358 resultados para jatkuvuuteen perustuva


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen aiheena on kättely suomalaisessa tapakulttuurissa 1800-luvulta 2000-luvulle. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, mitä kättely on suomalaisille tutkimusajankohtana merkinnyt. Kättelyä suomalaisessa tapakulttuurissa on tarkasteltu muistitietoaineiston avulla.Ensisijainen aineisto sisältää kättelyyn liittyviä ajatuksia ja kokemuksia yli tuhannelta suomalaiselta. Aineiston käsittely ei kuitenkaan perustu niiden määrälliseen tutkimiseen, vaan tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista tutkimusotetta, jonka ytimessä on merkitysten tulkinta. Väitöskirjassa kättelyä lähestytään kulttuurihistoriallisena, monitasoisena ilmiönä, josta on erotettavissa kestoltaan eripituisia historiallisuuden tasoja. Myös väitöskirjan rakenne seuraa tätä historiallisen monikerroksellisuuden ajatusta. Ensiksi kättelystä on erotettavissa biologiaan perustuva niin kutsuttu syvän historian taso, joka tekee kättelystä merkityksellisen luottamuksellisten suhteiden ja yhteistoiminnan alueella. Toiseksi kättelystä voidaan erottaa rakenteiden tasolla ilmenevä ja hitaasti muuttuva tapakulttuurin taso. Mutta vaikka tapakulttuurin säännöt osaltaan vaikuttavat siihen, miten henkilö tietyssä tilanteessa käyttäytyy, on toimija kättelytilanteessa kuitenkin valintoja tekevä yksilö. Kolmas tutkimuksessa erotettu taso onkin tapahtumahetken taso, jolla historiallinen toimija suorittaa valintojaan oman henkilöhistoriansa ja elämänkokemuksensa avulla. Historialliseen monikerroksellisuuteen liittyvän ajattelun kautta tutkimus osoittaa kättelyn monisyiseksi ilmiöksi, joka vaikuttaa inhimilliseen vuorovaikutukseen olennaisella tavalla. Tutkimusote myös nivoo ihmisen kehityshistorian opittuun tapakulttuuriin sekä tapahtumahetken aktiiviseen kättelytoimijuuteen. Tuloksista voidaan päätellä, ettei kättely ole suomalaisille merkityksetön toiminto, vaan tärkeä sosiaalinen väline, jonka syvempi ymmärtäminen vaatii kaikkien historiallisten tasojen tarkastelua. Eri historian kerrokset voivat olla yksittäisessä kättelytapahtumassa kaikki läsnä. Julkisessa keskustelussa kättely on ollut esillä epähygieenisyytensä vuoksi. Väitöskirjatutkimuksessa pohditaan myös kättelyn suhdetta mikrobien leviämiseen. Tutkimus osoittaa, että kättelyllä on kahtalaisia turvallisuuteen liittyviä merkityksiä: toisaalta se on lääketieteellinen riski, mutta toisaalta se saa sellaisia tapoihin ja hyvinvointiin liittyviä merkityksiä kuten yhteisöllisyys ja luottamus. Pohdittaessa kättelyn ja käsihygienian suhdetta tulevaisuudessa nämä seikat tulisi tiedostaa ja tuoda selkeästi esiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yritysarvojen toteutumisesta ei raportoidun tieteellisen tutkimuksen perusteella ole toistaiseksi tehty empiiristä tutkimusta, jossa yritysarvojen toteutumista selittävinä tekijöinä tarkasteltaisiin yhtäaikaisesti henkilöstön yksilöarvoja ja konformisuutta, yritykseen sitoutumista, yritykseltä saatua tukea sekä yritystä kohtaan koettua velvollisuuden tunnetta. Tässä tutkimuksessa analysoitiin edellä mainittujen tekijöiden vaikutusta kohdeyrityksen yritysarvojen toteutumiseen yksilönäkökulmasta sekä koko yrityksen että sen eri toimialojen osalta. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa yritysarvojen toteutumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä tekijöiden vaikuttavuutta kohdeyrityksessä yritysarvojen toteutumisen tehostamiseksi. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena suomalaisessa kaupanalan yrityksessä. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin yrityksen henkilöstölle suunnattuna strukturoituna kyselynä ja saatu aineisto analysoitiin kvantitatiivisesti. Tutkimustulosten perusteella merkittävimmät tekijät tapausyrityksen yritysarvojen toteutumisessa olivat koettu yritykseltä saatu tuki sekä velvollisuuden tunne yritystä kohtaan. Tarkastellussa aineistossa nämä tekijät selittivät yritysarvojen toteutumisen vaihtelusta 23 - 29 prosenttia toimialasta riippuen. Yksilöarvot ja konformisuus selittivät yritysarvojen toteutumisen vaihtelusta enintään kymmenen prosenttia. Yritykseen sitoutumisen selitysosuus puolestaan oli enintään viisi prosenttia affektiivisen sitoutumisen merkityksen ollessa suurempi kuin jatkuvuuteen perustuvan sitoutumisen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Teiden liukkauden mittaaminen on herättänyt kiinnostusta viime vuosina. Liikenneturvallisuutta pystyttäisiin parantamaan ja teiden talvikunnossapitoa tehostamaan, mikäli kitkakerroin voitaisiin mitata tiestöä käyttävissä ajoneuvoissa. Tässä työssä suunnitellaan ja toteutetaan ajoneuvon pituussuuntaiseen dynamiikkaan perustuva kitkakertoimen mittausjärjestelmä. Pyörien luisto ja ajoneuvon nopeus, sekä pyöriin ja ajoneuvoon kohdistuvat voimat selvitetään CAN – väylästä luettavien ajoneuvon antureiden ja IMU:n avulla. Järjestelmää simuloidaan käyttämällä Matlab:ia ja testataan käytännössä VW Transporter pakettiautossa. Testitulokset osoittavat järjestelmän toimivan tarkasti ja että ajoneuvon dynamiikkaan perustuvan kitkakertoimen mittauksen on käyttökelpoinen ja kustannustehokas tapa teiden liukkauden valvomiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on ollut selvittää opetuskäyttöön tulevan biodiesellaitteis-ton hankintaprosessi sekä toteuttaa laitteiston hankinta ja käyttöönotto. Ensiksi on pereh-dytty Euroopan Unionin ja Suomen kansallisiin uusiutuvien polttoaineiden käytön tavoit-teisiin. Toiseksi on perehdytty julkisten hankintojen hankintaprosessiin ja koulutuskun-tayhtymän hankintamenettelyyn. Tarjousmenettelyn päätteeksi on valittu vaihtoesteröinti-menetelmään perustuva kasvi- tai kalaöljyä raaka-aineena käyttävä biodiesellaitteisto, jonka toimintaan ja tuotantoprosessiin on perehdytty opetuksellisesta näkökulmasta. Työssä on kiinnitetty erityistä huomioita työturvallisuuteen ja biodiesellaitteiston käyttöturvalli-suuteen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pinnankorkeuden tunteminen kiehutusvesireaktorin painesäiliössä on erittäin tärkeää sen turvallisuusvaikutusten takia. Pinnankorkeutta mitataan vesipatsaiden korkeutta havaitsevien paine-eromittausten avulla. Säteilyturvakeskuksen YVL-ohjeiden mukaan turvallisuuteen vaikuttavien mittausten täytyy noudattaa moninkertaistus- ja erilaisuusperiaatteita. Yleensä erilaisuusperiaatetta on toteutettu käyttämällä erityyppisiä paine-eromittareita, mutta erilaisella fysikaalisella toimintaperiaatteella oleva mittaus olisi parempi ja toteuttaisi paremmin erilaisuusperiaatetta. Uimurikytkin olisi tällainen fysikaalisesti