960 resultados para Tyson, Ty
Resumo:
Tutkielman aiheena on ostosmatkojen autoriippuvuus pääkaupunkiseudulla. Autoriippuvuudella tässä yhteydessä tarkoitetaan auton käytön kokemista vaihtoehdottomaksi talouksissa, joissa auto on vähintäänkin käytettävissä. Autoilun ja autojärjestelmän ongelmat ovat viime vuosina nousseet entistä laajemmin yleiseen tietoisuuteen etenkin ilmastonmuutoskeskustelun myötä. Kaupan kontekstissa asia on noussut Suomessa esille ympäristöministeriön ajaessa tiukempaa sijainninohjausta, mitä monet kaupan edustajat ovat esimerkiksi autoilun välttämättömyyteen vedoten vastustaneet. Autoriippuvuus ja kulkumuodon valinta ovat myös kansainvälisessä tutkimuskeskustelussa ajankohtaisia aiheita. Liikennetekniikassa ihmisten kulkutapoja on selitetty perinteisesti matka-ajan ja -hinnan avulla, mutta viimeisten parin vuosikymmenen aikana maankäytön ja fyysisen ympäristön mahdollista vaikutusta on tutkittu yhä laajemmin. Psykologiseen teoriaperinteeseen nojaavassa tutkimuksessa on havaittu myös asenteilla, normeilla ja muilla psykologisilla tekijöillä olevan yhteys liikkumisvalintoihin. Vakiintuneet liikennettä tutkivat tieteet tarkastelevat liikennettä suljettuna järjestelmänä, joka on altis vaikutusyrityksille. Sosiologiassa näkemys suljetusta järjestelmästä on vieraampi, ja pyrkimykset vaikuttaa ihmisten liikkumiskäyttäytymisen esimerkiksi kaupan sijainninohjauksella asettuvat epävarmempaan valoon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat Pierre Bourdieun kulutustutkimukset, joissa kuluttaja ja kulutus nähdään taloudellisen ja kulttuurisen pääoman vuorovaikutuksen kautta. Tilastollisen tutkimuksen aineistona toimii Kauppakeskukset osana kestävää kulutusta ja kaupunkirakennetta (KOKKKA) –tutkimushankkeessa toteutetun kuluttajakyselyn pääkaupunkiseudun aineisto, josta analyysiin valittiin taloudet, jotka omistavat tai muuten aktiivisesti käyttävät autoa (N = 3351). Analyysissa selvitettiin autonomistuksen, fyysisen ympäristön, kulutusdispositioiden, sosioekonomisen aseman ja demografisen tilanteen yhteyttä auton käyttöön ostosmatkoilla. Pääasiallisina analyysimenetelminä käytettiin faktorianalyysia ja logistista regressioanalyysia, jotka ovat vakiintuneita menetelmiä eri tieteenaloilla. Toisaalta tulosten tulkinnan apuna käytettiin Bourdieun teoriaan läheisesti liittyvää usean muuttujan korrespondenssianalyysia. Tulosten mukaan autonomistuksella, asuinpaikalla ja sen lähiympäristön kaupoilla sekä kulutusdispositioilla on selvä ja merkittävä yhteys siihen, käyttävätkö autolliset taloudet ostosmatkoilla myös autolle vaihtoehtoisia kulkumuotoja. Myös muilla tekijöillä, kuten tulotasolla ja iällä, oli yhteys autoriippuvuuteen, mutta erityisesti koulutustason yhteys niin autoriippuvuuteen kuin yhteisvaikutuksessa muihin selittäjiin oli merkittävä. Aikaisemman tutkimuksen valossa suurin osa tuloksista oli odotettuja, joskin kotitaloustyypin yhteyden peittyminen muiden muuttujien alle poikkesi oletuksista. Sen sijaan koulutustason merkitystä kulkumuodon valinnassa ja autoriippuvuudessa on toistaiseksi tutkittu hyvin vähän. Tutkimuksen perusteella Bourdieun taloudellisen ja kulttuurisen pääoman vuorovaikutuksen huomioiva lähestymistapa tuo uusia näkökulmia liikennetutkimukseen. Kuluttajien liikkumisvalinnat ovat järkeviä, mutta toiminta voi silti vaihdella yksilöllisten tekijöiden ja sosiaalisen rakenteen vaikutuksen perusteella. Kauppojen sijainnilla on yhteys auton käyttöön ja autoriippuvuuteen, mutta yleiset ohjaustoimet vaikuttavat eri ryhmiin eri tavalla. Monessa tapauksessa kulkumuoto jäsentyy osaksi käsitystä kuluttamisesta, ei siitä erillisenä tehtäväksi valinnaksi.
