Ahvenanmaan strateginen merkitys

Ahvenanmaan erityisasemaa määrittävistä kansainvälisistä valtiosopimuksista vanhin on liki 150 vuotta vanha ja uusin on vuodelta 1947. Vaikka maailma on näistä ajoista muuttunut, Ahvenanmaan asemaa pidetään itsestään selvänä. Tämä tutkimustyö kokoaa yhteen tärkeimmät Ahvenanmaata käsittelevät historialliset tapahtumat ja valtiosopimukset sekä käsittelee niiden merkitystä nykypäivänä Suomen ja Itämeren näkökulmasta katsottuna. Tutkimustyössä käsitellään geopoliittisen analyysin ja voimavara-analyysin avulla Ahvenanmaata alueena, joka sijaitsee keskellä Itämerta, sekä Ahvenanmaan strategista merkitystä yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna. Lisäksi tutkimustyössä selvitetään mahdollisen sotilaallisen liittoutumisen merkitystä Ahvenanmaan asemalle ja erityisjärjestelylle. Tutkimustyö on luonteeltaan teoreettinen, ja sen tutkimusmenetelmä on laadullinen asiakirjatutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimusongelma on: “Mikä on Ahvenanmaan strateginen merkitys yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna?” Tutkimusongelma pyritään avaamaan pohtimalla Ahvenanmaan kansainvälistä merkitystä Itämeren alueella, sekä vertaamalla merisodan ja yhteiskunnan turvallisuuden nykyisiä uhkakuvia sodanaikaisiin uhkakuviin ja historiantutkimuksen esittävään taustaan. Lisäksi tutkimusongelmaan haetaan ratkaisua pohtimalla, miten muuttuva kansainvälinen politiikka Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueen olojen muuttuminen vaikuttavat Ahvenanmaan erikoisaseman säilyttämiseen Suomen kannalta katsottuna. Tutkimustyö on rajattu 1930-luvulta nykypäivään. Painopisteenä on Itämeren alueen kehitys kylmän sodan jälkeisenä aikana taloudellisen ja kauppapoliittisen suorituskyvyn noustessa tärkeydessä sotilaallisen suorituskyvyn edelle. Tutkimusaineistona ovat kotimaiset ja kansainväliset julkiset asiakirjat sekä lehtiartikkelit ja asiantuntija-haastattelut. Tutkimuksessa ilmenee, että Ahvenanmaan strateginen merkitys on Suomelle edelleen suuri, mutta kansainvälisesti Itämeren kokonaisuuden kannalta katsottuna huomattavasti pienempi kuin sotiemme ja kylmän sodan aikana. Itämeren nykyisen roolin huomattiin olevan kaupallinen eikä sotilaallinen, kuten se oli kylmän sodan aikana. Itämeren strategisen painopisteen todettiin siirtyneen Tanskan salmille – päinvastoin kuin asiantuntijat arvioivat 1990-luvun puolivälissä. Suomen mahdollisesta sotilaallisesta liittoutumisesta todettiin, ettei se vaikuttaisi Ahvenanmaan erityisasemaan. Suomen keinoja täyttää Ahvenanmaata koskevat kansainväliset velvoitteet se kuitenkin lisäisi. Osa tutkimustyön aineistosta on kylmän sodan aikana laadittua kirjallisuutta. Siihen suhtaudutaan käsittelyssä kriittisesti, joskin se muodostaa tutkimustyön historiankatsauksen rungon ja sitä pidetään luotettavana. Tähän pohjautuen tutkimuksessa kuitenkin painotetaan Ahvenanmaan strategista merkitystä ja sen asettamia vaatimuksia Suomen puolustusjärjestelyille Itämeren alueella nykyään vallitsevassa tilanteessa.

