Turkki : valta-aseman kehittäminen Etelä-Kaukasiassa

Opinnäytetyön aihealue on alueelliset suurvallat maailmanpolitiikassa. Tutkimus keskittyy Turkin toimiin asemansa vahventamiseksi Etelä-Kaukasian alueella. Turkki ja sen toimintojen vaikutus Etelä-Kaukasian alueella on ajankohtainen tutkimusaihe muun muassa alueella viime vuosina rakennetun energiatalouden infrastruktuurin takia. Aiheen ajankohtaisuutta lisäävät syksyn 2008 turvallisuuspoliittiset tapahtumat Georgian alueella, sekä Ukrainan ja Venäjän välisen kaasukriisin aikana havaitut puutteet Euroopan Unionin energiahuoltovarmuudessa. Viimeaikaiset liennytystoimet kahdenvälisissä suhteissa Armenian kanssa herättävät kysymyksen, mitkä ovat Turkin tavoitteet Etelä-Kaukasiassa? Päätutkimusongelma on: - Mikä on Turkin toimien tavoite Etelä-Kaukasiassa? Tutkimuksen alakysymyksiä ovat: - mitä keinoja Turkki käyttää tavoitteensa saavuttamiseksi? - onko Etelä-Kaukasia Turkille sotilaallisesti tai taloudellisesti merkittävä? Tutkimuksen käsittelee Turkin geopoliittista asemaa, ja sen toimia Etelä-Kaukasian alueella 1990-luvulta vuoden 2009 alkuun. Etelä-Kaukasiassa tässä työssä tarkoitetaan Neuvostoliiton hajoamisen myötä itsenäisiksi valtioiksi kehittyneiden Armenian, Azerbaidžanin ja Georgian muodostamaa aluetta. Tutkimuksen metodina on käytetty rationaalista selittämistä poliittisen realismin näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu kirjallisuustutkimuksena. Aineistoa on kerätty pääosin julkaistuista kirjallisuuslähteistä. Tietoja on täydennetty eri valtioiden virastojen, sekä kansainvälisesti tunnustettujen yhteisöjen ja organisaatioiden internet-sivustojen tietoja käyttäen. Lisäksi lähteinä on käytetty eri medioiden uutismateriaalia. Turkilla on Etelä-Kaukasiassa kolme keskeistä tavoitetta. Näistä tavoitteista ehdottomasti tärkein on alueen vakaus. Toinen tavoite on turvata oma energiaraaka-aineiden saatavuus. Kolmantena tavoitteena on ääri-islamilaisuuden leviämisen estäminen Näihin tavoitteisiin Turkki pyrkii pääsemään taloudellisen- ja kulttuuri-imperialismin keinoin. Sotilaallista voimaa Turkki ei ole alueella käyttänyt toistaiseksi kuin painostamiseen ja puolustusliitto Naton harjoituksissa.

Johtamiskulttuuri kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä joukkueen tasolla

Kulttuuri on ryhmäoppimisen tulos. Kun jokin toimivaksi havaittu tapa ajatella siirtyy tiedostamattomalle tasolle alitajuiseksi tavaksi suhtautua uusiin ongelmiin, on kyseessä varsinainen kulttuuri. Ryhmäoppimisen tekee vaikeaksi se, että ryhmän oppiminen tapahtuu yksilöiden oppimisen kautta. Kulttuuri voidaankin mieltää myös mielen kollektiiviseksi ohjelmoinniksi. Johtajan tärkein tehtävä on koordinoida ja johtaa kulttuurin muodostumista joukkueessaan ja siksi hänen on tiedostettava yksilöiden pienryhmäidentiteettien muodostuminen, myös itsessään. Tutkimusmenetelmänä käytän laadullista teemahaastattelua, jota analysoin diskurssianalyysin menetelmin, sekä kvantitatiivista survey-tyyppistä tutkimusta, jonka tuloksia kuitenkin analysoin kvalitatiivisesti. Tutkimusotteeni on holistisen hermeneuttinen. Tutkimusjoukko-ni on Kosovon suomalaisen kriisihallintajoukon A-komppanian kolme jääkärijoukkuetta. Joukkueenjohtajien haastattelut ja joukkueiden muun henkilöstön kyselytutkimuksen suoritin Kosovossa Camp Christinassa 5.10.2006. Tutkimustulosten perusteella joukkueen tasolla näyttää vallitsevan oma, erityislaatuinen kulttuuri, ryhmätaso ei noussut merkittäväksi. Joukkueen yhteishengen muodostuminen ei tutkimuksen mukaan riipu joukkueenjohtajan toimenpiteistä, vaikka joukkueen identiteetin muodostumiseen joukkueenjohtajan käyttäytyminen vaikuttaa. Tulokset viittaavat sotilaallisen kriisinhallintajoukon jäsenten käyttämien sosiaalisten perustyylien olevan ystävällinen auttaja ja peräänantamaton taistelija. Loogisia ajattelijoita ei joukossa juurikaan ole.

