1000 resultados para Julkisen tilan poetiikkaa ja politiikkaa
Resumo:
Kylmän sodan päättyminen muodosti uuden turvallisuusympäristön maailmaan ja mahdollisti uudenlaisen poliittisen kulttuurin muodostumisen Yhdysvaltojen ja Venäjän välille. Suurvalta-ajattelu ei kuitenkaan poistunut osapuolten välisistä suhteista. Osapuolet olivat mukana entisen Jugoslavian hajoamissotien taustalla ja Kosovon konfliktissa. Diskurssianalyysin ja tapaustutkimuksen avulla tutkimuksessa selvitetään Kosovon vaikutus Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiin suhteisiin. Tutkimus on laadullinen asiakirjatutkimus. Tutkimusongelma on: ”Miten Kosovon tilanne on vaikuttanut Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteisiin?” Tutkimusongelmaan vastataan myös selvittämällä, mikä merkitys Kosovolla on Yhdysvalloille ja Venäjälle ollut. Tutkimustyö on rajattu Kosovon konfliktin kärjistymisestä vuonna 1998 Kosovon itsenäisyysjulistusajankohdan jälkeiseen aikaan elokuuhun 2008. Tutkimuskirjallisuuden lisäksi tutkimuksessa on käytetty runsaasti Yhdysvaltojen ja Venäjän valtiojohdon puheita, lausuntoja ja artikkeleita. Tutkimuksessa ilmenee, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat edelleen keskeisiä toimijoita maailmanpolitiikassa, eivätkä ne voi välttyä keskinäiseltä vuorovaikutukselta. Yhdysvaltojen ja Venäjän välisissä suhteissa vaikutusvaltakysymyksillä on keskeinen merkitys. Osapuolten väliset suhteet ovat vaihdelleet koko tutkimuksen tarkastelujakson. Suhteiden huonontumiseen tai parantumiseen on aina liittynyt jonkin keskeinen tapahtuma maailmanpolitiikassa. Yhdysvalloille Kosovo merkitsi sen vaikutusvaltaa korostavan politiikan lisääntymistä ja sotilasoperaatioiden toteuttamismahdollisuutta Naton transformaation kautta. Venäjälle Kosovo merkitsi mahdollisuutta asettua vastustamaan Yhdysvaltojen hegemonista asemaa sekä mahdollisuutta toteuttaa omaa politiikkaa sen omilla lähialueilla.
Resumo:
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toteuttamassa VELHO-hankkeessa kehitettiin kustannustehokkaita ratkaisuja ranta-alueiden umpeenkasvun aiheuttamiin ongelmiin luomalla uusi konsepti ranta-alueiden monikäyttösuunnitteluun, edistämällä järviruo’on hyötykäyttöä ja valmistelemalla esityksiä uuteen maaseudun kehittämisohjelmaan. Tässä julkaisussa esitellään työn tulokset ja johtopäätökset. Hankkeessa laadittiin kolme ranta-alueiden monikäyttösuunnitelmaa: Mynälahden Sarsalanaukko ja Musta-aukko, Oukkulanlahti – Naantalinaukko ja Eurajoen - Luvian rannikko. Suunnitelmissa sovitettiin yhteen ranta-alueiden eri käyttömuotoja ja pyrittiin löytämään optimaalinen verkosto hyötykäyttöön leikattavien ruovikoiden, avoimena pidettävien merenrantaniittyjen ja säilytettävien ruovikoiden välille. Kustannustehokkuuteen pyrittiin kohdentamalla hoitotoimet laajoihin kokonaisuuksiin sekä järviruo’on hyötykäytöllä. Suunnitelmat laadittiin laajassa osallistavassa prosessissa. Hankkeessa laadituissa ranta-alueiden monikäyttösuunnitelmissa esitettiin erilaisia maankäyttötavoitteita ja hoitosuosituksia yli 2000 hehtaarille. Ruovikoiden ja rantaniittyjen lisäksi suunnittelun kohteena olivat myös rantojen läheiset peltoalueet, reunavyöhykkeet ja muut perinnebiotoopit. Hoitotoimilla tavoitellaan alueiden luonnon monimuotoisuuden ja vesien tilan paranemista, maiseman avartumista ja virkistyskäytön helpottumista. Ruovikoiden erilaisia leikkuumenetelmiä (talvileikkuut, vesileikkuut, maaleikkuut) testattiin 90 hehtaarin alalla. Rantaniittyjen kunnostuksessa testattiin maaleikkuun lisäksi ruovikon niittomurskausta. Ruokomassan hyötykäyttökokeissa testattiin kahden eri ruokolaadun eli tuoreen kesäruo’on ja kuivan talviruo’on esikäsittelyä ja hyötykäyttöä energiantuotannossa (poltto, biokaasutus) ja maataloudessa (maanparannusaine, viherlannoite, kuivike, katemateriaali). Maaseudun