eri periaatteeseen perustuva pinnankorkeuden mittauslaite. Ydinvoimalaan tarkoitettu teknologia tulee kelpoistaa riippumattoman tahon toimesta ennen käyttöönottoa. Kelpoistamiskokeita varten Lappeenrannan teknillisen yliopiston Ydinturvallisuuden tutkimusyksikköön rakennettiin vuosina 2011–2013 kaksi koelaitteistoa. Näillä koelaitteistoilla tutkittiin uimurikytkimien toimintaa ja ominaisuuksia erilaisissa kiehutusvesireaktorin käyttötilanteissa. Koelaitteistot tarvitsivat toimiakseen automaatiojärjestelmät, jotka suunniteltiin pääosin noudattamalla suunnittelun elinkaarimallia sekä automaatiosuunnittelun sisältökokonaisuuksia. Automaatiojärjestelmien suunnittelu aloitettiin määrittelemällä koejärjestelyjen asettamat vaatimukset, jonka jälkeen tehtiin teknologiavalinnat. Seuraavaksi suunniteltiin automaatiojärjestelmien logiikkaohjelmistot, joiden kuvaukseen tämä työ pääasiassa keskittyy. Logiikkaohjelmistot toteutettiin graafisella National Instruments LabView -ohjelmointikielellä. Logiikkaohjelmistojen tuli hoitaa tiedonkeruuta, käyttöautomaatiota, turvallisuustehtäviä sekä kokeisiin liittyviä erikoistehtäviä. Ohjelmistot saatiin esikokeiden aikana toimimaan halutusti, ja varsinaiset kokeet voitiin suorittaa ilman merkittäviä ongelmia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Menneisyys on jo tapahtunut, eikä historiaan perustuva taloudellinen raportointi voi sitä muuttaa. Globaalissa maailmassa, jossa muutosten tahti on jatkuva, on myös perinteisen laskentatoimen rooli ajautunut yhä ennakoivampaan suuntaan. Myös strategiset tekijät ja päätökset ovat tulleet lähemmäs laskentatoimea. Tutkimuksen case-yrityksen energia-asioista vastaavat henkilöt tunnistivat tarpeen kehittää strategista päätöksentekoa tukevia menetelmiä. Tässä tutkimuksessa tutkitaan liiketoimintatiedon hallinnan osa-alueen ennakoivan analytiikan soveltamista laskentatoimeen. Ennakoiva analytiikka yhdistettynä laskentatoimen muutoskehitykseen, luovat mielenkiintoisen yhdistelmän, jota alettiin soveltaa case-yrityksen tarpeisiin. Tutkimuksessa syvennytään ennakoivan analytiikan hyödyntämiseen strategisesta näkökulmasta luomalla case-yritykselle ennakoivan mallinnuksen avulla skenaarioanalyysi energiakustannusten kehityksestä vuoteen 2025. Tutkimus on tutkimusotteeltaan päätöksentekometodologinen, johon on sisällytetty tutkimuksen kannalta olennaisen laskentamallin rakentaminen ja implementointi käytännön tilanteeseen. Tutkimuksen yhteydessä rakennettuun laskentamalliin sovellettiin tulevaisuuden tutkimuksesta paremmin tunnettua menetelmää Trend Impact Analysis (TIA). PEST-analyysin avulla tunnistettiin energiaympäristön tekijöitä, joita alettiin tarkentaa skenaarioiden taustaolettamuksiksi ja edelleen energialähteiden mahdollisiksi muutostekijöiksi laskentamalliin. Yleisenä johtopäätöksenä PEST-analyysista voidaan todeta, että energiaympäristöön vaikuttavia tekijöitä on useita, mutta energiakustannuksia yleisesti ohjaavat vahvimmin poliittiset tekijät sisältäen sekä kansallisen että kansainvälisen tason muutoksia. Tutkimustulosten mukaan ennakoivan analytiikan hyödyntäminen on viimevuosina kasvattanut yhä enemmän suosiotaan, ja sen voidaan ajatella olevan kehittyvän teknologian asemassa – myös taloushallinnon keskuudessa. Käytännön esimerkit osoittavat sen tuovan mahdollista