Kunnossa kassulle -pilottihankkeen vaikutukset asevelvollisten fyysiselle kunnolle

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Kunnossa Kassulle -pilottihankkeen vaikutukset fyysiseen kuntoon, hankkeen kehittämistarpeet ja jatkotoimenpiteet. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään kutsuntaikäisten kuntoa ja liikunta-aktiivisuutta. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin hankkeen toteuttajien suorittamista kuntotesteistä ja kyselyistä. Kyselyt sisälsivät sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä. Tulosten analysoinnissa käytettiin osittain tilastollista analyysimenetelmää, jonka avulla haettiin vastaus asetettuihin tutkimusongelmiin. Tutkimus sisälsi myös kirjallisten ja sähköisten lähteiden sisällön analysointia sekä Kunnossa Kassulle – pilottihankkeen tutkimustulosten esittelyn ja analysoinnin. Tutkimuksen pääongelmana oli: Miten Kunnossa Kassulle-pilottihanke vaikutti heikkokuntoisten fyysiseen kuntoon ennen varusmiespalvelusta? Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten Kunnossa Kassulle-pilottihanke vaikutti heikkokuntoisten kestävyyteen ja lihaskuntoon ennen varusmiespalvelusta sekä millainen hankkeen kyselyyn vastanneiden liikuntaaktiivisuus oli? Tutkimuksen tulokset osoittivat, etteivät heikkokuntoisten nuorten kestävyyskunto (ka. 2162 vs. 2272 metriä, p = 0,087) eikä selkälihastestin tulokset (ka. 50 vs. 56 suoritusta, p = 0,065) ole merkittävästi kehittyneet lähtötasoon verrattaessa. Lihaskunto parantui erittäin merkittävästi istumaannousutestin tuloksien osalta (ka. 15 vs. 30 suoritusta, p<0,001) ja heikentyi merkittävästi (ka. 29 vs. 21 suoritusta, p<0,005) etunojapunnerrustestin tuloksien osalta. Kohderyhmäläisistä 40 % on riittävän aktiivisia liikkumaan, mikäli vaatimuksena pidetään vähintään neljää liikuntakertaa viikossa eikä lihaskuntoharjoituksia ole erikseen kysytty. Kuntotestien tulokset eivät parantuneet merkittävästi, joka saattaa viitata siihen, että harjoittelu ei ole ollut määrällisesti eikä laadullisesti riittävää. Niin sanottujen tehoharjoitusten puute näkyy varmasti maksimaalisessa testissä, jota 12 minuutin juoksutesti mittaa. Lihaskuntotestin liikkeiden osalta testaajat ovat saattaneet hyväksyä esimerkiksi toisessa testissä epäpuhtaampia suorituksia kuin toisessa, mikä saattoi aiheuttaa testitulosten systemaattista virhettä joko parempaan tai heikompaan suuntaan. Hankkeen tulee keskittyä omalta osaltaan puuttuvan liikuntakipinän ja motivaation lisäämiseen, jotta harjoituksiin saadaan enemmän osallistujia ja sitä kautta parempia harjoituksia ja kohderyhmän fyysistä kuntoa kehitettyä. Yleisen julkisuuden lisääminen ja palkitseminen lisäävät liikkumisen motivaatiota, joka nykynuorisolta pääsääntöisesti puuttuu. Ryhmäliikuntaan saattaa edelleen jatkossa olla haasteellista motivoida, joten nuorten omaehtoiseen liikuntaan tulee panostaa. Pääpaino harjoituksissa tulee olla nimenomaan nuorisoa kiinnostavissa lajeissa, mutta oikeaoppisella motivoinnilla myös kestävyyslajeihin saadaan osallistujia. Motivaation kasvattaminen ja oman terveyskunnon huolehtiminen tulee olla jatkuvaa ja alkaa jo vanhemmista kotona jatkuen ainoaan instituutioon, eli kouluun, joka tavoittaa kaikki henkilöt. Puolustusvoimat ei voi muuttaa suurien ihmismassojen arvoja ja asenteita muutamassa kuukaudessa. Liikuntatottumukset ja oma aktiivisuus liikkumiseen on opetettava jo kotona. Vanhempien asenteet ja esimerkit heijastuvat lasten liikuntainnostukseen. Vanhempien on vain yksinkertaisesti luotava lapsilleen mahdollisuus liikkumiseen kunnon välineillä. Jo lapsena omaksutut oikeat taidot ja tekniikat sekä positiiviset mielikuvat motivoivat nuorta varmasti liikkumaan. Nuorten suosiossa olevat liikuntalajit eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla varusmiespalveluksesta selviytymisestä. Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittävien lajien kiinnostuksen väheneminen vaikeuttaa sopeutumista varusmiespalvelukseen ja siellä pärjäämistä. Kuntosaliharjoittelussa pelkkä painojen nostaminen ei kehitä riittävästi yleistä lihaskuntoa. Toisaalta minkä tahansa lajin harrastaminen on parempi vaihtoehto kuin fyysinen passiivisuus tai tietokonepelien pelaaminen. Mikäli Puolustusvoimat haluaa jatkossa olla mukana kyseisen kaltaisissa hankkeissa, tulee asevelvollisten liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen suunnata entistä enemmän voimavaroja. Painopisteeksi tulee ottaa nuorten antamien palautteiden sisältö ja sitä kautta hankkeen kehittäminen.