kehittämisohjelmaan tehtiin esityksiä tukimuotojen kehittämiseksi: rantaniittyjen kunnostuksen lisääminen ja hoidon laadun parantaminen, ruovikoiden vesileikkuut ravinteiden poistajina sekä ruokomassojen käyttö maan orgaanisen aineen lisääjänä. Hankkeen kokemusten mukaan yksi kustannustehokkaimmista hoito- ja käyttöketjuista on ruovikon leikkuu loppukesällä ja siitä kertyvän massan käyttö ranta-alueiden läheisillä pelloilla viherlannoitteena ja maanparannusaineena. Yhden hehtaarin ruovikon kesäleikkuulla poistetaan keskimäärin 80 kg typpeä ja 7 kg fosforia. Vesiensuojelullisten hyötyjen lisäksi leikkuulla parannetaan umpeenkasvusta kärsivien lajien elinoloja, lisätään rantojen vetovoimaisuutta ja edistetään luonnonhoitoyrittäjyyden edellytyksiä. Peltokäytössä käsittelyketju on lyhyt eikä se vaadi pitkiä kuljetusmatkoja. Ruokomassa kierrättää ravinteita takaisin pelloille ja parantaa maan rakennetta. Järviruo’on hyötykäytöllä ei pystytä kattamaan koko leikkuu- ja käyttöketjun kustannuksia. Leikkuusta ja hyötykäytöstä saatavien monien eri aineellisten ja aineettomien ekosysteemipalveluhyötyjen vuoksi toimintaan on tarpeen suunnata yhteiskunnan tukea ja luoda käytännön toteutusta edistäviä tukimuotoja. Kustannustehokkuutta voidaan edelleen parantaa laitteita ja menetelmiä kehittämällä.
Resumo:
Ranta-alueidemme tila on heikentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Vesistöjen rehevöityminen sekä ranta-alueiden laidunnuksen ja niiton huomattava vähentyminen 1950-luvun jälkeen ovat johtaneet avointen rantaniittyjen ja vesialueiden umpeenkasvuun. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen VELHO-hanke testasi ja kehitti ranta-alueiden hoidon suunnittelua kolmella alueella Lounais-Suomessa. Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelulla tarkoitetaan rantojen kokonaisvaltaista tarkastelua, jossa huomioidaan aiempi maankäyttöhistoria, nykyhetken tilanne, maanomistajan mielipide alueen kehittämisestä sekä tulevaisuuden maankäyttömahdollisuudet. Tavoitteena on sovittaa yhteen ranta-alueiden eri käyttömuotoja. Hyödynnettävien ruovikoiden, avoimena ylläpidettävien rantaniittyjen ja säilytettävien ruovikoiden välille pyritään löytämään optimaalinen verkosto siten, että suunnittelualueiden vesien ja luonnon tilan parantaminen hyödyttää myös paikallisia asukkaita ja yrittäjiä. Tässä raportissa esitellään yhden toiminta-alueen ranta-alueiden monikäyttösuunnittelualueen valintaa varten tehty esiselvitys Satakunnan rannikon ruovikoista ja kunnostettavista merenrantaniityistä. Esiselvitys tehtiin pääosin paikkatietotarkasteluna koko Satakunnan rannikolla. Keskeisenä taustatietona oli v. 2008 julkaistu Selkämeren rannikkovesien tila, vesikasvillisuus ja kuormitus- raportti, sekä maa- ja metsätalousalueiden monimuotoisuutta ja kosteikkoja käsittelevät yleissuunnitelmat. Hyödyntämällä vanhoja maankäyttökarttoja (venäläiset topografikartat 1900-luvun alusta), sekä uusimpia peruskarttoja ja ilmakuva-aineistoja alueen karttatarkastelussa pyrittiin löytämään potentiaaliset kunnostettavat merenrantaniityt, laajimmat yhtenäiset ruovikkoalueet, maisemallisesti ja virkistyskäytön kannalta merkitykselliset alueet sekä kohteet, joista maastokäyntien yhteydessä luultavimmin löytyisi vanhan maankäytön, pitkään jatkuneen niiton tai laidunnuksen, johdosta arvokasta lajistoa. Satakunnan rannikon laajojen, potentiaalisten kunnostettavien merenrantaniittyjen, sekä hyödynnettävien maa- ja vesiruovikoiden yhteisalaksi saatiin n. 1800 hehtaaria. Maalle sijoittuu näistä noin 1200 hehtaaria ja vesiruovikoita on n. 600 hehtaaria. Kohteet on esitetty kartoilla. Eniten potentiaalista merenrantaniityksi kunnostettavaa alaa on Porissa, jossa on myös eniten jo hoidon piirissä olevaa alaa. Nämä sijoittuvat suurelta osin Natura 2000-alueille. Toiseksi eniten on mahdollista