Strategisen kulttuurin vaikutus Venäjän arktisten intressien turvaamisessa

Luonnonvarojen vähetessä kiinnostus arktisen alueen luonnonvaroja kohtaan on lisääntynyt. Ilmaston lämpeneminen saattaa helpottaa uusien esiintymien hyödyntämistä. Koillisväylän käyttö kauppamerenkulun lisääntyviin tarpeisiin lisääntynee. Alueella vallitsee kansainvälinen kilpailuasetelma. Venäjän ratkaisuilla on merkittävä vaikutus arktisen alueen tulevaisuudelle. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää Venäjän strategisen kulttuurin vaikutus Venäjän arktisen alueen ratkaisuihin. Strateginen kulttuuri on näkökulma, joka kiinnittää huomiota kulttuuritekijöihin poliittisen ja sotilasstrategisen tason välisissä suhteissa ja ilmiöissä. Tutkimusongelma ja alaongelmat ovat: • Miten strateginen kulttuuri ohjaa venäläistä päätöksentekoa arktisella alueella? o Millainen on venäläinen strateginen kulttuuri? o Miten strateginen kulttuuri ilmenee arktiseen alueeseen liittyvissä turvallisuuspoliittisissa linjauksissa? Tutkimuksessa muodostettiin teoreettinen viitekehys, muodostettiin hermeneuttisella menetelmällä malli venäläisestä strategisesta kulttuurista, kuvattiin Venäjän strategiaan arktisella alueella vaikuttavat olosuhteet ja analysoitiin Venäjän tärkeimpiä strategiaasiakirjoja teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä.

Turkki ja EU

Turkki hyväksyttiin Euroopan unionin viralliseksi hakijamaaksi Helsingissä vuonna 1999 ja siitä lähtien EU on tarkkaillut täyttääkö Turkki jäsenyyttä hakevilta mailta vaadittavia ns. Kööpenhaminan kriteereitä. Turkin ja EU:n suhteet tulivat ajankohtaiseksi syksyllä 2004, kun Turkki oli saavuttanut EU:n vaatimat tavoitteet ja näin ollen Euroopan komissio päätti joulukuussa 2004, että jäsenyysneuvottelut aloitetaan 3.10.2005. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää syitä miksi Euroopan unioni haluaa Turkin jä-seneksi ja tarkastella EU:n antamia vaatimuksia Turkille. Tutkimuksessa näkökul-ma on Euroopan unionin kannalta ja poliittisen realismin puolelta tarkasteltuna, koska niin Euroopan unioni kuin Turkkikin hakevat hyötyä mahdollisesta Turkin jäsenyydestä. Ajallisesti tutkimus on rajattu alkavaksi vuodesta 1963. Tutkimuksen ajallinen pääpaino on kuitenkin vuoden 1999 jälkeen, kun Turkki hyväksyttiin hakijamaaksi. Tutkimus päättyy Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden loppuun 1.1.2007 ja Turkin jäsenyysneuvottelujen osittaiseen jäädyttämiseen. Tutkimusongelmat ovat: Miksi Euroopan unioni on asettanut Kööpenhaminan kriteerit jäsenyyttä hakeville maille ja miten poliittinen realismi selittää Kööpenhaminan kriteerit? Kööpenhaminan kriteerien mukaan maalla tulee olla “vakaat demokraattiset instituutiot”, esimerkiksi vapaat vaalit ja riippumaton oikeuslaitos. Lisäksi maan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja sillä on oltava toimiva markkinatalous. Poliittisen realismin mukaan valtiot nähdään perustavina turvallisuusorganisaatioina ja kansainvälinen politiikka on sen mukaisesti valtioiden välistä vuorovaikutusta ja valtakamppailua. Poliittisen realismin mukaisessa ajattelussa valtiot nähdään kansainvälisen politiikan tärkeimpinä, ellei peräti ainoina toimijoina ja valtioiden välisillä kansainvälisillä järjestöillä on toissijainen merkitys. Ne nähdään lähinnä valtioetujen edistämisen välineinä. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja tutkimuksen näkökulma on Euroopan unionin puolella. Tutkimusta tarkastellaan poliittisen realismin avulla. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Euroopan unionin komission määräaikaisker-tomuksista, Turkin edistymisestä Euroopan unioniin liittymisen valmisteluissa sekä vuodesta 2004 asiaan liittyvät uutiset. Euroopan unioni on luonut Kööpenhaminan kriteerit tuleville jäsenmaille, koska haluaa varmistaa, ettei uusi jäsenmaa ole unionille turvallisuus- tai taloudellinen riski. Euroopan unionin laajentuminen lähtee sen omista tarpeista ja laajentumisen kannattavuudesta.