Viestitaktiikan kehittyminen yhtymän viestijärjestelmän käyttöönoton jälkeen

Tutkimus käynnistyi Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen esittäessä aihepiiriä tutkittavaksi. Tutkimuksen tavoitteena on ollut lisätä tietämystä viestitaktiikan kehittymisestä yhtymän viestijärjestelmän käyttöönoton jälkeen 1980 – 2000-luvuilla osana operatiivistaktisten toimintaperiaatteiden ja -tapojen kehittymistä. Tutkimuksella on pyritty syventämään tietämystä taktisten periaatteiden muutoksista viestitaktiikan näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin maavoimien YVI-järjestelmillä varustettujen yhtymien viestitaktiikkaa sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Muutoksia tarkasteltaessa tutkimuksessa keskityttiin käsitykseen viestitaktiikasta, viestitaktisiin periaatteisiin sekä viestipäällikköön ja hänen toimintakenttäänsä. Viestitaktisia periaatteita ja niissä tapahtuneita muutoksia vertailtiin myös yleisiin taktisiin periaatteisiin ja niiden painotuksissa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusongelmia lähestyttiin fenomenografisella tutkimusotteella, jossa tavoitteena on kuvailla, analysoida ja ymmärtää erilaisia käsityksiä ilmiöistä sekä käsitysten keskinäisistä suhteista. Lähdeaineiston muodostivat 18 viestitaktiikan asiantuntijan kokemusperäiset käsitykset viestitaktiikasta ja sen kehittymisestä YVIjärjestelmien käyttöönoton jälkeen. Käsityksistä muodostettiin merkitys- ja kuvauskategorioiden sekä tutkijan esiymmärryksen pohjalta induktiivisen päättelyn avulla tutkimuksen varsinaiset johtopäätökset. Tutkimushenkilöiden käsitysten sekä taktiikan ja viestitaktiikan aikaisempien määritelmien perusteella johtopäätöksenä määritettiin, että viestitaktiikka on tehtävän toteuttamiseen käytettävissä olevan viestillisen kapasiteetin optimaalista suunnittelua, soveltamista ja käyttöä viestivoimana haluttujen päämäärien saavuttamiseksi ja viestitaisteluiden voittamiseksi. Viestitaktikointi edellyttää viestitaisteluun liittyvien keinojen tuntemista sekä taitoa soveltaa niitä käytännössä. Tutkimustulosten perusteella keskeisiksi viestitaktisiksi periaatteiksi tärkeysjärjestyksessä muodostuivat - päämäärän ja tehtävän selkeys - varautuminen odottamattomiin tilanteen vaihteluihin - yksinkertaisuus - aktiivisuus ja oma-aloitteisuus. Keskeisiksi merkitystään lisänneiksi viestitaktisiksi periaatteiksi muodostuivat - voimien vaikutuksen keskittäminen - joukkojen ja voimien jakaminen (reservi) - varautuminen odottamattomiin tilanteen vaihteluihin - salaaminen ja harhauttaminen - turvallisuus. Selkeimpänä viestipäällikön tehtävien muutoksena pidettiin siirtymistä yksityiskohtaisesta viestiyhteyksien suunnittelijasta kokonaisvaltaiseksi yhtymän viestitoiminnan johtajaksi. Tutkimustulosten ja aikaisempien määritelmien perusteella johtopäätöksenä määritettiin, että viestipäällikkö johtaa yhtymän viestitoimintaa komentajan antamien vaatimusten mukaisesti ja vastaa yhtymän johtoryhmän jäsenenä viestitaktisista ratkaisuista haluttujen päämäärien saavuttamiseksi ja viestitaisteluiden voittamiseksi. Viestipäälliköltä edellytetään viestitaisteluun liittyvien keinojen tuntemista sekä taitoa soveltaa niitä käytännössä. Tutkimuksen mukaan yhtymän viestitaktiikkaan merkittävimmin vaikuttaneita tekijöitä olivat yhtymän viestijärjestelmien käyttöönotto, uusien esikunta- ja viestiyksiköiden kehittäminen, kiinteän viestiverkon ja johtamisjärjestelmäalan merkityksen kasvaminen, käytettävien tekniikoiden kehittyminen sekä joukkojen ja johtoportaiden tiedonsiirtotarpeiden kasvaminen. Viestitaktiikan osalta voidaan todeta deterministisen näkemyksen taistelusta ja taistelutilasta muuttuneen yleisten taktisten periaatteiden muutosten mukaisesti aikaisempaa monimuotoisempaan ja rohkeampaan, voluntaarisempaan, suuntaan.