Resumo:
The Master’s thesis examines historical memory of the Polish minority members in Lithuania with regard to how their interpretation of the common Polish-Lithuanian history reiterates or differs from the official Polish and Lithuanian narratives conveyed by the school textbooks. History teaching in high schools carries a crucial state-supported role of “identity building policies” – it maintains a national narrative of memory, which might be exclusive to minorities and their peculiar understanding of history. Lithuanians Poles, in this regard, represent a national minority, which is exposed to two conflicting national narratives of the common past – Polish and Lithuanian. As members of the Polish nation, their understanding of the common Polish-Lithuanian history is conditioned by the Polish historical narrative, acquired as part of the collective memory of the family and/or different minority organizations. On the other hand, they encounter Lithuanian historical narrative of the Polish-Lithuanian past throughout the secondary school history education, where the curriculum, even if taught in Polish, largely represents the Lithuanian point of view. The concept of collective memory is utilized to refer to collective representations of national memory (i.e. publicly articulated narratives and images of collective past in history textbooks) as well as to socially framed individual memories (i.e. historical memory of minority members, where individual remembering is framed by the social context of their identity). The thesis compares the official national historical narratives in Lithuania and Poland, as conveyed by the Polish and Lithuanian history textbooks. The consequent analysis of qualitative interviews with the Polish minority members in Lithuania offers insights into historical memory of Lithuanian Poles and its relation to the official Polish and Lithuanian national narratives of the common past. Qualitative content analysis is applied in both parts of the analysis. The narratives which emerge from the interview data could be broadly grouped into two segments. First, a more pronounced view on the past combines the following elements: i) emphasis on the value of multicultural and diverse past of Lithuania, ii) contestation of “Lithuanocentricity” of the Lithuanian narrative and iii) rejection of the term “occupation”, based on the cultural presuppositions – the dominant position of Polish culture and language in the Vilnius region, symbolic belonging and “Lithuanianness” of the local Poles. While the opposition to the term of “occupation” is in accord with the official Polish narrative conveyed by the textbooks, the former two elements do not neatly adhere to either Polish or Lithuanian textbook narratives. They should rather be considered as an expression of claims for inclusion of plural pasts into Lithuanian collective memory and hence as claims for symbolic enfranchisement into the Lithuanian “imagined community”. The second strand of views, on the other hand, does not exclude assertions about the historically dominant position of Polish culture in Lithuania, but at the same time places more emphasis on the political and historical continuity of the Lithuanian state and highlights a long-standing symbolic connectedness of Vilnius and Lithuania, thus, striking a middle way between the Polish and Lithuanian interpretations of the past.
Resumo:
Modern-day economics is increasingly biased towards believing that institutions matter for growth, an argument that has been further enforced by the recent economic crisis. There is also a wide consensus on what these growth-promoting institutions should look like, and countries are periodically ranked depending on how their institutional structure compares with the best-practice institutions, mostly in place in the developing world. In this paper, it is argued that ”non-desirable” or “second-best” institutions can be beneficial for fostering investment and thus providing a starting point for sustained growth, and that what matters is the appropriateness of institutions to the economy’s distance to the frontier or current phase of development. Anecdotal evidence from Japan and South-Korea is used as a motivation for studying the subject and a model is presented to describe this phenomenon. In the model, the rigidity or non-rigidity of the institutions is described by entrepreneurial selection. It is assumed that entrepreneurs are the ones taking part in the imitation and innovation of technologies, and that decisions on whether or not their projects are refinanced comes from capitalists. The capitalists in turn have no entrepreneurial skills and act merely as financers of projects. The model has two periods, and two kinds of entrepreneurs: those with high skills and those with low skills. The society’s choice of whether an imitation or innovation – based strategy is chosen is modeled as the trade-off between refinancing a low-skill entrepreneur or investing in the selection of the entrepreneurs resulting in a larger fraction of high-skill entrepreneurs with the ability to innovate but less total investment. Finally, a real-world example from India is presented as an initial attempt to test the theory. The data from the example is not included in this paper. It is noted that the model may be lacking explanatory power due to difficulties in testing the predictions, but that this should not be seen as a reason to disregard the theory – the solution might lie in developing better tools, not better just better theories. The conclusion presented is that institutions do matter. There is no one-size-fits-all-solution when it comes to institutional arrangements in different countries, and developing countries should be given space to develop their own institutional structures that cater to their specific needs.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kunnian ja häpeän käsitteitä sekä kunniaväkivallan ilmiötä sosiaalialan ammattilaisten näkökulmasta käsin. Samalla vertailen suomalaisen ja kunniakulttuurin eroja suhtautumisessa kunnian ja häpeän käsitteisiin. Tutkielmani empiirinen aineisto koostuu kymmenestä sosiaalialan ammattilaisen puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastatelluista kuusi työskenteli sosiaalityöntekijänä, kaksi perhetyöntekijänä, yksi ohjaajana ja yksi maahanmuuttajatyöntekijänä. Kolme haastateltavista on maahanmuuttajataustaisia. Haastatteluiden rakenne on kaksijakoinen: alkuosuus keskittyi kunnian ja kunniallisuuden sekä häpeän ja kunniattomuuden käsitteisiin, kun taas loppuosuuksissa painottui kunniaväkivallan ja maahanmuuttajien kanssa tehtävän yhteistyön teema. Laadullisena tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt haastatteluiden sisällönanalyysia. Tutkielmassani avaan ja vertailen kunnian ja häpeän käsitteiden merkityksiä, paikannuksia ja sisältöjä suomalaisessa ja kunniakeskeisessä kulttuurissa. Haastatteluaineistoni analyysin pohjalta syntyi kunnian ja häpeän nelikenttä, jota halkaisevat horisontaalinen valta-akseli ja vertikaalinen vaikutusakseli. Nelikentän neljä vyöhykettä kuvaavat kunnian ja häpeän teemoja yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, yksityisyyden ja julkisuuden sekä vallan ja vaikutuksen ulottuvuuksien kautta. Tutkielmassani avaan sitä, miten nämä nelikentän vyöhykkeet näyttäytyivät haastatteluissa sisällöllisesti sekä suhteessa toisiinsa. Samalla vertailen löydöksiä kunniakulttuurin käsityksiin kunniasta ja häpeästä. Kunnian ja häpeän kysymysten kautta lähestyn kunniaväkivaltateemaa ja suomalaisen monikulttuurisuustyön haasteita ja mahdollisuuksia. Sosiaalialan työ maahanmuuttajien parissa sisältää erityispiirteitä ja elementtejä, jotka lisäävät käytännön työn haastavuutta ja luovat mahdollisia karikkoja ja esteitä toimivalle ja asiakaslähtöiselle yhteistyölle. Kulttuurituntemus, yhteisöjen sisältä tuleva tuki ja kulttuuritulkkien käyttö koettiin haastateltavien parissa tarpeellisena kunniaväkivaltatyöskentelyssä. Kunniaväkivaltatyöskentely tarvitsee myös monien toimijatahojen yhteistyötä, joka tuo mukanaan omia ulottuvuuksia, sekä mahdollisten toiminta- ja yhteistyömallien hahmottamista että vastuun koordinoinnin kysymyksiä. Haastatteluissa tuli esille toiveita ja tarvetta kunniaväkivaltakysymyksiin liittyvän yhteistyön koordinoinnin parantamisesta ja työskentelyn mallintamisesta. Naiset voidaan nähdä kunnian ja perheen ytimessä, mutta myös yksityisyyden ja julkisuuden rajojen rikkojina. Kunniakulttuurissa naisten tasavertaisuuden yhtenä riskitekijänä ja hidasteena voidaan nähdä myös yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välisen rajan huokoisuus; erityisesti tyttöjen ja naisten kunniaan ja samalla integriteettiin puuttuminen ja sen hallitseminen vaarantaa pyrkimykset tasa-arvoisempaan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Naisten yhteiskunnallinen asema ja oikeudet ovatkin kunniaväkivallan torjumisen kulmakiviä sekä länsimaissa että perinteisissä kunniakulttuureissa.