hyötyä etenkin johdon laskentatoimen ennakoivaan osa-alueeseen; sekä operatiiviseen että strategiseen laskentaan. Tutkimuksessa rakennettu laskentamalli tuo ennakoivan mallinnuksen kautta case-yritykselle suurimmat hyödyt strategisen päätöksenteon tueksi esimerkiksi pitkän aikavälin suunnitelmiin ja investointilaskelmiin. Myös mahdollinen hyöty budjetoinnin kehittämisessä on saavutettavissa. Mikäli case-yrityksellä on tarkoituksena tulevaisuudessa hyödyntää ennakoivaa analytiikka tehokkaammin sisäisen laskennan käyttöön, vaatii se todennäköisesti joitain lisäinvestointeja IT-järjestelmiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoitus on tutkia asiakastyytyväisyyttä ja – tyytymättömyyttä sekä suosittelukäyttäytymistä vakuutusalalla. Tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat asiakaskokemukseen ja, miten asiakastyytyväisyystyytyväisyys tai -tyytymättömyys puolestaan vaikuttaa suosittelukäyttäytymiseen. Suosittelun katsotaan ilmaisevan asiakkaan sitoutumista yritykseen. Viime aikoina suosittelukäyttäytymiseen perustuva tutkimus on yleistynyt, koska yritykset ovat huomanneet suosittelun merkityksen ja sen tuottaman arvon liiketoiminnan kannattavuudelle. Sosiaalisen median lisääntyessä suosittelusta on tullut yhä enemmän osa arkeamme. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään palvelua, asiakastyytyväisyyttä ja – tyytymättömyyttä sekä suosittelukäyttäytymistä. Empiirisenä aineistona on primaariaineisto kohdeorganisaation asiakkailta. Tämän tutkimuksen kohdeorganisaatio on LähiTapiola Kaakkois-Suomi. Kysely on lähetetty sähköisesti syys-lokakuussa 2014 yrityksessä asioinneille. Tutkimustulosten mukaan tyytyväiset asiakkaat suosittelevat palvelua todennäköisimmin kuin tyytymättömät. Toisaalta havaittiin myös, että suosittelun todennäköisyyden ollessa korkeampi, asiakkaat antoivat enemmän myös rakentavaa palautetta. Tutkimus antoi suuntaa asioista, jotka ovat olennaisimpia kartoittaessa asiakkaan tyytyväisyyttä tai tyytymättömyyttä ja tietoa myös siitä, missä asioissa yrityksen toiminnassa on vielä kehittämistä. Keskittymällä oleellisiin asioihin, voidaan lisätä asiakkaiden tyytyväisyyttä. Tuloksista voidaan myös arvioida henkilökunnan tietämyksen ja koulutuksen lisäämisen tarvetta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

TIIVISTELMÄ Tekijä: Urpalainen, Mika Tutkielman nimi: Miten kehittää ketjuliiketoimintaa rautakaupassa Case: Rautanet Tiedekunta: Kauppatieteellinen tiedekunta Pääaine / Maisteriohjelma: Kansainvälinen markkinointi Vuosi: 2014 Pro gradu – tutkielma: Lappeenrannan teknillinen yliopisto, 129 sivua, 28 kuvaa, 15 taulukkoa ja kaksi liitettä Tarkastajat: prof. Olli Kuivalainen, prof. Sanna-Katriina Asikainen Hakusanat: ketjutoiminta, Rautanet-ketju, sitoutuminen, markkinointi Keywords: Chain business, Rautanet-chain, commitment, marketing Rautanet-ketju on heterogeeninen, vapaaehtoisuuteen perustuva rautakauppaketju, joka on perustettu vuonna 1998. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Rautanet-kauppiaille ja koko ketjuorganisaatiolle ketjutoiminnan etuja, haasteita sekä kauppiaskunnan näkemyksiä ketjutoiminnasta tänä päivänä. Tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen, se perustui kauppiaille lähetettyyn kyselylomakkeeseen, joka sisälsi Likert-asteikollisia kysymyksiä 36 ja 3 kysymystä joihin vastattiin kirjallisesti. Kysymykset sisälsivät aiheita mm. Sitoutumisesta, markkinoinnista, sidosryhmistä jne. Tutkimusjoukkona oli Rautanet-kauppiaat. Kokonaisuutena arvioiden kauppiaat ovat tyytyväisiä ketjun toimintaan. Suurimmat edut ovat markkinointituki kuvastojen avulla ja ketjun voima, jonka kauppiaat tekevät yhdessä. Etuna voidaan pitää myös kauppiaiden sitoutumishalukkuutta ketjuun. Suurimpana haasteena on ehkä itsenäisyyden menettämisen pelko. Rautanet-ketjun toiminta on hyvällä tasolla. Kilpailun kiristyessä myös Rautanet-ketjun kauppiaiden sitoutumishalukkuutta on pidettävä yllä. Ketjuorganisaation on kunnioitettava kauppiaan itsenäisyyttä ja kuunneltava jatkossakin kauppiaita. Ketjun ja kauppiaiden selkeä yhteinen päämäärä, rakentaa vahva ketju, joka pystyy vastaamaan kilpailijoiden haasteisiin, on hyvin paljon riippuvainen yhdessä tekemisen halusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkittiin mahdollisuutta tehostaa kunnallista jätevedenpuhdistusta membraanitekniikkaa käyttäen. Teoriaosassa perehdyttiin kunnallisen jäteveden omi-naisuuksiin ja perinteiseen puhdistusprosessiin. Tämän lisäksi membraanien yleisiä ominaisuuksia, membraanityyppien kykyä erottaa jäteveden sisältämiä yhdisteitä sekä erilaisia mahdollisuuksia membraanisuodatukselle perinteisen jäteve-denpuhdistusprosessin yhteydessä käytiin läpi. Kokeellisessa osassa keskityttiin Savitaipaleen puhdistamon puhdistetun jäteveden laadun parantamiseen membraanisuodatukseen perustuvalla jälkikäsittely-yksiköllä eli tertiäärisuodatuksella. Erilaisia paineavusteisia membraanitekniikoita (MF, UF, NF ja RO) tutkittiin jäteveden puhdistamiseksi ja erotustehokkuuden vertailemiseksi. Tavoitteena oli löytää tehokas ja käytännössä toimiva tapa poistaa fosforia ja typpeä puhdistetusta jätevedestä. Tasomaisilla membraaneilla tehdyissä suodatuksissa MF-membraanit poistivat tehokkaasti fosforia (97 – 98 %) sekä kiintoainesta (100 %) jätevedestä. RO-membraanit alensivat fosfori- (100 %) ja typpipitoisuutta (90 – 94 %) tehokkaasti, poistaen myös liuenneita orgaanisia yhdisteitä (DOC, 90 – 94 %). Mikrosuodatukseen perustuvilla onttokuitumembraaneilla saavutettiin tehokkaan fosforinpoiston lisäksi tasainen kapasiteetti suodatuksen aikaista puhdistusmene-telmää optimoimalla. Pitoisuusalenemat olivat myös erittäin korkeita fosforille (97 – 99 %), kiintoaineelle (100 %), sameudelle (96 – 99 %) sekä COD:lle (38 – 55 %). Tulosten perusteella membraanitekniikkaan perustuva onttokuitusuodatus olisi tehokas ja toimiva jälkikäsittelyprosessi fosforinpoistoon ja jäteveden laadun pa-rantamiseen. Typen poistamiseen parhaiten toimi RO-membraani.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suorituskyvyn johtamista on tutkittu paljon teollisuustalouden näkökulmasta. Sen sijaan palvelutuotannon näkökulmasta katsottuna tutkimustyö on vasta aluillaan. Iso osa yritysten liiketoiminnasta muodostuu palvelujen tuottamisesta, joten palvelutuotannon merkitys on tänä päivänä varsin keskeisessä roolissa. Suorituskyvyn johtaminen tarvitsee rinnalleen kannustavia palkitsemismalleja. Oikein toteutettuna palkitseminen ohjaa strategian mukaisiin tavoitteisiin ja parantaa organisaation tuloksellisuutta. Palkitseminen tulee kuitenkin nähdä riittävän monipuolisena kokonaisuutena. Parhaimmillaan