Sotilasjohtaja ja valta : analyysi vallan kolmessa ulottuvuudessa

Sanaan valta liittyy usein kielteisiä mielleyhtymiä. Vallan sanotaan esimerkiksi turmelevan, alistavan ja pakottavan. Voidaan kuitenkin todeta, että valtaa tarvitaan, jotta ihmiset saadaan toimimaan yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Valta liittyy keskeisesti organisaatioiden toimintaan. Organisaatioita ei voi ymmärtää ymmärtämättä niiden valtarakenteita.

Logistinen palvelutarjonta Etelä-Suomessa. Logistiikkasektorin asiakasnäkökulma

Tässä tutkimuksessa on selvitetty logistiikkasektorin asiakastoimialojen, kaupan ja teollisuuden alojen yritysten näkemyksiä logistiikka-alan palvelutarjonnan kehittämistarpeista ja mahdollisista palvelupuutteista. Aihepiiriin liittyy tiiviisti yritysten logistiikkatoimintojen ulkoistaminen sekä yritysten oma logistiikkaosaaminen. Tutkimuksessa tarkastellaan myös logistiikkasektorin asiakastoimialojen näkemyksiä logistisen toimintaympäristönsä kehittämistarpeista. Tutkimuksessa luodaan aluksi viitekehys logistiikkatoimintojen ulkoistamiseen; saataviin hyötyihin sekä logistiikkatoimintojen ulkoistamiseen liittyviin potentiaalisiin riskeihin. Tutkimuksen empiirinen osio on toteutettu haastattelemalla logistiikkasektorin asiakastoimialojen (teollisuuden ja kaupan alat) edustajia ja analysoimalla kerättyä aineistoa sisällönanalyyttisin menetelmin. Tutkimuksen empiirisessä osiossa on selvitetty mm. yritysten logististen toimintojen ulkoistamista ja siitä saatavia hyötyjä tai koituvia haittoja sekä logistiikkatoimintojen ulkoistamisella saavutettavaa erityistä lisäarvoa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös logistiikka-alan palvelutarjoajan valintaan liittyviä tekijöitä sekä logistiikkapalveluiden tarvevaatimusten kehittymistä. Tutkimus selvittää vastaajien tyytyväisyyttä logistiikkapalvelutarjonnan eri osa-aloihin sekä havaittuja logistiikka-alan palvelutarjonnan ongelmakohtia ja kehittämistarpeita. Tutkimuksen mukaan on ilmeistä, etteivät kustannussäästöt ole ainoa syy logistiikkatoimintojen ulkoistamiseen. Ulkoistamisella saavutetaan myös palvelutason parantumista tai levikin laajenemista. Lisäksi ulkoistamisratkaisut mahdollistavat yrityksen keskittymisen omaan ydintoimintaansa. Tutkimusta varten haastatellut vastaajat ovat hyvin tyytyväisiä Etelä-Suomen liikenneinfrastruktuuriin; oma sijainti ja käytettävissä oleva liikenneinfrastruktuuri koetaan hyvin toimivina. Vastaajat toivat kuitenkin esiin huolensa kuljetuskustannuksista ja niiden jatkuvasta noususta sekä tie- että meriliikenteessä. Tieliikenteessä jatkuva polttoaineiden hinnan nousu ja meriliikenteessä rikkidirektiivin voimaantulo nähdään yritystoiminnan kustannusrakenteeseen negatiivisesti vaikuttavina tekijöinä. Tutkimusta varten haastateltujen toimijoiden on hyvin vaikea löytää suoranaisia palvelupuutteita Etelä-Suomen logistiikka-alan palvelutarjonnassa. Syyt palvelupuutteiden vähyyteen ovat toisaalta maantieteellisestä sijainnista johtuvia ja toisaalta markkinatekijöihin liittyviä. Mahdolliset puutteet logistisessa palvelutarjonnassa korjautuvat yleensä kun puute logistiikka-alan palvelutarjonnassa ilmenee ja mahdollisuus uudenlaiseen palvelutoimintaan avautuu. Toisaalta Etelä-Suomen rannikkoa seurailevalla satamien ketjulla on oma vaikutuksensa logistisen palvelutarjonnan kasaantumiseen tutkimusalueelle. Hyvä logistiikka-alan palvelutarjonta