Resumo:
Tutkimuksessa selvitetään Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta valmistuneiden siirtymistä työelämään. Tarkoituksena on avata siirtymään liittyvää problematiikkaa ja tutkia työelämässä esiintyviä sosiaalisia verkostoja. Tutkimusta varten haastateltiin yhdeksää henkilöä, jotka olivat valmistuneet noin viisi vuotta aikaisemmin valtiotieteiden maistereiksi. Haastatteluissa kartoitettiin heidän kokemuksiaan työelämään siirtymisestä. Haastatteluiden lisäksi aineistona toimii haastateltavien työhistorioista muodostetut työjanat ja taustatiedot. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Laadullinen aineisto antaa uudenlaisen lähestymistavan työelämään siirtymisen tutkimiseen. Tutkimuksen lähtökohdat rakentuvat korkeakoulutettujen työelämään siirtymistä käsitelleiden tutkimusten, työelämän tutkimuksen ja verkostoanalyysin varaan. Tutkimustulokset muodostuvat kolmesta analyysiluvusta, joissa käsitellään opiskeluaikaa ja yliopistokoulutusta, valtiotieteilijöiden kohtaamaa muuttuvaa työelämää sekä verkostoitunutta työelämää. Tulosten mukaan osa haastateltavista oli opiskeluaikanaan huolestunut työllistymisestään, mutta toisen osan haastateltavista huomattiin suhtautuvan siirtymään ’töiden shoppailuna’. ’Töiden shoppailussa’ työmarkkinoilla toimitaan kuluttajina ja etsitään sopivaa työpaikkaa omien mieltymysten mukaan (Johnson 1978; Hämäläinen 2002). Toiseksi vastavalmistuneet valtiotieteiden maisterit haluavat tutkimuksen mukaan jatkuvasti kouluttautua uudelleen ja kehittyä työelämässä (ks. Julkunen 2008a; Julkunen 2008b; Sennett 2002). Haastattelupuheessa tasapainoilee pelko jämähtämisestä ja määräaikaisista työsuhteista. Aineistosta löytyi kolme erilaista työjanaa, professionaalinen, intressikohtainen ja generalistinen, joiden kautta on mahdollista ymmärtää valtiotieteilijöiden erilaisia urapolkuja. Kolmanneksi tutkimus kartoittaa, miten sosiaalisia verkostoja hyödynnetään siirtymässä koulutuksesta työelämään (ks. Jokisaari & Nurmi 2004). Kaikki haastateltavista olivat saaneet useamman kuin yhden työpaikan sosiaalisten verkostjensa kautta. Sosiaaliset verkostot toimivat työnhakukanavana, koska niiden sisällä liikkuu tietoa. Toisin sanoen voidaan puhua sosiaalisten verkostojen tuomista informaatiohyödyistä (Lin 2001), jotka ilmenevät heikkoina siteinä (Granovetter 1983; 1995) ja rakenteellisina aukkoina (Burt 2001). Tutkimuksessa esiintyvät työllistymiseen vaikuttaneet sosiaaliset suhteet perustuvat suurimmalta osin sosiaalisen pääoman (Bourdieu 2007 [1986]) kautta syntyneeseen luottamukseen (Coleman 1988; Mäkelä & Ruokonen 2005). Tutkimustulosten mukaan päämäärätietoiseen verkostoitumiseen suhtaudutaan varauksella, mutta ystäville tietoja avoimista työmahdollisuuksista välitetään mielellään. Erottelu syntyy kilpailusuhteiden ja ystävyyssuhteiden välille, joissa sosiaalista pääomaa käytetään eri tavoilla (ks. Johanson & Uusikylä 2005). Tutkimuksen mukaan valtiotieteiden maisterit työllistyvät sellaisten sosiaalisten verkostojen kautta, joissa liikkuu tietoa ja joihin liittyy luottamus.