rantaniittyalaa Eurajoella. Merenrantaniittyverkoston täydentämiseen soveltuvia kohteita kannattaa siis etsiä nimenomaan näiltä alueilta. Myös vesiruovikoita on runsaasti Porissa ja Merikarvialla, joten puhtaasti pinta-alatarkastelun perusteella nämä vaikuttavat hyvin potentiaalisilta ranta-alueiden monikäyttösuunnittelukohteina vesiruovikoiden hyödyntämisen osalta. Vesiruovikkokeskittymistä on laajin (190 ha) Merikarvian Peipunlahti-Pooskerinlahti-Merimaanlahti. Hoitotoimia tulisi suunnata sinne, missä on ollut laajalti pitkään jatkunutta perinteistä maankäyttöä ja laajoja kunnostuskelpoisia kokonaisuuksia. Rehevöitymisen ja umpeenkasvun aiheuttamien haittojen lieventämisen lisäksi saadaan näille alueille suunnatulla hoidolla samalla runsaasti luonnon monimuotoisuushyötyjä, sillä nämä kohteet ovat usein kasvillisuudeltaan ja lajistoltaan edelleen rikkaita ja nopeimmin uudelleen kunnostettavissa, mikä säästää kunnostukseen käytettävissä olevia niukkoja resursseja. Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tapaiselle suunnittelulle on tarvetta Satakunnan rannikolla jo tehdyn suunnittelun (Eurajoki-Luvia) lisäksi etenkin Merikarvian Peipun-Pooskerinlahdessa, Porin Ahlaisten Mustalahden alueella ja Keikveden alueella. Myös Porin Preiviikinlahdella ja mahdollisesti Kokemäenjokisuussa voi Natura-alueilla olla jatkossa tarvetta alueille laadittuja hoito- ja käyttösuunnitelmia tarkempaan toimenpidesuunnitteluun. Raporttiin on poimittu esimerkkinä myös joitakin indikaattorilajeja, jotka voivat vaikuttaa Satakunnan rannikolla monikäyttösuunnittelualueen valintaan tai rajaukseen, sekä suunnittelun tavoitteiden asettamiseen.
Resumo:
Rajavartiomiehen toimivallan peruuttaminen on erityinen rajavartiomieheen kohdistuva hallinnon sisäinen toimenpide. Toimivallan peruuttamista on käytetty silloin, kun julkisen intressin tai muun syyn takia on katsottu tarpeelliseksi, että virkamies ei sillä hetkellä ole sopiva käyttämään rajavartiomiehelle kuuluvia toimivaltuuksia virkatehtäviensä hoitamiseen. Määräyksen peruuttaminen ei kuitenkaan estä virkamiestä toimimasta muissa tehtävissä. Tämän lainopillisen tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten rajavartiomies-määräyksen peruuttamista voidaan käyttää. Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä ovat keskeinen virkamieslainsäädäntö ja lainvalmisteluaineistot sekä hallintoyksiköiden päälliköiden tekemät rajavartiomiesmääräyksen peruuttamiset. Rajavartiomies-määräyksen peruuttamista voidaan käyttää virantoimituksesta pidättämisen kaltaisena väliaikaisena astetta lievempänä turvaamistoimenpiteenä. Kysymykseen voivat tulla tilanteet, joissa virkamieheen kohdistuu rikosepäily, poliisi on aloittanut virkamieheen kohdistuvan ampuma-aselupaharkinnan tai virkamiehen työkykyä selvitetään. Rajavartiomies-määräystä peruutettaessa rajavartiomiestä on pidettävä asianosaisena, koska peruutus kohdistuu virkamieheen henkilökohtaisesti ja muuttaa hänen oikeusasemaansa. Menettelyyn liittyvää käytäntöä olisi kehitettävä turvaamaan paremmin myös virkamiehelle kuuluvat Suomen perustuslain (731/1999) takaamat perusoikeudet. Vaihtoehtoina voisivat olla hallintolain (434/2003) soveltaminen peruuttamisen yhteydessä tai rajavartiolaitoksen hallinnosta annettua lain (577/2005) kehittäminen säädöksenä. Lakitekstissä tulisi selkeästi säätää mahdollisuudesta peruuttaa rajavartiomies-määräys ja, että annettuun päätökseen olisi mahdollisuus hakea muutosta tuomioistuimessa. Vaihtoehto lainsäädännön kehittämiselle olisi myös luopua rajavartiomies-määräyksen antamisesta kokonaan ja siirtyä samankaltaiseen sääntelyyn toimivallan määräytymisen osalta kuin poliisissa.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisessa sotilaslehdistössä käytyä julkista keskustelua rannikkojoukoista. Tutkimuksen kohteena oli rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käyty keskustelu suomalaisessa sotilaslehdissä Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana 1947–1968. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää julkisen keskustelun perusteella, minkälaista keskustelua rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käytiin. Tutkimuksen aineisto koostui Sotilasaikakauslehden ja Suomi Merellä -lehden rannikkojoukkoja ja meripuolustusta käsittelevistä artikkeleista. Tarkasteltava ajanjakso ajoittui vuosien 1947–1968 välille. Tutkimuksen aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Laadullisen menetelmän tukena käytettiin määrällistä menetelmää aineiston erottelun ja tilastoinnin keinoin. Rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista keskusteltiin suhteellisen harvakseltaan Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana. Keskustelun määrä oli vähäistä. 22 vuoden aikana julkaistiin yhteensä 44 artikkelia, joissa käsiteltiin rannikkojoukkojen käyttöperiaatteita. Keskustelusta nousi esille kuusi pääteemaa, jotka olivat uhka, rannikkopuolustuksen asema, kokemukset, koulutus ja taktiikka, rannikkopuolustuksen järjestelyt, joukkojen käyttö ja joukkojen kehittäminen. Yksityiskohtaisemmista aiheista keskustelua käytiin erityisesti vastustajan suorittamaan maihinnousuun, maihinnousun torjuntaan, rannikkopuolustuksen johtosuhteisiin sekä liikkuvien rannikkojoukkojen kehittämiseen liittyen. Rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käyty keskustelu oli ilmapiiriltään varsin maltillista. Keskustelua kävivät rannikkopuolustuksen ammattilaiset, jotka edustivat asemallaan, kokemuksellaan ja tietämyksellään alansa laajaa osaamista. Puolustusvoimien uudelleenjärjestely vilkastutti keskustelua vuonna 1952. Tämän seurauksena rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käydyn keskustelun ajallinen painopiste muodostui vuosille 1952–1954. Organisaatiomuutoksen aikana keskustelun sävy muuttui huolestuneemmaksi. Keskusteluissa esille nousseita tärkeimpiä aiheita olivat johtosuhteiden epäselvyydet, rannikkojoukkojen alistussuhteet, rannikkojalkaväen ja rannikkojoukkojen johtoportaiden kehittäminen.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan globaalin talouskriisin vaikutusta eduskunnassa käytyyn puolustuskeskusteluun. Tavoitteena oli selvittää julkisen keskustelun perusteella, miten globaali talouskriisi näyttäytyy eduskunnassa käydyssä puolustuskeskustelussa. Tutkimuksen lähdemateriaali koostui eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista, joita oli yhteensä 78 kpl. Pöytäkirjat sisälsivät yhteensä 1558 puheenvuoroa. Tutkimusaineisto ajoittui ajanjaksolle, joka on vuoden 2009 lopulta vuoden 2012 loppuun. Tutkimusmenetelmänä oli sisällönanalyysi. Aineistoa käsiteltiin kahdessa jaksossa; ennen ja jälkeen kevään 2011 eduskuntavaalien. Puolustuskeskustelua lähestyttiin erilaisin teemoin, joista kriisinhallinta oli selkeästi suosituin keskusteluteema 1. jaksolla. 2. jaksolla teemoista nousivat esiin puolustusvoimauudistus, materiaalihankinnat ja määrärahat ja talous. Aineiston perusteella päädyttiin siihen tulokseen, että globaalilla talouskriisillä on ollut vaikutuksensa julkiseen puolustuskeskusteluun eduskunnassa. Tutkimuksen tarkastelujakson alkupuolella talouskriisi oli maailmalla jo alkanut mutta se ei vielä juurikaan näkynyt Suomessa. Ajanjakson toisella puoliskolla talouskriisin vaikutus jo näkyi sekä suomalaisessa julkisessa keskustelussa että taloudessa yleisesti. Talouskriisi näkyi paitsi keskustelujen teemojen muutoksessa myös oppositiopuolueiden kritiikin perusteissa. Talouskriisin myötä opposition ja hallituspuolueiden vastakkainasettelu korostui. Tutkimuksen tarkastelujakson aikana aloitettu Puolustusvoimauudistus korosti entisestään tätä vastakkainasettelua synnyttäen välillä hyvinkin värikästä keskustelua.