Suomi ja Viro : pienvaltiot ankkuroitumassa eurooppalaiseen turvallisuuteen

Tutkimus käsittelee Suomen ja Viron turvallisuuspoliittisia ratkaisuja osana Itämeren aluetta. Tutkimus lähestyy maita valtiokategorioiden näkökulmasta. Tutkimus selvittää kansainvälisen järjestelmän rakennetta ja pienvaltioiden roolia siinä. Pienvaltioiden kannalta keskeistä on turvallisuuden ylläpitäminen, johon ne pyrkivät turvallisuuspolitiikallaan turvallisuuspoliittista doktriiniaan noudattaen. Maiden turvallisuuspoliittisten ratkaisujen taustalla on useita tekijöitä, joissa tutkimuksessa nousee esille historia, maantiede ja kansainvälinen asema. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, ovatko Suomi ja Viro pienvaltioita ja toteuttavatko ne sellaista turvallisuuspolitiikkaa, joka on johdonmukaista niiden taustalla olevien tekijöiden ja pienvaltioiden oletetun politiikan näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään niiden suhtautumista Euroopan unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro ja Suomi ovat usean indikaattorin mukaan eurooppalaisia pienvaltioita. Niiden turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat erilaiset, mutta ne ovat sitoutuneet tiiviisti eurooppalaiseen integraatioon. Suomen turvallisuuspoliittinen perusratkaisu on sotilaallinen liittoutumattomuus, joka saattaa vaikeuttaa sen osallistumismahdollisuuksia EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro on sekä Naton että EU:n jäsen.

NAMSA:n tarjoamat mahdollisuudet Suomelle ja niiden hyväksikäyttö

Puolustusmateriaalihankinnat kallistuvat jatkuvasti ja puolustusmäärärahoilla pitää pyrkiä samaan entistä enemmän suorituskykyä. Kansainvälinen puolustusmateriaaliyhteistyö ja yhteishankinnat ovat keino pienentää kustannuksia ja tehostaa hankintoja. Yhteistyöllä pyritään myös yhteensopivuuteen ja huoltovarmuuden parantamiseen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin mikä Naton huolto- ja hankintavirasto NAMSA on ja mitä palveluita se Suomelle tarjoaa. Tutkimuksessa tarkastellaan miten hankinnat kansainvälisistä yhteishankintayksiköistä on otettu huomioon puolustusministeriön materiaalipoliittisessa strategiassa ja puolustusvoimien hankeohjauksessa. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: Miten NAMSA:n tarjoamia mahdollisuuksia käytetään hyväksi materiaalin hankinnassa ja ylläpidossa? Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa tulokset saatiin laajaa asiakirja-aineistoa analysoimalla ja muodostamaan siitä kokonaiskuva. Tutkimustyön keskeisin tulos on, että NAMSA tarjoamat mahdollisuudet nähdään lähinnä hyllytavara-tyyppisen materiaalin hankintaan liittyvinä. Puolustusministeriön materiaalipoliittisessa strategiassa huomioidaan NAMSA ja sen tarjoamat mahdollisuudet, mutta puolustusvoimien oma hankeohjaus ei ota huomioon kansainvälisten yhteishankintayksiköiden käyttöä järjestelmähankkeiden osalta. NAMSA tarjoaa hankkeille mahdollisuuksia, joiden avulla voidaan elinjakson aikana kertyviä kustannuksia vähentää.