Resumo:
Ikääntyneiden päihteidenkäyttö on ajankohtainen ilmiö, joka kohdataan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän eri tasoilla aiempaa useammin. Tutkielmassani tarkastellaan empiirisen tutkimusaineiston avulla käsityksiä, joita vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat liittävät ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen. Tutkimusaineistoni koostuu maaliskuussa 2010 tehdyistä Helsingin sosiaaliviraston vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien haastatteluista (N=16). Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt fenomenografista analyysia. Analyysin tulokset olen kuvannut kuvauskategorioina, joiden avulla esittelen käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, palveluista ja päihdepalveluiden kehittämisestä. Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustuu pääosin sosiaaligerontologi Jyrki Jyrkämän (2007) esittämään kuvaukseen ikääntyneiden päihteidenkäytöstä toimijuuden lajina. Huomioni kiinnittyy tässä tutkielmassa erityisesti sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamiin ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen liittämiin määrittelyihin, joita he käsityksillään ilmaisevat. Ikääntyneiden päihteidenkäyttö näyttäytyy tutkielmassani kompleksisena ja monisyisenä ilmiönä, johon määrittelyjä kohdistavat ikääntyneen henkilön lisäksi myös omaiset, muut läheiset ja palvelujärjestelmän työntekijät. Palvelujärjestelmän työntekijät kohtaavat ikääntyneiden päihdeasiakkaiden kanssa työskennellessään usein ammatillisen riittämättömyyden ja neuvottomuuden tunteita. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamien käsitysten mukaan palvelujärjestelmän kyky vastata päihteitä käyttävien ikääntyneiden henkilöiden tarpeisiin on rajallinen, koska avohuollon palvelut on suunnattu usein nuorille ja työikäisille aikuisille. Päihteidenkäyttö vaikuttaa myös omaishoitajien, hoitavien omaisten ja palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden arkeen. Ilmiö voi jäädä näkymättömäksi, koska runsaasti päihteitä käyttävät ikääntyneet eivät usein hakeudu oma-aloitteisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin. Päihteidenkäyttö voi määritellä ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien palveluihin pääsyn ehtoja ja vaikuttaa heidän jäämiseensä palveluiden ulkopuolelle. Päihteidenkäytön aloittaminen myöhemmällä iällä liittyy usein ikääntyneiden elämässä tapahtuviin kielteisiin muutoksiin, joihin etsitään lohtua alkoholista. Asiakkaan tavoitteellinen arki ei näyttäydy ikääntyneen raitistumisena, vaan alkoholinkäytön vähentämisenä tai kykynä osallistua päihteidenkäytölle vaihtoehtoiseen toimintaan. Sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat kuvaavat käsityksinään, että vanhusten palveluissa tarvittaisiin lisää päihdeaiheista koulutusta ja päihdeasioihin keskittyvää työnohjausta. Ikääntyneille päihteidenkäyttäjille tulisi tarjota moniammatillisia asiantuntijapalveluita joiden tuottajina voivat olla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän lisäksi kolmannen sektorin toimijat.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut tavoittaa niitä vaikutuksia, joita tietojärjestelmien käytöllä on sosiaali- ja terveysalalla. Tarkastelu sijoittuu lastensuojelun sosiaalityöhön. Yhden toimintayksikön tapahtumien kuvaus ja analyysi on puheenvuoro, jolla olen pyrkinyt tavoittamaan yhteyksiä tietojärjestelmien käyttöön liittyviin yleisiin ilmiöihin. Tutkielma on tiheä kuvaus lastensuojelun sosiaalityöstä asiakastietojärjestelmän muutosvaiheessa. Tapahtumia on jäsennetty toimijuuden käsitteen kautta (Archer 2003, Heiskala, 2000). Sosiaalityöntekijän toimijuus on ollut keskiössä tutkimussuunnitelman mukaisesti. Asiakastietojärjestelmä työntyi muutosvaiheessa toimijan rooliin vaikuttaen muun muassa lastensuojelun sosiaalityön työprosesseihin. Tietojärjestelmän toimijuus vaikuttaa sosiaalityöntekijään toimijana ja työntekijän toimijan asemaan. Aineistosta nousi teoretisoinnin (Layder, 1998) kautta esille jännitteisyys näiden keskeisten toimijoiden välillä. Jännite jäsentyi kolmelle kentälle. Lainsäädännön kenttä sulkee sisäänsä organisaatiota ja sosiaalityöntekijän perustehtävää kuvaavat kentät. Kenttien sisällöissä havaitsin yhtäläisyyttä Heiskalan (2000) yhteiskunnallisia pakkoja koskevaan jaotteluun. Pakot välittyvät semioottisesti tarkastellen merkkien eli lakimerkkien, rahamerkkien ja rituaalisesti vahvistettujen symbolien välityksellä. Tutkielman aineiston pohjalta on analysoitavaksi noussut kysymys uuden julkisjohtamisen (NPM) (Harvey, 2006, Julkunen, 2006) vaikutuksista lastensuojelun sosiaalityössä. Uuden julkisjohtamisen elementit tuottavat toimintaan jännitteitä edellä kuvatuilla kolmella kentällä. Yhtä toimintayksikköä koskeva aineisto antaa viitteitä siitä, että NPM toimii lastensuojelun sosiaalityössä toimintaa ohjaavana käyttöteoriana. Käyttöteorian (Argyris & Schön, 1996) käsitteellä ymmärretään yksilön tai organisaation todellista toimintaa ohjaavaa teoriaa, mikä voi olla ristiriidassa julkilausuttujen toiminnan teorioiden kanssa. Yksilö tai organisaatio ei välttämättä ole tietoinen käyttöteorian ja julkilausutun teorian välisestä kuilusta, minkä esiin saaminen edellyttäisi reflektiota. Tutkimuskohteena on ollut Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ruotsinkielisiä lastensuojelun palveluja tuottava yksikkö. Tutkimuksen aineisto on kerätty uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönottovaiheessa 1.11.2008–28.2.2009. Menetelmällisesti tutkimus sijoittuu toimintatutkimukselliseen kehykseen (Carr & Kemmis, 1986). Kenttävaiheen aikana yhdistin tutkijan ja toimijan roolit työskennellen sosiaalityöntekijänä tutkimukseni kohteena olleessa yksikössä. Kirjallinen aineisto koostuu järjestelmämuutosta koskevista päätöksistä, tiedotteista ja ohjeista. Järjestelmän muutosvaiheessa kokosin aineistoa osallistuvan havainnoinnin menetelmällä. Aineistossa on mukana myös yksikön työntekijöiden kanssa tuotettua materiaalia muutosvaiheen aikaisten sisältöjen haltuun ottamiseksi, esimerkiksi työn prosessikuvauksia. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä. Analyysin edetessä kävin jäsennyksistäni keskustelua toimintayksikön työntekijöiden kanssa. Tapaamisten jälkeen jatkoin analyysiä ja teoretisointia käyttäen semioottista sosiologiaa metateoriana ja aktanttimallia muutosvaihetta kuvaavien kertomusten koostamisessa. Kertomusten pohjalta jatkoin toimijuuden analyysiä subjektiaseman (Törrönen, 2000) ja toimijan aseman (Alasuutari 2007) käsitteitä käyttäen.