se sitouttaa, motivoi ja kannustaa työntekijöitä entistä parempiin suorituksiin. Epäonnistuessaan sillä on monia negatiivissa vaikutuksia. Se saattaa lisätä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, jolloin työilmapiiri heikkenee sekä poissaolot ja vaihtuvuus lisääntyvät. Tässä tutkimuksessa on keskitytty palvelutuotannon organisaation tutkimiseen. Tutkimuksessa selvitettiin, mitä tekijöitä tulee huomioida logistiikkasektorin palvelutuotannon organisaation onnistumista mitattaessa ja palkitessa. Tutkimus toteutettiin case-organisaatiossa konstruktiivista tutkimusotetta hyödyntäen. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoituja haastatteluja. Tutkimuksessa rakennettiin suorituskykyä mittaava mallimittaristo ja suorituskykyä tukeva palkitsemismalli. Mittariston viitekehyksenä käytettiin Balanced Scorecardia. Tulosten perusteella voidaan todeta, että palvelutuotannon erityispiirteet tulee huomioida mittaristoa rakennettaessa. Asiakkaan rooli tulee palvelutuotannossa korostuneesti esiin. Lisäksi on huomioitava kohdeorganisaation omat strategiset tavoitteet. Mittaristoon tulee ottaa tulosmittareita, ennakoivia mittareita ja ympäristön muutosta selittäviä mittareita. Palkitsemismalleja tulee tutkia sekä aineellisen että aineettoman palkitsemisen näkökulmista. Aineellisessa palkitsemisessa tulee huomioida suoritukseen perustuva palkitseminen. Aineettomassa palkitsemisessa puolestaan on huomioitava yksilölliset tarpeet, jotka perustuvat henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja arvomaailmaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, miten epäsymmetrinen sodankäynti Irakissa vuosina 2003–2008 vaikutti Yhdysvaltain armeijaan ja merijalkaväkeen. Päätutkimuskysymykseen vas-tataan selvittämällä historian kokemuksien vaikutus siihen miten Irakin sotaan valmistauduttiin. Tarkoituksena on myös selvittää miten epäsymmetrinen sota ilmeni vuosien kuluessa ja miten amerikkalaiset kehittivät varusteita, koulutusta, organisaatioita ja doktriiniaan sodan kuluessa. Lähdeaineistona on käytetty englanninkielistä kirjallisuutta. Suurin osa aineistosta on operaati-oon osallistuneiden sotilaiden ja siviilien kirjoittamia. He ovat kirjoittaneet joko omien koke-muksien pohjalta tai sitten teoksissa on haastateltu tapahtumia todistaneita avainhenkilöitä. Li-säksi on käytetty sotilasammatillisissa lehdissä julkaistuja artikkeleita, asevoimien ohjesääntöjä ja eri puolustushallinnon sekä riippumattomien tutkimuslaitoksien tekemiä raportteja. Opinnäyt-teiden osuus on vähäinen ja haastatteluja ei ole käytetty. Tutkimusmenetelmä on aineistoanalyy-siin perustuva kirjallisuustutkimus. Työssä korostuu lähdekritiikki ja lähteiden vertailu, koska ajoittain lähteissä esitetyt tiedot ovat kirjoittajien omia näkemyksiä historiallisista tapahtumista. Vuonna 2003 alkanut Irakin sota kehittyi vuosia kestäneeksi taisteluksi epäsymmetrisesti toimi-vaa vihollista vastaan. Irakin sodan kynnyksellä operaation suunnittelussa ei huomioitu hyökkä-yksen jälkeistä vakauttamisvaihetta riittävällä tarkkuudella. Seurauksena oli se että Irakin ajau-tumista sekasortoon Baghdadin valtauksen jälkeen ei voitu estää. Liittouman päätös lakkauttaa Irakin omat turvallisuuskoneistot vaikeutti tilannetta entisestään. Vuoden 2003 lopulla Irak oli ajautumassa etnisten