Suomen osallistuminen kriisinhallintaan : konsepti puolustusvoimien näkökulmasta

Maailma on viime vuosina muuttunut nopeaan tahtiin. Neuvostoliiton hajoaminen, Euroopan Unionin voimistuva asema, Euroopan integraatio, Pohjois-Atlantin liiton laajeneminen, globalisaatio ja terrorismin lisääntyminen ovat vaikuttaneet maailman kriiseihin. Kriisit ovat yhä useammin valtioiden sisäisiä, kun ne vielä viisitoista vuotta sitten olivat pääosin valtioiden välisiä. Maapallon eri alueiden eriarvoisuus ja vuosisataiset ristiriidat heijastuvat kehittyvässä maailmassa yhä laajemmalle. Samaan aikaan Eurooppa on rauhallisempi kuin koskaan, eikä sodanuhkaa sen alueella ole olemassa. Maailmalla on koko ajan kymmeniä käynnissä olevia aseellisia konflikteja. Konfliktien seurauksena pakolaiset, turvattomuus, terrorismi ja kansainvälinen rikollisuus ulottavat vaikutustaan koko maailmaan. Kehittyneiden maiden toimintamalliksi on muodostunut kriisikeskuksiin vaikuttaminen niiden syntysijoilla. Tällä pyritään estämään kriisien heijastevaikutukset. Kriisin-hallinnan toiminta-alueeksi onkin muodostunut koko maailma. Yksikään kehittynyt valtio ei voi jättäytyä sivuun kriisinhallinnasta. Suomi on voimakkaasti mukana kriisinhallintatoiminnassa. Vanhana, tunnettuna rauhanturvaajana Suomi on ottanut mittavia askeleita rauhanturvaamisesta kriisin-hallintaan aloittamalla ensin rauhankumppanuusmaana yhteistoiminnan NATO:n kanssa ja sitten eurooppalaisen yhteistyön Euroopan Unionin taisteluosastoihin liittyen. Tutkimustyössä selvitetään kriisinhallinnan keskeisiä kokonaisuuksia puolustusvoimien näkökulmasta. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää, onko Suomessa ollut kansallista kriisinhallintakonseptia eri kriisinhallintaoperaatioihin valmistautumista, varustamista, kouluttamista ja operatiivista toimintaa varten. Samalla selvitetään tarve konseptin kehittämiseen ja puolustusvoimien näkökulma tarpeeseen. Edelliseen liittyen tutkimustyössä on tarkoitus selvittää, missä määrin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin valmistautuminen tukee kansallista puolustusta. Tutkimustyössä keskitytään kriisihallintatoimien käsittelyyn puolustusvoimien näkökulmasta. Poliittista päätöksentekoprosessia tai puolustus- ja ulkoministeriön toimintoja ei tutkita. Niiden perusteet kuitenkin selvitetään tutkimustyössä pääpiirtein, koska kokonaisuuden ymmärtäminen on oleellista käsiteltäessä puolustusvoimien toimintoja kriisinhallinnan suoritusportaana.

Sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutuksen vastaavuus sotilaallisella kriisinhallinta-alueella tapahtuvan lento-onnettomuustutkinnan edellyttämiin vaatimuksiin