Resumo:
Suomen kylmän sodan aikaisesta kaupankäynnistä sosialististen maiden kanssa poliittisesti ja taloudellisesti merkittävintä oli kahdenvälinen kauppasuhde Neuvostoliiton kanssa. Tässä tutkielmassa määrittelen idänkaupan Suomen ja Neuvostoliiton väliseksi erityissuhteeksi, jota luonnehti käsitys molempien toisilleen myöntämästä erityisasemasta, kaupan tason poliittinen merkitys, jatkuvuuden korostaminen sekä clearing-järjestelmä. Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991 myös idänkauppa loppui. Tässä tutkielmassa argumentoin kuitenkin, ettei idänkaupan loppuminen ollut suoranaisesti seurausta Neuvostoliiton hajoamisesta. Kehityskulut, jotka johtivat idänkaupan loppumiseen, olivat murtaneet perustan kahdenvälisen kaupan erityissuhteelta jo ennen kuin Neuvostoliitto lopetti olemassaolonsa. Tarkastelen kaupan erityissuhteen purkautumista vuosina 1988–1991. Keskeisiä tapahtumia idänkaupan loppuvaiheessa oli clearing-järjestelmän uudistaminen vuonna 1988, viimeisen clearingpohjaisen runkosopimuksen allekirjoittaminen 1989, clearing-järjestelmän lopettaminen vuonna 1990 sekä Neuvostoliiton hajoaminen 1991. Keskityn kauppapolitiikan valmistelutason toimintaan. Tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston ja Suomen Pankin idänkaupan osaston arkistoaineisto. Tutkimuskysymys on kaksiosainen. Ensinnäkin tutkin Suomen kauppapolitiikan toimijoiden näkemyksiä idänkaupan tulevaisuudesta. Käsittelen sitä, miltä idänkaupan tulevaisuus näytti silloin, kun se oli loppumassa. Vaikka idänkaupan loppuminen näyttää jälkikäteen suoraviivaiselta, se ei ollut sitä tapahtumahetkellä. Käytän apunani Reinhart Koselleckin käsitteitä odotushorisontista (horizon of expectations) ja kokemusavaruudesta (space of experience). Toiseksi pyrin piirtämään kuvan siitä idänkaupasta, joka loppui. Tarkastelen idänkauppaa sille ominaisten piirteiden kautta selvittääkseni, mitkä idänkaupan ominaisuudet vaikuttivat sen loppumiseen. Tutkielman perusteella Suomen ja Neuvostoliiton välinen kauppasuhteen erityisyyden purkaantuminen johtui ensisijaisesti muutoksista Neuvostoliitossa, mutta myös Suomen ja kansainvälisen ympäristön poliittisilla ja taloudellisilla muutoksilla oli merkitystä. Idänkaupan järjestelmä loppui, koska se ei sopeutunut muuttuvaan maailmaan. Idänkaupan ilmiöön liittyneiden vahvojen epämuodollisten instituutioiden ansiota oli, että erityissuhde jatkui niin pitkään.
