista liikuntaläksyjä kohtaan, niiden tekemiseen yhteydessä olevia tekijöitä sekä hyvän liikuntaläksyn ominaisuuksia. Aineistonkeruussa käytettiin menetelmätriangulaatiota yhdistäen laadullista ja määrällistä menetelmää. Oppilaiden suhtautumista liikuntaläksyjä kohtaan selvitettiin alkukyselyn monivalintakysymyksillä ja teemahaastatteluiden avulla sekä suhtautumisessa tapahtuneita muutoksia alku- ja loppukyselyn vastauksia vertailemalla. Tehtävän hyviä ominaisuuksia selvitettiin teemahaastatteluilla ja eri muuttujien yhteyttä kokeilun aikana tehtyjen tehtävien määrään alku- ja loppukyselyiden avulla. Lisäksi tehtäväkohtaisilla palautelomakkeilla haettiin muuta aineistoa tukevaa tietoa sekä kuvailevaa tietoa tehtävien tekemisestä. Aineistonkeruuta varten tutkimusjoukolle, eli kahdelle liikunnan valinnaiskurssin ryhmälle, tehtiin internettiin omat kotisivut, joiden kautta liikuntaläksyjen tehtävänanto ja tehtäväkohtaisen palautteen kerääminen suoritettiin. Aineisto kerättiin lokakuun 2015 ja helmikuun 2016 välisenä aikana liikuntaläksykokeilun kestäessä yhteensä kahdeksan viikkoa. Aineistonkeruu aloitettiin alkukyselyllä, kokeilun esittelyllä sekä yhteisellä liikunnallisten kotitehtävien suunnittelulla. Ryhmissä toteutetut teemahaastattelut pidettiin kokeilun kestettyä kolme viikkoa sekä toiset vastaavat liikuntaläksykokeilun päätyttyä. Liikuntaläksykokeilun päätyttyä tutkittavat vastasivat myös loppukyselyyn. Tehtäväkohtaisia palautelomakkeita tutkittavat täyttivät joka viikko sen kertaiset tehtävät tehtyään. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisesti ja määrällinen aineisto kuvailevalla sisällönanalyysillä IBM SPSS Statistics -tilastointiohjelmaa käyttäen. Tutkimustulosten mukaan sukupuoli ja kokemus tehtäviin vaikuttamisesta olivat yhteydessä tehtävien tekemisen määrään. Valtaosa negatiivisesti liikuntaläksyihin suhtautuneista perusteli mielipidettään sillä, ettei liikunnasta ollut aiemminkaan tullut läksyjä, mutta osa heistä myös koki liikuntaläksyt hyödyllisinä. Kokeilun aikana tutkittavien suhtautuminen liikuntaläksyjä kohtaan muuttui myönteisemmäksi. Teemahaastatteluissa ilmeni, että liikunnan kotitehtävien tekemistä tehostaa tehtävien merkityksellisyys joko oman itsensä kehittämiseen tai hyötynä liikunta-oppiaineeseen. Merkityksellisyyden puute vastaavasti aiheutti usein tehtävien tekemättömyyttä. Merkityksellisyyden lisäksi tutkittavien mielipiteistä liikuntaläksyjen tärkeimpiin ominaisuuksiin luokiteltiin tehtävien tekemisen helppous, oma valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuus sekä tehtävien kontrollointi. Kokeilussa käytettyjen internetsivujen käyttöön liittyvien kokemusten pohjalta esitettiin johtopäätös, että verkkopohjaisten oppimisympäristöjen kehittymistä kannattaisi hyödyntää laajemmin myös liikuntaläksyjen käytössä.