Ilmavoimien lentotoiminnan volyymin kasvaessa sotilaallisille kriisinhallinta-alueilla kasvaa myös todennäköisyys siellä tapahtuvalle lento-onnettomuudelle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten nykyistä sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutusta tulee kehittää, jotta se huomioisi sotilaallisilla kriisinhallinta-alueilla tapahtuvien lento-onnettomuustutkintojen edellyttämät osaamisvaatimukset lento-onnettomuustutkijoiden osalta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkimusote on hermeneuttisen kehän mukainen. Tutkimusmenetelminä käytettiin Ruotsin ja Tanskan sotilasilmailun lentoonnettomuustutkinnasta vastaaville organisaatiolle suunnattua kyselyä avoimin kysymyksin, avoimia asiantuntijahaastatteluja sekä dokumentti- ja asiakirjaselvitystä. Teoriataustana sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijan osaamis- ja koulutusvaatimusten kartoittamisessa käytettiin toimintajärjestelmän rakennetta. Tutkimusmateriaalia analysoitaessa pyrittiin induktiivisen analyysin mukaisesti pääsemään yksittäisistä havainnoista yleisimpiin merkityksiin. Tutkimustuloksena voidaan sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijan osaamis- ja koulutusvaatimusten osalta todeta, että suurimmat eroavaisuudet sotilaallisella kriisinhallinta-alueella ja kotimaassa tapahtuvien tutkintojen välillä liittyvät tutkijan kykyyn toimia osana kansainvälistä tutkintalautakuntaa sekä sotilaallisen kriisinhallintatoiminnan edellyttämiin vaatimuksiin. Kotimaassa tapahtuvaa sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintaa voidaan tutkimuksen perusteella pitää hyvätasoisena. Vaikka nykyisin annettava sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutus keskittyykin kotimaassa tapahtuviin tutkintoihin, kuuluu siihen osana kansainvälinen Aviation Safety Officer-kurssi, joka antaa tutkijoille edellytykset toimia osana kansainvälistä tutkintalautakuntaa. Sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijoille annettava koulutus ei tällä hetkellä sisällä sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvien tekijöiden koulutusta. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että nykyinen sotilasilmailun lentoonnettomuustutkintakoulutus vastaa tutkinnan suorituksen osalta hyvin sotilaallisella kriisinhallinta- alueella tapahtuvan lento-onnettomuustutkinnan edellyttämiin vaatimuksiin. Suurimmat kehitystarpeet koulutuksessa ovat sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvä asiakokonaisuus, joka käsittää sotilaallisen koulutuksen, perustietämyksen kriisinhallintatoiminnasta sekä kriisialueen paikallisen väestön kulttuurien erityispiirteiden tuntemuksen. Tutkimuksen perusteella tulee sotilaallisella kriisinhallinta-alueella tapahtuvaan tutkintaan suunnitellulle henkilöstölle annettavaan sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutukseen lisätä osakokonaisuus, joka käsittelee yksinomaan sotilaallista kriisinhallintaa.

Ydinaseet Venäjän turvallisuusstrategiassa

Pro gradu -tutkielman aihe on ydinaseet Venäjän turvallisuusstrategiassa. Tutkielman päämääränä on selvittää Venäjän ydinasejoukkojen määrä, laatu, käyttöperiaatteet ja niiden merkitys osana Venäjän turvallisuusstrategiaa. Venäjän strategiset ydinasejoukot muodostavat kolmijaon, joka pitää sisällään maa-, meri- ja ilmakomponentin. Strategisten ydinasejoukkojen lisäksi tutkielmassa käsitellään ei-strategisten ydinaseiden roolia Venäjän asevoimissa.

Public-private partnership in marine litter waste management

Marine litter is an international environmental problem that causes considerable costs to coastal communities and the fishing industry. Several international and national treaties and regulations have provisions to marine litter and forbid disposal of waste into the sea. However, none of these regulations state a responsibility for public authorities to recover marine litter from the sea, like they do for marine litter that washes up on public beaches. In a financial evaluation of a value chain for marine litter incineration it was found out that the total costs of waste incineration are approximately 100 ─ 200 % higher than waste fees offered by waste contractors of ports. The high costs of incineration are derived from the high calorific value of marine litter and therefore a high incineration cost for the waste, and long distances between ports that are taking part in a project for marine litter recovery from the sea and an Energy-from-Waste (EfW) facility. This study provides a possible solution to diverting marine litter from landfills to more environmentally sustainable EfW use by using a public-private partnership (PPP) framework. PPP would seem to fit as a suitable cooperative approach for answering problems of current marine litter disposal in theory. In the end it is up to the potential partners of this proposed PPP to decide whether the benefits of cooperation justify the required efforts.

Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen moduulimallin ulkoinen arviointi : Hieman hiomalla timantiksi

Kainuun ELY-keskus järjestää yhteistyössä alueen TE-toimistojen kanssa maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta moduulimuotoisena. Kotoutumiskoulutusta järjestetään aikuisille, kotoutumislain piirissä oleville maahanmuuttajille. Koulutus on pääsääntöisesti työvoimapoliittista koulutusta ja sen tarkoituksena on kehittää maahanmuuttajien suomen- tai ruotsinkielentaitoa sekä yhteiskunnan tuntemusta. Tämä raportti on Kainuun ELY-keskuksen hallinnoiman Kansainvälinen työvoima -projektin (ESR) toimeksiannosta tehtävän ulkoisen arvioinnin loppuraportti. Kotoutumiskoulutuksen moduulimallin ulkoisella arvioinnilla tähdätään mallin kehittämiseen ja sitä kautta maahanmuuttajien kotoutumisen ja myös työllistymismahdollisuuksien parantamiseen. Ulkoisen arvioinnin tavoitteena on moduulimallin kehittäminen tuloksellisempaan ja tehokkaampaan suuntaan siten, että se paremmin palvelee maahanmuuttajien kotoutumistavoitteita.

Sotavankileirien perustaminen ja hallinnointi nykyisessä kansainvälisessä oikeudessa

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva sotavankileirien perustamisesta ja hallinnoinnista kansainvälisessä humanitaarisen oikeuden sääntelyssä. Tutkimuksen pääkysymys on: Miten kansainvälinen humanitaarinen oikeus vaikuttaa Suomen sotavankileirien perustamiseen ja hallinnointiin? Tutkimuksen lähestymistavat ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden osalta kansainvälisen oikeuden eurooppalainen oikeuspositivistinen lähestymistapa ja kansallisen lainsäädännön osalta lainoppi. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistotutkimusta. Sotavankileirien perustamisessa ja hallinnoinnissa tulevat sovellettaviksi oikeussäännöt kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja erityisesti sen tapaoikeuden sekä kansallisen oikeuden eri osa-alueet. Keskeisimmät näistä oikeussäännöistä liittyvät Suomen ratifioimiin valtiosopimuksiin, mutta kansallisen lainsäädännön osalta asiaan vaikuttavat lukuisat muut lait. Suomella on velvollisuus huolehtia sodan aikana sotavangeiksi jääneistä taistelijoista. Sotavankileirien perustaminen ja hallinnointi on mahdollista toteuttaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteiden mukaisesti, mutta toisaalta kansallista lainsäädäntöä ja puolustusvoimien sisäisiä ohjeita tulisi ajantasaistaa tämän päivän vaatimusten mukaisiksi. Sotavankien tarvitsema sairaalatasoinen hoito tulee pystyä järjestämään laadukkaasti ja kustannustehokkaasti, kuitenkin siten, että kokonaisvastuu säilyy puolustusvoimilla. Ehdottomaan vankeuteen tuomittujen sotavankien rangaistusten käytännön toteuttaminen edellyttää lainsäädännön tarkentamista. Sotavankien erityisasemaa ei vankeuslaissa ole huomioitu selkeästi. Sotavankileiri tulisi perustaa strategisen iskun ennaltaehkäisyn vaiheessa, koska sotavangin asemaan oikeutettuja taistelijoita saattaa joutua pidätetyksi ennen varsinaisten sotatoimien alkamista. Sotavankileiri tulisi olla modulipohjainen, jotta se voitaisiin perustaa joustavasti. Esikuntia tulisi olla vain yksi ja sen alaisuuteen perustettaisiin muita yksiköitä tarpeen mukaan. Sotavankileirin tulisi olla joukko-osastotason organisaatio. Sotavankisairaala, vankila ja vartiokomppania voisivat olla joko joukkoyksikkö- tai perusyksikkötason joukkoja. Sotavankisairaalan ja vankilan perustamisessa tulisi tehdä yhteistyötä vastaavien siviiliorganisaatioiden kanssa. Sotavankiasioita käsittelevät valtiosopimukset, lait ja asetukset tulisi kirjoittaa selkokielisesti ohjesääntöön, jotta joukkojen kouluttaminen voitaisiin toteuttaa onnistuneesti kaikilla organisaatiotasoilla. Sotavankileirien perustaminen ja hallinnointi edellyttää rauhan aikana aloitettua johdonmukaista valmistautumista ja erityisesti oikeudellinen osaaminen korostuu merkittävästi. Oikeudellinen osaaminen on kokonaisjärjestelyjen kannalta onnistumisen edellytys. Sotavankien oikeudenmukainen kohtelu on perusedellytys osaavan oikeusvaltion maineenhallinnassa.