Resumo:
This study explores the meaning, content and significance of the political as manifest in the Mexican Zapatista movement as historically and geopolitically situated struggle. The case study undertakes a critical analysis of the development, organization, practice and discourse of the movement by drawing on fieldwork experiences, interviews, discussions, documents, films and other material produced by the movement, and the critical engagement with the research of others, especially in Latin America and Mexico. The dissertation poses the need to reconsider what constitutes and what we understand by the political , related particularly to the challenges provided by the critical globalization literature, decolonization and the study of social movements. The analysis encompasses several inter-related levels: the theoretical knowledge regarding the conceptualization of the political; the methodological level, regarding how such research can and should be conducted and knowledge claims formulated given the inescapable context and effects of global power relations; and the substantive level of adding specific information and analytical insights to existing knowledge of the Zapatista movement. As a result of conceptualization of a range of practices and processes, distinct understandings of the political can be underlined. Firstly, the conception of the indigenous and the struggles as indigenous movements as specifically political, not just a cultural or ethnic identity or a static quality but rather, an active consciousness integrally linked both to a longer history of oppression and as political articulation in the concrete context and lived experience of contemporary struggle. Secondly, the practice of autonomy as central to an understanding of the political in the context of the Zapatista struggle as a practical response to the situation of oppression, counter-insurgency, siege and conflict in Chiapas, as well as a positively informed mode of political self-understanding, expression and practice in its own right. Thirdly, the notion of geopolitical positioning as important to understanding of the political that encompasses the historicity of specific context and the power relations which shape that context, developed in two different ways: in regard to the positioning of the researcher and knowledge production with and about the Zapatistas, and in regard to the practice and knowledge of the Zapatistas as a decolonizing force in their encounters, interaction and relations with others, especially the global civil society. Finally, the role of silence, absence, invisibility, revelation and hiding in political practice as a deliberate strategy in response to oppressive power. -
Resumo:
Understanding the responses of species and ecosystems to human-induced global environmental change has become a high research priority. The main aim of this thesis was to investigate how certain environmental factors that relate to global change affect European aspen (Populus tremula), a keystone species in boreal forests, and hybrid aspen (P. tremula × P. tremuloides), cultivated in commercial plantations. The main points under consideration were the acclimatization potential of aspen through changes in leaf morphology, as well as effects on growth, leaf litter chemistry and decomposition. The thesis is based on two experiments, in which young aspen (< 1 year) were exposed either to an atmospheric pollutant [elevated ozone (O3)] or variable resource availability [water, nitrogen (N)]; and two field studies, in which mature trees (> 8 years) were growing in environments exposed to multiple environmental stress factors (roadside and urban environments). The field studies included litter decomposition experiments. The results show that young aspen, especially the native European aspen, was sensitive to O3 in terms of visible leaf injuries. Elevated O3 resulted in reduced biomass allocation to roots and accelerated leaf senescence, suggesting negative effects on growth in the long term. Water and N availability modified the frost hardening of young aspen: High N supply, especially when combined with drought, postponed the development of frost hardiness, which in turn may predispose trees to early autumn frosts. This effect was more pronounced in European aspen. The field studies showed that mature aspen acclimatized to roadside and urban environments by producing more xeromorphic leaves. Leaf morphology was also observed to vary in response to interannual climatic variation, which further indicates the ability of aspen for phenotypic plasticity. Intraspecific variation was found in several of the traits measured, although intraspecific differences in response to the abiotic factors examined were generally small throughout the studies. However, some differences between clones were found in sensitivity to O3 and the roadside environment. Aspen leaf litter decomposition was retarded in the roadside environment, but only initially. By contrast, decomposition was found to be faster in the urban than the rural environment throughout the study. The higher quality of urban litter (higher in N, lower in lignin and phenolics), as well as higher temperature, N deposition and humus pH at the urban site were factors likely to promote decay. The phenotypic plasticity combined with intraspecific variation found in the studies imply that aspen has potential for withstanding environmental changes, although some global change factors, such as rising O3 levels, may adversely affect its performance. The results also suggest that the multiple environmental changes taking place in urban areas which correspond closely with the main drivers of global change can modify ecosystem functioning by promoting litter decomposition, mediated partly by alterations in leaf litter quality.
Resumo:
Aerosol particles play an important role in the Earth s atmosphere and in the climate system: they scatter and absorb solar radiation, facilitate chemical processes, and serve as seeds for cloud formation. Secondary new particle formation (NPF) is a globally important source of these particles. Currently, the mechanisms of particle formation and the vapors participating in this process are, however, not truly understood. In order to fully explain atmospheric NPF and subsequent growth, we need to measure directly the very initial steps of the formation processes. This thesis investigates the possibility to study atmospheric particle formation using a recently developed Neutral cluster and Air Ion Spectrometer (NAIS). First, the NAIS was calibrated and intercompared, and found to be in good agreement with the reference instruments both in the laboratory and in the field. It was concluded that NAIS can be reliably used to measure small atmospheric ions and particles directly at the sizes where NPF begins. Second, several NAIS systems were deployed simultaneously at 12 European measurement sites to quantify the spatial and temporal distribution of particle formation events. The sites represented a variety of geographical and atmospheric conditions. The NPF events were detected using NAIS systems at all of the sites during the year-long measurement period. Various particle formation characteristics, such as formation and growth rates, were used as indicators of the relevant processes and participating compounds in the initial formation. In a case of parallel ion and neutral cluster measurements, we also estimated the relative contribution of ion-induced and neutral nucleation to the total particle formation. At most sites, the particle growth rate increased with the increasing particle size indicating that different condensing vapors are participating in the growth of different-sized particles. The results suggest that, in addition to sulfuric acid, organic vapors contribute to the initial steps of NPF and to the subsequent growth, not just later steps of the particle growth. As a significant new result, we found out that the total particle formation rate varied much more between the different sites than the formation rate of charged particles. The results infer that the ion-induced nucleation has a minor contribution to particle formation in the boundary layer in most of the environments. These results give tools to better quantify the aerosol source provided by secondary NPF in various environments. The particle formation characteristics determined in this thesis can be used in global models to assess NPF s climatic effects.