Resumo:
Terveydenhuoltokenttä on muuttunut viime aikoina voimakkaasti, ja yksityinen sektori tuottaa jo merkittävän osan Suomessa tarjottavista lääkäripalveluista. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kuluttajien näkemyksiä lääkäripalveluihin liittyvän markkinointiviestinnän eettisyydestä. Tutkimusta lähestyttiin kolmen osaongelman avulla. Ensiksi pyrittiin selvittämään, mitä eettisyys lääkäripalvelujen markkinointiviestinnässä ylipäätään on. Toiseksi vastausta haettiin siihen, mikä aiheuttaa lääkäripalvelujen markkinointiviestintään eettisiä ristiriitoja. Kolmanneksi kartoitettiin, millaisia mielikuvia lääkäripalveluja tarjoavien yritysten markkinointiviestit välittävät. Teoriakatsauksessa perehdyttiin siihen, mitä aiheesta tiedetään aiemman tutkimuksen perusteella. Koska lääkäripalvelut edustavat pitkälle vietyä asiantuntijuutta, aloitettiin teoriakatsaus asiantuntijapalvelujen luonteen ja ominaispiirteiden käsittelyllä. Tämän jälkeen syvennyttiin yleiseen yritysetiikkaan sekä eettisyyteen lääkäripalvelujen markkinoinnissa. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisin menetelmin. Tutkija teki kahdeksalle henkilölle kattavat haastattelut, jotka tarjosivat runsaan aineiston. Haastatteluista ilmeni, että henkilöt pitivät eettisen markkinointiviestinnän ominaispiirteinä luotettavuutta, faktapainotteisuutta ja neutraaliutta. Heidän mielestään eettinen viestintä tarjoaa kuluttajille todellista hyötyä. Tämä toteutuu, kun markkinointiviestein jaetaan terveyteen liittyvää informaatiota ja motivoidaan ihmisiä elämään terveellisesti. Henkilöt näkivät lääkäripalvelujen markkinointiviestinnässä kuitenkin myös eettisiä ristiriitoja, jotka johtuvat osin terveydenhuollon erityisluonteesta – terveydenhuolto kun mielletään asiaksi, joka kuuluu kaikille varallisuustilanteesta riippumatta. Haastateltavat tunsivat huolta myös markkinoinnin ja medikalisaation välisestä yhteydestä sekä siitä, miten viestintää harjoitetaan nykyaikaisissa markkinoinnin kanavissa. Haastatteluista ilmeni, että henkilöt uskoivat viestinnän vaikuttavan merkittävästi yrityksistä syntyviin mielikuviin. Tärkeinä vaikuttajina pidettiin mainonnan lisäksi yritysten yleistä medianäkyvyyttä sekä yrityksistä liikkuvaa word of mouth tietoa. Koska terveydenhuoltoala on suurten muutosten kourissa, kuluttajien asenteet lääkäripalvelujen markkinointiviestintää kohtaan voivat muuttua nopeasti. Tässä tutkielmassa haettiin eräänlaista ensikosketusta aiheeseen, ja onkin toivottavaa, että aiheen tutkimus lisääntyisi tulevaisuudessa
Resumo:
Tässä tutkielmassa tarkastelen millaisia ovat rintamasotilaiden lasten isäkokemukset ja miksi ne muodostuivat sellaisiksi kuin ne ovat? Tutkielman ensisijaisena lähteenä toimivat neljän porilaisen miehen haastattelut, jotka tehtiin maaliskuun 2011 ja huhtikuun 2012 välisenä aikana. Haastattelut olivat luonteeltaan pitkiä teemahaastatteluja, joihin haasteltavat osallistuivat yksin ja kukin yhden kerran. Ajallisesti haastatteluissa keskityttiin 50- ja 60-lukuun. Haasteltavaksi valikoitui alkujaan sattumalta vain miehiä, mutta ei yrityksistä huolimatta yhtään naista. Tämän johdosta rajaus tehtiin tietoisesti miehiin. Lisäksi haasteltavat oli tietoisesti valittu sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Haastatteluaineisto purettiin osiksi Jyrki Pöysän määrittelemää lähilukumetodia käyttäen. Lähiluvun jälkeen aineistosta esiin nousseita kertomuksia tulkittiin Victor W. Turnerin määrittelemän erityisen kokemuksen sekä Kirsti Salmi-Niklanderin määrittelemän rajatun kokemuksen käsitteitä hyväksi käyttäen. Näiden käsitteiden kautta hain haastattelukertomuksille yhteisiä nimittäjiä, jotka voidaan tulkita yhteisiksi kokemuksiksi ja laajentaa näin koskemaan suurempia joukkoja. Tutkimusaineisto kontekstualisoitiin tarkastelemalla aluksi 50- ja 60-lukujen yhteiskunnallista, poliittista sekä sosiaalista ilmapiiriä, jonka jälkeen tutkielman fokus siirtyy varsinaisen haastatteluaineiston tarkastelemiseen. Tutkielmassa osoitan, että yhteisiä nimittäviä tekijöitä haasteltavien lapsuudessa olivat isien runsas alkoholinkäyttö, etäinen käyttäytyminen suhteessa lapsiin sekä sodasta vaikeneminen. Sodasta miehet puhuivat lähinnä humalassa, saunassa ja kavereilleen, mutta eivät juuri koskaan omalle perheelle. Osalla isistä täyttyivät kaikki yllä mainitut nimittäjät, mutta yksi heistä pysyi raittiina lähes koko elämänsä. Tutkielma myös osoittaa, että mitä kauemmas sodan ajasta tultiin, sitä vähäisemmäksi kävi isien etäinen käytös ja myös vaikenemisen kulttuuri alkoi ajan myötä rakoilla. Osalla isistä alkoholi näytteli suurta osaa elämän loppuun asti, mutta osa vähensi sen käyttöä ikäännyttyään. Tutkielmassa korostuvat haasteltavien kertomukset siitä, että isien käytös ei ollut heille traumaattista, vaan se nähtiin ajan tapojen sanelemana tai henkilökohtaisena käytöksenä. Haasteltavat eivät osanneet kertoa miten sota oli heidän isiinsä vaikuttanut, vaikka kuitenkin allekirjoittivat sodalla olleen vaikutuksia. Erityisesti haasteltavien mieleen oli jäänyt leppoisa ja mukava isän kanssa vietetty aika, joka Turneria mukaillen näyttäytyy erityisen kokemuksen hetkinä. Näiden hetkien rooli traumojen puuttumisen selittäjänä on erittäin tärkeä ja vaatii tulevaisuudessa lähempää tarkastelua.