Resumo:
Työn tavoitteena oli kuvata kotimaisia lääkemarkkinoita koko arvoketjun alueelta, lähtien lääketehtaista ja päättyen vähittäismyyntiin tai sairaalajakeluun. Lisäksi työssä kuvattiin julkisen terveydenhuollon ostopalveluiden tilaa erityisesti logistiikkapalveluiden osalta. Markkinoiden kuvausta hyödynnettiin työssä Suomalaisen logistiikkayrityksen markkinapotentiaalin määrittämisessä kyseisille markkinoille. Työn toinen tavoite oli tarkastella markkinoita tulevaisuustutkimuksen työkaluja käyttämällä, ja luoda kyseisille markkinoille skenaarioita 10–15 vuoden päähän nykyhetkestä. Skenaarioiden ja markkinapotentiaaliselvityksen perusteella on työn lopputulemana luotu toimintaehdotuksia asiakasyritykselle koskien selvityksen alla olevien markkinoiden houkuttelevuutta yrityksen kannalta. Selvityksessä käytettävä tieto on kerätty julkisten raporttien ja selvitysten pohjalta, sekä tuottamalla laajamittainen haastattelututkimus yksityisten ja julkisten toimijoiden kautta läpi kotimaisen lääkkeen ja sairaalatarvikkeen arvoketjun. Haastattelututkimus on työn kannalta merkittävin tiedon lähde ja työssä hyödynnetty hiljaisten signaalien tulkinta perustuu haastatteluiden kautta saatuihin tietoihin.
Resumo:
Tutkimuksessa haetaan vastausta siihen, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä yksityisellä ja julkisella tehostetulla palveluasumisella on palvelumuotoilun osalta. Tulevaisuudessa ikääntyneiden määrä ja palveluiden tarve tulee lisääntymään merkittävästi, ja myös tehostetun palveluasumisen kysyntä kasvaa. Ikääntyneiden erityispiirteet asiakkaina tulee huomioida myös palveluita suunniteltaessa ja kehitettäessä. Palvelumuotoilu on edelleen kehittymässä oleva osaamisala, jonka tavoitteena on erilaisia toimintatapoja ja toimijoita yhdistämällä muodostaa asiakkaan toiveita ja tarpeita vastaava yhtenäinen palvelukokonaisuus. Keskeisessä roolissa palvelumuotoilussa ovat asiakasymmärrys, yhteissuunnittelu ja kontaktipisteet. Palvelumuotoilu tarjoaa myös mielenkiintoisen ja kaivatun uuden näkökulman vertailulle yksityisestä ja julkisesta tehostetusta palveluasumisesta. Tutkimusongelmaan haettiin vastausta haastattelemalla sekä yksityiseltä, että julkiselta puolelta henkilöä, joka vastaa yksikön tehostetun palveluasumisen toiminnasta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, mikä mahdollisti myös uusien ja odottamattomien asioiden esiin tulon. Haastatteluiden lähtökohtana oli palvelumuotoilun toteutuminen käytännössä ja teemahaastatteluiden runko laadittiin teoreettisesta viitekehyksestä nousseiden kontaktipisteiden varaan. Analyysivaiheessa yksityiseltä ja julkiselta puolelta saatuja vastauksia vertailtiin keskenään sekä suhteessa aiempaan teoriaan. Tutkimuksessa löydettiin sekä eroja, että yhtäläisyyksiä palvelumuotoilun osalta. Molemmista kohteista löytyi myös kehitettävää ja uusia ideoita palvelumuotoilun hyödyntämisestä. Tämä oli odotettavissa, koska palvelumuotoilun tiedettiin olevan vielä melko vieras asia tutkimuskohteille, eikä tietoista palvelumuotoilua ole tehty. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että yksityisellä puolella kontaktipisteet olivat paremmin suunniteltuja ja niiden kautta oli nähtävissä enemmän asiakasymmärryksen ja yhteissuunnitteluun sisältyvää toimintaa. Julkisella puolella raskaampi hallinto vaikeutti osaltaan asiakkaiden huomioimista palveluiden suunnittelussa. Toisaalta myös toimintatavoissa oli eroja, ja julkisen puolen tausta laitoksena tuli esiin toimintatapoja tarkasteltaessa.