tutkimusalueella vaikuttaa myös hintakilpailuun; useiden logistiikka-alan yritysten sijainti eteläisen Suomen alueella vaikuttaa hintoja alentavasti kun logistiikka-alan palvelutarjontaa on alueella runsaasti. Joillakin logistiikka-alan erikoispalvelun osa-aloilla palveluiden tarjonta on vähäistä, kapasiteettia on heikosti saatavilla tai aikataulutus saattaa tuottaa ongelmia logistiikkapalvelun ostajalle. Logistiikkapalvelun ostajan näkökulmasta erikoistumisen vaatimaa osaamista ei aina ole tarjolla. Suhteellisen ohuiden tavaravirtojen vuoksi yhteistyön lisääminen logistiikka-alan eri toimijoiden välillä on tärkeää kustannussäästöjen luomiseksi ja palvelutason parantamiseksi. Logistiikkatoimintojen ulkoistaminen on jatkunut kaupan ja teollisuuden alan yrityksissä jo vuosia. Logistiikkatoimintojen ulkoistamisessa piilee riski logistiikkaosaamisen vähenemiseen kaupan ja teollisuuden alan yrityksissä. Toisaalta logistiikkatoimintojen ulkoistaminen mahdollistaa kaupan ja teollisuuden alan yrityksille yhteistyökumppanin logistiikkaosaamisen hyödyntämisen. Muuttuvien volyymien vuoksi henkilöstöresursointi logistiikkatoimintojen osalta koetaan yrityksissä paikoin haastavana tehtävänä. Logistiikkatoiminnon ulkoistamisen sijasta tai ohella henkilöstövuokraus voidaan nähdä keinona jakaa riskejä, tuoda joustavuutta toimintaan tai suorittaa toimintaa kustannustehokkaasti operatiivisella tasolla. Suurimpana logistiikka-alan kehittämistarpeena haastatellut toimijat kokevat logistiikka-alan suuntaamisen innovaatio- ja kehittämisorientoituneeseen suuntaan. Tarvetta kehittämisorientoituneeseen lähestymistapaan nähdään paitsi arkipäiväisessä operatiivisessa toiminnassa, myös pitkäjänteisessä kehittämistyössä. Logistiikka-alan palveluita hyödyntävät yritykset toivovat, että logistiikka-alan yritykset kehittäisivät aktiivisemmin ja oma-aloitteisemmin tarjoamiaan logistisia palveluita, teknisiä ratkaisuja, palvelukonsepteja ja hyviä käytäntöjä ja myös tarjoaisivat niitä aktiivisesti logistisia palveluita ostaville yrityksille. Eniten ulkoistamismahdollisuuksia vastaajat näkevät sisälogistiikassa. Yleisesti ottaen varastointi nähdään potentiaalisena ulkoistamiskohteena. Ulkoistamisen tavoitteena on varastointiin sidottujen pääomien minimointi. Myös keräily- ja pakkaustoiminnoissa nähdään ulkoistamismahdollisuuksia, joskin tuotetuntemuksen tarpeellisuus asettaa omat vaatimuksensa näiden logistiikkatoimintojen ulkoistamiselle. Huolinta koetaan mahdollisena ulkoistamiskohteena erityisesti vientiorientoituneiden yritysten keskuudessa sekä sellaisten yritysten keskuudessa, joille ulkomaanvienti ei ole jokapäiväistä tai jokaviikkoista toimintaa. Ulkoistamismahdollisuuksia nähdään myös sähköisissä tilaus- ja toimitusketjujen hallinta- ja organisointityökaluissa. Sen sijaan kuljetusten osalta usea yritys on jo ulkoistanut kaikki sellaiset kuljetustoimintonsa, jotka ovat ulkoistettavissa.

Venäjän avaruuspuolustus ja sen merkitys kansalliseen turvallisuuteen

Venäjän avaruuspuolustusta ja sen merkitystä kansalliseen turvallisuuteen on tutkittu Suomessa, samoin kuin muuallakin maailmassa vähän. Tämän lisäksi on olemassa arvioita siitä, että avaruuden käyttö tulevaisuuden sodankäynnissä on lisääntymässä. Tämän johdosta tutkimus Venäjän avaruuspuolustuksen osalta ja sen merkittävyydestä kansalliseen turvallisuuteen on tänä päivänä ajankohtainen ja tarpeellinen.