Resumo:
Central and East European countries have faced a difficult process of transition since the dissolution of the Soviet bloc. Ten transition countries (Hungary, Poland, teh Czech Republic, Slovakia, Slovenia, Lithuania, Latvia, Estonia, Bulgaria and Romania have chosen to join the EU and have moulded their transition reforms to ensure the compliance of their legal and institutional framework with EU requirements. The high levels of FDI attracted by the candidate countries for EU membership had been attributed to rapid transition of the countries aiming to join the European Union and the fact that favourable evaluations by EU authorities of the progress made by the candidates had a large impact on improving investor confidence. The aim of this paper is to investigate the reform strategies of the Czech Republic and Slovakia undertaken when the countries were preparing for EU membership and the dynamics of FDI inflows into these economies. Subsequently a comparative analysis of FDI stocks in these countries is conducted. We find that both countries faced similar economic challenges in implementing structural and institutional reforms. In accordance with EU requirements the Czech Republic and Slovakia have perfected their legal and institutional framework, increased the authority of regulatory and supervisory bodies and focused on implementation of new or amended legislation. During the period of the analysis (1998 - 2007) the Czech Republic and Slovakia have attracted increasing amounts of FDI. Comparative analysis in terms of important determinants of FDI reveals further similar features: macroeconomic stability; an open and liberalised market; low labour costs compared to EU-15 and a similar breakdown of FDI inflows by investor country. Consequently, the fact that the Czech Republic received much larger volumes of net FDI inflows could be attributed to the difference in market size between the two states. This conclusion is consistent with previous empirical studies that list market size among the main determinants of FDI. However, when we look at FDI as a percentage of GDP the evidence is more mixed. In 2004 - 2007, Slovakia has surpassed the Czech Republic twice. Whether this tendency will persist remains to be seen. The analysis in this paper based on empirical data. However, the choice of the method, namely case studies and comparative analysis, means that the conclusions of this study are theoretical and remain to be further tested in quantitative models.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan osallistuvaa demokratiaa ja kansalaiskuulemista sosiaali-ja terveyspolitiikan kehyksissä. Tutkittava tapaus on sosiaali-ja terveyspalvelulta kehittämään pyrkivä Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hanke, joka on räätälöity vauhdittamaan vuonna 2005 käynnistettyä Paras-hanketta. Paras-hankkeessa on kyse sekä kuntien ja valtion vallanjaosta että palvelujärjestelmän kehittämisestä. Kuntien parhaat palvelukäytännöt - hankkeen päämäärä on ollut kehittää sosiaali- ja terveyspalvelulta eri tuottajatoimijöiden kesken. Hankkeiden taustalla vaikuttavat niin uuden julkisjohtamisen ja julkispalvelun eli governance poliittishallinnolliset ideologiat. Tutkittava aineisto koostuu kolmesta osasta: 1) keskusteluista otakantaa-foorumilla a) Parempia sosiaali- ja terveyspalvelulta - miten ja millaisin toimenpitein? sekä b) Miten kehittää kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä?, 2) virkamiesten laatimasta yhteenvedosta keskustelusta a) ja 3) virkamieshaastatteluista. Aineistoa tarkastellaan sosiaalisen konstruktivismin teoreettismetodologisesta viitekehyksestä. Metodeina käytetään kriittistä diskurssianalyysiä, teoreettista sisällönanalyysiä sekä kehysanalyysiä. Tutkimuksen yleisenä viitekehyksenä toimivat poliittis-ideologiset hallinnolliset muutokset sekä konfliktikeskeinen deliberatiivinen demokratiateoria (Rosanvalion 2008). Tarkennettuna viitekehyksenä toimii osallistuva ja itsepalvelupolitiikka ja epäpolitisoiva ja politisoiva keskustelu niiden kehyksissä.Tutkimus osoittaa keskustelu sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä on etenkin virkamiesten osalta epäpolitisoivaa. Uudistuksia käsitellään teknisinä ratkaisuina, ei poliittisina valintoina. Kansalaiskeskustelusta välittyy poliittisempia sävyjä, mitkä eivät kuitenkaan välity ylhäältä alas -ohjatulla keskustelulla. Kansalaisten ja virkamiesten välinen suhde ei ole hankkeessa vuorovaikutteinen, joten keskustelun ei voida kutsua osallistuvaksi demokratiaksi, vaan kansalaiskuulemiseksi. Tutkimus osoittaa myös, että tutkittua kansalaiskuulemista voidaan tarkastella itsepalveludemokratian viitekehyksestä. Markkinaohjautuvan sosiaali- ja terveyspolitiikan kehyksissä kansalaiset näyttäytyvät asiakas-subjekteina ja demokratian sovellukset kuten otakantaa.fi -foorumi edustavat hankkeen osalta ylhäältä alas -johdettua konsultaatiodemokratiaa, jolloin foorumin rooli demokraattisen keskustelun laajentamisessa jää vähäiseksi.