Resumo:
Onnistuneesti suoritettu suorituskyvyn mittaaminen ja johtaminen tuovat kirjallisuuden mukaan organisaatiolle monia hyötyjä. Ohjelmistotyön suorituskyky vaikuttaa ohjelmistoyritysten kannattavuuteen ja ohjelmointiprojektien tuloksellisuuteen. Ohjelmistotyön suorituskyvyn parantamisessa on suurelta osin keskitytty prosessien parantamiseen. Ohjelmistotyön suorituskyvyn taustalla on kuitenkin paljon muitakin tekijöitä kuin prosessi-indikaattorit. Sitoutuneisuus ja motivoituneisuus nähdään yhä tärkeämpinä tekijöinä ohjelmistotyön suorituskyvyn taustalla, joten suorituskyvyn johtamisen tulee huomioida nykyistä paremmin myös henkilöstön näkökulma. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia suorituskyvyn johtamisen viitekehysten, ohjelmistotyön suorituskyvyn taustatekijöiden, motivaation merkityksen ja johtamistyylien analysoinnin avulla, millainen suorituskyvyn mittaus- ja johtamisjärjestelmä (PMS) tukisi ohjelmistotyön suorituskyvyn johtamista huomioiden henkilöstön näkökulman. Tutkimuksessa analysoitiin aiempia aihepiiriä koskevia tutkimuksia ja lisäksi haastateltiin alan yritysasiantuntijoita. Tutkimuksen tuloksena esitettiin tärkeimmät ohjelmistotyön suorituskyvyn taustatekijät, joiden tilan parantamista suorituskyvyn johtamisen tulee mahdollistaa. Näiden havaittiin olevan läheisessä suhteessa henkilöstön motivaatiotekijöihin, joiden sitouttavaa kehittymistä johtamisen tulee myös tukea. Tulokset kiteytettiin suosituksiin koskien johtamista ja mittaristomallia, joita voidaan hyödyntää ohjelmistotyön suorituskyvyn johtamisessa huomioiden henkilöstön näkökulma. Mallissa on kuvattu mitattavat ja johdettavat tekijät yksilö- ja tiimitasolla, esimiestyössä sekä henkilöstövoimavarojen johtamisessa (HRM).
Resumo:
Pelastuslaitosten liiketoimintatiedonhallinnalla, tietoperusteisuudella ja tietojohtamisella on tulevaisuudessa merkittävä rooli päätettäessä palveluista. Julkisen pelastustoimen kuntien liikelaitoksina ja eriytettyinä taseyksiköinä toimivien pelastuslaitosten haasteet tulevat olemaan jatkossa tehokkaiden ja vaikuttavien palveluiden strategisessa johtamisessa ja suunnittelussa. Näistä asioista päättäminen on kriittinen vaihe onnistumisen kannalta. Päätöksenteko eri tasoilla tarvitsee tuekseen toiminnasta ja palveluista kanavoitua analysoitua tietoa. Asiakastarpeesta lähtevä vaikuttavuus ja laatu korostuvat. Liiketoimintatiedonhallinta ja tietoperusteisuus haastavat pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmän. Johtamisen kyvykkyys ja henkilöstön osaaminen ovat tietoperusteisuuden ja tiedonhallinnan keskiössä. Systemaattisen liiketoimintatiedonhallinnan ja tietoperusteisuuden erottaa perinteisestä virkamiehen tietojen hyväksikäytöstä käsitteen kokonaisvaltaisuus ja järjestelmällisyys kaikessa tiedollisessa toiminnassa. Tämä kattaa tietojärjestelmät, mittarit, prosessit, strategian suunnitelmat, asiakirjat, raportoinnin, kehittämisen ja tutkimuksen. Liiketoimin-tatiedonhallinta ja tietojohtaminen linkittävät kaiken toisiinsa muodostaen keskinäisriippuvaisen yhtenäisen järjestelmän ja kokonaisvaltaisen ymmärryksen. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus jossa tiedon keruu ja analysointi on toteutettu toisiaan tukevilla tutkimusotteilla. Metodologia nojaa teorialähtöiseen systemaattiseen analyysiin, jossa on valikoituja osia sisällön analyysistä. Tutkimuksessa on käytetty aineisto- ja menetelmätriangulaatioita. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastatteluilla valittujen kohde pelastuslaitosten asiantuntijoilta palveluiden päätös- ja suunnittelutasolta, johtoryhmistä ja joh-tokunnista. Haastatteluja varten tutkija on tutustunut kohdepelastuslaitosten palveluita mää-rittävään tiedolliseen dokumentaatioon kuten palvelutasopäätöksiin ja riskianalyyseihin. Ai-neisto keruun kohteiksi valikoitui pääkaupunkiseudun alueen pelastuslaitokset: Helsingin kaupungin pelastuslaitos sekä Itä-, Keski- ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset. Tulosten mukaan pelastuslaitosten keskeiset liiketoimintatiedonhallinnan esteet muodostuvat johtamisen ongelmista, organisaation muutosvastarinnasta ja päätöksenteon tietoperusteen puutteesta. Nämä ilmenevät strategisen johtamisen puutteina, vaikuttavuuden mittaamisen sekä tiedon jalostamisen ongelmina. Keskeistä tiedollista yhdistävää ja linkittävää tekijää ei tunnisteta ja löydetä. Tiedollisessa liiketoimintatiedonhallinnan prosessityössä voisi olla tulos-ten mukaan mahdollisuuksia tämän tyhjiön täyttämiseen. Pelastuslaitoksille jää tulevaisuudessa valinta suunnasta johon ne haluavat edetä tiedonhal-linnan, tietojohtamisen ja tietoperusteisuuden kanssa. Tämä vaikuttaa kehitykseen ja tavoitteeseen keskeisistä palveluiden päätöksentekoa tukevista johtamis- ja tietojärjestelmistä, tietoa kokoavista ja luovista dokumenteista sekä organisaation joustavasta rakenteesta. Tietoprosessiin, tiedon prosessimaiseen johtamiseen ja systemaattiseen tiedonhallintaan meneminen vaikuttaa tutkimuksen tulosten mukaan lupaavalta mahdollisuudelta. Samalla se haastaa pelauslaitokset suureen kulttuuriseen muutokseen ja asettaa uusien vaikuttavuusmittareiden tuottaman tiedon ennakoivan hyväksynnän vaateen strategiselle suunnittelulle. Tämä vaatii pelastuslaitosten johdolta ja henkilöstöltä osaamista, yhteisymmärrystä, muutostarpeiden hyväksyntää sekä asiakkaan asettamista vaikuttavuuden keskiöön.