"Askeleen päässä taidosta" - Kolmen askeleen menetelmän soveltuvuuden testaaminen oppimistehtävän avulla motoristen taitojen opetukseen 4. luokan käsityössä

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää taitojen opettamisen kolmen askeleen menetelmän soveltuvuutta motoristen taitojen opetukseen käsityön 4. luokalla. Menetelmän soveltuvuuden testaamiseksi on suunniteltu ja valmistettu oppimistehtävä. Oppimistehtävä on laadittu taitojen opettamisen yleismenetelmän, kolmen askeleen menetelmän pohjalta. Oppimistehtävän laadinnassa on käytetty tukena myös suljetun oppimistehtävän teoreettista perustaa, sekä ositetun ja taitolajipainotteisen käsityön piirteitä. Oppimistehtävä toteutettiin satakuntalaisessa koulussa ja toteutuksen suoritti koulun oma käsityönopettaja. Oppimistehtävän aikana tapahtuvasta toiminnasta, opetuksesta ja oppimisessa on pyritty saamaan tietoa kaikilta siihen osallistuneilta osapuolilta. Oppilaille on suoritettu oppimista mittaava alku ja loppu kysely. Opettajaa on haastateltu, jolloin on saatu oppimistehtävän toteuttajan kokemuksia tapahtuneesta. Lisäksi tutkijat ovat itse osallistuneet toiminnan havainnointiin, sekä videoineet opetusta ja oppilaiden toimintaa. Tutkimus on tutkimusotteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksen tuote on motoristen taitojen opettamiseen laadittu oppimistehtävä. Tutkimuksen kulku ja toteutus on kuvattu yksityiskohtaisesti mittarien laadinnasta, aineiston keruun ja -tulosten analysoinnin kautta synteesiin ja tutkimusongelmiin vastaamiseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että taitojen opettamisen kolmen askeleen menetelmä sisältää myös perusopetuksessa toteutettavan taitojen opetuksen kannalta keskeisimmät elementit. Menetelmä soveltuu etenkin vasta-alkaneille opettajille, mutta myös kokeneille opettajille. Taitojen oppimisen kannalta erityisen tärkeäksi seikaksi tällä ikäryhmällä osoittautui demonstrointi ja ohjaaminen. Lisäksi saimme yksityiskohtaista tietoa, jonka avulla menetelmästä voisi laatia tälle ikäryhmälle vieläkin sopivamman.

Juhlat omassa huoneessa kahdelta aamuyöllä : feminiinisestä kirjallisuuskokemuksesta

Nimekkeen selitys: Virginia Woolf ja hänen Oma huone teoksensa.

”Immò ego vult habere aliquid res, dic latinè with you”: Koodinvaihtoa varhaismodernissa englantilaisessa koulunäytelmässä

Tutkielmani aiheena on Canterburyn katedraalikoulun oppilaiden 1670-luvun puolivälissä esittämä koulunäytelmä, joka löytyy käsikirjoituksesta Lit.Ms.E41 (Canterburyn katedraalin arkisto). Tämä käsikirjoitus sisältää koulun oppilaiden ja opettajakunnan laatimia puheita, runoja ja näytelmiä, jotka on kirjoitettu latinaksi, kreikaksi, englanniksi tai näiden kielten yhdistelmillä. Selvitän tutkielmassani, millaisia syntaktisia piirteitä ja pragmaattisia merkityksiä tässä yhdessä näytelmässä esiintyvällä koodinvaihdolla latinan ja englannin välillä on. Teoreettinen viitekehykseni sisältää teoriaa ja aiempia tutkimuksia koodinvaihdosta ja monikielisyydestä, yleistä pragmaattista teoriaa sekä Brownin ja Levinsonin (1987) kohteliaisuusteorian. Koska koodinvaihdon tutkimus on vielä melko uusi ja monimuotoinen ala, käsittelen työssäni useita metodologisia ratkaisuja monikielisen tekstin analysoimiseen. Oma metodini yhdistää sekä aineisto- että teorialähtöisiä lähestymistapoja. Tämä tarkoittaa, että tutkin materiaaliani sekä filologisesti ottamalla mukaan historialli-sen ja kulttuurillisen kontekstin että lingvistisesti ottamalla mukaan pragmaattisen teorian. Analyysi koodinvaihdon syntaktisista piirteistä osoitti, että yksi puhunnos voidaan tietyssä kontekstissa tulkita sekä koodinvaihdoksi että lainaamiseksi. Tästä syystä esitin tutkielmassani, että jako koodinvaihtoon ja lainaamiseen ei ole tarpeellinen tai edes suotava, jos tutkimuksen pääkohteena ovat monikielisten ilmaisujen merkitykset. Koodinvaihdon funktioiden ja merkitysten osalta esitin, että funktiot voidaan jakaa tilanteisiin eli esimerkiksi genrestä johtuviin, metaforisiin eli pragmaattisia merkityksiä luoviin sekä fasilitatiivisiin eli diskurssia järjestäviin funktioihin. Erityisesti metaforiset funktiot voitiin edelleen jakaa luokkiin sen mukaan, miten kohteliaisuusteoriaan liittyvät muuttujat ovat niissä esillä. Tulosten perusteella voitiin todeta, että etenkin solidaarisuuden ilmaiseminen oli tyypillinen funktio, mutta näytelmässä toista kieltä voidaan käyttää myös esimerkiksi kuulijan loukkaamiseen, valtaerojen esiintuomiseen sekä viestin salaukseen. Valitsemani metodi osoittautui toimivaksi, ja ehdotankin tutkielmassani, että tätä samaa metodia tulisi soveltaa myös muiden diskurssistrategioiden tutkimiseen.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Palvelun laatu tapahtumatuotantoyksikössä