Seuraavan hävittäjähankkeen ideointivaiheessa käytettäviä suorituskykykriteerejä

Nykyisen torjuntahävittäjäkaluston elinkaaren päättyminen 2025 - 2030 aiheuttaa tarpeen aloittaa korvaavan suorituskyvyn rakentamisen suunnittelu ja tutkiminen lähivuosina. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa suorituskykykriteerejä huomioitavaksi seuraavan hävittäjähankkeen ideointivaiheessa tapahtuvaan operatiivisten suorituskykyvaatimusten laadintaan. Ideointivaiheessa ei päätetä miten suorituskyky toteutetaan ja sen takia tutkimuksessa hävittäjä -termi käsitti laaja-alaisesti miehittämättömän ja miehitetyn vaihtoehdon. Strateginen suunnittelunprosessi ja suorituskyvyn rakentaminen on puolustusvoimissa muutoksen alla. Puolustusvoimat on siirtymässä enemmän suorituskykylähtöiseen kehittämiseen. Suorituskykylähtöisen kehittämisen mahdollistamiseksi on meneillään olevalla suunnittelukierroksella luotu luonnoksena määrittely puolustusjärjestelmän suorituskykyalueista. Tutkimuksessa käytettiin suorituskyvyn käsitemallin kyvykkyysnäkymää luvussa 3 esitellyin rajauksin. Kyvykkyysnäkymän soveltuvuuden selvittämiseksi tutkimuksessa tutkittiin puolustusjärjestelmän suorituskykyalueiden sekä suorituskyvyn käsitemallin ja sen kyvykkyysnäkymän liittymistä suorituskyvyn rakentamiseen tulevaisuudessa. Tutkimuksessa käytettiin pääosin Survey -kirjallisuustutkimusta ja puolustusvoimien asiantuntijoille sekä teollisuudelle suunnattua avointa kyselyä tulevaisuuden suorituskykykriteereistä. Tutkimuksen näkökulmana oli projekti-/hankehenkilöstön näkökulma seuraavassa hävittäjähankkeessa. Kyselyjen ja alaan liittyvien julkaisujen perusteella koottiin merkittävimpiä havaintoja kyvykkyysnäkymäalueittain. Tulokset on esitetty edellä mainitulla jaottelulla luvussa 4. Toimintaympäristötietoisuus ei esiintynyt alkuperäisessä merkityksessään, vaan se rajattiin tässä tutkimuksessa käsittelemään tilannetietoisuutta. Merkittävimpinä tuloksina oli suorituskykyjen osalta verkottumisen, toimintaympäristötietoisuuden, tiedon vastaanottamisen ja jakamisen sekä tiedon yhdistämistä tukevan automatiikan vaatimusten korostuminen. Huomattava tekijä oli edellä mainittujen kykyjen sidonnaisuus toisiinsa. Tulevaisuuden järjestelmät nähtiin komplekseina ja nykyisiä kalliimpina. Verkottuminen korostuu taistelun lisäksi myös logistiikassa (huoltoketjun optimointi) ja joukkojen tuottamisessa (virtuaalisimulaattoriympäristöjen tarve). Hävittäjällä pitää olla kyky vaikuttaa tarkasti kauas ja lähelle, joko omaan tai muiden antamaan maalinosoitukseen. Vaikutukseen tulee pystyä kineettisesti ja ei-kineettisesti. Hävittäjän suojan on koostuttava laajasta keinovalikoimasta, johon liittyy oleellisesti erilaiset häiveteknologiat. Puolustusministeriön materiaalistrategian vaatimuksena oleva kansallinen ja kansainvälinen yhteistoimintakyky nähtiin kaluston optimoinnin kannalta välttämättömänä. Elinjakson kustannustehokkuuden varmistamiseksi seuraavan hävittäjän sensori- ja asejärjestelmä tulisi kyetä ylläpitämään uhkaa vastaavalla tasolla koko elinkaaren ajan ilman suuria rakenteellisia päivityksiä. Käytettävyys pidetään korkeana esimerkiksi hävittäjän kyvyllä ottaa vastaan uusia aseita ja sensoreita plug and play tyylisesti. Tutkimustulosten perusteella mielenkiintoisin jatkotutkimustarve on verkottumisen tuoma suorituskyvyn lisääntyminen ja sen merkitys tulevaisuuden hävittäjäkoneissa.