Resumo:
ELY-keskus asetti 30.6.2012 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisfoorumin, jonka tehtävänä oli laatia vuoden 2014 loppuun mennessä strategia luovien alojen yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseksi. Tämän julkaisun tavoitteena on esittää Kaakkois-Suomen luovien alojen julkisen alan toimijoiden yhteinen näkemys siitä, mihin suuntaan ja millä keinoilla luovien alojen työllisyyttä ja yrittäjyyttä tulee edistää Kaakkois-Suomen alueella. Strategia käsittää myös tekijäorganisaatioiden toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Selvityksen on koonnut toiminnanohjauspäällikkö Eija Karhatsu ELY-keskuksen asettaman Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisfoorumin jäsenten avustuksella.
Resumo:
Maatalouden monivaikutteiset kosteikot ovat eräs maatalouden vesiensuojelukeino. Kosteikot myös lisäävät luonnon monimuotoisuutta sekä voivat monipuolistaa maisemakuvaa. Lisäksi niillä voi olla virkistyskäyttöarvoa. Tämän yleissuunnitelman tavoitteena on kannustaa vesiensuojeluun kosteikoita perustamalla sekä maisemallisten arvojen ja monimuotoisuuden huomiointiin Lestijoen valuma-alueella. Vesistökuormituksen vähentäminen alueella on tärkeää joen hyvän ja erinomaisen tilan turvaamiseksi. Kosteikkojen yleissuunnitelman tavoitteena on välittää tietoa viljelijöille mahdollisuudesta perustaa vesiensuojelutarpeita palveleva kosteikko ja auttaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia kohdennettaessa ei-tuotannollisten investointien tukea sekä maatalouden ympäristötuen erityistukea. Lisäksi yleissuunnitelma antaa suuntaviivat tilakohtaisille suunnitelmille. Yleissuunnitelma ei velvoita viljelijöitä, vaan kosteikoiden perustaminen ja tukien haku on vapaaehtoista.
Resumo:
Valtioneuvosto hyväksyi alueelliset vesienhoitosuunnitelmat vuosille 2010-2015 vuoden 2009 joulukuussa. Vesienhoitosuunnitelmissa kuvataan alueen vesien nykyinen tila, vesienhoidon tavoitteet, toimenpiteet tavoitteisiin pääsemiseksi sekä toimenpiteiden kustannukset ja muut vaikutukset. Vesienhoitosuunnitelmat laadittiin pinta- ja pohjavesien hyvän tilan saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä sekä hyvän tai erinomaisen tilan ylläpitämiseksi. Lestijoen valuma-alue kuuluu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen eli läntiseen vesienhoitoalueeseen. Alueen vesien tila ja vesienhoito on kuvattu Kokemäenjoen- Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmassa. Lestijoen vesienhoidon toimenpiteet on kuvattu tarkemmin Lestijoen, Pöntiönjoen, Lohtajanjoen, Viirretjoen ja Koskenkylänjoen vesistöalueiden vesienhoidon toimenpideohjelmassa.