Palvelun laatu on monimuotoinen asetelma, johon vaikuttavat palveluntarjoajan ja asiakkaan yhteistoiminta, kuten myös vuorovaikutustekijät. Kuitenkaan asiakasnäkökulmasta katsottuna palvelun laadun arviointi ei liity ainoastaan yhteen tekijään, vaan koko tuotantoprosessin aikana tapahtuviin asioihin, jota palveluntarjoaja ja asiakas yhdessä toteuttavat. Tämän tutkimuksen aihealue keskittyy siihen millainen on tapahtumatuotantoyksikön palvelun laatu, mitkä tekijät tähän vaikuttavat ja mitkä tekijät nousevat esille erityisen voimakkaina. Keskeisemmät teoriataustat liittyvät palvelun ja tavaratuotannon eroavaisuuksiin, palvelun prosessimaiseen luonteeseen, asiakasarvoon, sekä palvelun laadun eri näkökulmiin. Palvelun laatua tässä tutkimuksessa tarkastellaan mallinnetun tapahtumatuotantoyksikön palveluprosessin myötä, jonka kuvaamiseen hyödynnetään Service Blueprinting tekniikkaa. Teoriaosuudessa keskitytään tarkastelemaan palvelun laadun erilaisia malleja, joiden myötä myös tämän tutkimuksen mittaamiselle saatiin luotua oma pohja. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä käytetään aineistotriangulaatiota. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa käytetään kvantitatiivista tutkimusmenetelmää, kyselylomakkeen muodossa ja toisessa vaiheessa kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, teema- ja puolistrukturoidun haastattelun muodossa. Tutkimuksen tulokset kertovat tapahtumatuotantoprosessin palvelu laadun tilan, sekä siihen sisältyvät vahvuudet ja heikkoudet. Myös tapahtumatuotantotyöhön vaikuttavat palvelun laadun tekijät, tuotiin esille tutkimuksen kautta.

Kaivannaisalan tarvekartoitus 2012 : Yhteenveto työvoiman ja koulutuksen tarvetutkimuksen ja C&Q-osaamistarvekartoituksen haastatteluista

Kainuun ELY-keskus ja alueen TE-toimistot kartoittivat yhdessä Kainuun ammattiopiston ja Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa kaivannaisalalla toimivien yritysten työvoima-, koulutus- ja osaamistarpeita sekä alan kehitysnäkymiä. Alkuvuodesta 2012 tehtyjen haastattelujen kohteena olivat kaivos- ja luonnonkiviteollisuuden yritykset sekä kaivosteollisuuden urakoitsijat. Työvoiman ja koulutuksen tarvekartoitusta (TKTT) varten haastateltiin 22 yritystä, joista osassa tehtiin samanaikaisesti C&Q-osaamistarvekartoitus. Kainuussa on viime vuosina koettu kaivosbuumi. Kaivannaistoiminnan liikevaihto ja henkilöstön määrä ovat kasvaneet voimakkaasti. Haastatellut yritykset arvioivat alan suhdannetilanteen ja näkymät vuodeksi eteenpäin valoisiksi. Yrityksissä on kasvuhalukkuutta ja 12 yritystä 22:sta arvioikin henkilöstömääränsä kasvavan seuraavan vuoden aikana. Yritykset työllistivät haastatteluhetkellä Kainuun toimipaikoissa 888 henkilöä ja niiden yhteenlasketun henkilöstömäärän arvioitiin seuraavan vuoden aikana kasvavan yhteensä 139 hengellä eli 15,7 %. Työvoimantarve yrityksissä on kasvussa myös pidemmällä tähtäimellä. Yritykset ilmoittivat tarkemmin yhteensä 100 henkilön lisäystarpeesta heti tai vuoden kuluessa. Eniten kysyntää oli kenttäoperaattoreille, koneenasentajille, maarakennuskoneiden kuljettajille ja muovihitsaajille. Myös eri alojen insinöörejä ja teknikkoja haettiin työnjohto- ja asiantuntijatehtäviin. Työvoiman saatavuudessa on kaivosalalla jonkin verran ongelmia. Tässä selvityksessä yleisimmäksi rekrytointion¬gelman syyksi nousi työnhakijoiden riittämätön työkokemus. Keskeisimpänä muutoksena kaivosalalla on teknologian kehittyminen, mikä näkyy muun muassa tietotekniikan lisääntymisenä työkoneissa. Työssä vaaditaan nykyisin tietoteknisiä taitoja ja kunnossapito-osaamista. Työnantajat nostivat tärkeiksi osaamisvaatimuksiksi myös monia työntekijöiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja asenteisiin liittyviä tekijöitä, kuten joustavuuden työorganisaation tarpeista lähtien sekä oma-aloitteisuuden ja itsenäisen otteen työhön. Tulevaisuudessa arvioidaan tarvittavan nykyistä enemmän ympäristöosaamista sekä maarakennukseen ja maanmittaukseen liittyvää osaamista. Yritysten nykyiselle henkilöstölle ilmeni koulutustarpeita muun muassa sähköalan, panostajan sekä työnjohto- ja esimieskoulutuksiin. Yrityksissä oli myös tarpeita erilaisille korttikoulutuksille ja muille lyhytkoulutuksille.