Resumo:
Tässä tutkielmassa tarkastelen millaisia ovat rintamasotilaiden lasten isäkokemukset ja miksi ne muodostuivat sellaisiksi kuin ne ovat? Tutkielman ensisijaisena lähteenä toimivat neljän porilaisen miehen haastattelut, jotka tehtiin maaliskuun 2011 jahuhtikuun 2012 välisenä aikana. Haastattelut olivat luonteeltaan pitkiä teemahaastatteluja, joihin haasteltavat osallistuivat yksin ja kukin yhden kerran. Ajallisesti haastatteluissa keskityttiin 50- ja 60-lukuun. Haasteltavaksi valikoitui alkujaan sattumalta vain miehiä, mutta ei yrityksistä huolimatta yhtään naista. Tämän johdosta rajaus tehtiin tietoisesti miehiin. Lisäksi haasteltavat oli tietoisesti valittu sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Haastatteluaineisto purettiin osiksi Jyrki Pöysän määrittelemää lähilukumetodia käyttäen. Lähiluvun jälkeen aineistosta esiin nousseita kertomuksia tulkittiin Victor W. Turnerin määrittelemän erityisen kokemuksen sekä Kirsti Salmi-Niklanderin määrittelemän rajatun kokemuksen käsitteitä hyväksi käyttäen. Näiden käsitteiden kautta hain haastattelukertomuksille yhteisiä nimittäjiä, jotka voidaan tulkita yhteisiksi kokemuksiksi ja laajentaa näin koskemaan suurempia joukkoja. Tutkimusaineisto kontekstualisoitiin tarkastelemalla aluksi 50- ja 60-lukujen yhteiskunnallista, poliittista sekä sosiaalista ilmapiiriä, jonka jälkeen tutkielman fokus siirtyy varsinaisen haastatteluaineiston tarkastelemiseen. Tutkielmassa osoitan, että yhteisiä nimittäviä tekijöitä haasteltavien lapsuudessa olivat isien runsas alkoholinkäyttö, etäinen käyttäytyminen suhteessa lapsiin sekä sodasta vaikeneminen. Sodasta miehet puhuivat lähinnä humalassa, saunassa ja kavereilleen, mutta eivät juuri koskaan omalle perheelle. Osalla isistä täyttyivät kaikki yllä mainitut nimittäjät, mutta yksi heistä pysyi raittiina lähes koko elämänsä. Tutkielma myös osoittaa, että mitä kauemmas sodan ajasta tultiin, sitä vähäisemmäksi kävi isien etäinen käytös ja myös vaikenemisen kulttuuri alkoi ajan myötä rakoilla. Osalla isistä alkoholi näytteli suurta osaa elämän loppuun asti, mutta osa vähensi sen käyttöä ikäännyttyään. Tutkielmassa korostuvat haasteltavien kertomukset siitä, että isien käytös ei ollut heille traumaattista, vaan se nähtiin ajan tapojen sanelemana tai henkilökohtaisena käytöksenä. Haasteltavat eivät osanneet kertoa miten sota oli heidän isiinsä vaikuttanut, vaikka kuitenkin allekirjoittivat sodalla olleen vaikutuksia. Erityisesti haasteltavien mieleen oli jäänyt leppoisa ja mukava isän kanssa vietetty aika, joka Turneria mukaillen näyttäytyy erityisen kokemuksen hetkinä. Näiden hetkien rooli traumojen puuttumisen selittäjänä on erittäin tärkeä ja vaatii tulevaisuudessa lähempää tarkastelua.