Resumo:
Tässä diplomityössä tutkittiin, miten toteuttaa replikoitava palvelinjärjestelmä julkisen liikenteen avoimen datan jakeluun. Tutkimuksessa selvitettiin, onko vastaavanlaisia järjestelmiä suunniteltu aiemmin, vai pitääkö järjestelmä suunnitella itse. Projektissa käytettiin avoimen lähdekoodin OneBusAway-ohjelmistokokonaisuutta. Projektin avulla osoitettiin, että kyseinen ohjelmisto toimi yliopiston testikäytössä hyvin. Ohjelmiston avulla pystytään jakelemaan staattista ja reaaliaikaista dataa, ja se on replikoitavissa kunnasta toiseen maailmanlaajuisesti. Tulevaisuudessa olisi kuitenkin hyvä selvittää, miten ohjelmistosta puuttuva reittihakuominaisuus kannattaisi toteuttaa, sekä olisiko REST- rajapinta mahdollista muuttaa sellaiseksi, että se noudattaisi julkisen liikenteen standardeja.
Resumo:
Hankkeen tavoitteena oli selvittää maa-ainesten ottoalueiden sijaintia, laajuutta, jälkihoitotilannetta sekä kunnostustarvetta Keski-Suomen maakunnan pohjavesialueilla. Hanke toteutettiin vuosina 2010–2012 osana valtakunnallista Soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit (SOKKA) -hanketta. Maa-ainesten ottoa säädellään vuonna 1982 voimaan tulleella maa-aineslailla ja sen mukaisella lupamenettelyllä. Usein käyttökelpoisimmat maa-ainesvarat ja vedenhankinnalle tärkeät pohjavesivarat sijaitsevat samoissa geologisissa muodostumissa. Maa-ainesten oton on todettu vaikuttavan pohjaveden laatuun ja määrään sekä lisäävän pohjaveden likaantumisuhkaa. Maa-ainesten oton haitallisia vaikutuksia pohjaveteen voidaan vähentää ottotoiminnan aikaisilla toimenpiteillä sekä ottoalueiden asianmukaisella jälkihoidolla toiminnan loputtua. Ennen maa-aineslain voimaantuloa jälkihoitovelvoitteita ei ollut, minkä vuoksi vanhat ottoalueet ovatkin usein jälkihoitamattomia. Hankkeessa selvitettiin maa-ainesten oton tilanne 164 pohjavesialueella. Tarkastelussa oli mukana 1 305 maa-ainesten ottoaluetta, joiden yhteispinta-ala kattoi 2 403 hehtaaria. Ottoalueet jaettiin luokkiin jälkihoidon tilan ja kunnostustarpeen perusteella. Jälkihoitoluokka määritettiin maastokäynneillä valtakunnallisen hankkeen ohjeistuksen mukaisesti. Ottoalueiden kunnostustarveluokka määritettiin tässä hankkeessa kehitellyn pisteytyksen perusteella. Maa-ainesten ottoalueet rajattiin digitaalisesti kartalle paikkatieto-ohjelmalla. Valtaosa tarkastelluista maa-ainesten ottoalueista oli jälkihoitamattomia tai toiminnassa olevia. Lukumääriä tarkasteltaessa jälkihoitamattomien ottoalueiden osuus oli 50,4 % ja toiminnassa olevien alueiden 26,3 %. Muotoiltuja ottoalueita oli 4,0 %, osittain jälkihoidettuja 9,1 % ja jälkihoidettuja 0,3 % ottoalueiden kokonaismäärästä. Muussa käytössä, kuten urheilukenttänä, asuin- tai teollisuusalueena oli 2,5 % ottoalueista. Pinta-aloja tarkasteltaessa toiminnassa olevien ottoalueiden osuus oli suurin (41,9 %). Lukumääriä tarkasteltaessa kunnostustarve määritettiin suureksi 3,0 %:lla ottoalueista. Kunnostustarve oli kohtalainen 30,7 %:lla ja vähäinen tai tarpeeton 52,5 %:lla ottoalueista. Maa-ainesluvan mukaisesti kunnostettavia ottoalueita oli 13,9 % ottoalueiden kokonaismäärästä. Pinta-aloja tarkasteltaessa kunnostustarve oli suuri 7,5 %:lla, kohtalainen 28,6 %:lla ja vähäinen tai tarpeeton 24,0 %:lla ottoalueiden yhteispinta-alasta. Maa-ainesluvan mukaisesti kunnostettavia ottoalueita oli suurin osa, 39,9 %, ottoalueiden yhteispinta-alasta. Yleisimpiä maa-ainesten ottoalueilla tarvittavia kunnostustoimia ovat jätteiden ja romujen poisto, rintausten muotoilu, pintamateriaalin levitys maanpinnalle sekä puuston ja kasvillisuuden istutukset. Maaperälle ja pohjavedelle haitallista jälkikäyttöä voidaan ehkäistä katkaisemalla ottoalueelle johtavat kulkuväylät.