Hyvää yhteisöllistä verkko-oppimista jäljittämässä. Neljän virtuaalisen kirjallisuuskeskustelun sisällönanalyysi

Tutkimuksessa etsittiin hyvää yhteisöllistä verkko-oppimista (Computer Supported Collaborative Learning, CSCL) lukiolaisten kirjallisuuskeskusteluista. Tavoitteena oli hankkia tietoa virtuaalisista kirjallisuuskeskusteluista yhteisöllisenä, vuorovaikutuksellisena oppimisen muotona. Tutkimus sijoittuu osaksi kansainvälistä Tutkivan yhteisön (Community of Inquiry, CoI) tutkimusperinnettä ja se käyttää Neil Mercerin kielen ja ajattelun yhdistävää ajatteluyhteisön (thinking community) perinnettä. Uutta oli kaikkien CoI-malliin liittyvien kolmen oppimiseen liittyvän näkökulman, kognitiivisen, sosiaalisen ja ohjauksellisen arvioiminen kaunokirjallisuusaiheisessa verkkokeskustelussa ja kielellisen tarkastelun yhdistäminen siihen. Lähestymistapa oli sosiokulttuurinen ja sosiokonstruktivistinen. Tutkimusaineistona oli vuosina 2003 ja 2004 keskisuuren kaupungin kolmen lukion 16 oppilaan, yhden opettajan ja yhden kirjastonhoitajan käymät neljä keskimäärin 5 hengen kirjallisuuspiirikeskustelua. Tutkimusmenetelminä käytettiin sekä laadullista että määrällistä sisällönanalyysia. Tuloksena oli, että osallistujat kirjoittivat keskimäärin 5,2 dialogivuoroa. Yhteen keskusteluun otti aktiivisesti osaa kolme osallistujaa. Sosiaalinen läsnäolo oli vahvaa kaikissa keskusteluissa. Tunnepitoisia ilmauksia käytettiin keskustelun kohteesta, kirjasta. Keskusteluille oli tyypillistä viestinnän avoimuus, ja keskinäistä tietoisuutta ilmennettiin paljon. Erityisen runsasta sosiaalinen läsnäolo oli toisensa tuntevien tyttöjen vertaiskeskustelussa. Pojat toimivat keskusteluissa keskustelun kyseenalaistajina, mutta samalla terävöittivät keskustelua tehtävän suuntaisesti. Sosiaalista läsnäolon osatekijöistä erityisesti itsekunnioitus ja ryhmäyhtenäisyys yhdistyivät kognitiivisen läsnäolon näkymiseen. Kognitiivinen läsnäolo oli vahvempaa niissä keskusteluissa, joissa ohjaaja oli mukana, kuin oppilaiden vertaiskeskusteluissa. Kirjallisuustieteen näkökulmasta tietoa rakennettiin parhaiten keskustelussa, jossa ohjauksellista läsnäoloa loi äidinkielenopettaja ja jossa luettu kaunokirjallinen teos oli sopivan arvoituksellinen. Tuloksena oli myös, että ohjaajan kannattaa välttää liian aikaista keskusteluun mukaan tuloa. Silloin oppilasryhmä pyrkii mahdollisimman kauan itse älyllisiin päättelyihin. Tutkimuksessa käytettyjen keskustelun arvioimisen tapojen avulla voidaan tulevaisuudessa kouluissa arvioida, miten hyvä ja yhteisöllinen oma verkkokeskustelu on ollut.