Resumo:
Användningen av preventivmedel har blivit en allt viktigare fraga i utvecklingsländerna idag, speciellt i Namibia dar fruktsamheten och HIV-prevalensen är höga. Kondomen är det enda allmänt tillgängliga preventivmedlet som skyddar mot könssjukdomar, medan ocksä injektioner, p-piller och andrà metoder kan användas för att förhindra graviditet. Användningen av preventivmedel har upptäckts korrelera med vissa sociodemografiska faktorer, bland annat utbildningsnivå och förmögenhet. Malet med denna undersökning var att studera användningen av preventivmedel, avsikter att använda preventivmedel samt kunskap om HIV/AIDS och andra könssjukdomar bland kvinnor i Namibia. Detta gjordes frän ett historiskt perspektiv genom att studerà användningsmönster frän 1990 till slutet av 2000-talet. Dessutom undersöktes sociodemografiska faktorers, speciellt utbildningens, inverkan på användningen av preventivmedel, likasä sambandet mellan skolningsnivå och preventivmedelsanvändning pä regionnivå. Undersökningen gjordes utgäende frän statistiska Namibia Demographic and Health Survey -material samlade 1992, 2000 och 2006-2007. Prevalenser och användningen av specifika metoder studerades skilt för olika bakgrundsvariabler 1992, 2000 och 2006-2007, och enligt utbildningsnivå och region är 2006-2007. Utbildning mattes skilt pä individ- och aggregatnivå. Sambandet mellan preventivmedelsanvändning och utbildning undersöktes med hjälp av logistisk regression, i vilken sociodemografiska bakgrundsfaktorer kontrollerades i sex modeller. Resultaten visade att användningen av preventivmedel har fördubblats sedan början av 1990-talet. Skillnader mellan kvinnor med olika utbildningsnivåer existerade redan i början av 1990-talet, likaså mellan olika yrkesgrupper. Undersökningen visade att högre utbildning ökar på reventivmedelsanvändningen, också då sociodemografisk bakgrundfaktorer, även utbildning och användning av preventivmedel på aggregatnivå, kontrollerades. Undersökningen antyder att utbildning på aggregatnivå inte ensam påverkar användningen av preventivmedel hos en individ. De sistnämnda resultaten var dock inte statistiskt signifikanta och kan inte generaliseras över namibiska kvinnor i allmänhet.
Resumo:
Tutkimus tarkastelee verkostoanalyyttisen tapaustutkimuksen muodossa miten hiljaista tietoa tutkimuksen kohteena olevan julkisen hallinnon asiantuntijaorganisaation (Liikenteen turvallisuusviraston llmailutoimiala) sosiaalisissa verkostoissa jaetaan, miten sitä kyetään hyödyntämään ja miten verkostoissa syntyvän ja siirtyvän tiedon hyödynnettävyyttä voitaisiin kokonaisvaltaisemmalla johtamisella parantaa. Tutkimuksen pääasiallisena tarkoituksena on tieteellisesti tutkia miten sosiaalisten verkostojen analyysi on hyödynnettävissä hiljaisen tiedon siirtämisen tutkimisessa. Tarkoituksena on myös tarkastella hiljaisen tiedon muodostumisen ja siirtämisen mahdollisuuksia sosiaalisissa verkostoissa ja analyysin pohjalta luoda toimenpide-ehdotuksena menetelmät tiedon parempaan hyödyntämiseen ja jakamiseen organisaation sisällä, jotta organisaatio voi resurssitehokkaammin tukea henkilöstöönsä sitoutuneen tiedon siirtymistä sen sosiaalisten rakenteiden kautta. Tutkimuksen aineistona on organisaation sosiaalista verkostoa hahmottava kvantitatiivinen verkostoaineisto, joka on kerätty kyselyn avulla. Hiljaisen tiedon käsitteellistämisen osalta tutkimuksessa on erityisesti tukeuduttu Polanyin (1959, 1967), sekä Nonakan ja Takeuchin teorioihin (1995). Verkostoanalyysin ja sosiaalisten verkostojen teoreettisen tarkastelun osalta tutkimus perustuu erityisesti Granovetterin (1973), Krackhardtin (1992) ja Hansenin (1999) tutkimuksiin. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että organisaation sosiaalisten verkostojen analysoiminen tukee hyvin hiljaisen tiedon jakamisen ja siirtämisen käytännön kehittämistyötä. Kohdeorganisaatiossa tehty verkostoanalyysi osoittaa, että rakenteellisesti organisaation sisäiset sosiaaliset vuorovaikutusverkostot eivät tarjoa kovinkaan vahvoja kanavia tiedon siirtoon eri osastojen ja yksiköiden välillä, sillä tulosten mukaan parhaiten hiljaisen tiedon siirtymisen mahdollistavat vahvat, luottamukselliset ja vastavuoroiset siteet ovat melko vähäisiä. Osastojen ja yksiköiden sisällä puolestaan tiedon siirtymiselle on sosiaalisten verkostojen rakenteen puolesta parempi mahdollisuus, sillä suhteet ovat pääosin toimijoiden välillä kohtuullisen tiheät ja vahvat. Tulosten perusteella voidaan siis sanoa, että toimijat ovat verkostoissa toisiinsa yhteydessä melko heikkojen siteiden kautta ja valtaosaltaan organisaation tekemisissä olo myös perustuu puhtaasti työasioiden hoitamiseen. Työasioihin liittyvän tekemisissä olon osalta kaikilla osastoilla keskeisimpien henkilöiden joukossa ovat esimiehet. Puhtaasti ystävyyssuhteisiin liittyvässä tekemisissä olossa keskeisiksi nousevat aivan eri toimijat, ja osin henkilöt, jotka ovat melko epäkeskeisessä asemassa omalla osastollaan. Esimiehet puolestaan sijoittuvat pääosin verkoston laitamille. Verkostoanalyysin tuloksiin pohjautuvassa toimenpidesuosituksessa hiljaisen tiedon paremman jakamisen keinoista tutkimuksessa on nostettu esiin seuraavia osa-alueita: organisaation palkitsemis-, koulutus- ja perehdyttämisjärjestelmien kehittäminen tiedon siirtämisen motivoinnin näkökulmasta, työn organisoinnin kehittäminen sekä tiedon siirtämisen ja jakamisen mahdollisuuksien kehittäminen tietojärjestelmissä sekä muodollisessa ja epämuodollisessa kanssakäymisessä. Lisäksi huomiota on kiinnitetty organisaatiokulttuurin ja luottamuksen vaikutuksiin.