Sallan suunnan taistelut 1939-1940

Jo usean vuosikymmenen ajan on kadettien koulutusohjelmaan kuulunut kesäleirin yhteydessä tutustuminen talvisodan aikana käytyihin Sallan suunnan taisteluihin. Lapin rintamalla toteutui joulukuussa 1939 melko puhdaspiirteisesti 1960–luvun loppupuolelta lähtien puolustusvoimiemme doktriiniksi määrätyn alueellisen taistelun periaatteet tiedostamattomasta ja käytännön pakosta. Majuri Vilho Roinisen noudattama taistelutapa, alkuvaiheessa varsin alivoimaisin joukoin ja asein, perustui viivytystaistelujen yhteydessä suoritettuihin vihollista kuluttaviin iskuihin ja oikea-aikaisiin irtautumisiin. Taistelualueen syvyys mahdollisti lisäjoukkojen keskittämiseksi vaadittavan ajanvoiton hankkimisen, sillä taistelut käytiin noin 200 kilomerin etäisyydellä Rovaniemellä sijainneesta johtavasta esikunnasta. Oman voiman kasvaessa ja vihollisen huolto-ongelmien lisääntyessä torjuttiin hyökkäykset ja siirryttiin puolustustaisteluun. Aktiivinen selustayhteyksien häirintä pakotti neuvostoasevoimat vetäytymään edullisempiin puolustusasemiin. Ruotsalaisten vapaaehtoisten saapuessa taistelualueelle helmikuun 1940 loppupuolella olisi ollut edellytykset vihollisen lyömiseen. Tavoitetta ei kuitenkaan voitu saavuttaa, sillä irti saatavat voimat oli siirrettävä Viipurinlahden torjuntataisteltuihin. Oheisen kirjasen tarkoituksena on tallentaa maastoharjoituksissa käsitelty sekä arkistoista löytynyt tieto kirjalliseen asuun. Sen avulla taistelupaikkoihin, tilanteisiin ja taktillisiin ratkaisuihin mielenkiintoa tuntevat voivat perehtyä asiaan ennen maastontarkastelua. Kirjasen avulla on myös helpompi palauttaa mieliin joitakin taistelun kulusta saatuja oppeja. Pohjois-Suomen alue on ollut ja tulee edelleen olemaan maallemme turvallisuuspoliittisesti tärkeä alue. Pohjois-Skandinaviassa on neljän eri valtakunnan intressit ristikkäin. Kansainvälinen ja valtapoliittinen mielenkiinto alueen runsaisiin malmiesiintymiin, energialähteisiin, jäättömiin satamiin sekä Pohjois-Norjan rannikon tärkeään strategiseen sijaintiin portinpylväänä Atlantin valtamerelle ei tule ainakaan lähivuosina vähenemään.