ja uskonnollisten ristiriitojen vaikuttamaan kumoukselliseen sotaan. Seu-raavat vuodet Yhdysvallat pyrki viholliskeskeisellä strategialla kukistamaan epäsymmetrisesti toimivat kumoukselliset taistelijat. Keskeisinä tutkielman havaintoina on, että Yhdysvalloilla on paljon kokemusta epäsymmetri-sestä sodankäynnistä. Historian kokemuksista johtuvien asenteiden ja vuonna 2003 vaikuttaneen poliittisen ilmapiirin vuoksi Irakin sodan miehitysvaihetta ei suunniteltu kunnolla. Yhtenäisen strategian puute aiheutti ongelmia sodan alkuvuosina. Tänäkin aikana osa joukoista toteutti on-nistuneesti vastakumouksellisen sodan operaatioita, jotka vaikuttivat uuden doktriinin syntyyn. Doktriinin avaintekijä oli uusi ohjesääntö FM 3-24, jonka opit olivat keskeisessä asemassa vuonna 2007 alkaneissa operaatioissa. Näiden operaatioiden menestyksen taustalla oli monia tekijöitä, mutta myös amerikkalaisten uudenlainen ymmärrys siitä miten taistella epäsymmetri-sesti toimivaa vihollista vastaan. Sotakokemukset synnyttivät uusia varusteita, koulutusta ja organisaatiomuutoksia. Suurin vaikutus on kuitenkin siinä, miten vuoteen 2008 mennessä epä-tavanomaisen sodankäynnin merkitys asevoimien tehtävissä oli noussut aiempaa tärkeämmäksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yhdysvaltain maavoimien ja samalla huollon doktriinia kehitettiin 1990-luvulla vastaamaan kylmän sodan päättymisen jälkeisiä uhkakuvia. Uutta doktriinia kehitettäessä pyrittiin huo-mioimaan operaatio Desert Stormin (1991) kokemukset. Doktriiniin otettiin runsaasti vai-kutteita siviiliyritysten logistiikasta kustannustehokkuuden ja ajankäytön parantamiseksi. Uusi doktriini oli käytössä vuonna 2003 operaatio Iraqi Freedomissa. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää V Armeijakunnan huollon ja täydennystoimialan näkökulmasta, miten uudistettu huollon doktriini toimi operaatiossa, mitkä olivat sen vahvuudet ja heikkoudet sekä mitä vaikutuksia huollon toiminnalla ja taistelutoiminnalla oli toisiinsa. Lähdeaineisto on enimmäkseen kirjallisuutta, pääosin operaatioon osallistuneiden sotilaiden kirjoittamia teoksia. Lisäksi on käytetty sotilasammatillisissa lehdissä julkaistuja artikkelei-ta, asevoimien ohjesääntöjä ja Yhdysvaltain Puolustusministeriön teettämiä raportteja. Opinnäytteiden osuus on vähäinen. Haastatteluja ei ole käytetty. Tutkimusmenetelmä on aineistoanalyysiin perustuva kirjallisuustutkimus. Työssä korostuu lähdekritiikki ja lähtei-den vertailu, koska ajoittain niissä esitetyt tiedot ovat ristiriitaisia. Monet vastoinkäymiset vaikuttivat operaation huoltoon. Sotanäyttämöllä oli hyökkäyksen alkaessa vain puolet sinne alun perin suunnitellusta henkilöstöstä ja kalustosta. Tämä johtui Puolustusministeriön päätöksestä vähentää koko operaatioon käytettäviä resursseja. Henki-löstö- ja kalustopuutteet aiheuttivat muun muassa viivytyksiä kuljetuksiin ja huoltojoukko-jen ylirasittumista. Pääosa huollon henkilöstöstä oli reserviläisiä, jotka olivat tottuneet toi-mimaan vanhan huoltojärjestelmän parissa. Puutteellinen koulutus esimerkiksi uusimman teknologian käytössä aiheutti materiaalikeskuksissa virheitä ja laiminlyöntejä kirjanpidossa. Myös olosuhteet Irakissa olivat ajoittain vaikeat: esimerkiksi ilmasto ja huono tiestö hidas-tivat huollon toimintaa. Haasteista huolimatta liittouman ja V Armeijakunnan huoltojärjes-telmä kykeni kriittisimmiltä osin täyttämään tuettaviensa tarpeet. Tärkeimpänä havaintona operaatiosta voidaan pitää, että huollon doktriiniin tehdyt muutok-set olivat oikeansuuntaisia, mutta ne olivat liian radikaaleja valmistautumisaikaan nähden. Uudistetun doktriinin toimintaperiaate oli alun perin tarkoitettu siviiliyritysten logistiikkaan rauhanomaisissa olosuhteissa, mutta sotatoimialueen epävakautta ne eivät kestäneet. Poliit-tisista päätöksistä johtuen resurssit olivat muutoinkin liian vähäiset doktriinin perusajatuk-sen toteuttamiseen puhtaasti. Sitä vastoin huoltojoukkojen motivaatio sekä mukautumis- ja improvisointikyky olivat tärkeässä roolissa operaation huollon onnistumisen suhteen. Mikä-li käytössä olisi ollut täydet voimavarat, toiminta olisi kokonaisuutena luultavasti ollut huomattavasti lähempänä doktriinin perusajatusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yhdysvallat on toisen maailmansodan jälkeen osallistunut rakennetun alueen taisteluihin yhä useammin, mitä lähemmäs nykypäivää saavumme. Persianlahden sodan aikana merijalkaväen rakennetun alueen taistelut rajoittuivat kahden lentokentän valtaamiseen maahyökkäyksen aikana. Sen jälkeen sen joukkoja on käytetty taistelutehtävissä aina Mogadishun esikaupunkialueilta Fallujahin hallintokortteleihin. Rakennetun alueen taistelun yleistyminen sodankäynnin muotona käynnisti merijalkaväessä toiminnan kehittämisen 1990-luvun puolivälistä alkaen. Tämä tutkimus keskittyy Yhdysvaltain asevoimiin kuuluvan merijalkaväen joukkojen käyttöperiaatteiden kehittymiseen rakennetun alueen taistelussa 1990–2004. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus jossa tutkimusmenetelmänä on lähde-aineistoon perustuva aineistoanalyysi. Lähdemateriaalia tarkastellaan tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen sekä tutkimuskysymysten kautta. Muodostettujen havaintojen kautta tehdään lopuksi merkitystulkinta tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimuksen primäärilähteinä toimivat Yhdysvaltain asevoimien sekä merijalkaväen julkaisemat doktriinit, oppaat sekä ohjesäännöt. Sekundaarilähteinä käytetään merijalkaväen toimintaa rakennetun alueen taisteluissa käsitteleviä yleisteoksia, aikalaiskirjallisuutta, tais-telukertomuksia, lehtiartikkeleja, opinnäytetöitä sekä tutkimuksia. Sodan kuvan muuttuminen on vaikuttanut osin merijalkaväen joukkojen käyttöperiaatteisiin rakennetulla alueella taisteltaessa. Jalkaväkijoukot ovat edelleen säilyneet taisteluiden kan-nalta keskeisimpänä joukkomuotona, mutta niiden tehtäväkenttä on samalla myös monipuo-listunut. Merijalkaväen luoma tehtäväkohtainen taisteluosasto konsepti on osoittautunut tehokkaaksi organisaatioksi eri suorituskykyjen yhdistämiseksi rakennetulle alueelle suun-nattujen operaatioiden aikana. Vihollisen toiminnan kehittyessä lähemmäs asymmetristä toimintatapaa – selkeästi havaittavan valtiojohtoisten asevoimien sijasta – on aiheuttanut sen, ettei selkeää rajaa ole enää muodostettavissa taistelun eri vaiheiden välille. Merijalka-väen komentajana 1990-luvulla toimineen kenraali Krulakin käyttöönottama termi ”three block war” on osoittautunut onnistuneeksi kielikuvaksi siitä, millaisia vaatimuksia raken-nettu alue taistelukenttänä asettaa joukkojen käyttöperiaatteille tulevaisuudessa.